Pimeyden ytimessä

[Jurpo]

Tämän jutun kirjoitus kesti melkoisen pitkään. Pakotin itseni lopettamaan ennen kuin se leviäisi kuin Jokisen eväät, joten loppuun en ole täysin tyytyväinen.

"Laskeudumme kohta Hartha II:lle" Konekultin noviisi Ramon sanoi. Hänen edessään kimmelsivät lukemattomat nestekidenäytöt, joiden mystisen informaatiotulvan pystyivät tulkkaamaan vain niiden ikiaikaisiin salaisuuksiin vihitty. Vaikka Ramon ei ollut vielä täysivaltainen konepappi, hän kantoi kulttimerkkejään ylpeydellä ja varmuudella, jonka saa vain täydellisellä luottamuksella omiin kykyihin käskeä Keisarin pyhittämää Konetta. Konepappi Emil hymyili tyytyväisenä oppilaansa ilmoituksen johdosta. Komentosillalla oli useita ihmisiä. Konepappi Emilin ja hänen oppilaansa konenoviisi Ramonin lisäksi paikalla oli Inkvisiittori Aleister pyhästä Ordo Hereticuksesta henkilökohtaisine henkivartioineen. Heidän laivaansa oli majoittunut vielä yksi komppania Keisarillista Kaartia kapteeni Hartmanin komennossa. Kapteeni oli itse varsin väritön ja hiljainen henkilö eikä hänen juroilta kasvoiltaan nähnyt värähdystäkään tunteista.

"Millainen hän on?" inkvisiittori kysyi yhdeltä henkivartijaltaan, joka toimi samalla neuvonantajana. Pyhitetty Näkijä, korpraali Ozzy kohotti katseensa ja vilkaisi varovasti nurkassa seisovaa hahmoa. Hahmon musta haarniska vain korosti hänen synkkää luonnettaan ja muut eivät uskaltaneet lähestyä häntä. Avaruusjääkärijaos Rautakäsien Auros odotti jurona käskyjään, joita hän otti vastaan vain Konepapilta. Koko tunnin kestäneen kieputuksen ja laskeutumisen aikana hän oli seisonut liikkumatta paikallaan. Häntä olisi voinut luulla patsaaksi, ellei olisi nähnyt hänen ajoittain nykiviä suupieliään, mikä kertoi ankarasta sisäisestä kamppailusta.

"En saa hänen mielestään otetta ilman että hän huomaa. Ja tunnen hänen kaltaisensa sen verran hyvin tietääkseni hänen riehaantuvan siitä" Ozzy vastasi uupuneena. Inkvisiittori oli viimeisen viikon ajan koko ajan käskenyt häntä luotaamaan Aurosta yhä uudelleen ja uudelleen. Jääkäri oli kieltäytynyt ja inkvisiittori oli käskenyt hänen yrittää vaivihkaa. Hän muisteli inholla yritystä seurannutta leikkausta, mikä oli seurausta raivostuneen jääkärin antamasta pahoinpitelystä. Vain pelko inkvisiittorin kostosta oli estänyt jääkäriä pieksämästä häntä hengiltä. Jääkärin mieli oli liian järkkynyt ja liian epävakaa ollakseen sellainen kohde, minne halusi työntää päänsä. Ozzy tiesi, kuinka raskasta ja vaarallista oli olla telepaatti. Hän oli valinnut uran sotajoukkojen palveluksessa, sillä Astropaattina tai Navigaattorina hän ei olisi pärjännyt. Jo ajatus siitä, että luovuttaisi sielunsa jollekin - edes Keisarille kammotti häntä.

"Ymmärrän huolesi, sillä minä olen huolissani hänestä" inkvisiittori myönsi lempeään sävyyn. Oli harvinaista, että Inkvisiittori puhui ystävälliseen sävyyn. Myös silloin kun hän puhui suoraan lähimmille alaisilleen, jotka monessa tapauksessa olivat myös ystäviä ja sukulaisia. "Hän on herkässä tilassa."

Avaruuslaiva laskeutui töksähtäen Hartha II:lle. Unohdetulle, kiven ja myrskyn peittämälle planeetalla kaukana kaikesta.

***

"Valmistakaa lämpöpommit!" kapteeni Hartman mylvi. Hänen sotilaansa toimivat ikiaikaisella tehokkuudella. Sotilas oli vahvasti motivoiduin aina kepillä ja porkkanalla. Keppinä toimi inkvisiittori, jota miehet pelkäsivät kuin ruttoa ja porkkanana hyvin suurella todennäköisyydellä lämpimät sisätilat sisäpalveluksen sääntöineen, mikä tarkoitti vähempää partiointia, vähempää juoksemista ja runsaampia ja yleensä lämpimiä aterioita. Ja ennen kaikkea säännöllistä päiväohjelmaa.

"Paukkuu!" karjahtivat pioneerit ja loikkasivat kiireesti kauemmas. Kapteeni sulki silmänsä ja peitti korvansa. Vaikka kapteeni oli monesti räjäyttänyt ovia auki lämpöpommeilla, se ei koskaan ollut vaaratonta. Valtava räjähdys leikkasi umpeen jumiutuneet paineovet auki. Samassa sisään lensi kaksi käsikranaattia ja ne räjähtivät paljon vaimeammalla äänellä. Luotikiväärien rätinä kertoi rutiinin, joka tappoi minkä tahansa oven takana lymyävän, päättymisestä. Kaksi sotilasta, kaikista urheimmat peittivät reiän ja katsoivat pimeään ilmalukkoon, joka oli nyt siirtynyt entisten ilmalukkojen joukkoon.

"Mainiota" kapteeni sanoi ja kohottautui kiven takaa. "Päästäkäämme siis vieraat ensin, kuten hyvien tapojen mukaista on" kapteeni jatkoi viitaten Konepappiin apulaisineen ja inkvisiittoriin. Hän antoi vaara ohi-merkin ja kutsui komppaniansa kokoon. Vaikka ilmaus "komppania" oli liioiteltu. Hänellä oli komennossaan 50 miestä, joista suurin osa oli vasta koulutuksesta päässeitä alokkaita. Onneksi sentään aseita ja varusteita oli riittämiin. Ajoittain Adeptus Mechanicuksen tyypeistä oli hyötyäkin, vaikka heistä yleensä oli vain aiheuttamaan hämmennystä. Hän määräsi kolme partiota partioimaan ympäriinsä ja kartoittamaan kompleksia, minne he olivat saapuneet.

Konepappi Emil ja Noviisi Ramon astelivat hillityn kiireellisesti laskeutumisrampilta alas. Noviisi kantoi raskasta laukkua, mikä sisälsi heidän työvälineitään, joita vain Konepappi sai käsitellä kirouksen ja kuoleman uhalla. Ramon odotti sitä päivää, jolloin pääsisi itse käyttelemään kyseisiä laitteita. Taisteluveli Auros käveli heidän perässään ja hänen mukanaan kulki myös hänen komennossaan ollut ryhmä Avaruusjääkäreitä. Kaikkiaan kymmenen panssaroitua jättiä, joista yksi kantoi plasmakivääriä ja toinen kantoi plasmatykkiä. Loput seitsemän kantoivat legendaarista pultikivääriä, mikä oli Keisarin tahdon suoran välittäjä. Auros itse kantoi plasmapistoolia ja voimanyrkkiä, mikä repi kappaleiksi minkä tahansa kauhun mitä galaksi osasi tarjota.

Valitettavasti moiset aseet ja kuri eivät olleet suojanneet hänen mieltään. Hän oli ollut mukana yksikössä, mikä oli puolustanut Pajamaailma Granitea hyökkäykseltä. Kyseinen maailma oli ollut puolustukseltaan vähintään Cadian tasoa, mutta se ei ollut varautunut ottamaan vastaan koneihmisten hyökkäystä. Luurankomaiset hirmut olivat tuhonneet koko maailman armottomalla tehokkuudella ja Auros ryhmineen oli ollut puolustamassa sitä. Auros oli nähnyt vakavaa toimintaa ja selvinnyt ryhmineen oloissa, missä taistelupanssarit rusentuivat kuin peltipurkit, mutta evakuoinnin jälkeen Auros oli ollut järkyttynyt ja peloissaan. Hänet oli määrätty inkvisiittori Aleisterin mukaan. Aleister oli itse vaatinut pääsyä Adeptus Mechanicuksen tutkimusretkelle Hartha II:lle, vastikään löydetylle planeetalle, millä oli runsaasti jäänteitä Keisarillisesta teknologiasta.

Inkvisiittori asteli hiljaa ja koko ajan tarkkaillen Aurosta. Hänellä oli perusteltu syy pelätä Rautakäden puolesta. Oli kammottavaa, että puolet Avaruusjääkäreistä oli kääntynyt Harhaopissa Keisaria vastaan. Mutta vielä kammottavampi oli ajatus, että moinen tapahtuisi uudelleen. Niin ei voisi tapahtua uudelleen. Hän pitäisi siitä huolen.

Konepappi astui ensimmäisenä sisään kompleksiin raskasta taakkaa kantavan ja kuolemaan asti uskollisen oppilaansa kanssa. Perässä asteli Taisteluveli Auros omine alaisineen. Ilmeettömänä ja jäätävän itsevarmana. Inkvisiittori Aleister astui viimeisenä kompleksin uumeniin. Kaarti jäi ulkopuolelle partioimaan ja valvomaan.

"Minulla on huono tunne tästä paikasta", Ozzy sanoi inkvisiittorille. Telepaatin sanomana sanoilla oli enemmän vaikutusta kuin tavallisesti muuten teräshermoiseen inkvisiittoriin. Aleister oli itsekin varma, että jokin olisi pahasti vialla. Ellei se jo olisi sitä.

***

Kapteeni Hartman oli syystäkin huolissaan. Vaikka ulkopuolelle jääminen ei ollutkaan suurin harmi, partioiden raportit olivat huolestettuvia. Useampi partio oli löytänyt maahan kaivettuja kellareita. Se, että löytyi kellareita ei ollut huolestuttava seikka. Huolestuttava seikka oli kellareissa olevat rikkinäiset panssaripuvut, joiden kappaleita oli tuotu hänen tarkastettavaksi. Osa oli ottanut palasia mukaansa muistoksi. Hartman oli nähnyt Avaruusjääkäreitä sen verran usein, että tiesi jo muutamasta irtonaisesta kappaleesta, milloin haarniska oli Avaruusjääkärille tarkoitettu. Ja kyseiset haarniskat oli tarkoitettu jääkäreiden käyttöön, mikä oli huono enne, mutta vielä huonompi enne oli tietämättömyys. Kukaan ei tiennyt, mitä he olivat kohtaamassa ja kuinka kauan kestäisi ennen kuin hankaluudet alkaisivat. Ja kun ne alkaisivat, olisiko heillä mahdollisuutta puolustautua sellaista vastaan. Vaikka aluksen skannerit eivät olleet paljastaneet mitään kehittyneen elämän merkkiä planeetalta, mikä oli pelkää vulkaanista kiveä ja sadetta, kapteeni Hartman tunsi, että jokin tarkkaili häntä.

***

"Nämä panssaripuvut ovat aivan ihmeellisiä" Noviisi Ramon huokaisi ihastuneena ja uupuneena. Työkalulaukun kantaminen ei ollut kevyttä työtä edes Adeptus Mechanicuksen noviisille, jonka kuului osata kantaa raskaitakin taakkoja. Muutamien minuuttien harhailun jälkeen he olivat löytäneet ilmeisesti miehistön kokoontumistilaksi tarkoitetun kammion. Koko kammio oli täynnä täyteen koottuja voimahaarniskoita. Kymmeniä sellaisia ja ne oli järjestetty tiukkaan muodostelmaan. Panssaripuvut seisoivat tiukkoina riveinä ja jokaisen käsissä oli pulttikivääri kuin liimattuna. Vaikka asema oli ollut hylättynä vuosisatojen ajan, pölyä ei ollut päässyt steriiliksi suljettuun kompleksiin ja panssaripuvut aseineen olivat yhä huippukunnossa ja seisoivat järkähtämättöminä paikoillaan. Jokainen panssari oli maalattu punaiseksi ja koristeltu valkoisella. Mitään jaokseen tai komppaniaan liittyvää merkkiä ei näkynyt. Ne olivat nimettömiä voimapanssareita.

"En sanoisi, että ne ovat ihmeellisiä" Konepappi Emil huokaisi. Vaikka useiden Mk. 5-voimapanssareiden löytäminen oli erinomainen asia, se oli pieni pettymys verrattuna kompleksin muuhun ihmeellisyyteen. Laitteet olivat säilyneet kuin ihmeen kaupalla ehjinä. Muutenkin voimapanssareiden varastointi miehistön olotiloissa oli epälooginen yksityiskohta. "Mutta menkäämme tutkimaan sivukammio" hän sanoi oppilaalleen.

"Selvä" Ramon ähkäisi viskatessaan painavan laukun olalleen. He kulkivat varoen kolhimasta mitään kohti kammion seinustalla olevaa pientä ja huomaamatonta ovea. Pienet ja huomaamattomiksi tarkoitettujen ovien takana oli aina jotain tärkeää. Tämä tosiasia oli ensimmäinen seikka, mikä Konekultin noviisille opetettiin. Sivuoven vieressä oli kosketuspaneeli, minkä riimut kertoivat että salasana vaadittiin Konehengen käskemiseksi.

"Oppilaani, mitä työkalua meidän on käytettävä käskeäksemme Konehenkeä tässä tilanteessa?" Emil kysyi raskasta taakkaa retuuttavalta oppilaaltaan. Aina oli hyvä pysyä varuillaan erilaisten tilanteiden varalta.

"Kulkuamme varten pyydämme Konehenkeä unohtamaan alkuperäisen ohjeensa Pyhällä Logikkadekooderilla. Tähän malliin käytämme pyhää Kalkkaro-ohjelmaa" Ramon puhui kuin ulkomuistista kaivaessaan kyseisen laitteen asianmukaisella kunnioituksella laukusta ja ojentaessa sen mestarilleen, joka rupesi työhönsä asianmukaisten rukousten kanssa. "Mestari, onko mahdollista, että dokumentoin kyseisistä panssaripuvuista holo- ja kemokuvia?"

"Tee niin" Emil vastasi miettimättä edes noviisin pyyntöä. Hän tunsi Ramonin tarpeeksi hyvin tietääkseen, että hän ei häiritsisi ilman painavaa syytä.

"Kiitän mestari" Ramon sanoi ja otti laukusta kaksi kameraa. Toinen tallensi kuvia numeromatriiseina ja toinen taas kemiallisella reaktiolla. Molemmat olivat luotettavia ja konepappien siunaamia työkaluja. Ramon tunsi niiden toimet täydellisesti sillä ne olivat hänen ensimmäiset laitteet, jotka hän oli omakätisesti valmistanut. Hän alkoi ottaa kuvia panssaripuvuista ja niiden aseista molemmilla kameroilla. Kumpikin heistä syventyi työhönsä - Konepappi avaamaan ovea ja noviisi ottamaan kuvia.

***

Kersantti Krigsholm potkaisi kellarin ovet auki ja tyhjensi luotikiväärinsä lippaan sisätiloihin katsomatta mikä siellä mahdollisesti olisi vaaninut. Mikä tahansa siellä vaanikaan, kuoli. Odottelematta vastausta hän latasi kiväärinsä ja käveli pelkoa tuntematta kellariin vieviä portaita. Kyseessä oli taas yksi lukemattomista tämän kiven pohjaan kaivetuista kellareista. Täynnä roskaa ja kelvotonta romua. "Tämä paikka on kuollut" hän ärähti. Hänen komentoonsa alistetut alokkaat olivat innokkaita oppimaan uusia asioita, mikä olikin ainoa seikka, mikä miellytti muutenkin äkäistä kersanttia. Hänellä oli kaksi mitalia urhoollisuudesta, mutta niistä huolimatta hänet oli määrätty tälle kivelle. Toivottomalle alukselle täynnä paukapäitä ja kiihkoilijoita.

"Mitä me nyt tehdään herra kersantti?" joku alokkaista kysyi tunnollisesti. Hän ei jaksanut opetella alokkaiden nimiä. Jos tyyppi selviytyi ekasta taistelustaan elävänä, hänen nimellään alkoi sen jälkeen olla merkitystä.

"Pidämme tauon. Pitkän sellaisen" Krigsholm ärähti entistä ärtyisämpänä ja istui kuivalle kivilattialle. Hän kaivoi karttalaukustaan aina mukana kuljettamansa kenttäpullon täynnä vahvaa yrteillä maustettua viinaa. Murahtaen hän otti pitkän huikan ja antoi pullon kiertämään. Mies alkoi väistämättä ryyppäämään tällaisilla retkillä. He joivat kaikki ryypyn tuota hirvittävän vahvaa lientä ja tekivät olonsa mukaviksi. Krigshom otti uuden huikan ja tarkkaili ympäristöään. He olivat kellarikopissa. Lattia oli kiveä ja sisustuksena olleet pöytä, tuoli ja hylly olivat kaikki hajonneet ajan myötä palasiksi. Lattialla lojuvien panssaripalojen sijasta nurkassa seisoi massiivinen kokonaiseksi jäänyt avaruusjääkärin voimahaarniska pulttikivääriä myöten. Panssari katsoi huoneen sisätiloihin tyhmänä ja elottomana. Yksi alokkaista ripusti sadetakkinsa panssarin pään päälle. Kukaan ei sanonut ääneen, että kyseinen teko oli kumman rauhoittava.

Tunnin kuluessa he alkoivat nukkua. Krigsholm ei kuitenkaan nukkunut. Hänen levottomuutensa oli kasvanut humalan myötä. Nurkassa kyhjöttävä panssari oli huomiota herättävän hieno. Oli hankala uskoa, että moinen puku olisi voitu koota niin hienosti yhteen ja se tosiasia, että se yhä oli pystyssä oli luonnotonta. Uneliaisuutensa lävitse hän kuitenkin huomasi pakottavan tarpeen keventää rakkoaan ja nousi horjahdellen seisaalleen. Muut ryhmän jäsenet nukkuivat hiljaa. Koiranunta, sillä kentällä oleva sotilas ei koskaan todella nukkunut. Uneenkin ulottuvan valppauden he olivat jo oppineet.

Krigsholm hoippui ulos kolkosta kellarista ja tarkkaili maastoa viinan sumentamin aivoin. Pelkkää kolkkoa kivitasankoa, mitä vuosisatojen katkeamaton sateen ja paisteen mielipuolinen vaihtelu oli runnellut. Isotkin lohkareet olivat pirstoutuneet teräviksi säleiksi valtavien vuosittaisten lämpötilaerojen takia ja tuuli ulvoi. Koko planeetta oli masentavuudessaan hämmästyttävän hienoa työtä. Tämä ilmapiiri ajoi kenet tahansa tylsään apatiaan nopeasti. Hän kaivoi elimensä ulos ja virtsasi tyytyväisenä virnistellen kolkkoon kivimaahan. Tehtyään tekonsa hän pesi kätensä raudalle löyhkäävässä sateessa ja kulki takaisin alas.

"Kuinkas peltiheikki voi?" hän kysyi naureskellen panssaripuvulta ja löi sitä kehuen olalle.

Kersantti Krigsholm tunsi leukaluunsa murtuvan kun avaruusjääkärin panssariin verhottu nyrkki iskeytyi hänen kasvoihinsa. Hän ulvaisi tuskasta ja alokkaat kavahtivat hereille. Krigsholm kaatui selälleen sadetakin valahtaessa maahan ja tunsi suunsa täyttyvän verestä ja katkeilleista hampaista. Hän näki panssaripuvun liikahtavan aikaisempaan liikkeettömyyteen verrattuna hämmästyttävällä nopeudella ja lataavan pulttikiväärinsä. Yksi alokkaista katsoi hämmästyneenä edessään olevaa panssaria, joka käänsi aseensa piipun kohti häntä katsomatta edes häneen. Korvia raastava jyrinä kuulosti suljetussa kopissa vielä äänekkäämmältä kuin se oli ja kaksi alokasta kaatui takaisin maahan - tällä kertaa kuolleina.

"Tappakaa se" hän yritti karjaista, mutta sai aikaiseksi vain pelkkää kurluttavaa korinaa. Yksi alokkaista oli kuitenkin muita paremmin tilanteen tasalla ja ampui kiväärillään panssaria kohti. Luodit kimpoilivat haarniskasta ja hän sai vastaansa yhtä monta pulttikiväärin laukausta. Alokkaan yläruumis repeytyi suikaleiksi märän loiskahdusta muistuttavan äänen säestyksellä. Krigsholm kiskoi selkänsä alle jäänyttä pistoolikoteloa. Siellä oli hänen henkilökohtainen pelastuksensa. Ehdottomasti ohjesäännön vastainen ja äärimmäisen tappava Tera-luokan laserblaster. Kyseinen ase repi luuta ja lihasta hirmuisella teholla ja hän oli käyttänyt sitä kuudessa tapossa, jotka hänelle oli vahvistettu. Nyt se tappaisi taas.

Lisää luoteja sinkoutui panssaria kohti ja se vastasi paljon tappavammalla tarkkuudella. Kaartilaisten kevlar-panssari ei kestänyt kookkaita pulltiluoteja ja repeytyi kuin liha, mitä sen piti suojata. Kolme epäinhimillisellä tarkkuudella ammuttua laukausta tappoi yhtä monta alokasta lennättämällä heidän sisuksensa pitkin kolkkoja kiviseiniä. Panssaripuku kääntyi kohti kersanttia.

"Maista paukapää tätä" kersanti onnistui korahtamaan ja laukaisi blasterinsa kohti panssaripuvun päätä. Lämpöaalto sulatti kypärän kasvoihin valtavan reiän ja kaiken järjen mukaan alla olevaan kudokseen yhtä suuren aukon. Jopa avaruusjääkäri kaatuisi tuskissaan menettäessään silmänsä. Panssaripuku ei edes heilahtanut osuman vaikutuksesta ja jatkoi järkähtämätöntä kulkuaan kohti. Kersantti Krigsholm ampui uudelleen ja laukaus osui kattoon roiskauttaen kuumia kipinöitä huoneeseen. Puku heilautti pulltikivääriään ja iski ohitse yrittänyttä alokasta niskaan. Alokas kaatui huutaen ja iski päänsä kiviportaaseen. Kuvottava rusahdus kertoi kallon haljenneen. Viimeinen näky, minkä kersantti Krigsholm, palvelunumero 171131M39.758 näki ennen kuin panssaripuvun jalka rusensi hänen kallonsa lopullisesti, oli kaksi jäljellä olevaa alokasta, jotka juoksivat kirkuen pakoon kellarista.

Panssaripuku nousi portaat rauhallisesti ja kohotti aseensa samalla levollisuudella. Yksinäinen pamahdus ei kuulunut niin kauaksi kuin se ylti ja pakoon juokseva alokas kaatui. Hän ei ehtinyt tajuta loppuaan, sillä luoti osui suoraan takaraivoon. Toinen heistä kuuli rojahduksen ja katsoi taakseen - teko, mikä maksoi hänen henkensä, sillä samasta aseesta ammuttu laukaus osui hänen selkäänsä ja isku kaatoi hänet maahan. Hän oli pelastunut välittömältä kuolemalta hukkuakseen omaan vereensä.

**

"Ovi on auki" Konepappi Ramon sanoi lukon salvan kilahtaessa auki. Hän avasi sivukammion oven hitaasti ja varovaisesti. Noviisi Emil oli lopettanut dokumentoinnin ja pakkasi kamerat takaisin työvälinelaukkuun. "Menkäämme siis" hän sanoi tyytyväisen näköiselle oppilaalleen. Oli varmaa, että kuvista olisi hyötyä entistä parempien voimahaarniskojen kehittämisessä. Huone oli pimeä, mutta sen keskelle sijoitetut kryosäiliöt loistivat himmeää valoa.

"Mitä Keisarin nimeen nämä ovat?" Emil kysyi hämmästyneenä. Hän ei ollut koskaan nähnyt kryosäiliöitä.

"Muinaista tekniikkaa. Näiden tarkoitus oli jäädyttää ihmiset horrostilaan. Tätä menetelmää käytettiin vain ennen poimumatkailun keksimistä, mutta se näköjään on säilynyt täällä" Ramon sanoi ja ihaili säiliöitä. hän saattoi nähdä kammioiden sisällä makaavat ihmishahmot. Jopa normaalisti rauhallinen Konepappi tunsi sydämensä jyskyttävän jännityksestä. Olisi suuri kunnia kuulustella näitä ihmisiä ja kysyä heidän aikaisesta teknologiasta. Mikäli he eivät suostuisi yhteistyöhön, Inkvisitio tuntisi keinot siihen ongelmaan. "Mene ilmoittamaan Aleisterille näistä löydöistä" Ramon sanoi ja tunsi kämmeniensä hikoilevan.

"Etkö sinä tule mukaan?" Emil kysyi uteliaana.

"En. Minun on aloitettava sulatusprosessi, mikä ei ole helppoa. Tarvitse työrauhan käskeäkseni näitä muinaisia konehenkiä, jotka eivät ehkä ymmärrä pyyntöjäni" Ramon sanoi ja otti työkalulaukun Emilin olalta. "Ja kun olet kertonut, käske Avaruusjääkäri Auros miehineen tänne heti kun he saapuvat partiostaan. Jos koehenkilöt osoittautuvat väkivaltaisiksi, tarvitsen jotain suojaamaan minua."

"Ymmärretty. Menen kertomaan heille" Emil sanoi ja kääntyi poistuakseen kammiosta.

***

Pyhitetty Näkijä Ozzy näki unta. Unen hallitseva elementti oli kolkko, kivinen maisema, jota laavavirrat halkoivat. Tämän kolkon maiseman yllä kohosi valtava torni. Tornin huipulla leimusi valtava, punertava silmä, joka tuntui näkevän kaikkialle - jopa ihmismielen syvyyksiin. Ozzy yritti kääntää katseensa takaisin, mutta tunsi ruumiinsa lentävän rikille löyhkäävän ilman halki kohti leimuavaa katsetta, joka keskitti koko voimansa häneen. Valtava, ylivertainen tahto murskasi vuosien pinnistelyn myötä syntyneet suojamuurit ja pakotti hänen sielunsa näkemään.

"Tarvitsen minä teitä" Ozzy tunsi äänen puhuvan päässään ja pakotti tahtonsa näkemään leimuavan katseen toiselle puolelle. Tulisen katseen takana seisoi punertava jätti, jonka ruumiin siömät olivat pelkät kurttuisat kuopat ja kasvoja peittivät lukemattomat arvet. Otsassa kuitenkin leimusi silkkaa raakaa henkistä voimaa hehkuva silmä, joka näki läpi ajan ja avaruuden.

"Mikä sinä olet?" Ozzy ajatteli mielessään. Vaikka hänen sanansa olisivat kuuluneet tässä kammottavassa paikassa, ne eivät olleet yhtä kuuluvia kuin hänen ajatuksensa.

"Suuri Punainen on nimeni kielellä teidän" jätti kertoi ja Ozzy näki arpisilla kasvoilla huolta, jonka laajuus ylittu hänen inhimillisen ymmärryksensä.

"Mutta mitä sinä haluat?" Ozzy kysyi ärtyneenä.

"Teidän herätä täytyy" jätti vastasi ja sulki psyykkisen silmänsä. Samassa jysäyksessä Ozzy loikkasi istumaan makuupussinsa sisuksissa. Hien peittämänä. Ensimmäinen yö tällä Hartha II:lla oli kaikesta päätellen ohitse. Saman huoneen hämärässä hän huomasi Aleisterin käännähtävän unessaa. Inkvisiittorin ilme oli levollinen. Ozzy avasi makuupussinsa ja hiipi hiljaa naulakolle, minne hän oli ripustanut päällystakkinsa. Hän ei tarvitsisi enempiä vaatteita.

Ozzy avasi paineoven ja tunsi ilmastointilaitteiden aiheuttaman hiljaisen tuulen. Ritilöihin asetetut paperisuikaleet rapisivat hiljaa luoden samalla mielikuvaa lehtien kahinasta. Nämä kaikki koti-ikävän torjumiseksi olivat silti vain keinoja saada ikävä tuntumaan vielä pahemmalta. Hiljaisin askelin hän käveli kauemmaksi huoneesta. Himmeästi valaistut käytävät olivat kuin entuudesta tuttuja ja näennäisen päämäärätön harhailu sai hitaasti määrätietoisempia piirteitä. Ozzy suuntasi miehistön kokoontumistiloihin ja kiirehti.

***

Kapteeni kuunteli rutiinilla partioiden raportit ympäristöstä. Kaikki oli kuten odotettavissa. Kiveä, sadetta ja satunnaisia kellareita. Kellareissa panssaripaloja. Lyhyesti sanoen mitään uutta ja kiinnostavaa ei ollut.

"Missä Krigsholm on?" hän kysyi huolestuneena. Kyseinen ryhmä ei ollut palannut edes varoajan loppuessa, mikä oli erittäin huolestuttava piirre. Kapteenia harmitti, miksi hän ei ollut käskenyt ryhmien ottaa voxeja mukaan. Tietysti ne painoivat ja eivät kantaneet kuin muutamia kilometrejä omilla antenneillaan, mutta ne olisivat nyt olleet erittäin tarpeellisia kyseisen ryhmän löytymisen kannalta. "Ovat tietysti ryyppäämässä" hän ärähti tietäen Krigsholmin mieltymykset väkijuomiin ja kurittomuuteen. Muissa tapauksissa niin rohkea mies olisi ylennetty jo upseeriksi.

"Herra kapteeni, alokas Älvberg" sanoi yksi alokkaista ja nosti kätensä kertoakseen että halusi puheenvuoron. Jos alokkaat olivat melkoisen taitamattomia sotilaita, he onneksi tunsivat kurin. "saanko puhua?"

"Puhukaa alokas" Hartman sanoi mietteliäänä.

"Tässä palatessa tänne kohtauspaikalle saatoin vaikka vannoa kuulleeni paukahduksen etelästä päin. Ääni oli melkoisen epäselvä, mutta koska se kuului toistamiseen olen varma etä kuulin sen" Älvberg puhui varovaisesti.

"Kuinka kauan siitä on kuulit tuon äänen?" Hartman kysyi ja alkoi valpastua tilanteesta. Mysteeriin oli saatu ainakin vihje.

"Vajaa puoli tuntia herra kapteeni" alokas sanoi ohjesäännön mukaisesti ja näytti rentoutuvan.

"Tarvitsen vapaaehtoisryhmän tutkimaan kyseisen tapauksen. Te olette mukana alokas..." kapteeni puheli unohtaen alokkaan nimen.

"Älvberg.."

"Ja vielä yksi aliupseeri ja kahdeksan miestä. Mieluiten sellaisia, jotka osaavat käyttää voxia." hän sanoi. Käsiä nousi ilmaan enemmän kuin riittävästi, jolloin hän valitsi tehtävän johtoon kersantti Kilmeisterin, jolla oli kokemusta vaikeistakin tilanteista ja ennen kaikkea aloitekykyä ja muutamia Kilmeisterin ryhmään kuuluvia kokeneempia sotilaita. "Te muut voitte poistua ja majoittukaa ulko-oven lähettyville."

Muiden poistuessa kapteeni Hartman kertoi tehtävänannon Kilmeisterille. Koottu ryhmä oli melkoisen pitkälti sama ryhmä, mikä oli paljastanut Ordo Hereticuksen sisällä piileskelleen petturin ja samalla onnistuneesti likvidoineet petturin erinomaista rohkeutta osoittaen. Kersantti Kilmeister, konekivääriampujat Jenna ja Jacques La Marca, tarkka-ampuja ja yleisluontoinen pioneeri Janson ja muutamia alokkaita. Ryhmän uusin ja samalla tärkein jäsen oli vox-operaattoriksi koulutettu Eriksen, joka pienestä koostaan huolimatta kantoi raskasta viestilaitetta kevyesti ja käytti sitä nopein ja varmoin liikkein. Koodikieli oli kuin hänen toinen äidinkielensä ja hänen harvemmin kuultiin valittavan mistään sotilaselämän piirteestä, vaikka itsepintainen huhu väitti hänen olevan pahansisuinen ja pitkävihainen.

Tehtävän tarkoitus oli mennä alokas Älvbergin osoittamaan paikkaan, tutkia mahdollisten äänien aiheuttaja ja jos se oli vaarallinen, eliminoida se. Se, oliko tehtävässä järkeä millään asteikolla oli toissijainen asia. Mikäli Krigsholm löytyisi juovuksissa, asia olisi selvä ja kyseinen kersantti saisi taas uuden merkinnän kurittomuudesta. Mikäli he eivät löytyisi, he palaisivat takaisin ennemmin tai myöhemmin. Ja mikäli jotain pahaa olisi tapahtunut - kapteeni Hartman ei halunnut edes ajatella mitä tapahtuisi, jos hänen pahat aavistuksensa olisivat oikeutetut.

***

Konepappi Emil oli riemuissaan. Hän oli onnistuneesti käskenyt ikivanhaa henkeä ja pyytänyt sitä sulattamaan koehenkilöt. Kammioiden lämpötila oli ollut jo jonkin aikaa +37 astetta, mikä herättäisi heidät muutamassa minuutissa. Edellyttäen että pakastus tai sulatus ollut aiheuttanut vakavampia vammoja heille. Keisarin nimeen hän toivoi, että koehenkilöt olisivat terveitä.

"Joko sinä tulit tänne?" hän kysyi kuulleen vaimeat askelet takaansa, mutta ei saanut vastausta. "Etkö sinä kuullut?" hän kysyi uudelleen ja kääntyi katsomaan äänen aiheuttajaa. Hän ehti nähdä vain punaisen hanskan verhoaman pulttikiväärin kahvan ja tuntea, kuinka hänen nenänsä päästi rusahtavan äänen murtuessaan. Valkoinen välähdys ei kuitenkaan vienyt tajuntaa ja hän yritti vetää voimaveitsensä esiin puolustautuakseen. Panssaroitu jalka tallasi hänen kätensä päälle murskaten hänen sormensa ja hän kirkaisi kivun lopulta päästessä yllätyksen ylitse. Sumean usvan lävitse hän näki useamman haarniskan kävelevän kammion sisätiloihin. Ne liikkuivat kammottavan hiljaa ja nostivat hänet maasta. Emil yritti rimpuilla vastaan, mutta voimapanssareiden ote oli kuin ruuvipihti.

"Mitä te aiotte?" hän onnistui kysymään ja kuuli verensä putoavan lattialle. Yksikään panssaripuvuista ei sanonut mitään. Ramon näki, kuinka yksi niistä avasi konemaisen määrätietoisilla liikkeillä kryosäiliön ja nosti siellä makaavan avaruusjääkärin ulos. Avaruusjääkärin hiukset olivat pitkät ja punaiset ja hän näytti kammottavan heikolta ja aralta ilman haarniskaansa. Häntä pitelevät panssaripuvut liikahtivat taas ja kantoivat häntä lähemmäs kryosäiliötä. Emil arvasi niiden aikeet ja alkoi rimpuilla hurjemmin. Mikään ei auttanut ja ne asettivat hänet kryösäiliön lämpimälle ja pehmeälle alustalle. Panssaripuvut irroittivat otteensa ja hän yritti nousta ylös kammottavalta vuoteeltaan. Hänen päässään välähti uusi kipuaalto kannen kolahtaessa sitä vasten ja salpojen loksahtaessa paikalleen.

Emil karjui apua vankilansa uumenista, mutta kukaan ei kuullut häntä. Hän huomasi kammion alkavan kylmetä nopeasti ja takoi nyrkeillään läpinäkyvää seinää, joka eristi hänet maailmasta. Panssaripuvut nostivat ulos ottamansa avaruusjääkärin kantoon ja poistuivat äänettöminä. Yksikään ei edes huomannut kauhuissaan kirkuvan konepapin rimpuilua jäätyvässä vankilassa. Ennen kuin konepappi Emil menetti tajuntansa hyytävässä kylmyydessä hänen mielensä huomasi kammottavan yksityiskohdan - yksikään panssaripuvuista ei ollut hengittänyt.

***

"Siis te löysitte mitä?" kapteeni Hartman karjui voxin mikrofoniin. Ilmoitus ei voinut pitää paikkaansa.

"Ehdottomasti. Olemme täällä kellarissa ja kaikki kuolleita kuin kivet. Paitsi pari karkuun päässyttä" Kilmeister selitti ärtyneenä. Ruumiiden löytäminen ei koskaan ollut mieltä ylentävä kokemus. Varsinkaan tällä planeetalla. Kaikki olivat olleet koko matkan ajan hyvin säikkyinä ja hermostuneita. Jopa kokemattomuuttaan rohkea Älvberg oli hiljainen ja vakava. Oli suorastaan luonnotonta, että alokas ei kysellyt kokeneemmilta sotilailta olosuhteista, joissa he olivat olleet ja yhteisten esimiesten oikuista.

"No käske niitä onnekkaita kertomaan mitä tapahtui?" Hartman karjui. Hän hamuili ehdottomasti ohjesäännön vastaisen taskumattinsa täynnä Catachalaista Rommia esiin ja otti lyhyen huikan. Catachalaista Rommia juotiin vain lyhyinä kulauksina tai kaadettiin kanisterimitalla polttoainesäiliöön.

"Sori vaa kapu, mut neki o kualleet" joku sanoi. Kapteeni arvasi sen olevan Janson. Koko "komppanian" pahanilmanlintu, joka odotti aina pahinta. Onneksi Janson oli kokenut vammojen arvioinnissa ja hänet olisi koulutettu lääkintämieheksi, jos hän olisi sitä halunnut. Hänestä oli tullut tarkka-ampuja olosuhteiden pakosta.

"Ai jaa. Mikä tappoi heidät?" Hartman kysyi ja livautti taskumattinsa takaisin virkapuseronsa taskuun.

"Tämä tässä onkin se hankala juttu. Krigsholmin pää on murskana. Ilmeisesti painavan esineen iskusta. Ja kaikki muut on ammuttu. Pulttikiväärillä. Täällä on myös meidän pyssyistä tulleita hylsyjä ja Krigsholmilla oli myös Tera-luokan laserblasteri. Kallis tykki ja ohjesäännön vastainen." Kilmeister selitti ajettuaan Jansonin pois luurista. "Janson siis huomasi nuo piirteet. Suosittelen samalla ylennystä korpraaliksi. Ulkona olleet kaksi ovat kuolleet myös ampumisesta, vaikka toinen ei kuollut heti, vaan vasta myöhemmin."

"Tämä on erittäin vakava juttu. Tulkaa tänne välittömästi. Ja ne kalmot saavat jäädä sinne." Hartman käski. Hän alkoi hermostua. Painostava tunne siitä, että joku tai jokin tarkkaili hänen liikkeitään voimistui.

***

Konenoviisi Ramon katseli kehittämiään kemiallisia kuvia. Niissä oli liian suuri eroavaisuus matriisikuviin verrattuna, mikä ei voinut johtua kameroista. Jokainen matriisin kuva esitti riveissä seisovia panssaripukuja ilman mitään muutoksia siitä, miten hän oli nähnyt ne optiikan lävitse, mutta kemiallisissa kuvissa panssit olivat vääntyneet. Ne olivat kaksoisvalottuneet tavalla, minkä täytyi johtua jostain epäfyysisestä syystä. Ramon tunsi kylmän hien kihoavan otsalleen ja lähti pois pimiöstä. Hän otti mukaansa valikoidun otoksen parhaimpia otoksia ja suuntasi kohti kompleksin asuttuja alueita.

Hän törmäsi Inkvisiittorin henkivartiostossa olevaan Pyhitettyyn Näkijään, Ozzyyn ja kaatui yllättyneenä. Oli harvinaista tavata joku Inkvisiittorin lähipiiristä yksinään.

"Katso nyt eteesi?" Ramon ärähti noustessaan pystyyn. Hän oli kookkaampi ja rotevampi verrattuna laihaan Näkijään, mutta huonolla tuurillä Näkijä oli opetellu keinoja käyttää voimiaan omaksi edukseen. Onneksi kuvat eivät olleet pudonneet.

"Minne olet menossa? Ozzy kysyi uteliaana. "Näyttää että sinulla on kiire", hän jatkoi itsevarmana. Telepaattisia kykyjä omaavalle oli usein liian helppoa sanoa liian tarkkoja havaintoja toisen käytöksestä.

"Tapaamaan Inkvisiittoria. Epäilen, että me olemme pahassa pulassa." Ramon huokaisi ja ojensi yhden kehitetyistä kuvista Ozzylle. Tämän ilme muuttui hyvin pelästyneeksi. "No? Sanovatko ne sinulle mitään?" hän jatkoi.

"Nyt mennään." Ozzy sanoi ja lähti juoksemaan kovaa vauhtia kohti asuttuja asuttuja alueita.

***

Taisteluveli Auros oli ryhmineen partioimassa kompleksin ympäristössä. Hän oli miettinyt ankarasti tekemisiään ja aikomuksiaan. Hän oli raivoissaan itselleen epäillyksensä johdosta. Todella voimakkaat eivät tunne tunteita tai kipua. Vaikka Auros oli vaihdattanut suurimman osan kehostaan puhdistettuun metalliin ja Pyhän Koneen lähettiläisiin, oli hänessä silti pahin virhe, mikä ihmisessä oli; inhimillinen mieli. Hän heräsi näistä synkistä mietteistä kuullessaan plasmatykin humisevan latautuessaan.

"Etkö sinä kerettiläinen osaa käsitellä sitä tykkiä?" hän ärjäisi raivosta ja huomasi arviolta 200:n metrin päässä olevat Avaruusjääkärit. Niiden haarniska oli punainen ja koristeltu valkoisella ja ne askelsivat kohti tasaisen määrätietoisin askelin. Samalla ensimmäiset pulttikiväärin luodit iskeytyivät Rautakäsien haarniskoihin vahinkoa aiheuttamatta. "Taisteluasemiin" Auros karjaisi ja antoi mentaalisen käskyn, mikä latasi plasmapistoolin ja käynnisti voimanyrkin tappavat voimakentät.

Auros loikkasi vaistomaisesti kiven taakse, vaikka kyseinen lohkare ei tarjonnutkaan suojaa pyörremyrskyn rajuudella tulevilta luodeilta. Hänet oli kuitenkin ohjelmoitu hakemaan aina suojaava maastonkappale, jonka takaa hän voisi toimia. Kymmenen avaruusjääkärin yhteislaukaus kajahti ilman erillistä käskyä aivan kuin koko ryhmä olisi ollut yksi ainoa elävä olento. Jyrähdyksien aikana kuului terävämpi räsähdys plasmakiväärin päästäessä tappavan latauksensa valloilleen. Plasmatykin humiseva ääni päättyi valtavassa jyrähdyksessä ja kohahtavassa räjähdyksessä kun polttava plasma-ammus osui hitaasti ja määrätietoisesti lähestyvien avaruusjääkäreiden keskuuteen. Polttava plasmaräjähdys leikkasi kaksi heistä nurin, mutta heidän tehostetut aistinsa eivät kuulleet tuskanhuutoja.

"Tappakaa ne kaikki" Auros mylvi koko voimallaan ja kauhukseen huomasi plasman polttamien haarniskoiden nousevan taas pystyyn ja ampuvan pulttikiväärillään jälleen kohti. Oli luonnotonta, että puoliksi sulaneena avaruusjääkäri jatkoi taistelua. Auros oli itse joutunut toimittaamaan Keisarin Vapautuksen useille taisteluveljilleen. Muisto heidän kylmän määrätietoisista ja käskevistä ilmeistä oli yhä hänen mielessään. Aina kun hän oli joutunut tekemään sen he olivat nähneet lukemattomia vihollisia, joiden marssi oli yhtä määrätietoista ja armottoman varmaa. Samalla hän oli muistanut pelon sekaisen ihailunsa näitä täydellisiä, tasaisen harmonisia koneolentoja kohtaan, joiden olemus oli ollut jo itsessään tappava ase. Ja mikään ei ollut käskenyt heitä taistelemaan, vaan he olivat toimineet tasaisesti ja varmasti kuin kellopeli. Auros oli raivoissaan siitä, että sellaiset täydellisyydet eivät olleet Keisarin alaisuudessa, vaan iljettäviä xenoja. Mutta nyt hänellä oli uusia vääräoppisia koneita tuhottavana.

Plasmatykki humisi latautuessaan uuteen laukaukseen ja plasmakiväärin räsähdykset alkoivat kuulua voimakkaammin. Viholliset lähestyivät yhä ja Auros huomasi niiden haarniskoihin ilmaantuneet vauriot. Ilmaletkut ja nivelet olivat repeilleet pyörremyrskyn rajuudella iskeneiden luotien iskuista, mutta ne jatkoivat järkähtämätöntä marssiaan kohti. Auros huomasi katkeamattoman tuliryöpyn tekevän veronsa, sillä plasmatykin humina kiihtyi muuttuen samalla epävireisemmäksi. Ampuja viskasi aseensa kauemmaksi, mutta ei ehtinyt suojautua ylikuumenemisen aiheuttamalta ryöpyltä. Ampujan kypärän verhoama pää suli yhdeksi ainoaksi kimpaleeksi keramiikkaa ja hän kaatui. Ruumis nytkähti kerran ennen lysähtämistään veltoksi.

"Ampukaa!" Auros karjui rohkaistakseen miehiään, joiden rohkeus tuntui rakoilevan. Heidän heikkoutensa alkoi paistaa läpi. Hän loikkasi ulos kivensä takaa ja huomasi vihollistensa pysähtyneen lyhyen matkan päähän ja ampuvan määrätietoisesti. Auros lähti juoksemaan eteenpäin tuhotakseen vihollisensa lähitaistelussa, jolloin hän huomasi kookkaan hahmon lähestyvän vihollisrivistöjen takaa. "Tule tappelemaan raukka" hän karjaisi ja ampui plasmapistoolillaan kohti sitä. Laukaus osui yhden ampuvan vihollisjääkärin pulttikivääriin ja sulatti sen epämääräiseksi metallista ja keramiikasta koostuvaksi kimpaleeksi, joka liimasi kädet valtaviin kahleisiin.

Auros tunsi panssarinsa vääntyvän voimakkaasta ja ennalta-arvaamattomasta iskusta. Massiivinen hahmo töni ampuvia haarniskoita tieltään ja Auros huomasi, että kyseessä oli Terminaattori-haarniskaan puettu olento. Rätisevät voimakentät pyörteilivät sahalaitaisten kynsien lähellä, jotka liikkuivat pientä värisevää liikettä ja olento heilutti kynsiä tavalla, mikä kertoi sen tietävän kuinka niitä käytettiin tappavimmalla mahdollisella tavalla. Auros ei tuntenut pelkoa tai pelkoa ja laukaisi tyynesti plasmapistoolinsa vihollistaan kohti. Laukaus osui suoraan Terminaattorin rintakehään ja Auros tunsi panssaroidun hanskansa lävitse pistoolinsa uhkaavan kuumumisen. Se ei kestäisi enää toista laukausta ilman räjähdysvaaraa. Hän juoksi kohti vihollistaan vakaissa aikeissa tuhota harhaoppinen.

Muut Rautakädet olivat päättäneet kylmän loogisesti pääteltyään siirtyä käsikähmään, missä heillä oli suuremmat todennkäisyydet saada aikaan huomattavaa vahinkoa vihollisilleen. Raivosta ulvoen jäljellä olevat kahdeksan jääkäriä loikkasivat pystyyn kiviensä takaa ja ampuivat muutamia hajalaukauksia liittyäkseen kersanttinsa mukaan taisteluun, joka osoittaisi lihan heikkouden Rautaa vastaan. Viholliset olivat liikkumattomia heidän rynnäkkönsä edessä - yksikään niistä ei edes värähtänyt tasaisesta ammunnastaan. Kahdeksasta hyökkääjästä seitsemän pääsi vihatun vihollisensa kanssa käsikähmään, sillä yksi ammutuista luodeista osui plasmakivääriin ja aiheutti huumaavan räjähdyksen, mikä vaihtoi rynnäköivän jääkärin suunnan päinvastaiseksi ja olotilan silpoutuneeksi.

Hyökkäys oli kiivas. Terminaattori sivalsi kynsillään laiskan rystypuolen iskun ja yritti toisella kädellään lävistää Auroksen kallon. Isku oli helppo väistää ja Auros heilautti raskasta hydrauliikkakouraansa vihollisen kylkeä kohti alakoukkuna. Rutiinimainen torjunta pysäytti iskun ja Auros joutui murskaavaan syleilyyn. Vaikka Avaruusjääkärit osasivat lukemattomia tapoja taistella lähikontaktissa, karkea paini oli aina karkeaa painia. Kyseessä oli voiman ja viekkauden koetus, mikä vaati aina yhtä suuren omistautumisen.

Heidän ympärillään kieppuvassa käsikähmässä Taisteluveli Ox iski massiivisella pulttikiväärillään suoraan yhtä vihollista kypärään. Isku painoi suuren lommon siihen ja aiheutti välittömän taistelukelvottomuuden. Ox ei ehtinyt ihmetellä syytä, miksi panssari oli yhä pystyssä, sillä sen kosketusetäisyydeltä ampuma luotisarja leikkasi tiensä suoraan panssarin lävitse ja räjäytti hänen päänsä kypärää täyttäväksi limaksi. Suurin osa hyökkääjsitä oli onnekkaampia, mutta heidän iskunsa osoittautuivat melkein tehottomiksi. Ainoastaan yksi vihollinen kaatui maahan kahden jääkärin yhteisen taklauksen voimasta.

Auros yritti kiskoa voimanyrkkiään pihtimäisestä otteesta, mutta vihollisen terminaattori-haarniskan antama etu oli liian suuri. Hän tunsi jalkojensa irtoavan maasta ja tiesi kaatuvansa. Törmäys oli odotettua heikompi ja hän ehti väistää iskun joka olisi osuessaan leikannut hänen vartalonsa kahtia. Hän kieri muutaman kierroksen ja loikkasi haarniskastaan huolimatta ketterästi seisovaan. Terminaattori-haarniska suojasi kantajaansa hyvin, mutta teki liikkeistä raskaampia. Auros ampui taistelun aikana viilenneen plasmapistoolinsa terminaattoria kohti ja huomasi ammuksen iskeytyvän suoraan kypärään. Kasvonaamari suli kuplien ja hän kuuli tuskaisan urahduksen. Hän oli onnistunut haavoittamaan vihollistaan. Ja jota pystyy haavoittamaan, sen pystyi tappamaan. Haarniska kohotti kynttä pitelevät kätensä ja osoitti Aurosta sillä. Oliko vihollinen niin typerä, että antoi hänen ottaa aloite taas haltuun?

***

"Siis mikä niissä kuvissa oli niin pelottavaa?" Ramon kysyi heidän hidastettua kulkunsa kävelyksi. Pääasiallisesti juuri Ozzyn huonon ruumiillisen kunnon takia.

"Mestarini on kertonut minulle kammottavia yksityislohtia menneestä ajasta. Yksi Petturilegioonista, Tuhannen Pojan Legioona, jota johti kammottava mutantti-primarkki Punainen Magnus teki aikoinaan sellaisen taian, joka pysäyttäisi kaikki mutaatiot jopa Kauhun Silmässä" Ozzy sanoi ääni väristen.

"Eikö se siis ollut hyvä yritys. Keino, joka estää mutantteja syntymästä on vain hyväksi Imperiumille" Ramon vastasi.

"Ei, sillä se tappoi heidät kaikki. Muutti heidät tahdottomiksi koneiksi ilman omaa tahtoa tai ymmärrystä. Vain muutamat Legioonaa komentavat upseerit, jotka olivat kaikki myös psyykkisesti virittyneitä jäivät eloon siitä. Kuolleet taas juuttuivat haarniskojensa sisuksiin, joissa he yhä kummittelevat" Ozzy kertoi ja mietti kuumeisesti.

"Väitätkö sinä, että tämä kompleksi on täynnä harhaoppisia Avaruusjääkäri-kummituksia?" Ramon vastasi naureskellen. Koko ajatus oli naurettava.

"En väitä, vaan tiedän!" Ozzy ärähti vastaukseksi.

"Ja nuo kuvatko sen todistavat?" Ramon kysyi.

"Kyllä. Nyt menemm....AAAAARGH!" Ozzy aloitti ja putosi polvilleen. Mielipuolinen kipu, jonka saattoi tuntea ainoastaan telepaattisia taitoja omaava iski hänen päähänsä kuin salama. Maailma muuttui ja kierähti ympäri ennen pimenemistään.

"Tarvitsetko apua?" Ramon huudahti huomatessaan Näkijän mielipuolisen irvistyksen, joka kertoi pelkästä kivusta.

***

Auros tähtäsi pistoolillaan vihollisen kasvonaamion sulaneeseen kohtaan ja puristi liipasinta kylmän rauhallisesti. Terminaattori loikkasi yli-inhimillisellä nopeudella ammuksen tieltä ja jatkoi osoittamistaan kuin ei olisi koskaan liikahtanutkaan. Samalla Auros tunsi narahduksen kypärästään. Hetkellinen paniikki iskeytyi häneen, kun hän tunsi päänahassaan kylmän tihkusateen - jokin näkymätön voima oli repinyt hänen kypäränsä halki ja oivaltaessaan tuon hän tunsi päänahkansa repeävän auki ja kallonsa natisevan liitoksistaan. Hän pudotti pistoolinsa ja tarttui ohimoihinsa tuskasta ulvoen. Hän kuuli rusahduksen kalloluiden irrotessa toisistaan ja hänen tajuntansa räjähti kappaleiksi samassa punaisessa roiskahduksessa joka lennätti hänen aivonsa ympäriinsä. Jäljellä olevat Rautakädet eivät olleet menestyksekkäitä. Yksi kerrallaan heidät painittiin maahan ja nuijittiin hengettömiksi pulttikivääreillä.

Terminaattori näki Auroksen repeilleiden aivojen lentävän ilmassa ja ruumiin lysähtävän maahan kuolleena. Edes Avaruusjääkäreiden käytössä oleva lääketiede pystyisi pelastamaan häntä. Terminaattoriin puettu hahmo oli nimeltään Azi Dahaka. Hänen psyykkisesti virittäytynyt mielensä avasi poimun uumeniin näkevän silmänsä ja etsi sieltä tuttua, punertavaa silmää. Tämä silmä oli aina samanlainen, vaikka sen sijainti vaihtuikin. Kykloopin Tornissa asuva muinainen tahto palkitsisi hänet mielellään. Azi Dahaka oli kerännyt tietoa ja viisautta, joka pelastaisi Legioonan. Hänen sotilaansa ryhmittyivät ilman erillistä komentoa hänen ympärilleen.

"Kutsun teitä herrani" Azi viestitti poimuun toivoen, että Kyklooppi kuulisi hänet ja hyväksyisi hänen paluunsa takaisin kotiin. Azi tunsi, että Kykloopin katse oli keskittynyt tätä planeettaa kohti, mutta hän oli huolissaan siitä tosiseikasta, että hän ei ollut se kohde, mikä oli herättänyt mielenkiinnon. Jos hän ei saanut paistatella Kykloopin suosiossa, ei kukaan muukaan tällä planeetalla tekisi sitä.

Avaruusjääkärien haarniskat keräsivät kaatuneilta vihollisiltaan ammuksia ja ryhmittyivät Azin ympärille. Sanaakaan ei sanottu ja kysymyksiä ei esitetty. Lukemattomien vuosisatojen ajan Tuhannen Pojan Legioona oli ollut vaitonainen ja järkähtämätön.

***

"Herää friikki" Ramon kirosi ja ravisteli Ozzya hereille. Tämä oli kaatunut Emilin hämmästykseksi maahan ja aloittanut mielettömän kouristelun päätään pidellen. Hetken ajan Emil oli pelännyt että Näkijä purisi kielensä poikki tai muuten ruhjoisi itseään kouristellessaan, mutta kouristelu lakannut yhtä nopeasti kuin alkanutkin ja Ozzy makasi lattialla kuin kuollut. Ainoastaan rasituksesta hinkuva hengitys kertoi hänen olevan yhä hengissä. "..nouse nyt pystyyn"

"Olen hereillä" Ozzy ähkäisi ja nousi istumaan. Hänen päätään vihlaisi, mutta hän tunsi samalla olonsa tietoisemmaksi ja tarkemmaksi kuin koskaan. Hän tiesi tarkalleen minne mennä, mitä kertoa kenellekin. "Mennään, aikaa ei ole paljoa."

"Siis minne? Ja mitä ihmettä tuo aikaisempi oli?" Ramon ärähti ja nousi pystyyn Näkijän samalla verrytellessä jalkojaan. Se oli huono enne jos Näkijä aikoi liikkua nopeasti. Erityisen huono enne silloin kun Ozzy alkoi liikkua nopeasti.

"Alukselle. Tänne jääminen ei ole terveellistä." Ozzy sanoi ja pinkaisi juoksuun. Ramon loikkasi hänen peräänsä.

***

"Olen jo lähettänyt viestin jokaisella partiolle, että tulee tänne. Minä en aio jäädä tänne" Hartman sanoi ja otti suuren kulauksen taskumatistaan, joka sisälsi vahvaa Catachlaista Rommia. Hänen oli pakko ottaa ryyppy, vaikka avoin ryypiskely johti aina haukkumalitaniaan komentavaltaa käyttävän upseerin taholta. Komissaarin tai Inkvisiittorin kohdalla huonolla tuurilla pikaiseen kuolemaan. "Pakatkaa leiri ja menkää alukseen." hän lisäsi ja alkoi pakata omaa leiripaikkaansa suuren lohkareen varjosta. Hänen esimerkkinsä rohkaisemana muutkin sotilaat alkoivat purkaa leiriään. Alokkaat tottelivat kyselemättä ja kokeneet näyttivät huojentuneilta. Jo muutaman taistelukosketuksen jälkeen kehittyi alitajuinen vaisto, joka varoitti vaaratilanteista.

Hartman kuuli sisätiloissa käynnistyvän tulitaistelun ja kääntyi kohti kompleksin ovea.

***

Inkvisiittori Aleister oli kuollut. Hänen henkilökohtaiset apulaisensa olivat kuolleet. Äänettömästi liikkuneet panssaripuvut olivat avanneet oven hänen huoneeseensa ja ampuneet kaiken huoneessa olleen kappaleksi pulttikivääreillään. Aleister oli ehtinyt ihmetellä rinnassaan tuntuvaa kipua kun epäinhimillinen kipuaalto repi hänen aivonsa sisältäpäin kappaleiksi. Aleister ei ehtinyt tuntea kipua kaatuessaan pää verta valuen maahan.

***

"Mitä ihmettä?" Kapteeni Hartman kysyi kuullessaan jylinän. Sotilaat valpastuivat ja ilman erillistä käskyä latasivat aseensa. Leiriä purkaneet saivat piristysruiskeen ja alkoivat koota telttoja uskomattomalla nopeudella. Akuutti tarve päästä pois antoi kummasti rohkeutta toimia. Kapteeni kuuli jyrähdyksen ja tunsi kovan iskun rintakehässään. Hän kaatui ja katsoi samalla kompleksin avoimeksi räjäytettyä oviaukkoa. Ulos marssi tuntemattomin merkein koristautuneita avaruusjääkäreitä. Ilman erillistä käskyä sotilaat maastoutuivat ja tähtäsivät vihollisia aseillaan. He eivät voineet muuta tehdä kuin myydä henkensä mahdollisimman kalliilla.

"Odottakaa käskyä" Hartman huusi piittaamatta siitä kuulisiko vihollinen hänet. Salailu ei auttanut paljastumisen tapahduttua.

Ulos astui yli kolmekymmentä avaruusjäkäriä, jotka pysähtyivät tiukkaan kolmiriviin ja jäivät seisomaan kuin valettuina. Niiden liikkeissä oli aavemaista varmuutta ja järkähtämättömyyttä. Jännitys oli piinaava. Yksikään jääkäreistä ei hievahtanutkaan ja sotilaat makasivat sekalaisissa ryhmissä tähdäten aseillaan. Jokainen muisteli koulutuksessa annettuja ohjeita yleisgalaktisista aroista kohdista.

"Miksi ne eivät tee mitään?" Hartman mietti alkaessaan ryömiä kohti suojaavaa lohkaretta.

***

"Siis mä en ymmärrä sitä käskyä kessu" vox-operaattori Eriksen sanoi. Hänellä ei ollut kokemusta suurista taistelutapahtumista, vaikka olikin käynyt koko koulutuksensa loppuun. Kilmeister muisti millaista oli olla aloittelija. Kokematon sotilas oli riskitekijä siinä mielessä, että heiltä odotettiin yhtä hyviä suorituksia kuin kokeneemmilta veteraaneilta. Alokkaana oli helpompaa, sillä kukaan ei jaksanut suuttua kokemattomille ja ainakin Älvbergin tapauksessa vielä kouluttamattomille. Jos kuoli palveluksessa, oli syytä toivoa, että se tapahtui vielä alokasaikana tai juuri koulutuksen jälkeen.

"Kapteeni käski selvästi, että kaikki palaavat laskeutumispaikalle ja valmistautuvat lähtöön. Itseäni syyt eivät voisi vähempää kiinnostaa" Kilmeister ärähti ja hypisteli hermostuksissaan tuntolevyään. Koskaan aiemmin hän ei ollut tuntenut sen painoa yhtä tarkasti.

"Ja jos sallit kessu lisätä, niin se on vain hyvä asia. Tämä paikka on aavemainen" Jacques La Marca ähkäisi konekiväärin alta. Kova maa helpotti astumista, mutta samalla varmisti suuren tuskan, joka iskisi ennemmin tai myöhemmin jokaiseen kävelijään. Tämän huomasivat erityisen herkästi raskaita taakkoja kantavat sotilaat.

"Mutta nyt aletaan juosta" Älvberg huusi kuullessaan laukaukset. Matkaa oli vain reilu kilometri, mutta se tulisi olemaan pitkä sellainen.

***

Azi Dahaka oli raivoissaan. Hän tunsi otteensa heikkenevän sotilaistaan ja yritti raivokkaasti raivata tietään kapean käytävän lävitse päästäkseen ulos tappamaan vihollisiaan. Kurjua Inkvisiittori ei ehtinyt edes älähtää ennen kuolemaansa, mutta tämän voiton riemu alkoi hiipua hänen mielessään. Jokin tuntui olevan häntä vastaan, mutta mikä se oli oli hänen ulottumattomissaan. Vimmoissaan hän käski sotilaitaan etenemään, mutta huomasi hämmästyksekseen heidän pysähtyvän.

Hän tunsi yhtäkkiä toisenkin psyykkisen voiman läsnäolon. Se oli heikko ja lepatti hiljaa, mutta hän tiesi sen läsnäolon varmasti ja tehokkaasti. Kaiken lisäksi se lähestyi häntä. Azi Dahaka kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi vihollisensa. Heitä oli kaksi, toinen oli lihaksikas ja pukeutunut Adeptus Mechanicuksen asuun ja toinen oli pukeutunut karkeaan villakaapuun, jonka alta kuitenkin näki Keisarillisen Kaartin aliupseerin arvomerkit. Azi Dahaka kutsui psyykkisiä voimiaan ja lennätti tappavan paineaallon kohti vaarallisempaa vastustajaa.

***

"Varo!" Ramon huusi ja tönäisi Pyhitettyä Näkijää vaistomaisesti. Ozzy lennähti ovisyvennykseen ja näki kuinka psyykkisesti luotu paineealto osui noviisin lantioon huumaavan rusahduksen säestyksellä. Iskun voima paiskasi Ramonin hyrrämäiseen liikkeeseen ja hän löi päänsä seinään. Kallo murtui ja hänen eloton ruumiinsa lensi muutaman metrin päähän käytävälle.

Ozzy kurkisti syvennyksestä ja näki valtavan Terminaattoriin puetun hahmon. Hänen takanaan seisoi selin kymmeniä avaruusjääkäreitä liikkumattomina kuin patsaat. Hänen mielensä tunsi heistä uhkuvan psyykkisen voiman ja täytti hänet kauhulla. Tuhannen Pojan Legioona oli aina käyttänyt upseereinaan voimakkaita psyykikoita ja heistä vain harvat käyttivät Terminaattori-haarniskaa. Hänellä ei ollut mahdollisuutta.

***

Azi Dahaka oli raivoissaan. Hän aisti vielä tarkemmin, että Kykloopin mielenkiinto kohdistui syvennyksessä kyyristelevään kurjaa ihmispsyykikkoon. Miten moinen lutikka pystyisi edes teoriassa olemaan merkityksellinen?

"Tule esiin ja taistele kuin mies" hän ärjyi panssarinsa uumenista ja puristi tappavat kyntensä esille. Ne hoitaisivat likaisen työn.

Pyhitetty Näkijä astui käytävälle täynnä itseluottamusta. Hän tunsi poimun väreilevän ympärillään täydellisessä harmoniassa ja olevansa voimakas. Jopa hänen normaalisti heikko ja helposti mustelmia saava ruumiinsa oli voimissaan. Hän keskitti voimansa suoraan kohti vihollisensa mieltä.

Azi Dahaka värähti Terminaattorin sisältä ja keskittyi hyökkäykseen vihollistaan vastaan. Psyykkinen hyökkäys mursi heikomman hyökkäyksen pirstaleiksi ja hän keskitti ahneen mielensä nielemään vihollisensa mielen ja tiedon. Kaksi psyykkistä mieltä kohtasi. Toinen iski, sivalteli ja ruhjoi tietään vaistomaisen suojamuurin lävitse ja toinen väisti, torjui, myötäili ja paken ahneelta hyökkäykseltä.

***

"Oletko kessu ennen nähnyt tuollaista?" Jacques kysyi. Lukemattomat avaruusjääkärit katselivat ympärilleen kuin eivät tietäisi missä olivat ja minne olisivat menneet. Lähistöllä makasi koko Kaartista mukaan käsketty yksikkö valppaina ja hermostuneina. Kädet värisivät jännityksestä ja hiki valui silmiin kylmyydestä huolimatta. Jotain tapahtuisi kohta, mutta mitä. Kapteeni itse konttasi suurehkon kiven taakse ja tarkkaili pistooliaan mietteliäänä.

"En. Mutta laitetaan kookoo asemaan. Kohta saattaa olla kyseessä kuumat paikat." Kilmeister sanoi ja heilautti kättään merkiksi.

***

Ozzy tunsi mielensä rakoilevan. Hänen pulssinsa oli kohonnut uhkaavan korkeaksi, mutta hänen vastustajansa oli keskittänyt kaikki voimansa häntä kohti. Heidän kohtaamisestaan vapautuva psyykkinen energia tuntui vuotavan yli hänen ruumiiseensa, joka tuntui hajoavan. Ozzy tunsi laskimoidensa pullistuvan ja tihkuvan verta ja nenä valui verta mielettömällä tahdilla. Hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja tunsi kallonsa antava periksi kevyen pyyhkäisyn alta. Hän pystyi puolustautumaan, mutta hänen ruumiinsa ruhjoutuisi sen seurauksena hengiltä.

Azi Dahaka pinnisti voimansa äärimmilleen ja haki arkaa kohtaa. Heikko ihmispsyykikko kylläkin oli hajoamassa kappaleiksi. Ei olisi tarpeellista murskata hänen mieltään, sillä jo puolustus murtaisi vastustajan kuoliaaksi.

Ozzy haki mielensä uumenista keinoa pelastautua. Samalla hän tiesi mitä tehdä. Suuri Punainen silmä, jonka hän oli nähnyt unessaan katsoi ja kertoi miten menetellä. Ozzy tunnusteli mielellään varovasti vastustajaansa, joka oli koko ajan keskittynyt häneen. Hänen mielensä oli keskittynyt häneen. Hän myötäsi puolustustaan ja ohjasi psyykkisen energian ruumiinsa veteen. Rakot ilmaantuivat heti hänen ihoonsa. Tuskasta huolimatta hän jatkoi ponnistustaan ja iho jatkoi palamistaan. Kirkkaat rakkulat ilmaantuivat ihoon ja hänen silmänsä räjähtivät kiehuessaan. Savu alkoi nousta ja iho mustui ja hilseili lattialle. Kuumuus eteni polttaen hänen ruumistaan yhä kokonaisvaltaisemmin ja koko ajan hän oli myödännyt vihollisen ponnistusta. Kun hänen hiiltynyt maallinen tomumajansa romahti maahan hän iskeytyi kohti vihollisensa mieltä ilman ruumiinsa antamia rajoituksia.

Azi Dahaka tunsi mielensä repeytyvän irti kiinnikkeistään. Vihollinen oli ollut ovela ja käyttänyt hänen omaa ponnitustaan häntä vastaan. Hän ehti tuntea ihailua hetken ennen kuin hänen mielensä hajosi ja sulautui voittaneeseen.

***

"Mitä ne tekevät?" Kilmeister kysyi ihmeissään. Avaruusjääkärit olivat lopettaaneet liikehdintänsä ja väistyivät tukkimansa käytävän tieltä. Ne liikkuivat kolmiriviksi ja laskivat pulttikiväärinsä jalalle. Ilman komentoa ne nostivat kätensä selvään sotilastervehdykseen.

"En tiedä, mutta minusta tuntuu että vaara on ohitse" Älvberg sanoi ja poisti kiväärinsä latauksesta. "Herra kapteeni. Kersannti Kilmeisterin ryhmä paikalla koko vahvuudessaan. Ilmoiiti alokas Älvberg" hän huusi alas. Se olisi paljastanut heidän olinpaikkansa, mutta panssaroidut jääkärit eivät liikahtaneetkaan tervehdyksestä.

He kävelivät alas, missä koko komppania odottelikin. Samalla käytävän sisältä asteli valtava, panssaroitu olento. Azi Dahaka eteni määrätietoisesti ulkomaailmaa kohti.

"Onko koko komppania koossa? Kapteeni Hartman kysyi. Hän oli uskaltanut luottaa siihen, että avaruusjääkärit eivät ampuisi häntä kappaleiksi ja samalla uskaltautunut seisaalleen. Esimiehen ei kestänyt osoittaa pelkoaan.

"Kaikki paitsi kaatuneet" kuului ilmoitus.

"Mainiota. Me lähdemme täältä heti" hän sanoi. "Menkää alukseen ja käskekää miehistön valmistautua lähtöön välittömästi.

"Mutta kapteeni, entä Inkvisiittori ja muut mukana olleet henkilöt?" Kilmeister kysyi poistuessaan alukseen. Vaikka kukaan ei erityisemmin halunnut Inkivisiittoria lähelleen, tuntui pahalta jättää joku taakseen. Jopa silloin kun jätettävä oli yleisen inhon ja pelon kohde.

"Ilmoitamme heidät kaatuneiksi" Hartman sanoi alistuneesti ja katseli haikeana kompleksin räjäytettyä ovea ja sitä vartioivia avaruusjääkäreitä. Raportin kirjoittaminen tästä olisi kaikkea muuta kuin helppoa.

"Ei kaikkia" kuului ääni kompleksin sisältä ja valtava Terminaattoriin puettu hahmo astui esiin. Vaikka olento oli vieras, sen liikkeet olivat aavemaisella tavalla tutut. "Me tulemme mukaan"

"Siis kuka?" Hartman kysyi.

"Pyhitetty Näkijä Ozzy ja Kirjastonhoitaja Azi Dahaka Tuhannen Pojan Legioonasta. Myös yksikkö avaruusjääkäreitä astuu mukaan" Terminaattori sanoi ja irrotti kypäränsä. Hartman näki uupuneet, ruhjoituneet kasvot, joiden piirteet muistuttivat etäisesti Ozzya. Aivan kuin Ozzyn piirteet olisi sulautettu tuntemattoman avaruusjääkärin piirteiden kanssa Ozzyn jäädessä näkyvämmäksi. Samalla avaruusjääkärit liikahtivat kohti alusta.

"Voinko kieltäytyä ottamasta noita mukaan?" Hartman kysyi hermostuneena.

"Ette" uudeksi muuntunut Ozzy sanoi ja asteli kapteenin ohitse alukseen. Hänen perässään astelivat avaruusjääkärit. Heitä oli yli 50, mutta aluksessa olisi tilaa heille. He odottaisivat kärsivällisinä, kunnes toimintakäsky annettaisiin.

"Se siitä siis" Hartman totesi ja asteli viimeisenä alukseen. Samalla kun hän löi rampin sulkevaa nappia hän tuli miettineeksi, mihin soppaan hän oli sotkenut itsensä. 'Veljeily vihollisen kanssa' oli rikkeen virallinen nimitys ja yhtä virallinen rangaistus oli kovennettu kuolemanrangaistus. Mutta vain jos siitä jäi kiinni.

"Mutta minne me menemme?" hän kysyi Terminaattoriin puetulta Ozzylta. Oli vaikea ajatella, että aikoinaan hontelo psyykikko oli jollain salaperäisellä konstilla päässyt avaruusjääkärin ruumiseen, mutta niin vain oli tapahtunut.

"Päämäärämme on Velhojen Planeetta. Se on jossain Kauhun Silmässä" Ozzy sanoi kuin todeten itsestään selvän tosiasian.

"Oletko varma siitä?" Hartman kysyi kauhistuneena. "Tämä alus ei kestä siellä olevia olosuhteita."

"Olen. Minut on kutsuttu sinne ja pystyn puhumaan teidän puolesta. Ja me emme voi enää palata Inkvisition eteen. Meidät kaikki poltettaisiin roviolla, jos hyvä tuuri käy. Huonolla tuurilla pahempaa" Ozzy sanoi.

"Olet siis oikeassa. Mene sinä puhumaan navigaattorille ja minä komennan tämän purtilon liikkeeseen" Hartman sanoi.

***

Kolme tuntia myöhemmin alus irtosi maasta ja syöksyi kohti kiertorataa. Hartha II:n salaisuus katosi sen mukana ja Imperiumin asiakirjoihin se merkittiin rutiininomaisesti selittämättömänä katoamisena tuhansien vastaavien joukkoon. Mutta hän, joka oli koko tapahtuman järjestänyt oli ollut Imperiumista karkoitettu hylkiö yli 10000 vuotta. Huomatessaan aluksen siirtymisen poimuun Suuri Punainen virnisti tyytyväisenä planeetallaan.

EDIT: Korjasin sekaisin menneet nimet.

[Attila]

Aikas ovela juoni, pisteet siitä, ja massarevinnäinenkin on kohdallaan. Ja olet vielä suomentanut lähes kaiken! (Laserblaster kääntyisi "laserläjäyttimeksi", ainakin Star Warsin suomentajan mukaan.) Myös konepappien tapa avata ovi oli hauskaa luettavaa, ja psyykkereitäkään ei näe niin usein kuin haluaisi. Toimintakohtaukset olivat oikein mukavaa luettavaa.


Mutta toisaalta, hahmot jäivät hiukkasen ohuiksi ja jotkut suomennokset onnahtelivat. Pulttikivääri nimittäin ei tuo oikein mieleen boltteria, oli suomenos miten sanatarkka tahansa. Mieluummin vaikka "vasamakivääri". (A bolt of lightning = ukonvasama, eli salama.) Ja vaikka Pyhitetty Näkijä kuulostaa hyvältä, "sanction" ei ole "pyhittää" (se olisi "sanctify"). Oma versioni olisi "hyväksytty psyykkeri/näkijä", ilman isoja kirjaimia. Tuskin kukaan palomiestäkään kirjoittaa isolla kirjaimella.

Lisäksi ensimmäisessä kappaleessa jaeltiin hiukkasen liikaa erilaisia arvonimiä, jolloin se tökki hiukkasen.


Mutta kaiken kaikkiaan ihan ysin arvoinen työ. Älä välitä noista suomennosvalituksista, yrittäminen riittää.

[Thelacan]

Aika kiva. Mutta muutamia kirjoitusvirheitä kuten "pelkoa ja pelkoa" sekä koneimmeisten nimet menivät sekaisin. Vaikka loppuratkaisu onkin epätodennäköinen niin eipä se häirinnyt. Ennenkaikkea paras oli pituus.

[Coridus]

Vieläkin yritän inahtaa tuosta "pulttikivääristä".

Eikö teille kelpaisi Vasamakivääri?

Bolt = Vasama, Pultti ja muita.

Mutta pulttikivääristä tulee mieleen vain naulapyssy, ja en usko että se on edes 41. vuosituhannen standardeillakaan kovin tehokas ase.

CEDIT: Ai niin. Se "tomuksi-muuttaminen" oli Ahrimanin työtä, ja sen nimi oli Rubric of Ahriman.

[LurkkiKapteeni]

Vieläkin Emilin & Ramonin nimet ovat sekaisin tuossa vaiheessa kun Ramon pakastetaan ja siinä kun ramon lähtee juoksemaan kuvien ja ozzyn kanssa alusta kohti (eihän se ramon voi olla, jos ramon on kerta pakastettu).

Muuten ihan kiva stoori, diggasin ainakin ozzysta, tarinan lopusta & kone-jääkäreistä. Oletkos kirjoittamassa jatkoa? seuraavasta osasta tulisi varmasti vieläkin kiinnostavampi, ristiretki eye of terrorissa.