Kysyntää piirrustusartikkelille?
Kysyntää piirrustusartikkelille?
Taannoisessa keskustelussa piirrustusten tarpeellisuudesta Sotussa tuli useaan otteeseen esiin piirrustusartikkeleiden loisto poissaolollaan. Eli olisiko tällaisille tarvetta? Entä mitä aiheita artikkelissa tulisi käsitellä? En tiedä, olenko se paras henkilö tähän hommaan, mutta voisin tässä kesän aikana kaiken muun ohella kirjoitella ja piirrellä artikkelia. Entä olisiko muita piirtelijöitä lähdössä mukaan? Nythän ei edes tuo artikkelinkirjoitustoiminto ole vielä toiminnassa, joten kiirettäkään ei pukkaa.
Kommenttia ja ehdotuksia ihmeessä tulemaan.
EDIT. Artikkelinkirjoitustoiminto onkin sitten käytössä, väärää kautta menin kai sitten. Tosin eihän tässä aikataulua ole.

Ihan hyvä idea.
Kyllä minä voin myös jotain kirjoitella, jos näille todellakin on tarvetta. Kesällä, viimeistään heinäkuussa olisi aikaa tämmöiseen hommaan. Tulisiko näille sitten oma alueensa, samoin kuin mm. maalausartikkeleille?
Ehkä näin alkuun olisi hyvä tehdä artikkeli vaikka lyijykynällä piirtämisestä, eli lähteä aivan alkeista (hahmottelu jne.). Aika hauska voisi myös olla vaikka "Näin piirrät mariinin" -artikkeli, tai miksi ei yhtä hyvin vaikka haltian, eli joku step-by-step tutoriaali. Yleensäkin jonkin sorttinen antomiaa käsittelevä juttu. Myöhemmin esim. Photoshopilla tai vesiväreillän värittämistä käsittelevä artikkeli.
Ennen kaikkea kannattaa varmaan laittaa paljon havainnollistavia kuvia. Mitä olen netissä piirrustusartikkeleja selaillut, suurimmassa osassa nämä ovat olleet aika surkeita, ja koko homma on kaatunut siihen.
Saa nähdä innostuvatko ihmiset ajatuksesta. Toivottavasti.

Ei se ole illuusio, se vain näyttää siltä.
Idea vaikuttaa kyllä ihan kivalta, ja voisin (ehkä) itsekin jotain sen eteen tehä. Aika iso ongelma on se että ihmiset piirtävät niin älyttömän monilla eri tavoilla. Varsinkin hahmottelu/luonnostelumikälie on jokaisella erilainen, ja kun ihmiset käyttävät samaa välinettäkin jokainen eri tavalla, niin esim. lyijärioppaasta voisi tulla aika hervottoman kokoinen, jos siihen haluaa montakinasiaa sisällyttää.
To be Ulverized...
No voihan pyllyheinä.
Kirjoitelkaa siinä vain sitten jotain piirrustusohjeistusartikkelia, kun kaikki järkevä kädestäpitäen opastetut "näin maalaat" artikkelit, tai siis kirjoitukset tätä nykyä, loistavat poissaolollaan.
Nojoo. Kyllähän sitä ottaa kuitenkin kaiken vastaan mitä tarjotaan, mikä edes jotenkin liittyy aiheeseen. Mitään piirrustajien mekkaa tästä en kuitenkaan haluaisi. Piirtämiselle voisin tehdä ihan oman sivuston *hummm..*

Mattin kirjoitti:No voihan pyllyheinä.

Olen kyllä itsekin ihmetellyt missä nämä maalausartikkelit ovat. Voisihan niitäkin jouttaessaan väsäillä. Tuskin pari hassua artikkelia tekee tästä mitään "piirrustajien mekkaa", ennemminkin laajentaa vain Sotavasaran toimialuetta. Ei taida yleensäkään tuo artikkelitoiminto olla kovin suuressa suosiossa.
Ja applepie: voihan sinne tehdä jonkun suuntaa-antavan artikkelin aloittelevalle piirtäjälle, tokko siinä kannattaa kaikkia mahdollisia tyylejä ruveta esittelemään.
Ei se ole illuusio, se vain näyttää siltä.
Jees. Juuri tuollaisia step-by-step guideja voisi olla, speissareista ja vastaavista, näitähän täällä varmaan halutaan piirrellä. Ja kuvia niin paljon kuin mahdollista, tekevät artikkeleista käytännöllisempiä ja mielenkiintoisempia. Voitaisiin tehdä useampi kipale ohjeita aiheiksi ja koota niistä varsinainen artikkeli? Ja eri tekniikoita, lyijykyniä, tussausta jne.
Käyttäjiltä olisi nyt hyvä saada sitä palautetta, tarvitaanko näitä artikkeleita.

-
hyytelöperuna
Kannattaa varmaan laittaa ihan aluksi ihmisen perus anatomia(ei siis mitään kielen kannattelijalihaksen laskimoita tai vastaavaa, vaan esim. pään muodon hahmottelu, ja joitain ihan perus mittasuhteita).
Sitten siihen voi lisätä vaikka ohjeen miten voit piirtää powerarmorisia tyyppejä(tai itse ainakin piirrän aina "alastoman" mallin, jonka päälle vasta laitan vaatteet armorit ym.). Tosin esim. marsuja piirtäessä, mitä en kyllä itse ole paria yhtä maalausta(jonka ehkä joskus teen) varten piirrettyä luonnosta lukuunottamatta harrastanut, voisi aloittaa suoraan haarniskan hahmottelusta, koska ei sen purkin alta kuitenkaan mitään tarkempia ruumiinmuotoja näy.
Voisi joku artikkeli eri välineistäkin olla ihan kiva, lähinnä vastaava mitä on eri maalaustekniikoista(drybrush, layerointi, dipping, blendin etc.).
Mutta suurin ongelma tässä on varmaan se, että piirtämisessä ei oikein päde samala tavalla kaikki perusasiat, kuin figumaalauksessa. Figuja maalatessa kaikki kuitenkin alottavat sillä pohjamaalilla, mutta piirtämisen alottamisesta ei ole samanlaista must alkua. (ok, esimerkki oli huono mutta toivottavasti siitä edes jotenkin hokaa mitä meinaan
)

Pancake
Jooh, kyllähän tuollaisen aina lukisi sillä maalata kyllä (jotenkuten) osaan, mutta piirtämisestä/piirtämistekniikoista en tiedä yhtikäs mitään, ja kyllähän se marine olisi ihan kiva osata piirtää. Toisaalta, miten piirtäminen liitty figuiluun?
Eli: kyllähän tuommoisen aina lukisi, mutta mitä tekemistä sillä on sotun kanssa?

Ei piirtäminen kovin kummosesti figuihin liity(ellet sitten tyylii piirrä armeijas johtajasta luonnosta et tiiät suunnillee millane siit pitäis tuulla), mutta kyllähän consept artti on aika olennainen osa wh:ta, eli kyllä se hammereihin liittyy oikeastan enemmänkin kuin esim. sotun gw-kilta.(ei millään pahalla weekkis
ja olen oikestaan itsekin miettinyt kyseisen pelin ostamista ja sotu kiltaan liittymistä, eli minusta vähän aiheesta poikkeavat jutut ovat vaan ihan virkistäviä)
To be Ulverized...
- Lighthammer
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 1459
- Liittynyt: Ti 05.04.2005 20:19
- Paikkakunta: Eurajoki
Voihan sen piirtämisen, ja ainakin värittämisen ajatella lisäharjoituksena figumaalaukseen. Itse ainakin olen maalannut ja piirrellyt kohta kaksi vuosikymmentä erilaisilla vehkeillä aina puuväreistä tusseihin, akryyliväreihin, öljyväreihin ja kynäruiskuun, joten ei se (piirtäminen) pahastakaan ole. Sitä paitsi on hyvä tehdä luonnoksia esim. suuremmista maastonkappaleista, dioraamoista ja monimutkaisemmista konversioista, ja varsinkin skulptauksista, jos moisiin taidot riittävät.
Ongelma on lähinnä siinä, että ko. aihe on aika valtava. Jo välineitä käsittelevä artikkeli tulisi olemaan aika hektinen urakka, ainakin, jos aikoo olla millään muotua kattava.
toisekseen, hyvän anatomiaoppaan saa, kun menee kirjastoon, ja kysyy kirjastotätiltä. Köyhimmässäkin kirjastossa on useasti hyllymetreittäin hyviä oppaita grafiikan luontiin, joten onko oikeasti mitään mieltä alkaa moisten kanssa kilpailla?
Jos taas ei osaa kirjastoon mennä niin se on sitten oma murhe. Piirtämiseen keskittyneitä nettisivustojakin on varmaan sadoittain. Google on ihmeellinen keksintö.

Kirjoittelen tässä opiskelun lomassa artikkelisarjaa figuurien maalauksesta, joista on mahdollisesti tarkoitus kerätä myöhemmin kirja ja tarjota sitä jollekin kustantajalle, jos sellaisilta löytyy kiinnostusta. Onko täällä käyttöä moisille? Voisin lähettää luettavaksi, jos haluat tuonne kirjoituksiin sellaisia laittaa.Mattin kirjoitti:Kirjoitelkaa siinä vain sitten jotain piirrustusohjeistusartikkelia, kun kaikki järkevä kädestäpitäen opastetut "näin maalaat" artikkelit, tai siis kirjoitukset tätä nykyä, loistavat poissaolollaan.
Set fire to the family tree.
Siis tarkoitushan ei ole tehdä kattavia selvityksiä ihmisen anatomiasta
tai piirtämisen tekniikoista. Piirtämistä käsitteleviä artikkeleita on toki netti väärällään. Lähinnä ajatus oli tehdä artikkeli piirtämisestä FaBan ja 40K:n kantilta.
Miten piirtäminen liittyy figuiluun tai Sotuun?
Periaatteessa ei mitenkään. Minulle (ja arvelisin että monelle muullekkin) se on kuitenkin erittäin tärkeä osa tätä harrastusta. Samanlailla voidaan kysyä, miten tarinat ja novellit tai runot liittyvät figuiluun? Edelliset ovat olleet käsittääkseni osa Sotua jo vuosia; jälkimmäisiä toivotetaan innokkaasti tervetulleeksi. Piirtämisen kohdalla on lähinnä tapeltu, mitä helvettiä se tekee Sotussa. En käsitä mitä eroa piirtämisellä on näihin verrattuna. Samanlailla kuin joku kirjoittaja
saa hienon idean suuresta taistelusta örkkien ja imperiumin väillä ja kirjoittaa sen ylös, piirtelijä yrittää siirtää ideansa paperille. Armeijalistan tekijä kirjoittaa tarinan armeijansa komentajan nousemisesta asemaansa, toinen piirtää kuvan sankaristaan peittoamassa vastustavan armeijan komentajan. Mistä ilmeisen kielteinen asenne monilta täällä sotussa piirtämistä kohtaan johtuu, sitä en tiedä. Tähän toivoisin myös arvon modejen ja ylläpitäjän näkökulmaa, vaikka tämän paikka olisikin ollut taannoisessa keskustelussa piirrustusten tarpeellisuudesta Sotussa.
Eli vielä kerran: Idea on tehdä artikkeli, jossa pikaisesti selvitetään joitakin perusteita, kuten luonnostelua (joka ainakin omasta mielestäni on todella tärkeää), jonka jälkeen voisi olla pieni linkkikirjasto kattavampiin tekniikoita käsitteleviin artikkeleihin. Sitten siirryttäisiin itse asiaan, joka voisi olla vaikkapa step-by-step guide speissarin piirtämiseksi, Lustria-maalausartikkeleiden tyylinen Miten hän teki sen -artikkeli jostakin valmiista työstä tai vastaavaa. Ideoita tai toiveita, jos tätä aletaan tekemään?