Ei armoa. Tarina ryöstelevästä corsair porukasta. Osa 1

[Mekol]

Yöllinen hetki


Aurinko oli jo laskenut kun laivan nuori kapteeni asteli kannella. Matalat tömähdykset laivan kantta vasten vain kaikuivat hiljaisella ulapalla
mies katseli loputtomiin aallokkoihin ja tunsi ikävää, mutta hän siirsi tunteensa pois ja keskittyi tehtäväänsä.
Kapteeni tunnettiin nimellä Mekol. Isänsä tavoin hänkin oli ajatellut viettää muutaman vuoden merellä kunniaa, mainetta ja ennekaikkea rahaa keräten. Ja kun rahaa olisi tarpeeksi palkkaisi hän itselleen pienen osaston joukkoja lähtisi ryöväämään monia muita alueita. Ja kun mainetta olisi tarpeeksi hän saattaisi yltää vaikka millaisiin saavutuksiin.
- Pitäkää kurssi ja ilmoittakaa jos jotakin hälyttävää sattuu.
- Kyllä kapteeni. Ilmoitti nuori ohjaaja samalla kun Mekol katosi vaatimattomaan hyttiinsä. Noh hänestä se oli vaatimaton, mutta jos sitä vertasisi muihin laivan matkustajien oloihin oli Mekolilla juhlallinen hytti. Muut merimiehet nukkuivat olkisissa ja haisevissa kasoissa, mutta laivan kapteenina oli hänellä tiettyjä oikeuksia.

Pieni mutta viihtyisä hytti oltiin koristeltu muutamalla vaatimattomalla tuolilla ja pienheköllä kulmikkaalla pöydällä. Pienellä pöydällä oli pieni muisto hänen vaimostaan, joka kotona hoiti hänen lapsiaan. Seinällä hän säilytti ehkä elämänsä kuitenkin tärkeintä esinettä, valtavaa miekkaa jollaista vain Har Ganethissa opiskellut soturi saattoi kantaa. Opettajiensa mielestä Mekol ei ollut tarpeeksi taitava selviämään taistelussa heidän herransa Malekithin monilla suurilla ryöstöretkillä ja niin hänet passitettiin hieman turhempii töihin. Mutta kuten monella muula Mekolin kaltaisella haltialla oli hänelläkin tyypillisiä ominaisuuksia vallanhimo, kunnia ja ennenkaikkea viha Ulthuanin saastaista kansaa kohtaan. Tästä syystä oli Mekol mielellään ottanut vastaan kapteenin viran, hän pääsisi näyttämään hänen taitojensa epäiliöille millaiset kyvyt hänellä oikeastaan on.

Tehtävä oli hyvin yksinkertainen. Etsiä Uluthuanin rannikolta yksinäinen kylä, varastaa kaikki arvokas, tappaa Uluthuanin kylän asukkaita ja paeta saalineen takaisin kotimaahan. Ainoan Mekolin mielestä vakavan esteen asettivatkin Lothernin merivartiosto, mutta tätä ei Mekol pelännyt. Heidän katamariininsa oli paljon nopeami ja tiukan paikan tullen he saattoivat vain nostaa purjeet ylös ja paeta taistellakseen taas uudelleen. Mekol oli harmikseen saanut tietää, että Lothernin laivasto partioitsi nykyään paljon useimmin jopa hieman kauampana rannikosta, mutta hän luotti miehistöönsä ja kykyihinsä. Hänen mielestään olisi parasta rantautua illalla käynnistää ja käynnistää hyökkäys heti yöllä ja paeta muutaman tunnin päästä kaikkine aarteine ja tavaroineen.

Nyt hän kuitenkin tarvitsi lepoa. Vielä ennen unta hän toivoi suojelusta ja sääliä jumalaltaan sitten hän nukahti.

Älkää näyttäkö armoa

Aurinko kohosi kirkkaana ja Mekolin mielestä liian kauniina hän olisi toivonut pilvisempää päivään. Hän alkoi toimittaa arkisia askareitaan. Mekol kapusi kannelle jossa hänen kaksisataa vahvuinen miehistö toimittikin jo askareitaan. Joku hinkkasi laivan kantta puhtaammaksi, joku kiristi köysiä, muutamat tappoivat aikaa pelaamalla korttia, joku oli onkimassa laivan päädyssä. Ensitöikseen Mekol kävi tarkistamassa että ruokaa oli riittävästi ja varmisti, että jokainen sai juurioikea määrän ruokaa itselleen. Ei liikaa, mutta ei liian vähääkään, oli tärkeää ettei merellä syönyt paljon, sillä ahtaassa laivassa pienikin tauti saattoi levitä hyvin nopeasti. Toisaalta Mekol kyllä uskoi miehistönsä terveyteen sillä hän tiesi, että monet laivaston jäsenistä olivat viettäneet merellä enemmän kuin heidän olisi tarvinnut. Kun ruoka oli jaettu otti Mekol paikkansa laivan perällä ja asettui seisomaan laivan toiseksi korkeimman henkilön Azirin kanssa. Azir oli paitsi ohjaaja hän oli saanut myös petojen käsittelyn alkeet tietoonsa. Tästä merkkinä hänen olallaan raakkuikin musta lintu.
- Harmi kun ei tuule yhtää enempään.
- No ei oikeastaan. Paiste aamulla tarkoittaa yleensä tuulista keskipäivää ja iltaa.
- Kyseenalaistatteko taitoni Azir?
- En suinkaan kapteeni. Huomautin vain asiasta.
- Kyllä minä sen tiedän. Olemme seilanneet jo niin kauan yhdessä, että tunnen sinut liiankin hyvin. Milloin maan pitäisi tulla näkyviin?
- Näillä hetkillä. Olemme aikataulustamme edellä, jos vain kaikki menee hyvin olemme takaisin kotona ehkä jopa ennen seuraavaa kolmea kuunkiertoa.
- Hienoa. Kerrassaan hienoa, kun saavumme maan näkyviin käännä kurssi hieman taakseppäin ja laske purjeet. Jäämme odottelemaan iltaa.
- Selvä on. Azir sanoi ja huiskautti mastossa olevalle miehelle pitämään silmänsä auki.

Mekol katseli miehistöään hän tunsi suurta kunnioitusta ja ylpeyttä kun näki heidän tekevän askareitaan. He tiesivät mitä tehdä ja jokainen ymmärsi mikä hänen tehtävänsä ja panoksensa oli tällä ryöstö retkellä. Nämä olivat niitä sotilaita, jotka toivat kunniaa ja mainetta kansallemme. Nämä olivat niitä sotureita joiden veri virtasi että kansalaisemme saisivat heille kuuluvia asioita.
- Kuulkaa minua! Huusi Mekol. Miehistö lopetti puuhansa ja katse kiinnittyi kapteeniin
- Tänä iltana rantaudumme ja samaisena yönä tulee virtaamaa Uluthuanin kansalaisten veri jaloissanne. Teistä jokainen tietää riskit tällä retkellä. Se joka pelkää hypätköön mereen ja uikoon vaikka Lustriaan asti. Miehistö naurahti. Mekon hymyili kolkosti
- Älkää osoittako armoa. Jos joku teiltä armoa pyytää, tiedättekö miksi teidän ei sitä tuli hänelle antaa? Miehistö oli hiljaa
- Jos osoitatte armoa, ette ole tämän arvoisia. Ette ole tämän retken arvoisia, olette vain yhtä heikkoja kuin avun pyytäjä! Ette ole siis enempää kuin Uluthuanin mätä kansalainen. On siis mielestäni parempaa, että armon osoittaja jääköön mantereelle. Liittyköön vertaistensa joukkoon! Taas miehistö naurahti
- Mutta tiedän ettei tästä joukosta löydy sellaista. Tiedän että te kaikki olette parhaista parhainta mitä kansalamme on tarjota näille retkille. Tiedätte panoksemme, täyttäkää se siis, jotta kansamme voi siis olla meisä ylpeä! Miehistö puhkesi hurraa osoituksiin ja monen mieli koheni

Oli muutaman tunnin hiljaisuus. Katamariini ajelehti hiljaisella vauhdilla eteenpäin. Aallokot olivat hieman kasvaneet ja Mekol toivoikin, että maa näkyisi pian. Sään oli suosinut heitä koko matkan ajan. Voimakkaita aallokkoja oli ollut vain harvoin ja matka oli taittunut normaalia paljon nopeammin. Hiljaisuuden rikkoi huuto mastosta

- Uluthua näkyvissä katsokaa! Ja toden totta, siellä kaukaisuudessa kohosivat mahtavat vuoret. Ne osoittivat ettei rannikolle ollut enää kuin muutaman tunnin matka.
- Laskekaa purjeet! Azir huusi. Ja käskyä noudatetiin välittömästi

Alkoi piinaava odotus. Jokainen sotilas vain istui omalla seinustan paikallaan odottaen iltaa. Mekol asteli laivan kannella hermostuneesti ja tähyili yhdessä Azirin kanssa ulapalle peläten mahdollista Lothernin merivartioston sattumista paikalle.
- Turhaan murehdit. Ei heitä ikinä ole paikalla kun niitä tarvittaisiin.
- Hmmm. Tulisi kuitenki olla varovaisempi. Onko lemmikkisi jo liikeellä.
- On. Se palaa takaisin piakkoin. Lähetin sen etsimään mahdollista kylää rannikon lähettyviltä. Oletan että suuntaamme hyökkäyksemme yhteen Tiranonicin monista pienistä kylistä?
- Kyllä vain. Luulempa vain että vastassamme on muutakin kuin lapsia ja naisia. Ovat kuulemma ottaneet opikseenkin. Kuulitko siitä eräästä retkesta joka...........
Keskustelu jatkui vielä hetken kunnes Azirin lintu palasi. Se raakkui äänekkäästi tietonsa Azirille joka tulkkasi ne pikimiten Mekolille.
- Aivan rannikon tuntumassa on yksi kalastuskylä. Paikalle on rantautunut laivallinen Lothernin merivartioston sotilaita. Meitä tuntuisi olevan saman verran. Heidän laivansa on saanut pahoja vaurioita ja he näyttäsivät pysähtyneet korjaamaan sitä.
- Noh otamme sen. Nostakaa purjeet hetken päästä. Mekol katseli taivaalle ja näki taivaan muuttuvan värikkäämäksi mitä lähemmäs iltaa tultiin. Vielä ennen purjeiden nostoa Mekol kutsui miehistön koolle rukousta varten
- Oi Khaine kuule rukouksemme ja ota vastaan mitätön lahjamme, sillä sinun nimeen me vuodatamme vertamme. Anna meille siis rohkeutta ja voimaa kukistaa vihollisemme. Näin Mekol lausui ja uhrasi yhden laivan harvoista liskoista, jotka oltiin otettu mukaan vain ja ainoastaan uhrauksia varten.

Purjeet nostettiin ylös. Oli kuin Khaine olisi kuullut rukouksen, sillä tuuli tarttui heti sellaisella voimalla purjeisiin ettei kestäisi kauan ennenkuin he saavuttaisivat rannan. Miehistö oli hiljaa, Mekol jakeli käskyjä kiivaasti, hän päätti jättää kahdestasadasta sotilaasta neljäkymmentä pitämään laivan valmiina lähtöön.
- Azir. Jää tänne, jos joku osaa pitää tiukanpaikan tullen kuria niin se olet sinä
- Mutta entä ryöstö. Olen odottanut tätä niinkauan. En vain aijjo seistä täällä odottamassa teitä
- Se on käsky. Jos tarvitsen sinua niin lähetän jokun hakemaan sinut. Mekol saneli uhkaavaan sävyyn

Azir nieli käskyn sillä hän tiesi kapteenin vain tarkoittavan parasta. Mekol asettui joukon etunenään ja lausui viimeiset sanat ennekuin laiva rantautui.

- Juoskaa nopeasti ja pysytelkää matalana. Elzar ota puolet joukoista ja juokse kylän vasemalle puolelle. Kiertäkää kaukaa. Me loput tulemme oikealta. Edetkää hiljaa ja varmasti. Ja ennekaikkea tuokaa kunniaa itsellenne ja kansallemme. Muistakaa ei armoa!

Ja laivan keula tömähti hiekkaan ja satakuusikymmentä sotilasta hyppäsi veteen. Katseet kiinnittyivät vasemalle noin kilometrin päässä kajastaviin valoihin.
- Jakautukaa. Kuiskasi Mekol joukoilleen. Ja Elazar odota hyökkäystämme, hyökkää vasta kun me olemme vetäneet huomion.
- Ymmärrän. Sanoi laivan purjeista vastaava hekilö Ezir. Kokenut sotilas hänkin.
Hetken hän odotti, että toinen ryhmä oli hieman edempänä, pian he alkoivat itsekkin edetä.
- Ja muistakaa ei armoa. Nämä olivat viimeiset sanat jotka Mekol tulisi kuiskaamaan.


Mitä piditte. Pyydän vieläkin anteeksi virheitä. Ei taida tuo suomikaan sujua vaikka todistuksessa lukeekin 9. Noh se siitä sit. Antakaa rehellistä palautetta[/i]

[Modsognir Surmavasara]

Priun hyvä tarina ja mielenkiintoisia mielikuvia..
toimi mielestäni hyvin.

ei tuntunut tökkäävän missään ja muutenkin mukavaa luettavaa.

ainut mikä jäi kiusaamaan oli tuo loppu..
"kuiskasi viimeiset sanat" ennen mitä? kuolemaansa, hyökkäystä
vesikauhuinen liito-orava hyökkää puusta ja puree kielen poikki ja täsät syystä ei koskaan kykene puhumaan???
KANSA VAATII JATKOA JA TIETOA!!! tai no minä ainakin...

mutta onneksi ei käynyt niinkuin pelkäsin. Tekstiä ei ole nähtävillä kuin pieni loppupätkä juuri kuin pitäsi alkaa tapahtumaan.
onneksi ei saatu loppua "Ja sit ne meni sinne kylään ja tappo kaikki ryösti saaliin (löyti jotain tosi arvokasta niinku) ja sit se sankari palas kotii hirmu kunniassa ja pääs parempii hommmii"

tuo oli mielestäni se paras asia tarinassa jätetään sitten kokonaan jännä kohta mieluummin kirjottamatta kun tehdään se nopeasti huitasten.

[Mekol]

Kyllä jatkoa on luvassa ja vielä paljonkin.
Lopetin tuohon kohtaan, koska väsytti nii saamaristi. Ja ei makeaa mahan täydeltä. Mutta jatkoa siis on luvassa

[Stormdaemon]

Nooh... Olihan tämä juonellisesti loistava ja hyvin kirjoitettu, mutta sinun kannattaisi siltikin panostaa kielioppiin. Ongelmista suurin on aivan selvästi ison alkukirjaimen käyttö. Minullahan näitä virheitä sattuu myös varsin paljon, mutta nämä ovatkin vain puolihuolimattomia kommentteja. Lisäksi nuo pahuksen virheraportit häiritsevät aika vietävästi. Mutta toistan, loistavaa työtä. (Minuakin tuo ilm. väliaikainen loppu häiritsee, mutta minkäs voi...)

[Finklestein]

Jos panostaisit kielioppiin tarina voisi olla siedettävä.