Paluu kotiin.Tarina ryöstelevästä corsair porukasta. Osa 3

[Mekol]

Meri kutsuu

- Lastatkaa kaikki laivaan, nopeasti! huuteli Mekol ja avitti Eziriä rahaamaan pillastunutta hevosta ruumaan. Hevonen taisteli rajusti vastaan ja saikin potkaistua eräältä sotilaalta tajun kankaalle, pahemminkin olisi voinut käydä onneksi kypärä pelasti.

Saalis oli ollut normaalia parempi. Sotilaat olivat ryövänneet kaiken pronssia arvokkaamman. Mekolin hyttiin oltiin tuotu kasapäin koristeltuja lautasia, kynttilänjalkoja, lusikoita, aseita, neljätoista hevosta oltiin viety ruumaan ja ennenkaikkea läjäpäin Uluthuanin kultarahoja. Rahat kuitenkin sulatettaisiin ja niille löytyisi varmasti muuta käyttöä.

- Saakelin kaakki, liikutkos siitä. Ezir kiroili samalla kiskoen eläintä ruumaan
- Ei se voimalla mene. Kuului ääni takaa
- Aah Azir. Sinäkun olet niitä miehiä niin näytäs miten se tehdään. Mekol sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan
- No niin rauhoitus. Azir saneli rauhoittavasti ja taputteli hevosta niskaan. Tämän jälkeen alkoi Azir sanella sille rauhoittavia loruja, hevonen rauhoittuikin pian ja se saatiinkin vietyä ruumaan.

- Mihin päätyisime ilman sinua? Mekol ihmetteli
- Luultavasti niiden hullujen notien käsittelyyn. Azir vitsaili
- Samapa tuo. Ovatko kaikki laivassa. Jos ovat, kääntäkää laiva ja ottakaa kurssi kohti Arnheimiä.


Laiva kääntyi sukkelaan ja alkoi purjehtia avomerelle. Aurinko oli nousemassa jo hyvää vauhtia ja se värjäsikin ennen niin syvänsinisen meren keltaisenoranssiksi. Nyt se valaisisi tien takaisin kotiin

Miehistö oli väsynyt ja moni menikin heti nukkumaan. Mekol asteli vielä hetken joukkojensa luona ja kiitteli onnistuneesta tehtävästä.

- Huomenna voitte tulla noutamaan osuutenne. Hienoa työtä.

Miehistö meni pian nukkumaan. Pinnalla oli hiljaista tuuli ujelsi korvissa ja siitä saattoi saada selville että Uluthuaniin oli kevät saapumassa kovaa vauhtia.Mekol ja Azir jäivät kannelle.

- Montako menetimme.?
- 50 kuoli, muutama on pahasti loukkaantunut. Mutta he paranevat kyllä matkan aikana. Azir vastasi
- Se on hyvä. Ne saastat laittoivat hyvin hanttiin.
- Soh, on tässä yksi hyvä asia. Azir sanoi
- Mikä muka ? Mekol kysyi ihmeissään
- Kuolleille ei makseta palkkaa. Kuului vastaus
- Totta. Jakelen miellumin varastettuja varoja miehistölle kuin niille aatelisille jotka meidän tehtävään lähettivät. Pitäkää kurssi.

Mekol asteli hyttiinsä. Laittoi miekan takaisin paikalleen, riisui haarniskansa ja polvistui pöytänsä ääreen.
- Kiitokset jumalani suojeluksesta. Toivon sitä jatkossakin. Kiitoksena siitä uhraan tämän sinulle. Mekol saneli ja tappoi yhden liskoista, jotka laivalla olivat vain tuota tarkoitusta varten. Sitten katse kiinnittyi Mekolin rakkaan vaimon Mirtan kuvaan.
- Älä huoli rakkaani. Olen tulossa sinne, pian taas näemme. Kerro pojalle terveisiä ja tytölle myös, kaipaan sinua. Tämän jälkeen hän nukahti hyvin mielin.

Päivä oli jo pitkällä, kun Mekol viimein nousi ylös. Hän asteli innokkaasti kanelle ja näki kuinka miehistö toimitti jälleen askareitaan. Muutama oli alkanut kalastamaan syväkalastus verkoilla, joita laivassa olikin muuta. Ruoka jaettiin ja sitä saatiinkin nyt enemmän Mekolin käskyn myötä. Mekol asteli laivan perälle ja nousi laivan kaiteelle

-Jokainen voi tunnin päästä vuorollaan tulla hakemaan osuutensa aarteesta. Osuuden voi joko ottaa tavarana tai kultana. Kummin vain haluaa, mutta itse suosittelisin teidä ottamaan sen tavarana, sillä tällaisilla esineillä on varmasti kysyntää Arnheimissä ja muissa kaupungeissa. Tahdon myös palkita tehtävässä erityisen hyvin onnistuneet taisteliat.
- Ezir. Tule tänne ja ota vastaan tämä vaatimaton palkkio urhoollisesta toiminnastasi. Mekol sanoi ja odotti hetken kun Ezir asteli paikalle ja ojensi hänelle pienen metallinpalan johon oli kuvattu lohikäärme joka samaan aikaan syöksi tulta uluthuanin päälle.
- Kapteeni tarkoittaako tämä sitä....Ezir haukkoi henkeään
- Kyllä. Olet jo sen verran matkannut kanssani, että sinun on aikasi ottaa seuraava askel kohti omaa laivaa. Miehistöni, tästä hetkestä lähtien Ezirin sana painaa tällä laivalla yhtä paljon kuin minun sanani kun minä en ole paikalle! Huusi Mekol ja miehistö hurrasi niin lujaa että ääni kantautui varmaa Uluthuaniin asti. Ezir käveli paikalleen hämmentyneenä.
- Tahdon myös palkita muutaman muun sotilaan. Sotilaat Dizas ja Fer`sio tulkaa tänne! Huusi Mekol

Kaksi nuorta sotilas asteli Mekolin luokse ja ottivat vastaan kunniamerkin, joka todisti heidän nyt olevan valmiita ottamaan komentoonsa kymmenen miehen osaston. Dizas oli tappanut yli kymmenen sotilasta kun muu ryhmä oli tapettu. Fer`sio taas oli saanut kiinni seitsämäs hevosta. Hän oli joussut hevostalliin taistellut hetken usean sotilaan kanssa ja raahannut sitten hevoset aukiolle.

- Te kaikki ansaitsette minun kiitokseni. Voitti oli meidän kaikkien ansiota. Toivon että tahdotte sen jälkeen kun olemme käyneet Arnheimissä jatkaa taistelua kanssani. Mutta jos tahdotte siirtyä toiseen laivaan en estä teitä. Sen sijaa jos löydätte mielestänne paremman kapteenin, annan teille hyvät suositukset. Puhui hän samalla kun asteli kannen poikki hyttiinsä. Miehistö hurrasi ja pian saapuikin ensimmäinen sotilas hakemaan palkkiotaa.

Mekol antoi nuorelle miehelle viisi kultaista kynttilän jalkaa, sekä muutaman kourallisen kolikoita. Siinä oli tavallisen sepän monen kuukauden palkka. Saaliin lisäksi sotilaat saisivat satamasta vielä pienen palkkion. Sotilaita tuli ja meni ja kasa alkoi pikku hiljaa pienentyä, mutta se edelleenkin täytti lähes kaiken Mekolin hytistä. Ezirille ja Azirille Mekol antoi helyjen lisäksi molemmille kauniit miekat. Molempien terä oli silkkaa hopeaa eikä niitä oltu taisteluun tarkoitettu, kauniita koristeita kyllä olivat ja arvoikkaita.

Päivä vaihtui illaksi ja Mekol katseli aarre kasaa. Paljon oli jäljellä, mutta kaikki olivat jo palkkion saaneet. Liikaa ei kannattanut sotilaille antaa tai ylempi aatelisto alkaisi epäillä kapinointia. Itselleen Mekol otti yhden hevosista, muutaman muhkean pussillisen kultaa sekä usean aseen ja haarniskan. Hevosen hän luovuttaisi pojalleen ja osan aseista hän veisi Arnheimissä sijaitsevaan taloonsa. Jäljelle oli jäänyt myös useita koruja, niitä hän päätti antaa tyttärelleen ja vaimolleen. Hän muisti rakkaan isänsä. Isällä oli jo kaikkea ja sen ymmärsi, hän oli tehnyt paljon töitä korkean asemansa eteen.

Mekol kaiveli kiivaasti aarre kasaa, mutta ei löytänyt mielestään mitää isänsä arvolle sopivaa. Se harmitti suuresti sillä viime näkemästä oli aikaa monta kuukautta ehkä jopa yli vuosi. Noh ehkä näkemisen ilo on paras lahja.

Ajatukset kiinnityivät monen vuoden päähän.Hän oli isänsä ainoa lapsi, äiti kuoli häntä synnyttäessään, Mekol ei äidistään ole paljonkaan kuullut, mutta sen isä on hänelle kertonut että heidän avioliittonsa oli vain ja ainoastaan poliittista peliä. Tällätavoin isä saisi korkeamman aseman Arnheimin aatelistossa ja katso nyt Alfar on yksi arvostetuimmista kenraaleista mitä kukaan tuntee. Isänsä korkea asema ei kuitenkaan taannut hänelle mitenkään helpompaa elämää akatemiassa. Häntä piinattiin kuten muitakin, koulutus oli ankaraa, mutta hän selvisi. Ja nyt hän on isänsä jalanjälkiä seuraten laivan kapteeni. Jos hän astelisi samoja juuri samoja askeleita hän saisi pian siirron isompaan laivaan. Ja kun tämä olisi tehty olisi tiet kaikkialle avoinna.

Mekol mietti sotaisaa lapsuuttaan vielä hetken, mutta ravistelit pahat muistot mielestään ja palasi kannelle. Tuuli oli yltymässä, mutta se ei saavuttaisi myrskyn nimeä alkuunkaan, sen Mekol aavisti heti. Normaalia kovempi tuuli vain, ei muuta. Laivan keulassa Ezir katseli ulapalle mietteliään näköisenä.

- Mitä mietit? Mekol kysyi samalla säikäyttäen toverinsa
- Aih kapteeni. Minä vain ajattelin. Teitteköhän todella oikein antaessane minulle tämän. Ezir sanoi hypistellen hermotuneesti ansiomerkkiään.
- Epäiletkö kykyjäsi?
- En en. Minulla on vain epävarma olo, niinkuin en olisi valmis tähän. Taistelussa olen parhaimillani, mutta tällainen vastuu, en vain osaa hallita tilanetta jos tulee tarvis.
- Osaathan, hallitsithan tilannetta kun hyökäsimme kylään. Mekol puollusti
- Noh ehkä, mutta lupaa minulle yksi asia, jos ikinä teen mitään sinua vastaan, käske miehistösi heittää minut heti mereen. Ezir sanoi ja kohotti katsettaan laskevaa aurinkoa kohti, joka jälleen värjäsi meren moniväriseksi.
- Sen lupaan, mutta uskompa että minun ei sitä tarvitse tehdä. Olemme matkanneet jo monta vuotta yhdessä, tunnen sinut ja tapasi ja sinä minun. Sen vielä sanon, jos saisin hyökätä Uluthuaniin muutama teloittaja tai sinut rinallani valitsisin sinut. Olet vielä nuori ja sinulla on paljo opittavaa, mutta näen sinusta kasvavam voimakkaan sotilaan, kuten muistakin tämän laivan sotilaista.
- Kiitos kapteeni. Arvostan todella sitä että luotatte minuun noin paljon. Ezir vastasi
- Niin ja minä otan laivan ohjakset käsiini tänään. Olet valvonut jo kaksi yötä ja päivään on sinun aikasi nukkua. Monenko päivän matka meillä vielä on Arnheimiin?
- Luulempa, että olemme perillä jo ennen seuraavaa kuunkiertoa. Ezir sanoi ja katosi kannenalle nukkumaan.

Ilta muuttui yöksi ja rauha laskeutui merelle. Nyt kanella oli vain kolme henkilöä. Mekol ja kaksi muuta vartiaa, jotka juttelivat toisilleen laivan keulassa. Siitä olikin aikaa kun Mekol viimeksi oli valvonut läpi yön tai ohjannut laivaa, tuntui jälleen mahtavalta ohjata tuota ketterää venettä, joka niin sukkelasti kääntyili aallkossa. Mekolin ajatukset siirtyivät jälleen haaveisiin.

Mitäkähän aatelisto pitäisi tästä aarteesta. Olisiko se tarpeeksi suuri siihen että he vihdoinkin myöntäisivät Mekolille teloittajat arvonimen. Monet hänen opiskelutovereistaan olivat ihmeteleet kun viiden vuoden opiskelun jälkeen Mekol ei saanut teloittajan arvonimeä. Ja jos hän saisi teloittajan arvonimen hän saavuttaisi korkeamman aseman aateliston keskuudessa ja ehkäpä hän saisi uuden laivan ja enemmän miehistoö. Mekol haaveili satametrisestä purresta johon miehistöä mahtuisi neljänsadan edestä sekä pieni osastollinen kevyttä tai raskasta ratsuväkeä, siis melkein 450 sotilasta. Se oli unelma jos mikä.

Tuolla laivalla hän vihdoinkin saisi ottaa osaa suurempii sotaretkiin, joita saatettiin suunnata niin Lustriaan kuin Tileaan ja Keisarikuntaan asti. Nuille valtaisille sotaretkille saattoi osallistua kenraalista ja kaupungista riippuen 10 000- 50 000 sotilasta. Oli toki isompiakin retkikuntia tavattu, mutta kaupungit melko harvoin tekivät sellaista. Viimeksi kun Mekol oli Anrheimissä hän kuuli huhuja että Arnheimin ja Har Garethin aatelistot neuvottelivat jostakin hyvin suuresta. Tämä saattoi toki olla vain valetta, mutta hän elätteli toiveita siitä

Taas Mekol huomasi haaveilevansa ja läppäsi itseään naamaan mojovasti. "keskity olennaiseen", hän yritti hokea itselleen, mutta raikas meri-ilma sai hänet vai pitämään kurssin suorana ja vajoamaan taas uudelleen unelmiinsa. Yö vaihtui aamuksi ja miehistö alkoi jälleen suorittaa normaaleja askareitaan.

- Azir! huusi Mekol
- Niin kapteeni. Azir sanoi ja avasi tiensä miehistön lävitse kapteeninsa luokse. "Kutsuitte"
- Lähetä lintusi tiedustelemaan merta noin 20 kilometrin säteellä meistä ja palaamaan heti takaisin jos jotakin ilmenee
- Selvä. itrizha njeszazha gijziol nasgziz. Puhui Azir lemmikilleen ja vapautti sen. Lintu kohosi muutamassa sekunissa ihmissilmien ulottumattomiin.
- Kapteeni saanko puhutella? kysyi Azir
- Tietenkin.
- Pyydän lupaa jäädä maihin Arnheimissä suorittamaan petomestarin koulutukseni loppuun. Azir vastasi
- Lupa myönetty. Kauanko luulet koulutuksesi vielä kestävän? Mekol vastasi
- En enempää kuin vuoden. Seuraavaksi harjoittelemme Mantikoren ohjaamista. Kun sen hallitsen kysyn lupaa palata takaisin komentoonne.
- Tottakai otan sinut takaisin. On ollut ilo työskennellä kanssasi. Ja ken tietää, ehkä ratsastat jonain päivänä kanssani taisteluun sellaisen uljaan ratsun selässä.
- Se olisi suuri kunnia.
- Pitäkää kurssi ja ilmoitta minulle kun lintusi palaa takaisin.

Mekol suuntasi askeleensa aivan laivan ruumaan, jossa hänen oli tarkoitus tarkistaa kaapattujen hevosten tilanne. Hän avasi ruuman suuren lattia luukun ja käveli loivat rappuset alas.

Ruuman lattia oltiin päällystetty runsaalla määrällä olkia. Heti portaiden alapäähän oltiin kasattu laatikoittaa ruokaa ja muita tavaroita. Sieltä löytyi myös häkillinen niitä pieniä liskoja, joita käytettiin vain uhritilaisuuksissa, joita laivalla pidettiin jonkun muistoksi tai ennen taistelua. Toiseen päähän oltiin rakenettu karsinoita hevosille, jokaiselle oma ja muutama oli vielä tyhjänäkin. Mekol tarkisti hevosten veden ja ruuan jota niille syötetiin. Kaikki näytti olevan kunossa, samalla hänelle jäi aikaa katsella hevosia ja miettiä pojalleen mieluista. Yksi hevonen osui erityisen hyvin silmään, se oli juuri se hevonen joka oli vastustellut laivaan pääsyä. Tavallisesti Uluthuanin hevoset olivat puhtaanvalkoisia, mutta tämä hevonen oli kauttaaltaan musta. Ihan niinkuin se tietäisi kuuluvansa nyt entisten omistajiensa viholliselle. Hevosen turkki kiilsi puhtaana ja ylväänä, hevonen näytti olevan muutenkin hyvässä kunossa ja hirnahtelikin hieman kun Mekol siltti sen otsaa.
- Sinä olet juuri sopiva ratsu pojalleni. Mekol sanoi ja siltti hevosen otsaa vielä hetken ennekuin palasi takaisin kanelle.

Paluu kotiin

Päivät kuluivat töitä tehden. Pian alkoivat tarkat silmät hahmottaa Naggaroth rannikon ja Arnheim kohosi pian heidän silmiensä edessä. Monet tummat ja piikittää tornit nauttivat saapuvien sotilaiden katseesta. Miehistö astui maihin ja purki varastetut tavaransa puiselle laiturille.
- No niin tässä sitä ollaan. Viimeinkin maankamaralla. Ne jotka tahtovat jatkaa matkaani kanssani voivat jättää varusteensa omalle paikalleen. Ezir ja Azir odotamme vielä hetken muutaman tärkeän herran saapumista, he hakevan varastetut tavarat sitten olette vapaita lähtemään. Te muut voitte poistua, toivottavasti näemme jälleen. Tapaamme tässä samassa paikassa kuukauden kuluttua.

Sotilaat kaikkosivat kukin omalla tielleen, joku tapasi rakkaansa heti sataman portilla, joku asteli suoraa päätä kotiinsa nauttimaan seurasta. Mekolin tarvitsi odottaa vain hetki kun paikalle ajoi suurissa mustissa vaunuissa neljän hevosen vetämänä muutama aatelinen ja noin kymmenen muuta lastaajaa.

- Mekol, mukava nähdä jälleen. Sanoin toinen aatelisista ja paiskasi Mekolille kättä.
- Samoin Fe´liz samoin. Miten voit?
- Kiitos hyvin, Milloin miehistösi on valmis uuteen matkaan?
- Sanoin että kuukauden päästä samalla paikalla tapaamme.
- Se sopii. Oliko tuottoisa matka?
- Noh. Läjäpäin rahaa, 14 hevosta, josta yhden otan itselleni jos sopii.
- Sopii tottakai. Tahdot kai kuulla hyvät uutiset
- Niin mitkä?

Fe´liz raotti kaapuaan ja otti sieltä esille kultaisen korun johon oltiin kuvattu tavalliseen tapaan lohikäärme syöksemässä tulta Uluthuanin päälle. Fe´liz lätkäisi tämän Mekol kouraan

- Siinä. Neuvvottelin muiden kanssa ja päädyimme yksimieliseen tulokseen siitä että jos palaat matkalta hengissä ja vielä aarteita mukanasi saat ylennyksen.
- Kiitokset. Tämän arvon myötä lienen saavani myös uuden laiva? Mekol uteli
- Luonnollisesti. Millaista olet ajatellut?
- Noh nyt kun kysyt, sellainen kuusi mastoinen........

Keskustelu jatkui vielä hetken ja Fe´liz sanoi pyrkivänsä toteuttamaan Mekolin toiveet. Laivasta saattaisi tulla juurisellainen kuin Mekol oli toivonutkin.

- Yksi kysymys vielä? " Mihin lähden seuraavaksi"
- Sitä mietimme vielä. Vaihto ehtoja on monta, joko lähetämme sinut kahden muun laivan kanssa Lustriaan, tai palaat takaisin Uluthuaniin tai kolmantena lähdemme suuremalle soretkelle yhdessä Har Garethin kaupungin kanssa joko Tileaan tai Uluthuaniin. Mutta ilmoitan siitä viimeistään kolmen viikon päästä.

Fe´liz poistui paikalta sotilaineen ja aarteineen. Mekol hyvästeli vielä Azirin ja Ezirin.

- Tapaamme jälleen kuukauden päästä Ezir. Mekol sanoi
- Näin teemme.Näkemiin siihen asti kunnes jälleen tapaamme. Ezir sanoi ja juoksi pois
- Toivottavasti suoritat koulutuksesi loppuun? Mekol sanoi
- Tietenkin, näemme viimeistään vuoden päästä, tällä samalla paikalla sovitaanko näin.
- Sovitaan näin, mutta jos näin ei tapahdu niin ota vaimooni yhteyttä, hänen kauttaan saat yhteyden minuun.
- Kiitokset vielä kerran kapteeni. Azir sanoi ja käveli tiehensä

Mekol seisoin laiturilla nyt yksinään. Hän katsahti vielä viimeisen kerran laivaansa ja hyppäsi saaliineen hevosensa selkään ja ratsasti pois satamasta. Hän otti suunnakseen aateliston asuinalueen jonka liepeillä hän asui. Hän saapui asuntonsa eteen. Talo oli yksi valtaisa torni muiden vielä suurempien tornien joukossa. Piha oli kivistä maata, talon kauneus olikin sen sisällä. Mekol kuuli kaunista laulua.

- Sinäkö siellä Mirta. Mekol kysyi ja ponnahti talonsa ala-aulaan ovesta

Mirta kurkisti kaiteen takaa ja hänen hiekanvalkea pitkät hiuksensa lavahtivat hänen kasvojensa tielleen kun hän kurkisti alas. Mirtan silmissä paloi ilon näkemisen riemu, mitään sanoja ei tarvittu todistamaan tuota hetkea jolloin kaksi rakastettua hälleen näkivät toisensa.

Pian ei kerennyt kuitenkaan Mekol rakasta vaimoaa katsella kun lapset tulivat paikalle, isä ja lapset halasivat toisiaa pitkästä aikaan. Alrik oli kasvanut sitten viime näkemän, hän oli jo isänsä mittainen ja hän olikin perinyt isänsä vankan ja voimakkaan luonteen kuten myös kapeat ja kalpeat kasvot. Tytär Zizin´s oli myös kasvanut. Pikkutytöstä oli todella tullut nainen ja näkyi.

Mekol jakeli tuomansa tavarat, vaikka tiesi etteivät lapset enää ilahtuisi niistä yhtä suuresti kuin ennen. He olivat jo lähes aikuisia eivätkä välittäneet lahjoista sen koomin, molemmat kyllä kiittivät kohteliaasti isäänsä ja katselivat kunnioittaen saamiaan lahjojaan. Mekol esitteli pojalleen saamansa hevosen. Alrik ponkaisi kevyesti ratsun selkään ja kokeili hevosen ketteryyttä.

Poika todella on opetellut kaikkea. Mekol huomasi. Alrik oli käynyt läpi jo peruskoulutuksen ja opiskeli nyt sotastrategiaa Arnheimissä. Mekol jätti poikansa hevosen kanssa ja palasi sisälle. Tytär oli palannut takaisin omaan huoneeseensa ja laittanut oven lukkoon. Mekol asteli torninsa toiseen kerrokseen jossa Mirta istui tuolilla lukien kirjaa

- Olet jäänyt paitsi tärkeimmästä, lapsesi eivät ole enää lapsia.. Mirta aloitti vihaiseen sävyyn
- Tiedän. He tietävät mitä teen ja ymmärtävät se kyllä. Mutta nyt olen täällä, eikä kukaan voi viedä sitä aikaa pois. Mekol sanoi katsoi vaimoaa syvälle silmiin. Mirta hymyili ja antoi keskustelu siirtyi kaupungin viimeaikaisiin tapahtumiin. Mekol kertoi nyt pääsevänsä päättämään joistakin kaupungin asioista.
- Isäsi tulee huomenna. Mirta sanoi keskeyttäen keskustelun tylsästä poliitiikasta. Mekol nyökkäsi hyväksyvästi. Hänellä olikin kovan hinku jutella isänsä kanssaan.
- Hienoa. Mitä Zizin´s opiskelee nykyään. Jatkaako hän vielä velhouden oppeja
- En tiedä. Se tyttö on ollut sulkeutuneena huoneeseensa jo pitkän tovin.
- Et tiedä mitä tyttäremme tekee! Mekol huutaisi
- Hän on jo sen verran vanha ja tietää mitä elämältään tahtoo. Mirta rauhoitteli
- Toivon vain että saisin sukuuni ainakin sen yhden magian taitajan.
- Puhuisit hänelle?
- Niin taidankin. Heti huomenna samalla kun isäni tulee, palveliat saavat luvan järjestää maittavan illallisen. Mekol hihkui
- Se lienee parasta. Alkaakin olla jo myöhä ja lienet väsynyt.
- Taidat olla oikeassa. Mekol vastasi haukotellen.

Mekol asteli huoneeseensa ja nukahti heti peittojen alle päästyään. Mirta katseli vielä hetken miestään ja mietti miten onnellinen hän onkaan. Harvalla hänen tuttavallaan on mies joka oikeasti vaimoaan rakastaa. Mirta palasi jatkamaan mielenkiintoista kirjaansa vielä hetkeksi ennenkuin meni itsekkin nukahti miehensä viereen.


Noh mitä piditte. Rehellistä palautetta kiitos. Olikohan liian helffimäinen loppu, mutta ajattelin että ovat ne delffitkin silti tunteille sun muille alttiita. Mutta kertokaa toki oma mielipiteenne asiasta. Pyrin vähentämän virheitä, mutta pakosta niitä tulee.

Antakaa siis palautetta ja mielipiteitä

[Iscariah]

Kiva oli lukea ja jatkoa kaivataan. Joka toisessa sanassa oli kylläkin väärä kirjain lopussa.

[Heretic]

ihan hyvähän tuo,loppu oli kyllä siirappinen,delffit tuskin nyt oikeasti sortuvat tuollaiseen
virheitä oli jonkin verran,mutta muuten kelpo teksti

[Rotten sound]

10 pistettä ja papukaija merkki.Jatkoa vaan lisää

[El Capitan]

Hyvää tekstiä, mukavaa luettavaa ja jatkoa odotan. Virheitä oli aika paljon, mutta kukaan ei ole täydellinen ja ainahan niitä tulee.
Loppu oli ihan liian helffimäinen.

[Skrixqueek]

jätkällä ja sen perheellä on paha drizzt-syndrooma. kirjoitusvirheitä vilisi nurkissa kuin rottia laivalla, mutta muuten tarina oli melko pätevä. tosin minua vieläkin mietityttää, että ovatko delffiinit tosiaan niin rahvaanomaisia, että ryöväävät muutakin kuin vahvoja magiaesineitä.

delffimäisyyttä saat tarinaan, jos vaikka lapset puukottelisivat toisiaan tai lähettäisivät salamurhaajan isänsä perään. eipä muuta.

[Executioner]

Nooh, älkäähän valittako tuosta lopusta, se oli erittäin hyvä, ja eiväthän mustikset ole pahoja. He haluavat vain näyttää pahoilta muun maailman silmissä. Varmasti heidän tavallinen elämänsä on tuollaista

[El Capitan]

Rehellistä palautetta kiitos.

Itsehän pyysit rehellistä, ja se loppu oli kuraa.

[kanitsia]

Kirjoitus virheitä oli aika paljon, mutta eivät ne niin hirveästi häirinneet lukemista. Tarina tarvitsisi kyllä lisää toimintaa ja voisit kuvailla asijoita yksityiskohtaisemmin, mutta voit myös jättää tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle.
Arvosana: 8+

[Encore]

Pidin tarinasta ja sait Delffit vaikuttamaan inhimillisiltä, joka häiritsi minua . Loppu oli liian Disneymäinen, muuten hyvää työtä ja hommaa se OpenOffice, pääset virheistä eroon.

[Lord Generith]

Mainio tarina, lukuun ottamatta joitakin kirjoitusvirheitä.

Omasta mielestäni delffit ovat suhteellisen samanlaisa kuin me, no joo onhan ne vähän sadistisempia, mutta kuitenkin.

Loppu oli kyllä liikaa ns.helffistelyä

Muuten ihan hyvä .