Skaven Screaming Bell
Skaven Screaming Bell
Mitä mieltä olette tästä vekottimesta? Kannattaako sitä edes käyttää? Paperilla se näyttää oikein hyvältä, mutta kun sitä eilen ensimmäistä kertaa pelisä kokeilin onnistuin hajottamaan sen ensimmäisellä vuorolla ja samalla meni näkijä ja työntävä unitti. Siinä vaiheessa päätin luovuttaa, koska siihen meni yli 700p. Tulin siihen tulokseen, että sen paikka on hyllyä koristamassa.
Riskaabeli vekotin siinä missä muutkin. Tuosta voi olla todellakin paljon apua pelissä. Kerran kokeillut ja sain helposti yliotteen vihollisesta. Lopultahan se hajosi käsiin, mutta huonoa noppatuuria on hankala estää. Tuo myös mukavan mausteen peliin 
Hyvä maku on vain luovuuden puutetta. Bulgarialainen Seksipeto.
Screming bellihän vain edustaa koko skavenien ideaa - hieman isommassa mittakaavassa vain. 
Sillä joko onnistuu tai epäonnistuu, mutta osto on jossakin vaiheessa pakollinen kuitenkin niille, jotka todellakin tykkäävät rottiaisten uhkapelimeiningistä.
Sillä joko onnistuu tai epäonnistuu, mutta osto on jossakin vaiheessa pakollinen kuitenkin niille, jotka todellakin tykkäävät rottiaisten uhkapelimeiningistä.
Seurataksesi polkua;
katso mestariin,
seuraa mestaria,
kulje mestarin rinnalla,
näe mestarin läpi,
ole mestari.
katso mestariin,
seuraa mestaria,
kulje mestarin rinnalla,
näe mestarin läpi,
ole mestari.
Mitäh? Screaming bell muka hyllynkoristeeksi??!! Ittekin kerään skaveneita, mutta en omista vielä sitä kelloa. Se vie kyllä aika paljon pisteitä mutta kannattaa lukea erikoissäännöt tarkasti! Hyvää onnea sinä tarvitset tai sitten vastustajasi on huijannut sinua. Kannattaa ottaa myös huomioon sitä tuuppivan unitin rank bonus, jolla saa nostettua kivasti esim. clanratsien leadershippiä! 
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Re: Skaven Screaming Bell
Kerrohan miten sait tuon rikki ensimmäisellä vuorolla. Ja vielä uniitin ja näkijän mukana.sneaky general kirjoitti:Paperilla se näyttää oikein hyvältä, mutta kun sitä eilen ensimmäistä kertaa pelisä kokeilin onnistuin hajottamaan sen ensimmäisellä vuorolla ja samalla meni näkijä ja työntävä unitti. Siinä vaiheessa päätin luovuttaa, koska siihen meni yli 700p.
Kello ei ole välttämättä se optimaalisin valinta maksimoituun skaven armeijaan, sillä se on vähän random ja kallis, eikä toimia kaikkia armeijoita vastaan kunnolla (liskot, undeadit). Se ei kuitenkaan ole niin hyödytön, etteikö sitä voisi uteliaisuudesta aina välillä tuoda kentälle, sillä sillä on todella paljon hyödyllisiä erikoissääntöjä. Monilla armeijoilla on paljon huonompiakin vastaavia laitteita. Anvil of doom ja cauldron of blood ovat selvästi heikompia, eikä caskettikaan kovin paljoa vakuuta (tosin paras noista kolmesta).
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
En ottaisi ihan mitä tahansa armeijaa vastaan, mutta esimerkiksi O&G - pelaaja saattaa kiristellä hampaita, kun kello soittaa puolen armeijaa karkuun. Sitäkään ei valitettavasti tapahdu ihan joka kerralla, ja kello on melkoinen ruumisarkku tietäjälle. Suuriin peleihin, siis 3000+ luultavasti ottaisin kuitenkin, koska on enemmän porukkaa mihin se pystyy vaikuttamaan, jolloin se luultavasti maksaa itsensä paremmin takaisin. Tai sitten se tappaa tietäjän ja räjäyttää itsensä.
Kellolla muuten pystyy jyräämään lähitaistelussa, jotain mihin Skaveneilla ei normaalisti oikein pysty.
Kellolla muuten pystyy jyräämään lähitaistelussa, jotain mihin Skaveneilla ei normaalisti oikein pysty.
zqmfgb