Grom Rautavasara, Sotaretki IV, Magiaa ja Teknologiaa
Grom Rautavasara, Sotaretki IV, Hetki Ennen Myrskyä
Otin neuvosta vaarin ja tauko venyi vuoden pituiseksi. Mietin vaan, että ehtiköhän taidot rapistua täysin. Sen kerrotte te.Rune 22. 8. 2004 kirjoitti:Tee kuten minä, kirjoita seuraavan kerran kun siltä tuntuu
Olkaa hyvä. (Myrskylinjalla jatketaan otsikoinnissa)
Grom Rautavasara, Myrskyn Silmässä
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
Grom oli taistellut tiensä Jorgin päälle sortuneen varastorakennuksen luokse. Hänen haarniskansa oli lommoilla ja veressä ja ihonsa haavojen peittämä. Määrätietoisesti hän oli suunnannut kulkunsa ihmismassojen läpi rakennuksen alle jäänyttä toveriaan kohti. Iskettyään kirveensä sitkeän kislevitin rintaan hän ryhtyi siirtelemään palavia parruja ja viskelemään niitä Kislevin puolustusjoukkojen niskaan. Aamu oli vihdoin valjennut ja nouseva aurinko hyväili toisaalla Urskoyn suurta virtaa saaden sen helmeilemään. Sen säteet eivät vielä ulottuneet Kislevin muurien sisäpuolelle, jossa käytiin tasaväkistä kamppailua ihmisten ja örkkien kesken. Hetki sitten mielipuolinen villiörkkipäällikkö Habaz da Eata’ oli saavuttanut portit ja iskenyt armeijansa kanssa raivoisasti vasten ihmissotilaiden keihäitä ja miekkoja. Kaghed Keltasilmä susiratsastajineen oli edennyt jo syvemmälle kaupunkiin ja Grom tiesi kunniattomien hiisien jo ahdistelevan kodeissaan kyhjöttäviä siviilejä.
- Mitä sä venaat siinä? Auta mut pois täältä! Grom kuuli Jorgin äänen jostain läheltään.
- Täällä senkin siansilmäinen maahinen! Jorg huusi tuskissaan ja samassa Grom näki tummuneen vihreän kämmenen heiluvan keskellä liekkejä.
Hän loikkasi kestävän näköisen laudanpätkän päälle, joka kuitenkin antoi periksi ja Grom putosi valtavan räsähdyksen saattelemana palavan puun sekaan. Grom oli tyytyväinen, ettei kukaan ollut näkemässä hänen pyllähdystään.
- Ai perhana ku on kuuma! Grom huudahti ja loikki kiroillen kohti Jorgia.
- Tää se on kuuminta hottia! Jorg vastasi ja sai yskänkohtauksen.
Liekit nousivat korkealle ilmaan ja puu hehkui punaisena, mutta silti tämä sitkeä Uskollinen oli hengissä keskellä kaikkea. Grom kirosi ääneen Gorkinkuvatusta, joka oli aiheuttanut tuhoa ihmisten lisäksi myös hänen eliittijoukoissaan. Vihdoin hän saavutti Jorgin ja sai nostettua tämän pois rakennuksen alta. Hänen pitkäaikaisen toverinsa nahka oli pahasti kärventynyt ja paiseilla lähes joka puolelta. Vaatteet olivat palaneet hänen yltään.
- Mä oonkin aina funtsinu miltä tuntuu olla tollanen nakuörkki, Jorg viittasi kohti villiörkkien vellovaa massaa.
- Mun mielestä sä muistutat enemmänkin tota peikonkesyttäjää, Grom sanoi naurahtaen ja viskattuaan Jorgille eräästä ihmisruumiista repimänsä vaatekappaleen ryntäsi takaisin taisteluun.
Toisaalla kaiken kokenut hiisipäällikkö Kaghed Keltasilmä ratsasti kapeita pimeitä sivukujia etsien mahdollisia ihmisten vahvistusjoukkoja tarkoituksenaan listiä nämä ennen edes varsinaiseen taisteluun pääsemistä. Hänellä oli täysi työ väistellä kaatuneita viini- ja vesitynnyreitä, jotka pienestäkin kosketuksesta tapasivat lähteä kovaäänisesti vyörymään. Edelleen hän kantoi toisessa kädessään repaleista sotalippua, jonka avulla hän oli johtanut armeijan susiratsastajat yhdessä rynnäkössä läpi kislevittien puolustuslinjan. Kaghed kuuli jostain päin puheensorinaa ja raskaiden askelten ääniä. Hän kulki itse lähes äänettömästi pehmeätassuisen sutensa ansioista ja ratsasti aivan äänten syntypaikan lähistölle. Hän loikkasi alas suden selästä ja kurkisti kulman taakse. Pieni joukko ihmisiä kulki häntä kohti jonossa, johtuen erittäin kapeasta kujasta kahden korkean rakennuksen välillä. Heidän ilmeensä olivat vakavat, mutta silti he keskustelivat, ilmeisesti laukaistakseen vallitsevaa jännitystä. Kaghed tiesi tilaisuutensa tulleen. Valtavien selkäkipujen saattelemana ja tuskanirvistys kasvoillaan hän nousi takaisin ratsunsa selkään ja asetti pitkän keihäänsä paremmin oikeaan käteensä.
- Ei se vanhoina aikoina ollu näin vaikeeta. Nyt se on sitten menoa, hän murahti ja kannusti sutensa kulman ympäri.
Ihmiset huomasivat heitä kohti ratsastavan hurjistuneen hiisipäällikön liian myöhään ja Kaghed pääsi seivästämään jokaisen onnettoman sotilaan alta aikayksikön. Veri värjäsi rakennusten seinät ja hiekan.
- Mmm… ihmislihaa. Ja vielä vartaassa. Käviskö herra sudelle pien piknikki tähän saumaan? Kaghed hykerteli ja päästi sutensa puhdistamaan keihästään.
Kaghedin keihään täytyi olla erittäin lujaa tekoa, sillä niin pitkään kuin tämä kookas hiisipäällikkö muisti, oli hän taistellut samainen keihäs mukanaan. Kauan sitten menneinä vuosina Kaghed oli ratsastanut hiisiarmeijoiden johdossa tuhoten pieniä ja suurempia kääpiölouhoksia sekä toisia vihreänahkaheimoja. Hän oli nauttinut kiistatonta kunnioitusta ja hänestä tuntui, että Grom Rautavasaran armeijassa hänelle tulisi mahdollisuus samanlaiseen kunnioitukseen. Kaghed taputteli keihäänsä vartta, ja nappasi sen jälleen parempaan otteeseen suden perinpohjaisen puhdistuksen jälkeen.
- Eiköhän me lähetä tsiigailee samanlaista saalista. Ihmulaislössi tuplana! Kaghed huudahti ja nosti kaksi sormea pystyyn kuin kapakassa ikään.
Ni’Gobbla oli saavuttanut karanneet joukkonsa ja samalla Kislevin portit. Hän katsoi hämmästyneenä sieltä täältä pahasti murentuneita muureja ja kuunteli nautiskellen taistelun ääniä. Aurinko oli hänen matkansa aikana ilmaantunut taivaanrantaan ja pakkanen heltynyt. Juoksunsa varrella häntä oli kohdannut monta vaikuttavaa näkyä. Ensinnäkin kymmenet vaikuttavat sotakoneet, joiden miehistö kylläkin lepäili toimettomana tai riiteli keskenään. Toisena näky mahtavista örkkijoukoista saavuttamassa Kislevin muureja ja kolmantena mystinen kaksintaistelu, jossa Salthu otti mittaa ihmisten taitavasta velhosta. Nyt Ni’Gobblalla oli tavoitteenaan vain ilmoittaa Gromille lähestyvästä armeijasta ja siinä sivussa päästä napsimaan turkiksiin pukeutuvilta parrakkailta ihmisiltä päitä pois. Hän sukelsi sekaan taisteluun ja lähti luovimaan keihäs apuvälineenään läpi suurten ihmis- ja vihernahkamassojen.
Salthu oli löytänyt vastustajansa ja tämä epäilemättä hänet. Pitkäpartainen turkiksiin verhoutunut kisleviläisvelho katsoi mustin maalauksin koristeltua lihaksikasta villiörkkishamaania kunnioituksella, mutta myös täysin valmiina tuhoamaan tämän. He seisoivat kymmenien metrien päässä toisistaan ja heidän välillään liikkui pakenevia hiisiä ja ihmisiä. Salthu, kuin osoittaakseen voimansa, taikoi yhden pakenevista ihmisistä vihreähehkuiseksi tuhkakasaksi. Ihmisvelho tyytyi vain hiljaiseen rukoushetkeen ja ankaraan henkiseen valmistautumiseen. Hän sai lisävoimia auringon noususta, joka nyt valaisi jo huurteista ja ruumiiden täyttämää taistelukenttää. Vaikka Kislevin muurien sisäpuolella käytiin suurin osa taistelusta, myös ulkopuolella oltiin otettu muutaman kerran rajusti yhteen suurempilukuisten örkkien yleensä kääntäen nämä taistelut voitokseen.
- Pitkäparta. Ooksä valmis kohtaa Gorkin ja Morkin vihan? Salthu karjaisi melun yli.
- En tunne kunnioitusta pakanajumalianne kohtaan enkä liioin sinua likainen epäsikiö. Täällä on sinulle vain kuolemaa.
- Hyvin puhut, karvanaama, mutta onks susta torjuu Morkin tappavaa mulkoiluu tai Gorkin valtaisii voimii? Salthu vastasi ja ryhtyi jo puhuessaan ottamaan yhteyttä Suureen Vihreään.
Hänen päähänsä vyöryvä energia oli sekaista, sillä se keräsi voimaa ympäriltään ja taistelevilta örkeiltä. Salthu tunsi tämän energian kuitenkin vahvaksi. Ihminen seurasi tarkkana, kun villiörkkishamaanin silmiin syttyi vihreä hehku. Hän ryhtyi lukemaan loitsua pysäyttääkseen sen mitä oli mahdollisesti tulossa. Yhtään hitaampi ei ihminen olisi voinut olla, sillä Salthun silmistä purkautunut vihreä säde pysähtyi aivan hänen edessään ja aiheutti ikävästi pisteleviä kipinöitä. Hikipisara valui kislevitin ohimolla. Nopeasti hän kuitenkin saavutti tyyneyden ja ryhtyi vastahyökkäykseen. Hänen sauvansa päähän kerääntyi pyöriviä liekkejä, jotka suurenivat kallon kokoiseksi palloksi. Velho lähetti tulipallon matkaan hurjalla nopeudella ja se iskeytyi vasten Salthun rintaa ennen kuin tämä ehti tehdä torjuntaa. Salthu karjaisi tuskasta ja merkit hänen ihollaan hehkuivat. Ne loivat shamaanin ympärille hehkuvan suojan ja tulipallo hajosi takaisin pieniksi liekeiksi, jotka putosivat nurmeen sulattaen routaa. Salthu asteli lähemmäs vastustajaansa, jonka hän joutui nyt toteamaan erittäin nopeaksi. Ainoastaan maaginen sotamaalaus hänen ihollaan oli pelastanut hänet vahingoittumiselta. Myös ihminen tiesi, että pieninkin virhe ratkaisisi koko kamppailun. Salthu valmistautui jälleen iskemään. Hänen yhteytensä oli nyt entistä vahvempi ja ennen kuin ihminen edes kerkesi lukea minkäänlaista vastaloitsua iskeytyi tähän valtaisa vihreiden lieskojen ryöppy. Kislevitti kamppaili liekkien otteessa ja karjui tuskasta. Vihreä tuli korvensi hänen partaansa ja ihoaan ja ihminen vaipui polvilleen. Salthu asteli aivan ihmisen eteen.
- Onks sulla niinku viimesii sanoi? hän katsoi ihmiseen kysyvästi ja kiersi vahvat sormensa ihmisen kaulan ympäri. – Waaagh, niin meilläpäin sanotaan, Salthu sanoi ja kuristi jo valmiiksi voitetun velhon hengiltä.
Hän venytteli niskojaan ja jatkoi hitaasti kohti Kisleviä, jonka muurien varjo lankesi jo tämän epätavallisen örkin päälle.
Aurinko nousi kohti taivaan kattoa ja paljasti kisleviteille pahimman painajaisensa. Moni urheista, vanhoista ja nuorista sotilaista oli jo saanut surmansa kaupungissa käytävissä taisteluissa ja vihernahkoja ei oltu hävitetty tarpeeksi. Oleg Owylsk oli kadonnut jäljettömiin ja kukaan ei johtanut kaupunginpuolustusta. Lisäksi etelästä näytti lähestyvän uusi vihollisarmeija, joka kauhistutti vielä enemmän kuin vihreänahkojen vastaava. Luunvalkea hohti auringonvalossa ja kylmä pyörivä tuuli toi mukanaan mädäntyneen hajua. Hälytys kajahti taas torventörähdysten muodossa Kislevin torneilta ja useimmat taistelevista osapuolista käänsivät katseensa etelään.
- Mitä toi nyt sitten on? Miks noi äpärät soittaa taas? Grom puhisi ja yritti nähdä jotakin keskellä örkki- ja ihmismassoja.
Hän tunsi jonkun tökkivän häntä reiteen ja ärtyneenä katsahti alaspäin ja oli valmiina jälleen käyttelemään kirvestään. Hän yllättyi kuitenkin jälleen.
- Tota mä just juoksin sulle kertoo. Se perhanan vampyyripelle on täällä ja nyt sill’on mukanaan aika himskatisti niit kävelevii ruumiita. Mä funtsin et toi olis se sama minkä sä murjoit siellä pyhässä Sylvissä, Ni’Gobbla kertoi huohottaen ja nojaten jo punaiseksi värjäytyneeseen keihääseensä.
Grom oli kertonut välikohtauksestaan vampyyrin kanssa, mutta muutellut tarinaa tietysti hieman kauniimpaan asuun. Niinpä jokainen vihernahkajohtajista tiesi kuinka Patrick Sieluton oli paennut pää kolmantena jalkana Gromin kirveeniskujen tieltä.
- Ei susta sit taida päästä eroon. Kuule nyt ne juhlat sit vasta alkaa. Saa nähä mitä ihmiset tekee, Grom vastasi naureskellen innoissaan.
- Mä aattelinkin että sä ottasit sen tolleen. Sanonpahan vaan että niitä ruumiita vastaan on sitten ihan sairaan ikävä fraidaa. Ne vaan…, Ni’Gobbla esitti sarjan kädenliikkeitä, erikoista örinää ja… - plöts, ei niist oo mihkään.
Grom naurahti jälleen, mutta äkkiä hänen ilmeensä vakavoitui. Ni’Gobbla ei huomannut. ”Typerys. Etkö muista mitä tapahtui Karak Kadrinissa? Juuri niin. Patrick Branham saapui ja teurasti armeijasi viimeiseen aivottomaan vihernahkaan.” ääni oli jälleen tunkeutunut Gromin päähän ja aiheutti ikävää jomotusta. ”Nyt hän on täällä jälleen ja vahvemmalla armeijalla. Ja sinä tulet jälleen epäonnistumaan. Nyt et pääse pakoon.” Gromin päässä vilisti kuvia Karak Kadrinista. Hän näki Patrick Sieluttoman seisomassa edessään miekka kohotettuna. ”Branhamien puolesta” vampyyri sanoi ja iski miekkansa Gromin rintaan. Grom älähti ja kipu tuntui aidolta. Hän käänsi katseensa hädissään portille. Pelko levisi hänen sisällään. ”Tiedät sen itsekin. Aikasi ei ole koittanut. Ei vielä.” ääni jatkoi. Grom pudisteli päätään. Kirves tuntui yllättävän painavalta hänen käsissään. Murahtaen tuskaisesti hän iski ihmissotilaan maihin ja jatkoi kohti porttia. ”Ei vielä.” Grom raivasi tieltään lisää vihollisiaan ja saavutti portin. Jonkin matkan päässä näkyi kuin näkyikin valtaisa armeija ja Grom erotti sen kärjessä liiankin selvänä Patrick Sieluttoman armottoman hahmon. ”EI VIELÄ!” Grom tunsi jälleen kuin häntä olisi isketty miekalla rintaan ja kääntyi katsomaan armeijaansa, joka oli taistellut siihen hetkeen asti elämänsä taistelua.
- Pohjoisportille! Pohjoisportille! hän kailotti ja jostain hänen äänensä oli saanut valtaisan voiman ja hänen huutonsa kaikui taistelun yli.
Vihernahat kääntyivät katsomaan johtajaansa ihmeissään ja muutamien sekuntien viiveen jälkeen vihreä massa alkoi velloa kohti Kislevin pohjoisporttia jyräten alleen hämmästyneet ihmiset. Myös villiörkit hetken viivyttelyn seurauksena lähtivät muun armeijan mukana. Borog Luunmurtaja oli onnistunut taivuttelemaan Habaz da Eata’n lähtemään ja muut villiörkit seurasivat kiistatonta johtajaansa. Grom näki silmäkulmastaan, kuinka raskaasti panssaroitu arvokas hahmo lähestyi häntä miekka kohotettuna ja henkivartiokaartin ympäröimänä. Hän puuskahti.
- Grom Rautavasara! Ota haasteeni vastaan, vanha hieman kumaraselkäinen Kislevin pajari huusi.
Grom kääntyi kohtaamaan tätä ja vei kasvonsa aivan pajarin kasvojen eteen.
- Etelästä tulee sun todellinen haastees, hän murahti, käänsi selkänsä ja vasten todellista tahtoaan lähti muun armeijan mukana kohti pohjoisportteja.
Ääni oli jälleen ottanut voiton hänestä ja Grom alkoi pikkuhiljaa huolestua. Hiki valuen vuolaana hänen jännittyneellä vihreällä ihollaan hän taisteli äänen tahtoa vastaan. Mikä oli tuo voima? Miksi se piinasi juuri Gromia? Grom muisti ensimmäisen ”kohtaamisensa” äänen kanssa. Hän oli kuullut sen Sylvaniassa. Se oli kenties pelastanut Gromin hengen ja tekikö se sitä taas. Miksi ääni oli käskenyt Gromin sotaretkelle pohjoiseen? Grom huomasi edelleen juoksevansa armeijansa joukossa. ”Olkoon kuinka voimakas ääni tahansa, se ei saa örkkipäällikköä kieltäytymään haasteesta!” Grom ajatteli ja noin kuudenkymmenen metrin päässä haasteen esittäneestä vanhuksesta hän pysähtyi ja kääntyi. Vanhus tuijotti edelleen Gromia hämmentyneenä ja örkin käännyttyä ympäri hänen miekkaa puristavan kätensä rystyset muuttuivat valkeiksi.
- Tietä! huusi pajari Skrebev yksinkertaisen käskynsä ja aukiolla hämmästyneeseen ihmismassaan aukesi kuja.
Grom kohotti ruosteisen ja veren peittämän kirveensä molemmille käsilleen ja lähti punainen töyhtö liehuen etenemään pitkin muodostunutta tietä. Myös ihminen lähti etenemään ja ihmisjoukot sulkeutuivat heidän ympärilleen. Grom vilkuili huolestuneena sivuilleen ja ymmärsi yhtäkkiä, että hän oli mennyttä. Vaikka hän päihittäisi ihmisjohtajan hän jäisi auttamatta puolustusjoukkojen jyrättäväksi. ”Hölmö typerys!” ääni Gromin päässä raivosi. Sekin oli näemmä tajunnut tilanteen. Grom naurahti ja rentoutui hieman. Hän ajatteli asiaa tarkemmin ja kohautti olkiaan.
- Kaikki yksin mulle. Tästä tulee muuten helvetinmoiset bileet! hän karjaisi viimeisen lauseen ja hyökkäsi pajarin kimppuun.
Samalla hetkellä aurinko hävisi näkyvistä.
Urskoy-joen ylittänyt Sylvanian ja Arabian yhdistyneet armeijat olivat seisahtunut matkan päähän Kislevistä. Örkkien sotakoneet olivat kokeneet raa’an kohtalon epäkuolleiden kohtelussa. Patrick Sieluton kuunteli ja tarkasteli tuulia, jotka toivat hänelle merkkejä kaupungissa käytävästä taistelusta. Hän seisoi ylväänä mustanharmaa kaapu liehuen kylmässä tuulessa. Hänen maaginen miekkansa oli vielä tupessaan ja kypärä hänen kainalossaan. Vähän oli jäljellä siitä Patrickista, joka jokunen vuosi sitten astui Grom Rautavasaraa vastaan perheensä puolesta ja joka Karak Kadrinin porteilla taisteli örkkejä vastaan voitokkaasti. Nuorten ja innostuneen punertavien kasvojen paikalla olivat nyt kalpeat, teräväpiirteiset ja väsyneet vampyyrinkasvot. Ne tarkkailivat valppaina edessäpäin vallitsevia tapahtumia. Vampyyrin vierellä seisoivat hautakuningas Sesram ja arabipäällikkö Ramzi Hagrab-Ghrabi, jota olisi saattanut erilaisissa olosuhteissa erehtyä jopa luulemaan vampyyriksi. Arabin kasvot olivat lähes yhtä kalpeat, kuin Patrickilla ja yllään tällä oli repaleinen harmaanruskea kaapu. Kolmikon katseet kääntyivät samanaikaisesti kohti taivasta, kun yläilmoista laskeutui kaksi ihmistä suurempaa lepakkoa. Patrick kumartui kohti lähintä lepakkoa ja hetken vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoi vain lepakon kitisevä äännähtely.
- Olisihan se pitänyt arvata, puuskahti Patrick lepakoiden noustua uudelleen lentoon. – Rautavasara tapattaa itsensä ihmisten käsiin juuri kun olen saavuttanut sen.
Ei Sesram kuten ei Hagrab-Ghrabikaan sanonut mitään – mitä Patrick ei heidän odottanutkaan tekevän – ja vampyyri komensi armeijansa liikkeelle. Valtaisat lepakkoparvet nousivat ilmaan joukossaan jokunen aavikoiden pelottavista haaskalinnuista ja luurankokomppaniat lähtivät lähes ääntä päästämättä eteenpäin. Jostain armeijan laitamilta kuului kavioiden kalske, kun Patrickin luotettavimmat ritarit lähtivät laukkaan. Tuli hämärää lepakkoparvien peittäessä auringon.
Grom totesi vastustajansa voimiltaan melko heikoksi, mutta kuitenkin taitavaksi vastustajaksi. Niinpä hän päätti väsyttää vanhuksen ja päättää sitten tämän päivät. Yhtäkään iskua Gromin ei ollut varaa päästää läpi, sillä vanhuksen hoideltuaan hänellä olisi työmaana lähes puolet Kislevin joukoista. Irvistäen Grom väisti terävästi kohdistetun miekanpiston ja oli horjahtaa.
- En mä kuule jaksa ruveta leikkii sun kaa, Grom ärähti pajarille ja kävi raivoisaan hyökkäykseen.
Hän iski oikealta ja vasemmalta, ylä- ja alaviistosta ja ihmiset heidän ympärillään perääntyivät pois viuhuvan kirveen tieltä. Pajari joutui myös perääntymään ja kyyristelemään ja lopulta Grom tunsi kirveensä saavuttaneen määränpäänsä. Rusahduksen seurauksena pajari Skrebev menehtyi välittömästi. Gromin kirves oli löytänyt tiensä kylkiluiden välistä keuhkoon ja murtanut matkallaan kaikkea mitä sattui tielle. Hetken vallitsi hiljaisuus, kunnes Grom tallasi rautasaappaallaan pajarin kasvot ja sylkäisi ruumiin päälle.
- Kattokaa teitä! Teill’ oli tollanen vanha houkka johdossa. Ei ihme ettette pärjänny! Grom pilkkasi.
Kislevitit raivostuivat ja iskivät syöpäläisten tavoin Gromiin kiinni ja jälleen heilui kirves. Grom sai kuitenkin pistoja ja kipeitä iskuja joka puolelle kehoaan ja tiesi hävinneensä. Hän halusi viedä mukanaan kuitenkin mahdollisimman monta vihollistaan.
Hetki oli koittanut. Grom taisteli toisen polvensa varassa ja joutui käyttelemään valtavaa kirvestään yhdessä kädessä. Hänen toinen kätensä oli täysin toimintakyvytön ja jalkansa pahasti haavoittunut. Joka puolella häntä oli sitkeitä kislevittisotilaita, joilla oli kuitenkin tavattomia vaikeuksia pistää päiviltä vielä sitkeämpää vastustajaansa.
- Tiiätteks’ te pojat, että nyt mä tunnen itteni ihan Tarakiks! Te ette oo varmaan nähny sitä koskaan, mut se oli sellanen kaveri, jolta puuttu toinen händy, mut silti se taisteli melkeen yhtä isol kirveellä kun meitsi nyt. Siinä oli muuten örkeistä kovin! Grom pauhasi samalla, kun iski ihmisiä maihin nopealla tahdilla.
Kauhean kivun saattelemana hän loukkaantuneella jalallaan kampitti lähennelleen miekkamiehen ja kirveellään pilkkoi jo vaarallisen lähelle heilautetun keihään.
- Jos te vielä leikkaisitte multa korvan irti, niin tietäsin mitkä on Jorgin fiilikset. Mutta ettehän te tunarit ees pysty siihen. Saakelin nuijapää-äpärät! Grom jatkoi.
Hänen silmissään alkoi sumeta ja väsymys tuntui jo voimakkaana hänen jokaisessa lihaksessaan. Joka puolella hänen ympärillään oli ruumiita, mutta ihmisiä oli paikalla koko ajan enemmän ja enemmän. Grom tunsi kuinka keihäänkärki lävisti hänen ihoaan kylkiluiden välistä ja kuinka jokin tylppä kalahti hänen kypäräänsä ja pudotti sen.
- Alkaa silläkin jutut käydä vähiin, joku kisleviteistä huudahti, mutta sai vastauksena Gromin kirveen haaroihinsa.
- Vois olla sulla aarian paikka, Grom murahti nyt jo silminnähden voipuneena.
Sitten alkoi jossain takariveissä tapahtua jotain. Grom kohotti katseensa ja näki kuinka ihmisten takaa kohosi suuri wyvernin kallo, joka näytti hehkuvan himmeän vihreänä. Ja tämän kallon Grom kyllä tunsi. Tuskanhuudot ja kalske tuntuivat sitä seuraavan ja ihmiset kääntyivät kauhistuneena katsomaan mitä tuleman piti. Äänet lähestyivät kohti Gromia ja pian ihmisten linja murtui Grom karjaisi tyytyväisenä ja nosti kypärän takaisin päähänsä. Jorg oli paikalla Uskollisten johdossa heiluttaen hurjana keihästään ja lävistäen ihmisiä raivon vallassa. Uskolliset hänen takanaan olivat vähentyneet, mutta nähtävästi voimistuneet. Myös Kaghed oli saapunut ja työskenteli sutensa kanssa tappavasti Uskollisten toisella sivustalla. Musta kaapu heilahti ja Ni’Gobbla iski tikarinsa kahteen avuttomaan ihmissotilaaseen. Myös Gromin yllätykseksi Ratgat Höperö oli paikalla ja onnistui tainnuttamaan joukon ihmisnuorukaisia taioillaan. Grom katsoi huvittuneena, kun ihmiset kaatuilivat, vaikka mikään ei näyttänyt heitä iskevän. Tarkkanäköinen pystyi kuitenkin erottamaan joukon usvaisia nyrkkejä, jotka iskivät ihmisiä maihin.
- Ette ois parempaan aikaan voinu ilmaantuu! Grom huusi ja Jorg saapui auttamaan tätä jaloilleen.
- Mä en dikkaillu jäädä sulle velkaa, Jorg murahti.
Kaksikko ryntäsi – pikemminkin Jorg ryntäsi ja Grom nilkutti – takaisin taisteluun ja askel askeleelta perääntyivät pohjoisen suuntaan. Vaikka ääni oli taas häipynyt, jokin veti Gromia edelleen pohjoisportteja kohti. Etelästä saapuva uhka ja kauhukuvat kummittelivat tämän täpärästi selvinneen örkkipäällikön mielessä.
- Meinasit sitten ruveta sankartekoihin? Ni’Gobbla oli saapunut hänen vierelleen.
- Joo, se vanhus kerjäs verta nenästään. Ja mitä mä huomasin, niin tuli sitä sitten vähän suustakin, Grom tokaisi.
- Et sitten huomannu näitä kavereita täs ympärillä? Ni’Gobbla jatkoi.
- Pah, ihmulaisii. Kuka niistä välittää? Grom vastasi naurahtaen.
Näin asiat Kislevissä muuttuivat nopeasti. Kaikkien hämmästykseksi örkkiarmeija suuntasi kohti pohjoisportteja vauhdilla, polttaen matkallaan kaupunkia minkä kerkesivät ja murskaten yksinäisiä vahvistusjoukkoja. Grom Rautavasara oli selvinnyt mahdottoman näköisestä piirityksestä ja Kislevin pajari Skrebev oli kuollut. Lisäksi pajarin lähintä neuvonantajaa komentaja Owylskia ei oltu nähty sitten edellisen illan. Itse jääkuningatarta ja hänen palvojattariaan olisi nyt mitä kipeimmin tarvittu tällä Kislevin hädän hetkellä, mutta harvinaisiksi olivat käyneet näiden maagikoiden ilmestymiset. Kislevillä ollut varaa lähettää kaikkia joukkojaan örkkien perään, kun etelästä lähestyi epäkuolleiden suuri armeija. Hätäkutsu lähimpiin Keisarikunnan kaupunkeihin oli lähetetty ja myös Pragiin oli lähetti matkalla. Kukaan ei muistanut vankityrmissä lojuvia ihmisiä ja haltioita, jotka jännittyneinä kuuntelivat tapahtumien etenemistä. Alex von Teichmannin johtaman retkikunnan taival oli käynyt ennakoitua kivisemmäksi. Grom Rautavasaran taival sen sijaan eteni kohti pohjoisten maita, joskin hieman erikoisella tavalla. Gork ja Mork tuntuivat olevan tämän örkkipäällikön puolella, mutta voimakkaasta äänestä päänsä sisällä Grom ei ollut täysin varma. Nyt hän keskittyi kuitenkin vain murtamaan Kislevin pohjoisportit ja poistumaan kaupungista, jossa hän oli kokenut kauhun hetkiä ja selvinnyt mitä täpärämmistä tilanteista. Kaiken kaikkiaan tämä mitä erikoisin vuorokaudenvaihde jäisi hänen mieleensä pitkäksi aikaa. Patrick Sieluttoman armeija sen sijaan keskittyi vasta tunkeutumaan kaupunkiin, joka rautaisella ammattitaidolla järjesteli puolustustaan pahasti kärsineiden muurien luo. Turkiksiin ja pukeutuneet vakavailmeiset miehet katsoivat tyyninä allaan levittäytyvää armeijaa ja kohottivat aseensa. Kislev oli valmis ottamaan vastaan seuraavan iskun.
___________________________________________
Hell yeah! Vähän erikoislaatuista häröilyä. Mutta kun en uskalla hyökätä Gavin imperiumia vastaan tuhoamalla Kislevin, niin jotain erilaista piti keksiä
. Meidän pikku seikkailijaporukka puuttui nyt kuvoista, mutta heitä nähdään kun mättö lakkaa eli ensi osassa. Nääh, en viitti selitellä enempää. Sanokaa mitä piditte. Ja muuten, olisi kiva tietää missä nykyisin mennään tarinat ja novellit-alueella. Vanhoilta ketuilta en ole tarinoita nähnyt pitkään aikaan. Ghe'dahlgin Wilhelm toi vanhoja tuulia mukanaan, mutta muuten jutut ovat vähän erilaisia. Please, tell me, baby!
. Etenkin tuo örkkien puhe on vain niin loistavasti keksitty. Tätä kaivataan lisää 
.
