Viisi Palkkionmetsästäjää
-
Skrixqueek
-
Modsognir Surmavasara
- Viestit: 33
- Liittynyt: Su 26.06.2005 22:09
- Viesti:
LISÄÄÄ!!! on ilkeätä kiusata miestä joka on kokopäivän yrittänyt kirjoittaa lisää kirjaansa (ja onnistunut siinä jopa taas muutaman A4:sen verran) sitten hän haluaa juuri ennen nukkumaan käyntiä muutaman oluen jälkeen keventää mieltään lukemalla muidenkin tarinoita ja sitten se loppuu noin ikävästi kesken 
Mutta jopa hieman tosissaankin jotain. tarina on loistava juoni on hyvä ja kuvailuakin on tarpeeksi. ei liikaa jotta omalle mielikuvituksellekkin jää jotain ja hyviä kielikuvia muutamaan otteeseen.
toivottavasti hiisistäkin kuuluu vielä jotakin sillä he ovat mukava huumori lisä tarinassa
Eli samaa rataa vaan ja lisää tekstiä heti kuin ehdit kirjoittaa lisää.
lukioita tarinalle uskoisin löytyvän!!!
Mutta jopa hieman tosissaankin jotain. tarina on loistava juoni on hyvä ja kuvailuakin on tarpeeksi. ei liikaa jotta omalle mielikuvituksellekkin jää jotain ja hyviä kielikuvia muutamaan otteeseen.
toivottavasti hiisistäkin kuuluu vielä jotakin sillä he ovat mukava huumori lisä tarinassa
Eli samaa rataa vaan ja lisää tekstiä heti kuin ehdit kirjoittaa lisää.
lukioita tarinalle uskoisin löytyvän!!!
Figther´s never quit
Quitter´s never fight
Quitter´s never fight
-
Skrixqueek
(writeredit//: vaikka Hakim puhuukin seuraavassa, jätin ä:n pisteet säilyttääkseni tekstin selkeänä)
”Olipa kerran pienessä sulttaanikunnassa nimeltä Khaluk rosvopäällikkö Alar Mukrakcha. Hän oli hyvä mies ja niin olivat hänen rosvonsakin. He ratsastivat dyynien keskellä kahden kuun valossa, ryöstäen niitä, jotka sortivat vähempiään: julmia pashoja ja kaupparuhtinaita, katalia kuin koirat.
Eräänä päivänä aavikon halki matkasi karavaani. Suuri elefantti selässään pieni talo meni kymmenen hurjan soturin keskellä. Silloin Alar ajatteli, että tuon norsun kyydissä täytyy olla jotain hyvin arvokasta. Ja oikeassa hän oli, sillä kyydissä matkusti sulttaani El Khaluk Moussarin tytär, prinsessa Zhemine, jonka oli määrä astua vihille Helekhanin sulttaanin pojan kanssa.
Yöllä, kun vartijat nukkuivat, Alar miehineen hiipi leiriin. Alar kiipesi sisään norsun selässä olevaan taloon. Sisällä oli kultainen vuode, jolla nukkui prinsessa Zhemine. Alar rakastui kauniiseen prinsessaan sillä silmäyksellä ja otti hänet käsivarsilleen. Silloin prinsessan ruma eunukki heräsi ja alkoi huutamaan. Vartijat heräsivät ja Alar miehineen yritti pakoon, mutta voi! he eivät onnistuneet, vaan jäivät vangiksi.
Eräänä yönä karavaanin leiriydyttyä Alar kuuli jonkun tulevan. Se oli prinsessa Zhemine. Prinsessa kertoi, ettei hän halunnut naida Helekhanin prinssiä, sillä hän oli jo tappanut viisi vaimoaan. Alar lupasi pelastaa prinsessan, mikäli tämä puolestaan pelastaisi hänet.
Prinsessa sanoi tietävänsä suunnitelman. Seuraavana päivänä hän sanoisi esittävänsä vartijoiden päällikölle tikaritanssin, mutta samalla kuitenkin tappaisi tämän. Sillä aikaa eunukki vapauttaisi Alarin ja tämän miehet. Sitten he voisivat tappaa vartijat ja päästä pakoon. Näin sovittiin ja tehtiin.
Suunnitelma onnistui ja pian he ratsastivat Alarin kotiin. Se oli suuri luola, täynnä rikkauksia ja ryöstösaalista. Vuoden siellä he asuivat ja Zhemine synnytti minut. Sitten julma sulttaani, joka oli heitä pitkään etsinyt, löysi meidät. Minun isäni he surmasivat, vaikka hän olikin miekkamestari.
Äitini sulttaani laittoi orjaksi, samoin kuin minut, jotta hänen isänsä voisi katsella tyttärensä kärsimystä.
Me jouduimme kokemaan paljon pahuutta, mutta äitini aina kertoi minulle isästäni. Sitten eräänä päivänä palatsiin hyökättiin. Ne olivat kuolleita sotilaita, luurankoja suurilta pyramideilta. Niiden mukana tulivat hirvittävät hautakuninkaat ja Ushabi, hautain vartijat. Vain minä pääsin pakoon. Surin suuresti, mutta en voinut jäädä aavikolle itkemään, niinpä tartuin maassa lojuvaan miekkaan ja lähdin vaeltamaan.
Pitkään vaelsin erämaassa, kunnes jano minut lannisti. Silloin tuli joukko armeliaita miehiä, jotka antoivat minulle vettä. Oikeasti he olivatkin orjakauppiaita. Huomasin sen ja pakenin yöllä. Pian tulin kaupunkiin. Se oli mahtava satama, josta lähti suuria kaleereita. Pestauduin laivalle merirosvoksi, korsairiksi.
Me matkasimme ja seikkailimme, opin miekkailemaan ja mahtava soturi. Sitten laivamme kimppuun hyökkäsi sigmariittilaiva. Heillä oli pappeja ja kanuuna. Me hävisimme pian ja otsaamme poltettiin merirosvon merkki. Minä ovelasti livahdin pakoon ja uin maihin. Sitten ryhdyin palkkionmetsästäjäksi. Arabiaan en enää palaa, sillä sen hiekat muistuttavat minua äidistäni ja tuulet isästäni.”
Hakim lopetti tarinansa. Hän oli muutellut ja kaunistellut sitä sieltä täältä ja keksinyt pari seikkaa itse, mutta Pilkkeenhän ei tarvinnut tietää. Pilke oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”nostaisitko turbaaniasi? Haluaisin nähdä merirosvon merkkisi, jos sinuun sellainen on tosiaan poltettu.”
Hakim veti päähineensä paljastaen ilkeän paloarven. Sitten Pilke nosti käden hupulleen. Kokosi itsensä ja kiskaisi sen alas. Takan punahehkua vasten seinällä näkyi suippokorvainen varjo. Kuului hämmästynyt henkäisy. Pilke tähyili säikähtäneenä ympärilleen, mutta rentoutui huomatessaan, että ääni lähtikin vain unissaan haukotelleesta Alfonsosta. Jos hän olisi miettinyt tarkemmin, hän olisi tajunnut, etteivät ihmiset haukottele unissaan. Sitten hän aloitti tarinansa.
XXX
Alfonso hätkähti hereille. Bono ravisteli häntä.
”Herää unikeko! Meidän vahtivuoro!”
Haukotellen hän nousi istumaan. Kirottua! Pilkkeen tarina! Hän oli nukahtanut sen aikana!
Bono kauhoi juuri keittämäänsä kuivapastaa suureen kulhoon. Alfonso katsoi kuolaten tuoksuvaa lautasta. Bono näpäytti kuitenkin hänen kurottuvan kätensä pois puukauhalla: ”Etkö muista! Mehän sovimme, että kaikki tuovat omat eväänsä!”
Mutisten Alfonso kaivoi taskustaan kuivan leivänkrantun.
Suu täynnä makaronia Bono virkkoi: ”Kuules Al, jos kerran olet aatelinen, miten syöt tuollaista kerjäläisen muonaa. Lisäksi, nimesi on De Piranno, mutta sormuksessasi lukee Merenno. Ja kaiken kukkuraksi et osaa lukea, puhua klassista kieltä tai laskea ilman sormia. Valaisisitko asiaa?”
”Hyvä on, jäin kiinni”, Alfonso painoi päätään ja mutisi, ”sormukseni olen varastanut, samoin miekkani ja pistoolini sekä vaatteeni. Nimen keksin itse. Oikeasti olen Alfonso katuhuoran poika.”
”Mutta miksi keksit sellaista?”
”En tiedä. En halunnut olla enää ei-kukaan. Te kaikki olette niin kiehtovia ja salaperäisiä. Pilke huppuineen, Matteo mysteerisine jahtaajineen, sinunkin oikea nimesi on Bonadictus, ei Bono. Ja Hakim on prinsessan poika!”
Tässä vaiheessa Bono oli tukehtua pastaansa.
”Sinä uskoit hänen satuversiotaan! Ahahaahhahhhaaaa! Hakim on oikeasti kurja ryökäleäpärä, merirosvo ja narkomaani!”
Sitten Bono vakavoitui. ”Mistä tiedät, että nimeni on oikeasti Bonadictus? Mitä muuta tiedät?”
”E-en muuta, kuulin kerran kun Hakim puhutteli sinua niin…”
”Minä olin ennen munkki, mutta jätin luostarin. Oletko nyt tyytyväinen?”
”En! Jätit tarinan kesken! Miksi lähdit luostarista?” Alfonso närkästyi. Sitten hän palasi omaksi itsekseen ja lisäsi virnistäen: ”alkoiko selibaatti piinata?”
”Tapoin apotin! Oletko nyt tyytyväinen!”
”E-”
Silloin huoneen ovi hajosi. Valtaisa, puuskuttava kimppu lihaksia seisoi aukossa, sylkien vaahtoa ja kuolaa.
”Olipa kerran pienessä sulttaanikunnassa nimeltä Khaluk rosvopäällikkö Alar Mukrakcha. Hän oli hyvä mies ja niin olivat hänen rosvonsakin. He ratsastivat dyynien keskellä kahden kuun valossa, ryöstäen niitä, jotka sortivat vähempiään: julmia pashoja ja kaupparuhtinaita, katalia kuin koirat.
Eräänä päivänä aavikon halki matkasi karavaani. Suuri elefantti selässään pieni talo meni kymmenen hurjan soturin keskellä. Silloin Alar ajatteli, että tuon norsun kyydissä täytyy olla jotain hyvin arvokasta. Ja oikeassa hän oli, sillä kyydissä matkusti sulttaani El Khaluk Moussarin tytär, prinsessa Zhemine, jonka oli määrä astua vihille Helekhanin sulttaanin pojan kanssa.
Yöllä, kun vartijat nukkuivat, Alar miehineen hiipi leiriin. Alar kiipesi sisään norsun selässä olevaan taloon. Sisällä oli kultainen vuode, jolla nukkui prinsessa Zhemine. Alar rakastui kauniiseen prinsessaan sillä silmäyksellä ja otti hänet käsivarsilleen. Silloin prinsessan ruma eunukki heräsi ja alkoi huutamaan. Vartijat heräsivät ja Alar miehineen yritti pakoon, mutta voi! he eivät onnistuneet, vaan jäivät vangiksi.
Eräänä yönä karavaanin leiriydyttyä Alar kuuli jonkun tulevan. Se oli prinsessa Zhemine. Prinsessa kertoi, ettei hän halunnut naida Helekhanin prinssiä, sillä hän oli jo tappanut viisi vaimoaan. Alar lupasi pelastaa prinsessan, mikäli tämä puolestaan pelastaisi hänet.
Prinsessa sanoi tietävänsä suunnitelman. Seuraavana päivänä hän sanoisi esittävänsä vartijoiden päällikölle tikaritanssin, mutta samalla kuitenkin tappaisi tämän. Sillä aikaa eunukki vapauttaisi Alarin ja tämän miehet. Sitten he voisivat tappaa vartijat ja päästä pakoon. Näin sovittiin ja tehtiin.
Suunnitelma onnistui ja pian he ratsastivat Alarin kotiin. Se oli suuri luola, täynnä rikkauksia ja ryöstösaalista. Vuoden siellä he asuivat ja Zhemine synnytti minut. Sitten julma sulttaani, joka oli heitä pitkään etsinyt, löysi meidät. Minun isäni he surmasivat, vaikka hän olikin miekkamestari.
Äitini sulttaani laittoi orjaksi, samoin kuin minut, jotta hänen isänsä voisi katsella tyttärensä kärsimystä.
Me jouduimme kokemaan paljon pahuutta, mutta äitini aina kertoi minulle isästäni. Sitten eräänä päivänä palatsiin hyökättiin. Ne olivat kuolleita sotilaita, luurankoja suurilta pyramideilta. Niiden mukana tulivat hirvittävät hautakuninkaat ja Ushabi, hautain vartijat. Vain minä pääsin pakoon. Surin suuresti, mutta en voinut jäädä aavikolle itkemään, niinpä tartuin maassa lojuvaan miekkaan ja lähdin vaeltamaan.
Pitkään vaelsin erämaassa, kunnes jano minut lannisti. Silloin tuli joukko armeliaita miehiä, jotka antoivat minulle vettä. Oikeasti he olivatkin orjakauppiaita. Huomasin sen ja pakenin yöllä. Pian tulin kaupunkiin. Se oli mahtava satama, josta lähti suuria kaleereita. Pestauduin laivalle merirosvoksi, korsairiksi.
Me matkasimme ja seikkailimme, opin miekkailemaan ja mahtava soturi. Sitten laivamme kimppuun hyökkäsi sigmariittilaiva. Heillä oli pappeja ja kanuuna. Me hävisimme pian ja otsaamme poltettiin merirosvon merkki. Minä ovelasti livahdin pakoon ja uin maihin. Sitten ryhdyin palkkionmetsästäjäksi. Arabiaan en enää palaa, sillä sen hiekat muistuttavat minua äidistäni ja tuulet isästäni.”
Hakim lopetti tarinansa. Hän oli muutellut ja kaunistellut sitä sieltä täältä ja keksinyt pari seikkaa itse, mutta Pilkkeenhän ei tarvinnut tietää. Pilke oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”nostaisitko turbaaniasi? Haluaisin nähdä merirosvon merkkisi, jos sinuun sellainen on tosiaan poltettu.”
Hakim veti päähineensä paljastaen ilkeän paloarven. Sitten Pilke nosti käden hupulleen. Kokosi itsensä ja kiskaisi sen alas. Takan punahehkua vasten seinällä näkyi suippokorvainen varjo. Kuului hämmästynyt henkäisy. Pilke tähyili säikähtäneenä ympärilleen, mutta rentoutui huomatessaan, että ääni lähtikin vain unissaan haukotelleesta Alfonsosta. Jos hän olisi miettinyt tarkemmin, hän olisi tajunnut, etteivät ihmiset haukottele unissaan. Sitten hän aloitti tarinansa.
XXX
Alfonso hätkähti hereille. Bono ravisteli häntä.
”Herää unikeko! Meidän vahtivuoro!”
Haukotellen hän nousi istumaan. Kirottua! Pilkkeen tarina! Hän oli nukahtanut sen aikana!
Bono kauhoi juuri keittämäänsä kuivapastaa suureen kulhoon. Alfonso katsoi kuolaten tuoksuvaa lautasta. Bono näpäytti kuitenkin hänen kurottuvan kätensä pois puukauhalla: ”Etkö muista! Mehän sovimme, että kaikki tuovat omat eväänsä!”
Mutisten Alfonso kaivoi taskustaan kuivan leivänkrantun.
Suu täynnä makaronia Bono virkkoi: ”Kuules Al, jos kerran olet aatelinen, miten syöt tuollaista kerjäläisen muonaa. Lisäksi, nimesi on De Piranno, mutta sormuksessasi lukee Merenno. Ja kaiken kukkuraksi et osaa lukea, puhua klassista kieltä tai laskea ilman sormia. Valaisisitko asiaa?”
”Hyvä on, jäin kiinni”, Alfonso painoi päätään ja mutisi, ”sormukseni olen varastanut, samoin miekkani ja pistoolini sekä vaatteeni. Nimen keksin itse. Oikeasti olen Alfonso katuhuoran poika.”
”Mutta miksi keksit sellaista?”
”En tiedä. En halunnut olla enää ei-kukaan. Te kaikki olette niin kiehtovia ja salaperäisiä. Pilke huppuineen, Matteo mysteerisine jahtaajineen, sinunkin oikea nimesi on Bonadictus, ei Bono. Ja Hakim on prinsessan poika!”
Tässä vaiheessa Bono oli tukehtua pastaansa.
”Sinä uskoit hänen satuversiotaan! Ahahaahhahhhaaaa! Hakim on oikeasti kurja ryökäleäpärä, merirosvo ja narkomaani!”
Sitten Bono vakavoitui. ”Mistä tiedät, että nimeni on oikeasti Bonadictus? Mitä muuta tiedät?”
”E-en muuta, kuulin kerran kun Hakim puhutteli sinua niin…”
”Minä olin ennen munkki, mutta jätin luostarin. Oletko nyt tyytyväinen?”
”En! Jätit tarinan kesken! Miksi lähdit luostarista?” Alfonso närkästyi. Sitten hän palasi omaksi itsekseen ja lisäsi virnistäen: ”alkoiko selibaatti piinata?”
”Tapoin apotin! Oletko nyt tyytyväinen!”
”E-”
Silloin huoneen ovi hajosi. Valtaisa, puuskuttava kimppu lihaksia seisoi aukossa, sylkien vaahtoa ja kuolaa.
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
-
Skrixqueek
joo, tää oli aika pitkälle tarinointia toiminnan ja nokkeluuksien sijaan.Päätön ratsumies kirjoitti: Tuo viimeinen jakso oli varmaan huonoin nuista, se oli vähän kankea.
lisäkdi hakimin tarina oli kauheaa tekstiä, mutta tarkoituksella. halusin tuoda esiin, että tämä on kokoon kyhätty valhe, ei mikään oikea tarina.
ens kerralla taasen toimintaa...
-
Skrixqueek
no, tälläkertaa vähän lyhyempi pätkä. ompi ollut kiirehiä.
Hetkessä kaikki olivat jalkeilla ja aseet esillä. Alfonso veti vyöltään pistoolin ja laukaisi, mutta ampui huti. Rääsyjen peittämä Guy alkoi heiluttaa suurta ketjukuulaansa. Alfonso heitti savuavan pistoolin kädestään ja veti uuden. Tällä kertaa hän osui ja panos upposi hirviön olkapäähän. Noro verta valui haavasta, mutta raivopäinen Guy ei ilmaissut tunteneensa minkäänlaista kipua. Hädin tuskin sai Alfonso syöksyttyä alas raskaan kuulan heilahtaessa siitä, missä hänen päänsä hetki sitten oli sijainnut. Mutta nyt hän oli maassa kontillaan ja Guy oli jo iskemässä uutta iskua. Tärisevin käsin Alfonso yritti tähdätä viimeisellä pistoolillaan.
Sitten kuului sihahdus ja Guy karjaisi. Alfonso näki Bonon edelleen pitelevän kattilaa, jossa oli ollut kiehuvaa vettä. Guy kääntyi Bonon puoleen. Bono yritti hutaista ihmisen irvikuvaa kattilalla, mutta tämä läimäisi sen irti hänen kädestään ja kauas huoneen nurkkaan. Bono alkoi perääntyä ja Guy alkoi taas heiluttaa asettaan. Pilke ampui nuolen olennon kylkeen, mutta se kuittasi sen murahduksella. Kuula kohosi kaaressa. Bono sulki silmänsä.
XXX
Dreex-skreex painoi korvansa kallioon. Alhaalta kuului häiritsevän paljon melua. Pistoolin laukauksia. Mitä Sarvipäisen Jumaluuden nimissä siellä tapahtui? Kohtapa se selviäisi.
Hän oli päättänyt repiä irti kaiken hyödyn tämänhetkisestä aseestaan. Se oli muinainen terä, taottu kauan ennen sen ihmisotus Sigmarin syntyä. Hän oli hankkinut sen eräältä ”asiakkaaltaan”, toimitettuaan tälle tämän ystävän sille tilaamaan toimituksen – tikarin selkään. Terästä eroon hankkiutuminen ei kuitenkaan käynyt päihinsä – hän ei halunnut ikinä kohdata ketään sillä aseistautunutta. Mutta terän omistaminen ei ollut paljoakaan miellyttävämpi ratkaisu, se nimitäin todennäköisesti oli pahansuovin esine koskaan tehty. Oudot energiat virtasivat sen kahvasta jäytäen kantajansa sielua ja lihaa. Siitä lähtevä hehku särki silmiä ja kidutti mieltä. Sen terän voima oli kuitenkin pahin. Vaivainen kosketuskin sai ihon mustenemaan ja näivettymään. Edes epäjumala Shallyan papit eivät pystyneet näitä haavoja parantamaan.
Dreex-skreex kohotti miekkansa. Kaikin voimin hän upotti sen kallioon, silmät kiinni ja hammasta purren. Suljettujen silmäluomiensakin läpi hän näki sokaisevan kirkkaan välähdyksen. Ilmassa oli valtaisa pilvi pölyä. Sitten lattia romahti hänen altaan.
XXX
Juuri kun Bono luuli kuolevansa, katosta romahti kiviä ja soraa sekä sätkivä hahmo Guyn niskaan. Pölypilvi laskeutui ja seurue tuijotti paljastuvaa näkyä. Lian ja ruhjeiden peittämä Guy heilutti asettaan yrittäen osua ketterään jyrsijämäiseen otukseen, joka piteli kammottavasti hohtavaa terää. Matteo älähti ja sukelsi huoneen nurkassa olleen pöydän alle. Guy karjaisi jotain bretonniaksi ja heilautti kuulaa. Rottamies työnsi miekkansa eteen. Kaikki olivat varmoja, että olento kuolisi – eihän miekalla pystyisi torjumaan neljänkymmenen paunan rautakuulaa! Mutta sitten kuula osui terään: kävi sokaiseva leimaus ja korvia huumaava pamaus. Paineaalto heitti kaikki seinää vasten lukuun ottamatta rottamiestä. Ilmaan levisi heikko otsonin käry. Seurue kömpi säikähtäneenä pystyyn lukuun ottamatta paineaallon pirstoman pöydän jäännösten alla kykkivää Matteota.
Guy loikkasi raivokkaasti jaloilleen. Hänen päällään oli räjähtäneen ketjukuulan sulaneita rippeitä.
Karjuen hän lähestyi rottaotusta. Sitten hän loikkasi sitä kohti. Se kohotti teränsä torjuakseen, mutta tajusi sitten, että valtaisa miehen järkäle litistäisi hänet. Ilmaan levisi outo myskin haju. Sitten mies osui terään. Se tuli läpi hänen rintakehänsä kuin kuuma veitsi voista. Seurue katseli kauhuissaan, kuinka Guyn liha musteni ja katosi, paljastaen vitivalkeat kylkiluut. Luonnonlakien mukaisesti ruumis ei jäänyt leijailemaan sitä miekkaan tukeneen massan kadottua, vaan putosi rottamiehen niskaan. Pilke käveli hiljaisen määrätietoisesti Guyn ruumiille ja irrotti sen pään pitkällä tikarilla. Sitten hän ojensi sen Bonolle, joka pudotti sen kangassäkkiin. Täydellisessä hiljaisuudessa he poistuivat huoneesta, Matteo hypähdellen hermostuneesti jalalta toiselle.
Hetkessä kaikki olivat jalkeilla ja aseet esillä. Alfonso veti vyöltään pistoolin ja laukaisi, mutta ampui huti. Rääsyjen peittämä Guy alkoi heiluttaa suurta ketjukuulaansa. Alfonso heitti savuavan pistoolin kädestään ja veti uuden. Tällä kertaa hän osui ja panos upposi hirviön olkapäähän. Noro verta valui haavasta, mutta raivopäinen Guy ei ilmaissut tunteneensa minkäänlaista kipua. Hädin tuskin sai Alfonso syöksyttyä alas raskaan kuulan heilahtaessa siitä, missä hänen päänsä hetki sitten oli sijainnut. Mutta nyt hän oli maassa kontillaan ja Guy oli jo iskemässä uutta iskua. Tärisevin käsin Alfonso yritti tähdätä viimeisellä pistoolillaan.
Sitten kuului sihahdus ja Guy karjaisi. Alfonso näki Bonon edelleen pitelevän kattilaa, jossa oli ollut kiehuvaa vettä. Guy kääntyi Bonon puoleen. Bono yritti hutaista ihmisen irvikuvaa kattilalla, mutta tämä läimäisi sen irti hänen kädestään ja kauas huoneen nurkkaan. Bono alkoi perääntyä ja Guy alkoi taas heiluttaa asettaan. Pilke ampui nuolen olennon kylkeen, mutta se kuittasi sen murahduksella. Kuula kohosi kaaressa. Bono sulki silmänsä.
XXX
Dreex-skreex painoi korvansa kallioon. Alhaalta kuului häiritsevän paljon melua. Pistoolin laukauksia. Mitä Sarvipäisen Jumaluuden nimissä siellä tapahtui? Kohtapa se selviäisi.
Hän oli päättänyt repiä irti kaiken hyödyn tämänhetkisestä aseestaan. Se oli muinainen terä, taottu kauan ennen sen ihmisotus Sigmarin syntyä. Hän oli hankkinut sen eräältä ”asiakkaaltaan”, toimitettuaan tälle tämän ystävän sille tilaamaan toimituksen – tikarin selkään. Terästä eroon hankkiutuminen ei kuitenkaan käynyt päihinsä – hän ei halunnut ikinä kohdata ketään sillä aseistautunutta. Mutta terän omistaminen ei ollut paljoakaan miellyttävämpi ratkaisu, se nimitäin todennäköisesti oli pahansuovin esine koskaan tehty. Oudot energiat virtasivat sen kahvasta jäytäen kantajansa sielua ja lihaa. Siitä lähtevä hehku särki silmiä ja kidutti mieltä. Sen terän voima oli kuitenkin pahin. Vaivainen kosketuskin sai ihon mustenemaan ja näivettymään. Edes epäjumala Shallyan papit eivät pystyneet näitä haavoja parantamaan.
Dreex-skreex kohotti miekkansa. Kaikin voimin hän upotti sen kallioon, silmät kiinni ja hammasta purren. Suljettujen silmäluomiensakin läpi hän näki sokaisevan kirkkaan välähdyksen. Ilmassa oli valtaisa pilvi pölyä. Sitten lattia romahti hänen altaan.
XXX
Juuri kun Bono luuli kuolevansa, katosta romahti kiviä ja soraa sekä sätkivä hahmo Guyn niskaan. Pölypilvi laskeutui ja seurue tuijotti paljastuvaa näkyä. Lian ja ruhjeiden peittämä Guy heilutti asettaan yrittäen osua ketterään jyrsijämäiseen otukseen, joka piteli kammottavasti hohtavaa terää. Matteo älähti ja sukelsi huoneen nurkassa olleen pöydän alle. Guy karjaisi jotain bretonniaksi ja heilautti kuulaa. Rottamies työnsi miekkansa eteen. Kaikki olivat varmoja, että olento kuolisi – eihän miekalla pystyisi torjumaan neljänkymmenen paunan rautakuulaa! Mutta sitten kuula osui terään: kävi sokaiseva leimaus ja korvia huumaava pamaus. Paineaalto heitti kaikki seinää vasten lukuun ottamatta rottamiestä. Ilmaan levisi heikko otsonin käry. Seurue kömpi säikähtäneenä pystyyn lukuun ottamatta paineaallon pirstoman pöydän jäännösten alla kykkivää Matteota.
Guy loikkasi raivokkaasti jaloilleen. Hänen päällään oli räjähtäneen ketjukuulan sulaneita rippeitä.
Karjuen hän lähestyi rottaotusta. Sitten hän loikkasi sitä kohti. Se kohotti teränsä torjuakseen, mutta tajusi sitten, että valtaisa miehen järkäle litistäisi hänet. Ilmaan levisi outo myskin haju. Sitten mies osui terään. Se tuli läpi hänen rintakehänsä kuin kuuma veitsi voista. Seurue katseli kauhuissaan, kuinka Guyn liha musteni ja katosi, paljastaen vitivalkeat kylkiluut. Luonnonlakien mukaisesti ruumis ei jäänyt leijailemaan sitä miekkaan tukeneen massan kadottua, vaan putosi rottamiehen niskaan. Pilke käveli hiljaisen määrätietoisesti Guyn ruumiille ja irrotti sen pään pitkällä tikarilla. Sitten hän ojensi sen Bonolle, joka pudotti sen kangassäkkiin. Täydellisessä hiljaisuudessa he poistuivat huoneesta, Matteo hypähdellen hermostuneesti jalalta toiselle.
tämähän muuttu jännittäväksi(viimeinkin toimintaa)mutta mistä ihmeestä tuo guy tuli ja mihin se rotta meni guyn tipahdettua hänen päälleen?jäikö vain alle makaamaan vai kuoliko se siihen,luulisi matteon tappaneen hänet kun pelkäsi niin
Ville Oulusta.
Frostgrave, Mordheim, 40k&30k, Kings of war, Lotr, Guild ball, Necromunda ja Blood bowl
Frostgrave, Mordheim, 40k&30k, Kings of war, Lotr, Guild ball, Necromunda ja Blood bowl
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
-
Skrixqueek
-
Skrixqueek
”Pysäyttäkää se! Tuon on minun vaununi!” hiisishamaanin huudot kaikuivat Mom-momin korvissa. Mom-mom oli peikko. Iso sellainen. Hänen nimensä oli Mom-mom, koska tämä oli peikon koko sanavarasto. Hän istui pienessä kaivosvaunussa – jalat roikkuivat reunan yli ja kädet viistivät maata aina kun Mom-mom unohti nostaa ne ylös. Hiisillä oli ollut hauskaa. Hänellä ei koskaan ollut hauskaa. Shamaani oli ilkeä - aina lyömässä lapiolla. Mom-momin vuoro pitää hauskaa! Vauhti kiihtyi ja peikon likaiset hiukset liehuivat tuulessa. ”Heeee-hee-he-heeee!” peikko hekotti ja taputti käsiään. Sitten Mom-mom osui vahingossa kädellään tippukiveen. Kuului ikävä rusahdus. Peikko katsoi hämmentyneenä kätensä tynkää. Kuka vei Mom.momin käden? Hitaasti uusi käsi kasvoi näkyviin. Peikko läimäytti kättään kuin toruen sitä. Sitten hän keskittyi taas nauttimaan kyydistä.
Äkkiä tapahtui jotain. Mom-mom tunsi lentävänsä.
XXX
He olivat saapuneet kuilulle. Kaikilla oli kiire päästä pois kaivoksista. Kuilun tämän puoleinen reuna oli matalammalla kuin toinen, joten kukaan Pilkettä lukuun ottamatta olisi tuskin selvinnyt toiselle puolen. Sitten alkoi kuulua kärryjen jyrinää sekä matalaa hekotusta. He vilkuilivat hermostuneesti toisiaan. Sitten se tuli näkyviin: lihava peikko istui kaivoslyhdyin koristellussa vaunussa ja nauraa hekotti. Peikko oli painavampi kuin hiidet ja vaunun nopeus oli kasvanut huimaavaksi. Peikko tuli kuilulle, mutta putoamisen sijaan lensi yli. Hakim ja Matteo syöksyivät sivuun vaunujen pudotessa heidän keskelleen. Peikko makasi selällään tajuttomannäköisenä. Vaunujen laidat olivat irronneet maahansyöksyssä. Hitaasti he lähestyivät peikkoa.
”Mitä luulette, onko se kuollut?” Alfonso kysyi.
”Kohta saamme tietää”, Bono sanoi ja koetti otuksen hengitystä laittamalla sormensa sen mahtavan nenän eteen. Peikko pärskähti ja Bono nosti rään peittämän kätensä inhoten. Alfonso kiemurteli naurusta ulvoen. Bono tunki kätensä hihkuvan miehen suuhun ja tämä vaikeni heti. Alfonso silmät pullistuivat ja hän juoksi oksentamaan kielekkeen yli. Sitten hän kääntyi mulkoilemaan kättään Alfonson peittoon puhdistavaa Bonoa, ”inhotus! Tämän saat vielä maksaa! Odotapa vaan!”
Nyt nauroivat vuorostaan muut. Sitten peikko avasi silmänsä. Kaikki vetäytyivät sivuun seuraamaan mitä tapahtuisi. Hitaasti peikko kömpi pystyyn ja raapi päätään. Se ei ilmeisestikään ollut ennen nähnyt ihmisiä. Hitaasti se löntysti hengitystään pidättelevän Alfonson luo. Se tökkäsi häntä sormellaan. Alfonso ei uskaltanut liikahtaakaan. Sitten peikko tarttui hänen hattuunsa. Se asetti sen päähänsä, taputti ja hihkaisi: ”Mom-mom!”
”P-pidä se vaan”, Alfonso sopersi näpelöiden viimeisen pistoolinsa kahvaa.
Sitten peikko nosti Alfonso ilmaan ja käänsi tämän ympäri. Maahan ropisi noppia (painotettuja ja tavallisia), kolikoita, pistoolin kuulia ja muita pikkuesineitä. Peikko hekotti ja ravisti miestä uudestaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan pudonnut mitään, joten peikko heitti hänet sivuun ja alkoi napostella sen mielestä ilmeisestikin herkullisia pikkuesineitä.
XXX
Muristen Dreex-skreex sai kömmittyä lihasvuoren alta vihdoinkin. Hän oli mustelmien peitossa turkkinsa alla, mutta muuten oletettavasti kunnossa. Hän veti kirotun terän ihmisotuksen alta. Hän olisi voinut vannoa, että se virnisti ivallisesti hänelle. Sitten hän kirosi toistamiseen tajutessaan ontuvansa. Tukien itsensä teräänsä, hän raahusti ulos huoneesta.
XXX
Mom-mom seurasi vanaa makeita herkkupaloja. Kummalliset otukset, joista putosi herkkuja ravisteltaessa, olivat asetelleet namusia pitkän jonon. Kontaten hän eteni kohti kuilun reunaa. Kuilun reunalle oli asetettu iso kasa herkkuja. Hän jäi kontilleen maistelemaan ja mutustelemaan erimuotoisia esineitä. Sitten jokin juoksi hänen selälleen ja ponkaisi kuilun yli käyttäen hänen päätään tukena. Mom-mom raapi hiukan päätään. Mitä hän olikaan taas tekemässä? Ai niin! Makeiset! Sitten hän taas kumartui ja taas joku käytti häntä juoksualustana. Mutisten omaa nimeään Mom-mom kohotti päätään ja kaivoi mietteliäästi korvaansa. Sitten joku uskalsi taas loikata hänen päälaeltaan toiselle puolelle. Ehkä se oli tarkoitus? Mom-mom kaipasi äitiään. Tai shamaania. Shamaani aina auttoi häntä ymmärtämään napakalla lapionheilahduksella. Mom-mom alkoi itkeä.
XXX
Juuri peikon päälle juoksemassa ollut Matteo pysähtyi ja loikkasi taaksepäin suuren, suomuisen otuksen alkaessa mölistä. Suuret kyyneleet valuivat sen silmistä. Räkää ja kuolaa valui sen suusta ja se ulisi vaimeasti. Matteo katsoi kysyvästi Bonoon, joka kohautti olkapäitään. Sitten Matteo katsoi peikkoa. Sitten kuilun yli. Sitten hän puri huultaan, pinkaisi juoksuun ja loikkasi, osui peikon päälaelle ja ponkaisi vastakkaiselle puolelle.
Bono jäi seisomaan tuijottaen peikkoa synkästi. Sitten hän sulki silmänsä, laski hyvin hitaasti viiteen ja lähti juoksuun. Peikko jäi tuijottamaan, kun parisataa paunaa ihmistä lähestyi sitä uhkaavaa vauhtia. Ketterästi kokoisekseen mieheksi, Bono loikkasi, laskeutui tasajalkaa peikon päälaelle ja ponkaisi kaikin voimin. Jännityksestä ja pelosta väristen hän tömähti toiselle laidalle.
”Onnistuinpas!” hän puuskutti helpottuneena.
Peikko oli alkanut taas syödä heidän syötiksi jättämiään pikkutavaraa. Sen takana kuitenkin mustuudesta irtosi vihreän valon korostama varjo. Se kipitti ketterästi – vaikkakin toista käpäläänsä arastaen - peikon luo, iski miekallaan sen siististi kahtia ja loikkasi taidokkaan akrobaattisesti kieppuen yli rotkon ja laskeutui maahan seisaalleen, terä kieppuen käpälissään. Matteon hiukset nousivat pystyyn ja väri katosi kasvoista.
Äkkiä tapahtui jotain. Mom-mom tunsi lentävänsä.
XXX
He olivat saapuneet kuilulle. Kaikilla oli kiire päästä pois kaivoksista. Kuilun tämän puoleinen reuna oli matalammalla kuin toinen, joten kukaan Pilkettä lukuun ottamatta olisi tuskin selvinnyt toiselle puolen. Sitten alkoi kuulua kärryjen jyrinää sekä matalaa hekotusta. He vilkuilivat hermostuneesti toisiaan. Sitten se tuli näkyviin: lihava peikko istui kaivoslyhdyin koristellussa vaunussa ja nauraa hekotti. Peikko oli painavampi kuin hiidet ja vaunun nopeus oli kasvanut huimaavaksi. Peikko tuli kuilulle, mutta putoamisen sijaan lensi yli. Hakim ja Matteo syöksyivät sivuun vaunujen pudotessa heidän keskelleen. Peikko makasi selällään tajuttomannäköisenä. Vaunujen laidat olivat irronneet maahansyöksyssä. Hitaasti he lähestyivät peikkoa.
”Mitä luulette, onko se kuollut?” Alfonso kysyi.
”Kohta saamme tietää”, Bono sanoi ja koetti otuksen hengitystä laittamalla sormensa sen mahtavan nenän eteen. Peikko pärskähti ja Bono nosti rään peittämän kätensä inhoten. Alfonso kiemurteli naurusta ulvoen. Bono tunki kätensä hihkuvan miehen suuhun ja tämä vaikeni heti. Alfonso silmät pullistuivat ja hän juoksi oksentamaan kielekkeen yli. Sitten hän kääntyi mulkoilemaan kättään Alfonson peittoon puhdistavaa Bonoa, ”inhotus! Tämän saat vielä maksaa! Odotapa vaan!”
Nyt nauroivat vuorostaan muut. Sitten peikko avasi silmänsä. Kaikki vetäytyivät sivuun seuraamaan mitä tapahtuisi. Hitaasti peikko kömpi pystyyn ja raapi päätään. Se ei ilmeisestikään ollut ennen nähnyt ihmisiä. Hitaasti se löntysti hengitystään pidättelevän Alfonson luo. Se tökkäsi häntä sormellaan. Alfonso ei uskaltanut liikahtaakaan. Sitten peikko tarttui hänen hattuunsa. Se asetti sen päähänsä, taputti ja hihkaisi: ”Mom-mom!”
”P-pidä se vaan”, Alfonso sopersi näpelöiden viimeisen pistoolinsa kahvaa.
Sitten peikko nosti Alfonso ilmaan ja käänsi tämän ympäri. Maahan ropisi noppia (painotettuja ja tavallisia), kolikoita, pistoolin kuulia ja muita pikkuesineitä. Peikko hekotti ja ravisti miestä uudestaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan pudonnut mitään, joten peikko heitti hänet sivuun ja alkoi napostella sen mielestä ilmeisestikin herkullisia pikkuesineitä.
XXX
Muristen Dreex-skreex sai kömmittyä lihasvuoren alta vihdoinkin. Hän oli mustelmien peitossa turkkinsa alla, mutta muuten oletettavasti kunnossa. Hän veti kirotun terän ihmisotuksen alta. Hän olisi voinut vannoa, että se virnisti ivallisesti hänelle. Sitten hän kirosi toistamiseen tajutessaan ontuvansa. Tukien itsensä teräänsä, hän raahusti ulos huoneesta.
XXX
Mom-mom seurasi vanaa makeita herkkupaloja. Kummalliset otukset, joista putosi herkkuja ravisteltaessa, olivat asetelleet namusia pitkän jonon. Kontaten hän eteni kohti kuilun reunaa. Kuilun reunalle oli asetettu iso kasa herkkuja. Hän jäi kontilleen maistelemaan ja mutustelemaan erimuotoisia esineitä. Sitten jokin juoksi hänen selälleen ja ponkaisi kuilun yli käyttäen hänen päätään tukena. Mom-mom raapi hiukan päätään. Mitä hän olikaan taas tekemässä? Ai niin! Makeiset! Sitten hän taas kumartui ja taas joku käytti häntä juoksualustana. Mutisten omaa nimeään Mom-mom kohotti päätään ja kaivoi mietteliäästi korvaansa. Sitten joku uskalsi taas loikata hänen päälaeltaan toiselle puolelle. Ehkä se oli tarkoitus? Mom-mom kaipasi äitiään. Tai shamaania. Shamaani aina auttoi häntä ymmärtämään napakalla lapionheilahduksella. Mom-mom alkoi itkeä.
XXX
Juuri peikon päälle juoksemassa ollut Matteo pysähtyi ja loikkasi taaksepäin suuren, suomuisen otuksen alkaessa mölistä. Suuret kyyneleet valuivat sen silmistä. Räkää ja kuolaa valui sen suusta ja se ulisi vaimeasti. Matteo katsoi kysyvästi Bonoon, joka kohautti olkapäitään. Sitten Matteo katsoi peikkoa. Sitten kuilun yli. Sitten hän puri huultaan, pinkaisi juoksuun ja loikkasi, osui peikon päälaelle ja ponkaisi vastakkaiselle puolelle.
Bono jäi seisomaan tuijottaen peikkoa synkästi. Sitten hän sulki silmänsä, laski hyvin hitaasti viiteen ja lähti juoksuun. Peikko jäi tuijottamaan, kun parisataa paunaa ihmistä lähestyi sitä uhkaavaa vauhtia. Ketterästi kokoisekseen mieheksi, Bono loikkasi, laskeutui tasajalkaa peikon päälaelle ja ponkaisi kaikin voimin. Jännityksestä ja pelosta väristen hän tömähti toiselle laidalle.
”Onnistuinpas!” hän puuskutti helpottuneena.
Peikko oli alkanut taas syödä heidän syötiksi jättämiään pikkutavaraa. Sen takana kuitenkin mustuudesta irtosi vihreän valon korostama varjo. Se kipitti ketterästi – vaikkakin toista käpäläänsä arastaen - peikon luo, iski miekallaan sen siististi kahtia ja loikkasi taidokkaan akrobaattisesti kieppuen yli rotkon ja laskeutui maahan seisaalleen, terä kieppuen käpälissään. Matteon hiukset nousivat pystyyn ja väri katosi kasvoista.
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
-
Skrixqueek