Herojen persoonat?
Herojen persoonat?
Onko joku muukin huomannut, että heroilta puuttuu persoonat?Ja mitä minä tällä tarkoitan on se, että herot eivät ole sitä mitä pitäisi (Eomerin parantajat nyt hiljaisuutta pyydän).En nyt tarkoita pelkästään statseja vaan myös special ruleja.Esim Boromir on aika persoonallinen ja omalaatuinen, Faramir taas on tylsä pikkaisen kapteenia parempi hahmo.Ymmärsittekö?Heroissa pitäisi olla vaihtelua ja jokaisella vähintään yksi speciaali.Säännöt voisivat olla erikoisia ja rohkeita.
Kirjoissa olleet sankarit olivat todellisia sankareita he vaikuttivat tapahtumiin tämä näkyy pelissää mm. tupla standina, Boromirin lipulla ja muilla peliin kulkuun vaikuttavilla tekijöillä.Myös pienet hahmoihin itsessään vaikuttavat säännöt kuten:extra might ja Narsil vaikuttavat aluksi hahmoon ja sitten koko peliin.
Tässä yksi esimerkki persoonallisesta Lurtzista
F S D A W C M W F
5/4+ 4 6 2 3 5 3 1 2
Sitten muut ovat samoja paitsi speacial rule, jonka nimeä en ole keksinyt.Eli Lurtz on koko ajan Shamaanin vaikutuksessa ja toimii 8 cm päähän Shamaanina, jollainen itse oli.Lurtz ei ollut moksiskaan, vaikka käsi lähti!
Kun vastustaja tekee Lurtzille haavan niin Lurtzille heitetään noppaa ja jos tulee 6 niin haavaa ei tule(täytyy heittää jokaiselle "läpi päässeelle" iskulle).Jos ei onnistu 6 heitto niin heitetään Feitti normaalisti.
Siinä esimerkki pistäkää lisää persoonallistettuja hahmoja ylös, jos edes joku tajusi mitään.

Loppiainen hyvin, kaikki hyvin
Tajusin kyllä, ja olen samaa mieltä. Moni hahmo oli hieman odottamatta laimea, erityisesti TTT:n mukana tulleet onnistuivat loistamaan siinä.
Faramir, Èomer, Théoden. Siinä kolme kaverusta, joita tavallinen fluffista tietämätön/piittaamaton pekkaperuspelaaja pitää samoina jannuina, figut vain vaihtelevet.
Heillä kaikilla on todella geneerinen statline (kaikki tietävät mielipiteeni Èomerista, ei täällä sen enempää.).
Hiukan yllätyksenä tuli myös Gimlin Special Rulettomuus. Kaikilla muilla on jotakin, Gimlillä ei mitää.
Olisi luullut olevan helppo keksiä jokin taisteluun liittyvä sääntö.
Gimlille siis kaipaisin jotain. Nyt ukko on kuin Èomer, lajinsa kuningas extra heroic stateilla.
Suurin negatiivinen yllätys oli kuitenkin Elrond. Aluksi hänellä oli se F9, mikä oli mielestäni täydellinen (flamettakaa YV:llä, rakastin tuota statlinea!). Luulisi juurikin Elrondilla olevan iso liuta sääntöjä.
Ei niin mitään! Olisi ollut helppo keksiä useitakin.
Tietenkin se ymmärtää, että suurimmille "hero of the worldeille" säästetään parhaat Speacial Rulet. Eikö Elrond, Gimli, Èomer ja Faramir silti ole sitä?
Tätä painotetaan joidenkin hahmojen rulettomuudella.
Ymmärrän hyvin, mutta silti monen kohdalla tämä on täysi yllätys.
Esim. juuri Faramir, Èomer ja Gimli.
Lisäksi Gorbag, Lurtz, Shagrat ja Grishnakh... Samoja kaikki. Kaksi on urukkeja, kaksi örkkejä. Lajinsa kapteeneja extramightilla. Yeah
!
Tilanne siis saisi pysyä samana tiettyjen herojen sankarillisuuden painottamiseksi, mutta muutamille hahmoille kaipaisin kyllä jotakin persoonallista, edes persoonallisen statlinen.

I never met another man I'd rather be. And even if that's a delusion, it's a lucky one.
Ostetaan Bolt Action Jenkkien menopelejä ja kaikkea Saksaa. Tarjotkaa YV:llä

Jep, aivan totta.
Esim. Glamdring on mitään sanomaton, ja samaten on Legolasin Lórienin jousi. Entäpä Elrondin Hadhafang?
Kaipaan myöskin lisää taikaesineitä, ja varsinkin persoonallisia Special Ruleja.
Tietenkin se on aivan mielipidekysymys, pitääkö runsaasta magia-special rule mässäilystä tyyliin FaBa, vai sitten vähän maanläheisemmästä, tyyliin LotR.
FaBassa ei ole montaa samanlaista hahmoa, vaikka onkin LotRia laajempi.
Siltikään LotRia ei saisi mielestäni viedä FaBan tasolle. Hieman enemmän taika-aseita, ja muutamille henkilöille pari napakkaa Special Rulea olisi jo poikaa.

- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Niin... mutta jos noita hahmoja lähdettäisiin "fluffillistamaan", hyvikset nousisivat entistä enemmän pahisten yläpuolelle. Etenkin haltiat voimistuisivat entisestään.
Mietitäänpä Elrondia - kaverissa yhdistyvät edainin ja eldarin parhaat ominaisuudet höystettynä hitusella maiar-verta. Kyllähän sille kuuluisi vähintään tupla-stand fast, muutama loitsu (Renew, anyone? Elrond oli Keski-maan taitavin parantaja), ehkä lineage of the firstbornia vastaava kyky. Taistelukykyjä saattaisin jopa yhden Attackin verran pudottaa.
Mietitäänpä vastaavasti Gimliä - olihan se kääpiöiden rodun valioyksilö, mutta oliko se niin ihmeellinen? Minusta hyvät heroic statit nostavat sen riittävästi massan yläpuolelle, mutta minkälaisia erikoissääntöjä sille sopisi? Ehkä se sen kolmannen attackin ansaitsisi.
Örkkipomot taas ovat poikkeuksetta tykinruokaa; leffassa vain Lurtz nousi massan yläpuolelle, mutta ei sekään kauaa ehtinyt päteä. Siksi minusta olisi väärin tehdä niistä jotenkin erikoisia.

-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Tuo on kyllä aivan totta, The Captain on jälleen oikeassa. Rikkoisi pelitasapainoa tuoda haltiat tasolleen.The Captain kirjoitti:Niin... mutta jos noita hahmoja lähdettäisiin "fluffillistamaan", hyvikset nousisivat entistä enemmän pahisten yläpuolelle. Etenkin haltiat voimistuisivat entisestään.
Täsmälleen samaa olen miettinyt. Elrond todella ansaitsisi kovemmat säännöt. Luultavasti se rikkoisi jälleen tasapainoa, mutta kaikesta huolimatta olisi silti syytä nostaa Elrond "tasolleen" kuin raiskata heppu tuollaisella statlinella.The Captain kirjoitti:Mietitäänpä Elrondia - kaverissa yhdistyvät edainin ja eldarin parhaat ominaisuudet höystettynä hitusella maiar-verta. Kyllähän sille kuuluisi vähintään tupla-stand fast, muutama loitsu (Renew, anyone? Elrond oli Keski-maan taitavin parantaja), ehkä lineage of the firstbornia vastaava kyky. Taistelukykyjä saattaisin jopa yhden Attackin verran pudottaa.
Jos olet katsonut muunteluehdotuksiamme GW:lle, niin huomaat että ajatukseni ovat hyvin lähellä omaasi.
Jälleen samaa mieltä. Special Rulea olisi vaikeaa keksiä, silti se olisi suotavaa.The Captain kirjoitti:Mietitäänpä vastaavasti Gimliä - olihan se kääpiöiden rodun valioyksilö, mutta oliko se niin ihmeellinen? Minusta hyvät heroic statit nostavat sen riittävästi massan yläpuolelle, mutta minkälaisia erikoissääntöjä sille sopisi? Ehkä se sen kolmannen attackin ansaitsisi.
Toki hän on nyt peryskääpiötä kovempi, mutta toki hän on silti kääpiöiden kuuluisimpia sankareita.
1 lisähyökkäys=Kannatetaan!
Ei örkkipomoista pidäkään parantaa. Hyviksiä pitäisi nostaa enemmän tasolleen, se rikkoisi tasapainoa. Kyllä.The Captain kirjoitti:Örkkipomot taas ovat poikkeuksetta tykinruokaa; leffassa vain Lurtz nousi massan yläpuolelle, mutta ei sekään kauaa ehtinyt päteä. Siksi minusta olisi väärin tehdä niistä jotenkin erikoisia.
Mutta myös samalla voisi nostaa Sormusaaveet tasolleen. Nyt ne on mahdollista palauttaa Mordorin syövereihin yhdellä onnekkaalla nuolella. Kuulostaako hyvältä? Ei minustakaan.
Jos kaikki yhdeksän nostaisi tasolleen ja vastaavasti muutaman henkilön hyviksiltä, olisi tasapaino jälleen lähempänä oikeaa.
I never met another man I'd rather be. And even if that's a delusion, it's a lucky one.
Ostetaan Bolt Action Jenkkien menopelejä ja kaikkea Saksaa. Tarjotkaa YV:llä
Ostetaan Bolt Action Jenkkien menopelejä ja kaikkea Saksaa. Tarjotkaa YV:llä
Kröhöm....Averren kirjoitti: pekka....
Mutta lotrissa on tämä se ongelma heroilta puuttuu special ruleja niin mielettömästi, Faramir..... kapusta paranneltu versio.
Herot voisivat muutenkin olla parempia tai niitä saisi enenmän ''mehuttaa'' heroille saat juuri ja juuri kilven jos sitäkään.
Voisivat juuri saada vaikka jotain hiton haltia amuletteja jos ei muuta.
Chuck Norris has already been to Mars; that's why there are no signs of life there.
Ei välttämättä lisähyökkäystäkään tarvitse, sillä jo pelkkä Durinin kirveen antaminen Gimlille tekee ihan hyvää jälkeä, ja eikös se sen sieltä Balinin haudalta napannutkin?Averren kirjoitti:Jälleen samaa mieltä. Special Rulea olisi vaikeaa keksiä, silti se olisi suotavaa.The Captain kirjoitti:Mietitäänpä vastaavasti Gimliä - olihan se kääpiöiden rodun valioyksilö, mutta oliko se niin ihmeellinen? Minusta hyvät heroic statit nostavat sen riittävästi massan yläpuolelle, mutta minkälaisia erikoissääntöjä sille sopisi? Ehkä se sen kolmannen attackin ansaitsisi.
Toki hän on nyt peryskääpiötä kovempi, mutta toki hän on silti kääpiöiden kuuluisimpia sankareita.
1 lisähyökkäys=Kannatetaan!
Minusta muutaman special rulen antaminen ei peliä pahasti rikkoisi, jos pistehintoja nostetaan vastaavasti. Lotr:issa pärjää edelleen aika hyvin pelkällä massalla. Ja sormusaaveiden lisäksi pahojen ukoista voisi mielestäni parantaa ainakin shelobbia. Vähän on turhanlainen nykyisellään.
"The board is set. The pieces are moving"
En kannata.Earendur kirjoitti:Lurtzille expert shot! Ja ei kaikkia hahmoja voi parantaa. Muuten peruskaput olisivat liian paskoja.
Örkkikapteeneiden ei pidä olla mitään ihmeellisiä verrattuna yleiseen tasoon, oli se sitten urukki tai tavallinen.
Korkeintaan 3+ ampuminen, ei muuta.
Mutta Sormusaaveet nousuun!
Toivotaan ettei tämä muutu jälleen yleiseksi "ketä halutaan parantaa" väittelyksi.
Joskin ko. aihe kutoutuu yhteen topicin aiheen kanssa.
I never met another man I'd rather be. And even if that's a delusion, it's a lucky one.
Ostetaan Bolt Action Jenkkien menopelejä ja kaikkea Saksaa. Tarjotkaa YV:llä
Ostetaan Bolt Action Jenkkien menopelejä ja kaikkea Saksaa. Tarjotkaa YV:llä
Jep.Täällä yritetään luoda hahmoista sellaiset joiden niiden pitäisi olla.Samilla pitäisi olla 3 strena ja 2 atakkia, kun se vähän kaikkialla hakkasi örkkejä,urukkeja,paini Shelobin kanssa ja tappeli Klonkkua vastaan...Ja paistin pannu pitäisi mainita aseena.Sitä voisi käyttää kahdella kädellä!Siinä olis aika hupaisa hahmo.
Loppiainen hyvin, kaikki hyvin
Joo toi olis hyvä idea!Elohiiri kirjoitti:Jep.Täällä yritetään luoda hahmoista sellaiset joiden niiden pitäisi olla.Samilla pitäisi olla 3 strena ja 2 atakkia, kun se vähän kaikkialla hakkasi örkkejä,urukkeja,paini Shelobin kanssa ja tappeli Klonkkua vastaan...Ja paistin pannu pitäisi mainita aseena.Sitä voisi käyttää kahdella kädellä!Siinä olis aika hupaisa hahmo.
Jos Sam kayttaa paistinpannua, ja saa tehtyä iskun viholliseen, hän "pökertyy" vuoroksi.
Mutta jos se olisi kunnon ase millä voisi tappaa, niin olisihan sekin ihan kiva.
Valtsu kirjoitti:Öh ei. Faramirillakaan ei ole niin hyvä ja hänhän oli loistava ampuja ja hänessä virtasi tuunetanelien veri melkein puhtaana.Earendur kirjoitti:Lurtzille expert shot! Ja ei kaikkia hahmoja voi parantaa. Muuten peruskaput olisivat liian paskoja.
Niin mielestäni faramir voisi osatakkin sen, mutta lurz ei, lurzihan on örkki eli semmonen puusilmä.