Verisen Hampaan Veljet (Tarinakilpailu 2005)

[Allath]

Verisen Hampaan veljet

-Bjorn! Laumanjohtaja Bjorn! Tulkaa, aika lähteä!
Bjorn avasi silmänsä ja vilkaisi ympärilleen. Hetkeen hän ei nähnyt mitään, mutta kunhan silmät tottuivat valoon, näki hän sudennahkojen ja riepujen peittämät jalat edessään. Varsin erikoinen tapa pitää lauman merkkejä yllä, mutta erikoinen oli kyllä kyseinen soturikin.
-Ret hyvä, kerrohan minulle, että minne olemme lähdössä, Bjorn kysyi kuivasti.
-No mutta Bjorn. Onhan se nyt selvää, Ret vastasi virnistäen. –Me lähdemme tappamaan örkkejä!
Ret lähti pois hihitellen ja lumi saappaissa narskuen. Bjorn tuijotteli hetken hiljaa eteensä, pudisteli hiljakseen hiustöyhtöään ja nousi hitaasti pystyyn. Hän virnisti susimaisesti. Ajatus taistelusta oli pitkän leirissä istumisen jälkeen innostava.
-Tappamaan örkkejä, hän mutisi itsekseen ja lähti noutamaan varusteitaan.
Kymmenen minuutin päästä Bjorn ja kolmekymmentä muuta Verikynttä seisoi löyhässä muodostelmassa kukkulan laella hyppyreput selässään. Bjorn katsoi ympälleen ja totesi tyytyväisenä kaikkien olevan paikoillaan. Hän otti kiikarit völtään ja asetti ne silmilleen. Tehtävä, joka hänelle ja hänen ryhmälleen oli annettu oli varsin yksinkertainen. Läheinen kylä oli örkkien valloittama ja linnoittama. Kylän reunamilla oli vanha keisarillinen konepaja ja tiedustelijoiden mukaan örkit kehittelivät siellä jotain. Hänen oli ryhmänsä kanssa tehtävä lyhyt ja nopea isku rakennuksen kylkeen ja tuhottava se meltapommeilla. Bjorn katseli rakennusta tovin ja käänsi katseensa oikeaan sivustaansa.
Oikella oli joukko Harmaita metsästäjiä antamassa tulitukea hyökkäykseen. Bjorn näki, kuinka joku metsästäjistä nosti pitkän keihään pystyyn ja päästi viirin auki. Viiri roikkui hetken velttona, mutta pian se otti tuulta ja liehui iloisesti ja kannustavasti laumojen väreissä. Viiri oli sovittu merkki hyökkäyksen alkamiseta.
Kääntäessään katseensa vasemmalle, Bjorn näki Susikaartin komentajan heilauttavan kirvestään ja karjaisevan komennon. Kaksikymmentä terminaattorihaarniskassa taistelevaa Susikaartilaista lähti marssimaan kylää kohti riimupappi Arhan Susikouran johtamana. Heidän tehtävänään oli käynnistää harhautus konepajan vasempaan sivuun Verikynsien hyökätessä oikealle.
-Kuules Ranan, Bjorn sanoi vieressään seisovalle soturille. -En toki haluaisi kyseenalaistaa susikaartin urheutta, mutta eikös kaksikymmentä miestä ole aika pieni vahvuus hyökkäykseen vahvasti puolustettua linnoitusta vastaan? Ranan naurahti ja paljasti pitkät kulmahampaansa. Ranan oli vanhin jäsen Bjornin ryhmässä ja Bjornin hyvä ystävä. He olivat taistelleet jo vuosia yhdessä ja pelastaneet toistensa hengen moneen otteeseen. He näyttivätkin kovasti toisiltaan ja muilla olikin tapailla vitsailla, että siinä missä Mariinit olivat kaikki veljiä keskenään, niin Ranan ja Bjorn olivat kyllä kaksoset.
-Katsos tuota, Ranan murahti ja osoitti metsään heti Susikaartin takana.
Metsän puut ja pensaat heiluivat rajusti ja moni soturi kääntyi katsomaan yllättyneenä. Yllättäen metsästä kajahtava raivokas, mekaaninen huuto halkaisi kylmän talvi-ilman. Puita kaatui ja metsän suojasta ilmestyi Sven. Ja Sven on Dreadnought.
Sven ärjäisi uudestaan ja tällä kertaa hämmästyksetä toipuneet Susikaartilaiset yhtyivät raivokkaaseen sotahuutoon lähtien tuimaan rynnistykseen kohti örkkien varustuksia. Bjorn tiesi, että kohta tulisi heidän vuoronsa lähteä liikkeelle. Bjorn kääntyi takanaan seisovien Verikynsien puoleen ja avasi suunsa aikomuksenaan pitää puhe, mutta muuttikin mielensä ja sulki suunsa. Hän katsoi laumaansa.
Bjorn tunsi laumasta jokaisen. Hän muisti jokaisen nimen. Hän oli taistellut heidän kanssaan monta taistelua ja nämä miehet olivat pelastaneet hänet niin kovin monesti. Kerta kerran jälkeen hän oli vienyt nämä mitään pelkäämättömät miehet suoraan kuoleman syliin, eikä katunut sitä. Bjorn ymmärsi, etteivät nämä miehet halunneet jäädä pois taistelusta. Ja juuri siksi he olivat Verikynsiä.
-Russin pojat, hän karjaisi. –Kuolema Keisarin vihollisille!
Verikynsien ärjäisemä vastaus sai oikeaa sivustaa pitävät Harmaat Metsästäjät kääntämään päänsä.
-Kuolema, huusi Bjorn.
Huutoon vastannut karjaisu sai varustuksilla seisovat örkit kääntämään päänsä.
Bjorn kääntyi ja katsoi kylään päin. Susikaarti otti juuri yhteen örkkien kanssa. Oikealla sivustalla lehahti toinen viiri liehumaan. Se oli merkki.
-Verisen Kynnen puolesta, ärjäisi Bjorn lähtien hyökkäykseen kolmekymmentä Verikynttä perässään.
Kesti vain hetken ja Bjorn joukkoineen oli jo hyppyetäisyyden päässä pajasta.
-Valmiina hyppäämään, hän komensi ja valmisteli reppuaan hyppyään varten.
-Nyt päästään pitämään hauskaa! Ja kokeilemaan tätä, Ranan totesi innoissaan Bjornin vierellä jyskyttäen rintaansa käteensä kytketyllä voimakouralla.
-Mistä sinä tuon sait, Bjorn kysyi.
-Uusi tekno-pappi asensi tämän ennen taistelua, Ranan hihkaisi ja kiristi asevyötään.
-Taas uusi Mekhaniuksen fanaatikko, Bjorn kysäisi kuivasti ja valmistautui loikkaan.
-Saarnasi puoli tutia siitä, että miten “laitteen henkeä” pitää kohdella kunnioittavasti. Joudun kuulemma helvettiin, jollen anna tälle pusua aina ennen taistelua.
-Toivottavasti et vielä tämän päivän sisään, Bjorn mutisi ja aktivoi hyppy-repun. Verikynnet nousivat ilmaan Bjornin johdolla ja lähestyivät nopesti pajan oikeaa sivustaa.
-Pommit valmiiksi, Bjorn huusi ja irroitti meltapommin vyöltään. Nopea isku seinään ja pois. Kun seinä sortuu, tehdään rynnäkkö sisään rakennukseen, murretaan vastarinta ja tuhotaan rakennus. Se oli suunnitelma.
Bjorn tömähti maahan noin viiden metrin päähän rakennuksesta ja valmistautui heittämään pommin. Ranan laskeutui hänen viereensä ja pian koko lauma oli hänen ympärillään valmiina ja aseissa. Ret hänen vierellään nuuhkaisi ilmaa ja hänen silmänsä levisivät.
Silloin Bjorn tiesi, että suunitelmaan tulisi muutos.
-Aseisiin, Bjorn karjaisi, kun heti rakennuksen juurelta nousi yli viisikymmentä örkkiä suoraan heidän eteensä aseitaan kalistellen ja karkeita sotahuutoja huudellen. Ne nauroivat räkäisesti Verikynsiä osoitellen ja olivat ilmeisen varmoja helposta voitosta.
Kun kolmekymmentä Verikynttä oli tyhjentänyt lippaansa suoraan örkkien rivistöön ja Ranan möyhentänyt voimakourallaan örkkien johtajan jokseenkin tunnistuskelvottomaksi, alkoivat örkit kuitenkin pikkuhiljaa muuttaa mieltään, ja kun loputkin Verikynnet kävivät villisti huutaen avoimeen rynnäkköön, ei örkkien taistelutahdosta ollut enään mitään jäljellä. Örkkijoukon rippeet pyörsivät pakoon, mutta törmäsivät suoraa päätä takanaan olevaan seinään ja olivat raivokkaille Verikynsille jokseenkin helppo saalis.
-Hah, naurahti Ranan ja paiskasi viimeisen örkin komeassa kaaressa kinokseen. –Eihän näistä kurjista ollut mitään vastusta! -Niitä tulee vielä, vastasi Bjorn ja vilkaisi ympärilleen. Tappiot olivat vähäiset, yksi kuollut ja pari haavoittunutta, jotka hekin pystyisivät jatkamaan taistelua. Rakennuksen toiselta puolelta kuului taistelun ääniä ja Svenin kumeaa huutoa. -Sven pitää ilmeisesti hauskaa, Ranan totesi huvittuneesti kun kuului erityisen ikävä rusahdus jota saatteli Svenin Dreadnought-haarniskan nitinä ja jyrinä. Pian taistelun äänet taukosivat ja Susikaartin riemukkaat huudot kertoivat lopputuloksesta kaiken tarpeelisen.
-Miten taistelu päättyi näin pian, kysäisi eräs nuori Verikynsi äänekkäästi. –Eikös sen pitänyt olla pelkkä harhautus? -Piti, vastasi Bjorn ja kiinnitti meltapommin seinään. Hän oli melko varma, ettei taistelu suinkaan päättynyt vielä siihen. Hän kuuli kuinka Susikaartilaiset kiersivät pajaa. Ne olisivat kohta täällä. –Joten tuhotaan nyt tämä seinä ja käydään sisään katsomaan, että tappoivatko Sven ja kumppanit kaikki viholliset tästä talosta. Verikynnet kiinnittivät pommit seinään kiinni ja perääntyivät hyvän matkan päähän räjähteistä. Piakkoin Sven ja Susikaartin kymmenkunta jäljelle jäänyttä soturia Riimupapin johdolla tulivat paikalle haavottuneita tukien ja petomaisen iloisesti virnistellen. Huomatessaan räjähteet he menivät suojaan läheisen rakennuksen raunioihin. Bjorn otti kranaatin vyöltään ja ojensi sen Rananille.
-Pussaa nyt sitä kouraa ja heitä tarkkaan, hän totesi.
Ranan virnisti, repäisi sokan irti ja paiskasi kranaatin suoraan meltapommien keskelle. Sitä seurannut räjähdys repi seinään panssarivaunun mentävän reiän ja Verikynnet loikkasivat sitä kohti raivokkaasti huutaen Svenin ja Susikaartin seuratessa perästä.
Bjornin joukot olivat jo melkein perillä, kun savun ja pölyn keskeltä kuului karjaisu ja komento. Komentoa seurasi monesta kurkusta kuuluva “Waaagh!” ja maan töminä, kun lauma örkkejä ryntäsi ulos rakennuksesta katolta ja ikkunoista ammutun raskaan tulituksen tukemana. Bjorn karjaisi ja törmäsi suoraan päin örkkien rintamaa kirvestään heiluttaen. Hän katkaisi yhden örkin kaulan hurjalla heilautuksellaan ja torjui samalla häneen suunnatun iskun. Hän käänsi kirvestään niin, että örkin ase jäi jumiin ja nykäisi sen otuksen käsistä tyhjentäen sarjan boltteristaan seuraavan tulijan naamaan. Hän lähes tulkoon halkaisi nyt aseettomaksi jääneen örkin kirveellään kahtia ja potkaisi ruhon irti kirveen terästä. Bjorn valmistautui ottamaan seuraavan örkin vastaan kun hän tunsi vahvan tönäisyn kyljessään kun Ranan tömähti häntä päin.
-Katsos tuota, Ranan murahti ja osoitti vähän matkan päähän, missä taistelu riehui kuumimmillaan. –Joku tarvitsee tatuoinnit naamaan.
Bjorn katsoi Rananin osoittamaan suuntaan ymmärsi, mitä Ranan oli varsin tulkinnanvaraisella lauseellaan tarkoittanut. Nuorehko Verikynsi, joka oli aiemmin ihmetellyt taistelun lyhykäisyyttä, oli ilmeisesti hieman epävakaa geeneissään. Hän, Jon nimeltään, oli saanut yllättävän raivokohtauksen ja repi nyt haarniskaa yltään. Hän riuhtoi kypärän päästään ja paiskasi sillä lähintä örkkiä päin näköä. Ilman kypärää kohtauksen syy näkyi varsin selvästi. Jonin korvat olivat pidenneet ja suipentuneet, hänen naamansa oli venynyt ja kasvoi karvaa varsin nopeaa vauhtia. Hän heitti aseet pois, repi hanskat käsistään ja hyökkäsi vihollista päin paljain käsin.
-Ihmissuden kirous, Bjorn mutisi. –Katsos poppamiestä, hän jatkoi osoittaen Riimupappia. –Taitaa nähdä tässä jotain innostavaa.
Arhan Susikoura oli todellakin varsin hyvillään tilanteen saamasta käänteestä. Hän ei ollut kovin monesti päässyt näkemään tällaista raivoa, joka oli jokaisen Russin pojan sisimmässä, mutta jonka vain kovin harva päästi kokonaisuudessaan valloilleen. Hän heilui Jonin takana jokseenkin hurmioituneessa tilassa huutaen sellaisia iskulauseita kuten “Löydä sisäinen petosi” ja “Tapa ne kaikki” heiluttaen samalla valtavaa, riimukoristeista kirvestään pienien örkkejä eri kokoisiin ja näköisiin palasiin.
-Sekopää, Ranan totesi rusauttaen örkiltä pään irti voimakouransa heilautuksella. –Pahempi kuin se tekno-pappi… Bjorn naurahti ja heilautti kirvestään lähintä örkkiä kohden halkaisten sen kallon. Hän näki örkkien vetäytyvän rakennuksen varjoon, ja oli juuri antamassa uuden hyökkäys- käskyn kun tunsi maan tärähdyksen ja paiskautui kivikkoon kun jokin painava rymähti hänen päälleen. Bjorn puisteli päätään, siirsi päällään makaavan Susikaartilaisen pois ja avasi silmänsä. Ensimmäinen mielikuva liittyi jotenkin kamiinaan, johon oli hitsattu suunnaton määrä aseita. Seuraava oli jo hieman selkeämpi ja muuttui varsin pian huolestuneeksi, sillä tämä kyseinen kamiina oli juuri heittänyt terminaattori-haarniskaan pukeutuneen Susikaartin johtajan hänen niskaansa kuin nuken. Bjorn nousi ylös ja näki juuri, kuinka yksi Verikynsi leikattiin palasiksi tähän kamiinaan kytketyllä sirkkelillä ja seuraava paiskattiin yli kymmenen metrin korkeuteen ilkeän näköisillä saksilla jotka myös kuuluivat tämän Dreadnoughtin irvikuvan aseistukseen.
-Killa Kan! Killa Kan, kijuivat örkit riemuissaan ja lähtivät uuteen rynnäkköön.
Bjorn hapuili juuri asetta käteensä kun sotahuutoja hihkuva örkki töytäisi hänet kumoon ja valmistautui antamaan lopettavan iskun. Se oli juuri heilauttamassa kirvestään kohti Bjornin päätä, kun yllättävä voimakirveen isku örkin nivusiin repäsi lähestulkoon sen jalat irti. Bjorn ponkaisi ylös ja näki, että Susikaartin kapteeni, joka oli vielä hetki sitten maannut hänen päällään, pyrki nyt pystyyn kirveeseensä nojaten.
-Ei minua nyt noin vähällä tapeta, hän murisi ja latasi rynnäkkö-boltterinsa joka oli kytkettynä hänen ranteeseensa ja ampui irvistäen heitä lähestyvän örkin. Hän sylkäisi ruumiin jalkoihin, vilkaisi tätä “Killa Kania” ja totesi lyhyesti. -Tuohon tarvitaan Sven.
Bjorn katsoi yhä murisevaa ja ärisevää Susikaartilaista ja havahtui kuullessaan ryskettä Killa Kanin suunnasta. Hän kääntyi katsomaan ja näki jotain, mitä ei koskaan unohtaisi.
Sven oli nähnyt apuansa tarvittavan jälleen kerran. Hän oli raivannut verisen tien örkkien läpi Killa Kanin taakse, tempaissut sen sitten ilmaan “käsivartensa” varaan ja ravisteli sitä parhaillaan ärjyen. Hetken pahoinpideltyään tätä örkkien kieroutuneen tekniikan tuntemuksen irvokasta luomusta Sven paikasi sen maahan niin suurella voimalla, että Killa Kanin paksu, metallanen kuori halkesi ja sisään ahtutunut örkki paiskautui ulos suoraan Svenin jalkoihin. Örkki puisteli päätään ja kohotti katseensa juuri nähdäkseen Dreadnoughtin mekaanisen kouran lähestyvän ja tunteakseen, kuinka se puristui örkin oman vartalon ympärille. Sven nosti örkin ilmaan ja paiskasi sen suoraan seinässä olevasta reiästä sisään. Örkki rääkyi kimeästi ja vaikeni pehmeän tömähdyksen saattelemana. Sven nauroi kumeasti ja käänsi selkänsä pajalle valmistautuen ottamaan seuraavan vihollisen vastaan.
Svenin nauru kuitenkin keskeytyi, kun katolta singahtanut raketti repi hänen jalkojensa juureen valtavan montun singoten kiviä ja routaista maata taistelevien osaouolten niskaan. Seuraava laukaus räjähti Svenin vasemman jalan polvitaipeeseen riuhtaisten koko jalan irti. Sven ärjäisi turhautuneesti, huojahti ja kaatui pitkin pituuttaan maahan. Tämän nähdessään Susikaartin laumanjohtaja ei kauan aikaillut, vaan antoi heti komennon laumansa sotureille. -Vetäytykää Dredin ympärille! Suojatkaa Drediä!
-Verikynnet, suojatkaa vetäytymistä, Bjorn huusi. –Vetäytykää Svenin luo!
Molemmat laumat tottelivat johtajiaan ripeästi, tukivat haavoittuneita ja perääntyivät hyvässä järjestyksessä kirouksia ärjyvän ja pystyyn pyrkivän Dreadnoughtin luo. Pian olivat kaikki kaksikymmentä jäljellä olevaa Russin soturia Ranan, Arhan, raivotautinen Jon ja Susikaartin komentaja mukaan lukien Svenin ympärillä ja taistelivat raivokkaasti ylivoimaista vihollista vastaan, jonka katolta saama tulituki varjosti tilannetta entisestään. Bjorn oli juuri itse syöksymässä taisteluun, kun hän kuuli huudon, joka hyysi hänen sydäntään. Hän kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja kirosi raskaasti. Pajan sauhuavissa raunioissa liikkui jokin. Se ärjäisi taas ja ajoi kymmeniä, jakoavaimia ja ruuvimeisseleitä heiluttelevia ja kimeästi vikiseviä pelokkaita hiisiä ulos rakennuksesta. Pienen hetken Bjorn ajatteli, että örkit olisivat saaneet väsättyä toisen Killa Kanin, mutta huomasi pian, että tämä olento, joka tulisi haastamaan heidän urheutensa jälleen kerran, ei olisi tämän kurjan pajan luomuksia.
Tässä olettamuksessa Bjorn osui puolittain oikeaan.
Tämä viimeinen vitsaus, jonka tämä kirottu paja vielä paljasti, oli vaarallinen jopa örkiksi. Tämä kyseinen örkki kutsui itseään Horriksi, ja piti toki mielellään huolen, että muutkin örkit (ainakin kaikki häntä itseään heikommat) kutsuivat häntä sillä nimellä. Hän oli melkein Dreadnoughtin kokoinen ja hän oli kiinittänyt itseensä hiisien ja örkkien avulla erilaisia aseita ja “parannuksia”. Horri oli teknikko, eikä kovinkaan tyytyväinen örkkien tyypilliseen anatomiaan. “Liha on heikkoa”, sillä oli tapana sanoa. Näin ollen Horri siis asensi itselleen vuosien mittaan kaikkea, mikä paransi häntä tästä heikkoudesta. Hän oli kytkenyt toiseen käteensä suuret sakset ja toiseen taistelussa ryövätyn voimakouran, johon hän oli itse hitsannut ja virittänyt kiinni sirkkelin. Hänellä oli selässään valtava palvelus-käsi ja koko hoito toimi pienellä plasma-generaattorilla, joka hänellä oli selässään. Hän oli itseensä jo varsin tyytyväinen.
Mutta nyt kaikki meni pieleen. Hänen rakkaita luomuksiaan tuhottiin ulkona armotta, eivätkä nuo kurjat örkit saaneet oikein mitään aikaan. Ilmeisesti hänen pitäisi mennä ottamaan ohjat käsiinsä ja näyttää, että kuka on pomo. Niinpä Horri viritti pikaisesti laittensa, sipaisi niihin uuden kerroksen punaista maalia ja ryntäsi ärjyen ulos rakennuksesta. Kun Bjorn näki, että mikä heidän seuraava uhkansa tulisi olemaan, hän muutti suuntaansa ja ryntäsi Rananin luo. Ranan piti ilmeisen hauskaa, hän heilutti voimakouraansa ja kylvi väkivaltaista kuolemaa örkkien keskuuteen. Bjorn nykäisi häntä repusta ja kiinnitettyään Rananin huomion, hän osoitti tätä örkkien mekaanikkoa joka pyrki hitaasti ja kompuroiden taisteluun. Ranan vilkaisi otusta ja sitten Bjornia.
-Tuolle voitaisiin kyllä tehdä jotain, Bjorn sanoi lahtasi Ranania uhanneen örkin kirveellään. –Ja ajattelin, että me voisimme olla ne, jotka sen tekee. Bjorn virnisti Rananille.
Ranan virnisti takaisin ja hetken heidän yhdennäköisyytensä oli ilmeinen. –Eiköhän mennä, Ranan sanoi ja vetäytyi taistelusta paiskaten kiinni saamansa hiiden ilmaan. He aktivoivat hyppyreppunsa ja loikkasivat rakennuksen suuntaan aikomuksenaan laskeutua mekaanikko-örkin ja rakennuksen väliin. He olivat juuri ilmassa, kun katolta ammuttu laukaus osui Bjornin reppuun rikkoen sen. Bjorn tömähti päin Ranania ja he kummatkin paiskautuivat seinään ja tippuivat rakennuksen nurkkaan.
Bjorn nousi ylös ja vilkaisi ympärilleen. He olivat liian kaukana mekaanikosta. Heidän reppunsa olivat rikki ja katolta tulittavat hiidet estivät heitä lähtemästä hyökkäykseen örkkiä vastaan ilman niitä. Ranan nousi hänen takanaan ja näki ilmeisesti saman ongelman. Hän irroitti käyttökelvottoman repun selästään ja heitti sen maahan.
-Mitäs me nyt tehdään, Ranan kysyi.
Bjorn irroitti oman reppunsa ja oli juuri mutisemassa vastausta, kun he kuulivat huutelua ja aseiden kalinaa takaansa. He kääntyivät ja näkivät, että kymmenkunta örkkiä oli onnistunut livahtamaan heidän taakseen sivu-ovesta. Niiden päällikkö kijahti ja ne kävivät hyökkäykseen. Bjorn tiesi, että niitä oli liikaa. Hän kohotti boltterinsa ja tyhjensi sen lippaan örkkien keskuuteen tappaen kaksi ja haavoittaen yhtä. Hän nosti kirveensä ja asettui Rananin rinnalle valmiina ottamaan vihollisen vastaan, vakaana aikomuksenaan viedä mahdollisimman monta mukanaan. Örkit olivat jo melkein perillä ja Bjorn valmistautui juuri heilauttamaan kirvestään, kun jotain lennähti yllättäen örkkien keskelle kaataen niistä monia kumoon. Ne perääntyivät nopeasti puoliympyrään tämän uuden vihollisen ympärille ja osoittelivat sitä aseillaan.
Bjorn ja Ranan näkivät tilaisuutensa tulleen ja hyökkäsivät örkkien kimppuun tappaen niistä monia ennen kuin ne ehtivät toipua hämmästyksestään. Örkit pyrkivät heikkoon vastarintaan, mutta Bjornin kirves ja Rananin voimakoura tekivät niistä selvää varsin nopeasti. Pian kaikki örkit makasivat maassa joko kuolleina tai kuolettavasti haavoittuneina.
Bjorn kääntyi katsomaan uutta tulokasta örkkien keskellä ja ynähti hämmentyneenä nähdessään Susikaartin tutun laumanjohtajan makaavan maassa pitkin pituuttaan. Bjornin hämmennys yltyi entisestään, kun hän näki tämän vielä nousevan maasta päätään puistellen ja kiroten partaansa. Bjorn yritti auttaa, mutta itsepäinen kaartilainen tönäisi hänet kauemmas. Hän vilkaisi Bjornia ja koitti kävellä, mutta tuupertui taas maahan jalkaansa pitäen.
-Poikki, hän mutisi ja nojasi seinään.
Ranan katsoi voipunutta kaartilaista ja vilkaisi sitten maassa lojuvaa örkkien rakettireppua. Hänen ilmeensä kävi varsin mietteliääksi.
-Se iso örkkipomo viskasi minut tänne, Susikaartilainen huohotti. –Ampujat katolla tekevät tilanteen suorastaan mahdottomaksi. Niistä pitäisi päästä eroon, mutta kaikki Verikynnet ovat kiinni taistelussa. Ja teidänkin reput… Raju yskänpuuska keskeytti hänen puheensa hetkeksi. He kuulivat taistelun äänet selvästi.
-Teen kuolemaa… Kun vain pääsisin vielä katolle…
-Bjorn, Ranan keskeytti. –Minulla on suunnitelma.
Bjorn vilkaisi Rananiin, joka virnuili innokkaasti. Sitten Bjorn huomasi rakettireput hänen jalkojensa juuressa ja näki, miten Rananin katse siirtyi murisevaan ja huohottavaan Susikaartilaiseen.
–Et ole tosissasi, hän aloitti, mutta lopetti kesken lauseen. Eipä heillä oikein ollut muitakaan vaihtoehtoja, haavoittuneesta kaartilaisesta ei olisi tuossa kunnossa juoksijaksi. Ja jollakin keinolla olisi tulitus lopetettava, että he pääsisivät hyökkäämään ison örkin selustaan. Bjorn huokaisi ja kääntyi kaartilaisen puoleen. Susikaartilainen puolestaan nosti katseensa, vilkaisi heitä ja rakettireppuja ymmärtäen, että mitä he aikoivat. Hän virnisti näyttäen pitkät kulmahampaansa ja nousi ylös vaivalloisesti ja yhä seinään nojaten. –Mitä me siis aikailemme?
Pian Ranan jo kiinnitti reppuja kiinni terminaattorihaarniskan selkämyksiin Bjornin sitoessa niitä kiinni kuolleelta örkiltä varastetulla panosvyöllä. Hetken päästä kaikki oli jo valmiina ja Susikaartin johtaja, Jorg nimeltään, seisoskeli seinän vieressä odottaen kärsimättömänä viimeistä taisteluaan. Bjorn kurkisti nurkan taakse ja näki, että loput Verikynnet ja Susikaartin rippeet olivat pahasti tappiolla, ja örkit olivat lyömässä heitä takaisin mekaanikkonsa johdolla. Tilanne näytti suorastaan epätoivoiselta. Bjorn käätyi Jorgin puoleen. –Aika lähteä, hän sanoi. –Ehkä pääset Dreadnoughtiksi.
Jorg purskahti haukahtelevaan nauruun. –Kyllä nyt näytetään hiisille taivaan merkit, hän hohotti ja kääntyi rakennuksen puoleen. Hän asetti kätensä kytkimelle ja painoi laukaisinta. Puolen metrin mittaiset liekit iskivät raketeista ja Jorg nousi ilmaan, teki hienon puolivoltin ja lensi katolle pois näkyvistä. Hetken oli hijaista, kunnes kuului tömähdys, Jorgin huuto “Hahaa!” ja hiisien hätääntynyttä kiljuntaa. Tulitus taukosi.
Bjorn kurkisti nurkan taakse. Mekaanikko oli heihin selin ja piti ankaraa käsikähmää Arhan Susikouran ja raivopäisen Jonin kanssa. Tässä olisi tilaisuus.
-Nyt tai ei koskaan, Bjorn sanoi ja lähti juoksemaan örkkiä kohti Ranan perässään ja huitoi tielleen sattuneita yllättyneitä örkkejä kirveellään.
Tällä välin Horri oli autuaan tietämätön itseään uhkaavasta vaarasta. Taistelu oli edennyt hyvin hänen liityttyä siihen. Nämä kurjat, pelkurimaiset örkit olivat saaneet uutta taistelutahtoa, kun heidän takanaan seisoi rohkaisemassa vielä taisteluakin varmempi kuolema. Perääntyminen ei ollut kovinkaan viisas ratkaisu, minkä örkit varsin hyvin ymmärsivät ja niinpä örkit ahdistivat Russin poikia heltymättömästi ja armotta. Horri oli tilanteeseen varsin tyytväinen, sillä Susien oli entistä vaikeampaa puolustaa asemiaan Dreadnoughtin luona. Alkoi tosin näyttää siltä, että nämä olisivat juuri niin typerän sinnikkäitä kuin mitä Keisarillisilta voi vain suinkin odottaa ja kuolisivat mielummin viimeiseen mieheen, kuin suostuisivat perääntymään.
Ja tällainen lopputulos sopi Horrille paremmin kuin hyvin.
Yllättäen Horri joutui kuitenkin keskeyttämään itsetyytyväiset mietteensä, sillä hänen viereltään kuului jotain hämmentävää, kuin jonkin saalistavan pedon ärjyntää. Horri ei edes ehtinyt kunnolla kääntyä, kun hän jo tunsi terävien hampaiden ja kynsien pureutuvan hänen suojattomaan kylkeensä. Horri ärjäisi raivosta ja turhautumisesta ja kääntyi ottamaan tämän uuden uhan vastaan. Hän tunsi, kuinka hampaiden julma ote hellitti, mutta iski nopeasti uuteen paikkaan repäisten lihakimpaleen hänen selästään. Horri ärjäisi ja näki, kuinka joku ihmisen ja suden raivokas yhdistelmä ulvoi hänelle toisen, riimuin koristettua kirvestä kantavan susisoturin vierellä. Tämä virnisti Horrille näyttäen pitkät kulmahampaansa, kuten näillä Keisarin kurjilla avaruuskoirilla niin kovin usein oli tapana.
-Arhan, se sanoi, ilmeiseti aikomuksenaan esittäytyä. –Arhan Susikoura, se on nimeni. Ja minun aikomuksenani on tappaa sinut, se jatkoi nostaen plasma-pistoolinsa ja osoittaen sillä Horria suoraan silmien väliin.
Arhan oli juuri laukaisemassa, kun Horrin selkään kiinnitetty liikakäsi töytäisi hänen asekättään niin, että hänen pistoolinsa lännähti maahan Horrin jalkojen juureen. Horri nauraa hohotti.
-Mun nimi on Horri ja meitsi on pomo, tämä esittäytyi nauraen pilkallisesti. -Ja kerros, Arhan, että miten ajattelit tappaa mut?
Arhan tarttui suureen kirveeseensä kaksin käsin ja vastasi iskemällä sen suoraan hämmentyneen örkin mekaaniseen käsivarteen lähestulkoon katkaisten siihen kiinnitetyn voimakouran. Arhan kiskaisi kirveensä irti ja ehti täpärästi torjua Horrin saksien julman heilautuksen, mutta pian örkin liikakäsi tempaisi riimupapin ilmaan rutistaen tämän riimuhaarniskaa hurjalla voimalla. Arhan löi kättä kirveellään, mutta örkin ote piti. Arhan tunsi, kuinka hänen haarniskansa alkoi antaa periksi. Hän sulki silmänsä ja keskittyi kutsumaan psyykkisiä voimiaan, jotta voisi kutsua Jonin avukseen.
Hetken päästä hän tavoitti Jonin sekavan mielen ja “töytäisi” sitä hieman. Pian hän jo kuuli raivokasta ulvontaa, kun Jon syöksyi Horrin kimpuun purien ja raastaen. Arhania pitävä koura irrotti otteensa ja hän tippui suoraan Horrin jalkoihin. Arhan ähkäisi ilman paetessa hänen keuhkoistaan, mutta heilautti kirveensä tavoittelemaan örkin jalkaa. Horri ärjäisi ja potkaisi papin kauemmas.
Arhan tunsi menettävänsä tajuntansa. Hän käänsi katseensa ja näki, kuinka tämä örkkien mekaanikko riepotteli Jonia ja paiskasi tämän mytyksi maahan. Arhan tunsi jo tietoisuutensa hämärtyvän, kun hän näki, kuinka kaksi Verikynsien tunnuksia kantavaa hahmoa lähestyi tätä örkkiä, Horria, takaapäin. Arhan hymähti ja menetti tajuntansa.
Horri oli suunniltaan. Hänen kimppuunsa oli käynyt röyhkeä pappismies ja hänen kirottu lemmikkinsä oli vahingoittanut häntä ja rikkonut hänen toiseen käteensä kiinnitetyn tekniikan ihmeen lähes korjauskelvottomaksi. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tämän? Kosto, niin juuri, kosto. Kosto olisi se, mikä hyvittäisi tämän kaiken kärsimyksen. Horri lähti kompuroimaan kohti maahan tuupertunutta riimupappia, kun jokin tarttui suunnattomalla voimalla hänen selkäänsä pysäyttäen hänet. Tänään ei Horrilla oikein mikään onnistunut.
Kun Bjorn ja Ranan saavuttivat tämän örkin, joka kutsui itseään Horriksi, oli se jo ehtinyt murjoa Jonin ja Arhanin tajuttomiksi ja oli juuri lähestymässä Arhania loukkaantunutta jalkaansa laahaten. Ranan tarrasi örkkiä voimakourallaan selästä ja pysäytti tämän etenemisen
–Ja sinähän et mene minnekkään, hän murisi ja heristi boltteriaan uhkaavasti.
Horri kääntyi ja sivalsi Ranania saksillaan. Ranan torjui iskun kourallaan, kun Bjorn taas saman-aikaisesti hivautti kirveellään örkkiä olkapäähän. Horri karjaisi ja sinkautti palveluskätensä Bjornia kohti osuen tätä kylkeen. Bjorn tunsi, kuinka hänen kylkiluunsa rutisivat, mutta siirtyi vikkelästi örkin selustaan ja rusautti kirveensä suoraan sen lapaluiden väliin. Örkki kääntyi ja tempaisi samalla kirveen Bjornin käsistä. Se heilautti vahingoittunutta kättään kaataen Bjornin routaiseen maahan. Bjorn sieppasi maasta boltterin ja ampui sarjan örkin panssaroituun rintaan. Horri horjahti ärjähtäen taaksepäin, ja kompuroi heti takaisin Rananin voimakouran iskettyä sitä murhaavalla voimalla selkään.
Bjorn yritti nousta, mutta örkki potkaisi hänet taas kumoon. Se nosti valtavat saksensa ja syöksi ne ärjyen kohti Bjornin rintaa.
Bjorn katsoi varmaa kuolemaa ja huomasi suhtautuvansa siihen varsin tyynesti. Ainakin hän tiesi kuolevansa kunnialla. Ja juuri silloin, juuri kun kuolema näytti varmalta, hyppäsi Ranan Bjornin eteen. Örkin käsi singahti hänen rintaansa kohti ja hän ähkäisi tukahtuneesti saksien terien lävistäessä hänen ruumiinsa. Ranan puisteli päätään ja löi örkkiä vielä viimeiset hiipuvat voimansa keräten nyrkillään naamaan murtaen tämän leuan ja nenän. Horri paiskasi Rananin velton ruumiin maahan ja astui karjuen muutaman askeleen taaksepäin törmäten pajansa seinään. Seinästä tippui kiviä ja laastia örkin niskaan tämän hakatessa sitä sokean raivonsa vallassa.
Bjorn katsoi suu auki Rananin ruumista tajuamatta kunnolla tapahtunutta. Oliko Ranan todellakin kuollut? Kuollut pelastaessaan hänen henkensä. Bjorn nosti katseensa ystävänsä ruumiista ja katsoi raivoavaa örkkiä tuntien vihan kuohahtavan sisällään. Hän nousi ylös ja tarttui vyöllään olevaan puukkoon ainoana tarkoituksenaan kostaa kaikki se hävitys, mitä tuo kurja olento oli aiheuttanut.
-Hei, hän karjaisi. –Hei, senkin turha, kirottu epäluoma! Tule nyt päättämään se, minkä aloitit! Horri kääntyi raivosta ja tuskasta huutaen ja otti askeleen kohti Bjornia.
-Nyt näät, että kuka olla pomo, se rääkyi. –Meitsi o…
Horrin uho kuitenkin keskeytyi, kun jorgin raskas, haarniskoitu ruho rymähti hänen niskaansa huutaen villisti. Horri suistui jaloiltaan ja Jorg kierähti hyvän matkan päähän örkistä. Hän kohottautui polvilleen ja kompuroi mahdollisimman nopeasti kauemmas irrottaen samalla sokkaa kranaatista.
-Suojaan, Jorg karjaisi Bjornille ja heitti kranaatin Horrin selän taakse örkin laitteistoa pyörittävän plasma-generaattorin viereen. Bjorn syöksähti maahan ja peitti päänsä käsillään.
Generaattori räjähti suunnattomalla voimalla repien rakennuksen seinän rikki ja sortaen rakennuksen kokonaisuudessaan. Kiviä ja maa-ainesta sinkoutui korkelle ilmaan ja ropisi Bjornin ja muiden taistelukentällä olijoiden niskaan. Bjorn tunsi, kuinka tiilen palat kolhivat hänen voimahaarniskaansa ja peitti visusti päänsä käsillään. Kuului vielä muutamia pieniä räjähdyksiä, kun Horrin luomukset räjähtelivät pajan raunioissa, kunnes äänet hiljakseen vaimenivat. Bjorn piti vielä silmiään kiinni ja kuulosteli.
Oli aivan hiljaista. Ääntäkään ei kuulunut. Ei taistelun ääniä, ei haavoittuneiden valitusta, ei kerrassaan mitään. Bjorn avasi silmänsä ja nousi horjuen seisomaan. Hän pyyhkäisi verta poskeltaan ja katseli ympärillään vallitsevaa kaaosta. Taistelu oli ohi. Örkkien ja Susijoukkojen ruumiita lojui joka puolella. Muutama henkiinjäänyt verikynsi kulki kuolleiden joukossa etsien haavoittuneita ja lopettaen yhä elossa olevia örkkejä. Sven makasi pommikuopassa ja murisi hiljaa. Arhan Susikoura voihkaisi ja pyrki pystyyn. Bjorn kumartui poimimaan veitsensä maasta, mutta irvisti kivusta yrittäessään ojentaa kättään. Ilmeisesti se oli murtunut örkin paiskoessa häntä. Hän kurkotti toisen kätensä, sieppasi veitsen maasta ja työnsi sen vyölleen. Hän suoristi selkänsä ja tunsi käden olkapäällään. Hän kääntyi ja näki Retin likaiset ja väsyneet kasvot. Ret avasi suunsa puhuakseen, mutta muuttikin mielensä huokaisten hiljaa. Ret ojensi hänelle kourallista tuntolevyjä.
-Näitä on enemmän, kuin haluaisin laskea, hän mutisi. –Ranan ei ole näissä, hän jatkoi. –Ajattelin, että haluaisit hakea sen itse.
Bjorn otti levyt ja työnsi ne vyöllään olevaan pikku pussiin. Hän käänsi Retille selkänsä ja käveli Rananin ruumiin luo. Hän katsoi hetken pitkäaikaista ystäväänsä ja ulvaisi raivosta. Hän polvistui ruumiin vierelle ja käänsi tämän oikein päin. Hän katsoi Rananin kasvoja ja ynähti hämmästyksestä. Rananin silmät olivat kiinni ja levolliset, mutta tuskaisen virnistyksen sijaan hänen kuolleilla kasvoillaan viipyi susimainen virnistys, joka oli hänen luonteelleen niin kovin ominainen. Bjorn pudisti päätään ja hapuili Rananin tuntolevyä. Ohut ketju osui hänen väsymyksestä vapiseviin sormiinsa. Bjorn nykäisi ketjun poikki ja laittoi Rananin veren tahriman tuntolevyn muiden sekaan. Hän oli juuri asettelemassa Rananin käsiä tämän rinnalle, kun hän huomasi paksun nyörin Rananin ranteessa. Bjorn irroitti nyörin ja nosti sen silmiensä tasalle.
Nyörissä roikkui suuri, verinen Fenrisin mustasuden hammas. Bjorn katsoi tätä korua ihmeissään ja oli juuri laittamassa sitä takaisin Rananin käteen, kun hän kuuli rymähdyksen raunioista selkänsä takana. Hän kääntyi, eikä ollut uskoa silmiään. Horrin suuri, runneltu, palanut ja osittain jopa sulanut hahmo nousi suuresta kivikasasta tukahtuneesti äristen. Sen toisesta kädestä oli jäljellä pelkkä savuava tynkä, sen naama oli palanut ja ruhjoutunut eikä sen vasemmasta kyljestä ollut jäljellä muuta kuin reikä. Ainut, mikä tämän epäluoman piti hengissä, oli sen pelottava ja kaiken syövä viha ja raivo kaikkea elollista kohtaan. Turhautunut huuto kirposi sen kurkusta.
-Meitsi on pomo, se ärjyi, mutta vaikeni, kun pistoolin piippu työntyi sen suuhun.
-Et ole, Bjorn murahti ja painoi maasta poimimansa plasma-pistoolin liipasinta räjäyttäen Horrin aivot tämän takana oleviin raunioihin. Örkin ruumis kaatui raskaasti tömähtäen Bjornin jalkoihin. Bjorn sylkäisi örkin päälle, tiputti pistoolin maahan ja pujotti Rananin korun kaulaansa. Hän otti puukon vyöltään ja viilsi pitkän haavan kämmeneensä niin, että siitä valui verta. Sitten hän painoi kätensä kasvoilleen jättäen niihin verisen kädenjäljen. Hän kääntyi ja näki muiden henkiinjääneiden sotureiden katsovan häntä. Bjorn katsoi heitä ja lausui sanat, jotka nämä Russin urheat, periksiantamattomat pojat tulisivat muistamaan valana ja lupauksena uhrauksesta, veljeydestä ja rohkeudesta.
-Verisen Hampaan veljet…

[Dalamar]

Eahaahaa... Sven on dreadnought.... eahhaaa!

[Leksa]

Mestariteos. Ei muuta. jatkakaa!

[Allath]

Kiitos, jatkoa on tulossa.

[Allath]

Olkaa niin kiltit ja lukekaa tämä satu ja kommentoikaa....! Ei se ole vaikeaa!:D

[Andromedus]

Hauska yhteensattuma
http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=32509

[Allath]

Ei mursu, nyt tippuu järki...! Oliko se sinun temääsi fluffia? En ole kyllä tahallani "kopioinut", huomasin tuon vasta äsken...

Tuleeko tappelu?;)

[Andromedus]

Minun tekemää fluffiahan tuo on.
Tietenkin tästä tappelu syntyy, ja oikeusjuttu kaikenlisäksi. Saan ison jääkaappipakastimen kokoisen miehen riepottamaan sinua jaloista, samma kun taskustasi tippuneet kolikot kerään minä!
Jos ei kuitenkaan . Sanotaan vaan että molemmat joukot pitävät toisiaan matkijoina