Herrasmies ja vampyyri: Osa II, Pimeys kirkon sisällä

[Dalamar]

Ja tässä linkki Prologiin, ja ensimmäiseen osaan



Ulkona Diego ja kiihkoilija kiersivät hitaasti ympyrää jäätyvässä loskassa. Liikkuminen oli kummallekin vaikeaa äärettömän liukkaan kadun vuoksi, jopa heidän yli-inhimillisillä tasapainoillaan.
Diego piti pistomiekkaansa en Garde asennossa, kiihkoilija pitkää miekkaansa kaksin käsin terä viistosti maata päin suunnattuna. He katselivat toisiaan peittämättömän vihamielisesti. Sitten fanaatikko ulvaisi lyhyen, susimaisen huudon, ja loikkasi uskomattoman korkealle ilmaan miekka valmiina huitaisemaan vanhan herrasmiehen pään irti. Diego loikkasi vastaan, samalla korkeudella. Valkoisen tornin haltiamestarit olivat opettaneet häntä hyppäämään ratsastavan miehen yli, eikä tämä ollut sen vaikeampaa. Miehet kohtasivat ilmassa vain sekunnin ajan, mutta miekat iskivät toisiaan vastaan salamannopeasti tusinan kertaa. Kummatkin laskeutuivat jaloillaan maahan, ja kierähtivät käsittämätöntä tasapainoa ilmaisten saman tien kyykkyasentoon toisiaan katsellen.
Vanhan herrasmiehen tabardi oli koskematon, pistomiekan puolustus murtamaton. Kiihkoilija vuoti verta kolmesta pistokohdasta, yksi kurkussa, yksi keuhkoissa ja yksi pitkä viilto rannevaltimon kohdalla. Miehen olisi pitänyt kuolla, mutta olento ei edes tuntunut huomaavan tappavia haavoja.
”Mikä olento oikein olet, raukka?” Diego kysyi rauhallisesti kiihkoilijaa katsellen.
”Sigmar on antanut minulle voiman tuhota pahan vallan maailmassa, ja kaiken joka yrittää estää minua”, Kiihkoilija vastasi, ja irvisti torahampaillaan. Silmät välähtivät hohtamaan kokonaan punaisina. Epäinhimillisen pitkä ja terävä kieli lipaisi kaulan haavaa, ja se umpeutui.
”Olet houkka, ja sitä loppuun asti. Jos jumalasi antoi sinulle tuon, olen iloinen siitä etten palvo häntä”, Diego sanoi mahtavien viiksiensä alta, silmät kiiluen vaarallisesti.
Kaksi taistelijaa juoksivat toisiaan kohden, ja uskomaton hopeisten viirujen verkko peitti heidät, miekkojen liikkuessa uskomattoman nopeaa. He perääntyivät toistensa luota, ja katselivat toisiaan. Vampyyri ei ollut saanut yhtäkään osumaa Diegoon. Diego oli upottanut miekkansa vähintään viidesti olennon vatsaan, rintaan ja päähän. Verenjuoja oli Diegoa vahvempi, paljon vahvempi, mutta Diego oli uskomattoman nopea.
”Näetkö, et voi vahingoittaa minua, vääräuskoinen houkka”, kiihkoilija sanoi silmät kuumeisesti kiiluen.
”Etkä sinä minua, arvon verenjuoja”, Diego sanoi miekka vampyyriin osoittaen.

Kahvilan ovi kävi, ja Kasper juoksi ulos pelastaakseen Diegon. Hän katsoi Herrasmiestä uskomattoman helpottuneena siitä, että tämä oli vielä hengissä. Sitten hän kohdisti katseensa lajitoveriinsa, peittelemättömän murhanhimoisen tuijotuksen. Hänen mielensä tutki kiihkoilijan mieltä. Olento oli pentu vielä, tuskin kahtakymmentä vuotta vanha. Eikä edes tajunnut, että Kasperkin oli verenjuoja, ja melkein tuhat vuotta vanhempi. Raivokas hymy nousi hänen naamalleen, kun hän katseli nuorempaa vampyyria, rasittavaa houkkaa. Nuo olennot tuhosivat verenjuojien maineen. Noiden takia häntä ja muita ystävällisiä yön lapsia jahdattiin. Ja tämä oli vielä Sigmarin palvoja, todellinen rotunsa kieltäjä. Kasperin kädet puristuivat nyrkkeihin, joilla hän pystyisi repimään linnan portin saranoiltaan, tai tappamaan jätin yhdellä iskulla. Hän oli tehnyt kumpaakin. Raivokas sihinä purkautui hänen huuliensa välistä, silmät puristuivat punaisiksi viiruiksi mustien lasien takana.
”Säälittävä pikku olento, valmistaudu kuolemaan lopullisesti!” Kasper huusi fanaatikolle.
Fanaatikko veti pistoolin viittansa suojista, ja ampui Kasperia päähän. Raskas lyijyluoti repi Kasperin pään toisen puolen irti silmään saakka, ja levitti kallonsirpaleita ja aivohyytelöä kahvilan seinälle.

”Kunniaton raukka! Ammuit aseettoman herrasmiehen pistoolilla! Caramba, mitä uskomatonta konnuutta!” Diego huusi raivostuneena, ja hyökkäsi fanaatikkoa vastaan.
Kumpikaan soturi ei huomannut, että Kasper ei kaatunut, vaan seisoi yhä pystyssä.
Kunnes fanaatikko kuuli takaansa syvää, ilkeää ja uskomattoman pilkkaavaa naurua. Sigmarin kiihkoilija kääntyi taakseen katsomaan, ja näki kauhukseen mustaan ja punaiseen pukeutuneen miehen seisovan pystyssä ja nauravan, vaikka miltei puolet hänen päästään puuttui. Jäljellä oleva silmä oli kiinni olennon nauraessa, mutta silmäluomen alta paljastui punainen hehku. Pitkät torahampaat välkkyivät helmiäisenvalkoisina nauravassa suussa. Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen, kiihkoilija tunsi inhimillistä puhdasta kauhua.
”Tuliaseella ajattelit pysäyttää minut? Ampumalla minua?”, Kasper sanoi yhä nauraen, napsauttaen sormiaan. ”Säälittävä yritys, kerrassaan.”
Punainen usva peitti alueen, jossa Kasperin pää oli sijainnut, ja veri ja pään osat leijuivat takaisin liittyen punaiseen usvaan. Sen hälvettyä Kasperin pää oli taas kokonainen, ja vanha vampyyri lakkasi nauramasta. Kasper harppasi eteenpäin, ja huitaisi toista vampyyriä ohimoon irrottaen kiihkoilijan pään ruumiistaan. Kuului imelä maiskahdus kaulan jänteiden ja lihan pettäessä, ja katketessa. Pää lensi jonnekin kauas tummille kujille, ja Kasper iski hampaansa siihen mitä fanaatikon kaulasta oli vielä jäljellä, ja joi ahnaasti. Jostain kaukaa kuului kiihkoilijan pään viimeiset epätoivoiset mielen välityksellä tulevat kirkaisut. Ruumis muuttui hitaasti harmaaksi ja täriseväksi muumioksi, ja oli lopulta pelkkää luuta ja nahkaa. Kasper päästi jäännökset otteestaan, ja ne muuttuivat tuhkaksi. Hän oli imenyt fanaatikon muistot mukanaan, ja nyt Kasperia toden teolla pelotti. Sillä muistot eivät luvanneet hänelle, tai kenellekään muulle tässä kaupungissa hyvää.
Herrasmies katseli Kasperia hienoisen kauhun vallassa. Mitä hänen pitäisi tehdä tälle, Koko pitkän elämänsä aikana hän ei ollut kohdannut mitään vastaavaa.
”En halua taistella teitä vastaan, arvon herrasmies. En uhkaa millään tavalla tämän kauniin kaupungin hyviä ja rehellisiä asukkaita, siitä saatte herrasmiehen sanani.” Kasper sanoi hymyillen ilottomasti. ”Päinvastoin, kutsumukseni on tuhota nämä pahantahtoiset olennot, jotka olette nähneet työssä tänä synkkänä yönä.”
Diego puhdisti miekkansa, ja pisti sen huotraansa. ”Ah, mon ami, myöskään ei ole minun haluni kohottaa miekkaani teitä vastaan, sillä tämän kylmän yön aikana olen havainnut teidät herrasmieheksi, ja näin ollen luotan sanaanne. Sanotte, että näitä olentoja on enemmänkin?”, hän sanoi paksuja mustia viiksiään sukien.
”Kyllä vain, mutta öinen katu ei ole paikka tätä keskustelua varten, kävelkäämme sisälle nauttimaan kupilliset tätä hämmästyttävää ainetta, ja puhumaan aiheestamme lisää.” Kasper sanoi kävellen takaisin kahvilaan Diegon kanssa.

Tunnit kuluivat ulkona, ja kuu kiersi taivaalla ratansa lakipisteeseen, ja lähti laskemaan. Sen ollessa laskemassa taivaanrannan takana, ja auringon jo odottaessa malttamattomana vuoroaan, sigmarilaisvampyyrin kuolinpaikan lähellä syttyi pimeässä palamaan kaksi punaista valoa, kuin lyhdyt. Ruskeaan kaapuun pukeutunut mies haisteli maata, ja lipoi sitä kielellään. Sen silmät välähtivät punaisena, ja se katseli kahvilaa vihaisesti. Olento nousi seisomaan, ja paljasti kultaisen vasaran, joka roikkui sen rinnan päällä. Otus irvisti, ja loikkasi talon katolle, ja lähti juoksemaan sitä pitkin jonnekin, missä ikinä nukkuikaan.

Illan aikana kahvila oli lopulta hiljalleen tyhjentynyt, ja muutama jäljellä oleva asiakas istuivat lähinnä omissa oloissaan, ja lukivat jotain kahvilan ohessa toimivasta kirjastosta lainattua kirjaa. Kasper kertoi sinä aikana Omarille ja Diegolle mitä oli nähnyt juodessaan kiihkoilijan kuiviin.
”Minä luin kaiken mitä se olento oli kokenut kahdenkymmenen vuoden pituisen elämänsä, ja kahdenkymmenen vuoden pituisen kuolemansa aikana. Hän liittyi nuorena munkkikuntaan, ja myöhemmin hänet värvättiin inkvisitioon, koska oli nuori ja kiihkomielinen, ja osoitti taistelukykyjä. Ja vielä vähän myöhemmin hänet värvättiin ryhmään inkvisition sisällä. Mikäli mahdollista, vielä ikävämpään ja kiihkouskovaisempaan ryhmään, joka tekee sellaisia hirveyksiä, mihin edes muu inkvisitio ei ryhdy”. Kasper joi kafikupistaan reilun siemauksen, siinä oli lisänä Albionilaista ”kermaa”.
”Vampyyreita Sigmarin kirkon inkvisition sisällä? Tuo on jopa keisarikuntalaisilta uskomatonta”, Omar sanoi järkyttyneenä. ”Tuollaista olisin viimeksi uskonut tämän maan fanaatikoilta”.
Kasper joi Albionilaisen kafinsa loppuun, ja sanoi mietteliäästi: ”He puhdistavat vääräuskoisia, vampyyreja, ja muuta kirkolle uhaksi olevaa laumaa. Johtajan nimi on Cain Hellweis, istuu suurinkvisiittoreiden neuvostossa hyvinkin korkeassa ja ilmeisen pelätyssä asemassa. Mutta hän on ollut elossa vielä muutama kymmenen vuotta sitten, enkä usko hänen todellisuudessa johtavan heitä. Hän on siihen vampyyrina liian nuori.”
Diego kaatoi itselleen uuden kupin kafia, mustana ilman sokeria. ”Että Cain olisi pelkkä sätkynukke, jota liikuttelee vanhempi vampyyri? Todella, kirkko on langennut kauas jumalten luota”, estalialainen herrasmies sanoi viiksiään sukien, ja miekan kahvaa hivellen. ”Onko näitä pimeyden sikiöitä montakin?”
”Järjestö on pieni, inkvisitio ei ole suuren suuri, ja monta päivää kaihtavaa pidettäisiin varmasti outona. Hieman alle kaksikymmentä ilmeisesti, ja mahdollisesti tämä vanhempi vampyyri, joka ei varmasti aja Sigmarin tai ihmiskunnan asiaa tällä lahkollaan. Heidät täytyy tuhota. Autatteko minua?” Kasper kysyi arabia ja herrasmiestä katsellen.
”Olenhan sentään estalialainen herrasmies, totta kai”, Diego sanoi.
”Kahvilanpito alkoikin jo olla hieman tylsää, effendi”, Omar sanoi, vetäen sapelinsa esille ja tarkistaessaan sen terän. ”Miten toimimme? Eikö meidän pitäisi etsiä heidät?”
”Tapoimme yhden heistä, luulen kyllä, että he tulevat tänne ensi yönä. Tuskin koko voimallaan, he eivät tiedä, että kaupungissa on heitä paljon vanhempi ja voimakkaampi verenjuoja.” Kasper sanoi hymyillen, hampaitaan väläyttäen hyvin hermostuttavan näköisesti. ”Minun pitää nukkua päivä, suosittelen, että teette päivän aikana jonkinlaisen suunnitelman heitä vastaan, koska voitte olla varmoja, että nämä olennot eivät jätä yhden heistä kuolemaa kostamatta.” Kasper nousi, hyvästeli herrasmiehet, ja käveli ovesta ulos, ennen kuin aurinko nousisi, ja karkottaisi yön olennot luoliinsa.

----------------------------------------------------------------------------------
Tästä tuli vähän tällainen, etten sanoisi silta kahden osan välillä, mutta koittakaa nauttia.

[Baurus]

Laadukasta, ei voi muuta sanoa. Pidin ehkä enemmän ensimmäisestä osasta, mutta ei tässäkään mitään vikaa ollut. Tuo vain vähän hämäsi, kun olit yhdistänyt vampyyrit inkvisitioon. Kuulostaa alkuun vähän omituiselta idealta. Kumminkin jatkoa tarvitaan.

[Helfferi]

Pidin tästä kaikin puolin... Eikun odottelemaan seuraavaa osaa (jännittävä tarina)

[Andromedus]

Hieno tarina. Juoni alkaa tulemaan mielenkiintoiseksi, vaikka vähän tavanomaiselta vielä vaikuttaa. Jotain twistiä mukaan niin hyvä.
Kerronta oli hyvää ja henkilöt aika kivoja.
Lisäää....

[Stenvall]

Samaa tuttua linjaa jatkaa. Tykkään näiden tarinoiden toiminnasta ja "erikoisuuksista", eli hyvää on toki minun mielestänikin. Pidän edelleen kovasti myös Diegon hahmosta. Kielioppivirheitä löytyy, mutta ei se niin vakavaa ole.

[Tuan]

tuttua tyyliä eli yksinkertaisesti mahtavaa

[Uni]

Kappas, Turvehan se siinä. Kirjauduin tänne viimeinkin. Ei olisi ehkä kannattanut tarinoittesi vuoksi, senkin vampyyrifetisti.

[Massi]

ooooh! Pidän tuosta kirjoitus-tyylistä paljon, sillä kerrot kaikki niin tarkkaan. hyvähyvä! Jäipäs jännittävään kohtaan, odottelen jatkoa.

[Slingblade]

Kerronnasta ja kuvailusta tulee elävästi mieleen Salvatore:n kirjoitustyyli. Ei siis mitään taivaallista, mutta hyvin toimivaa kuitenkin. Juoni alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän, niin että jatkoa vaan.

[Thelacan]

Ei olisi ehkä kannattanut tarinoittesi vuoksi, senkin vampyyrifetisti.

Hiljaa siellä takarivissä.

Loistavaa, erittäin. Pitkästä aikaan todella nautinnollista luettavaa, ja vielä erittäin sopivaan tahtiin. Ei voi kuin kehua.

[Lihamestari]

Nautinnollista luettavaa!