Osa 1: Polku tuntemattomaan
Tänään oli Jean-Lucin kahdeskymmenes syntymäpäivä. Se ei eronnut millään muulla tavalla eronnut muista Bretonnian aatelisten syntymäpäivistä, kuin siten että tänään Jean lähtisi
elämänsä suurimpaan seikkailuun; etsimään graalin maljaa liittyäkseen Järven Immen ritarien joukkoon ja saadakseen tältä suurimman siunauksen, jonka elävä ihminen voi saada. Juoda Graalin maljasta.
Jean oli tavallinen Bretonnialainen nuorukainen. Pitkähkö, sopusuhtainen ja lihaksikas vuosien ritarikoulutuksen takia. Tukka oli ruskea ja kasvot olivat rauhalliset, sekä erittäin tavalliset.
Syntymäpäivä sulautui pelkäksi kohinaksi hänen silmissään kun nuori mies odotti iltaa kuin maailmanloppua. Suupalakaan ei maistunut vaikka tarjolla oli parhaita herkkuja monen virstan säteellä. Ystävien onnittelut olivat kuin kärpästen surinaa hänen korvissaan ja muusikkojen taidokkaat luritukset kuullostivat aivan karmeilta Jeanin odottavissa korvissa. Hän haGraalin malja
Osa 1: Polku tuntemattomaan
Tänään oli Jean-Lucin kahdeskymmenes syntymäpäivä. Se ei eronnut millään muulla tavalla eronnut muista Bretonnian aatelisten syntymäpäivistä, kuin siten että tänään Jean lähtisi
elämänsä suurimpaan seikkailuun; etsimään graalin maljaa liittyäkseen Järven Immen ritarien joukkoon ja saadakseen tältä suurimman siunauksen, jonka elävä ihminen voi saada. Juoda Graalin maljasta.
Jean oli tavallinen Bretonnialainen nuorukainen. Pitkähkö, sopusuhtainen ja lihaksikas vuosien ritarikoulutuksen takia. Tukka oli ruskea ja kasvot olivat rauhalliset, sekä erittäin tavalliset.
Syntymäpäivä sulautui pelkäksi kohinaksi hänen silmissään kun nuori mies odotti iltaa kuin maailmanloppua. Suupalakaan ei maistunut vaikka tarjolla oli parhaita herkkuja monen virstan säteellä. Ystävien onnittelut olivat kuin kärpästen surinaa hänen korvissaan ja muusikkojen taidokkaat luritukset kuullostivat aivan karmeilta Jeanin odottavissa korvissa. Hän halusi lähteä jo. Kun pimeä tuli Jean otti vain reppunsa haarniskansa matkaviittansa, sekä miekkansa ja katosi yön pimeyteen. Jo reilusti humaltuneet juhlavieraat kuulivat vain kavioiden kopinan mukulakivikadulla. Jean oli lähtenyt.
Jean oli jo kauan sitten päättänyt minne menisi ensimmäisenä. Nyt vaeltaessaan Quenellesin maakunnan halki Chalonsin metsää kohti hän päätti jalossa , mutta sangen vähäjärkisessä mielessään, puhdistaa koko metsän petomiehistä ja muista hirviöistä. Kukaan ei häirinnyt häntä matkallaan kohti metsän laidalla sijaitsevaa pientä Jenet' de Croixin kylää , jota kuulemma riivasivat kuukausittaiset petomiesten hyökkäykset.
Jenet' de Croix oli ankea paikka. Talot oli rakennettu metsän karkeista tukeista ja kadut olivat täynnä mutaa. Resuiset maaorjat eivät vilkaisseetkaan matkan rasittamaan hahmoon , joka saapui kylään hienolla ratsulla.
"Hei sinä mies siellä!", Jean huusi varsin pollean näköiselle vartijalle.
"Niin, muukalainen", vartija vastasi epäluuloisesti.
Vasta Jeanin nakattua hopearahan miehen jalkoihin alkoi puhe sujua.
"Mitä asiaa teillä olikaan herra?" , vartija liehakoi katsottuaan ensiksi tiukasti ympärilleen ja siirrettyään jalkansa vaivihkaan kolikon päälle.
"Haluan löytää tämän paikan johtajan" , Jean ilmoitti.
"Tuossa talossa, herra" , vartija sanoi ja osoitti kadun päässä olevaa tavallista isompaa hirsimökkiä. Jean katsoi mökkiä nyrpistäen nenäänsä, mutta nieli valituksensa muistaen seikkailevan ritarin valan pykälän, jossa vannottiin kestämään jokainen koetus jonka Järven Impi tiellemme lykkää. "Kiitos", hän sanoi koruttomasti ja ratsasti kohti mökkiä. Katsoessaan taakseen hän näki vartijan kiillottavan hopeakolikkoaan hihaansa onnesta hyppelehtien. Muut kyläläiset vilkuilivat vuoroin häneen ja muukalaiseen epävarman oloisina.
Johtajan talon sisätiloissa oli siistimpää kuin kylän ulkomuoto antoi olettaa. Takka räiskyi iloisesti ja kylän pormestarin vaimo laittoi ruokaa keittiössä samalla kun lapset leikkivät käpylehmillä tuvassa. Pormestari otti Jeanin vastaan hämmästyneenä:
"Tänne ei ole tullut yhtään vierasta, sen jälkeen kun petomiesten hyökkäykset alkoivat."
" Minä tulin tänne etsimään juuri petomiehiä. Milloin viimeksi näitte niitä?" Jean kysyi suorasukaisesti.
"Itse asiassa emme ole nähneet hirviöiyä kuukauteen, sen jälkeen kun se tuli tänne" Pormestari kertoi pelokkaana.
"Mikä se?" Jean kysyi ärtyneesti. Hänen seikkailunsa oli alkanut huonosti.
"Metsän hirviö!" Pormestari huudahti pelosta. "Se on tappanut ihmisen joka kolmas päivä viimeisen kuukauden ajan...Se on niin hirveä että jopa petomiehet kaikkosivat."
"Vihdoinkin,2 ajatteli Jean, "Mahdollinen vastustaja! Surmaan tuon hirviön ja saan jumalattareni suosion puolelleni!"
Pormestaria hän vain kiitti ja käeli ulos mökistä.
Jean oli lähtenyt kylästä kohti metsää. Hän oli unohtanut kysyä pormestarilta mistä peto löytyisi, mutta arveli pedon löytävän hänet, jos vain hän kulkisi tarpeeksi syvälle metsään. Hän ratsasti pitkin metsäpolkua niin ajatuksissaan että oli melkein törmätä vihreäasuiseen ritariin joka seisoi keskellä polkua.
"Päivää herra ritari", Jean esitti muodollisen tervehdyksen.
Ritari ei kuitenkaan vastannut vaan ojensi hänelle vanhaa vesileiliä. "Haluatko minun ottavan tuon?" Jean kysyi kohteliaasti ritarilta ja katsoi merkittävästi leiliin. Metsän varjot syvennivät auringon laskiessa ja ritari vain seisoi liikkumatta. Jeania alkoi jo pelottaa ja kaipuu kotiin hiipi hänen mieleensä. Tunneilta tuntuneen ajan kuluttua Ritari nyökkäsi, kypärä kalisten ja Jean otti leilin häneltä vapisevin käsin. Yht'äkkiä metsästä kuului rasahdus ja Jean kääntyi katsomaan. Kun hän katsoi taas ritariin hän huomasi tämän kadonneen. Jean katsoi hetken täyttä vesileiliä hetken ummistaen silmänsä ja avaten ne taas uudestaan.
"Omituista..." Jean tokaisi ja jatkoi matkaa.
Sinä yönä hän leiriytyi metsäaukealla ja väsyneenä sitoi hevosensa puuhun ja kellahti nurmelle viitta peittonaan ja vesileili kädessään.
Yöllä Jean heräsi kesken mukavan unen, jossa oli hänen lisäkseen vain pari aulista kamarineitoa, räsähdykseen metsästä. Hän nousi ylös ja otti palavan kalikan nuotiostaan sekä veti miekan huotrastaan ja huusi: "Kuka siellä?". Vastausta ei tullut ja Jean tunsi adrenaliinin kuohuvan suonissaan ja hänen niskakarvansa nousivat pystyyn. Sitten se iski, kuin salama kirkaalta taivaalta. Hieman ihmistä pidempi hahmo hyppäsi varjoista ja löi miekallaan Jeanin aseen kädestä ja kaatoi tämän maahan yhdessä hujauksessa.
"Onko sinulla viimeisiä sanoja?" se kysyi pilkkaavalla, matalalla, murisevalla äänellä, pitäen samalla Jeanin maassa kynnekkään jalkansa avulla. Se paljasti pitkät ja terävät kulmahampaansa.
"Olet siis vampyyri," Jean puhutteli julkeasti.
"Riista puhuu," vampyyri hymähti. "Toistan kysymykseni: Onko sinulla viimeisiä sanoja?"
Jean kävi vaihtoehtoja nopeasti läpi mielessään ja totesi loppunsa tulleen. Hän huomasi kuitenkin että hänen kurkkuaan kuivasi.
"En haluaisi kuolla janoisena," Jean sanoi.
"Siis olkoon niin! Juo jos haluat, sillä enhän ole mikään kunniaton vampyyri, vaikka aionkin sinut tappaa," vamppyyri vastasi hymähtäen.
Jean hamuili leilin käteensä ja heti kun raikas neste kosketti hänen huuliaan hän ei tuntunut enään välittävän elämästään. Vampyyri laski päänsä lähelle Jeanin naamaa hengittäen kuumaa ilmaa hänen kasvoilleen.
"Oletko valmis?" vampyyri kysyi silmät kiiluen.
Hengityksen mätä ja eltaantunut haju sai Jeanin kokemaan oksennusreaktion, jonka vaikutuksesta hän sylkäisi vedet vampyyrin naamalle. Jeanin hämmästykseksi vampyyri alkoi kiljua tuskasta:
"Aahh! Saalis petti minuthhh... Ahhh!!!"
Jean näki hetkensä tulleen ja veti selästään kirveen ja täräytti kaiken epätoivon ja raivonsa saattelemana vamppyyrin pään halki. Vamppyyri katsoi häntä hetken epätoivoissaan ennen kuin hajosi tuhkaksi, samoin kävi kirveenterälle ja varrelle. Jean katsoi hetken aikaa kirveensä varren jäännöksiä kädessään ja luki sen jälkeen pikaisen kiitosrukouksen Järven Immelle, joka oli lähettänyt hänelle pyhän veden. Jeanin olo oli jotenkin uudistunut aivan kuin hän olisi nostanut maan harteilta valtavan taakan. Keventynein mielin hän lähti kohti metsän siimestä matkaten pitkin polkua kohti tuntematonta, tietäen jumalattarensa siunauksen kulkevan mukanaan.
Loppu
En keksiyt Lady of the Lakelle muita suomennoksia kuin järven impi että parempiakin varmaan löytyy. Kertokaa ihmeessä jos keksitte jotain kivaa. Tämä on ensimmäien novellini ja epäilen että nimi on jo käytössä. Ilmoittakaa jos on niin muutan sen. Muuten toivottavasti piditte jatkoa tulee niin nopeasti kuin jaksan kirjoittaa ja ideoida. Osia tulee olemaan ainakin kahdeksan joten ei lukeminen ainakaan lopu kesken
!!!Jouluterveisin,
Jaakko