40k:Haukan aika osa 1 Oman chapterini fluffia

[Beowulf]

Prologi

Mies käveli nopeilla askelillaan pitkin suuria ja kaikuvia saleja. Salit oli koristeltu upeilla seinävaatteilla ja mahtipontisilla patsailla, jotka esittivät ihmiskunnan suurimpia saavutuksia ja henkilöitä. Jokainen patsas ja jokainen seinävaate kertoivat tarinan -tarinan menneisyydestä ja tulevaisuudesta, hän tiesi sen olihan hän yksi niistä sankareista jotka olivat saaneet kuvansa seinävaatteisiin ja ulkonäkönsä patsaaseen. Mies oli kävellyt jo jonkin aika, mutta tunsi silti polttavan tunteen vatsassansa, jännitykseksihän ihmiset sitä kutsuivat. Ihmiset hän tuhahti -heidän takiansa tähän tilanteeseen oli jouduttu ajatellessaan tätä hänen huulensa nousi ja hän naurahti äänellä jota ei edes kaukaa kuultuna voisi kuullostaa inhimilliseltä se oli kuin eläimen ääni, kimeä ja kova.
Vihdoin hän pääsi suurelle ovelle, ovi oli kultainen ja kuvasi ihmiskunnan kehitystä siemenestä kukkaan ja kukasta mullakksi, tämä
vitsi nauratti miestä "Mullakksi sinä olet tuleva" - miten sopivaa ja kaunista sehän oli tämän rodun kohtalo. Mies astui askeleen jos toisenkin kohti ovea, sitä vartiovat kultaiseen panssariin pukeutuneet sotilaat katsoivat häntä, silmät vihaa hohtaen mutta silti tyynesti ja arvokkaasti. Sotilaiden panssari oli koristeltu upeilla kohokuvioilla ja punaisilla sulilla kypärissä, jotka toivat miehen mieleen kaukaisia muistoja, muistoja sodasta, metelistä ja verestä.
Verestä, hän ajatteli ja hymähti omahyväisesti, sitä tullaan vielä vuodattamaan ja paljon. Vihdoinkin kultaiset soturit nyökkäsivtä toisilleen ja ovi aukesi, paljastaen miehen joka tunnettiin monissa kulttureissa ja monissa maissa. Miehen kasvot olivat vahvapiirteiset mutta silti komeat, kasvot korostivat hyvin hänen olemustaan arvokkaana hallitsijana joka hallitsi koko ihmiskuntaa rautaisella kämmenellä mutta silti hellästi ja huolehtivaisesti.
Hän oli keisari sankareiden sankari puoli-jumala ja pelastaja ennenkaikkea pelastaja, keisari pelastaa mies ajatteli ja työnsi ajatuksen pois päästään. Hymyillen hän katsoi keisaria kasvoihin ja sanoi kauan päässään hautomansa sanat -"kahdeskymmenennes poikanne on pettänyt teidät."

Vuosisatoja myöhemmin keisarin istuessa kultaisella valtaistuimellaan, suru-uutiset tuonneen miehen maatessa kuolleenna. Koittaisi aika legioonalle ja pojalle joka oli kadonnut sen mukana.

Osa 1: Haukan aika!

Heinrich Karach ei ollut toivonut tälläistä uraa armeijassa, hän oli toivonut pääsevänsä suureksikin kihoksi ja etenevänsä arvoasteikossa nopeaa vauhtia yhä ylemmäs jopa pääsevänsä komentajaksi, pääsevänsä hurjiin taisteluihin vihollisia vastaan elävänsä vanhaksi ja palvelevansa keisaria koko elämänsä.
Mutta ei eihän hänen kaltaisensa kurja rotta voinut edetä tavallista soturia korkeammalle asteikossa tai edes voinut kuvitella pääsevänsä harjoittelujaksoa läpi, oli komentaja huutanut Heinrichille tämän tullessa ilmottautumisiin. Vaikka Heinrich rakasti keisaria sekä maatansa ja toivoi kuolevansa näiden kahden asian puolesta ei hän voinut kuvitella miten keisari oli niin julma. Mutta vielähän näyttäysi komentajalle, keisarille ja kaikille muillekkin, hän voittaisi ja ylenisi ihan kuin haaveissansa. Yhtäkkiä hän säpsähti hereille kuvitelmistaan "Heinrich katsoppa tuota" hänen taisteluparinsa Jakob huomautti osoittaen samalla kauempana taivaalla näkyvää komeaa punaista valojuovaa "Mikä ihme se on!?" Heinrich huudahti saaden lähistöllä levähtäneen pienen lintuparven nousemaan ilmaan. "Tämänhän piti olla pelkkä harjoitus" hän huudahti yhä epäuskoisempana näkemästään, valojuova läheni huimaavaa vauhtia maata kohti minkäänlaista ääntä ei kuulunut vaikka valo näytti olevan hyvin lähellä Heirichin ja Jakobin asemaa parakin edessä olevassa juoksuhaudassa.
Yhtäkkiä tuli pimeys ja pimeyden jälkeen tuli ääni, valtavan kova ääni mikä voi tulla vain kun jotain painavaa, hyvin painavaa iskeytyy maanpintaan ja repii tai pikemminkin raastaa sitä kappaleiksi, sitten tuli valo, suuri valo, satoja juovia ilmestyi tyhjästä planeetan ohueeseen ilmakehään valot laskeutuivat kohti maan pintaa hämmästyttävää vauhtia. Juovat putoilivat pinnalle jokainen päästäen kauhean metelin iskeytessään planeetan kivipitoiseen pintaan. Sitten tuli hiljaisuus ja pimeys, Heinrich kuuli jotain, natinaa aivan kuin jokin ikivanha mekaaninen kapistus olisi auennut, ääni oli niin hiljainen että sitä tuskin erotti ihmiskorvilla, hän hetken aikaa luuli ääntä oman mielikuvituksensa tuotteeksi, kunnes tapahtui mitä hän ei ollut odottanut. Koko planeetta syttyi eloon tuhannet ja taas tuhannet valot syttyivät. "Hyökkäys hyökkäys"- kuului jostain
Heinrich heräsi mietteistään kun kuuli tuskanhuutoja lähistöltä
hän käännähti äänten suuntaan ja kavahtui näkemästään parakit hänen takanaan olivat syttyneet palamaan liekeissä oli jotain erikoista, sen liekeissä ei ollut yhtään keltaista vaan tuli paloi verenpunaisena, veren ajatteli hän ja muisti parakissa nukkuneet kymmenen sotilasta sekä nopeasti vilkaisi sivulleen ja huomasi Jakobin kadonneen "Minun pitää lähteä etsimään häntä" - Heinrich ajatteli. Nopeasti hän kiipesi pois turvallisesta juoksuhaudasta ja huusi toverinsa nimeä niiin kovaa kuin jaksoi, nopeasti hän sai huomata että koko planeetta oli muuttunut tulihelvetiksi ja Jacob olisi jossain tuolla liekeissä sekä pian liekit nielaisisivat hänetkin jos hän ei nopeasti keksisi jotain nokkelaa mikä saisi hänet pois hyvin tukalasta tilanteesta. Heinrich lähti juoksemaan pitkillä ja nopeilla askelilla pitkin palamatonta maan pintaa välttäen kuumia liekkejä, kunnes hän näki jotain kammottavaa mikä sai hänet kalpenemaan ja pysähtymään keskelle liekkimerta, Taivaallla oli vielä yksi punainen valojuova se oli suurempi kuin aiemmat juovat ja se oli jo lähellä maata ja iskeytyisi pian planeetan pintaan Heinrich ajatteli ja ruokki pahimpia pelkojansa ajatellen loppunsa tulleen kun kuuli puun palavan paukkuen lähellä häntä ja tunsi kuumuuden lähellänsä ja haistoi palavan lihan hajun.
Sitten se tapahtui juova tuli iskeytyi maahan mutta tällä kertaa minkäänlaista alastulon ääntä ei kuulunut ei räjähdystä ei mitään, kaikki äänet katosivat ei enään liekkien pauketta tai tuskanhuutoja. Heinrich luuli sekoavansa ja ajatteli ilmottaumispäiväänsä -"Sinä kurja rotta et pysty mihinkään" ehkä komentaja oli oikeassa ehkä hän olikin pohjimmiltaan rotta joka ei pystynyt mihinkään.
Samalla hetkellä jokin tarttui Heinrichiä vasemmasta kädestä lujalla otteella, Heinrich säpsähti ja tunsi jonkin lämpimän valahtavan housuihinsa "Ei perkele" hän ajatteli ja käännähti nopeasti katsomaan mikä oli tarttunut häntä kädestä. Hän huomasi tutut kasvot Jakob hänen huulensa muodostivat toverin nimen, Jakob aukoi myöskin suutaan muodostaen sanoja mutta sanat katosivat ilmaan savun mukana. Heinrich nosti oikean kätensä mikä ei ollut Jakobin
tiukassa otteessa ja taputti korvaansa. Mutta samassa Jakobin rinta näytti aukeavan kuin muonapurkki kun neljä suurta piikkiä lävisti sen, Heinrich tunsi kasvoillensa roiskuvan veren ja maistoi sen huulillaan, hän katsoi Jakobin rintaa josta pursusi verta sekä Jakobin lasittuneita vihreitä silmiä jotka tuijottivat häntä maanisella katseellan. Sitten hän palautti katseensa takaisin neljään piikkiin Jakobin rinnassa yhtäkkiä tappaja veti piikit pois ja Jakobin ruumis tippui maahan ja valahti veltoksi, samassa hän näki mikä oli tappanut Jakobin se oli suurin hänen koskaan näkemänsä ihminen varmaankin paljoltikin yli kaksimetrinen se oli pukeutunut suureen violettiin panssariin jota peittivät koristeelliset mustat liekit ja suuret ääniaalloilta näyttävät koristeet olkasuojuksissaan.
Nyt hän tiesi loppunsa tulleen mitään ei ollut tehtävissä soturin jäänsiniset silmät tuijottivat häntä vihaa leiskuen, "kuole saastainen" huusi soturi kylmällä äänellä ja löi piikkikäsineellään Heinrichiä päähän. "Keisari suojelee" huusi Heinrich ennen kuin piikit tuhosivat nuoren miehen kasvot täysin ja veivät hänen sielunsa mukanaan.


Ensinmäinen tarinani ja ottaisitteko arvostellessanne huomioon myös ikäni 13.v ja eihän tuo äidinkieli ole ollut koskaan niitä vahvimpia puoliani. Sitten kaikki mikä menii väärin fluffin mukaan niin antakaa anteeksi. Ja kyllä chapteri on toinen niistä kuuluisista kadonneista legiooneista. Kiitos ja kumarrus, jatkoa tulee pian.

[The Captain]

Ensinmäinen tarinani ja ottaisitteko arvostellessanne huomioon myös ikäni 13.v ja eihän tuo äidinkieli ole ollut koskaan niitä vahvimpia puoliani.

Lause- ja virkerakenteisiin kannattaisi kiinnittää paljon huomiota. Se puoli tarinassasi ontui pahiten. Tekstisi vaikutti muuten ihan hyvältä, mutta tuo jäsentely on ilmiselvästi heikon kohtasi. Ehkä kehtaisit pyytää vaikkapa äidinkielenopettajaltasi lisäneuvoja tuon suhteen, sillä olet ehdottomasti kehityskelpoinen kirjoittaja.

Ja kyllä chapteri on toinen niistä kuuluisista kadonneista legiooneista.

Tämä ei ole viisas idea, sanon ihan suoraan. Nämä kuuluisat kaksi legioonaa ovat fan fictionissa multiploituneet jo niin moneksi, että kannattanee ihan suosiolla vain taipua tekemään oma successor chapter. Uskoisin GW:llä ollen jokin kauaskantoinen syy noiden kahden legioonan pimittämiseen, joten kenenkään Dan Abnettia pienemmän ei varmaan kannata lähteä niitä tarinoissaan luomaan.

[Maybach]

Ihan mukava stoori, mutta minua jäi vaivaamaan muutama oikeinkirjoitusvirhe ja muutaman pisteen yms. puuttuminen.

Olisit varmasti huomannut nuo puutteet, jos olisit lukenut kirjoittamasi tekstin tarkasti ennen postaamista.