Sorakuopan tarina =FB tarinakisasta

[Aco]

Sorakuopan tarina


Tarina kertoo tapahtuneesta ihmeestä, josta kukaan ei koskaan saanut selvää, kuten lopussa käy ilmi. Siinä kerrotaan sitä, että pienelläkin teolla voi tehdä pelkkiä tekoja suurempia asioita. Ja kun näitä pieniä tekoja tulee monta, on vaikutus enemmän kuin voisi kuvitellakaan.


Dan nosti ladatun varsijousensa tähtäysasentoon. Tämä osuma ratkaisisi ison osan hänen tulevasta elämästään. Hikipisarat valuivat auringon helottaessa hänen kasvoilleen lähes pilvettömältä taivaalta. Tuuli oli ihanan vilpoinen ja puhalsi vähäisesti myös keisarillisen asekoulun muurien sisäpuolelle. Se myös heilutti vähäisesti 100 jalan päässä olevaa heinäsäkkiä, joka toimi maalitauluna. Dan asetteli leukansa varsijousen puiselle pinnalle ja valmistautui laukaisemaan vasaman. Muutkin alokkaat tekivät samoin. He olivat kaikki vähemmän opiskelleita kuin Dan, mutta silti ihan kelvollisia. Heidän vasemmalla puolella muuriin nojaili pari keisarillisen asekoulun komentajaa tarkkailemassa alokkaitten suorituksia. Dan huomasi heidät silmäkulmastaan, mutta keskittyi nyt täysin tähtäämiseen. Jonkun vasama lähti jo matkaan äänestä päätellen. Ja toinen. Kohta kaikki olisivat jo ampuneet. Nyt. Nyt tai ei koskaan. Vasama singahti matkaan ilman halki. Dan sulki silmänsä. Jos hän oli osunut, hän pääsisi Nulniin jatko-opintoihin. Siellä hänestä voisi kasvaa vaikka minkälainen sotilas. Parhaassa tapauksessa jotain muutakin kuin rivisotilas. Dan oli aina halunnut Nulnissa sijaitsevaan tuliaseita käsittelevään koulutukseen. Täällä maaseudulla kun ei tuliaseitten käyttöä harjoitettu. Hän oli jo läpäissyt jotenkuten lähitaistelun kriteerit, mutta itse ampuminen oli hänen intohimonsa. Tosin ison suosion takia siinä oli vaikeampi päästä jatko-opintoihin. Se oli hänen unelmansa. Mutta toisaalta, jos vasama olikin mennyt ohi. Silloin hänen olisi mentävä jatkamaan lähitaistelun alkeita johonkin toiseen kaupunkiin kuin Nulniin, ehkä Artdorfiin tai jopa Middenheimiin. Ei, kyllä vasama oli osunut. Pakkohan sen. Dan uskotteli asian itselleen vielä pari kertaa ja avasi silmänsä. Aluksi hänen silmiinsä sattui seinä, joka sijaitsi maalien takana. Suurin osa vasamista oli siellä. Dan ei ajatellut enempää ja katsoi silmiään siristellen omaa tauluaan. Vasama oli uponnut syvälle heinäsäkkiin, ei ihan keskelle, vasempaan reunaan. Hän oli tehnyt sen.


Huojentuneena Dan käveli tienlaitaa kohti kotiaan. Liivin taskussa oli nyt Dorentheimin keisarillisen asekoulun paperit. Hän aikoisi juhlistaa asiaa illalla parin olutkupin ääressä. Ensi viikolla hän matkustaisi Nulniin tutustumaan uuteen opinahjoonsa. Sitä ennen olisi pakattava, haettava uusi miekka kylän sepältä ja hyvästellä ystävät. Viimeinen vaihe olikin raskain, sillä hänen vanhempansa asuivat Middenheimin tienoilla, eikä hänellä ollut täällä muuta perhettä. Mutta nyt olisi vielä iloittava, kun pystyi.
Tie kohti hänen kotikyläänsä oli hiekkainen vankkureille tarkoitettu tie. Liikennettä ei ollut, matkan sai taittaa rauhassa ilman yhdenkään ihmisen tapaamista. Toisaalta neljättä tuntia samalla kovalla tiellä vaeltaminen tuntuu jaloissa ja kotiin päästyään hänen jalkansa olivat taas aivan ruhjeilla. Onneksi matka piti taittaa vain kaksi kertaa viikossa. Ensimmäisenä päivänä kun koululle piti mennä ja toisena päivänä kun tultiin kotiin pyhiksi. Mutta nyt oli viikko taukoa. Ja sen hän aloitti menemällä lähimpään kapakkaan kehuskelemaan papereillaan. Kylän ainoa kapakka oli pieni kauppatorin kyljessä oleva puinen hökkeli. Eräs Kislevin alueelta tullut merimies perusti sen muutama kuunkierto sitten. Koko pienen kylän meno on muuttunut huomioitavasti tämän jälkeen, joskin kylässä ei ollut kuin kymmenes ihmisiä läheiseen Dorentheimin kaupunkiin verrattuna. Ja se ei ollut paljoa.


Nyt kuitenkin tuntui siltä, että lähes kaikki ihmiset oli kokoontunut kapakkaan pyhien alkamisen kunniaksi. Yksikään pöytä ei ollut vapaana ja suurin osa ihmisistä oli kokoontunut takimmaiseen nurkkaan yhteen kasaan. Dan päätti mennä sinne missä tapahtuu ja käveli pöydän luokse. Hän kurkottautui kahden isomman miehen olkapäiden väliin ja yritti nähdä mitä tapahtui tuolla ihmisten keskellä. Ilmeisesti kaksi miestä tappeli, äänistä päätellen. Kapakan pitäjä ei välittänyt moisesta, se oli aivan yleistä näillä kulmilla. Toinen tappelijoista oli selvästi niskan päällä, sen verran kun Dan epäselvästi näki. Yllättäen kaksi miestä Danin edessä tekivät nopeasti väistävän liikkeen ja levittäytyivät vikkelästi sivuille. Dan ei ehtinyt edes reagoida, kun toinen tappelijoista lennähti suoraan hänen päällensä. Tämä oli isokokoinen mies, jonka kasvot oli peittynyt arpiin. Hänellä oli sotilaan aromerkkejä rinnassaan, ja hänen housunsa oli kuvioitu keisarikunnan ylempiarvoisten upseerien merkki. Hän rysähti lattialle juuri siihen kohtaan, missä oli törmännyt Daniin. Dan itse kaatui iskun voimasta ja kierähti pöydän alle. Kaikki ringissä nauroi, joko hänelle tai miehelle. Mahdollisesti myös molemmille. Loputkin ihmisjoukosta kääntyi naurusta rehottaen antaen tilaa pienehkölle miehelle, joka oli ilmeisesti toinen tappelijoista. Hänen kieroutuneilta kasvoilta paistoi tappelun aiheuttama väsymys, mutta niiltä näkyi myös yhtä selvästi ivallinen ilme vastustajaansa kohtaan. Hän sylkäisi miehen jaloille ja naurahti.
’ Sinä, pakene kaupungista ja äläkä tule enää takaisin urkkimaan toisten asioita, jotka kuuluvat sinulle yhtä paljon, kuin minulle se, minkälaista alusasua sinä itse pidät. ’
Kaikki nauroivat hysteerisesti ja jopa Danin suupielille nousi vaistomaisesti hymy hänen huomatessaan miehen sanankäytön taito. Lattialla ollut Keisarikunnan sotilas läähätti väsymyksestä ja kivusta noustessaan pystyyn.
’ Voi kyllä, tulen takaisin vaikka vain sinun näkemisen riemusta, mutta sen saat tuta, että kulttisi ylläpito loppuu siihen paikkaan, kun keisarin salainen poliisi saa tietää siitä. ’
Sotilas nousi täyteen mittaansa, niisti nenäänsä vetäen suupielelle valuneen veren sisään ja kääntyi lähteäkseen.
’ Maltan tuskin odottaa tapaamistamme, ’ pieni mies sanoi hiljaa hymyillen. Mies katosi ovesta ulos ja kaikki odotti kunnes ovi sulkeutui lopullisesti. Kun ovi narahti vasten seinää, kaikki remahtivat nauramaan, eikä pieni mies ollut hiljaisimpia. Hän käveli nopein, mutta määrätietoisin askelin Danin luo ja nosti hänet pystyyn.
’ Ei kai ole oikein, että joudut kärsimään takiamme, joten teemme sinullekin vastapalveluksen. Pääset mukaamme illalla, tule sinäkin tämän talonrähjän eteen kun aurinko on laskenut. ’
Dan katseli miestä ymmällään ja kysyi:
’ Tulen mukaan siis mihin? ’
’ Sittenpähän näet, mutta lupaan, että tulet nauttimaan siitä. ’
Mies oli kuiskannut tämän henkilökohtaisesti Danille ja kukaan muu ei sitä kuullut ja harva välitti asiasta. Sanan ’Nautinto’ painottaminen epäilytti syvästi hänen mieltään ja lopulta Dan päätti jättää tuopin väliin, kuten myös koko kapakassa käymisen. Hän oli täysin ymmällään, eikä tiennyt varmaksi mitä tehdä, mutta päätti mennä sepälle hakemaan uuden miekkansa.


Sepän piha oli täynnä hevosen askeleita, ja pari naulaa lojui hiekkaisessa maassa. Itse sisällä oli pimeää ja hiostavaa. Seppä takoi nurkassa jotain ja kipinät sinkoilivat. Pian hän laittoi vasaransa nahkalenkin avulla kiinni alasimeen ja katseli työtään. Se näytti kirveen terältä ja Dan käveli lähemmäs tarkastelemaan. Kyllä, se oli kirveen terä, todennäköisesti tavalliseen halonhakkuuseen. Seppä huomasi lähestyvän Danin ja katsoi vanhoilla silmillään häntä. Dan katsoi takaisin. Miehellä oli pieni parta ja tarkasti ajellut viikset. Paksut kulmakarvat nousivat silmien päälle ja miehen silmiä oli vaikea erottaa. Sepän nimi oli Kerch ja hän oli toiminut kylän seppänä niin pitkään kuin koko kylä oli ollut olemassa.
’ Mitäs sinäkin haluat? ’ Kersch tokaisi.
’ Öö… Minä olen jättänyt tilauksen miekalleni. Onkos se muuten valmis? ’
’ Nimi? ’
’ Dan… Dan Erikkson. ’
Kerch lähti jupisten kohti työpöytäänsä, joka oli varjoisassa kolossa talon nurkassa. Kivisessä seinässä olevasta pienestä ikkunasta tuli kaistale valoa pöydälle. Kerch availi pöydän laatikoita selaillen sieltä löytyneitä papereita. Kohta hän nosti yhden harmaantuneen paperilapun pöydälle ja tavaili hiljaiseen ääneen siinä oleva sanat. Kerch viittasi sormellaan Dania seuraamaan häntä. Dan tuli varovaisesti perässä sepän kiiruhtaessa kohti ahjoa. Sen päältä hän vetäisi puolentoista kyynäränpituisen miekan, jossa ei koristeita juurikaan ollut. Siihen oli valettu pronssista tai kuparista kahva, jonka kädensijaan oli kiedottu punertava nauha. Terä oli kaksipuolinen ja neljäsosavaaksan levyinen. Seppä piti teräpuolesta kaksinkäsin kiinni ja nyki käsiään, sen merkiksi, että Dan ottaisi sen. Tämä laittoi kätensä miekankahvalle ja tunsi lämmön kädessään, jonka aiheutti miekan säilyttäminen ahjon päällä. Kerch irrotti otteen miekasta ja sen paino yllätti nuorukaisen, joka nosti nopeasti miekan pystyyn.
’’ Se oli sitten maksettu etukäteen, ’’ Kerch mutisi alakuloisesti, ehkä jopa vähän kiukkuisesti. Dan katseli mietiskellen miekkaansa ja ajatteli rahatilannettaan. Varanto olisi kyllä riittänyt hänen unelmaansa juuri ja juuri, mutta raaskisiko hän…? Rahaa hän oli saanut vanhemmiltaan aikoinaan suhteellisen paljon ja hän ei ollut koskaan viettänyt kerjäläisen elämää.
’’ Voisitko hakea tähän sopivan tupen… ja paperia ja kynän, niin pistän uuden tilauksen ylös. ’’
Kerch nosti kulmakarvojaan ja vetäisi nahkasta tehdyn tupen ahjon päältä. Hän lampsi kirjoituspöydälle ja toi paperin ja sulkakynän. Dan kirjoitti paperille seuraavan ostoksensa, kiitti ja lähti miekka vyöllä heiluen kotiinsa.


Dan istahti kotinsa ainoan huoneen keskellä sijaitsevan pajusta tehdyn tuolin päälle ja katseli ikkunasta väsyneenä ulos. Puinen talo sijaitsi lähellä keskustaa, joskin kylä oli niin pieni, että täältä ’keskustasta’ näki myös maaseudulle. Ulkona näkyi hämärässä enää lähimmäisiä puita, joitakin peltojen ohratähkiä ja kaukaisimpien metsien äärirajat tummaa taivasta vasten. Aurinko näkyi enää puolillaan jossain kaukana. Hänellä oli aina ollut tapana tulla opiskeluviikon jälkeen iltaisin katsomaan auringonlaskua. Tämä olisi yksi viimeisistä kerroista. Auringonlasku toi kuitenkin mieleen pienen miehen, jonka hän oli tavannut Kisleviläisen perustamassa kuppilassa. ’’ Tuskin ne pahastuvat jos en nyt tulisikaan sinne kokoukseen vai mikä kultti se olikaan,’’ Dan ajatteli ääneen. Hän sulki silmänsä ja yritti nukahtaa rauhalliseen uneen, mutta eräs sana nousi hänen mieleensä ja hän aukaisi silmänsä. ’’Kultti? Eikös sana kultti viitannut näinä pimeinä aikoina Kaaoksen nousevaan valtaan. Mistä hän sitten sai päähänsä tuon sanan kultti ja yhdisti sen tuohon pienen mieheen ja hänen ystäviinsä? Ai niin, se sotilas oli maininnut jotain tästä kultista. ’’ Dan nousi seisomaan. ’’ Olisiko mahdollista, että tämä mies johtaisi keisarin näkevän silmän ulkopuolella Kaaoksen kulttia ja sen kannattajia? Tai ainakin olisi välittäjänä. Sotilas saattoi olla joku asiasta selville päässyt henkilö, mutta pieni mies oli saanut hänet houkuteltua kuppilaan, jossa hän olisi paljastanut sotilaan muille. Miksei hän ollut tätä ennen tajunnut? Tai edes joku muu kuin sotilas? Tämä kerho taisi välttää katseita, mutta hän oli ilmeisesti päässyt jotenkin tietoiseksi asiasta. Tämä asiahan on selvitettävä, vaikka hän olisikin väärässä. ’’ Dan katsoi ikkunasta taivaanrantaan. Aurinko näkyi enää vaivaisesti puiden ja pensaiden takaa. Hän ehtisi vielä jos haluaisi. Dan kokeili miekan nuppia tupessa ja katsoi sen välkettä, kun punaiset säteet kimmelsivät metallin pinnalla. Päätös tämän asian selvittämisestä oli yksin hänen. Eikä perääntyminen tullut kuuloonkaan. Kohta hän oli jo pukenut nahkasaappaat jalkaansa, takin päällensä ja lähtenyt viileään, raittiiseen ulkoilmaan.


Dan hytisi yksikseen kahden tynnyrin takana kuppilaa vastapäätä. Häntä alkoi jo kaduttaa tämä hänen innostuksensa mahdollista kulttia kohtaan. Hän oli varmaan kuullut liikaa tarinoita sankareista, jotka menivät vaaraan sen enempää itseään ajattelematta. Jos kohta jotain erityistä ei tapahtuisi hän kyllä lähtisi kotiinsa lämmittelemään. Kuppilan edessä oli kuitenkin joitakin miehiä ollut juttelemassa keskenään jo jonkin aikaa. Dan oli erottavinaan yhden pienikokoisimman täksi tapaamakseen mieheksi, mutta ei ollut vielä täysin varma. Valaistusta ei juurikaan ollut, vain Morrslieb kajasti taivaalta vihreää hohdettaan ja kuppilan ikkunasta kajasti valkea hohde. Oli loppusyksy ja lumen tuloon ei ollut mahdollisesti kauaakaan aikaa. Tuuli voimistui näin iltaa kohden ja lämpötila laski entisestään. Dan istui polvillaan viileässä maassa. Odotus tuntui loputtomalta. Taas kaksi miestä liittyi seuraan. Heitä oli nyt ehkä tusina. Kuppilasta kuului voimakasta naurua ja lasin särkymistä. Kohta kuppilan pitäjä kantoi ulos yhden humalaisen miehen ja sulki oven perässään. Miehet alkoivat nauraa miehelle ja potkimaan tätä. Humalainen lähti aluksi kontaten ja sitten epävarmasti juosten kohti pientä kujaa kadoten sinne. Miehet kuppilan edessä nauroivat hillittömästi ja lähtivät kävelemään poispäin kohti kylän laitaa.


Dan henkäisi raskaasti ja odotti, että miehet katosivat kulman taakse. Sitten hän nousi pystyyn ja oikaisi itsensä pitkän istumisen jälkeen. Kompuroituaan partiopaikaltaan tynnyreitten yli hän lähti miesten perään. He suuntasivat kohti läheistä metsää. Reitti ei ollut helppo, vaikka miehet olivat tallanneet monien käyntikertojen perästä pienen polun. Mäkinen reitti oli eduksi Danille ja hänen oli helppo seurata ryhmää pysymättä koko aikaa piilossa. Metsä läheni ja miehet tuntuivat vain kiihdyttävän vauhtiaan. Dan rämpi polun sivussa aina hetken aikaa ennen kuin löysi takaisin polulle. Tämä tuntui toistuvan koko ajan ja hän tajusi jalkojensa olevan naarmujen peitossa. Hänen pitkä, tummaan tukkaansa oli tarttunut takiaisia, jotka pistelivät ikävästi. Hiki ja kylmä valtasi hänet samanaikaisesti. Helpotukseksi metsä tuli vastaan ja hän ajatteli, että matka olisi lopussa. Miehet olivat kadonneet jonnekin metsän laidalle. Dan käveli metsän laidan tuntumassa hypellen aina välillä mättäältä toiselle. Morrslieb oli puoliksi pilvessä ja pimeys oli vallannut joka paikan. Taivasta vasten näkyivät puitten valtavat hahmot ja hiljaisuus oli melkein täydellinen. Jostain kuului miesten puhetta ja Danin saappaat lätsähtivät aina silloin tällöin hänen osuessa märkään maahan. Hänen selkäkarvat tuntuivat nousevan pystyyn. Hän otti varovaisia askeleita ja tunnusteli ympärillään olevaa ilmaa käsillään. Tunnelma oli suorastaan aavemainen. Yhtäkkiä Dan horjahti, vieri pienen mäen alas ja jäi makaamaan kuopan pohjalle pieneen vesilammikkoon. Hänen sydämensä löi valtavalla nopeudella ja hän kuulosteli ympärillään olevaa metsää. Oli täysin hiljaista. Dan nousi varovaisesti pystyyn. Hän oli eksynyt tässä pimeydessä. Dan lähti kävelemään takaisinpäin, mutta mäki ei tullutkaan häntä vastaan. Hän oli kääntynyt väärään suuntaan. Kaiken lisäksi hänen takaansa kuului huuto:
’’ Siinähän sinä olet. ’’


Dan heräsi unestaan ja piteli päätänsä. Sitä särki ihan mahdottomasti. Kohta hän kuitenkin sai nostettua itsensä ylös. Dan tallusteli hyllyillensä ja otti pienen leivänkannikan. Sitten hän käveli omalle ainoalle tuolillensa ja alkoi mutustella ruokaa hitaasti suussaan. Nuorukaisen silmät tuntuivat koko ajan painuvan kiinni. Minkähän takia hän oli näin väsynyt. Ei hän yleensä ollut. Leivänkannikan loputtua Dan meni laittamaan housut jalkaansa. Vedettyään vyön kiinni hän päätti mennä kylälle. Siellähän voisi olla pienet markkinat, nythän on sentään viikonloppukin. Sieltä hän saisi porkkanaa, lanttua ja leipää… Sitä paitsi siellä voisi olla jotain tuttujakin. Dan haukotteli ja lähti unissaan kävelemään ulko-ovesta kohti toria. Katukivetys tuntui tavallista kylmemmältä ja tuuli oli suorastaan hyytävä. Torille päästyään Dan katseli aluetta ja huomasi markkinoiden tosiaan olevan aivan täynnä väkeä. Tori ei ollut kovin iso, mutta se riitti näin pienelle ihmismäärälle hienosti. Kaikki näyttivät olevan hyvällä tuulella ja he nauroivat ja hymyilivät kävellessään Dania vastaan. Tämä ihmetytti häntä kovin ja kesti vielä muutama minuutti ennen kuin hän huomasi, että hänen kenkänsä olivat jääneet kotiin. Dan oli vielä väsynyt ja häntä itseäänkin nauratti koko asia. Tämä asia sai kuitenkin hänet heräämään hieman enemmän ja tämän hajamielisyyden aiheuttajan, väsymyksen, syy muistui äkisti hänen mieleensä. Hänhän oli eilen illalla ollut siellä kultin leirillä. Vai oliko se leiri? Joku sen tapainen kuitenkin. Eräs miehistä oli löytänyt hänet harhailemasta tämän leirin lähistöltä. Hänet oli viety metsän laidalla sijainneeseen isoon sorakuoppaan, jossa olivat olleet hänen muutkin jahtaamansa miehet. Hänelle oli tarjottu huumaavia yrttejä ja joku oli manannut jotain, mutta enempää Dan ei muistanut. Tämä muistikuva sai Danille kiireen kotiin. Juostessaan paljain jaloin kylmällä kivetyksellä hän mietti, että kultti tosiaankin oli kultti. Ja ehkä vielä jotain pahempaa. Hänen olisi lähdettävä kaupungista.


Porkkanat, lantut ja leivät jäivät ostamatta, mutta Dan oli unohtanut rahansakin kotiin, joten ei kai sillä niin suurta väliä ollut. Nyt hän kävi hakemassa rahansa, miekkansa, nahkaliivinsä, muutaman arvokkaan ja henkilökohtaisen tavaran ja kenkänsä. Sitten hän lähti mahdollisimman rauhallisen näköisenä kohti sepän pajaa. Hiki valui hermostuksesta pitkin hänen tummia hiuksia. Vastaan tuli joitain kylän naisia. Yllätykseksensä Dan huomasi, että nämä eivät tavalliseen tapaansa ruvenneet tyttömäiseen tapaansa nauramaan nähdessään Danin. He vain katsoivat ihmeissään tätä nuorta, joka käveli heidän ohitseen. Ilmeisesti nahkaliivi ja miekka vyötettynä vyöllä olivat tehneet heihin vaikutuksen. Dan ei ollut kasvoiltaan täydellinen, ei suinkaan. Hänellä oli punaisia pisteitä ja epätasaisuuksia poskissaan, joka tosin oli yleistä pojille kun he ovat alkamassa kasvamaan miehiksi. Dan oli kuitenkin ohittanut tämän ajan vaikka kuinka kauan sitten, mutta nämä harmit näyttäisivät pysyvän hänen kasvoissaan koko hänen loppuelämänsä. Tapaus kuitenkin nostatti Danin itseluottamusta, vaikkakin tätä iloa kesti vaivaiset 30 jalkaa. Vastaan tuli eräs kultin jäsenistä. Dan keksi kuitenkin taas yhden älyttömistä ideoistaan, jotka lopulta koituivat hänen edukseen. Ehkä naisten tapaaminen oli muuttanut häntä hetkellisesti. Mutta tällainen se kuitenkin oli: Dan yritti tervehtiä mahdollisimman rauhassa miestä, joka oli häntä puoli kyynärää pitempi. Tämä tervehti takaisin ja nyt Dan laittoi suunnitelmansa täytäntöön.
’’ Hei tulisitko tähän… ’’ hän aloitti viittoen miestä luokseen ja mies tuli. Dan jatkoi kuiskaten.
’’ Moneltako kokous on tänään? ’’
’’ Samaan aikaan kuin eilen… ’’ mies vastasi hiukan hämmentyneenä.
’’ Aha. Kiitos. ’’
Dan lähti kävelemään kohti sepän pajaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pajan kohdalla hän kuitenkin vilkaisi taakseen ja näki miehen lähteneen toiseen suuntaan. Kaikki oli onnistunut täydellisesti.


Kävellessään pitkin mäkistä maastoa kohti metsää, Dan ajatteli hermostuneesti voisiko hänen suunnitelmansa toimia. Hän katsahti pakettia, joka oli hänen sylissään ja sitten metsää. Nyt kun vielä oli valoisaa muutaman tunnin, hän löytäisi sorakuopan varmasti hieman nopeammin kuin viime yönä. Tosin hänellä ei ollut muistikuvaa missä tämä kuoppa sijaitsi, mutta eiköhän se löytyisi. Mäkien välissä ja niiden yli oikova polku oli paljon helpompi nyt kun hän ei ollut varjostamassa ketään, eikä hänen tarvinnut koko aikaa kulkea polun vieressä. Päivä oli vilpoisa, mutta poutainen ja linnut laulelivat jossain. Illasta voisi tulla Danin viimeinen, mutta joka tapauksessa se muuttaisi hänen elämänsä tyystin. Seppä oli saanut tehtävänsä suoritettua yllättävän nopeasti, mutta alkusyksy ei varmaan koskaan ollut sitä vilkkainta kauppa-aikaa. Tosin vielä pari asiaa tästä oli kesken, mutta ne Dan saisi valmiiksi perilläkin. Aikaahan oli. Ainakin jonkun verran.


Sorakuoppa löytyi helposti nyt kun oli valoisaa. Se oli ollut aika lähellä polkua, jonka miehet olivat talloneet hieman hämätäkseen. Olisihan salapaikalle suoraan vedetty tie hieman älytön ajatus. Dan saapui sinne pohjoisesta, kylän suunnasta, ja päätti mennä vahtiin etelä laidalle. Tallustellessaan pitkin hieman upottavaa soraa alaspäin, hän huomasi nuotion rippeet. Ne olivat jokseenkin keskellä kuoppaa, ja kivien ympäröivästä tuhkakasasta nousi vielä hieman savua, kun Dan potkaisi sitä. Kiivettyään ylös eteläiselle harjanteelle, hän päätti mennä hieman enemmän itään, koska siellä oli tiheää kasvustoa ja parempi piilopaikka. Istahdettuaan aamuauringon lämmittämään maahan hän vetäisi veitsensä ja alkoi veistää suunnilleen puolentoista kyynärän pituisia suoria keppejä. Kun hän oli veistänyt runsaan tusinan hän muisti, ettei hänellä ollut ruokaa. Hänhän voisi käydä metsästämässä jotain, nyt kun oli metsän läheisyydessä. Kolmeen kepeistä hän veisti terävän piikin päähän. Sitten hän avasi paketin, jonka oli saanut Kerchiltä ja otti isohkon varsijousen esille. Jousi puuttui, ja hän vetäisi muutaman hiuksen itseltään kietoen niistä venyvän, mutta kestävän jousen. Nyt kun ase oli valmis, hän katseli sitä hetken. Se tosiaan oli varsijousi, perusmallia, mutta silti. Tammipuuta, Dan ajatteli ja latasi yhden itse tehdyn vasaman paikoilleen. Tietysti rautakärki olisi ainakin kymmenen kertaa parempi, mutta Kerch ei ollut ehtinyt tehdä vasamia, koska Dan oli tullut hakemaan varsijoustaan hieman etuajassa. Ihme, että seppä oli edes ehtinyt. Nyt Dan kuitenkin asetti aseensa olalleen ja nousi seisomaan. Hän päätti yrittää osua kuopan toisella, läntisellä puolella kasvavaan lehmukseen. Tähdättyään hän päästi vasaman irti ja se suhahti ilman halki puun rosoiseen kylkeen. Dan meni katsomaan vasamaa ja näki, ettei se ollut mennyt yhtään syvälle, suunnilleen puolituumaa kuoren alle. Onneksi miehillä ei ollut panssareita, muuten heitä olisi ollut mahdoton haavoittaa aseella. Nyt ne voisivat kuitenkin haavoittaa heitä vakavasti, Dan ajatteli ja vetäisi vasaman irti puusta. Terä oli tylsistynyt ja hän vetäisi muutamalla veitsen vedolla sen taas teräväksi. Sitten hän käveli metsään.


Dan ampui ison, ruskean jäniksen ja palattuaan kuopalle hän päätti tehdä nuotion paistaakseen jäniksen. Polttopuita sorakuopalle kantaessaan hän katsahti taivaalle. Auringonlaskuun olisi vielä aikaa hyvä tovi ja miehet eivät vielä tulisi. Sää oli muuttunut pilviseksi peittäen auringon. Tämä olisi eduksikin, koska nyt nuotion savuvana ei erottuisi kylälle. Nyljettyään jäniksen, nuorukainen erotteli lihan kuin parhaiten taisi. Sitä ei ollut paljoa, mutta se riittäisi illaksi. Pystytettyään paistotelineen Dan sytytti tuluksillaan tulen ja keihästi lihapalat kepin päälle paistumaan. Siinä istuskellessaan nuotion loimutessa Dan mietiskeli omaa tulevaisuuttaan. Tällä sorakuopalla käytäisiin taistelu, johon hän oli alkanut. Vastustajia oli kymmenesti enemmän, mutta hänellä oli varusteet, piilopaikka ja tahto tuhota tämä aie tuoda Kaaos Keisarikunnan vapaille maille. Häntä itseäänkin ihmetytti tämä yhtäkkinen halu ja voima taistella. Hänen henkensä oli vakavassa vaarassa ja hän ei edes hermoillut. Toisaalta hän voisi heti tapettuaan lähteä kotinsa kautta kohti Nulnia, jättämättä jälkeäkään käynnistään. Kukaan ei saisi tietää tästä. Yhtäkkiä Dania alkoi epäilyttää koko juttu. Entä jos vaikka tämä pieni mies osaisi taikoa? Se olisi Danin loppu. Voisi myös olla, että kyseessä oli jokin vielä suurempi asia, kuin vain miesten Kaaoksen harjoittaminen salassa. Mutta nyt ei voinut perääntyä. Ei vain voinut. Dan otti lihakepin nuotiolta, sammutti tulen ja heitti poltetut kepakot metsään. Tuskin kukaan huomaisi hänen käyttäneen nuotiota. Dan söi hyvällä ruokahalulla lihat ja kiipesi tämän jälkeen vartiopaikalleen. Yksi ammus oli jäänyt metsään ja kaksi hän oli tuonut mukaansa. Hän päätti tehdä pari keppiä lisää ja tehtyään hän teroitti ne. Teroitettuaan kaikki loputkin vasamat Dan latasi aseensa, ja laittoi sen viereensä, miekan toiselle puolelle. Hänen olisi oltava valmiina.


Aurinko laskisi pian ja kultin jäsenet saapuisivat. Taivas oli edelleen pilvessä ja näkyvyys heikkeni hetki hetkeltä, kunnes oli lähes pimeä. Auringon viime säteet kaarsivat taivaalle saaden punertavan heijastuksen, jonka Dan oli niin monesti nähnyt. Miesten äänet alkoivat kuulua jostain kaukaa. Ne lähenivät pohjoisesta päin. Dan otti varsijousen ja tähtäsi metsän vastaiseen suuntaan. Mitään ei enää näkynyt, edes auringon säteitä. Varjot peittivät sorakuopan ja sen ympäristön täysin ja Dan laski jousensa. Olisi täysin turhaa tähdätä. Ammuksia oli puolitoista tusinaa sen jälkeen kun hän oli veistänyt uusia. Moneen harha-ammukseen ei olisi varaa. Jotain vilahti sorakuopan pohjoispäädyssä ja miesten ääni kuului siltä suunnalta heidän tullessaan. Dan tähtäsi nopeasti ja ampui siihen suuntaan. Mitään ei tapahtunut, joten ammus oli varmaan mennyt ohi. Miehet vain kävelivät tummina varjoina sorakuopan pohjalle jutellen.
’’ Sen yhden uuden olisi pitänyt tulla tänään, ’’ möreä ääni puhui. Dan tunnisti äänen kuuluvan tänään tapaamalleen miehelle. Tuntematon ääni jatkoi keskustelua.
’’ Todennäköisesti se on taas eksynyt, niin kuin eilen. ’’
Kaikki remahtivat nauramaan ja Dan tajusi, että keskusteli koski häntä. Sillä välin pienin miehistä pääsi nuotiolle ja heitti jotain jauheelta näyttävää siihen. Liekki leimahti violetin sävyisenä kuopan pohjalle. Dan säikähti ja tajusi miehen osaavan todennäköisesti jotain mustaa magiaa. Hänet olisi ammuttavana ensimmäisenä. Miehet istuivat piiriin nuotion ympärille. Dan latasi aseensa. Pieni mies alkoi jakaa jotain yrttejä tai joitain pieniä kasveja nuotion lilassa hohdossa. Nuorukainen tähtäsi miestä vatsaan. Hän ei ollut koskaan tappanut ketään, hän ei edes tullut ajatelleeksi sitä kun oli ampunut äsken ensimmäisen laukauksensa. Kyynel vierähti hänen poskelleen ajatuksesta. Vasama suhahti taas ilman halki. Pieni mies kaatui vasaman iskun voimasta nuotioon ja sen liekki nousi kahdesti tavallista korkeammalle. Nuotion ympärillä olevat miehet nousivat seisomaan ja vetäisivät aseensa vyöltään. Viidellä oli tikari, yhdellä kaksi, kahdella miekka ja lopuilla kahdella ei mitään. Dan latasi hien virratessa aseensa. Häntä ei oltu huomattu. Toinen vasama osui isompaa miekkamiestä olkapäähän. Hän kaatui tuskasta ja voihki kovaäänisesti. Loput miehet katselivat ympärilleen ja etsivät vasamien lähtöpaikkaa. Aseettomat ja kaksi tikarimiestä lähti pakoon kylälle päin kadoten nuotion valon ulottumattomiin. Viimeiset viisi alkoivat juosta metsän päin epätoivon vallitessa yrittäen löytää ampujan. Yksi juoksi suunnilleen Dania kohden, joka otti puukkonsa hikiseen käteen. Juokseva mies näki vielä violetin välkähdyksen edessään ennen kuin kaatui vierien kuopan pohjalle. Tämän nähtyään loputkin miehet juoksivat pakoon.
’’Hiisiä, hiisiä! ’’ He huusivat kadotessaan varjoihin. Dan ampui vielä vasaman miesten perään. Kuului voihkaisu ja karjuntaa, sitten oli taas hiljaista.


Dan latasi varsijousensa ja laittoi miekan tuppeensa. Äänet alkoivat heiketä, ja enää valtavien liekkien lepatus ja miehen voihkina hänen istuessaan polvillaan vasama olkapäässään kuuluivat. Dan käveli miehen luokse ja katsoi tätä säälivästi. Hän kohotti katseensa ja nähdessään Danin hän sanoi vain ’’Sinä! ’’ Dan otti miekkansa ja vapisevin käsin iski miestä kipeään olkapäähän. Tämä rojahti velttona kylmään maahan. Nostettuaan verisen miekkansa, nuorukainen tippui jaloiltaan polvilleen ja alkoi itkeä. Hän itki syvää katumusta, vaikka tiesi tehneensä oikein. Hän oli tappanut juuri kolme tai mahdollisesti neljä ihmistä aivan kylmäverisesti, eihän sellainen saisi olla mahdollista. Kaksi heistä makasi Danin vieressä, kolmas nuotiossa ja yksi ehkä tuolla puiden varjossa. Hän itki ja itki, sitä kesti monta hiljaista minuuttia. Danin poskille juurtuivat kyyneluomat ja häntä palelsi, mutta mikään ei olisi lopettanut tätä, ellei olisi kuulunut valtavaa ääntä, joka muistutti eniten sitä, kun valtava kotka nousisi siivilleen, joskin moninkertaisesti äänekkäämmin. Hän nousi seisaalleen ja katsoi pelästyneenä nuotiota. Jos sitä siksi voisi enää kutsua. Se kohosi kolmenkymmenen jalan korkeuteen valtavana kierteenä, jossa sekoittuivat vaaleat ja tummat, siniset ja punaiset sävyt, kaiken näyttäessä kuitenkin violetilta. Kuviot tanssivat sen pinnassa ja ensiksi tapetun pienen miehen ruumis nousi liekkien seassa ilmaan. Suunnilleen puolessa välissä se räjähti kappaleiksi ja sokaiseva valo täytti kuopan. Dan kaatui, peittäen silmänsä. Valo himmeni ja sen kokonaan loputtua, liekit olivat palautuneet tavallisiin mittoihinsa. Dan avasi silmänsä ja näki edessään hahmon, itsensä kokoisen, mutta valoa hohtavan. Se oli kuin pelkkää kirkkautta, vaalea ihmismäinen muoto, jonka äärirajat olivat violetin sävyiset. Sen silmät hohkaisivat myös tätä väriä.
’’ Dan… ’’
’’ Mene pois! ’’ Dan huusi, vaikkakin hänen äänensä värisi hieman. Pelko oli lamauttanut hänet ja hän roikotti toisessa kädessään varsijoustaan ja toisessa miekkaansa, vaikka olisi voinut uhata niillä tätä hahmoa.
’’ Tule luokseni, Dan, tuo toinen mies oli paha, sinä et, ’’ olio liverteli. Sen silmät suurenivat ja sen kutsu alkoi soida Danin päässä.
’’ Ei… En... Minä en tule, ’’ Dan sai väännetyksi. Hän otti jo yhden epävarman askeleen kohti oliota.
’’ Hyvä… Tule vain… ’’ olio sanoi ja alkoi leijua kohti Dania. Hän sai enää sanotuksi yhden sanan.
’’ Sigmar… ’’
Ja ehkä jokin vastasi hänen pyyntöönsä, sillä hän sai voimia nostaa varsijousensa kohti kymmenen jalan päässä olevaa hahmoa. Hänen kätensä oli kuin painoton, jokin ohjasi sitä. Hän houraili jotain ja oli jo vaipumassa uneen, kun vasama singahti ulos uomastaan lävistäen hahmon pään. Kirkuen ja valtaisaa raivoa huutaen hahmo muuttui pyörteeksi, joka kohosi taivaisiin. Kuului taas tuo ääni, ja nuotio sammui. Huuto pysähtyi kuin seinään ja tuli pimeää. Dan sai vielä hymyn kasvoilleen ennen kuin kaatui maahan ja nukahti. Nukahti ikiuneen voimiensa loputtua, Sigmarin luokse, jonne harva näin suurella teolla pääsi tai tulisi koskaan pääsemään.


Näitä pieniä Keisarikunnan voittoja ja Kaaoksen tappioita käytiin satoja ja tuhansia. Tämä oli vain yksi niistä, mutta jäi myytiksi, koska kukaan ei tiedä mitä tuolla sorakuopalla sinä iltana tapahtui. Sieltä löytyi vain kolme ruumista, höyryävä nuotio ja ruumiinosia pitkin lähimetsiä. Paikalta paenneet miehet kuvittelivat, että siellä olisi ollut hiisiä, mutteivät voineet kertoa sitä kyläläisille, koska he olisivat jääneet kiinni pakanallisista menoistaan. He eivät myöskään palanneet koskaan kylälle vaan muuttivat eri puolille keisarikuntaa ja kaikki tiedot paikasta hävisi. Kun eräs sotilas kuuli tapahtuneesta, hän tiesi mitä oli tapahtunut ja kiitti Sigmaria. Hän oli itse kokenut lähes saman, mutta oli epäonnistunut, kun kultin jäsenet olivat saaneet hänestä tiedon ja tappelussa heittäneet hänet ulos kapakasta. Mies piti kuitenkin asian omana tietonaan. Mutta mistä hän kuuli sitten tapahtuneesta? Eräänä päivänä kymmenen vuotta tapahtuneesta, kaksi poikaa löysi sorakuopan pohjalle hyvin varastoituneet luurangot. Sana levisi, mutta tietoa asiasta ei saatu irti. Paikkaa ruvettiin pitämään jonakin aaveitten kokoontumispaikkana ja siksi sitä kai vieläkin luullaan. Joskin totuus oli toisin.

[Aco]

10. sija räpsähti tällä häsellyksellä. Sijaan olen tyytyväinen, tarinaan en. Se jäi jotenkin vajaaksi ja hienosäätöä ei ehditty harrastaa tarpeeksi. Kuitenkin, kuten jo sanoin, sija oli hyvä ja ilmeisesti tarinakin oli joidenkin mielestä hyvä. Onnitellut kapteenille, kiitos kaikille äänistäjilleni ja tietysti muillekin tarinakisaan osallistuneille

[Viikate]

Alkuasetelma oli tässä erittäin hyvä. Herätti mielenkiinnon. Päähenkilöön oli helppo samastua. Valitettavasti tarina lähti sitten jotenkin väärään suuntaan. Eli siihen iänikuiseen kaaoskulttiin. Kerrontakin oli jokseenkin kankeaa ja yhdistettynä tarinan pituuteen aiheutti jonkinlaisen tylsistymisreaktion. Loppu ei enää aiheuttanut kovinkaan suurta kiinnostumista. Juoni sinänsä ei ollut ollenkaan huono, mutta aihe ja jokin kerronnassa aiheutti kiinnostuksen puutteen. Ehkäpä juuri mainitsemasi hienosäätö olisi tuonut tarinaan sitä kaivattua syvyyttä ja sujuvuutta, mikä olisi kompensoinut tarinan pituutta ja tehnyt siitä lopulta ihan mukavan kertomuksen. Tällaisenaan se ei minusta toiminut ihan niin hyvin kuin olisi voinut.

[Aco]

Juu, tuota vähän itse pelkäsinkin.. Aika moni suhtautui ilmeisesti samalla tavalla, joka pistää harmittamaan. Jos vain olisin jaksanut tehdä tuon kunnolla loppuun, niin en sanoisi olevani kaukana 5. parhaan joukosta, juoni oli, vaikka itse sanonkin, paras koskaan keksimäni. Vielä vähän risuja,haluaisin oikeasti tietää tulevia turinoita varten, mitä olisi parannettava.

[Grom]

Minusta tämä oli hyvä. Oli monen muun tavoin ehdolla kahden pisteen saajaksi. Ehkä tuo ainainen kaaoskultti sen pudotti pois. Sovitaanko muuten ihmiset että ensi kisassa näkyisi kaaoslaisten paikalla örkkejä? Kerronta sujui mainiosti ja idea oli hyvä. Hienosäädöllä tästä olisi saanut paremman, muttei ehkä kuitenkaan sitä kahden pisteen tarinaa kaaoskultin ollessa mukana. Loppuun täytyy kuitenkin mainita kuinka huikeasti Aco on kehittynyt niistä ensimmäisistä tarinoistaan, joita hän tänne postasi. Päihititpä meikäläisen, pirhana!

Olivatko ne muusikkohiisijutut sinun tekeleitäsi?

[Aco]

Eipäs enää muistella niitä vanhoja Grom kopioita, niitähän oli kuin örkkisieniä sateen jälkeen Pitihän itsekin sellainen sitten vääntää.

Kaaoskultista örkkien palvonta- ja uhrausmenoiksi? Hei, tätähän kannattaa hyödyntää seuraavassa tarinassa..

[Tapsa]

Hyvä, hyvä, hyvä. Hyvää kuvailua, hyvä ideointi, hyvä juoni jne. jne. jne. Aco on kehittynyt, ja paljon onkin.

Ja sitten se, mikä tästä teki huonomman kuin niistä tarinoista, joita äänestin:

Päähenkilö oli liian teennäinen. Hän vain päätti tehdä Teräsmiehet ja yksinään tuhota kaaoskultin. ...mitäs sellainen nyt on? Ei kovin todentuntuista minusta. Lisäksi tässä tarinassa kaaoskultti oli mahdollisesti kaikkein kliseisimmillään; kaiken pahan vertauskuvana, joka toimi tavallisten ihmisten keskuudessa.

Joten: ei pisteitä tällä kertaa.

[Aco]

Ajattelin, ettei niitä kaaoskultti -juttuja ole vähään aikaan tullut ja päätin laittaa sen tähän. Näköjään ei toiminut, sillä jos kaikki ovat sanojensa takana, olisin voittanut ilman tuota Kultti -ideaa Noh, ainakin melkein