No katsos jos se oli tarpeeks äkänen ja kyrsiintyny ni se vähän anto pelon aihetta ja jätti ne ruumiit nyljettynä sinne kylään vähän niinku käyntikortiks... tai ainakin jotain tämän tapaista ajattelin asiasta.
Tarina on todella hyvin kirjoitettu ja lähtökohdat ovat mielenkiintoiset ja taatusti on mielenkiintoista luettavaa siinä vaiheessa kun nämä kolme toisistaan tietämätöntä henkilöä sattuu eksymään samaan aikaan samaan huoneeseen tappamaan samaa uhria tai välttämättä niinkään mutta onpahan odottamista kohtaavatko he, ja mikäli kohtaavat niin mitä siintä seuraa.
joten LISÄÄ!!!! tahtoo tietää miten loppuu.!!!
Jacob kurkisti kulman taakse nähdäkseen, oliko reitti selvä. Kulman takaa oli tulossa 10 sotilasta, jotka olivat matkalla parakeille. Jacob veti päänsä takaisin salamannopeasti, muttei tarpeeksi nopeasti. Yksi sotilaista näki hänet. "Mikä tuo oli ?" hän sanoi. "En minä mitään nähnyt." sanoi toinen sotilas. "Mennään kuitenkin varmuuden vuoksi tarkistamaan." sanoi Jacobin nähnyt sotilas. Joukosta lähti puolet kävelemään kohti kulmaa, jonka takana Jacob seisoi. "Voi perkele" kirosi Jacob. Lähin kulmaus oli monen metrin päässä eikä hän millään ehtisi sinne ilman, että hänet nähtäisiin. Hän etsiskeli pakoreittiä ja huomasi avoimen ikkunan yläpuolellansa. Hän huomasi myös Lähellä olevan, laudoitetun oven, jossa luki "MYYTÄVÄNÄ". Hän hyppäsi ilmaan, tarttui ikkunan verhoista ja vetäisis itsensä sisään juuri ennen kuin sotilaat tulivat. "Ei täällä mitään ole." sanoi yksi sotilaista. "Ehkä on, ehkä ei." sanoi viekas ääni. "Repikää laudat irti. Me tutkimme tämän talon." hän komensi. "Hitto!" ajatteli Jacob ja katseli ympärilleen. Asunto oli pieni eikä siinä ollut paljon piilopaikkoja. Sitten hän muisti, mitä hänelle oli opetettu Cathayssa ja Nipponissa. Hänen silmiinsä syttyi kiilto. "Sano minun sanoneen, mutta aina kun Jacobilla syttyy tuo kiilto, hänellä on kepposet mielessä." hän muisti isoäitinsä aina päivitelleen isoisälle.
Isokokoinen sotilas irrotti viimeisen laudan ja työnsi oven auki. Talo oli tyhjä, sillä siellä ei ollut asunut kukaan sen jälkeen kun talon omistaja oli seilannut Lustriaan. Hänen poikansa oli päättänyt myydä talon, koska hän oli avannut saluunan kaupungin toisessa osassa.
Sotilaat astelivat sisään ja alkoivat etsiskellä joka paikasta. He eivät kuitenkaan löytäneet hänestä jälkeäkään. He eivät kuitenkaan katsoneet tarpeeksi tarkasti. Hän oli piiloutunut nojatuolin alla olevaan reikään. Eräs sotilaista siirsi tuolin muttei huomannut reikää. Hän käänsi selkänsä sanoakseen jotain, muttei koskaan ehtinyt sanoa sanottavaansa.
Jacob oli noussut pystyyn ja lyönyt miekallaan miehen pään irti. Sotilaat reagoivat liian hitaasti ja antoivat Jacobille liikaa aikaa. Hän syöksyi eteenpäin ja puhkoi toisen sotilaan rengaspaidan täyteen reikiä veitsellänsä. Ennen kuin hänen eloton ruumiinsa katui, Jacob heitti miekkansa ja naulitsi seinään takana seisovan sotilaan. "De-de-demoni..." kuiskasi toinen sotilas täristen. Se oli viimeinen asia mitä hän ikinä sanoi. Jacob tarrasi maassa lojuvaan hilpariin ja löi miehen pään kahtia. Jäljellä oleva sotilas katseli kauhun ja ihailun vallassa, miten Jacob taidokkaasti tappoi hänen miehensä. "Noita..." hän sanoi inhon vallassa. Jacob tunnisti tuon äänen. Se kuului viekasääniselle sotilaalle, joka oli nähnyt hänet. Mies pudotti kilpensä ja veti miekkansa tupestaan. Hän syöksyi
Karjuen kohti Jacobia ja huitoi sekopäisesti miekallaan. Jacob kumartui, viiletti ohi ja viilsi samalla miehen kyljen auki. Hän älähti ja painoi käden haavan päälle estääkseen vuodon. Hän lähti taas juoksemaan kohti Jacobia ja tällä kertaa hän yritti pistää miekkansa Jacobin pään läpi Jacob väist ja löi miehen käden irti. Sotilas ulvoi tuskasta ja putosi polvilleen pidellen jäljellä olevalla kädellään kiinni olkapäästään. Jacob käveli hänen taakseen, kaivoi taskustansa kuristusnyörin ja kietoi sen miehen kurkun ympärille. Hän kiristi narua ja sotilas alkoi yskiä. "Kuinka monta sotilasta linnassa on?" Jacob kysyi häneltä. Vastausta ei kuulunut. Jacog tiukensi nyöriä ennestään ja mies alkoi muuttua punaiseksi. Kysyn nyt viimeisen kerran kuinka paljon sotilaita on?. Mies ei vastannut, vaan pudisteli päätään. Jacob ärsyyntyi ja kuristi miehen hengiltä. Hän sulki oven ja lähti talosta.
Hän hiiviskeli syrjäistä katua pitkin parinkymmenen korttelin päässä linnasta. "Hei sinä siellä!" hän kuuli jonkun huutavan hänelle. Hän kääntyi hitaasti ja näki muutaman metrin päässä kaapuun pukeutuneen muukalaisen. "Tämä on yksityisaluetta. Et saa kulkea täällä ilman lupaa." hän sanoi ja otti pari askelta eteenpäin. Jacob ei vastannut. Mies pysähtyi. Hän päästi varikselta kuulostavan rääkäisyn ja pian hänen takaansa tuli lisää miehiä. Heitä oli noin 15. Jacob kääntyi mutta kadun toinenkin pää oli täynnä miehiä. He olivat kaikki kaljuja ja heillä oli olkapäässä varis-tatuoinnit. Heillä kaikilla oli aseet. "Täällä eivät muut kuin Variksen veljeskunnan jäsenet saa liikkua." kaapuun pukeutunut mies sanoi. "Variksen veljeskunta..." Jacob ajatteli. Hän oli kuullut siitä saluunoissa ja majataloissa. Maanalainen järjestö, joka oli viime vuosina levinnyt ympäri Keisarikuntaa ja Bretonniaa. He palvoivat Varis-jumalatarta, jonka Sigmarin kirkko oli julistanut pakanalliseksi epäjumalaksi. Monia järjestön jäseniä oli poltettu roviolla.
Mies ärsyyntyi ja sanoi vieressä seisovalle miehelle jotain oudolla kielellä ja osoitti Jacobia. Mies nyökkäsi ja käveli Jacobia ja paljasti takkinsa alla olevan kirveen. Hän otti kirveen ja huitaisi sillä Jacobin päätä kohti. Jacob väisti helposti kömpelön iskun ja löi pitkä-teräisen tikarin miehen kurkun läpi. Hän päästi korahtavan äänen ja kaatui maahan kuolleena. Kaapuun pukeutuneen miehen kasvoille ilmestyi hämmästys, joka pian katosi. Tällä kertaa hän usutti neljä miestä Jacobin kimppuun. Yhdellä oli viikate, kahdella muulla oli nuijat ja tikarit sekä viimeisellä oli pitkä ketju. Viikatteen kanssa aseistautunut mies juoksi häntä kohti ja sai samantien nopean iskun silmäänsä ja kuoli siihen paikkaan. Ketjulla huitova mies yritti osua ketjulla Jacobia päähän, mutta hän väisti sen helposti. Kaksi muuta miestä tulivat mukaan. Jacob väisti ensimmäisen nuijalla huitaisun ja potkaisi miestä nivusiin. Mies lyyhistyi tuskissaan ja Jacob teki liitopotkun suoraan ketjulla huitovan miehen kaulaan. Miehen kurkunpää murtui ja hän kuoli siihen paikkaan. Jacob otti hän ketjunsa ja kietoi sen maassa makaavan miehen kaulan ympäri. Juuri kun viimeinen taistelukuntoinen mies yritti puukotta häntä, hän nosti maassa makaavan miehen kilveksi ja mies tappoi oman toverinsa. Hän katsoi kauhuissaan miten hänen toverinsa henki katosi. Jacob pudotti ruumiin, otti vyöltäsä kaksi tikaria ja viilsi tämän viimeisen miehen kurkun auki.
Kaapuun pukeutunut mies oli raivoissaan. Hän lähetti kaikki elossa olevat miehensä Jacobin kimppuun. Miehet lähtivät ulvoen Jacobia kohti. Hän otti kaikki tikarinsa vyöltään , hyppäsi ilmaan ja heitti tikarit kumpaankin suuntaan. Tikarit iskeytyivät ihmismassoihin ja valtava määrä miehiä kaatui kuolleena maahan. Kaapuun pukeutuneen johtajan kasvot kalpenivat ja hänen silmiinsä ilmestyi eläimellinen kauhu. Hän huusi jotain, joka kuulostiraakkumiselta ja kaikki eloon jääneet lähtivät pakoon ja Jacob jäi yksin kujalle.
Hän irroitti tikarinsa kaikista ruumista, kääri ne taas kankaaseen ja laittoi vyöllensä. Hän istuutui maahan, sulki silmänsä ja alkoi meditoida. Hän istui noin vartin, tasaten hengitystään ja rentouttaen lihaksiaan. Äkkiä hän avasi silmänsä, nousi nopeasti pystyyn ja lähti juoksemaan kohti linnaa.
"Have the lambs stopped screaming yet, dear?"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"
Skrixqueek kirjoitti:oikein mukava ja realistinen, mutta paljoa ei ehtinyt tapahtumaan.
ja taas fluffillista vinetystä:
edes morrin papit eivät mielellään kanna kuoleman jumalan symbolia työn ulkopuolella, sillä se tuo pahaa onnea.
sen sijaan khainen, murhan jumalan tai ranaldin, varkaiden ja huijareiden jumalan symbolit sopisivat hämäräveikolle.
morria pidetään ankarana ja anteeksiantamattomana. hän todennäköisesti kiroaisi jonkun joka uskaltaa rukoilla häntä omaa etuaan tavoitellessaan...
eipä muuta tällä kertaa.
Ranald puolestaan ei tykkää väkivallasta, joten assassiinille häneltä tuskin myötätuntoa heruisi. Tietenkään salanirhaaja itse ei välttämättä ole teologian asiantuntija, joten ehkä hän kuvittelee varkaiden suojelijan olevan kaikkien rikollisten ystävä (vrt. kristityt kautta aikojen, kun rukoillaan ennen sotaanlähtöä kuolemaa viholliselle).
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Saisit alkaa kirjottaa romaaneja.
Hyvää tekstiä, mutta ei tota kyllä voi novelliks sanoa pikemminkin erittäin pienikokoiseksi romaaniksi tai tarinaksi.
Black Herald kirjoitti:Saisit alkaa kirjottaa romaaneja.
Hyvää tekstiä, mutta ei tota kyllä voi novelliks sanoa pikemminkin erittäin pienikokoiseksi romaaniksi tai tarinaksi.
Tiedätkö romaanin ja novellin tarkan eron?
En minäkään, mutten ole nähnyt yhtäkään alle satasivuista kutsuttavan edes pienoisromaaniksi. Vastaavasti pitemmät novellit voivat olla monikymmensivuisia.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
Tarina tuntuu paranevan osa osalta joistakin virheistä huolimatta. Se, että tuo poika tappaa tuollain yhden hypyn aikana kymmenen miestä, kuulostaa jo vähän turhankin epärealistiselta. Myös kahden ensimmäisen osan jaarittelu kavereitten varusteista alkoi pitemmän päälle tuntumaan vitsiltä, jota tämän tuskin on tarkoitus olla. Kuitenkin tarinan henkilöhahmot luovat kuitenkin jännän asetelman loppua kohti, sillä ymmärtääkseni kaikilla on jokseenkin sama päämäärä.
Voisit yrittää kirjoittaa vähän enemmän putkeen niin ei aina välissä tarvitsisi lukea noita muiden postaamia kommentteja ja pystyisi keskittymmään koko ajan vain tarinaan, mikä on huipputeosten yksi asiaydin.
Oikein sujuvaa tekstiä ja tunnelma on katossa. Mutta voisin vaikka vannoa että olet katsonut liikaa animea/mangaa, ja se on todella paha asia. Ukko hyppää ilmaan ja heittää kasan tikareita niin että liuta pahiksia kuolee, ja sen jälkeen paikalle hyppää pikatsu ja tekee ukkosiskun. Siinä vaiheessa Jaakoppi kaivaa taskusta baybladen jne jne jne.
Tiedätkö romaanin ja novellin tarkan eron?
En minäkään, mutten ole nähnyt yhtäkään alle satasivuista kutsuttavan edes pienoisromaaniksi. Vastaavasti pitemmät novellit voivat olla monikymmensivuisia.
En puhunut sivujen määrästä, enkä juuri tiedä sitä tarkkaa eroa niissä, mutta olkoon.
Kiva stoori on ja paranee koko ajan, mutta tässä vikassa osassa toi homma alkaa oleen vähän... krhm... tuotanoinaa... sellasta "joo mä osaan kaiken kaikki pelkää muo mä tapan kaikki". Tän stoorin nimi vois muuten olla "Kolme sarjamurhaajaa".
tai välttämättä niinkään mutta onpahan odottamista kohtaavatko he, ja mikäli kohtaavat niin mitä siintä seuraa.
:D
