Tarina sijoittuu aikaan ennen Archaonin valloitusretkeä.
Edgar Wagener nousi sähpsähtäen ylös. Vanha palvelija asetteli juuri puita hiipuvaan takkatuleen. Tämä kääntyi katsomaan Edgaria joka nousi ylös tuoliltaan.
"Anteeksi jos herätin teidät Sir. Takkanne tuli alkoi hiipumaan ja tähän aikaan vuodesta sitä sairastuu niin helposti jos ei pidä lämpöä päällä."
Edgar katseli unisena ympärilleen ja totesi ärtyneenä nukkuneensa kolme tuntia. Ilta alkoi jo hämärtämään, auringon laskeuduttua jo näkymättömiin.
" Ei se mitään, minun ei olisi pitänyt torkahtaa muutenkaan. Minulla on vielä töitä tekemättä, eikä nukkuminen edistä asioita millään lailla."
"Illallinen tarjoillaan puolen tunnin kuluttua, mikäli maltatte syödä jotain", sanoi palvelija ja sulki huoneen oven perässään.
Edgar lähti työpöytänsä äärestä ja käveli huoneensa suuren ikkunan luo. Hän työnsi luukut auki pölläyttäen lunta ikkunalaudalta alas kadulle. Hän veti raikasta talvi-ilmaa keuhkoihinsa ja loi katseen kaukaisuuteen, yli muurien ja peltojen, aina etelään hämöttävään talviseen metsään. Kaupunkia ympäröivä luonto näytti hämärtyvässä valossa kauniilta ja rauhalliselta.
Pahin väsymys oli kaikonnut Edgarin silmistä kun hän palasi pöytänsä ääreen suljettuaan ikkuna luukut. Pöydällä oli sikin sokin läjä papereita joita hän oli aikaisemmin tutkinut. Raportteja. Raportteja kadonneista ihmisistä, siepatuista ihmisistä. Kuukauden aikana oli kadonnut lähes parikymmentä ihmistä kaupunkin ympäröivältä maaseudulta. Viimeisin kadonnut oli mylläri perheineen, jota Edgar oli joukkoineen etsinyt myöhään edellisyöhön asti. Hän oli päässyt myöhään nukkumaan, eikä tuloksia ollut syntynyt. Ketään ei taaskaan löydetty. Ainoa kamppailun jäljet löytyivät talosta, mutta sen ympäriltä ei taaskaan löytynyt mitään mainittavia jälkiä tekijöistä tai uhreista.
Ihmiset tietysti odottivat että hän vartiokaartin kapteenina hoitaisi jutun, että hän selvittäisi mitä noille ihmisille oli tapahtunut ja kuka oli heidät mahdollisesti siepannut. Hän työnsi paperit harmistuneena syrjään ja kaatoi itselleen lasillisen viiniä. Samassa ovelta kuitenkin kuului koputus ja palvelija astui sisään anteeksipyytävän näköisenä.
"Sir, Kreivi Vogel on saapunut ja hän odottaa teitä alhaalla vastaanottosalissa."
"Sanokaa hänelle että tulen pian. laitan vain jotain sopivaa ylleni."
Palvelijan poistuttua Edgar kumosi viinin kurkkuunsa, nousi ja nappasi kisleviläistyylisen upseerintakkinsa ylleen. Lisäksi hän veti jalkaansa uudenkarheat saappaat jotka kreivi oli hänelle ostanut. Kreivi oli jälleen tullut tapansa mukaan käymään ja kyselemään asioiden edistymisestä. Vaikka Edgar pitikin vanhasta kreivistä, ei hän olisi välittynyt raportoida kreiville samoista asiosta harvasen päivä. Hän kyllä varmasti kertoisi kreiville heti kun jotain merkittävään katoamisten tiimoilta tulisi ilmi. Ei kai hän olisi pantannut jotain tärkeää tietoa itsellään.
Harppoessaan alakertaan hän pysähtyi käytävässä olevan peilin eteen ja vilkaisi kuinka väsyneltä hän tosiasiassa näytti. Eihän hän sentään halunnut olla sen näköinen kuin olisi juuri noussut ylös. Hänen tummat hartioille ulottuvat hiuksensa olivat hieman sekaisin ja parta ajamatta. Hän hieroi parransänkeä katsellen hieman nuutuneen näköistä ulkomuotoaan peilistä.
Edgar olisi ollut varmasti kovinkin komea mies naisten mielestä, mutta hänen kasvojensa vasenta puolta koristi syvä arpi, joka oli jo vuosien saatossa vaalentunut mutta se kulki kuitenkin hänen poskeaan ylös aina hiusrajaan saakka. Hänen vasen silmänsä oli myös sokea ja sitä peitti maidonvalkea kalvo. Hän käyttikin juhlatilaisuuksissa silmälappua, mutta se sai hänet aina tuntemaan itsensä joksikin kaapparikapteeniksi, eikä kaupungin vartiokaartin päälliköksi.
Kreivi istui alhaalla salissa suurella tuolilla katsellen räiskyvää takkatulta. Kreivi oli vteänyt ylleen hienon harmaakarhun turkista tehdyn viitan ja se sai tämän suurikokoisen ja tukevan miehen näyttämään itsekin varsin karhumaiselta.
Edgar astui portaiden alapäähän ja tervehti kreivi Vogelia. "Iltaa arvon kreivi, mukava nähdä teitä pitkästä aikaa. Toivottavasti ette joutuneet odottamaan pitkään."
Kreivi nousi hymyillen ja käveli Edgarin luokse. Hän taputti Edgaria hartioille. "Ei tässä mitään kiirettä ole. Palvelijasi toi minulle sitä herkullista Tilealaista viiniäsi. Mutta kauinka voit toveri kapteeni, näytät hieman väsyneeltä? Ehditkö nukkua ollenkaan? Ajattelin tulla kysymään jos jotain olisi selvinnyt yön aikana."
"Olisin kyllä varmasti tullut kertomaan siitä arvon kreiville heti jos jotain olisi selvinnyt. Suotta vaivasitte itseänne."
"Niin, minähän taidan käydä täällä jo ihan riesaksi asti, mutta nämä katoamiset todella vaivaavat minua."
Arvaisitpa kuinka ne minua vaivaavat, Edgar mietti synkeänä mutta ei sanonut mitään ääneen. Kreivi oli aina luottanut häneen ja nytkö hän ei pystyisikään tekemään mitään asioiden hyväksi.
He istuutuivat hetkeksi ja kreivi kyseli Edgarilta niitä näitä ja pyysi kertomaan jälleen kerran kuinka se suuri ja ruma barbaariroikale oli miltein tappanut Edgarin ja haavoitti tätä kasvoihin. He istuivat siinä tovin, kunnes palvelija kutsui heidät syömään ruokasalin puolelle.
Kreivi istuutui tyytyväisen näköisenä pöydän ääreen. Paahdettu porsas oli hänen herkkuaan. Jopa Edgar huomasi olevansa kovin nälkäinen.
"Olen muuten kehottanut kansalaisia rapartoimaan vartioille kaikesta epäilyttävästä, jos se vaikka auttaisi." Kreivi sanoi ja nappasi lihavadilta uuden lihasuikaleen.
"Huomasin. Olen saanut joitakin raportteja luettavakseni, ja täytyy sanoa että jos niihin on uskominen niin meillä on ainakin kymmenen eri epäiltyä, aina örkeistä itse vanhaan sielunviholliseen. Ihmiset ovat peloissaan ja osa varmasti luulee nähneensä jotain."
"Hmmm. No olen pahoillani, mutta ajattelin että siitä voisi olla jotain hyötyä. Eikö olekin merkillistä että mitään jälkiä ei ole löytynyt minkään talon ympäriltä, joista ihmisiä on viety. Voisivatko örkit tai petomiehet olla niin salakavalia"
"Tuskinpa vain. Sitä paitsi mitään tavaroita tai karjaa ei ole koskaan viety. Luulisi että örkeilekin maistuu mieluummin lammas tai porsas kuin ihmiset. Lisäksi olen melko varma siitä että kaikki siepatut on viety elossa pois, jotkut ehkä tajuttomina, mutta silti elossa. Verta ei ole juuri löytynyt, ei ainakaan sen vertaa mikä viittaisi siihen että kaikki on tapettu. Se pistää miettimään että miksi joku roskaväki veisi heidät elävinä pois." Edgar työnsi tyhjän lautasen syrjään kaatoi olutta itselleen ja jatkoi. "Ja mietippä arvon kreivi sitä että miten he ovat sitten vieneet ne ihmiset pois."
"Ehkä he ovat vieneet ne kärryillä tietä pitkin yön turvin. Tiethän ovat täynnä kärryjen, ihmisten ja elikoiden jälkiä."
"Olen lisännyt partioiden määrää teillä. En usko että kukaan pääsisi viemään ihmiset pois päätietä pitkin jäämättä kiinni. Se olisi liian riskialtista puuhaa. Kärryt ja varsinkin isompi joukko jättäisi varsin hyvät jäljet hankeen, jos he yrittäisivät peltojen metsiköiden kautta. Vaikkakin muutamana katoamisyönä satoi hieman lunta, niin sellaiset jäljet eivät häviäisi hetkessä."
Kreivi suki tuuheita viiksiään mietteliäänä."Tämä on kyllä varsinainen mysteeri", hänen äänensä laski lähes kuiskauksen tasolle."Et kai usko että kyseessä olisivat jotkin tuntemattomat voimat. Pahuuden voimat."
"En usko. Et kai usko vanhasta metsästä kerrottuihin kummitusjuttuihin?" Edgar vastasi hymyillen, mutta häntäkin kalvoi epäilys siitä etä jotain varsin outoa oli tekeillä.
" Sinä et ehkä tiedä mutta siitä metsästä on liikkunut paljon pahoja juttuja ja sinne ei pidä mennä pimeän laskeuduttua. Metsässä asui muinoin jokin kaamea kultti jobka jäsenet palvoivat jotain nimettömiä, kaameita jumalia. He harrastivat riettauksia eläinten kanssa ja uhrasivat lapsia niille synkille demoneille. Heidät kyllä tapettiin viimeisen asti mutta joku heidä noitapapeistaan kirosi metsän kuollessaan. Tiesitkö että Rolf Mayer kertoi kerran nähneensä metsässä outoja eläimen kaltaisia olentoja?"
"Rolf Mayer on juoppo ja todennäköisesti varsin hullukin vielä. En juuri uskoisi hänen juttujaan."
"No oli miten oli. Luuletko että olisi aika kutsua noidanmetsästäjä?"
Edgar ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Monet noidan metsästäjistä olivat liian fanaattisia ja vaarallisia jopa. Hän ei kaivannut sellaista fanaatikkoa kaupunkiin. Sehän saattaisi saada päähänsä polttaa vanha Emil roviolla vain sen tähden että Emil väitti maailmaa pyöreäksi. Typeräähän se oli mutta ei sellaisen takia ketään pitäisi polttaa roviolla.
"Anna minulle vielä hieman aikaa, ja jos en onnistu voit kutsua kenat haluat. Sopikoo se kreiville?"
"Kyllä kyllä. En toki tarkoita että en luottaisi sinuun, ja tiedän mitä ajattelet noidanmetsästäjistä. Ehkä se olisi liioittelua. Annan sinulle kyllä vielä aikaa."
Kreivi poistui illallisen jälkeen ja Edgar palasi työhuoneeseensa. Paperien tutkiminen sai nyt jäädä tälle päivälle. Sen sijaan hänen teki mieli lähteä hetkeksi ulos raikkaaseen ilmaan. Ehkä hän saisi siellä koottua ajatuksensa paremmin.
Hän ratsasti hiljakseen hevosellaan pitkin kaupungin päätietä. Kadut olivat ulkonaliikkumiskiellon vuoksi tyhjät vartioita lukuunottamatta. Oli todella rauhallista ja ulkoapäin kaikki näytti olevan taas kohdallaan. Vaikka todellisuudessa monet varmasti kyyhöttivät peloissaan taloissaan lukittujen ikkunoiden ja ovien takana. Osa oli varmasti jo aseistanut itseään, ja se tavallaan huolestutti Edgaria. Mitä jos ihmiset rupeaisivat mellakoimaan kun kukaan ei tehnyt mitään. Maaseudulta jotkut olivat ottaneet omaisuutensa mukaan ja muuttaneet kaupunkiin suojaan. Väkiluku ja levottomuudet kasvoivat. Hänen piti etsintöjen ohella pitää huolta myös kaupungin järjestyksestä.
Hän saapui kaupngin pääportille, jossa kaksi vartijaa tervehti häntä. "Oletteko matkalla ulos sir?" toinen kysyi. "Eikö olisi turvalisempaa mennä porukalla ulos?"
"Haluan ratsastaa mieluummin yksin. Ja onhan minulla miekka ja pistoolini mukana, jos jotain sattuisi."
Vartiat nyökkäsivät ja avasivat isossa portissa olevan pienemmän ovan josta Edgar mahtui hieman kumartuen ratsastamaan ulos. Ulkona hänen eteensä avautuivat lumiset pellot ja luminen päätie. Alkoi sataa hiljakseen lunta.
Edgar ratsasteli päätietä etelään päin. Siellä hänen edessään häämötti hämäränä vanha metsä, josta kreivi oli aikaisemmin illalla puhunut. Edgar oli asunut kaupungissa jo useita vuosia ja olihan hänkin kuullut nuo kauhutarinat kulteista. Tosin merkille pantavaa oli se että samat tarinat tuppasivat muuttumaan riippuen siitä kuka niitä milloinkin kertoi. Hän ei kuitenkaan ajatellut ratsastaa aivan metsään saakka, sillä vaikka siellä ei olisikaan kummituksia niin ei ollut harvinaista etteikö siellä olisi ollut örkkejä tai jotain metsässä asuvia ryöväreitä. Edgar huomasi kuitenkin hienoisen vilunväristyksen selässään, eikä se johtunut ilmasta.
Yllättäen hänen hevosensa hirnahti ja nyki päätään sivulle. Se oli vaistonnut jotakin. Edgar pysähtyi ja taputti hevostaan rauhoittavasti. Hän ryhtyi heti tähyilemään ympärilleen ja mitä hän näkikään. Hahmoja hieman kauempana pellolla! Hahmoja oli ainakin kaksi, ja vaikutti siltä että myös ne olivat ratsain liikkeellä.
Edgar veti ratsuväen pitkän sapelin esiin. Hänen piti nyt toimia. Hän olisi tilanteessa yksi, sillä jos hän hakee kaupungista apujoukkoja, niin etelään kulkevat hahmot saattaisivat päästä sillä välin pakoon. Lisäksi tilannetta hankaloitti se että hahmot näyttivät nähneet myös hänet. Edgar kannusti ratsuaan eteenpäin ja valmistautui taisteluun.
***********
Joo eli tuossa olisi ihan eka tarina jonka tänne laitan ja voi tietty hyvinkin olla myös viimeinen.
Oikeastaa idean tähän mä sain siitä että jossain välissä mun piti toteuttaa jokin tarinan kaltainen ropeseikkailu. Toimin itse varsinkin Deadlands peleissä pelinjohtajana, ja välillä tulee laadittua kaikenlaisia seikkailuja. Ajattelin kuitenkin tavallaan kirjoittaa ylös sen mitä mulla oli mielessä ja tämähän siitä syntyi, tai oikeastaa tässä nyt on vasta eka osa tarinasta.
Niin joo, saa tietty kommentoida jos haluaa. Oikeastaan se olisi varsin mukavaa.
edit: Come on. Ei kai se niin huono ole?
