Ykkösosa.
Frederic oli matkannut tuntemattomasta syystä vauhdilla Keisarikunnan itäosiin. Matkalla monet kyselivät häneltä syytä ripeään taivallukseen, osa jäi henkiin. Yhtenä iltana Frederic erehtyi juomaan liikaa, ja aloitettuaan kapakkatappelun hän joutui lähtemään kylästä hirveässä päänsäryssä ja sateessa. Kylän laitamilla sijaitsevassa metsässä hänen kimppuunsa kävi joukko goblineita, jotka Fredericille tuntemattomasta syystä lähtivät karkuun yhtä lukuunottamatta. Huonoksi onneksi tämä yksi sattui olemaan shamaani, joka melkein kärvensi Fredericin kadoten sitten. Nyt Frederic jatkaa matkaansa Keisarikunnan läpi, mutta ei osaa arvata mikä häntä odottaa.
Aamun ensimmäiset valonsäteet lensivät kukkulan takaa, heijastuen kosteasta nurmikosta kimaltelevina timantteina. Aukean laakson luota kuului kiroilua ja askelia. Lähempää tarkastelua harrastava matkalainen olisi nähnyt punaisiin pukeutuneen, pitkähiuksisen miehen kävelevän edestakaisin pienen aukion ympäri.
"Missä se on!?", kirkas ääni huusi. Miehen siniset silmät olivat vielä väsymyksestä himmeät, heijastaen usean yön unettomuutta. Hänen vaatteensa olivat kuraiset, hiukset pesemättömät, kasvot luiset ja kalpeat. Vyöllä hänellä oli huotra, josta näkyi koristeellinen miekan kahva. Ilman hänen vaatteitaan ja hiuksiaan olisi luullut hänen olevan aatelistoa. Nyt hän näytti lähinnä lainsuojattomalta.
Frederic kiroili ja kaiveli tavaroitaan; pientä, nahkaista makuupussia, reppua jonka pohja oli melkein puhki, satulalaukkua johon oli repeytynyt nyrkin mentävä reikä. Yhtäkkiä hän pysähtyi, näytti miettivän hetken, ja tunki sen jälkeen kätensä taskuun. Kopeloituaan taskua hänen ilmeensä kirkastui ja hän veti esiin kirjekuoren. Hätäisesti hän veti esiin kirjeen, joka näytti lähinnä kuralätäkössä uitetulta paperilta. Tihrustaen hän tavasi koristeellisia kirjaimia, hymyili, pisti kirjeen takaisin taskuun ja rupesi keräämään tavaroitaan.
Pari tuntia myöhemmin hän ratsasti eteenpäin. Aurinko oli jo noussut taivaalle, linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Perhoset lentelivät kirkkaan vihreän nurmen ympärillä ja Frederic lauloi. Virhe, sillä hänen laulunsa ei jäänyt kuulematta.
Frederic pysähtyi puron partaalle, kumartui sen ylle ja huuhteli kasvonsa. Pärskähtäen hän kuivasi kasvonsa viittaansa, joka oli likaisempi kuin mies itse. Hän istahti kivelle ja katseli kuinka puro virtasi kivien lomasta, villinä ja vapaana kimaltaen auringon valossa. Mietteissään Frederic käveli tavaroidensa luo ja alkoi kaivaa jotain repustaan.
Ellei Frederic olisi ollut niin mietteissään, hän ehkä olisi huomannut örkin joka oli hiipinyt hänen taakseen puiden lomasta, niin hiljaa kuin haiseva örkki vain voi. Frederic oli kumartuneena reppunsa ylle, kun vihreä käsivarsi nousi, laskeutui ja nyrkki osui voimalla miestä takaraivoon. Punainen mytty retkahti maahan.
Fredericin herätessä ensimmäinen asia mitä hän tajusi olivat ranteiden ympärillä olevat köydet ja hirveä lemu. Avatessaan silmät hän hätkähti kun niihin tuijotettiin takaisin. Viirumaiset, punaiset silmät tutkailivat häntä, ja örkin sieraimista kuuluin nuuhkimisen haju. Sen vaatteet olivat likaiset ja tilkkutäkin näköiset. Sen kaulalla roikkui nahkanarusta hampaita. Vyöllään se kantoi suunnatonta kirvestä, joka oli isompi kuin Fredericin pää. Sen lihaksikkaat käsivarret näyttivät siltä kuin se olisi voinut murskata kallon yhtä helposti kuin kananmunan. Sanaakaan sanomatta se nosti Fredericin olkapäälleen ja alkoi kävelemään pientä kukkulaa alaspäin.
Frederic huomasi ainakin kymmenen muuta, jotka rähisivät keskenään, huutelivat toisilleen ja jotkut näyttivät valmiilta lyömään toisiaan. Jokainen niistä näytti yhtä voimakkaalta kuin karhu, ja jokaisen vyöllä roikkui suunnaton ase; Kirves, miekka, nuija tai jokin muu. Häntä kantava örkki murahti äänekkäästi kun se pääsi muiden luo. Kun se kantoi hänet niiden muodostaman puoliympyrän eteen ja pudotti miehen maahan, laskeutui hiljaisuus kymmenen, punaisen silmäparin kohdistuessa häneen.
Frederic ymmärsi tarpeeksi örkkien käytöksestä: hän olisi niiden seuraava lounas. Niiltä valui kuolaa suupielistä, jotkut päästelivät murahduksia ja kaikki näyttivät yhtä nälkäisiltä. Örkit alkoivat innostuneena murista hyväntuulisia murahduksia ja kerääntyivät Fredericin ympärille. Lemu paheni ja Frederic joutui taistelemaan oksennuksen takaisin alas. Ensimmäinen aikoi tarrata häntä reidestä kiinni massiivisin nyrkein, mutta Frederic potkaisi sitä leukaan. Frederic tunsi kipua varpaissaan; örkin leuka oli kuin kiveä. Siitä huolimatta örkki heilahti taaksepäin, horjui ja kaatui selälleen. Muut örkit jäivät tuijottamaan hetkeksi, ja kääntyivät takaisin Fredericiä kohti. Ne kerääntyivät lähemmäksi ja yksi potkaisi miestä voimalla kylkeen tämän parahtaessa kivusta. Ensimmäinen tarrasi häntä käsivarsista, toinen nilkoista ja kolmas oli upottamassa keltaiset torahampaansa hänen kylkeensä, kun korviasärkevä torven toitotus kaikui nummen halki.
Örkit päästivät äkkiä miehestä irti ja katsoivat ylös kukkulalle. Viisi haarniskoitua ritaria istui ratsujensa selässä peitset tanassa. Heillä oli kirkkaat haarniskat, jokaisessa Keisarillinen tunnus. Jokaisen korkea kypärä peitti heidän silmät heidän valmistautuessa. Heidän keskellään istui mustan hevosen selässä haarniskoitu mies, joka piti käsissään suunnatonta sotavasaraa. Siihen oli kaiverrettu kaksipäinen komeetta. Vyöllään hänellä roikkui nahkakantinen kirja, jonka kannessa luki kullatuin kirjaimin: Deus Sigmar. Frederic nielaisi tunnistaessaan Sigmarin papin.
"Eteenpäin!" huuto kaikui voimakkaana papin suusta hänen nostaessaan vasaransa ilmaan, ja ritarit kannustivat ratsujaan laukkaan. Örkit hätääntyivät ja alkoivat juosta pakoon, mutta hevoset olivat nopeampia. Ritarit tähtäsivät aseensa tarkasti örkkeja kohti, kun he pääsivät niiden luo.
Peitset osuivat rusahtaen viiden örkin selkään, niiden kärkien tullessa esiin otusten rintakehistä. Tumma veri suihkusi valtoimenaan haavoista, värjäten ritarien haarniskan roiskeillaan. Örkit kaatuivat maahan, värjäten myös nurmikon verellään joka yhä pulppusi kohdasta, jossa peitset yhä olivat kiinni.
Miehet vetivät miekkansa esiin ja hakkasivat pakenevia örkkejä. Lisää verta lensi nurmelle, miekkojen noustessa ja laskeutuessa kimaltelevana auringon valossa. Kolme örkkiä lisää kaatui maahan, mukaan lukien se joka oli siepannut Fredericin.
Pappi käski miesten tulla takaisin, kun muut örkit olivat kadonneet näköpiiristä. Hän laskeutui hevosensa selästä, ja verkkaisin liikkein käveli Fredericin luo. Kumartuessaan punapukuisen miehen ylle hän hymyili. Frederic hymyili takaisin,
"Onpa mukava nähdä naamasi, Jakob.", Frederic totesi papille virne kasvoillaan.
"Voisinpa sanoa samaa, Frederic. Mutten voi. Minut on määrätty pidättämään sinut sen takia mitä teit Nulnissa.", pappi vastasi arvokkaalla äänellään.
"Tiedän sen. Minulla on pidätysmääräyksen kopio mukanani. Mutta tiedät hyvin itsekin että von Holcken kuoleman oli oikeutettu. Se rosvo ryöväsi köyhiltä rahoja ja tapatti heitä surutta. Otin vain omani takaisin. Mutta vaikka hän kuinka makaisi kuolleena, ei se ikinä korvaa sitä mitä hän teki perheelleni."
"Se mitä sanot on totta. Mutta totta on myös se, että sinä olet lainsuojaton. Murhaaja."
Papin sanat jäivät kaikumaan Fredericin mieleen. Murhaaja. Niin vahva sana. Sekö hän nyt oli, sydämetön raakalainen, surmattuaan miehen joka surmasi viattomia ja ryöväsi näiden rahat? Tehtyään teon joka oli kymmenien köyhien siunaama? Murhaaja? Hän muisti vielä Holcken naurun, ylimieliset, parrakkaat kasvot..... ja äitinsä huudon. Hän muisti mielihyvän kun Holcke rukoili polvillaan häneltä armoa. Hän muisti kostonhimon hänen leikatessa miehen pään pois tämän omalla miekalla. Hän muisti mielenrauhan jonka hän sai seistessään ruumiin päällä. Ja nyt hän pakeni henkensä edestä. Papin ääni palautti Fredericin todellisuuteen. Kylmään, julmaan todellisuuteen.
"Joten, Frederic von Slatch. Pidätän sinut Ferdinand von Holcken murhasta, Keisarillisen Kaartin vastustamisesta, ryöväämisestä, kapinamielen lietsomisesta ja avoimesta vastustuksesta Keisaria kohtaan. Sinut viedään Nulniin, jossa oikeus päättää tuomiosi. Kuolemantuomiosi. Sinulla on oikeus yrittää todistaa itsesi syyttömäksi, joko todistajan avulla tai esittämällä tarpeeksi vahvat perusteet tuomion purkamiseksi. Sigmarin armosta sielusi pelastetaan, jos nyt suostut tulemaan mukaani ilman vastarintaa."
"Mitä muuta sidottu mies voi?", Frederic vastasi virnistäen vielä kerran. Hänen silmäkulmastaan kirposi kyynel. Pappi katsoi häntä vielä viimeisen kerran, kunnes kääntyi pois ja nousi hevosensa selkään.
Fredericin jaloissa olevat köydet avattiin, hänen kaulaansa laitettiin metallinen panta ja häntä alettiin kävelyttämään Nulnia kohti, kohti tuomiotaan. Kohti epäoikeudenmukaista kuolemaansa.
Vilkaistessaan taivaalle Frederic näki korppikotkien lentävän taivaalla, kuin ivaten hänen tulevaa kohtaloaan Kuoleman sanansaattajina.