FB: Lauma kokoontuu

[Omenapoika]

(pro- ja monologi: tämä on siis keskeneräinen tarina vihernahkojen elämästä muutaman eri elämäntilanteessa olevan vihernahan näkökulmasta. Tarina siis jatkuu... pahoittelen huikeita suomennoksiani ja mahdollisia kirjoitus virheitä.)



Lauma kokoontuu Luku yksi

Surkean näköinen hiisi taapersi yksin rankkasateessa mutaista tien reunaa. Raskas askel toisensa jälkeen läsähti sateen kastelemaan mutaan tienpientareella sotkien jo valmiiksi sottaista otusta. Yllään ainoastaan lannevaate tämä pieni otus oli matkannut halki pahainmaiden jo monta päivää.
Takaa kuului raskas sorkan kopse. Hiisiparka ei jaksanut nostaa katsettaan, sillä yhdeltäkään ohikulkijalta ei ollut liiennyt mitään, mutta tältä matkaajalta hän jotakin sai. Nimittäin tujun mäjäytyksen takaraivoon. Hiisi lätkähti naamalleen mutaan ja ohikulkija pysähtyi niille sijoilleen.
'HOI! Nilviäinen! Nouse ylös jos mielit elää!' jyrisi kulkijan ääni. Hiisi kierähti selälleen upottavassa mudassa ja pyyhkäisi kämmenselällään naamaansa puhtaaksi. Töryn seasta paljastui kaksi keltaista mulkosilmää joiden pupillit laajenivat nähdessään matkaajan.
Hänen edessään oli suuri örkki, yltäpäältä haarniskoituna suuren villisian ratsailla. Örkin kädessä oli suuri keihäs jonka varteen oli kiinnitetty risainen viiri. Viirissä komeilevasta metallinhohtoisesta nyrkistä hiisi huomasi tulleensa kumautetuksi rautanyrkkiheimon toimesta.
'Kokoa likainen poppoosi ja marssita heidät pohjoiseen rajaprinssien maille.' örkki murisi pisaroiden kilistessä hänen kaoottisen näköiseen sekamelska haarniskaansa. Sitten örkki sysäsi hiidelle rautaisen kaulakorun jossa oli nyrkin kuva.
'Tuo tuo ja niin paljon teitä nilviäisiä kuin löydät rautanyrkki heimon johtajalle, tai se jolta se löytyy ja hänen sukunsa revitään nivel kerrallaan ja syötetään möllyköille!'
Hiisi katseli mudasta kun örkki karautti lieju loiskuen matkaan. 'Likainen poppooni vai?' hiisi ihmetteli hämillään 'Ketä mun poppooseen muka kuuluu?'. Tämä hiisi oli hylkiö. Se ei ollut juurtunut mihinkään heimoon, mutta on viettänyt sen verran aikaa muidnkin vihernahkojen seurassa että tietää tämän olevan sotakutsu, ja että kun rautanyrkkiläinen läimäyttää nyrkillään takaraivoon voi hyvillä mielin mennä leveilemään saavutuksillaan. Mutta kenet hän kokoaisi? Ensin hiiden mieleen tuli ajatus että hän voisi myydä rautanyrkkien komean riipuksen kovaan hintaan ja nauraa sitten kun rautanyrkin tulevat nylkemään uuden omistajan petturina. Mutta toisaalta, tämä olisi hiiden tilaisuus kerätä mainetta ja alamisia muiden vihernahkojen seurassa. Ja tietysti ajatus hyvästä tappelusta miellytti.
Sade tyyntyi ja pilvet vaalenivat hiiden miettiessä elämäänsä ojan pohjalla. Tuuli virisi. Hiisi työnsi mutaisen sormen suuhunsa ja nosti sen sitten ylös. Tuuli tuntui puhaltavan itään, Maailmanreuna-vuorille. Hiisi pomppasi ylös ja lähti kipittämään niitä kohti pitkin märkää ruoho tasankoa.
Samaan aikaan Gurnak rautakynsi, rautanyrkki heimon johtaja seisoi jyrkänteen reunalla katsellen alas ruohoisille tasangoille etelään. Hänen valtavaa ruhoaan peittivät kauttaaltaan rautalevyjen, piikkien ja nahkojen sekamelska. Käsissään hänellä oli kiiltävät, kääpiöiltä viedyt suuret rautahansikkaat joissa oli porkkanan kokoiset rystyspiikit. Gurnakin silmät tarkentuivat alas sialla ratsastavaan hahmoon joka kantoi hänen viiriään. Urtska, hänen sanansaattajansa saapui 'värväys' tehtävistään.
Gurnak asteli sisemmäs kallioille jonne hänen joukkonsa olivat leiriytyneet. Örkkejä tappeli siellä täällä, mutta Gurnak ei mustaörkkinä viitsinyt liittyä noin turhanpäiväiseen kinaan. Urtska saapui siallaan leiriin.
'Urtska tuli takas!' kuului karkea ääni tappelusta ja Urtska sai kivestä kalloonsa ja tippui ratsailta. Sika karkasi ja Urtska jäi maahan liikkumattomana.
'Jätkä tappo sen!' kuului toinen huuto.
'Ois Urtska voinu sen verran kallolihaksiaan reenata!' kuului huuto aivan toisaalta.
'Ei kallossa oo lihaksii!' vastasi toinen örkki.
'Minä sinulle kallon näytän!' ja taistelu syttyi jälleen hetken hiljentymisen jälkeen.
Gurnak huokasi syvään, hänen johdossaan vain kovimmat ja mielipuolisimmat örkit olivat selviytyneet. Koko sakki oli yhtä arpea ja lihasta jokapäiväisen tappelun takia. Ellei Gurnak pian valjastaisi näitä poikia jonkun yhteisen vihollisen kimppuun he tappaisivat varmasti toisensa.
'WAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGH!' karjui Gurnak keuhkojensa pohjalta ja se on tarpeeksi lujaa särkemään kalloja. Örkkien tappelu muuttui äkisti aivan toisenlaiseeksi liikkeeksi. Örkki toisensa perään kompuroi poimimaan aseitaan ja varustautumaan, se että pomo huutaa "WAAAGH!" ei ole yhtään jokapäiväistä. Se on paljon enemmän, se on koko vihernahkojen elämä. Tämä huuto aktivoi jotain mille vihernahan aivoista on omistettu yli puolet ja joka sammuttaa kaiken muun aivotoiminnan.
Pian rivit muodostuivat ja viirit nousivat ilmaan. Villisiat suitsittiin, vaunut varustettiin loppumattomin määrin keihäitä ja muhkeita mörskyjä. Mörskyt olivat örkkien omalaatuinen ase joka saattoi olla minkälainen vain. Luuta, kiveä tai metallia, ainoa yhteipiirre niillä oli vain se että se on erittäin painava ja veikeasti käsiteltävä ase. Brutaali ase joka iskee läpi haarniskan.


Toinen luku

Gurnak vyötti itselleen muutaman mörskyn, vaikka käytti ensisijaisesti aseinaan nyrkkejään.
'Noniin pojat!' ärjyi Gurnak niin että metalli kilisi ja hyppäsi vaunuun johon oli kiinnitetty Urtskan viiri 'Kaikki ratsaille tai jonkun kyytiin! Me lähetään näyttään niille etelän apinoille jotka kutsuu iitteensä örkeiks!' Tämä tuli kylmänä yllätyksenä jalkaväelle joka kompuroi vilkkaasti vaunuihin ja toisten sikojen selkään. Ensimmäisen kilometrin matkan lauma tappeli paikoista ja osa putosi kyydistä ja osa juoksi kiinni karanneita ratsujaan. Gurnak järjesti tämän tahallansa että hänen poikansa saisivat edes jotain tekemistä matkan ajaksi ja jatkuva vauhti saattoi jopa väsyttää joitain.
Ruohoiselle kukkulalle nukahtanut hiisi heräsi mekastukseen. Hiisi oli tarponut kilometrien matkan kohti itäisiä vuoria raskas rautariipus kaulassaan ja nukahtanut ylämäkeen. Vuoret häämöttivät vielä kaukana ja tie jolta hän oli lähtenyt kuhisi nyt mekastavia örkkejä ja jättimäisiä villisikaratsuja. Hiisi hoksasi viirin jotka komisti rautainen nyrkki ja kiiruhti vauhdilla mäen yli pois näkyvistä.
Rautanyrkit matkasivat etelään? Ja hänen käskettiin tulla pohjoiseen? Yhtä kaikki, hänen nirhattaisiin jos hänet löydettäisiin ilman kunnon laumaa. Joten hiisi ei voinut muuta kuin jatkaa matkaa.
Gurnakin johdolla rautanyrkkien pieni parituhatpäinen lauma vaelsi vauhdilla etelään. He tappelivat välillä sininaama örkkien partioiden kanssa ja vohkivat heiltä hiisiä ja sikoja ruuaksi ja kiusattavaksi. Matka taittui vikkelään ja muutaman päivän sisällä ilma muuttui lämpimämmäksi, ruohoaukiot metsiksi ja vesi siniseksi. Arabbian asukkaiden ryöstely oli rautanyrkeille harvinaista hupia. Niiden sotilailla ei ollut haarniskanaan kuin kangasta ja nahkaa. Heiltä sai myös vohkittua makeaa viiniä joka entisestään joudutti matkantekoa.
Lauma jatkoi matkaansa yhä pitemmälle etelään. Vastaan ei ollut tullut ainoatakaan villiörkkiä joita he olivat tulleet ryttäämään. Gurnak oli taistellut niitä alastomia otuksia vastaan vain pahamailla, pohjoisessa jonne villiörkit olivat matkanneet. Eikä Gurnak ollut koskaan käynyt näin etelässä. Päivien mittaan metsämaisema muuttui aroksi ja aro aavikoksi. Vauhti hidastui hirvittävän aurongon porotuksen ja kuumuuden takia.
'Pomo me ei kestetä tällästä enää!' tuli yksi rohkea örkki valittamaan ja sai vastaukseksi viinipullosta päähänsä.
Koko lauma kypsyi pikkuhiljaa haarniskoissaan ja vedenhukka uhkasi muuten kestäviä örkkejä. Sitten eräänä päivänä kun Gurnakinkin toivo alkoi hiipua he kohtasivat kummastuttavan näyn. Dyynien takaa nousi suuria rakennuksia ja monumenttejä.
'Pomo, eiksnoi oo niitten ihmis-porukoitten rakennuksii?' tuli Girk, Urtskan seuraaja kysymään ryöstöretken toivossa.
'En tiiä. Ne ihmis-tyypit ruukaa putsailla paikkoja ja kaiken niille pitää olla kiiltävää ja siistii. Noi ei ainakaan oo. Mutta mennään kattoon jos sielt löytys jotain kivoi juttui' Gurnak pohti lauman viisaimpana.
'NE SYÖ MEITIN!' kuului takaa kun kaapatut hiidet pakenivat kauhuissaan nähdessään rauniot.
Kokonainen kaupunki nousi heidän eteensä ja suunnattomat veistosten koristama portit seisoivat monikymmenmetrisinä. Gurnak edellä lauma kokoontui Kaupungin sisälle. Sadat ellei tuhannet ränsistyneet asuinrakennukset täyttivät suuren kaupungin ja siellä täällä oli mahtavia temppelirakennuksia.
'POMO HEI!' huusi Girk muutaman innokkaan ryöstelijän kanssa kauempaa. Girk seisoi suurimman ja komeimman temppelirakennuksen ovella. Gurnak karautti paikalle ja silmäili epäillen suurta rakennusta.
'Mikäs tää sit o?' Gurnak murahti.
'Kyl sä tiiät ne ihmiset. Pitää aina siisteimmät kamat komeimmis paikois.' Girk virkkoi tietävänä.
Gurnak hyppäsi ratsailta ja huusi:
'OKEI POJAT! VIEKÄÄ KAIKKI MIKÄ KIINNOSTAA EI TÄÄL OO KETÄÄN ESTÄMÄS!'
Innosta hekottaen Girkin toverukset pyyhälsivät edeltä temppeliin.
'Tääl on kyl jotain...' Gurnak sanoi hiljaa Girkille niin etteivät pojat kuulleet. Girk kohautti leveitä hartioitaan ja säntäsi perään. Gurnak juoksi perään ja oli törmätä muihin jotka olivat pysähtyneet kesken juoksun.
'Kato pomo...' sanoi Kirm suuri leuka pudonneena ihmeelisen salin ovella. Sali oli suunnattoman suuri. Ylhäällä oli ikkunoita joista valo tuli hämärään saliin paljastaen mahtavat koristelut lattiassa ja seinillä. Kultaa oli joka puolella, oven pielissä ja lattiassakin. Ihmeissään örkit astelivat peremmälle saliin. Askel kerrallaan he kulkivat suuren salin poikki.
'Mihi täst voi jatkaa?' ihmetteli Girk kaikkia ovia ympärillään.
'Mennään vaik tosta.' Gurnak murahti ja osoitti rautaisella kourallaan suoraan edessä olevaa ovea. Gurnak potkaisi lahonneen puuoven sisään ja käytävästä tulvahti hirvittävä lemu. Örkin nokkaan tämä haju oli vain lievästi epämiellyttävä mutta ihminen ei olisi sitä kestänyt. Käytävä oli pimeä ja tunkkainen, seiniä reunustivat lukemattomat sarkofagit ja lattialla vilisteli suuria hyönteisiä pois sisään tunkeutuneesta valosta.
'Onks kellään tulta?' kysyi Gurnak ja samassa seinille syttyivät sadat soihdut valaisten kuhisevia hyönteisiä ja ruumisarkkuja.
'Pomo... tota...' änkytti joku örkki.
'Itehän te tänne kinusitte.' murahti Gurnak ja nappasi seinältä soihdun. Hyönteisten päällä rusahtava askel toisen jälkeen hän lähti astelemaan kohti käytävän toista päät

Kolmas luku

Vihdoin pikkuinen hiisi saapui Maailmanreunavuorten juurelle. Suunnattomat mustat kivimassat kohosivat sen eteen. Kiveltä toiselle kömpien hiisi lähti etenemään etsien muita jotka värvätä rautanyrkki lauman nimeen.
Kauempana rinteilla liikuskeli ryhmä metsästäviä hiisiä yltäpäältä mustien kaapujen peitossa ja tanakat keihäät kalpeissa kourissaan. Hiisien ensisijainen saalis oli möllykät. Möllykät olivat vesimelonin kokoisia, pyöreitä, eläimen kaltaisia olioita joita oli maailmanreunavuorten onkaloissa riesaksi asti. Ne olivat itseasiassa kummallisia sieniä. Niillä oli kaksi kynnellistä jalkaa, silmät ja suuri suu joka oli täynnä suunnattomia hampaita. Tällainen otus olisi vakava vastus ihmisellekkin saati sitten pienelle hiidelle.
'Kato Zir!' äyskäisi hiisi jolla oli punainen huivi suunsa peittona ja löi toveriaa keihään varrella päähän. Hiidet eivät olleet tavoiltaan sen kummempia kuin örkit.
'Mitä Whizzla?' kysyi Zir ja kompuroi kaapunsa helmaan.
'Eikstoi kelpais pomolle?' mutisi Whizzla ja osoitti kynnellisellä sormellaan möllykkää joka loikki ylempänä kivikossa.
'JOO!' kirkaisi yksi hiisi ja pomppasi Whizzlan pään päältä ylemmäs kivikolle. Hiidet lähtivät sekavana parvena kompuroimaan ylös vaikeaa maastoa ja pieni hiitemme huomasi metakan.
Vihdoinkin muita hiisiä! Nyt hän pääsisi näyttämään mitä oli rautanyrkeiltä saanut. Sekava hiisilauma edempänä näytti vain hidastuvan mitä lähemmäs möllykkää päästiin, sillä jokainen hiisi oli yhtä halukas saamaan saaliin omiin nimiinsä. Vihdoin Zir sai karistettua jaloissaan roikkuvat hiiden joka tippui kirkuen jyrkänteeltä alas. Zir nappasi keihäänsä ja syösyi kirkuen kohti mllöykkää. Möllykkä nosti katseensa ja Zir kompastui pelottavan hammasrivin edessä pudottaen keihäänsä. Muutkin hiidet olivat nousseet ylös kun möllykkä päätti ruveta vastarintaan. Se päästi korviahuumaavaa ujellusta syöksyi suoraapäätä hiisiä kohti nielaisten kaksi ilman sen kummempia kursailuja. Hiidet kompuroivat takaisin pudoten jyrkkää rinnettä alas ja möllykkä hyppäsi perässä.
Pieni hiitemme oli aivan tapahtuman alla ja ehti juuri ja juuri väistää putoavan hiisiryppään. Sitten hän vilkaisi ylös ihmeissään ja näki möllykän suuren kidan kun se tippui häneen pahki. Onnekas hiisi ehti väistää tämänkin. Möllykkä sen sijaan sai kitaansa rautaisen kaulaketjun joka jäi sen suuhun kiinni kuin suitset, kiskaisten samalla pinen hiiden mukaansa alas rinnettä. Kuului iljettävä "Plits!" kun möllykkä ja hiisi tippuivat onnettomuudesa kuolleen hiisiläjän päälle. Hiitemme hoksasi istuvansa hajareisin möllykän selässä kun möllykkä pisti kaatuneet hiidet parempiin suihin.
'Mikä niillä kestää?' marisi tärkeän näköinen hiisi astuessaan edessä olevan luolan suusta. Tämä hiisi jähmettyi nähdessään pelottavan möllykkä-ratsastajan joka juuri syötti ratsulleen voitettua vihollista. Pian luolansuusta asteli lisää hiisiä jotka kaikki jäivät pelosta tuijottamaan tilannetta.
'K-k-kuka sinä olet?' kysyi tärkeän näköinen hiisi vapisten.
'Ö-ai minäkö?' kysyi hiisi sankarimme 'Olen... öö... tuo... rautanyrkkien sanansaattaja!' Hän sanoi ja nautti yleisössä heränneestä ihailusta.
'Mikä on asiasi, pomo?' kysyi sama tärkeä hiisi.
'Minä... öö...' hiisi mietti mitä hänen pitikään sanoa 'niin! WAAAAAAAAAAAGH!' hän kirkaisi.
Outo kimallus syntyi hiisien silmiin ja isommat passittivat pienemmät luolastoon WAAAGH!:ia huutelemaan.
'Ääää, tulkaa toki peremmälle pomo!' kitisi tärkeä hiisi viittilöiden sisäänpäin. Nyt tuli ongelma. Miten hiitemme saisi möllykkänsä liikkeelle? Möllykkä sai juuri nielaistua viimeisen hiitensä, oli paisunut todella suureksi ja näytti olevan puheamispisteessä.
'Hoplaa!' hiisi vinkaisi ja potkaisi möllykkää kannoillaan kylkeen. Täyteen ahdettu möllykkä otti ja räjähti, singoten hirveät määrät sisälmyksiä ja puolisulaneita hiiden osia ympäriinsä.
'Eee... en tarvinnut sitä enää. Huono ratsu.' hiisi mutisi ja kompuroi pystyyn niljalammikosta kaapaten samalla rautariipuksen kaulaansa.

[Stenvall]

Vihernahkaista tarinaa, sellaista ei olekaan tullut turhan paljon luettua. Jotakin kommenttia nyt yritän keksiä.

Hiisiparka ei jaksanut nostaa katsettaan, sillä harvoilta ohikulkijoilta ei ollut liiennyt mitään. Mutta tältä matkaajalta hän jotakin sai.

Lieneeköhän tuossa pieni virheenpoikanen?

'Kokoa likainen poppoosi ja marssita heidät pohjoiseen rajaprinssien maille.' örkki murisi pisaroiden kilistessä hänen kaoottisen näköiseen sekamelska haarniskaansa.

Jos lainauksen on tarkoitus päättyä pisteeseen, ei pistettä laiteta, vaan sen sijaan heti lainauksen jälkeen sijoitetaan pilkku. Esim. "En mää oo mikään teinix", mutisi Liisa Miss Sixty -farkuissaan juoden Ofeliaa Hietsun rannalla.

Muutamia muitakin kielioppivirheitä oli, mutta eipä sillä nyt niin väliä minulle ole, kunhan niillä ei ole kyllästetty koko tekstiä. Tarina oli suurimmalta osalta hyvä, pidin siitä. Erityisesti ihan alku oli oikein mukava. Mitään numeroita en anna, koska en osaa ja siitä ei mielestäni ole pahemmin hyötyäkään. Siitä vaan lisää kirjoittamaan!

[Omenapoika]

Hiisiparka ei jaksanut nostaa katsettaan, sillä harvoilta ohikulkijoilta ei ollut liiennyt mitään. Mutta tältä matkaajalta hän jotakin sai.

Lieneeköhän tuossa pieni virheenpoikanen?

no, meinasin kyllä että harvat ohikulkijat... siis että niitä oli ollut vähän koitanpa ilmaista tuon lotenkin muuten.

[Rotten sound]

Tykkäsin tosi paljon tästä koska örkit ei tappanu toisiaan vaan nahisteli ja tappeli.Tämän voi lukea jopa joku muu kun warhammer pelaaja joten arvosana 9- (millon tulee seuravaa osa?)