Taladron Weissland; kultti, osa2

[Merrywinds]

Teräs kalahteli terästä vasten salissa, jossa kukaan ei sanonut mitään. Kaikki olivat taistelun valtaamia. Katsojat yrittivät nähdä jokaisen lyönnin, ja yrittivät olla räpäyttämättä silmiään, etteivät jättäisi viimeistä iskua näkemättä.

Talin kädet olivat kuin tulessa. Hän ei muistanut koskaan panneensa itseään näin kovalle koetukselle. Jokainen isku tuntui entistä raskaammalta, jokainen liike vaati yhä enemmän ponnistusta. Hänen vastustajansa taas näytti olevan murtumispisteessä. Faxon ponnisti naama punaisena vain pitääkseen miekkansa kädessään.

Äkkiä Faxon päästi irti ja hypähti kauemmas. Tal horjahti, kun vastus ei enää ollutkaan siinä. Faxon polvistui ja sanoi kuuluvasti: ”Luovutan. Olet voittaja.” Tämän sanottuaan hän kumartui nostamaan miekkansa ja käveli jalat uupumuksesta täristen ulos areenalta. Tal jäi yksin seisomaan keskelle areenaa, uupuneena ja tajuamatta, että oli voittanut. Lopulta yleisön hurraus tunkeutui hänen mieleensä ja hän nosti miekkansa korkealle ilmaan. Sitten hän muisti mitä Jan oli sanonut ja kääntyi kohti sitä aitiota, jossa Aurora istui. Keikarimaisesti hymyillen hän kumarsi niin viehkeästi kuin osasi, ja sai palkkiokseen kainon hymyn.

Itseensä tyytyväisenä hän lähti kävelemään poispäin areenalta. Hänen jälkeensä olisi jäljellä vain kaksi ottelua, pari alempaa kreivinpoikasta sekä Jan ja Sotamestari Hackin poika Stu. Siitä tulisi kiinnostavaa.

Viimein hän pääsi ulos areenalta ja pois yleisön silmien edestä. Hän salli ryhtinsä lysähtää ja kävelynsä muuttua uupuneeksi laahaukseksi. Hänen mustat hiuksensa takertuivat hänen kasvoihinsa. Hän lysähti penkille ja katseli, kuinka seuraava pari valmistautui otteluun. Pojat kiertelivät toisiaan vähän aikaa, kunnes kävivät toistensa kimppuun. Tal nousi ja laahusti ylös isänsä seuraksi.

Karl katsoi poikaansa ylpeydestä paisuen. ”Sinä teit sen! Voitit hänet!” Tal ei jaksanut muuta kuin nyökätä. ”Voi, nyt hän hävisi!” Karl äkkiä huudahti, kun toinen ottelijoista pudotti miekkansa. Tal katsahti uupuneena kentälle ja näki, että miekkansa pudottanut laahusti lyötynä ulos areenalta. Seuraavaksi tulisi Jan ja Stu. Kaikki olivat jo varmoja lopputuloksesta. Stu voittaisi, vaikka mikä olisi. Olihan Hack hänen isänsä.

”Tätä en haluaisi jättää väliin”, sanoi Karl ja siirsi tuolinsa aivan kiinni aition reunaan. Johann ja Tal raahautuivat myös aivan reunaan kiinni. Ottelijat marssivat kentälle, ja yleisö jylisi yhteen ääneen ’Stu, Stu, Stu’, niin, että katossa olevat valopallot tärisivät. Stu käveli tyynesti kentälle, täysin tulevaan otteluun keskittyneenä. Jan käveli kentälle, ja haki Talin katseen omallaan. Kun heidän silmänsä kohtasivat, Talin ihmeeksi Jan iski silmää.

Ottelu alkoi. Ottelijat kiertelivät toisiaan, kumpikaan ei tiennyt toisesta tai tämän taidoista mitään. Janin jalat tekivät nopeaa ristiliikettä, joka oli Talille opetettu virheenä. Stukin varmasti tajusi sen ja käyttäisi sitä hyväkseen. Samassa Stu lähtikin hyökkäykseen, ja yleisö räjähti huutamaan.

Miekat osuivat toisiinsa niin nopeassa tahdissa, ettei niitä meinannut aina edes nähdä. Stun ilme ei värähtänytkään, mutta Janin kasvoilla oli joko hymy tai irvistys, taistelun tuoksinassa oli vaikea päätellä. Sitten he erkaantuivat, kumpikin nyt entistä enemmän varuillaan. Nyt Tal näki selvästi, että Jan hymyili.

Jan alkoi taas tehdä tuota ärsyttävää ristiaskelta, joka ei sittenkään näyttänyt olevan virhe. Äkkiä Stu iski miekallaan alas ja löi Jania kovaa avokämmenellä poskelle, nöyryyttääkseen vastustajansa. Isku oli niin kova, että läsäys kuului Talin luo asti. Jan nosti kätensä poskelleen. Stu laski miekkansa ja nauroi suureen ääneen. Yleisökin remahti nauramaan. Jan hiljeni, ja ehkä, vain ehkä punastui. Sitä ei erottanut näin pitkällä matkalla. Kuitenkin hänen asentonsa kertoi suuttumuksesta, sillä äkkiä hän seisoi suoremmassa, ja hänen suunsa oli pelottavassa irveessä. Hän käänsi miekan kädessään oikein päin.

”No niin. Nyt he sen tekivät. Nyt hän on todella vihainen”, Johann mutisi tarkkaavaisen näköisenä. Tal katsoi intensiivisesti ottelua. Jan todellakin näytti olevan repeämispisteessä. Sitten hän niin sanotusti repesi. Terävän huudon säestyksellä hän lähti hyökkäykseen.

Yleisön joukosta kuului naureskelua. Nauru kuitenkin sammui nopeasti. Stulla nimittäin oli ongelmia. Hän ei saanut minkäänlaista hyökkäystä aikaiseksi. Janin miekassa oleva kivi alkoi hohtaa. Nyt hänen miekkansa alkoi tehdä sinisiä kaaria ilmaan. Ja joka kerran, kun hän löi, ilmassa kaikui huokaus. Eikä se ollut yleisö.

Tal näki liikettä oikealta puoleltaan ja näki Herr Lachtin nousevan oppilaidensa kanssa pystyyn. He edustivat velhoutta tässä hovissa. Tal käänsi huomionsa takaisin otteluun. Kivi loisti yhä kirkkaammin. Janin miekka lauloi. Talin iho nousi kananlihalle, sillä laulussa oli hyytävä sointi. Kuitenkaan hän ei saanut silmiään irti kieppuvasta aseesta.

Nyt miekka teki selviä kaaria ilmaan. Niiden varjokuvat painuivat Talin silmiin. Sen kahva kieppui Janin kädessä samaan tahtiin kuin terä ilmassa. Ilmassa kävi outo, pelottava tuulenvire. Ja kuitenkin kaikki salin ikkunat ja ovet olivat kiinni.

Äkkiä ilmassa kaikui kova pamaus. Stun miekan huurteiset sirpaleet lensivät ympäri kenttää. Stu itse lensi kipeästi kyljelleen maahan. Tal katsoi lumoutuneena, kuinka Jan löi miekkansa kahvaa myöten…

Hiekkaan millimetrin päähän maassa makaavan Stun silmästä.

Yleisö jähmettyi. Tal jähmettyi. Jopa Herr Lacht seisoi kivettyneenä kuin patsas. Sitten Jan nousi hitaasti pystyyn ja veti miekkansa mukanaan. Terä piti metallista sihinää kun se vedettiin hiekasta. Hän kääntyi ympäri ja poistui areenalta. Aseen laahaava kärki veti pitkän viivan maahan. Miekan hehku himmeni lähes olemattomaksi, mutta ei sammunut. Sitten turnausmestari heräsi ja julisti kuuluvalla, joskin värisevällä äänellä Janin voittajaksi. Yleisö heräsi lumouksestaan ja alkoi supista.

Johann kuului lähtevän kiireellä kilpailijoiden tiloihin. Talkin heräsi, ja tajusi, että nyt seuraisi kolminottelu, josta selviävä olisi voittaja. Hitaasti hän nousi paikaltaan ja lähti kävelemään Johannin perään. Kuitenkin hänen katseensa hakeutui Auroran aitioon. Tyttö näytti pahasti säikähtäneeltä. Eikä hän ollut ainoa. Sitten hän repäisi katseensa irti tytöstä ja asteli alas.

Tästä tultaisiin puhumaan kauan. Koskaan ennen ei Wissenlandin hovissa ollut tapahtunut tällaista, vaikka kaikenlaisia skandaaleja siellä oli tapahtunut. Tal esimerkiksi oli yksi neljäsosa haltia, isänsä puolelta. Arvatenkin tämä tulisi olemaan puheen- ja ihmettelynaihe pitkään. Saapuessaan alas Tal näki Johannin keskustelevan kiivaasti Janin kanssa. Hänet nähdessään Johann käveli kiireesti hänen luokseen ja sanoi matalalla äänellä, niin, että Jan ei kuullut: ”Ole varovainen. Näit, mitä kävi, kun hän suuttui. Ota myös tämä”, hän ojensi Talille pitkän ja yllättävän kevyen käärön. ”Onnea!” Ja ennen kuin Tal ehti sanoa mitään, Johann juoksi ylös.

Tal seisoi vähän aikaa paikallaan, kunnes käveli hitaasti istumaan vastapäätä Jania. Hän istui ja varoi katsomasta tulevaan vastustajaansa. Ajatuksissaan hän alkoi kääriä saamaansa pakettia auki. Sieltä paljastui miekka.

Vaan millainen miekka! Sen terä loisti kirkkaana, heijastaen moninkertaisena sen vähän valon mitä soihdut soivat heille. Kahva oli kultakirjailtu, ja nuppina oli uskomattoman kauniiksi hiottu hohtava vuorikristalli. Se oli kuninkaan arvoinen ase!

”Tuo kuului äidilleni.” Tal nosti nopeasti katseensa. Soihtujen lepattavassa valossa Janin kasvot näyttivät riutuneilta. ”Äitini ase. Luulin, että se vietiin, kun hän…” Jan hiljeni. ”Isä siis päätti antaa sen sinulle. Ole sen arvoinen kantaja.” Näiden sanojen myötä hän sulkeutui kokonaan itseensä ja kieltäytyi vastaamasta mihinkään Janin kysymyksiin.

Jonkun ajan päästä myös viimeinen ottelija saapui paikalle. Hänen miekkansa oli vaatimattoman näköinen, lähinnä rivisotilaan ase. Hän kuitenkin otti hiomakiven ja alkoi teroittaa miekkaansa. Karhea ääni repi Talin korvia.

Sitten Johann saapui paikalle ja sanoi hermostuneesti: ”Koska tämä ottelu ratkaisee mestarin vuoden ajaksi, ottelijan ottelevat ilman paitaa.” Tal katsoi häntä yhtä ymmällään kuin Jankin. Kolmas poika taas ei ollenkaan pitänyt muutoksesta. Hän nousi istumaan kasvot vihasta punaisina ja juoksi ylös mutisten jotain valituksesta. Johann käveli myös pois.

”No, ei kai tässä muukaan auta. Tuo ei tykännyt siitä, ei sitten yhtään. Toisin kuin naisystäväsi”, Jan sanoi, pientä kiusausta äänessään riisuessaan löyhää paitaansa. Tal kiskaisi omansa pois ja huomasi Janin rintalastan alapuolella olevan leveän arven. Tämän ripustaessa paitaansa taakseen hän näki, että selässä oli vastaava, tosin vaaksan pari ylempänä. Kuitenkaan hän ei kysynyt mitään.

Tal heitti oman paitansa pois ja huomasi käsiensä tärinän. Jan huomasi sen myös ja ojensi hänelle pienen pullon. ”Juo tuosta, se palauttaa sinut nopeasti kuntoon, mutta maistuu kaamealta.” Tämän sanottuaan hän otti itse kulauksen, ikään kuin vakuuttaakseen Talia siitä, ettei pullossa ollut mitään haitallista. Tal otti ojennetun pullon ja siemaisi.

Neste tosiaan maistui kamalalle. Lisäksi se poltti kuin tuli hänen suussaan. Jan nauroi hänen irvistykselleen. ”Herkkua, vai mitä?” Tal pystyi vain nyökkäämään. Silloin saapui paikalle ylös rynnännyt kreivinpoikanen. Hän kiroili mitä ihailtavimmin riisuessaan paitaansa. Oikeastaan Tal ymmärsi häntä aika hyvin. Hän ja Jan olivat kumpikin solakoita ja lihaksikkaita, kun taas kolmas poika oli pulska ja löysistynyt, ja tämän lisäksi hänellä oli jonkinlainen tulehdus rintakehässä, sillä suuri alue hänen rintaansa ja vatsaansa punoitti äkäisesti. Saatuaan paitansa pois hän jatkoi aseensa teroittamista. Ääni tosissaan riipi Talin hermoja.

Sitten oven takaa kuului kohinaa, ja Tal arvasi, että yleisö oli saanut tietää sääntöpoikkeuksesta. Vastustamattomasti hänen mieleensä hiipi Aurora. Hän punastui hiukan tahtomattaan.
”Heitä se tyttö mielestäsi vähäksi aikaa. Sinulla on tärkeämpääkin tekemistä.” Janin ääni sekoitti hänen kuvitelmansa. Juuri kun hän oli aikeissa väittää vastaan, ovi aukesi kirskuen ja yleisön mylvintä peitti hänen äänensä. Hän nousi, mutta Janin käsi pysäytti hänet. Hän katsoi Jania, ja tämä osoitti hänen miekkaansa. Tal nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.

Jan kääntyi ja lähti kävelemään ulos ovesta, mutta pysähtyi aivan kuin olisi muistanut jotain. Hän kääntyi ympäri ja avasi suunsa, hitaasti ja epäröiden. ”Nimi on muuten Janos.” Näin sanoen hän käveli areenalle, jättäen Talin seisomaan. Sitten hänkin asteli ulos.

Meteli oli korviahuumaava. Katossa olevat valopallot tosiaan tärisivät äänen voimasta, ja niiden rinnalla säälittävän himmeä kynttelikkö heilahteli. Yleisön valtava jyskytys tärisytti maata, vaikka sanoista ei saanut selvää. Kolme ottelijaa seisoivat areenalla vastakkain, odottaen aloituskäskyä. Viimein meteli hiljeni niin, että ottelijat voitiin kuuluttaa. Kuulutuksen jälkeen kuului käsky: ’aseet’, ja kaikki vetivät miekkansa. Tuntematon poika vetäisi miekkansa esiin hermostunein elein ja kyyristyi. Janos veti hitaasti ja rauhallisesti esiin upean kalpansa ja kiepautti sen terä alaspäin.

Tal tarttui miekkaansa, itsevarmaa näytellen. Todellisuudessa hänen vatsansa oli täynnä perhosia. Vaikka häntä pelotti kohdata Janos, kaikkein hermostuttavinta oli Auroran läsnäolo, jota Tal ei pystynyt karistamaan mielestään Janosin sanoista huolimatta. Hän veti miekkansa esiin, ja se istui hänen käteensä kuin valettu. Se tuntui enemmänkin uudelta ruumiinosalta kuin aseelta. Hän ei kuullut yleisön huokausta sen nähdessä hänen miekkansa hohteen. Eikä hän nähnyt Johannin ylpeää ilmettä eikä isänsä ruskeiden silmien hämmästynyttä katsetta.

Ensimmäistä kertaa Tal pystyi katsomaan Janosia oikein tarkasti. Tämän vaaleat hiukset oli leikattu lyhyiksi, eikä hänelle ollut vielä kasvanut parta. Hänen silmänsä olivat kylmän siniharmaat, ja niissä oli pistävä, hermostuttavan tarkka katse. Hänen kasvonsa olivat kuin kivestä tehdyt, hieman rosopiirteiset ja karkeat, mutta kaikessa karkeudessaan myös komeat. Hän näytti myös jopa vahvemmalta kuin Tal, vaikka olikin tätä lyhyempi. Ei, hän näytti petollisen hitaalta. Ja se oli harhaa. Janosin kaulalla riippui teräsketjussa ilkeännäköinen nuolenkärki, sekä pieni, outo peili. Talin mielestä aika outoja koruja.

Äkkiä Janos kyyristyi, ja sitten kaikki kävikin hyvin nopeasti. Janosin miekka pyörähti ensin hänen suuntaansa, mutta uusi ase oli kuin höyhen Talin käsissä, liikkuen kuin omasta tahdostaan ja hän torjui helposti. Janos ei kuitenkaan jatkanut hyökkäystään, vaan kääntyi ympäri ja kieputti kääntyessään miekkaansa kuin korkkiruuvia. Terä viilsi kolmannen ottelijan rintakehään pitkän haavan, joka ulottui vasemmalta lonkalta oikealle olalle.

”Nyt se on vain me kaksi” Janos sanoi ja kääntyi Taliin päin.

Tal räpäytti ällistyneenä silmiään. Janos tosiaan oli nopea. Yhteen osuneiden miekkojen kaiku kiiri vielä huoneessa, mutta Janos oli jo tiputtanut yhden kilpailijan. Terä oli päästänyt inhottavan äänen viiltäessään Kreivinalkua, kuten Tal oli hänet nimennyt.

Janos lähti kiertämään kehää, ja Tal teki samoin. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Katsomo oli täysin ottelun lumoama. Lopulta Tal teki aloitteen ja lähti huutaen hyökkäykseen. Miekka oli kevyt hänen kädessään ja hän hyödynsi kaiken, mikä hänelle oli opetettu. Hänen kirkas kalpansa loi hohtavia kaaria ilmaan eikä hänen kätensä väsynyt. Janosilla oli täysi työ pysyä jaloillaan, siltä se ainakin näytti, sillä hän otti horjuvia askelia perääntyessään. Ja Tal vain jatkoi hyökkäystään. Viimein hän lopetti, ja osapuolet erkanivat, hengästyneinä ja hikisinä. Janos hymyili.

Ja taas iskivät kalvat yhteen. Niiden kirkas sointi kaikui salissa, ja ottelijoiden saappaat tamppasivat areenan vaalean hiekan kivikovaksi. Miekat iskivät yhteen niin lujaa ja nopeasti, että kalske sekoittui yhdeksi kakofoniseksi ulinaksi. Sali raikui metallisesta ulinasta. Ottelijan huohottivat uupuneina, mutta eivät suostuneet luovuttamaan. Katsomo oli täysin ottelun lumoissa. Kukaan ei ollut räpäyttänyt silmääkään.

Talkin huomasi hymyilevänsä. Sitten häntä alkoi naurattaa. Ja äkkiä hän alkoi nauraa, ja hän nauroi mielipuolista naurua taistellessaan hullun lailla. Ja hänen vastapuolensa nauroi myös. Heidän naurunsa sekoittui katossa raikuvaan kalskeeseen, ja yleisö ajatteli: ’tältä täytyi taisteluhulluuden näyttää, henkensä edestä mutta nauraen’, ja niin se olikin.

Tal nauroi. Hän nauroi kun hän pysäytti miekan hiuksen paksuuden päähän silmästään, ja hän nauroi, kun hänen miekkansa pysäytettiin juuri ja juuri vastustajan kurkulle. Vaan kertaakaan eivät miekat koskettaneet kohdettaan. Pisaraakaan verta ei vuotanut areenan kultaiselle hiekalle.

Tal kieputti ensin miekkaansa ylös ja tämän jälkeen alas, silmää nopeammin. Janosin miekka vastasi aina yhtä nopeasti. Janos alkoi kuitenkin vähitellen pakottaa Talin puolustuskannalle. Tal ei enää saanut miekkaansa vapaaksi, vaan joutui puolustamaan itseään yhä vain nopeampia iskuja vastaan. Hengitys tuli rahisevina henkäyksinä, mutta silti hän nauroi, aina vain mielipuolisemmin. Lopulta hän joutui perääntymään, ja hänen naurunsa muuttui mielipuoliseksi ulvonnaksi. Sitten heidän miekkojensa väistimet juuttuivat yhteen, ja äkkiä heidän kasvonsa olivat vain vaaksan päässä toisistaan.

Kisasta oli tullut kestävyysottelu, jossa sitkeämpi voittaisi. Nyt vain ottelijoiden nauru kaikui salissa. Se kierteli katsomoa riitasointuisena metallin kalskeen ja ulinan jälkeen. Talin kädet tärisivät rasituksesta, mutta Janos ei osoittanut mitään uupumisen merkkejä. Hän vain nauroi ja painoi yhä lujempaa. Vähitellen Talin selkä painui kaarelle taaksepäin ja työntäminen oli yhä vaikeampaa. Lopulta hän joutui taipumaan yhdelle polvelle, ja katsomosta kuului pettynyt huokaus. Sitten hänen mieleensä tuli kuva Auroran pettyneistä kasvoista, ja tavasta jolla tämä välttelisi hänen katsettaan, ja hän sai uusia voimia.

Raivopäisesti ulvoen hän pakotti itsensä seisaalleen, vaikka jok’ikistä lihasta poltti kuin tulessa. Sitten Janos yhtäkkiä perääntyi, ja Tal horjahti vaarallisesti eteenpäin. Kumartuneesta asennostaan hän ehti nähdä, kuinka Janosin jalat tekivät tanssiaskelia, ja sitten hän tunsi, kuinka metalli liukui pitkin hänen selkäänsä. Hän pudotti miekkansa ja kaatui kontilleen.

Taistelu oli ohi.

Turnausmestari käveli hitaasti keskelle areenaa ja kohotti Janosin käden ilmaan, julistaen tämän voittajaksi. Yleisö räjähti hurraamaan. Tal yritti nousta, mutta tunsi, kuinka Janos tuli auttamaan. Toisiinsa nojaten he hoipertelivat ulos areenalta, jättäen turnausmestarin palkintonsa kanssa yksin seisomaan.




_________________________

Eli tässä olisi tämä toinen osa. Muutama lisää pitäisi vielä tulla, mutta ajattelin, että nämä hahmot voisin pitää mahdollisissa muissakin tarinoissani.

Comments, please?