Sotapäällikkö Shcnif, osa1

[Pink Knight]

Jostakinhan se on tarinointikin aloitettava ja itseni kohdalla se on tämmönen tämä alotius. Kaiken mallinen kommentointi ja palaute olisi ihan mukavaa.

Enempiä höpöttämättä, tässäpä tämä:


Sotapäällikkö Shcnif istui yksin eri eläinten nahoista tehdyssä teltassaan, joka näytti hajoavan minä hetkenä hyvänsä palasiksi. Shcnif ihaili viime sotaretkeltä saaliiksi saatua koristeellista miekkaa, joka oli nyt hänen. Miekka oli kovin kaunis jopa sen terään oli tehty koristeita sellaisella taidolla, josta örkit osasivat vain unelmoida. Shcnif oli täysin miekan kauneuden lumoissa kun ulkoa alkoi kuulua taistelun ääniä. Hän jätti miekkansa maahan ja kömpi ulos teltastaan. Ulos päästyään hän kirosi mielessään sen aivottoman olion, joka oli unohtanut ilmoittaa tappelusta Shcnifille, sellaisilla sanoilla, että niistä on ihan hyvä olla näin jälkeen päin ihan hissukseen. Pian tappeluun päästyään Shcnif kuitenkin unohti äskeisen vihan tunteen, olihan tappelut sentään sellaista herkkua, että niihin päästyään kaikki maallinen unohtui. Taistelun tuoksinassa itse kukin otti osumaa sinne tänne, Shcnif oli saanut hiiden otsaansa, joka sen koommin ei pahemmin liikkunut, ja olihan Shcnif myös muutamat kivet sinne tänne viskellyt siihen suuntaan missä tappalu tuntui olevan kovimmillaan. Meteli, mikä tappelevasta örkki laumasta lähti oli korviahuumaava. Jokapuolelta kuului jos jonkinnäköisiä loukkaavia ilmaisuja ja kivun huutoja, mutta ei ne tuntuneet ketään hillitsevän, päin vastoin.

***

Vihdoin tappelun loputtua oli aika tutkia vainajoituneet hiidet, jotka sittemmin pisteltiin poskeen sen kummempia miettimättä, ja puhua tärkeistä asioista kuten: milloin olisi seuraava joukkotappelu tai mitä syötäisi seuraavaksi ja muuta sellaista. Shcnif palasi telttaansa hieman oikeaa jalkaansa ontuen ja vasenta kättään pidellen, silti hyvin onnellinen hymy kasvoillaan. Hän sylkäisi veret suustaan teltan lattialle, taisi sieltä muutama hammaskin lattialle veren ja syljen mukana pudota, mutta mitä sitten. Olihan se nyt vähäpätöisempää kuin aikaissemmat tappeluista tai sodista saadut muistot. Shcnifillä oli muutama arpi kaulassa ja olkapäissä viime viikkoisesta tappelusta ja silmälappu oli jouduttu tekaisemaan sian nahasta kun korkea haltia-prinssi oli ilkeästi kesken kiivaimman tasitelun pistänyt Shcnifiä silmään miekallaan ja hän oli joutunut jättämään taistelun sikseen. Hän odotteli, että joku tulisi ilmoittamaan sammakoiden ja muiden pikku otusten olevan sotapäällikön arvolle sopivassa syömäkunnossa, toisin sanoen saatu kiinni. Shcnif todella piti sammakoiden, hiisien ja vastaavien olioiden suussasulavasta mausta ja koostumuksesta. Hän lähti kiertelemään örkki leirissä, jossa vähän joka suunnalla tuntui olevan vähintäänkin sanaharkkaa menossa. Hän oli tavattoman ylpeä veljensä Shcnafin ja itsensä johtamasta hieman eripuraisasta sotajoukosta. Yht' äkkiä joku alkoi nykiä Shcnifiä kädestä ja hän kääntyi katsomaan. Hänen edessään seisoi Shcnaf, joka oli selvinnyt tappeluista paljon vähemmillä vammoilla kuin Shcnif. Tämä saattoi osaltaan johtua siitä, että Shcnaf oli niin tavattoman hidas ettei hän ikinä kerennyt tappeluihin mukaan ja sodissa hän yleensä seisoi vain örkki rivien takana tekemässä taikojaan. Olihan se kai ihan sallittua shamaanille, mutta Shcnifin mielestä oli ihan joutavanpäiväistä seisoa vain takana ja jättää tietoisesti isoimmat kahakat väliin. Shcnaf oli tullut vain ilmoittamaan veljelleen, että hiidet, sammakaot ja muut mönkiäiset oli saatu kiinni ja pian saisi syödä mahansa täydeltä. Shcnif ilostui vallan suunnattomasti, jopa niinkin paljon, että hyppäsi korkealle ilmaan ja potkaisi kantapäänsä ilmassa yhteen. Maahan laskeutuessaan hänen jalkaansa, jonka hän oli loukannut tappelussa, vihloi suunnaton kipu, jota yksikään ihminen ei olisi voinut kestää, mutta örkille se ei ollut juttu eikä mikään. Hän lähti riemusta hyppelehtien kohti suurta telttaa, jossa sotajoukon korkea arvoiset söivät. Teltta oli kertakaikkisen mahtava näky, ainakin örkin silmin, sen seinissä oli koristeellisia kuvioita ja se oli tehty vain ja ainoastaan sian nahasta. Shcnaf oli jo syömässä täyttä häkää kun Shcnif astui sisään. Hän istuutui Shcnafin viereen ja alkoi lappaa hiisiä ja sammakoita ja muuta oliota eteensä samalla valmistautuen suureen maku elämykseen. Hän alkoi ahmia varsin nopealla tahdilla ''ruokaa'' suuhunsa.

***

''Pöytä'',joka erehdyttävästi muistutti lautakasaa, oli jo tyhjenynyt ''ruoasta'' kun Shcnifillä oli vielä suht paljon eri otuksia nenänsä edessä. Shcnaf huomasi tämän ja alkoi lappaa suuhunsa olioita veljensä pinosta. Tästäkös Shcnif kimmastui ja mätkäisi yhdellä puoliksi syödyllä hiidellä veljeänsä keskelle naamaa. Shcnaf suuresti ihmetteli veljensä äskeistä tempaisua, mutta ei se kauaa kerennyt mieltä painaa kun teltassa olikin jo täysiverinen tappelu käynnissä. Kaikki teltassa ja sen ulkopuolella olleet ahtautuivat mukaan tappeluun. Tällä kertaa tappelu-vaihe oli ohi nopeasti eikä suuria vahinkoja kerennyt aiheutua, mutta Shcnif oli vielä vihainen veljelleen, joka oli luikkinut pakoon kun alkoi näyttää siltä, että saattaisi tulla tukalat paikat. Tokihan Shcnaf piti tappeluista, mutta ei aivan yhtä paljoa kuin veljensä. Shcnif asteli telttaansa joitakin voimasanoja mumisten. Matkalla telttaansa hän näki veljensä ja itsensä kannattajia, joilla oli väittely kesken siitä kumpi oli tällä kertaa ollut oikeassa Shcnif vai Shcnaf. Sanaharkkaa ei kauaa kestänyt kun alkoi kääpiöiltä varastetun oluen voima jo näkyä ja örkkejä sammui siellä täällä. Telttaansa päästyään Shcnif lysähti olki kasan, jota kutsui sängyksi, päälle ja sammui hänkin kääpiöitten olueen.

***

Aamulla, kun Shcnif heräsi tapahtui jotain perin outoa: hänen teltassaan ei ollu ainoatakaan hiittä, sammakkoa tai edes pikkuriikkistä oliota, jonka olisi voinut pistellä aamupalaksi. Tämän aamupalan oli yleensä toimittanut joku Shcnafin kannattajista juurikin siitä syystä, että ainoat jotka oli alennettu tappamaan ruokaa olivat, Shcnifin mielestä, ala-arvoiset ja vähäpätöiset veljensä kannattajat. Shcnif suorastaan ryntäsi ulos teltastaan, jotta olisi saanut piestä sen, joka oli jättänyt mönkiäiset tuomatta, mahdollisimman nopeasti. Ulkona hän hetken räpytteli silmiään ja kokosi ajatuksiaan, kun näki suuret, unisen näköiset örkki laumat lievässä sekasorrossa kokoamassa rivejään ja valmistautuvan taisteluun. Siellä täällä oli tappeluita siitä, mikä ase oli kenenkin tai kuka oli astunut ja kenen varpaille. Shcnif ei ollut ollenkaan valmistautunut siihen, että asiat olisi oikeasti niinkin hyvin. Shcnaf huomasi veljensä heränneen ja kiiruhti tämän luokse kertomaan ilouutisen: Kääpiöt olivat hyökänneet aamulla auringon nousun aikaan ja ilmoittaneet tulleensa hakemaan oluensa takaisin. Shcnif vallan riemastui ja kiiruhti takaisin telttaansa hakemaan äkkiä jonkun lyömä aseen, panssaria hänellä ei ollut aikaa pukea, mutta mihin sitä olisi tarvittukkaan. Hän ryntäsi veljensä perään, joka oli jo asettautunut possupoika rivien taakse.

'' Miks te perkeleet ette herättäny mua?'' kysyi Shcnif ärtyneellä äänellä asettautuessaan örkki poikien sekaan asemiin.

Kukaan ei sen kummemmin noteerannut johtajansa kysymystä, koska juuri nyt oli tiukka paikka ihailla kun keskellä ryhmää oli tappelu meneillään siitä kenelle kuului kirves ja kenelle nuija.

'' Nonii poijjaat, nyt ne tulloo. Lopettakaahan se tappelu, että saahaan mättää noita pikkusia oikeen olan takaa'' karjui Shcnif räkäisellä äänellään samalla noustessaan tappelusta takaisin jaloilleen ja tönien tiensä takaisin ryhmän eturiviin.

'' Ai joo. Mut tää kirves on sit mulle'' kuului ryhmän keskivaiheilta jossa tappelu oli käytykin.

'' Emmä sitä ois missää vaiheessa halunnukkaa'' karjahti tappelun toinen pääosapuoli.

Kääpiöitä alkoi jo näkyä horisontissa ja örkkien oli vaikea pysyä housuissaan, niin innoissaan ne olivat tulevasta tappelusta. Kääpiöitä oli satamäärin enemmän ja kaikki parhaat taistelijat oli otettu mukaan hankkimaan oluttansa takaisin, niin tärkeää oli kääpiöille oma olut, melkein kuin tappelut örkeille. Hiidet valmistelivat alkeellisia sotakoneitaan käyttökuntoon samalla kun yö-hiisi fanaatikot järjestäytyivät suurien yö-hiisi-ryhmien keskelle asemiin. Shcnaf kertaili vielä loitsujensa toteutus toimenpiteitä ja Shcnif ihaili kuvaansa miekastaan ja mietti samalla, mitä varastamisen arvoista mahtoi kääpiöillä olla mukanaan.Hänen vatsansa kurni, koska aamupala oli jäänyt nauttimatta ja kaiken lisäksi sodasta näytti tulevan pitkä kääpiöitten lukumäärän perusteella.

***

Kääpiö linjoissa oli ihmeellisen rauhallista ja järjestelmällistä örkki riveihin verrattuna. Lordi Dain yksisilmä karjui ohjeita nuorille kääpiö sotureilleen. Kokeneet soturit hän jätti ihan ilman ohjeita, hehän tiesivät jo miten tulisi pysyä järjestelmällisenä ja kylmä hermoisena kesken kuumimman käsikähmän. Kääpiöillä oli hienoja sotakoneita, jotka eivät näyttäneet yhtä huterilta kuin örkkien vastaavat ja jokainen soturi tappajia lukuun ottamatta oli panssaroitu päästä varpaisiin ja kaikki kantoivat viimeisen päälle hienoja aseita, jotka olivat murhaavan näköisiä ja hienosti koristeltuja. Osalla oli jopa ruutiaseita, jotka niin ikään oli kääpiömäisen tavan mukaan koristeltu kullalla ja jalokivillä. Kääpiöt marssivat päin vihreää seinämää, josta kuului jos jonkinmoista örinää ja solvauksia, minkä lyhyillä töppöjaloillaan pääsivät.

***

Örkit lähtivät juoksemaan yhteis tuumin sotakoneiden hiisiä ja Shcnafia lukuun ottamatta päin kääpiö rivistöjä.
Hiidet ampuivat koneillaan minkä kerkesivät ja Shcnaf taikoi loitsua loitsun perään sen enempää miettimättä mihin sen kohdistaisi. Kun örkit olivat päässeet tarpeeksi lähelle kääpiö rivejä alkoi kuulua armotonta pauketta ukkostajien aseista ja sotakoneista ja varsijousien napse alkoi kaikua pitkin taistelu tannerta. Örkki rivit harvenivat uhkaavasti, mutta se ei menoa haitannut; Pian he olisivat pääsemässä käsikähmään. Vihreästä massasta alkoi kuulua monenmoista sotahuutoa kun miekat, nuijat, kirveet ja muut lyömä aseet alkoivat viuhua ilmassa ja lähes aina yhden heilautuksen jälkeen kuului kauhun sekainen karjaisu milloin kenenkin suusta, kun kipu ja tuska valtasi kehon. Pian kääpiöiden mies ylivoima alkoi näkyä ja örkit jäivät pahasti alakynteen. Shcnifin mielessä viivähti hetken ajatus pakoon juoksemisesta, mutta näky kääpiöitten komentajasta, Dainista, sai ajatuksen häipymään mielestä mitä sukkelimmin. Shcnif lähti taistelemaan tietään kohti Dainia. Dain huomasi örkin yritykset ja komensi joukkojaan päästämään Shcnifin läpi, olihan hän varastanut Dainin oluet ja Dain halusi kostaa, kääpiömäiseen tapaan, korkeimman omakätisesti. Shcnif pääsi kuin pääsikin Dainin luokse. Dain oli vielä täysin haavoittumaton, kun taas Shcnifiltä vuosi verta vähän joka paikasta. Kaikki muu taistelu näiden kahden ympärillä lakkasi hetkeksi, mutta jatkui taas, kun kaksi aikansa suurta johtajaa kohtasi kaksintaistelussa. Dain heilutti kirvestään hyvin panssairoidun kehonsa ympärillä taidokkaasti torjuen kaikki Shcnifin hyökkäykset, jotka eivät olleet edes puoliksi yhtä taidokkaita kuin Dainin, mutta voimaa ja raivoa niistä kyllä löytyi. He taistelivat pitkään ennenkuin yksikään osuma vaihtoi omistajaa, Shcnif sai kuin saikin huitaistua kääpiötä käteen, josta purskahti kirkkaan punainen veri suihku. Dain karjaisi kivusta ja putosi polvilleen. Shcnifin kasvoille kohosi voitonriemuinen ilme samalla kun hän valmistautui iskemään viimeisen iskun vastustajaansa. Dain karjaisi uudestaan ja löi Shcnifiä niin voimakkaasti, että tämä putosi kukkulalta, jossa kaksin taistelua oli käyty. Muut örkit tietysti pienillä aivoillaan päättelivät, että johtajansa lähti karkuun ja niin koko vihreä meri, josta oli jäljellä enää murto-osa lähti epämääräisessä järjestyksessä juoksemaan erilaisten huutojen saattelemana alas kukkulan rinnettä, läpi leirinsä.
Shcnifin oli pakko lähteä perään, eihän hänkään olisi voinut suurta kääpiö laumaa yksin peitota.

***

Kun oli saatu pakomatka päätökseen ja joukot koottua edes jonkinmoiseen järjestykseen oli aika tehdä inventaaria siitä, mitä illalla syötäisiin. Shcnif ja Shcnaf kiersivät ympäriinsä etsien hiisiä tai jotain, mitä voisi suuhunsa napata, huonoin tuloksin. Ainoat hiidet, jotka olivat selvinneet, olivat sotakoneiden miehistöä. Tämä taas tarkoitti sitä, ettei hiisiä voisi syödä ennen kuin seuraava hiisi-kylä saataisi valloitettua ja sen asukit napattua. Sammakoista ja muista mönkiäisistä oli ihan turha uneksiakaan, koska paikassa jossa nyt sijaittiin ei näyttänyt olevan ainuttakaan elollista olentoa. Vain kasveja. Shcnif ja Shcnaf tulivat pitkän harkinnan jälkeen siihen tulokseen, että oli syötävä näitä vihreä lehtisiä maassa kasvavia kasveja. Shcnif otti ja heitti yhden tällaisen kasvin suuhunsa ja pureksi. Se oli sitkeä ja ihmeellisen makuinen, ei läheskään sammakon tai hiiden veroinen, mutta silti menetteli paremman puutteessa. Varsinkin kun oli jäänyt aamupala, lounas, välipala, iltaruoka ja kaikki mahdollinen pikku naposteltava väliin. Shcnif, Shcnaf ja muut jäljelle jääneet örkit saivat edes jotenkin mahansa täyteen näillä kasveilla. Ilta oli sinänsä erikoinen, että ainoatakaan tappelua ei esiintynyt illan aikana, tämä saattoi osaltaan johtua siitä, että kaikkien taistelu tahto oli jotenkin hävinnyt tämän päiväisen häviön myötä. Vihernahat alkoivat pikku hiljaa asettautua yöpuulle kuka mihinkin, Shcnaf taisi jopa kasata kasvien lehdistä itselleen sängyn.

***

Samaan aikaan kääpiöillä örkki leirissä oli riemu katossa, vitsiä lensi joka suusta ja itse kukin oli enemmän tai vähemmän kännissä, Dain kertoi yhä uudestaan ja uudestaan tarinaa hänen ja Shcnifin taistelusta niille onnettomille, jotka eivät sitä olleet nähneet. Osa porukasta alkoi jo hakeutua telttoihin nukkumaan kun taas osa jäi vielä laulamaan yhteislauluja ja osa jäi muuten vaan kännäämään tai syömään rankan taistelu rupeaman päätteeksi.


Tämän olisi sitten tarkoitus jatkua jossain vaiheessa. Todennäköisesti sitten, kun ei ole muuta tekemistä.

Mutta nyt olisi ihan kiva saada sitä kauanpuhuttua rakentavaa palautetta.

[Dimensus]

Kenraali Gritsniff ja Sotapäällikkö Scnif.. Heh, ei vaiskaan.

Tarinasi oli paikoin todella hauska, paikoin meni pahasti överiksi. Alan varmasti käyttää ilmaisua: vainajoitua. Repesin ihan täysin.

Kielioppi ei ole oikein hanskassa, ja kuvailu on sivuutettu melko nätisti. Jutussasi oli huumoria, ja jollakin oudolla tavalla minä kiinnyin näihin veljeksiin, saattoi tosin johtua tästä huumorista, koska syviä tai omaperäisiä hahmot eivät olleet missään nimessä.

Jos tässä ei olisi ollut huumoria, olisin antanut murska-arvostelun, mutta nyt täytyy sanoa että jos tämä oli eka tekstisi, niin loistavaa. Tässä oli kyllä oikeastaan paljon hyviä juttuja, tykkään kerrontasi sujuvuudesta, se soljuu eteenpäin mukavasti, ja sinä osaat kyllä kirjoittaa, mutta tässä hosut. Muista kuitenkin, että huumori ei ole kaikki kaikessa, pitäisi olla muutkin jutut hallussa, ja juoni on tarinan kiinnostavuuden kannalta hyvä juttu.

Arvosana on ikävä kyllä 6 ja 7 välillä, mutta tässä on ideaa, ja sinussa ainesta, sen näkee kun tätä lukee. Paneudu vain tarkemmin hahmoihisi ja kuvailuun, ja elä kiirehdi, sinulla on kuitenkin aikaa kirjoittaa, sotu ei katoa minnekkään.

Tsemppiä ja lissää tarinoitasi tänne!!

[sausagemaster]

Aikastalailla hauskaa tekstiä. Ulkomuotoon ja oikeinkirjoitukseen kannattaa panostaa hiukan enemmän. Jatkoa odotetaan.