Frederic Slatchin tarina, osa I

[Lihamestari]

Joku (Kai Dalamar) tilasi minulta pitempää tarinaa. Täältä pesee jonkinlainen (säälittävä?) väkerrys.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~



Olen aina halveksinut heitä. Köyhiä juoppoja, jotka joivat palkkansa rähjäisissä kapakoissa unohtaakseen kurjat elämänsä hetkeksi. Huoria, jotka tekivät työtään rähjäisillä kujilla ja majataloissa elättääkseen itsensä. Vähänpä he kaikki tiesivät, millainen karu ja synkkä maailma heidän lämpimien takkojensa ja tuoppiensa ulkopuolella odotti. Maailma, jossa minunkaltaiset henkilöt joutuivat alinomaa vaikeuksiin.....ja vaaroihin.

- Matkani itään, kirjoittanut Frederic Slatch.

Frederic Slatch ratsasti verkkaasti hiljaisen ja synkän ruohonummen poikki. Oli syksyn viimeisiä hetkiä, ja puiden viimeisetkin lehdet olivat pudonneet tehden maailmasta karun ja ilottoman oloisen. Satoi rankasti, vesipisarat piiskasivat armotta niitä jotka olivat tarpeeksi tyhmiä lähtemään ulos. Frederic aivasti, pärski vähän ja pyyhki nenänsä läpimärkään hihaansa. Hän inhosi sadetta.
Fredericin takana erottui sateelta valoa ja rakennusten ääriviivoja. Kaikki kylän asukkaat olivat menneet sisään juomaan ja suojaan sateelta. Hän vilkaisi taakseen ja huokaisi. Frederic kaipasi takan lämpöä jo nyt. Asiaa ei edesauttanut se, että Fredericillä oli hirveä krapula. Hänen päänsä jyskytti kuin kirkonkellot, ja Frederic yritti epätoivoisesti päätään toiseen läpimärkään käteensä nojaten muistella mitä oli tapahtunut. Edes sen, mikä kylän nimi oli. Hän muisti vain, että takaisin tuohon kylään ei ollut menemistä.

Kylän kapakassa muutama kaapuun sonnistautunut mies istui pöytiensä ääressä kumoten hiljaisesti tuoppiensa sisällön kurkkuunsa. Isäntä katseli hetken aikaa ulos, pyyhkäisi tuuheita viiksiään, huokaisi sitten ja jatkoi lasien kuivaamista. Muuan pitkähiuksinen mies katsoi tätä luomiensa alta, nosti karkeat kasvonsa ja harmaat silmänsä irti tuopistaan ja totesi niin, että kaikki sisällä olevat kuulivat sen:
- Suotta säälit sitä roistoa, Bargenstein. Hyvä että hänestä päästiin. Vaatii kyllä melkoisesti sisua ruveta haastamaan riitaa tällaisessa paikassa, olkoon kuinka hiprakassa. Boris paran nenä ei ole vieläkään lopettanut vuotoaan, niin kovaa se niljake siihen iski nyrkkinsä. Ansaitsi tulla heitetyksi jätekasaan ja herätä sieltä. Tervemenoa, sanon minä!

Frederic pysähtyi eräälle hiljaiselle metsäaukiolle, jota reunustivat pikät ja vanhat kuusipuut, tammet ja männyt. Hän sitoi läpimärän hevosensa kuluneet, nahkaiset valjaat kuusipuun oksaan. Hän taputti vaaleanruskeaa hevostaan päälaelle ja kaivoi esiin satulalaukustaan pari jotenkin kuivana säilynyttä mutta kulunutta huopaa. Frederic katseli ympärilleen, etsi suunnilleen kuivan kohdan erään suuren, ruskean tammen juurelta ja levitti ne siihen. Frederic horjahti ja piteli päätään nojaten puuhun. Hän ei vieläkään ollut kunnossa.
Frederic etsiskeli katseellaan maasta oksia, mutta ne olivat kastuneet täysin läpimäriksi. Hän katkoi puista muutaman kostean oksan ja yritti epätoivoisesti sytyttää niitä tuluksillaan maahan eteensä. Hän oli jo aikeissa luovuttaa yritettyään jo kymmenennen kerran saada puihin valkeata, kun kosteat oksat syttyivät hiljalleen pieneen liekkiin. Frederic lisäsi muutaman oksan lisää, ja kohta jotenkuten valaiseva ja lämmittävä mutta hirveästi savuava nuotio räiskyi hänen edessään. Frederic kietoi kostean ja kuluneen huovan tiukasti ympärilleen, istahti maahan ja nojasi puunrunkoa vasten. Häntä huimasi, ja hän yritti vielä viimeisen kerran muistella mitä oli tapahtunut. Hän muisti vain naurua ja jätteiden löyhkää. Hiljalleen lämpö ja väsymys alkoivat saada vallan, Fredericiä väsytti ja vastustelusta huolimatta hänen silmänsä painuivat kiinni. Pian kuului aukiolla syvä kuorsaus.

Pimeyden jo laskettua Frederic heräsi yllättäen johonkin. Tuli oli sammunut ja nyt vain savutti hieman, mutta se ei ollut syy. Frederic oli vaellusvuosiensa aikana joutunut teroittamaan aistinsa niin tarkaksi, että nykyään oksan risahduskin herätti hänet hetkessä syvästäkin unesta. Hän nousi istumaan, siristi verestäviä, harmaita silmiään ja katsoi hiljalleen ja äänettömästi ympärilleen. Hän heristi korviaan ja haistoi ilmaa. Hän haistoi karvan löyhkän, mutta pääteeli sen tulevan hänestä itsestään. Hän yritti löytää häiriön syyn, mutta alkoi uskomaan kuvitelleensa kaiken. Frederic alkoi mennä takaisin maate. Juuri silloin hän huomasi kaksi pistettä edessään.

Frederic nosti huovan yltään ja asetti sen vierellensä maahan. Hän tunsi, kuinka hänen sormensa jännittyivät ja hikipisara valui hänen nenänvartttaan pitkin. Hiljaa hän vei kätensä miekankahvaansa kohti. Samaan aikaan kaksi pistettä tulivat lähemmäs, nyt Frederic kuuli jonkinlaista murinaa ja läähätystä niiden suunnasta. Hän rauhoittui hieman, kun kietoi laihat sormensa yksinkertaisen miekankahvan ympärille. Juuri silloin jokin karjahti, ja valopisteet hyppäsivät Fredericiä kohti. Hän vetäisi miekkansa ja työnsi sen voimalla häntä kohti hypänneen ruskeaturkkisen suden rintaan. Susi ulvahti, kun teräksinen miekanterä upposi helposti sen rintakehään rusahtaen ja tullen ulos sen selästä. Lämmin veri pulppusi runsaana virtana Fredericin käsille tahrien ne punaisiksi hänen vetäistessä miekkansa irti. Susi hortoili pari askelta taaksepäin, kaatui maahan, päästi viimeiseen kuolinkorahduksensa ja kuoli. Fredericin tarkastellessa sutta hän huomasi, että sen selän turkki oli painunut, aivan kuin jokin olisi istunut siinä.

Huohottaen Frederic nousi pystyyn ja katseli ympärilleen. Pian kuului metsän pimeydestä askelia ja sihiseviä ääniä. Yhä lisää valopisteitä ilmestyi aukion reunoille, mutta nyt niiden yläpuolella leijui punaisia pisteitä. Lisää susia ilmestyi muristen ja ulvoen aukiolle, mutta näiden selässä ratsasti vihreäihoisia, punasilmäisiä hiisiä. Ne sihisivät Fredericille ja kalistivat karkeita keihäitään puisia kilpiään vasten. Ne olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin, ja useimmilla oli luita ripustettuna korviin. Frederic otti toisellakin kädellä kiinni miekastaan, otti taisteluasennon ja jäi odottamaan.

Rohkein hiisistä astui eteenpäin, sihahti kerran Fredericille ja kannusti sutensa hyppyyn. Frederic astu nopeasti oikealla, ja hiiden lennähtäessä hänen ohitseen hän leikkasi siltä pään irti. Veri roiksui Fredericin märille vaatteille ja kasvoille, kun päätön ruumis putosi hervottomana maahan. Susi ulvahti peloissaan ja juoksi puiden siimekseen. Hiiden pää lensi kaaressa muiden eteen tömähtäen maahan. Muutama kavahti ja astui taaksepäin, kun rohkeimmat kannustivat sutensa laukkaan. Ne huusivat jotain käsittämätöntä ja nostivat keihäänsä osoittamaan Fredericiä kohti. Frederic pyyhkäisi hihallaan veren kasvoiltaan, karjaisi ja juoksi hiisiratsastajia vastaan.

Ensimmäinen yritti osua Fredericiin keihäällään, mutta tämä heilautti miekkaansa oikealle ohjaten sen syrjään ja leikaten hiideltä käden poikki. Tummanpunainen veri purkautui suihkuna eteenpäin, kun hiisi kiljui tuskasta tuijottaen kädentynkäänsä ja ratsasti metsään tahrien puiden rungot tummanpunaiseen vereen. Toinen hiisistä yritti lyödä Fredericiä päähän keihäänvarrellaan, mutta hän kumartui väistäen sen ja pisti miekallaan yläviistoon. Miekka upposi hiiden kaavun läpi sen rintaan, lävistäen sen sydämen. Hiisi korahti veren juostessa sen syvästä haavasta suden selkään ja rinnalle. Hiittä alkoi huimata sen yrittäessä tarrata terästä kiinni. Frederic heilautti terää voimiensa takaa kaksin käsin kohti toisia, kun hiisi irtosi siitä maiskahtaen lentäen sätkyvänä, punamustana myttynä toisia päiten roiskuttaen vertaan näidenkin päälle. Ne huudahtivat, tuijottivat verta päällään ja kääntyivät kirkuen karkuun. Mutta yksi jalan kulkeva jäi paikalle.

Tämä hiisi oli pukeutunut samanlaiseen kaapuun kuin muutkin, mutta sen kädessä ole linnunkallolla varustettu sauva. Sen vyötäisille kiinnitetyssä vyössä roikkui erivärisiä nesteitä sisältäviä pulloja ja nahkakantinen kirja. Frederic jäi katselemaan tätä vastustajaa. Hän asettui haara-asentoon ja sanoi hiidelle:
- Anna tulla vaan, vihernahka.
Hiisi sihahti takaisin, paljasti leveän rivin keltaisia hampaita ja nosti sormensa Fredericiä kohti.
Yhtäkkiä sormenpäähän alkoi muodostua oranssinvärinen pallo, ja ellei Frederic olisi tajunnut ajoissa mitä oli tulossa ja heittäytynyt maahan, olisi hiiden lähettämä tulipallo osunut häntä suoraan rintaan. Se lensi viuhuen hänen yli osuen mäntyyn ja sytyttäen sen tuleen. Frederic nosti katseensa, mutta hiisi oli kadonnut. Hän nousi vaivalloisesti pystyyn, pyyhki hikeä otsaltaan ja veti syvän henkeä. Täällä ei kannattanut olla pitempää aikaa.

[Lihamestari]

Siis jestas. Ensin Dalamar kysyy miksi teen vain lyhyitä, ja nyt kun teen pitkän ei ketään kiinnosta?

Edit:/ Siis kommentti ei olisi ollenkaan mukavaa, mutta kuitenkin....

[Findalf]

Taas todella hyvä tarina. Tätä oli kiva lukea. Elikkä kummatkin peukut pysyyn. d(^^)b

[Lihamestari]

Miten niin taas? Mielestäni tämä oli huonopmi kuin edelliset.....

[Findalf]

Kaikilla on oma mielipide

[Jauza]

Ikävä tässä kommentoida, jos väität vastaan kun joku kehuu jotain. En ole lukenut muita turinoitasi mutta mielestäni tämä oli hyvää ja selkeää tekstiä. Eli lisää samanlaista.

[Dalamar]

Tilasin, enkä pettynyt. tämä oli mycket parempi kuin edellidet. Loppu oli vain jotenkin outo.

[Kelf]

vai että verta ja suolenpätkiä. hyvä tarina muuten

[Lihamestari]

Noniin tulihan se sieltä . Voisitko tarkentaa, millä tavalla outo? Saattaa se olla hieman lässähtävä, en nyt muuta keksinyt tähänkään hätään.

Ed: Siis se loppu. En nyt voinut tapattaa Frederic parkaa, onhan tämä hänen saagansa ensimmäinen osa. Olisiko kaksintaistelu hiisipäällikön kanssa sopinut paremmin?

[Dalamar]

No en nyt tiedä, mutta jotenkin... miksi se shamaani lähti karkuun?

[Lihamestari]

No kun ensin katselee kun "Urheat" susipojat köpöttelevät karkuun ja vastassa seisoo miekkaa heiluttava, hiidenveressä yltäpäältä oleva ja VIHAINEN mies en uskonut että shamaani tämän kanssa tappeluun haluaa.....

/ed: Vielä tämmöinen kysymys (tyhmä sellainen): Haluaako kukaan Fredericin saagalle jatkoa, vai hylkäänkö projektin tähän paikkaan?

[Jauza]

Jatkoa ehdottomasti, jos siis minun mielipiteeni vaikuttaa.

[Dalamar]

Anna nyt tulla vain. Käykää nyt minunkin tarinaani kommentoimassa, pirulaiset...

[Illidan]

Lihamestarin tarinat ovat kyllä aina aikamoista verilöylyä..

Minä pidin. Kuvailu oli kohdallaan, tunnelmaan pääsi virittäytymään ja loppu oli myös mielenkiintoinen. Odotan paljon seuraavalta tarinaltasi.

[Lihamestari]

Lihamestarin tarinat ovat kyllä aina aikamoista verilöylyä

Eikös sen niin pidä ollakkin?

[Dalamar]

Hei, tämähän on warhammeria!

[Wexi]

No, kyllähän tätä lukee ja jatkoa varmaan tulee

[ile boy]

Minusta tämä on ainakin yhtä hyvä kuin viime osat!Ellei parempi!(h)

[Zekta]

Ihan muvata stoori. Ehkä liikaa tuota verta minun makuuni mutta sille nyt ei voi mitään
Ei gobboja saa kiusia....(muut kuin örkit ) ne on mukavia olioita. Ehkä hieman liian ylivoimainen oli tuo Frederic Slatch verrattuna noihin gobboihin.
Ihan mukava tarina.

[Lihamestari]

No eivät Goblinit nyt mitään himomättääjiä ja superkillereitä ole.....ainakaan kun vastassa on täysin koulutettu miekkamies. Örkkejä vastaan tilanne olisi ollut toinen.