Kai; osa 10; petos

[Merrywinds]

Pyydän jo etukäteen ilmoittamaan typoista ynnä muista. Ja toki kommenttia saa muustakin antaa!!

Uusi yksikkö
Ystävä
Metsästäjä ja saalis
Koti
Enkelit
Tuulet
Kuollut?
Oikeudenkäynti
Prologi





”Kolme... Kaksi... Yksi... Vapaa!” Särisi sieluton tietokoneen ääni Kain korvaan. Hän nielaisi ja loikkasi eteenpäin, päästäen irti koneen oven reunasta. Samassa kun hän oli koneen ulkopuolella, se hujahti hänen ohitseen ja hän syöksähti alas hurjaa vauhtia.

Tätä hän rakasti. Sissioperaatioita vihollisen takana. Ja tämä oli niissä parasta, syöksylaskeutuminen. Kai rakasti putoamisen tunnetta, tuulen räpätystä vaatteissa, ohi hujahtavia pilviä. Nytkin hän yritti kaikin keinoin saada lisää vauhtia, ja hän nauroi ja pyöri villisti katsellessaan ohi humahtavia pilviä ja niiden takana hurjan lähellä olevaan järvenpintaa...

”Avaa varjosi, sotilas. Sinusta ei ole mitään hyötyä kuolleena,” kuului Marcuksen huvittunut ääni kypärän kaiuttimista. Mutta Kai oli jo painanut kytkintä, ja gravitaatiovarjo nytkähti henkiin. Kai tunsi äkillisen vauhdin hidastumisen julmana nykäyksenä, mutta se oli sen arvoista. Katsoessaan ympärilleen hän totesi muidenkin pysähtyneen.

”Kai, ohjaa pari kilometriä itään, järven yläpuolelle,” Jann sanoi tavallisen iloiseen sävyyn. Kai totteli, ja totesi saapuneensa suuren, myrskyisen harmaan järven päälle. Putoamisen riemu alkoi hälvetä jännityksen tieltä. Kai katseli jännittyneenä järven myrskyisen harmaata pintaa ja sitä ympäröivää havumetsää.

Jann liiteli hänen kohdalleen, ja tismalleen sata metriä vedenpinnan yllä kumpikin heistä irrotti varjonsa. Ne loikkasivat heti ylöspäin, niiden tehojen ollessa niin suuret äkisti pienentyneeseen vastukseen nähden. No, ne kerättäisiin takaisin.

Juuri kun tämä ajatus pyöri Kain päässä, kumpikin varjo räjähti. Ehkäpä ei.

Hän tajusi huutavansa mikrofoniinsa. Samoin kuului Jannkin tekevän. Hän yritti kääntää päätään alaspäin nähdäkseen, milloin osuisi veteen, mutta se ei onnistunut, sillä hänen vartalonsa oli hieman kaarella taaksepäin. Hän piti kätensä tiukasti kiinni vartalossaan, jalkansa yhdessä ja jännitti koko vartalonsa. Ohuita juovia suhahteli hänen ohitseen, ja kauhuissaan hän tajusi niiden olevan automaattitykin ammuksia. Paniikki ja putoaminen saivat hänen henkensä salpautumaan. Kaiken sen metelin läpi hän kuuli oman sydämensä lyönnit.

'Taidat tosiaan pitää tästä?' Hänen mielensä kuivakka ääni totesi sarkastiseti.

Täräys iski Kaista ilmat pihalle. Hetken aikaa tähdet tanssivat hänen silmissään, ja hän kuuli oman henkäyksensä aiheuttaman suhinan mikrofonissa. Sitten hänen näkönsä selkeni ja hän tajusi Jannin kiskovan häntä syvemmälle. Kai tuli mukisematta mukaan. Pieni piippaus hänen kypäränsä kaiuttimessa ilmaisi hänen ja Jannin olevan suojatulla yksityilinjalla.

”Syvemmälle, idiootti! Meidät nähtiin, pian joku tulee etsimään meitä!” Jann sihahti mikrofoniin. ”Meillä ei ole mitään hätää täällä, voimme vaikka alkaa nukkumaan veden alla. Meillä on lämpöeristetyt puvut ja kypärän sisäiset inhalaattorit ja radiot, joten voimme olla veden alla lähes rajattomasti. Myös aseemme toimivat täydellisesti vedenalaisissa olosuhteissa. Silti meidän on mentävä syvemmälle, ettei meitä havaita!”

He uivat syvemmälle ja syvemmälle, kunnes pohja tuli vastaan. Silloin he lopettivat uinnin ja jäivät paikoilleen kellumaan ja puuskuttamaan. Jann kysyi: ”Oletko kunnossa?”

”Mainiossa.”

”Hyvä. Se ei olisi voinut enää mennä yhtään lähemmäs. Meidän pitää saada selville, kuinka suuri joukkio meillä on vastassamme. Mennään pohjoisrannalle. Ota aseesi esiin, selitän matkalla pari asiaa.”

Kai nykäisi aseensa irti selässään olevasta pidikkeestä, johon sen oli pudotuksen ajaksi laittanut, katsoi rannetietokoneestaan suunnan ja lähti uimaan Jannin perään. Järven pintaan ei oikein näkynyt, ja heidän oli luotettava varsin tehokkaisiin yötoiminnon omaaviin kypäriinsä.

”Hiljennä vauhtia. Meillä ei ole mikään kiire, aikaa on vaikka muille jakaa. Suunnitelmiin tuli pikku muutos. Aseessasi on kaksi tulitustapaa. Voit ampua sarjatulta, tai yhden kerrallaan. Tässä asemallissa on se etu, että sen tehot riittävät käytännössä loputtomiin. Näetkö pienet reiät lipaskotelon molemmin puolin? Ne ovat aseen vetyreaktorin poistoaukkoja. Sen avulla aseesi lipas latautuu jatkuvasti.

Jos ammut sarjatulta, panosten teho on alhaisempi kuin yhtä laukausta ammuttaessa. Tämä johtuu siitä, että yhtä laukausta ammuttaessa ammut niinsanotusti ylijäämät, eli sen virran, mitä reaktori ei ole siirtänyt lippaaseen. Tästä syystä on lähes parempi vaihtoehto käyttää yhtä laukausta kerrallaan.

Varoitus kuitenkin, jos käytät ylijäämiä, lataat seuraavaa laukausta sekunnin pari. Se saattaa tuntua paljolta, mutta parin paukun jälkeen olet kyllä eri mieltä.

Seuraava hyvä puoli on se, että nämä aseet ovat vallan mainioita vedenkin alla, johtuen niiden ammuksista. Ne eivät ammu laseria kuten muut perusaseet, vaan ne ampuvat ohuet hiukkassuihkun. Tämän takia ne toimivat vedenkin alla varsin mainiosti. Ja tämän takia meillä on etu, sillä me voimme ampua veden alta rannalle jos tarvis tulee.”

Kai katsoi asettaan kunnioittavasti. Se oli kyllä mestariteos. Hän vilkaisi rannetietokonettaan ja huomasi heidän olevan pohjoisrannalla. Heidän edessään pohja nousi, kunnes hävisi tuulen sameaksi pieksemän veden hämärään.

”Noustaan hitaasti ja katsotaan, onko tänne asetettu vartiota. Jos ei, voimme varmaan häipyä täältä. Jos on... No, sitten joudumme hieman pitämään hauskaa heidän kustannuksellaan.” Jannin ääni oli hulvattoman pirullinen, ja Kai melkein toivoi kohtaavansa vartijoita järven tällä puolen. Hän nousi hitaasti ylöspäin Jannin rinnalla, ja tunsi sydämensä lyövän hurjaa tahtia. Hän nosti aseensa todella hitaasti pinnan päälle, ja nousi itse niin paljon, että hänen päänsä oli leukaan asti vedessä. Jann oli täysin samassa asennossa, ja hetkeen ei tapahtunut mitään. Kai tunsi itsensä hieman pettyneeksi.

He eivät nähneet mitään muuta kuin myrskyistä havumetsää ja tuulenpieksämää vettä. Heidän takanaan järvi levittäytyi harmaana ja sen pinnalle oli pieniä tuulen ajamia vaahtopäitä. Kai nosti itseään hieman enemmän vedestä ja käänsi päätään hitaasti. Ei mitään.

”Alas!” Jann sihahti ja kumpikin katosi silmänräpäyksessä veden alle. Hetkeen ei vieläkään tapahtunut mitään, mutta sitten Kai näki, kuinka metsän läpi rymisteli suuri harmaa talsija. Sen kaksi teräksistä jalkaa tekivät pieniä kuoppia maahan, kun sen kuljettaja ohjasi sen rantaa kohti. Kai ja Jann odottivat liikkumatta parin metrin syvyydessä, katsellen tiukasti talsijan nokassa olevaa automaattitykkiä. Jos kuljettaja huomaisi heidät nyt ja alkaisi ampua, heidän ruumiistaan jäisi jäljelle pari riepua ja punainen läikkä veteen.

Onneksi niin ei käynyt. Kuljettajalla oli ilmeisesti muita huolia, sillä hän sammutti ajokkinsa ja loikkasi ulos, avaten takkinsa taskua ja ottaen savukkeen esille. Hän sytytti sen ja kääntyi selin heihin, ilmeisenä aikomuksenaan helpottaa itseään koneensa jalalle. Kai kuuli Jannin hekottavan.

”Erinomaista. Katsohan, kuinka tämä hoidetaan oikein.” Katsoessaan oikealle Kai näki Jannin laittavan aseensa selkäänsä, vetäen rinnallaan olevan veitsen esiin. Hän nousi äänettömästi vedestä, ja hiipi miehen taakse napaten tätä kaulasta ja iskien veitsen nupilla niskaan. Mies lysähti maahan, naama itse luomassaan lammikossa ja sepalus auki. Kai nousi nauraen vedestä.

”Aika julma tapa keskeyttää pikku tauko, eikö?” Hän kysyi hekottavalta Jannilta. Tämän äänestä kuuli, että hän virnisti.

”Aika, mutta kyllä hän tuosta tokenee. Nyt meidän on vain selvitettävä, paljonko täällä on muita vartijoita.” Näiden sanojen myötä hän avasi miehen taskut, selaten kaikki mahdolliset paperit. Niistä ei käynyt ilmi mitään tärkeää. Edes sotilaan nimeä ei ollut. Jann nappasi kuitenkin hänen tupakkansa ja sytyttimensä.

Sillä aikaa kun Jann penkoi sotilaan taskuja, Kai kiipesi ohjaushyttiin ja alkoi selailla tavaroita. Ei niin että sinne olisi juuri mitään mahtunut, mutta kuitenkin Kai löysi koneen numeron. Se oli 43. Huonompi juttu. Se tarkoitti, että niitä oli ainakin 42 lisää, ja luultavasti ne kaikki olivat samanlaisissa tehtävissä. Hän selitti asian Jannille, joka oli hetken hijaa ennen kuin vastasi.

”Se tarkoittaa ongelmia. Jos niitä olisi vähemmän, voisimme yrittää paeta, mutta luultavasti niitä on enemmänkin. Tiedätkös, tässä on yksi aika outo juttu. Tällä planeetalla ei vielä ole Keisarillista keskushallintoa, mutta silti tämä laite kantaa Keisarin tunnusta. Voi olla, että tänne on tulossa joukko heitä. Se ei ole pakosti hyvä juttu. Jos tämä surkea kivi keskellä ei mitään yrittää pottuilla Keisarin asemahdille, siitä ei hyvää seuraa. Ja kuulemani mukaan ehdot ovat yleensä antaudu tai kuole.”

Kai saattoi vain olla samaa mieltä. Näkemänsä perusteella Keisarin neuvottelijat eivät olleet kärsivällistä porukkaa uusien aluevaltausten suhteen. Pahimmassa tapauksessa planeetta julistettaisiin kerettiläiseksi ja hävitettäisiin kokonaan. Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun hän löysi pullon vahvaa alkoholia penkin alta. Hän näytti saalistaan Jannille, joka nauroi ja käski ottamaan mukaan. Hetken aikaa Kai ihmetteli itseään, hänenhän piti olla uskollinen Keisarin palvelija, ja siinä hän oli, niinsanotun kerettiläisen kanssa jakamassa saalista kuin parhaat ystävykset. Ja niinhän he taisivat ollakin, Kain tajusi.

'Ja hyvä niin, Kai hyvä. Häntä et halua viholliseksi. Mutta nyt teidän kannattaa vain keskittyä olennaiseen, eli siihen, mitä teette seuraavaksi.' Kai mainitsi tästä Jannille. Tämä sanoi virnistäen:

”No, jutellaan siitä tuon uuden ystäväsi kanssa,” viitaten Kain pulloon. Kuitenkin Kaista tuntui, että Jann tiesi hänen ystävästään, ja tämä huoletti häntä hiukan. Kai luotti ystäväänsä täysin, mutta muut eivät luultavasti olisi yhtä myönteisiä pään sisällä puhuvalle, itsenäiselle äänelle.

He sitoivat kolkkaamansa miehen hänen omilla vaatteillansa ja heittivät hänet talsijan alle. Sitten he istahtivat sen puhtaan jalan päälle, nappasivat elintärkeät kypäränsä pois ja avasivat pullon. Neste oli hyvää, ja se poltti mukavasti kurkkua. He kuitenkin varoivat juomasti liikaa, sillä heidän nykyisessä tilanteessaan se olisi ollut kuolemantuomio.

Jann naukkasi pullosta. Hitaasti ja mietteliäästi hän puhui Kaille

”Tilanne ei näytä turhan valoisalta. Tänne on näköjään saapunut suurempikin joukko, sillä muuten ei näitä,” hän viittasi olkansa yli talsijaan, ”olisi niin paljon. Ja meitä on huikeat kaksi. Kuitenkin,” ja nyt hän kuulosti todella ajatuksiinsa vaipuneelta, ”he eivät tiedä, että me olemme täällä. Se antaa hieman toivoa. Meillä taas ei ole mitään kiirettä minnekään, sillä muut eivät odota meitä takaisin. Ohjeet olivat selvät, jos joku ei ilmesty sovittuun aikaan, hän on kuollut ja sillä siisti.

Me voisimme jäädä tänne vähäksi aikaa, mutta silloin ainoa huolemme olisi ruoka. Sitä voimme toki saada vaikka miten, mutta...” Tämä ajatus katkesi kesken, kun he kuulivat kaukaista rytinää. Kumpikin oli heti jaloillaan.


”Hän ei saa kertoa heille, että me olimme täällä! Ota tuon aseen lippaasta pari luotia ja avaa ne, levitä sitten räjähteet aseen päälle. Minä heitän kuskin ohjaamoon,” Jann sanoi ja nappasi hervotonta miestä jaloista ja raahasi hänet kovakouraisesti hyttiin sisälle ja sulki oven. Siinä vaiheessa Kai oli ja saanut nyrkinkokoiset luodit auki ja ripotellut mustan jauheen aseen päälle.

Jann tuli, löi lippaan kiinni, sulloi tyhjät hylsyt taskuunsa ja loiskutteli heidän löytämänsä viinan aseen ja talsijan jalan päälle sekä hyttiin. Kai katseli tätä kaikkea, kuunnellen hermostuneena metsästä kuuluvaa rytinää. Hän vetäisi kypäränsä päähän, nappasi aseensa esiin ja kyykistyi vesirajaan tarkkailemaan.

Jann sai hommansa valmiiksi ja veti sytyttimennä esiin. Hän sytytti jalalle loiskuttamansa viinan ja juoksi vettä kohti, kypärä nyt päässään. Kaikin kääntyi ympäri, vilkaistuaan kerran palavaa talsijaa ja sen asetta. Hän sukelsi Jannin perään, kääntyi pärin metrin syvyydessä ympäri ja jäi katselemaan.

Heidän ei tarvinnut odottaa kauan, sillä tuli nuoli ahnaasti vahvaa alkoholia, ja liekit nousivat nopeasti räjähteidet kohdalle. Kun tuli osui niihin, ne leimahtivat valtaviin liekkeihin, ja samassa koko ase räjähti pamauksella, joka kuului kovana jopa veden alla. Äkkiä koko talsija oli liekeissä, ja Kai ajatteli tajuttomuuden olevan armeiliasta sisällä olevalle sotilaalle.

”No, tuo saattaa vakuuttaa toiset, ehkä ei. Oli miten oli, meidän on nyt kyllä keksittävä jotain ovelaa. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia maitse, mutta täällä on lähellä yksi joki, joka virtaa tasangoille päin, eikä siinä ole yhtään koskia ja vain vähän kovia virtauksia. Kuitenkin meidän kannattaisi hieman aiheuttaa sekaannusta näiden uusien tuttavuuksien riveissä, eikö?” Jannin ääni oli taas ilkikurisen julma.

Kai hekotti ja myönsi Jannin olevan oikeassa. Heidän tosiaan kannattaisi. Hänen mielensä ääni oli kerrankin täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Se nauratti Kaita, ja hän oli iloinen siitä, etteivät palavaa talsijaa katsomaan tulleet sotilaat nähneet tai kuulleet hänen ja Jannin käymää keskustelua.

Kyllä, heidän tosiaan kannattaisi.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Sotilas käveli tylsistyneenä, ase roikkuen yhdessä kädessä ja toisessa juomapullo. Kypärä oli jäänyt koknaa pois, ja flak-panssari oli puoliksi irti. Saappaat olivat auki, samoin pari takin nappia. Selvästi tässä rykmentissä ei ollut kovaa kuria. Sotilaan suussa oli tupakka, ja henki haisi vahvasti viinalle. Täysin kuriton osasto.

Hän pysähtyi oletetulla vartiopaikallaan, kumartuen sitomaan toista kenkäänsä. Selvästi humalassa hän oli lähtenyt vartioonsa, ja kaikki läsnäolijat olivat tienneet sen. Niinpä, kun hän humalassa putosi alas kalliolta ja hukkui, kukaan ei epäillyt mitään. Kukaan ei tosin huomannut pientä, vain sentin levyistä pistohaavaa hänen tiheän tukkansa seasta.

Samoin yhden tiedustelijan kuolema ohitettiin olankohautuksella. Hän oli polttanut ja juonut talsijassaan, ja ilmeisesti tupakka oli sytyttänyt koneeseen läikkyneen viinan, ja mies oli palanut elävältä. Kun lähellä olleet saapuivat paikalle, koko talsija oli ilmiliekeissä, jopa koneöljy ja tankki olivat syttyneet tuleen.

Tällaista kuritonta, itseään sotilaiksi luulevista pojista koostuvaa pataljoonaksi kutsuttua leikkikoulua kohtasi tietenkin suunntaton määrä onnettomuuksia, vaihtelevalla vakavuudella. Yksi vähemmän vakavia oli parin veneen palaminen, mutta se osoittautui myöhemmmin paljon vakavemmaksi.

Samoin, kun joku huomasi ylimääräisen tynnyrin lähellä parakkeja, sitä ei pidetty vakavana. Kuitenkin huomattiin, että tynnyri sisälsi erittäin räjähdysherkkää ainetta. Se tosin tajuttiin vasta, kun muutama sen lähellä poltellut alokas hävisi planeetan pinnalta, muutaman teltan ja onnettoman ötökän kera. Kukaan ei tiennyt, mistä tynnyri oli tullut, ennen kuin joku tajusi tutki kiinteän polttoaineen varastot. Sieltähän se oli hävinnyt, mikä tarkoitti sitä, että kukaan ei enää lähtenyt pitkille matkoille, ja että he olivat kaikki siellä jumissa.

Lisäksi leirissä alkoi liikkua huhuja demoneista, jotka tulivat yöllä ja tekivät pahojaan. Komentajat tekivät kaikkensa, mutta kun yhtenä yönä yli kymmenen sotilasta katosi ja löytyi myöhemmin kuolleena vesirajasta, kaikki hukkuneina, koko leiri, komentoyksikköä ja aivan äärimmäistä eliittiä lukuunottamatta meni täysin paniikkiin. He toivat rauhan leiriin aseen kautta, mutta samana yönä hävisi mystisesti neljä talsijaa ja sotilasta. Heistä ei kuultu sen koommin.

Yhä enemmän sotilaita hävisi ja löytyi hukkuneina tai muuten vain karmeasti kuolleina. Mutta kun yhtenä yönä juoksi kolme veristä sotilasta takaisin rannasta, pelosta sekaisin, väittäen nähneensä vesidemoneja ja muuta vastaavaa, alkoivat upseerien aivot viimeinkin toimia.

He nelinkertaistivat vartion, tiukensivat kuria, ja jopa lisäsivät joka vartioon yhden Myrskysotilaan, mutta silti onnettomuudet jatkuivat. Mikään ei oikein tuntunut auttavan. Ja mikä pahempaa, nyt onnettomuudet veivät yhä lisää ihmishenkiä, kun aluksi ne olivat vain aiheuttaneet materiaalisia tuhoja.

Mutta nyt, kun vain muutama kokematon sotilas oli enää hengissä, alkoi toivo vähitellen sarastaa. Upseerit olivat varmoja, että kyseessä oli vihollisen tiedustelujoukkio. He kertoivat tästä omille joukoilleen, jotka ottivat sen tyynesti vastaan. Nyt heillä oli jo vihollinen, jolla oli kasvot. Nyt he saattoivat siis jo ajatella, miten saada se kiikkiin ja pois päiviltä.

^^^^^^^^^^^^^^^^

Kai oli oppinut uskomattoman määrän asioita kuluneen parin viikon aikana. Hän ei voinut uskoa kaikkia niitä tuhoja, joita hän Jannin seurana sai aikaan, niinkin hyvin varustetussa paikassa. Toisaalta, niinkuin Jann sanoi, suurin osa sen joukoista oli alokkaita, ja kuri oli vielä erittäin löyhää.

Mutta lopulta, monen unettoman yön jälkeen oli heidän vihollisensa viimein tajunnut, mistä oli kyse. He olivat moninkertaistaneet vartiot ja tiukentaneet kuriakin. Kuitenkin Jann oli aina löytänyt heikon kohdan puolustuslenkistä, ja aina oli kuollut lisää sotilaita, erinäisillä, tuhoisilla tavoilla, jotka yleensä sisälsivät tulta ja muuta vaarallista.

He myös vaanivat rantaan tulijoita kärkkäästi. Öisin Jann ja Kai olivat täysin näkymättömissä pinnan alla, ja kallioilta oli helppo kiivetä ylös ja tarpeen vaatiessa hypätä alas, yksin tai jonkun onnettoman kanssa. Ja koska niiden alla oli noi kymmenisen metriä syvää, eikä sotilailla ollut kypäränsisäisiä inhalaattoreita, he poikkeuksetta hukkuivat. Tähän saattoi vaikuttaa se, että he olisivat joutuneet kiskomaan ylös itsensä, joko Kain tai Jannin tai pahimmassa tapauksessa kummatkin.

Kai tunsi olevansa todella elossa ensimmäistä kertaa kuolemansa jälkeen. Se huvitti häntä, mutta hän todella nautti olostaan, ja Jannin mukaan hän kehittyi nopeasti. Jann oli jopa opettanut hänelle muutaman asian, jotka Kai totesi äärimmäisen hyödyllisiksi.

Kai ei ikinä olisi uskonut pystyvänsä siihen, mutta hän tajusi, että hän pystyi samaan, mihin psyykikot! Hänellä ei ollut mitään hajua miksi, mutta hän tiesi olevansa vähintäänkin yhtä hyvä kuin suurin osa heistä, ellei jopa parempi, ja hän aikoi vakaasti olla yksi parhaista. Mitään hänen pelkämiään sivuvaikutuksia ei ollut, kuten vaikkapa veren oksentamista ja ruumiin tottelemattomuutta, mitö muilla psyykikoilla oli, jos he eivät saaneet lääkitystään. Jann selitti sen johtuvan Kain erikoisesta olemuksesta.

”Kun ihminen kuolee, hänen sielunsa tai miksi sitä haluat kutsua siirtyy Poimuun, meidän rinnakkaisulottuvuuteemme. Sieltä kaikki psyykikot saavat voimansa. Tähän voimaan kuitenkin liittyy hirveitä riskejä. Koska Poimu on Kaaoksen kotipaikka, voiman ottaminen sieltä on äärimmäisen uhkarohkeata. Demonit, jotka oleilevat Poimussa, ovat siellä todellisessa hahmossaan, eli puhtaana voimakeskittymänä. Ne ajattelevat ja suunnittelevat; ne aistivat kaiken voiman, mikä lähtee Poimusta.

Silloin tällöin jokin niistä kiinnittää huomionsa tuohon voimaan, ja silloin sen käyttäjä on ongelmissa. Ihminen on tämän tason olento; hän on vahva omilla ehdoillaan, ja silloinkin parhaimmillaan heikko. Ihmisen henkinen energia on vähäinen.

Demoni taas on vahva, heikoinkin, ja ihmistenkin ehdoilla sen energia on suuri, ja omilla ehdoillaan sen energia on ihmiselle ylivoimainen. Siksi kaikki psyykikot joutuvat ottamaan tiettyjä lääkkeitä, jotka estävät Poimun energian syöksyn heidän kehoonsa, ja pitävät sen heidän mielensä sisällä. Tällöin se ei pääse vaikuttamaan heidän oman tasonsa olemukseen, vaan se joutuu pysähtymään siihen väliin, jossa se on heikoimmillaan, ja sieltä voi psyykikko ammentaa voimansa.” Jann oli yhtenä iltana heidän istuessaan turvassa järven toisella rannalla ja käristäessään jotakin ampumaansa elikkoa, pitäen tulen kuitenkin huolellisesti näkösuojassa.

”Miksi minä en sitten joudu ottamaan mitään lääkkeitä? Ja miksi sinä et ota mitään lääkkeitä?” Kai oli kysynyt, ja Jann oli hymähtänyt.

”Sinä et ota mitään ylimääräistä aamupuurossasi, koska olet jo käynyt osittain Poimussa, tai ainakin sen lähellä. Siksi sinussa on jo ennestään tuota energiaa. Minä taas... No, jokaisella on omat pikku salaisuutensa,” Jann oli sanonut ja jatkanut, antamatta Kain väittää vastaan, ”ja tämä on minun.

No, entäs sitten Poimumatkustus? Mikseivät sitä käyttävät ole saaneet tätä energiaa, saattaa joku kysyä. No, vastaus on selvä. He ovat yhä omalla tasollaan, heidän ympäristönsä on toisella tasolla. Eli vaikka heidän ruumiinsa olisikin poimussa, se ottaa yhä elinvoimansa aineelliselta tasolta. Vasta, kun jotkut onnettomat jäävät demonien saliiksi, joutuvat he Poimun oikealle tasolle, sillä tappaminen vie energian pois meidän tasoltamme.”

Kai katsoi Jannia, ja oletti ymmärtäneensä. ”Eikö Kaaos aiheutakaan poikkeuksetta mutaatioita?” Hän kysyi terävästi ja melkein vilkaisi käsiään ja jalkojaan tarkistaakseen, että ne olivat yhä tutun näköiset. Jann oli hymyillyt ovelasti ja käskenyt Kaita kääntymään ympäri. Kai oli tehnyt niin, ja vähän ajan päästä hän oli tuntenut, kuinka Jann aikoi puukottaa häntä selkään.

Sen kummemmin ajattelematta hän oli kääntynyt takaisin, napannut puukosta kiinni ja taittanut sen terän poikki vain sormiensa välissä. Jann oli nauranut ja Kai oli vain ollut hiljaa, katsoen kättään ihmeissään. Siihen ilmestynyt haava lopetti vuotamisen melkein heti, ja seuraavana päivänä se näytti jo pari viikkoa vanhalta. Kai pohti tätä pitkään ja hartaasti.

Sitten oli tapahtunut jotain huolestuttavaa. He olivat huomanneet tappaneensa Myrskyjoukkojen sotilaan. He olivat eliittien eliittiä, äärimmäisen tappavia, kurinalaisia ja tehokkaita. Sellainen joukko ei sopinut heidän saamaansa kokemattoman osaston kuvaan. Jokin oli nyt vialla, mutta kumpikaan heistä ei keksinyt, mikä.

Kun he parin viikon jälkeen päättivät tehdä vielä yhden iskun nyt jo vaikeasti tavoiteltavaan leiriin, muutaman tunnin tylsän tiedustelun jälkeen he havaitsivat jotain outoa. Myrskyjoukkoja, kaikki täysin varustautuneina, jopa kranaatin- ja liekinheittimellä varustettuna. Se olisi tosiaan ollut mehukas uhri, mutta tällä oli jotain, millä lyödä takaisin.

Lisäksi löytyi selitys leirin tiukentuneeseen kuriin. Istumassa muiden sotilaiden keskellä oli Keisarin komissaari, kurinpitäjistä tiukin. Hänen punainen takkinsa oli helmoista kurainen, mutta muuten yllättävän puhdas. Vierellään hänellä oli Kain ja Jannin hämmästykseksi toinen komissaaari, ja he olivat ilmeisesti uppoutuneet jotakin hyvin tärkeää aihetta koskevaan keskusteluun, sillä he eivät huomanneet, kuinka yksi sotilaista nousi ja meni rantaan, ottaen kypärän pois päästään, ilmeiseti juodakseen.

Kun tämä tuli vesirajalle, Jann oli jo odottamassa. Heidän onnekseen siinä kohtaa, josta sotilas oli juomassa, tuli heti rannassa äkkisyvää, ja Jann pystyi oleman kyykyssä, mutta kuitenkin näkymättömissä. Kun sotilas kumartui juomaan, Jann iski sissipuukkonsa, jossa oli huippuunsa hiottu adamantiittiterä, suoraan sotilaan silmien väliin. Tämä korahto kerran ja olisi kaatunut kasvoilleen veteen, mutta Jann nappasi hänestä kiinni ja hilasi hänet sinne hitaasti ja varovasti, varoen pitämästä mekkalaa.

Tätä ei huomattu heti, mutta vähän ajan jälkeen sotilaat alkoivat käydä levottomiksi, ja toinen komissaari naksautti taskulampun päälle ja alkoi haravoida vedenpintaa. Siinä vaiheessa Kai ja Jann olivat kuitenkin jo kiivenneet sadan metrin päässä olevilta kallioilta ylös ja hiipineet hyviin paikkoihin ampumista ajatellen. Hetken aikaa he odottivat ja keskustelivat siitä, kumpi ampuisi kenet. Kun he olivat päättäneet kohteensa, päättivät he odottaa, kunnes vihollinen hieman rauhoittuisi. Ei kannattaisi yrittää yllättää täysin taisteluvalmiita joukkoja.

Kai hellitti kättään liipaisimelta ja antoi mielensä vaeltaa vapaasti. Kahden viime viikon jännitys tuntui yhä, varsinki juuri ennen tällaisia tapahtumia. Lähes joka yö he olivat hiipineet vedestä kuin paholaiset, ja Kain ja Jannin yhdistettyä kokemusta hyväksikäyttäen aiheuttaneet massiivista tuhoa leirille. Heillä itsellään ei ollut mitään ongelmia viime päiviin asti, sillä leiri oli koostunut lähinnä alokkaista ja kuri oli ollut surkeaa. Niinpä sabotointi oli ollut helppoa, mutta se oli nyt ohi. He olivat päättäneet tehdä vielä yhden 'keikan' leiriin ja lähteä sitten alavirtaan jokea pitkin, kohti tasankoa, jolla heidän olisi pitänyt tavata loput ryhmästä ajat sitten.

Kaiken tämän keskellä Kai oli oppinut käyttämään psyykkisiä kykjään Jannin opastuksella. Asiat, jotka hänoli oppinut ja joita hän tulisi oppimaan... Asioita, joista hän ei ollut osannut uneksiakaan. Ja asioita, joista hän oli nähnyt painajaisia. Lisäksi Jann oli opettanut hänelle, miten pysyä piilossa muiden psyykikoiden mieliltä. Kuitenkaan hän ei ollut opettanut, kuinka taistella toisen psyykikon kanssa.

'Herätys, herätys.' Hänen yksityinen puhetoverinsa kuulosti hiukan huvittuneelta. Hän oli päivä päivältä tullut Kaille tutummaksi ja arvokkaammaksi, ja todellisemmaksi. Tästä Kai ei välittänyt, joskin se ilahdutti häntä. Loppujen lopuksi vain hän oli Kain ainoa oikea ystävä.

Kai nosti kiikarin takaisin silmälleen ja kiristi sormeaan liipaisimella. Hänellä oli toinen komissaari tähtäimessä, kun taas Jann oli sanonut ampuvansa kranaatinheitintä kantavan sotilaan.

”Kolme, kaksi, yksi... Nyt,” kuului Jannin ääni kaiuttimesta. Kai painoi liipaisimen pohjaan ja katsoi, kuinka ohut taite leikkasi komissaarin takkiin pyöreän reiän. Kuitenkaan tämä ei odotusten mukaisesti kuollut vaika kaatuikin, vaan hän vain nousi pystyyn, etsien ampujaansa. Sen sijaan Jann oli jo tappanut kaksi sotilasta. Nämä makasivat kasvoillaan, pieni reikä selässään.

”Mikä on? Miksi hän seisoo taas?” Jann kysyi vihaisesti.

”En... Tiedä!” Ärisi Kai laukausten tahdissa. Kolme osumaa komissaariin hän oli saanut ja kolme kertaa tämä oli kaatunut ja noussut ylös. Sitkeä pirulainen. Reiät tämän takissa taisivat vain jäädä rei-iksi tämän takissa, ulottumatta sen syvemmälle. Niinpä Kai luovutti ja alkoi hakea uusia kohteita.

Toinen komissaari vain tuijotteli ympäristöön, ja hetken ajan Kaista tuntui, että hän katsoi tätä suoraan silmiin. Sitten Kai veti liipaisimesta ja miehen jalkaan ilmestyi punainen, nopeasti leviävä ruusu. Miehen jalka petti, mutta katsekontakti ei häipynyt. Kai tuijotti miehen silmiin lumoutuneena, voimatta irrottaa katsettaan. Jannin ääni vaimeni surkeasta surinasta olemattomiin, ja Kai tunsi ikäänkuin leijuvansa, aivan kuin hänellä ei ruumista olisikaan. Hän sulki huomaamattaan silmänsä.

'Älä herpaannu! Tuolla tavoin menetätä hallinan ja häviät kokonaan!' Hänen ystävänsä terävä ääni kuului äkkiä hänen viereltään. Hätkähtäen Kai avasi silmänsä ja totesi ihmeekseen ystävänsä tosiaan seisovan siinä. Kai ei tiennyt, missä 'siinä' oli, sillä kaikki oli täysin valkoista. Tämä ei kuitenkaan saanut kovin suurta huomiota, sillä Kai keskittyi lähinnä vieressään seisovaan hahmoon.

Hänen ystävänsä oli noin 180-senttinen, vaaleatukkainen ja varsin kiltin näköinen mies. Tämän hiukset ulottuivat silmien tasalle ja päälaella kulki tiukka suora jakaus. Kasvot olivat karkeapiirteiset, muuten aivan tavalliset. Silmät olivat siniharmaat ja tuikkivat iloisesti melkein yhteenkasvaneiden kulmien alta. Hän ei näyttänyt yhtään vanhemmalta kuin Kai. Vaatteet olivat vaatimattoman harmaat housut ja takki.

Pieni itseironinen hymy väänsi miehen toista suupieltä. 'No, mikä on? Etkö ole... Tyytyväinen?' Kai ei saanut sanaa suustaan. Miehen ulkonäössä ei ollut mitään ihmeellistä, ei mitään, mikä viittaisi siihen, mitä Kai oli odottanut.

'Mitä sitten odotit?'

”En... En tiedä,” Kai sopersi lopulta.

'No sitten, eiköhän jätetä se aihe myöhemmäksi ja keskitytä tähän asiaan.'

”Mihin niin?” Kai kysyi, sillä siellä missä ikinä he olivatkaan, ei tosiaan ollut mitään ”tätä asiaa”. Siellä ei ollut mitään. Vain tyhjän valkoista.

'Ai niin... Meidän pitäisi ensin päästä takaisin, eikö vain? Siis takaisin sinun pääsi sisälle.' Mies sanoi yhä hymyillen vinosti. Kai nyökkäsi typerästi. 'Katsopa taaksesi, niin näet, mistä tulit.'

Kai teki niin, ja näki takanaan leijuvan paksun langan josta pienen harkinnan jälkeen nappasi kiinni. Valkoinen tuntui sulavan miljoonaan sävyyn, ja samassa Kai oli jälleen omassa päässään kypärän sisällä, katsoen yölinssien läpi komissaaria silmiin. Tämän silmät olivat yhä tiukasti kiinni Kain silmissä, ja vaikka jalka oli nyt kokonaan punainen, ilme pysyi peruslukemilla.

'Ihailtava itsehillintä tuolla, eikö?' Hänen yksityinen puhetoverinsa hekotteli. Kain oli pakko olla samaa mieltä. Sitten hän nosti aseensa takaisin silmilleen ja nosti tähtäimen komissaarin silmien väliin. Hetken ajan Kaita huvitti katsoa vihollistaan silmiin aseen hiusristikon läpi, ja hänen ystävänsä nauroi hänen kanssaan. Sitten hän panoi liipasimen pohjaan, ja miehen päähän ilmestyi nyrkinmentävä reikä. Hän kaatui nousematta enää.

Samoin olivat melkein kaikki sotilaat tehneet. Ainoastaan se raivostuttavan sitkeä komissaari oli enää pystyssä. Komissaarin takki oli riekaleina, niin että yhtä revityn näköinen paita näkyi läpi. Kai alkoi hieman ihmetellä miehen sitkeyttä. Tämä pyöri vimmatusti ympyrää etsiessään kohdetta kantamalleen pistoolille ja miekalleen. Miekan terässä hyppi pieniä sinisiä salamoita. Kai katsoi ihmeissään, kuinka taas yksi Jannin laukaus kimmahti sivuun tehtyään ensin reiän miehen takkiin. Mikään teknologia ei voinut luoda noin tehokasta voimakenttää ilman kookasta voimalähdettä.

'Tässä ei nyt ole kyllä kyse teknologiasta, vaan jostain ihan muusta. Mieshän on hitto soikoon riivattu!' Kain ystävä nauroi. Kaista asiassa ei ollut mitään hauskaa. Riivattu mies oli täysin hallitsematon, ja lisäksi hänet riivannut demoni saattoi repiä tiensä tälle tasolle lähes milloin hyvänsä. Kaiken kukkuraksi demonin energiat suojelivat häntä enimmiltä vaaroilta.

'Nimenomaan enimmiltä. Jos muistat yhtään mitään siitä, mitä tuo kuolevainen sinulle opetti, saatat keksiä jotain hyödyllistä.' Nyt äänessä oli pilkkaa ja mielipuolista riemua.

Kumpikohan tässä on hullumpi, minä vai hän, Kai ajatteli astuessaan esiin piilostaan kiven takaa. Komissaari kääntyi heti häneen päin, vaikka oli juuri ollut selin. Pistooli leimahti ainakin tusinan kertaa, mutta liekö silkan onnen ansiota että pimeä ja lukuisat väläykset yhdessä olivat saaneet miehen lähes sokeaksi, joten laukaukset napsahtelivat kiviin ja hiekkaan Kain vieressä.

Jannin vihaiset kysymykset kuulostivat kärpästen surinalta Kain korvissa. Kai nosti hitaasti kätensä kasvojensa tasalle ja osoitti komissaarin pistoolia. Siitä kuului pari napsausta, ja äkkiä se hajosi palasiksi. Komissaari veti kätensä ällistyneenä takaisin, pudottaen aseen jäänökset kädestään. Kai veti hansikkaat pois käsistään ja katsoi sormiaan, aivan kuin koomassa. Hän kohotti kätensä kasvojensa tasalle, yhä katse tiukasti sormissa. Mielipuolinen oivalluksen hymy vääristi Kain kasvoja. Pieni, lähes olematon nauru kupli hänen kurkussaan.

Sormiensa lomasta hän näki komissaarin juoksevan häntä kohti, rätisevä miekka kohotettuna. Kai käänsi sormensa osoittamaan miestä, ja keskittyi, yrittäen muistaa jotain, mitä Jann oli hänelle opettanut.

'Ei, ei noin! Noin tekevät vain säälittävät ihmiset. Tee se näin!' ääni räsähti Kain mielessä, ja sen mukana tuli mielikuvia, jotka eivät olleet Kain omia. Ne kertoivat mielipuolisia asioita... Mutta Kai vain nauroi ja totteli. Hän kohotti kummatkin kätensä, sormet yhdessä ja keskittyi.

Se kävi luonnottoman helposti. Valtava, sinivalkoinen salama leimahti Kain sormenpäistä komissaaria kohti, jonka juoksu loppui kuin seinään. Jo valmiiksi revitty takki syttyi palamaan, ja miekka hehkui punaisena. Mies päästi otteensa siitä, ja se lensi voimayksikkönsä kera yön pimentoon. Kuitenkin Kai tajusi näkevänsä kirkkaasti kuin päivällä. Eikä se johtunut hänen kypärästään. Sen hän oli jossain vaiheessa pudottanut maahan.

Komissaari nousi hitaasti pystyyn, ja Kai näki tämän tärisevän hillittömästi salaman jälkimainigeissa. Se näky sai hänet nauramaan aina vain villimmin. Hän kohotti kätensä ja puristi sen nyrkkiin. Komissaarin jalka rusentui kasaan ja saappaasta tursui punainen virta. Kuitenkaan hänen ilmeensä ei värähtänytkään. Hän avasi suunsa, ja siellä ei ollutkaan yhtä, vaan neljä teräväkärkistä kieltä, jotka vilistivät terävien hampaiden välissä kuin käärmeet.

Komissaari sihahti jotain kielellä, josta Kai ei tajunnut mitään, mutta kuitenkin.... Siinä oli jotain tuttua... Tämä askarrutti häntä, kunnes hän tajusi suunsa muodostavan sanoja, jotka polttivat sitä. Ne tuntuivat kiemurtelevan, aivan kuin eivät tahtoisi joutua sidotuiksi, vaan riehua vapaana. Sanat olivat paikoin lyhyitä ja töksähteleviä, paikoin pitkiä ja sulavia, ja koko ajan ne muuttuivat.

Komissaarin silmät laajenivat, ja hänen suunsa avautui luonnottoman suureksi. Hän peitti korvansa käsillään, aivan kuin ei haluaisi kuulla. Sanat liukuivat ulos Kain suusta kuin käärmeet, ja hän tajusi melkein ymmärtävänsä niiden merkityksen. Se sai hänet nauramaan entistä kovempaa. Lopputulos oli äärimmäisen pelottava.

^^^^^^^^^^^^^^^^

Jann oli nähnyt Kain lähtevän kävelemään kohti kuolemattomalta vaikuttavaa komissaaria, jonka laukaukset olivat vääntyneet aivan kuin valonsäteet peilissä. Sitten Kai oli käyttänyt Jannin olemattomiksi luulemia psyykkisiä kykyjään, rikkoen ensin miehen aseen, sitten ampuen tämän maahan uskomattoman voimakkaalla salamalla, josta hänen varajärjestelmänsä varoitti näinkin kaukaa. Tämän jälkeen Kai oli murskannut miehen jalan ja nyt, kaikkein pelottavimpana asiana hän puhui miehelle Kaaoksen kielellä! Kaiken lisäksi hän nauroi pää takakenossa hytkyen, ja riivattu mies yritti peittää korviaan ja juosta pakoon, mutta hänen jalkansa eivät nayttaneet suostuvan siihen.

Jann nosti kiväärinsä olalleen ja kirosi täriseviä käsiään. Jos he kummatkin olivat riivattuja... Lisäksi Kain vallannut demoni näytti äärimmäisen voimakkaalta. Hän sai heikomman paholaisen kirkumaan vain puhumalla. Jann laski aseensa, koska tähtäyksestä ei tullut mitään. Huokaisten hän harkitsi vaihtoehtojaan.

Kain kanssa yhteen pelaaminen ei enää tullut kuuloonkaan. Vaikka Jann ei ollutkaan kovin kiihkomielinen fanaatikko, hän ei kyllä sietänyt riivattuja ihmisiä. Ne olivat vaaraksi kaikelle. Hän myös tunsi omat rajansa, ja hänen psyykkiset kykynsä eivät riittäisi otteluun demonin, heikonkaan kanssa. Hän vain päätyisi sen ateriaksi. Ja kahden kanssa, joista toinen oli ilmiselvästi todella voimakas... Ei mitään saumaa.

Huokaisten hän totesi ainoan jäljellä olevan vaihtoehdon ja veti vyöltään nyrkin kokoisen rautaisen pallon. Hän hypisteli sitä hetken ennenkuin vetäisi suojalevyn sivuun, paljastaen pienen punaisen nappulan.

^^^^^^^^^^^^^^

Kai nauroi katsoessaan komissaariin kärsivän. Tämä kyynelehti ja kirkui, repi kasvojaan ja rintaansa epätoivoissaan, mutta ei silti päässyt pakoon Kain puhetta. Lopulta sen oli pakko luovuttaa ja antautua kokonaan. Kai hymyili. Tämähän oli mielettömän, suorastaan sekopäisen HAUSKAA!

Sitten hän näki pienen rautaisen pallon lentävän häntä kohti, ja hänen hymmynsä hyytyi. Hän muisti tuon, se oli niin kovin tutun näköinen... Ja hän muisti yksinäisen, kuoleman kielissä olevan miehen hypistelevän samanlaista palloa, tarkoituksenaan viedä vihollisensa mukanaan. Kai veti sihahtaen henkeä nähdessään Jannin pallon takaa, katsoen häntä tarkasti.

Kai nosti kätensä suojakseen, mutta tiesi, ettei se hyödyttäisi häntä yhtään...

^^^^^^^^^^^^^^^^

Jann sulki silmänsä ja käänsi päänsä pois kranaatin kirkkaudesta. Sitten hän käänsi selkänsä koko hommalle ja lähti kävelemään poispäin. Se siitä. Taas yksi kuollut sotilas. Ei kukaan siitä välittäisi.Räjähdyksen jälkihehku valaisi ja lämmitti hänen selkäänsä, ja sen valo loisti kirkkaana luoden painajaismaisia varjoja ja heijastuksia järven tyyneen pintaan.


Jokin kuitenkin häiritsi häntä. Se hehku... Se oli kumman kirkas ja kuuma, vielä näinkin pitkän matkan päästä. Hän kääntyi ympäri, ja melkein pudotti aseensa järkytyksestä.

Hänen takanaan leijui ilman halki valkoinen, yli kymmenen metriä läpimitaltaan oleva polttavan kirkas pallo. Se meni ruoraan metsä läpi, puiden vain kadotessa koskettaessaan sitä. Kivetkin sulivat olemattomiin joutuessaan kosketuksiin tuon helvetillisen kuumuuden kanssa. Jann näki lämpöräjähdykselle ominaisten punaisten valokaarien tanssivan pallon pinnalla. Pallosta lähti pelottava humina, ja silloin tällöin valokaarta seurasi sähköinen räsähdys. Hän alkoi perääntyä kohti järven viileää pintaa, vaikka tiesi tuon räjähdyksen pystyvän käristämään hänet vaikka järven pohjasta.

Pallon alkoi leijua ylös, ja Jannin katse seurasi sitä. Sen nousi korkealle, korkealle, kunnes oli suoraan Jannin yläpuolella. Jann lopetti perääntymisen. Jos tuo tippuisi, ei pakenemisela olisi mitään väliä. Hän kuolisi yhtäkaikki.

”Luulin sinua ystäväkseni... Ja sinä petit minut!” Kuului Jannin korviin tuttu ääni. Hän laski katseensa alas, ja näki rannalla, kymmenisen metriä hänestä... Kain.

Tämän vaatteen olivat palaneet, ja hänen ihollaan risteili punaisia palohaavoja kuin hämähäkinseittiä. Kasvot olivat asettuneet mielipuoliseen raivon ilmeeseen, kaikki nauru oli kadonnut. Kai oli melkein tunnistamattoman näköinen, eikä palohaavoilla ollut siihen osaa eikä arpaa.

”Minä... Oikeasti luulin! Oikeasti!” Kai karjui, ja ääni voimistui luonnottoman kovaksi, kunnes Jann luuli ilman värisevän keuhkoissaan. Hän ei kuitenkaan osannut liikkua, nostaa asettaan, ampua. Jann oli kuin lamaantunut. Hän vain katsoi, kuinka Kai veti henkeä, ja kuinka tämän piirteet vääntyivät lisää. Jann katsoi Kaita suoraan silmiin.

”Minä luulin! Ja näinkö... Näinkö sinä palkitset minut!” Kai karjui ja osoitti tulista palloa Jannin yläpuolella. Jann ei osannut sanoa mitään. Ilma tuntui rätisevän Kain ympärillä. Hiekka oli muodostanut pyörremäisen kuvion hänen jalkojensa juureen. Järven laineet olivat vetäytyneet poispäin, niin, että Kai seisoi valtavan tyhjän alueen keskellä. Ilma pyöri villisti.

”Sinä... Sinä PETIT MINUT!” Kai karjui tällä kertaa niin kovaa, että ilma oikeasti tärisi Jannin keuhkoissa. Maa järisi, ja hiekka leimahti poispäin valtavassa aallossa. Vedestä ei enää ollut tietoakaan. Puut olivat kaatuneet Kain takana.

Hiekka iski Jannin kasvoihin kuin tuhat neulaa, mutta sekään ei herättänyt häntä transsistaan. Hän vain katsoi, kuinka Kai osoitti häntä sormellaan ja karjui taas.

”Sinä...!” Enempää Jann ei kuullut, sillä pistävä kipu korvissa kertoi tärykalvojen hajonneen. Hän näki Kain suun liikkuvan, ja tajusi tämän huudosta vain yhden sanan. ”Minut.” Sitä sanaa Kai toisti koko ajan.

Ilma kävi kuumaksi ja kuivaksi. Jann yritti nuolla huuliaan, jotka jopa hänen kypäränsä sisällä olivat rutikuivat, mutta hänen suunsakin oli kuiva kuin suola-aavikko. Hän otti kypärän pois päästään, ehkäpä ulkoilma ei olisi yhtä kuivaa? Ei, se oli vieläkin kuivempaa. Hän nosti katseensa ylös, ja tunsi, kuinka kuumuus hiveli hänen kasvojaan. Hän kohotti kätensä suojaksi polttavaa kirkkautta vastaan, mutta ei nähnyt edes kättään.

Kuumuus muuttui hirveästä helvetilliseksi, ja Jannia alkoi heikottaa. Hänen tutisevat jalkansa eivät enää kantaneet, ja hän vajosi polvilleen, katse yhä tiukasti taivaalle hohtavassa tulipallossa. Hän haistoi kärventyvien hiustensa käryn. Hän tunsi, kuinka hänen silmänsä kuivuivat hetkessä yhtä kuiviksi kuin hänen huulensakin. Hänen kasvojen sa ohi alkoi käpristyä.

”Minä luotin sinuun...” Kuului lause Jannin mielessä.

Jann alkoi kirkua. Huuto kuitenkin peittyi tulipallon ärjyntään. Nyt, vapaana sitä sitoneesta voimasta se iskeytyi maahan järisyttävällä voimalla, kaivaen valtaisan montun siihen. Kai katseli tyynesti, kuinka maan sisältä tuli leimahduksen jälkiaalto, joka nousi korkealle taivaalle. Ilma väreili kumuudesta.

Hän kääntyi ympäri ja katsoi leirillepäin. Hän muisteli nähneensä siellä joku yö suihkukoneita. Hän ajatteli yksikkötovereitaan. Kai ajatteli oletettua kohdettaan tuolla jossakin, keskellä ei mitään. Hän ajatteli omaa tilannettaan. Hän vilkaisi taakseen. Ilma väreili yhä, ja hiekka suorastaan hehkui kuumuutta.

Kai virnisti ja alkoi kävellä kohti leiriä. Hänen mielessään oleva ystävänsä hekotteli hiljaa, ja Kai yhtyi siihen. Päästyään koneille asti hän nauroi ääneen. Koneen noustessa ilmaan hän suorastaan ulvoi naurusta ajatellessaan kohdettaan ja yksikköään.

Kone katosi yötaivaalle, jättäen jälkeensä vain leirin täynnä kuolleita ja kuopan rantahietikkoon.

[Thelacan]

Ohhoi, jälleen tarina tähän. Kaunista tekstiä ja juoni on maittava.
Ainut mikä häiritsi oli hiukkasase, eikö se kuulosta vähän oudolle? Mutta siitä huolimatta loistavaa tekstiä.

[Warcrafter]

Kyllä on taas tullu oiva lisäosa tähän tarinaan..... Lisää sanoo tarinanarkkari @_@

[BioHazard]

Kai, puhdas keisarillisti... vai demoni? tuo kysymys päätäni polttelee, Kaaos mieltäni kaivelee, keisarillisuus voimistuu, Lopulta kaaos keisarin mahdin edessä kukistuu, aseet ilmaan nousevat, kun demonit maailmasta ja warpista kaikkoavat, keisari tuolistaan nousee, lopulta myös pahimmat heretikot kuolee, keisri miekalla, iskee, xenot ja kaaos tuhoutunee! mutta ei, päivä tuo ei ole, sotavasaralla on suurin vielä role........... LOL

[Strangten]

Minä en kyllä tajua tästä enää mitään. Kenen puolella Kai oli alunperin? Mihin ihme keskiaikaiseen porukkaan hän joutui? Mitä hittoa sitten tapahtui, mikä se otus oli joka tappoi kaikki siellä jossain luolastossa? Miksi ne kävi tuhoamassa tuon leirin?
Ehken osaa lukea tarpeeksi hyvin rivien välistä, mutta alan olla jo oikeasti pihalla tästä juonenkulusta.

Olisi kiva jos aina välillä täyttäisit aiemmin luotuja aukkoja, niin että aikaisemmat mysteerit selviäisivät. Edellisissä osissa kyllä selvitettiin muutamia juttuja, mutta luotiin myös uusia. Alkupuolen osiin tuo tuollainen aukkojen luominen sopi, mutta olisi mukava saada jo pikkuhiljaa tietää jostain jotain. Eniten häiritsee se, että tarinasta ei saa oikein kunnollista kokonaiskuvaa, itse pääjuoni jää vähän epäselväksi. Kain tarina kun on oikein mielenkiintoinen ja siitä tahtoisi saada enemmänkin selville.

Kielellisissä jutuissa ei pahemmin nipottamista ole, muutama kirjoitusvirhe ja omituinen/heikko lauserakenne esiintyi.

Odotan jo seuraavaa osaa, toivottavasti siinä selvitetään vähän enemmän asioita!

[BioHazard]

Minä en kyllä tajua tästä enää mitään. Kenen puolella Kai oli alunperin? Mihin ihme keskiaikaiseen porukkaan hän joutui? Mitä hittoa sitten tapahtui, mikä se otus oli joka tappoi kaikki siellä jossain luolastossa? Miksi ne kävi tuhoamassa tuon leirin?
Ehken osaa lukea tarpeeksi hyvin rivien välistä, mutta alan olla jo oikeasti pihalla tästä juonenkulusta.

Olisi kiva jos aina välillä täyttäisit aiemmin luotuja aukkoja, niin että aikaisemmat mysteerit selviäisivät. Edellisissä osissa kyllä selvitettiin muutamia juttuja, mutta luotiin myös uusia. Alkupuolen osiin tuo tuollainen aukkojen luominen sopi, mutta olisi mukava saada jo pikkuhiljaa tietää jostain jotain. Eniten häiritsee se, että tarinasta ei saa oikein kunnollista kokonaiskuvaa, itse pääjuoni jää vähän epäselväksi. Kain tarina kun on oikein mielenkiintoinen ja siitä tahtoisi saada enemmänkin selville.

Kielellisissä jutuissa ei pahemmin nipottamista ole, muutama kirjoitusvirhe ja omituinen/heikko lauserakenne esiintyi.

Odotan jo seuraavaa osaa, toivottavasti siinä selvitetään vähän enemmän asioita!

No alunperin keisarillinen kai joutui omituisten herettikkojen tai eldarin tai dark eldarien leirille. Sen jälkeen jotkut homot vapaus taistelija petturit nappasi sen ja se leiri oli täynnä imperiallisia sankareita joten pelkurimaisten vapaus taistelijoiden vihollisia. nyt näyttäätosin siltä että kai on demonin vallassa / demoni.

[Thelacan]

Sen jälkeen jotkut homot vapaus taistelija petturit nappasi sen.

En kyllä mitenkään muista lukeneeni, että tarinassa olisi homoja. Kummaa.

[Feeno]

Itselläni on kyllä mennyt nuo puolet vähän sekaisin. Kun Jäänyrkin Veljeskunta kävi ilmi, luulin että planeetalla ei ollut ketään muita kuin Kasti (elikä jonkinlainen kaaoskultti) ja keisarillisten (joihin Kai kuului) pieni tukikohta vuoren kupeessa. Yhtäkkiä mukana oli joku ryhmä joitakin... En tiedä keitä. Tarkoitan siis tätä ryhmää jonka mukana Kai lähti takaisin tukikohtaansa. Mukana oli myös Kuoleman Enkelit (demoneita kai?), Jannin porukka (epäselväksi jäi keitä nämä oikein olivat) ja joitakin Imperiumin joukkoja. Olisin kiitollinen jos saisin vähän selvyyttä kuka on kuka.

Mutta kaikinpuolin muuten aivan mahtava sarja. Luin yhteen väliin peräkkäin osat 1-8 ja olen siitä lähtien odottanut innolla aina uuden osan tuloa. Ehdottomasti paras tarinasaaga, jonka sotavasara on nähnyt.

[vexa]

Kyllä oli taas loistava tarina. Muutamia kirjoitusvirheitä siellä oli, mutta ne eivät erinomaista tunnelmaa haittanneet edes nimeksi. Saammekohan kuulla vielä lisää Kain seikkailuista, vai jäikö tämä kaikkien pelkäämäksi viimeiseksi osaksi, jonka jälkeen ei tule mitään.

[Merrywinds]

Eli selvennän nyt hieman planeetan yleiskuvaa:


Nimi: Thareon Luminus

Planeetalla on ihmisasutusta, joskin harvanlaista. Aika normaali planeetta. Ei keisarillista keskushallintoa, mutta kosketusta Keisarillisiin on selvästikin ollut aiemmin. Huomattavasti vapaampi käsitys kerettiläisestä kuin Keisarilla.

Jannin porukka on pieni ryhmä 'kapinallisia', jotka eivät hyväksy planeetan hallitusta, eli ihan normi separatisteja. Planeetan hallitus pitää kaikki asiat omana tietonaan, ja tavallisen ihmisen on parasta pitää vain suunsa kiinni ja tehdä niinkuin käsketään silloin kun ylempiä on paikalla.

Ilmastoltaan hieman Terraa lämpimämpi, täydelliset olosuhteet ihmisiä varten.

Muut tähdelliset asiat tulevat (toivottavasti) myöhemmin selville....