Se on miltei mahdotonta,nämä elokuvat ovat mielestäni loistavia,mutta täydellisiä tekisi niistä vain edellämainittujen kohtausten poistaminen/lisääminen. Joten ei kannata hirveästi valittaa...Khamûl kirjoitti:[OT] Eräs kriitikkokin mainitsi taannoisessa arvostelussaan ihmisryhmän, joka olisi tyytyisi LotR -elokuviin vain jos niissä heijastettaisiin Kirja valkokankaalle sivu kerrallaan.
Kieltämättä hyvä idea. [/OT]
Oikea fluffilähde
niin mutta miltäs se elokuvassa näyttäisi jos kolmen ja puolensadan pelokkaasta rohanilaisesta nuorisosta ja vanhuksesta koostuva "armeija" taistelee melkein koko yön noin kymmentätuhatta urukkia vastaan ennekuin huornat juoksevat urukkien keskelle ja vuodattavat ensimmäisen örkkiveren lukuunotttamatta aragornia ja kummpaneita? kaikkea ei kai elokuvaan voi laittaa.
Ld kasvaa juodessa!
Se näyttää juuri sen näköiseltä, millaiseksi se tehdään elokuvan tuotannon puitteissa. Rohanin sotilaat näyttivät ihan tarpeettoman käsiltä leffassa, ne olisivat voineet olla semmoisia kuin kirjan mukaan. Jos nyt vilkaisen kirjaa, niin totean, että sen mukaan Helmin syvänteessä eivät taistelleet niinkään vanhukset ja lapset, vaan pikemminkin Länsimannun urheimmat ja uljaimmat sotilaat.Rankeri kirjoitti:niin mutta miltäs se elokuvassa näyttäisi jos kolmen ja puolensadan pelokkaasta rohanilaisesta nuorisosta ja vanhuksesta koostuva "armeija" taistelee melkein koko yön noin kymmentätuhatta urukkia vastaan ennekuin huornat juoksevat urukkien keskelle ja vuodattavat ensimmäisen örkkiveren lukuunotttamatta aragornia ja kummpaneita? kaikkea ei kai elokuvaan voi laittaa.
Kehotan kuitenkin pysyttelemään aiheessa.
Itse pidän miniatyyripelin näkökulmasta, ja HUOM! vain miniatyyripelin näkökulmasta kirjaa ja elokuvia tasavertaisinia lähteinä, kun kyse on vastustajani, tai jonkin muun pelaajan armeijasta.
Jos tämä ei kirjaa ole lukenut, tai ei siinä julistetuista totuuksista ja sen ylevästä sanasta ota vaaria, eikä siitä perusta, totean hänen olevan niitä "leffa-faneja". Minä olen Tolkien-fanaatikko -> kunnioitan siis John Ronaldia, rauha hänen muistolleen, omassa harrrastuneisuudessani, ja suosittelen hänen kirjallisuuttaan muillekin.
Kun kyseessä on oma armeijani, ole huomattavasti tarkempi tarinasta. Points-Machissa saatan kuitenkin pelata listaa, jossa esiintyy sankarikokoonpano, joka oli koolla esim. vain kerran, eikä kirja tarinan mukaan kohdannut vastustajan käyttämää armeijaa tuossa tapaamisensa paikassa, esimerkkinä lista, jossa KOKO Elrond puolhaltian perhe.
Suokaa anteeksi vuodatukseni, kiitokset niille jotka jaksoivat sanojani lukea. Pyydän lisäksi anteeksi mahdollisia kirjoitusvirheitä.
Men cenuva fánë cirya
métima hrestallo círa,
i fairi nécë
ringa súmaryassë
ve maiwi yaimië?
métima hrestallo círa,
i fairi nécë
ringa súmaryassë
ve maiwi yaimië?