40K-kisatarina - Metsästys

[The Captain]

Metsästys

Sininen savu kohosi levollisesti pois Rhinon moottoritilasta. Muiden matkustajien katsellessa tuskastuneina teknikkopappi Onali lankesi polvilleen miehistönkuljetusvaunun edessä ja luki lyhyen rukouksen. ”Koneen henki on jättänyt maallisen asumuksensa”, hän totesi hartaalla äänellä kolmelle matkustajalleen.

Näistä yksi, lyhytkasvuinen, vanttera partaniekka tuhahti halveksuvasti, marssi keskelle Necromundan ylemmistä tasoista alaspäin johtavaa käytävää pysähtyneen tankin luo ja riuhtaisi konepellin auki. Hetken moottorivainajaa tarkasteltuaan kyykkä murahti: ”Näissä Keisarin aikaisissa muinaismuistoissa on niin vähän ytyä, että kolmipyöräni viritetty mottikin riittäisi paitsi korvaamaan vanhan jämän, myös antamaan toosalle uutta puhtia!”

Onali tuijotti kyykkää kauhistuneena. ”Sellainenhan olisi pyhän STC-konstruktin häpäisemistä. En voi sallia sitä!” Toinen vain teki kädellään vähättelevän eleen. ”Tuolla tietämyksellä teikäläiset tosiaan joutuvatkin rukoilemaan, että virityksenne toimivat. Meillä Insinöörien killassa on paitsi enemmän toimivia standarditemplaattikonstrukteja kuin teidän Imperiumillanne, myös tietoa, miten ne toimivat.” Teknikkopappi aikoi yhä väittää vastaan, mutta nyt muutkin matkustajat puuttuivat puheeseen. Sotilashaalareihin pukeutunut pitkä, jäntevä nainen, jonka musta palmikko ulottui muodokkaalle takamukselle, laski kätensä kyykän olalle. ”Luuletko, että ideasi toimii, Pakki?” hän kysyi, ja kyykkäinsinööri nyökkäsi. ”Tee se sitten”, sanoi puolestaan polvipituiseen mustaan takkiin pukeutunut mies, jolla oli kulmikkaat piirteet ja siisti, hiekanruskea parta. Kaulassa riippui siivekkään kallon muotoinen amuletti, Rosarius. Teknikkopapille mies sanoi: ”Työnantajamme ei pidä viivytyksistä, ja jos jatkamme matkaamme Necromundan alatasoille jalkaisin, viivytyksiä sattuu varmasti.” Tuo epämääräinen viittaus näytti riittävän vakuuttamaan teknikkopapin.
”Saarnamies on oikeassa. Olkaamme varovaisia”, nainen vahvisti tarkkaillen silmä kovana ympäristöä. Vaikka Necromundan jengit harvoin uskaltautuivat näin ylös valvotulle alueelle, oli parempi katsoa kuin katua. Hän otti pitkäpiippuisen kiväärinsä olkahihnastaan ja sytytti sen piipun alle kiinnitetyn lampun. Saarnamiehen takin alta ilmestyi sahattu Arbites V -mallinen rynnäkköhaulikko.

Muiden vahtiessa ympäristöä Pakiksi kutsuttu kyykkä purki kolmipyöränsä Rhinon kuljetustilasta – Onali oli yrittänyt väittää jo heidän noustessaan kyytiin, että oli Rhinolle häpeäksi joutua kuljettamaan muita ajoneuvoja, ja teknikkopappi oli nyt vakaasti sitä mieltä, että tämä kerettiläisyys oli aiheuttanut kuljetusvaunun hengenlähdön. Pakki irrotti ajokkinsa ärhäkän moottorin, nakkasi surutta Rhinon ikivanhan koneen käytävän syrjään, ropelsi jonkin aikaa konehuoneessa ja läimäytti sitten konepellin kiinni. Parin koekäynnistyksen ja napakan potkaisun jälkeen vanha ajoneuvo yskähti ja hurahti sitten käyntiin uusin voimin. ”Käykää kyytiin, Prinsessa”, Pakki huikkasi naiselle. ”Rakkine pelittää taas.”

***

Necromundan alatasot olivat luotaantyöntävin paikka, jossa Prinsessa oli käynyt. Rikkinäiset lamput räpsyivät luoden nurkkiin olemattomia varjoja. Vuosisatojen ajan huoltamatta jääneet koneet päästelivät ilmoille polttavan kuumia höyrypurkauksia, ja vuotavista putkista valui löyhkäävää mönjää, jonka alkuperää Prinsessa ei halunnut arvaillakaan. Täällä asuivat hylkiöt, mutantit, spitaaliset ja rikolliset, joille ei ollut sijaa mahtavan kennokaupungin lainkuuliaisilla ylätasoilla. Silti paikassa oli jotakin outoa, sairasta viehätystä, joka sai jotkut upporikkaat Huipun asukkaat etsimään kiellettyjä seikkailuja. Heitä nimitettiin Spyrer-metsästäjiksi, ja heillä huhuttiin olevan käytössään muukalaisteknologiaan perustuvia aseita ja varusteita.

Tuon teknologian vuoksi Prinsessa, Saarnamies ja Pakki olivat tulleet tänne.

Seurueen luokse hiipi pelkkään resuiseen paitaan pukeutunut nuori tyttö, jonka villit silmät kiiluivat takkuisen hiuspehkon alta. ”Mitä olet nähnyt, Katti?” Saarnamies kysyi tytöltä ojentaen tälle samalla proteiinitangon takkinsa taskusta. Tyttö nappasi tarjotun ruoan ja vastasi sitä mutustellen takellellen kuin ei olisi tottunut puhumaan: ”Neljä Metsästäjää. Yksi joka sorttia. Kilpailevat, kuka tappaa eniten. Rotannahkojen mailla.” Prinsessa pöyhi sormillaan tytön likaisia hiuksia. ”Kiitos, Katti.” Hän antoi tytölle toisen ravintokääreen. ”Haluaisin, että käyt kertomassa Rotannahkoille, että alueelle on tulossa lisää metsästäjiä. Metsästäjiä, joiden saaliina ovat toiset metsästäjät.”

***

”Spyrer-metsästäjiä on neljää eri tyyppiä”, Saarnamies kertoi kumppaneilleen. ”Heidän taisteluhaarniskansa ja varusteensa ovat salakuljetettua muukalaisteknologiaa, oletettavasti peräisin Taulta.” Prinsessa ja Pakki nyökkäsivät, ja mustatakkinen mies jatkoi: ”Malcaldon on salavihkainen ja ovela kuin hämähäkki. Yeld on nopea ja osaa lentää. Jakara on lähitaistelun mestari, ja Orrus voimakas ja raskaasti aseistettu. Heidän aistinsa ovat paremmat kuin tavallisen ihmisen, ja heidän haarniskansa mukailee heidän kehonsa liikkeitä ja jopa voimistaa heitä. Ne ovat vähän kuin kivi, paperi ja sakset – yksi voittaa toisen, mutta häviää kolmannelle. Tätä tietoa meidän on käytettävä hyväksemme nujertaaksemme heidät.” ”No, yksi meidän on yritettävä hoidella omin avuin”, Prinsessa vastasi. ”Ehdotan Malcaldonia, jonka karmivaa työtä on nähty aivan lähistöllä.” Nainen hymyili ovelasti. ”Minulla taitaakin olla jo suunnitelma.”

***

Metsästäjä tarkkaili kömpelöä saalistaan korkean holvin katosta. Bionisesti vahvistetut aistit havaitsivat ansan helposti. Kaksi typerystä kuljeskeli hänen tekemiensä ruumiiden joukossa tutkien muka kauhistuneina hänen monomolekyyliverkkonsa silpomia uhreja ja jättäen itsensä naurettavan alttiiksi väijytykselle. Samalla nainen tarkkaili heitä pitkäpiippuisen kiväärinsä tähtäimen läpi läheisellä parvekkeella valmiina ampumaan hyökkäävän Malcaldonin. Metsästäjä hiipi äänettömästi kattoa pitkin kohti parveketta, hänen sormensa ja varpaansa löysivät tarttumakohtia, joita kukaan muu ei olisi kyennyt hyödyntämään. Julmat raatelukynnet paljastuivat panssaroitujen sormien päistä. Hän nappaisi naisen ensin ja kääntäisi ansan sen virittäjiä vastaan.

Pudottautuessaan äänettömästi sala-ampujattaren taakse Malcaldon ehti juuri ajatella tämän olevan liian helppoa, kun hän huomasi liikkeentunnistimen välähdyksen. Sitä seurasi kirkkaampi, sokaiseva ja lamaannuttava välähdys, ja hänen automatisoidun taisteluhaarniskansa sensorit pimenivät. Hän tunsi raajojensa nytkähtelevän hallitsemattomasti, ja sitten jokin iskeytyi hänen päähänsä tainnuttavalla voimalla. Pimeyden läpi hänen viimeinen ajatuksensa oli: ”Typerää.”

Prinsessa ravisteli hiuksiaan, jotka olivat räjähtäneet pystyyn vihollisen lamaannuttaneesta sähkömagneettisesta pulssista. Häntä huvitti, kuinka Tau-teknologiaan luottava vihollinen oli sortunut liikkeentunnistimeen viritettyyn Tau-tekoiseen EMP-kranaattiin.

***

Yeld kaarteli mahtavan salin yllä tarkkaillen tilannetta. Hänen sensorinsa oli osoittanut Malcaldonin deaktivoituneen. Vaikka kilpailijan putoaminen pelistä ei häntä surettanutkaan, hän oli utelias näkemään, mitä tälle oli tapahtunut. Jos joku onnistui kukistamaan Metsästäjän, sellainen vihollinen olisi arvokas haaste. Hän käynnisti sensoriensa nauhoituksen – tämä taistelu olisi taltioitava muidenkin nähtäväksi.

Siellä vihollinen olikin. Mustatakkinen mies oli kumartuneena Malcaldonin liikkumattoman ruumiin ylle. Hän näytti tutkivan kaatuneen Metsästäjän ruumista, ja hänen kaksi toveriaan vahtivat ympäristöä. Kukaan ei tajunnut katsoa ylöspäin.

Yeld supisti siipensä ja lähti syöksyyn. He eivät ehtisi huomata häntä ennen kuin oli liian myöhäistä – paitsi että he näyttivät tekevän juuri niin! Hän ei ollut ottanut huomioon, että samalla tavoin kuin hän pystyi seuraamaan tovereidensa liikkeitä tutkallaan, Malcaldonin tutka paljasti hänen olinpaikkansa. Hän oikaisi syöksynsä vihollisten kääntäessä aseensa häntä kohti ja pyrki pakenemaan korkeuksiin. Järkytyksekseen hän huomasi takertuvansa vahvaan verkkoon, jonka siimat pureutuivat hänen kevyen haarniskansa läpi lihaan.

”Lakkaa räpistelemästä”, komensi Malcaldonin seitinheitintä pitelevä mustatakkinen, ja Metsästäjä ymmärsi sen olevan ainoa mahdollisuutensa. Jos hän yrittäisi pyristellä vapaaksi, verkko leikkelisi hänet jauhelihaksi. Alistuneena hän laskeutui maahan ja antautui voittajilleen.

***

”Muut kaksi tietävät nyt olla varuillaan”, Prinsessa sanoi. ”He eivät rynnistä suin päin kimppuumme, joten meidän on otettava aloite omiin käsiimme.” Hän kääntyi kyykän puoleen. ”Pakki, pystytkö paikallistamaan Jakaran?”

Insinööri vilkaisi häntä epäuskoisesti kulmiensa alta. ”Kestääkö kyykkien Veljeskunnan vuorilinnoitus Tyranid-invaasion?” hän vastasi viitaten yleiseen harhaluuloon, että kyykkien kotimaailmat olisivat joutuneet Tyranid-laivaston syömäksi. Eihän niissä kivisissä planeetoissa edes ollut mitään syötävää! Ihmisten yleinen pöhköys ei lakannut hämmästyttämästä itseään sangen älykkäänä pitävää kyykkää.

”Meidän on pyrittävä hyökkäämään kaukaa ja monelta suunnalta”, Saarnamies muistutti tovereitaan Prinsessan kiinnittäessä Yeldin siipiä selkäänsä. ”Jakara voi suojata itsensä kilvellään ammuksiamme vastaan, mutta hän ei voi torjua kuin yhdestä suunnasta tulevia hyökkäyksiä. Häntä ei pidä päästää lähelle, hänen miekkansa leikkaa läpi mistä tahansa.”

Jakara ei ollut mikään typerys. Hän oli valinnut kapean käytävän asemapaikakseen. Hän piti kilpeä suojanaan ja miekkakättä takanaan iskuvalmiina. Saarnamies ampui kokeeksi kaksi laukausta. Haulit kimpoilivat kilvestä käytävän seiniin. Metsästäjän julma naamari irvisteli heille. Jakara eteni kilpensä suojassa, ja Saarnamies päätti olla toistaiseksi tuhlaamatta enempää ammuksia.

Prinsessa arvioi käytävän korkeuden. Se riittäisi juuri ja juuri, jos riittäisi lainkaan. Epäröinnille ei kuitenkaan ollut sijaa. Hän ryntäsi kohti Metsästäjää, joka lähti juoksemaan häntä vastaan. Ennen yhteentörmäystä Prinsessa levitti Yeld-siipensä ja loikkasi aivan käytävän katonrajaan. Jakara ymmärsi äkkiä, mitä oli tapahtumassa, ja hyppäsi kurkottaen miekallaan niin ylös kuin ylsi. Prinsessa tunsi aseen kärjen raapivan vatsaansa ja reittään ja veren valuvan, mutta hän karkotti kivun mielestään ja jatkoi liitoaan vastustajan yli. Saarnamies ampui taas, hän oli ladannut haulikkonsa Enforcer-läpäisyammuksilla, jotteivät hajautuvat haulit osuisi Prinsessaan. Jakara torjui kilvellään, ja kimmoke viisti aivan miehen ohi. ”Huono ajatus”, Saarnamies mutisi.

Samaan aikaan Prinsessa laskeutui, irrotti siivet kiinnikkeistään ja kierähti Jakaraan päin vetäisten vyöltään parin raskaita bolt-pistooleja. Aseet yskivät nopeaan tahtiin räjähtäväkärkisiä ammuksia Metsästäjän suuntaan. Samaan aikaan Saarnamies pudottautui toisen polvensa varaan, jotteivät naisen laukaukset osuisi epähuomiossa häneen, ja antoi taas haulikkonsa puhua. Jakara tanssi, hän yritti torjua ja väistellä kahdesta suunnasta tulevia luoteja, mutta nyt käytävän kapeus osoittautui hänelle haitalliseksi. Hän törmäsi seinään ja menetti tasapainonsa. Siinä samassa hän tunsi polttavaa kipua lantiossaan, ja jalat lakkasivat toimimasta. Metsästäjä oli hädin tuskin tajuissaan, kun Prinsessa ontui hänen viereensä ja potkaisi miekan hänen kädestään. Seuraavaksi nainen potkaisi häntä päähän, ja taju pakeni.

”Yksi jäljellä”, Prinsessa totesi Saarnamiehen sitoessa hänen haavaansa.

***

Orrus puristi mahtavat taisteluhansikkaansa nyrkkiin. Hänellä oli voima. Hänen haarniskansa oli kestävä kuin avaruusmerijalkaväen voimahaarniska, hänen nyrkkinsä pystyivät murskaamaan kiviseinän, hänen ranteisiinsa asennetut heittimet ampuivat pienoisraketteja, jotka voisivat tuhota kevyen tankin. Kuka hyvänsä olikaan voittanut hänen toverinsa, joutuisi nyt kohtaamaan tuhonsa. Metsästäjä seisoi uhmakkaasti keskellä huonetta, jonka oli ottanut tukikohdakseen. Vaikka Rotannahkojen löyhkä ei lähtisi ummehtuneesta huoneesta varmaan koskaan, huone oli hänen voitonmerkkinsä. Orrus oli hävittänyt koko heimon omin käsin, nurkkaan oli pinottuna kaksikymmentäseitsemän kalloa. Hän nauroi ajatukselle, että ne hylkiöt saivat nyt levätä ikuisesti vanhassa pesäkolossaan, jota vartioi Necromundan tappajista suurin.

Oviaukkoon ilmestyi lyhyt, parrakas mies. ”Terve”, tämä huikkasi heilauttaen kättään. Orrus tuijotti tulijaa hetken aikaa täysin typertyneenä tämän osoittamasta röyhkeydestä. Vasta nähdessään kyykän kädessä omituisen muotoisen putkilon hän ymmärsi tulijan olevan uhka. Liian myöhään. Häneen suunnatun putkilon päähän syttyi valo, ja kun Orrus yritti kohottaa kätensä räjäyttääkseen hävyttömän uhkaajansa, hän joutui kauhukseen toteamaan, että hänen raajansa eivät totelleet. Mikään ei liikkunut.

Gravitoniasetta pitelevä Pakki kutsui toverinsa paikalle. ”Vihdoinkin joku, joka ei hypi, pompi ja väistele niin, etten saa tähdättyä”, iloinen insinööri myhäili ja heilautti päätään merkiksi Prinsessalle, että tämä saattoi turvallisesti lähestyä paikalleen jähmettynyttä Metsästäjää. ”Älä mene säteen eteen”, hän varoitti kuitenkin, ”ja toimi nopeasti, käteni alkaa puutua.”

Orrus saattoi vain katsella, kun mustatukkainen nainen käveli hänen viereensä kädessään ainoa ase, jota hän pelkäsi. Ase, jolla saattoi läpäistä jopa hänen haarniskansa. Jakaran miekka.

***

Kumppanukset kokoontuivat jälleen Rhinonsa luona. Tavaratilaan oli nyt lastattuna neljä alastonta, kahlittua necromundalaisylimystä. Heidän varusteensa oli pakattu lukittuun panssarilaatikkoon. Saarnamies siveli partaansa ja mietti: ”Luuletko, että saamme näiden neljän avulla selville, kuka käy kauppaa muukalaisten kanssa?” Prinsessa vastasi myöntävästi. ”Ainakin pääsemme eteenpäin tutkimuksissa. Työnantajamme saa heidät takuuvarmasti puhumaan.” Hän kääntyi kyykän suuntaan. ”Oletko jo saanut viestintälinkin valmiiksi, Pakki?” ”Jep”, vastasi tämä, ja Prinsessa käveli epäavaruusviestimen luo.

”Valmistautukaa lähettämään. Turvaluokitus sininen. Koodi 1712-XE-000J, päiväys 997.M41. Lähettäjä: Inkvisiittorit Rashed, Magnus ja Duncan. Vastaanottaja: Päämaja, Ordo Xenos. Keisari olkoon kanssanne.”

[The Captain]

Miten te tämän kakkoseksi äänestitte? Tämä on ehdottomasti yksi huonoimmista tarinoistani, josta paistaa väkisin vääntämisen maku. Jopa tarinaa äänestäneet löysivät tästä ansaittuja heikkouksia. Stoori tosin tuli kirjoitettua tylsistyneenä sairaalavuoteessa ilman sen suurempaa inspistä (tosin teknikkopappi sai nimensä hoitavalta lääkäriltäni), enkä ollut kirjoittanut juuri lainkaan proosaa sitten viimevuotisen kilpailun.

Henkilökuvaukset jäivät tyhjiksi. Valitettavasti. Prinsessa on ainoa henkilöistä, johon olen paneutunut syvemmin, enkä halunnut tuoda häntä liikaa esiin muiden yli, joten oli pakko hieman downgradettaa häntäkin. Saarnamies on uudempi tuttavuus, en ole päässyt vielä käsiksi hänen sisimpäänsä. Pakki on tietenkin suosikkihahmoni, mutta melko persoonaton perinteisenä, suorastaan arkkityypillisenä squattina. (Alun perin halusin kirjoittaa nimenomaan squatista, mutta kyykän ja enginseerin sanaharkasta ei irronnut novellia, vaikka kuinka halusin.)

Tarinan sijoitus Necromundaan oli melkeinpä pakollista, mutta Necromundan-tuntemukseni on kumminkin sen verran heikkoa, että joitakin fluffivirheitäkin sekaan varmasti jäi. Osa niistä on tarkoituksellisia rikkeitä, koska en GW:n fluffista kaikilta osin tykkää, osa johtuu ihan sivistymättömyydestäni.

No - kiva olisi silti kuulla niidenkin kommentit, jotka tätä eivät äänestäneet.

[Dalamar]

Tämä oli jo melkein päästä sijoille pelkän 'kyykän' takia, mutta kun tarinan paras kohta oli alun kinastelu, niin en sitten lopulta äänestänyt tätä, vaikka oli se kyllä hyvin lähellä.

[Tybraal]

No ainakin hymyilytti fluffin vapaa tulkinta, sitä ei ole koskaan liikaa, jos tarpeeksikaan. Aihe oli mielenkiintoinen ja olisi tämän paljon huonomminkin voinut kertoa. Kiva stoori, kivaa luettavaa.

[pamp-pu]

Miten te tämän kakkoseksi äänestitte? Tämä on ehdottomasti yksi huonoimmista tarinoistani, josta paistaa väkisin vääntämisen maku.

Paraskin puhuja . Itse vaadin ehdottomasti yleisoäänestystä Kapteenin ja minun 40k- turinoideni välille - mielestäni en ansainnut voittoa fluffivirheisellä raapustulksellani.

[Hollo]

Pidin tästä oikin paljon erilaisuutensa vuoksi.

Tosin tästä näkyi ettei tähän oltu panostettu hirveämmin ja kärsi kuvailunsa puolesta aika pahasti.

Mutta todella hyvä tarina muuten. Nt jo kaduttaa kun en antanut tälle sitä viimemistä yhtä pistettä.