----------------------------------------
Linnut lauloivat, aamuaurinko kohosi horisontissa. Keisari katsoi ylpeänä palatsinsa parvelta ja siemaisi aamuteetään. Yhtäkkiä kauhea mökä täytti ilman. Linnut lennähtivät pakoon, teekuppi lautasineen tipahtivat ylväälle marmorilattialle kun Keisari shokissaan korjasi monokkelin silmälleen.
"Rogal, mikä on tuo niin kauhea melu?" Keisari kysyi kalpeana hänen uskollisimmaltaan palvelijaltaan.
"Herrani, tuo melu lähtee nuorisosta joka mellakoi barrikadeilla." vastasi Rogal tympeänä. Keisari katsoi hänen palvelijaan joka oli pukeutunut tilanteen mukaisesti. Musta frakki, jonka alta paistoi keltainen voimapanssari. Keisari huokaisi ja kääntyi ovea kohti. Jeeves, *köh*, Rogal avasi oven herralleen särmänä.
Sanguinius katseli mustaa massaa surullisena.
Tähänkö oltiin tultu? Hän pohdiskeli synkkänä. Massa huuteli häntä kohti rivouksia ja kirouksia.
"Alas Keisari!"
"Ylös Horus!"
"Soittakaa Paranoid!"
"Yarr!"
Sanguiniukselta tirahti kyynel.
"Mikä teitä vaivaa! Ettekö te enää osaa arvostaa hyvää musiikkia enää? Mitä tapahtui bluesille, jazzille ja countrylle?" Sanguinius karjaisi ja heristi nyrkkiä massaa kohti. Vastaukseksi hän sai vain örinää ja rivoita eleitä. Hän arvasi heti kenen primarkin joukot olivat näyttämässä paljasta pakaraa hänelle.
"Piru sen Fulgrimin kanssa." Hän huokaisi.
Barrikadeilla oli Angronin Meuhkaajat, jotka huitoivat sinne tänne ja örisivät. Aina välillä heitä kaatui muutama, mutta pian he nousivat pystyyn ja kumauttivat uudestaan päänsä vastakkain. Fulgrimin Löysäilijät harrastelivat rivouksia ja kiusasivat Pyhän Terran viattomia kansalaisia. Mortarionin Likaiset juopottelivat ja läiskivät jo pieniä kaljamahojaan ja örisivät. Magnuksen Häröilijät kehittelivät outoja kampauksia ja tekivät lävistyksiä toisilleen. Itse pääjehu, Horus Pitkäletti katsoi komentolaivaltaan tätä vallankumousta. Tai vallankumouksen yritystä sillä hän tiesi, että homma loppuisi alkuunsa kun Avaruus Hukat ja Pimeät Enkulit saapuisivat paikalle. Rangaistuksena olisi standardien mukaan viiden vuosituhannen ajan pakkokuuntelua, eikä mitään muutakaan kuin jo itse Abbaa. Jo pelkkä ajatus sai Horuksen värisemään.
Sanguinius hölkkäsi herraansa kohti. Avara sali, jonka katto oli yli sadan metrin korkeudessa ja oli tehty lasista antoi yleensä auringon valon tulvia saliin. Nyt auringonsäteet peitti iso, musta alus. Sali jonka lattia oli hienointa marmoria kuulsi Keisarin ja Rogalin piirteet. Urheiden sotilaiden patsaat salin molemmilla puolilla kohosivat jylhinä. Jokaisen patsaan yläpuolella oli kaiutin josta tuli rentouttavaa hissimusiikkia.
"Kun minä olin sinun iässä niin minä ryömin jopa nopeammin!" Keisari tiuskaisi kovaan ääneen. Sanguinius tuhahti ja yritti kiristää tahtia.
"Kenelle sinä huusit? En minä näe ketään juoksemassa." Rogal sanoi ja sai vastaukseksi läppäisyn takaraivoonsa.
"Etkö sinä näe Sanguiniusta?" Keisari kysyi epäilevästi ja osoitti kaukaisuuteen.
"En..." Rogal sanoi nolostuneena ja pyöritteli peukaloita. Varttitunnin päästä Sanguinius saavutti Keisarin.
"Herrani... He ovat.. tulleet barrikadien yli." Sanguinius pihisi. Keisari pudotti teekuppinsa jälleen shokissa. Rogal hengähti ja ojensi uuden teekupin lautasineen.
"Taas minä saan siivota nuo teet lattialta." Joku Keisarin henkivartijoista kirosi.
Seuraavien tuntien aikana musta massa vyöryi hitaasti, mutta varmasti barrikadien yli. Heitä ei pystynyt pysäyttämään edes kunnioitettu Keisarillinen Kuoro. Kun tuo kapinoiva massa pääsi barrikadien ohi, odotti sitä vielä tuhat askelmaa. Sen jälkeen oli virvokkeita joiden jälkeen oli toiset tuhat askelmaa. Näiden askelmien jälkeen oli iso tasanne, jolta löytyi uima-allas ja aurinkotuoleja sekä Keisari seurueineen. Horus Pitkäletti mylvi eläimellisesti kun tämä kapinoiva massa pääsi virkistystasanteelle. Sillä harva pystyy vastustamaan juotavaa tuhannen askelman jälkeen. Kun massa oli virkistäytynyt lähti se jälleen kapuamaan askelmia ylös. Tästä innostuneena Horus heilutteli päätään ja pitkää lettiään villisti. Äkisti hän kolautti päänsä ohjainpöytään. Hän nosti päätänsä hitaasti ja katsoi mihin oli osunut.
”No voihan…” Hän kirosi. Horus oli osunut nappiin joka laskisi aluksen suojakilvet. Keisari aisti tämän ja päätti teleportata alukselle antamaan mokomalle kapinarehvaalle Isän kädestä. Hänen mukana siirtyi myös, tosin heidän epäonnekseen, Rogal, Sanguinius ja kasa keltaisia sekä punaisia terminaattoreita. Keisarin henkivartiosto jäi toiselle tasanteelle pulikoimaan altaaseen ja ottamaan aurinkoa. Horuksen omat henkivartijat lähtivät karkuun ja Horus nielaisi, arvaten mitä tulisi käymään.
Yhtäkkiä Horus kuuli köhäyksen hänen takaa. Hän kääntyi ja näki Sanguiniuksen. Tuon siipeilevän punapukuisen primarkin. Horus örisi niin kovaa kuin pystyi ja Sanguinius kaatui polvilleen, samalla pidellen korviaan kun tuo epäinhimillinen örinä puhkoi hänen tärykalvot.
”Kerettiläinen.” Sanguinius puhisi kyynelten seasta.
”Miksi teit tämän?” Hän jatkoi.
”Örr. Kuuntele nyt itsekin houkka.” Horus vastasi. Sanguinius pudisti päätänsä ja kaatui maahan kasvot edellä.
Keisari saapui tummaan huoneeseen jonka lattiaa koristi Sanguiniuksen upea, mutta kuollut olemus. Horus nauroi hänelle jostain päin pimeyttä. Keisari astui eteenpäin ja himmeät valot syttyivät. Nyt hän erotti Horuksen piirteet huoneen keskellä olevalta valtaistuimelta. Keisari katsoi kauhuissaan Horuksen uutta ulkonäköä.
”Miksi.. Miksi sinä teit tämän? Ja miksi hemmetissä nuo likaiset ja rasvaiset hiukset. Leikkaa ne heti pois!” Keisari sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Sain tarpeeksi sinun määräilystä!” Horus tiuskaisi. Keisari katsoi häntä vihaisesti. Yhtäkkiä huoneeseen astui puna-keltainen terminaattori. Se hyökkäsi Horusta kohti jodlaten samalla. Horus peitti korvansa ja örisi jotain takaisi. Kun terminaattori saavutti Horuksen nappasi tämä onnetonta terminaattoria päästä kiinni ja väänsi nupin kaakkoon.
”Perhana siun kanssa, poika!” Keisari tiuskaisi ja loi psyykkisen vasaman jonka ampui Horuksen parhaimpia stereoita kohti. Kuin hidastetusti, Horus hyppäsi vasaman tielle mutta ei ollut tarpeeksi nopea. Vasama räsähti stereoihin, luoden kipinöitä ja räjähdyksiä joka puolelle. Kun valoshow oli päättynyt nousi Horus maasta silmät kiiluen vihasta. Kauheaakin kauheampi örinä täytti huoneen. Keisari hyökkäsi. Kiivas taistelu täytti huoneen, kaksi mahtavaa henkilöä ottivat mittaa toisistaan. Kun taistelu näytti lähenevän loppua niin Horus oli voitolla. Keisari kaatui uupuneena selälleen maahan. Silloin hänen silmänsä osuivat tuohon epäonniseen terminaattoriin jonka nuppi osoitti kaakkoon. Sillä hetkellä Keisari päätti karkottaa hänen hyvän puolensa jonnekin muualle ja läpsäisi Horusta oikein olan takaa. Sitten hän nappasi Horusta päästä kiinni ja leikkasi tämän likaiset, rasvaiset ja pitkät hiukset pois miekallaan. Tästä Horus masentui niin pahasti ettei enää kyennyt kapinoimaan.
Kuin tahdon voimasta, Jeeves, *köh*, Rogal saapui huoneeseen.
”Pistä tämä ruoja siihen tiedät-kyllä-mihin-tuoliin. Minä lähden etelänlomalle.” Keisari määräsi ja häipyi. Rogal suoristi frakkinsa ennen kuin vei Horuksen takaisin Pyhän Terran Pinnalle.
Kun Rogal esitti kapinoiville Horuksen kohtalon, nämä panikoivat ja lähtivät karkuun, kukin ties minnekkin. Custodit ottivat yhä lunkisti aurinkoa. Avaruus Hukat ja Pimeät Enkulit ihmettelivät vain. Tosin Avaruus Hukkien primarkki, Leman ”Viinapää” Russ lähti Keisarin kanssa etelänlomalle.
Rauha palasi Pyhän Terran päälle. Tosin tuon pirteän ja kauniin maailman suurimmassa palatsin komerossa on synkkä ja pimeä salaisuus. Siellä on Horus, tuon suuren kapinoinnin alullepanija, jonka naamaa peitti kuivumassa olevat Keisarin violetit bokserit. Hän joka kärsii yhä rangaistustaan, sillä kukaan ei ole uskaltanut uhmata Keisarin tahtoa. Jonka takia hänellä on korvalaput jotka soittavat Abbaa non-stoppina. Tämä toimii varoittavana esimerkkinä muille kapinallisille.
--------------------------------------------
