Dry Bones @ Fanatic 3
Dry Bones @ Fanatic 3
Armeijavalinnassa ei ollut mitään dramaattista, otettiin mukaan mitä ehdittiin maalata turnaukseen. Testipelejä samantapaisella listalla ehdin pelata yhden Varjomiestä vastaan. Lista.
1. kierros: Tuomas Hatakka, Tomb Kings
Kentällä muutama impassable-kivimuodostumaa ja pari rakennusta. Vastassa samaa kansaa; Ylipappi, pappi jalan ja toinen ratsain, prince noin 15 vahvuisessa kaartissa, 2x 13 bowmen, 6 light cavalrya, kaksi skorpionia, 3 ushabtia, bone giant ja katapultti. Sain aloituksen ja rikoin oman katapulttini. Lintuni pääsivät maagisesti vastustajan katapulttiin kiinni mutteivat tappaneet ketään. Seuraavalla vuorolla vihollisen ylipapissa kiinni ollut skorppari romahdutti tunnelinsa ja linnut hävisivät sotakoneen miehistölle. 13 bowmania onnistuivat vuorossa ampumaan minulta 7 vastaavaa pois, jolloin light cavalry (joita luulin figujen takia heavy cavalryksi) sai kolme osumaa hierofanttiini, onneksi kuitenkin vain kerran haavoittaen. Omat skorpionini tulivat vuorolla kolme pinnalle ja hoitelivat ajan kanssa kaksi pikkupappia chariottien ajaessa ylipapin yksikön yli. Vastustajan skorpparit nousivat luurankoblokkiini sivusta ja takaa, alisuorittivat ja murenivat seuraavalla vuorolla. Ushabtit lakosivat tulitukseen, jätti vastaan jätti päättyi minulle voitokkaasti ja tomb guard prinssin kanssa ei kestänyt ylivoimaa vuoroa kauempaa. Selvä 20-0 voitto.
2. kierros: Jaakko Siitonen, Lizardmen
Ekalla kierroksella pelattiin viereisillä pöydillä, Jamo kertoi kuinka haluisi minut seuraavaksi vastaansa. En itse ollut niin innoissani, mutta näin kävi. Maastona pari kivimuodostelmaa ja metsä-lampi-yhdistelmä. Vastassa siis pumpattu 2. sukupolven sammakko, kaksi veteraania, pieni yksikkö sauruksia, kaksi skinkkiryhmää, yksi kameleonttipartio, jungle snake, 4 roskakoria, 2x3 terradonia ja stegadon. Sammakosta irtosi sen verran magiaa, että kääröt paloivat viimeistään vuorolla kolme loppuun (magia oli nitistänyt kevyen ratsuväen ja katapultin, joka sai yhden kroxigorin pudotettua). Terradonien kanssa oli suuria ongelmia, onneksi terror ja kärryt neutralisoivat ne. Peli oli äärimmäisen tiukkaa vääntöä, kunnes tapahtui seuraavaa: Skorpioni nitisti toisen veteraanin KB:lla, saurukset mokasivat fear-testin chargatessaan gianttia onnistuttuaan terrorissa, kolme kroxigoria hävisivät kylkichargensa skeletoneihin, breikkasivat ja jäivät alle, ja ennen kaikkea skorpionin (saman, joka söi toisen veteraaneista) kanssa paininut slanni pelästyi turmiollisesti luujättiä. Jamo pelasi hyvän pelin ja hänen onnistui viimein vyöryttämään vasemman sivustani, mutta sammokon jäätyä chargaavan skorpionin alle peli oli selvä. 20-0.
3. kierros: Aleksi Meuronen, Skaven
Pelikentällä pari taloa keskellä, kärryillä ei hirveästi tilaa karautella toiselle puolelle. Vastassa Mustan Suden turnaksissa käynyt nimituttu, listana perus-SAD. Täydet maagit, kolme yksikköä klaanirottia rättäreineen, kaksi tunneltiimiä, kolme rottaswarmia, pari myrkkypalloryhmää, skirmaamia, jezzaileja ja kaksi warppitykkiä. Ensimmäinen katapultin laukaus ajoi karkuun grey seerin ja yhden warlockin + 25 klaanirottaa, peli oli tässä vaiheessa jo kääntymässä minulle. Linnut ajoivat warppitykit laudalta ja skorpparit jezzailit, aleksin omalle kenttäpuoliskolle jääneet pari rättäriä tappoivat tehokkaasti kaikki nopeat yksikköni. Onnekas tunnelitiimi kävi hakemassa yhden papeista ja paljon kuritusta saanut swarmi melkein toisen, kunnes jätti riensi pelastamaan. Kingien magia yhdistettynä Heikkenevään magiakenttään aiheuttivat hauskoja hetkiä, esim kääröjen käyttö level 3 staff of raveningiin ja 0-levelin incantaatioon. Aleksille jäi kentälle vielä sen verran rottia, että lopputulokseksi hierottiin 15-5 voitto Hautakuninkaille.
Yö kului Lahden yöelämään tutustuessa, kiitos Pikulle, Slootenille, Warped Cremelle, Jamopowerille ja Kiurun Jaakolle (?). Nukkumaankin muistettiin tulla suht aikaisin.
4. kierros: Marko Haatio, Bretonnia
Sunnuntai alkoi peliparien pyörittelyllä, ensin vastaan piti tulla Teemu Kujalan ritarit, mutta lopulta vastassa Maken hienot ritarit. Kentällä kummallisia hiekkadyynejä, joista sopivinta käytin pidättelemään ritareita loitolla. Lisäksi jälleen muutama suurempi kivilohkare. Vastassa siis pumpattu lordi hepalla, paladini ja army standard hepalla sekä scroll caddy, niin ikään ratsain. Menossa mukana myös 2x10 Knights of the Realm, 6 KOTRia, 3x10 archeria, trebuchet, 6 Grail Knightia ja kolme Pegasusritaria. Melko monipuolinen ritarilauma siis. Kingit ovat mielestäni oletusarvoisesti häviämässä bretonnian ritarijunille, joten päätin pelata jokseeenkin varman päälle. Tavoitteena oli kaapata kolme kohdetta, joista en reaalisesti uskonut vieväni yhtä enempää. Pari ensimmäistä vuoroa kului katapultilla ampuessa, tähtäys oli kohdallaan mutta skatteri ei tehnyt yhteistyötä. Ensimmäisen vuoron light cavalryn charge trebutcetista jäi puoli tuumaa lyhyeksi, mikä ratkaisi hieman. Maken pegasusritarit eivät uskaltaneet käydä lintujeni kimppuun, jolloin kävin uhraamassa aikaa chargaamalla linnuillani sinne. Skorpparit tulivat heti kentälle ja alkoivat paimentaa ritareita. Kuningas yksikköineen lymysi pitkän hiekkadyynin takana odotellen ritareita. Kun ritareita ei pariin vuoroon näkynyt, heitin jätin ja skorpparin pääyksikköä ja erityisesti bretonnialaisten kenraalia vastaan. Uhkapeli ei tällä kertaa tuottanut tulosta, vaikka yhden haavan salakuljetinkin järjettömien suojausten ohi. Sekä skopioni että jätti sulivat ritarijunan edessä. Viimeisillä vuoroilla (peliaika loppui kesken) katapulttini löysi kohteensa ja surmasi hyvän määrän ritareita, jotka sitten onnistuivat kriittisissä paniikkitesteissään. Make sai kerättyä kaikki objektiivimarkkerit (yhdestä olisin voinut taistella mutta se olisi ollut turhaa), ja skenaarion takia jäin harmittavat 10 VP:tä minor lossista. 5-15 siis turpaan, maken pelattua hyvin ja erittäin reilusti.
5. kierros: Joonas Åkerlund, Orcs&Goblins
Sijoittumista ajatellen viimeisellä kierroksella kannattaa hakea tosissaan massacrea, ja tällä kertaa vastusonni oli positiivinen: vastassa örkkishamaanin johtama gobbohorde, jossa örkin lisäksi kolme gobboshamaania, kolme NG yksikköä, neljä kärryä, neljä bolt throweria, 3x5 wolf rideria, 4 snotling swarmia ja doom diver. Pelikentän keskellä oli valtavan kokoinen temppelikukkula (jälleen sopivasti Khemri-teemainen) ja sivuilla pari dyyniä. Joonas ei onneksi saanut warpathia isolle shamaanilleen, mutta liikutusloitsuja senkin edestä. Laitoin kaksi skorpionia hakemaan päämaagia ja yhden skorpionin ja linnut hoitelemaan sotakoneet. Ensimmäinen vuoro oli jälleen suuntaa-antava: kahta gobbomaagia piilotellut night goblin -yksikkö mokasi animosityn, eikä päässyt katapulttia kukkulan taakse piiloon. Kiitin ja kumarsin ja ajoin nappilaukauksella maagillisen yksikön jälleen ulos. Letkajenkkaa esittäneet snotarit saivat epäkuolleilta kohtalokasta kritiikkiä, pikkuvihernahat katosivat pöydältä niin ikään vuorolla yksi. Örkkijumalan jalka tipahti irkkuna lintujeni päälle surmaten kaksi, muuten magia pysyi kurissa koko ottelun ajan. Fearista oli tavattomasti hyötyä, vastustajan vasen sivusta oli kolme vuoroa paikallaan kärryjen ja susiratsastajien 10 luurankoa, jotka saivat samassa ajassa tapettua 5 ratsastajaa. Giantti otti osumaa boltteista(3 haavaa) ja päätti siirtyä temppelin taaksi piiloon terrorisoimaan huonomoraalisia goblineja. Kaksi carrionia lensi käytännössä koko sotakonerivistön läpi. Peli ratkesi yhden scorpioneista päästessä käsiksi vastustajan kenraaliin tuhoisin seurauksin. Kuningas sai lopulta kärryjen avustuksella hoideltua ihmeellisen sitkeät goblinit, joiden mukana viimeinen shamaani menehtyi. Vastustaja luovutti ennen viimeistä vuoroa. 20-0.
Pelipisteitä kertyi siis 80, mikä oikeutti jaettuun ensimmäiseen tilaan pelipisteissä. 24/25 maalauspistettä varmistivat turnausvoiton. Kingien rautainen luotettavuus magiassa ja testeissä (katapultit ja skorpparit ovat enemmän tai vähemmän tuuripeliä) paikkasivat muutavat virheet, joita satuin tekemään.
Tästä on hyvä jatkaa.

Do not meddle in the affairs of Tomb Kings, for they are subtle and quick to ignite.
- Blackguard
- Viestit: 1568
- Liittynyt: La 28.02.2004 09:40
- Paikkakunta: Heinola - Porojen Maa
- Synnin niittäjä
- Viestit: 529
- Liittynyt: Ti 27.04.2004 16:02
- Paikkakunta: Vantaa
- Viesti:
- Viiksivallu
- Viestit: 650
- Liittynyt: Pe 07.05.2004 19:35
- Paikkakunta: Joensuu
hyninhän nuo tk:t pärjäsivät etenkin siinä objektiivi skenussa (yllätit positiivisesti). Olet hyvä pelaaja ja jos luin oikein niin myös hyvä maalaaja. voitto meni mielestäni oikeaan osoitteeseen
Munkki on upporasvassa paistettu pullataikinasta valmistettu makea leivonnainen. Munkkileivonnaisten yleisin muoto on pallo, jonka sisällä on hilloa tai muuta makeaa täytettä.
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
Henri Ketonen kirjoitti:Pelimies kun Tomb Kingeillä, yhdellä perinteisistä täysin reiluista armeijoista, meni voittamaan tähän asti suurimman suomalaisen turnauksen (oliko?). Nostan hattua.
vielä kun joku tekisi saman High Elffeillä... Sitte ois tosi pelimies
Noh onneksi mikään bretonnia, chaos tai lizardmenit eivät voittaneet koko fb turneerinkia.
Hyvä raportti
Re: Dry Bones @ Fanatic 3
Onneksi olkoon
Komea voitto ei siinä mitään. Maalauspisteesi ei yllättänyt mutta näköjään olet saanut pelisikin kulkemaan sopivalla tavalla.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Mä olin mun high elffeillä maaliskuussa Turun fanatikissa toinen, mutta voitto ei ollut edes lähellä Pikun omistaessa kaikki.Gorbag kirjoitti: vielä kun joku tekisi saman High Elffeillä... Sitte ois tosi pelimies
Kiitos kaikille kommenteista ja onnenvoivotteluista. Emmä nyt kovin suurta pelillistä valaistumista ole viime aikoina kokenut, samoja virheitä olen parin viime vuoden aikana tehnyt :) Paremminkin olen ehkä pelannut, mutta nyt kävin näin.tneva82 kirjoitti:Onneksi olkoon :DKomea voitto ei siinä mitään. Maalauspisteesi ei yllättänyt mutta näköjään olet saanut pelisikin kulkemaan sopivalla tavalla.