Myrsky (1-6)

[Skrixqueek]

SkrixEdit/: tämä siis jatkoa tarinalle "viisi palkkionmetsästäjää"

Kaukana Vanhasta Maailmasta, Maailmanreunavuorten ja Kislevin tuolla puolen sijaitsivat Jättömaat, demonien, kurganien ja mutanttien saastuttamat alueet. Alueen keskellä, maailman navalla, oli muinaisten koneiden ympäröimä portti – portti, jonka takana oli Tyhjyys, Kaaoksen syntypaikka. Nyt portista virtasi hiljalleen purppuraista ja mustaa savua. Utulonkareet kietoutuivat toisiinsa, muodostaen ensin kapean, mutta nopeasti paksunevan ja ylöspäin kohoavan pylvään. Suuria, kaikenvärisiä salamoita purkautui esiin aina välillä, järisyttäen maata. Matalaa, demonista murinaa pitäen patsas lopulta lopetti kohoamisensa ja alkoi levitä. Pylväs työntyi korkeuksissa nopeasti kasvavaan pilveen. Sitten usvan tulo loppui ja kauhistuttava pilvi oli valmis. Hitaan uhkaavasti se lähti valumaan etelään.

XXX

Valtava rattaisto kitisi ja kolisi avatessaan valtavia vaskiovia. Skaven luimisti korviaan ja pidätti tarvetta erittää pelonhajua. Valtavin tahdonvoiman ponnistuksin se pakotti itsensä astumaan sisään. Sitten ovet työntyivät kiinni. Sali oli täynnä ahertavia skaveneita. Orjat käyttelivät kampia ja painelivat palkeita. Insinöörikokelaat ja työnjohtajat ohjeistivat niitä piirustukset kourissaan. Aina välillä jossain räjähti ja kuului orjien kirkaisuja. Ahjoista hohkaava kuumuus oli musertava. Hän jatkoi luikkimista eteenpäin, väistellen edestakaisin heiluvia mäntiä ja kampia. Hän kääntyi ympäri ja näki suuren rautapuomin heilahtavan kohti. Sielunsa silmin hän näki päänsä halkeavan, kuin ylikypsän hedelmän. Sitten vahva koura kiskaisi hänet alta - juuri ajoissa. Yli-insinööri Kringin Vaskisilmä tuijotti häntä mekaanisella katseellaan. Tarinan mukaan hän oli menettänyt oikeat silmänsä sotakoneen räjähtäessä. Näppärä skaven oli kuitenkin tehnyt itselleen entistä ehommat. Niillä huhuttiin olevan ties minkälaisia voimia.

”Kuriiri-kuriiri, oletan?” Kringin kysyi vinkuvalla äänellään, yhä pidellen pelastamaansa rottamiestä lujasti.
”Kyllä-kyllä, oi viisaista kyvykkäin!” nyt myskiltä haiseva kuriiri vikisi ja ojensi vapisten haurasta kääröä.

Kringin avasi käärön ja luki sen nopeasti läpi. Kauhuissaan kuriiri katsoi, kuinka raivon punainen hehku kirkastui mekaanisten silmien kuperissa linsseissä.

”Sarvekas Rotta kirotkoon Dreex-skreexin ja kaikki Eshinit! Ette osaa mitään! Minua ei kiinnosta löysittekö sen kirotun varkaan vai ette, vaan haluan kirotun avaimeni!”
Kringin repi käärön ja söi palaset. Sitten hän tarttui sätkivään kuriiriin ja teki tälle saman tempun.

Nuollen verta huuliltaan, Vaskisilmä tarttui kupariseen putkeen ja rääkyi: ”Kuuleko kolmospaja, kuuleko kolmospaja?”
Hetken päästä putkesta kuului vastaus: ”kolmospaja kuuntelee, oi nerokkuuksista mahtavin!”
”Flink! Onko Ryömijä valmis lähtöön-lähtöön?”
”Kyllä, oi teidän karvainen mestariutenne!”
”Hyvä-hyvä! Lähdemme viiden rotanjuoksun jälkeen!”

XXX

Pilke katseli peiliin. Hän näki siellä kauniin, nuoren naisen. Hän ihasteli kuvajaista ja tajusi sen sitten esittävän häntä itseään. Hän katsoi käsiään: karva ja pedonkynnet olivat poissa! Hän katsoi vartaloaan: ei turkkia. Hän kääntyi ympäri ja huomasi pienen hännäntöpönsäkin kadonneen. Hän koetti kasvojaan ja alkoi kikattaa – kuonokin oli poissa. Hän oli ihminen, ei peto! Enää ei hänen tarvitsisi pelätä ja piileskellä!
Sitten hänen jalkansa pettivät ja hän putosi kontilleen. Hän yritti kömpiä takaisin pystyyn, mutta huomasi sen olevan mahdotonta. Hämmentyneenä hän alkoi uikuttaa. Uikuttaa! Hän katsoi peiliin ja näki siellä suuren, pähkinänvärisen koiran - tai pikemminkin sakaalin. Hänen teki mieli itkeä, muttei hän osannut, siksipä hän alkoikin ulvoa.

Äkkiä hän huomasikin olevansa metsässä. Puiden takaa välkähteli soihtujen valoa ja kuului huutoja. Miekkojen ja keihäiden terät kimalsivat liekkien valaisemina. Tummia hahmoja tulvi esiin, huutaen ja viittoen. Pilke hätääntyi ja lähti juoksuun. Nuoliryöppy ropisi maahan hänen takanaan. Vinkaisten hän kiristi tahtia.

Silmät kauhusta laajenneina Pilke ryntäili päättömästi, väistellen puita ja oksia, jotka nekin tuntuivat tavoittelevan häntä. Vaikka hän pinkoi miten kovaa, aina hahmot tuntuivat olevan lähempänä ja lähempänä.

Sitten hän tuli ulos metsästä. Pilke kääntyi ympäri katsomaan metsään ja alkoi perääntyä nähdessään lähestyvän hahmojen piirin. Hänen takanaan oli pelkkä ruohon peittämä kieleke. Ja pitkä pudotus. Hahmot kohottivat aseensa. Sitten kieleke petti ja Pilke putosi. Hahmo kurkisti alas hänen peräänsä ja pilvien takaa tulevat kuut paljastivat sen kasvot.

”Sinä?” Pilke kysyi ja osui sitten veteen.

XXX

Pärskien ja syljeskellen Pilke nousi istumaan. Ciceron virnistävät kasvot tervehtivät häntä. Pilke huomasi sangon puolituisen kädessä ja murisi: ”Cicer! Haiseva koira! Odota vaan kun pääse jalkeille!”
Cicero vain hymyili ja huikkasi: ”sinuna minä en haukkuisi ketään ’haisevaksi koiraksi’”.
Muka suuttuen Pilke heilautti käpäläänsä ja Cicero kyykistyi väistääkseen. Kuului repeytyvän kankaan ääntä. Cicero poimi lakkinsa maasta ja tutki siihen ilmestyneitä viiltoja: ”hei, se oli minun lempilakkini!”

XXX

Bono ja Hakim istuivat vankkurien kuskinpenkillä. Verkkaisesti kärryt etenivät tietä myöten keikkuen ja pomppien jokaisesta kuopasta ja kumpareesta. Hakim oli kalpea.
”On siinä meillä merirosvo! Merisairaana kuin ei olisi laivalla koskaan käynytkään!” Bono naurahti.
Hakim mulkaisi Bonoa synkästi. ”Emme ole merella. Johtopaatos, en voi olla merisairas. Tama on kirottua kulkutautia sielta haisevasta tavernasta!”
”Ihan kuten haluat…”, Bono aloitti, mutta vankkureista kuuluva mekkala vaiensi hänet. Hän raotti verhoa ja kurkisti sisään: Cicero oli selällään jauhojen peittämänä lattialla ja hakkasi häntä nilkkaan purevaa Pilkettä puukauhalla päähän. Bono huokaisi ja kömpi erottamaan riitapukarit toisistaan.
”Lapset, lapset! Leikitäänpä kiltisti!”
”Cicero kaatoi vettä niskaani!”
”Pilke pilasi hattuni!”
”Cicero löi minua pannulla!”
”Pilke tunki minut jauhosäkkiin!”
”Äh, olkaa jo hiljaa ja menkää itseenne! Isot ihmiset! Tai no… mmm… pieni puolituinen ja melko iso mutantti…”
”Minä olen kylläkin iso puolituiseksi!”
”Melko iso? Olenko muka lihava!”

Sekalaisten pikkuesineiden kuuron saattelemana Bono pakeni takaisen Hakimin viereen. Hänen leukansa kuitenkin loksahti auki levittäytyvän näkymän edessä: valtaisa meri mustia raunioita työntyi esiin maanpovesta, kuin itse maa olisi jonkinlaisen taudin kourissa ja paiseiden ja visvan peittämä. Maassa oleva valkea lumi vain korosti vaikutelmaa. Savukiharoita nousi sieltä täältä ja ilmassa leijui kuoleman ja saastan löyhkä. Ilma oli raskasta, kuin paikan pahuus olisi siihen kietoutunut. Korppeja – niin eläviä, kuin epäkuolleitakin – liiteli raakkuen kaupungin yllä. He olivat saapuneet Mordheimiin.

XXX

Harmaaseen puettu soturi kulki mustuneiden raunioiden seassa. Pitkän haltian saappaat ja tukena käytetty pitkämiekka jättivät paksuun hankeen jäljet, mutta pitkä viittaa laahasi ne heti umpeen – Mordheimissa harva halusi jättää jälkeensä vanan seurattavia jälkiä.

Oli aivan hiljaista. Muutama yksinäinen lumihiutale leijaili maahan. Jossain raakkui korppi. Sitten sekin vaikeni.

Askel askeleelta haltia raahautui lumessa. Viiteen päivään ei hän ollut saanut unta. Aina kun hän ummisti silmänsä, muistot palasivat, eikä Mordheimissa kukaan itkenyt itseään uneen. Mutta hän selviäisi. Pitempiäkin aikoja hän oli valvonut ja aina selvinnyt. Talvet olivat aina kuitenkin pahimmat – ne herättivät muistot. Muutama kyynel vieri poskelta hangelle. Jospa vain… jospa vain hän voisi unohtaa! Mutta julma oli maailma, eikä antanut hänelle unohdusta.

Alkoi sataa lunta.

[Skrixqueek]

sori, melkein unohtu, kyllä tätä saa kommentoidakin.

[El Capitan]

Aika pirun hyvää tekstiä. Ei osunut yhtään kirjoitus virhettä silmään, onnittelut. Se vain jäi ihmetyttämään miten Vaskisilmästä tuli oikein ihminen?

[Commissar morsetus]

Yksi parhaimmista teksteistä, jota olen lukenut. Kehoitan sinua jatkamaan kirjoittamista. Sillä ainakin minä haluan lukea lisää sinun tarinoitasi.

[Skrixqueek]

Aika pirun hyvää tekstiä. Ei osunut yhtään kirjoitus virhettä silmään, onnittelut. Se vain jäi ihmetyttämään miten Vaskisilmästä tuli oikein ihminen?

minua taas jäi ihmetyttämään millä perusteella kringinistä olisi tullut ihminen? kyllä se on skaven vieläkin.

vai sekotitko pilkkeeseen?

kannattaa lukea ekat osat kanssa (tämä on siis jatkoa viidelle palkkionmetsästäjälle)

[El Capitan]

kannattaa lukea ekat osat kanssa (tämä on siis jatkoa viidelle palkkionmetsästäjälle)

Ai jaa. Olisi voinut laittaa sen tarinan alkuun. Mä kun luulin, että tämä on eka osa.

[Merrywinds]

Kylläkylläkyllä, tämähän oli loistavaa. Teksti oli hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa, ja siinä oli juoni kohdallaan. Pari kirjoitusvirhettä bongasin, mutta ne eivät lukamiseta haitanneet nimeksikään. Lisää samanlaista kiitos.

[Rotten sound]

Pirun hyvää tekstiä.
Onko mattin paluu viellä avoin?

[Skrixqueek]

eipä urkita...

[High king Godric]

Erinomaista tekstiä eikä kirjoitusvirheitä sattunut silmiin. Pientä hyppimistä oli, mutta se sopii vain hyvin tämmöiseen pohjustuksen omaiseen tekstiin. Kirjoita lisää, tätä lukee ehdottomasti mielellään.

[Heretic]

oi tämä oli kyllä paras stoorisi tähän mennessä,mutta tiedätkös mikä kruunaisisi sen jos Al tulisi takaisin jonkun palkkasoturijoukon kera kostamaan


We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back
We wan´t Al back

Noh ei voi mitään,musta nyt vaan Al oli paras

[Skrixqueek]

niin minustakin, parhaita hahmojani, vaikka hieman 7 samurain kikiyuchorosta (miten ikinä kirjoitetaankin?) lainattu, mutta alfonsoa ei tässä osassa kyllä tule näkymään. (ehkä kuitenkin osassa III...)

tämä tarina pyörii aika paljon pilkkeen ympärillä, ma luulen...

[Heretic]

no sepä sääli no pittää vissin ootella 3 jaksoa

[El Capitan]

Ei sitä Alfonsoa tarvitse tunkea kaikkialle. Kyllä tarina jatkuu muutenkin hyvänä Pilken seurassa.

[Klonkku]

Olen samaa mieltä. Alfonso voi pysyä poissa. Niin muuten tarina oli ihan surkee. No ei vaan aivan sairaan hyvää tekstiä jälleen, odottelen jatkoa innokkaana. Tosi hyvä.

Muuten ihana panda, korjaan:
You want Al back.

[Skrixqueek]

Gromwar katsoi taivaalle: tuhansia lintuja lensi sankkana massana etelään, kuin paeten jotain. Hän kohautti olkapäitään ja heilautti ruoskaansa. Raskaat vaunut lähtivät liikkeelle kohti pohjoista. Jyräten alleen kaikki maanmuodot, vaunut rymistelivät eteenpäin kahden demonisen hevosen vetäminä. Soturi nauroi ja heilautti ruoskaa. Tämä oli elämää!

Sitten alkoi kuulua matalaa jylinää. Kaukana taivaanrannassa näkyi valtava pilvirintama. Gromwar vain nauroi ja kannusti hevosia laukkaan. Pilvi lähestyi ja ukkosen jyly peitti alleen kaiken muun. Siltikin Gromwar vain nauroi. Hevoset alkoivat demonisuudestaan huolimatta hirnua ja vikuroida, mutta soturi pakotti ne jatkamaan myrskyyn.

Sitten iski salama.

Gromwarin leuka loksahti. Salama oli valtaisa ja sen kirkkaus miltei sokaisi hänet. Kivi yksinkertaisesti räjähti sen alta, jättäen valtaisan kraatterin runnoutuneeseen maankuoreen. Kauhuissaan hän yritti kääntää vaunuja, mutta oli jo liian myöhäistä. Alkoi sataa.

Suuret emäksiset pisarat putoilivat taivaalta ja sihisivät osuessaan maahan. Liha hevosista suli pois ja ne hajosivat syöpyneinä luukasoina maahan. Vaunut paiskautuivat nurin ja soturi lensi mahalleen. Tuntiessaan sateen kosketuksen ihollaan haarniskan sulaessa pois hän alkoi huutaa, mutta pian hän ei enää pystynyt, sillä ilma karkasi rei’istä hänen keuhkoissaan.

Määrätietoisesti myrsky jatkoi matkaansa.

XXX

Kuparinen hissikoppi pysähtyi kitisten saavuttaessaan kolmospajan. Nöyristelevä hissinkäyttäjä kipitti avaamaan oven. Arvokkaasti Kringin asteli ulos kopista. Hissinkäyttäjä varmisti, että insinööri oli häntäänsä myöten ulkona (hänen edeltäjänsä oli kerran jättänyt insinöörin hännän oven väliin, eikä kukaan halunnut kokea – tai edes nähdä kenenkään kokevan – samanlaista kärsimystä) ja veti sitten oven kiinni.

Kringin tarkasteli kojetta huoneen keskellä. Neljän pitkän, metallisen niveljalan päällä oli suuri sylinteri. Sylinterissä oli pyöreä ikkuna, josta kurkisti karvainen naama. Suu avautui naaman huomatessa Kringinin ja se katosi vauhdilla. Ryömijän katolla oleva luukku aukesi ja Flink, varainsinööri ja Vaskisilmän luotettu kätyri, kurkisti ulos.

”Mestari-mestari!” Flink tervehti ja kömpelösti kapusi alas, ”se on nyt valmis! Ryömijä on valmis!”
”Oletteko koetestanneet sitä vielä?”
”Oi emme, oi mestari!”
”Hyvä-hyvä! Saan olla ensimmäinen!”
”Tulkaa oi suuruus, tulkaa! Flink näyttää teille neroutenne hedelmän!”

Kringin kömpi vaivalloisesti koneen katolle ja lisäsi piirustuksiin mielessään tikkaat. Tai ehkä hissin.

Sisällä oli lukuisia vipuja ja kaksi suojalasein varustautunutta teknikkoa. Ne tutkivat erikokoisia ja värisiä mittareita välillä koputellen ja naputellen niitä. Kringin astui ikkunan ääressä olevan kaksoisistuimen toiselle puolen ja Flink istui toiselle. Mielessään hän kävi vivut läpi ja nyökkäsi – Flink oli tehnyt erinomaista työtä, jopa parempaa kuin hän itse olisi osannut, mutta kenenkään ei tarvinnut tietää siitä.

”Mmmm.. melko keskinkertaista työtä”, hän mutisi ja koputteli kojelautaa.
”A-anteeksi, oi nerokkuus!” Flink mutisi painaen päätään. Sitten hänen ilmeensä kirkastui: ”moottori, oi halunnette nähdä sen, oi älykkäin suunnittelijoista?”
”Kaipa minä voisin vilkaista”, Vaskisilmä vähätteli, vaikka oikeasti hänen sormensa syyhysivät halusta päästä tutkiskelemaan Flinkin ratkaisuja. Flink oli salaa parannellut hänen piirroksiaan ja sietäisi menettää päänsä mokomasta röyhkeydestä!

Flink kampesi luukun auki ja Kringin kumartui katsomaan.

Moottorin periaate noudatti hänen piirustuksiaan: palavan saastakiven räjähdykset liikuttivat mäntiä, jotka taas saivat monimutkaisen rattaiston liikkeelle. Flink oli kuitenkin muuttanut mäntien rakennetta, niin etteivät ne enää kolahdelleet ja paukkuneet, vaan pyörivät sulavasti ja vinhasti. Lisäksi koneistosta oli poistettu monimutkaisuuksia ja siitä oli tehty yksinkertainen ja luja kokonaisuus, joka toi Vaskisilmän mieleen kääpiöiden koneet. Kateus jäyti hänen mieltään hullun lailla.

Sitten pilli vihelsi ja ohjaamo heilahti. Kringin kipitti ikkunalle ja tyrkkäsi vipujen ääressä ahertavan teknikon pois. Jännittyneenä hän väänsi kahvasta ja ohjaamo alkoi tasaisesti tärähdellä, jalkojen osuessa maahan. Ryömijä oli lähtenyt liikkeelle.

XXX

Hakim käveli pää pystyssä Mordheimin leveällä, mutta autiolla pääkadulla. Pilke seisoi takana tulevien vankkureiden katolla jousineen ja Bono ja Cicero istuivat kuskinpukilla.

Äkkiä nuoli suhahti Hakimin viereltä ja hän kääntyi katsomaan salamana sapeli valmiina. Mustaan kaapuun pukeutunut kerjäläinen - tikari kourassaan - lyyhistyi maahan, yrittäen irrottaa nuolta kaulastaan vapaalla kädellään. Arabi kääntyi katsomaan hymyilevään Pilkkeeseen. Juuri kun hän oli avaamassa suutaan, Pilke kiljaisi: ”Hakim, takanasi!”

Hakim kääntyi ja näki viisi raskain ketjuin aseistautunutta, likaista rääsyläistä. Kahdeksansakarainen tähti roikkui jokaisen kaulalla. Hakim kohotti miekkansa valmiina torjumaan. Sitten rääsyläiset ryntäsivät eteenpäin huutaen ja ketjujaan heiluttaen. Entinen merirosvo heilautti mahtavaa sapeliaan kaaressa ja sivalsi ensimmäisten hyökkääjien päät poikki. Verta roiskui lumelle päättömien ruumiiden kaatuessa ja jäljellä olevat kerjäläiset kääntyivät ympäri paetakseen. Hakim kuitenkin lähti pitkin loikin heidän peräänsä ja koko joukkio katosi raunioihin.

Pilke, Bono ja Cicero katsoivat toisiinsa huolestuneena.

Kohta kuitenkin Hakim palasi hymyillen ja pyyhkien veristä teräänsä kankaanpalalla. Hän lauleskeli hiljaa arabiaksi laulua, joka Tileassa tunnettiin Hurmeen Suudelmana.

Hakimin yhä hyräillessä he lähtivät taas matkaan.

XXX

Viulun sointi kaikui kivisessä salissa. Sadat miehet ja naiset pyörähtelivät tanssin kourissa. Yhtäkään virhettä ei tehty, yhtään askelta ei astuttu väärin, yhtään sanaa ei vaihdettu. Viulu soi ja viulu määräsi tahdin. Viulun sävelet pitivät tanssijat liikkeessä - tanssijat, jotka ilman viulun taikaa makaisivat mädäntyen maassa. Ja sitä Clemine rakasti. Hän ja hänen ihmeellinen viulunsa antoivat elämän! Clemine oli kaunis nuori nainen punaisessa mekossa. Mustaa pitsiä pursui hihoista ja leveästä kaula-aukosta. Velhottaren naama oli maalattu groteskiksi kuolinnaamioksi mustalla ja valkealla.

Hän rakasti soittamista ja soitti päiväkausia kerrallaan, kunnes romahti väsymyksestä. Pian hän kuitenkin oli taas jalkeilla ja soitti.

Tämä sävelmä oli arvokas ja mahtipontinen. Valittaen maailman julmuutta viulu lauloi ja tanssijat tanssivat hitaasti ja arvokkaasti. Nyt sävel nousi ja nousi. Se kurkotti taivaita ja jäi sinne värisemään, kunnes liukui yhdellä vedolla alas ja muuttui nopeaksi lopetukseksi. Clemine kumarteli elottomalle yleisölleen ja kuvitteli aplodien raikuvan meren. Hän oli niin onnellinen. Sitten joku paiskasi salin ovet auki ja tuuli tuiversi hänen hiuksiaan.

Harmaa viitta putosi lattialle paljastaen ylhäiset kasvot. Riimuin koristeltu miekka välähti kalpeassa valossa. Tunkeilijan silmät kapenivat ja suu vääntyi inhoon. Sitten tämä sivalsi tanssijoita, jotka hajosivat maahan. Clemine kohotti julmistuneena viulun olalleen. Kukaan ei pilannut hänen tanssiaisiaan!

Hän aloitti hitaan bretonnialaisen sävelmän ja ruumiit järjestäytyivät sulavasti rinkiin tunkeilijan ympärille vetäen samalla esiin miekkansa. Sitten ne alkoivat sulokkaasti sipsuttaen lähestyä tunkeilijaa, pyöräyttivät piruetin, ja kauniissa kaaressa heilauttivat miekkaansa.

Cleminen harmiksi soturi torjui iskut ketterällä pyörähdyksellä ja alkoi kaataa epäkuolleiden metsää. Nuolaisten huuliaan nainen aloitti uuden sävelmän, nopean ja energisen.

Kuolleet järjestäytyivät pitkiksi riveiksi ja asettivat vasemman kätensä lantiolleen. Kaikki katsoivat oikealle, oikea käsi miekkoineen kohotettuna. Musiikki viipyili vaimeana ja sitten lennähti eloon. Kiivaiden sointujen tahdissa tanssijat liikuttivat jalkojaan nopeasti - yhtä nopeasti kuin kukaan kuolevaisten parhaista. Mutta haltia oli nopea myös.

Nopeasti hän oli huomannut ruumiiden heikkouden – ne seurasivat sävelmää, eivätkä toimineet yksilöinä. Jokainen liike oli identtinen. Ja ennakoitavissa.

Vaikka iskujen kuuro satoikin tunkeilijan päälle, ei hän koskaan kärsinyt muutamaa pikku haavaa lukuun ottamatta. Sen sijaan epäkuolleita kaatui joka miekan iskusta ja nopeasti niiden rivit vähenivät, vaikka Cleminen kädet kuinka veivasivat viulua.

Enää kymmenen ruumista tanssi hänen ja haltian välillä. Epätoivoisena hän vaihtoi sävelmää. Se oli typerä maalaistanssi, mutta se toimi. Tanssijat kerääntyivät tiiviiksi ringiksi tunkeilijan ympärille ja Clemine pinkaisi pakoon vannoen mielessään kostoa.

XXX

Haltia nosti kaapunsa lattialta ja käveli pakkaseen. Juhlat olivat ohi, hän ajatteli ja hymyili katkeraa hymyä.

[Heretic]

pikkasen loistava tarina,parempi kuin edellinen.
Toi haltia on pikkanen tappokone

okei pojat
I WANT ALFLONSO BACK


niinpäs siitä tulikin,no on korjattu

[Skrixqueek]

muute, krhm... jos käytät heittomerkkiä sanassa want siitä tulee wa not, joka ei tarkoita kait mitään.

ok, se vinetyksestä.

joo, haltia on tappokone, mutta niin olivat myös Guy ja Dreex-skreex...

[El Capitan]

okei pojat
I WAN´T ALFLONSO BACK

Aina saa haluta, mutta aina ei saa.

Vähän varmaan väsyttää sitä haltiaa kun on saanut tapettua lauman kuolleita. Hyvää oli teksti jälleen kerran.

[Heretic]

Ihana panda kirjoitti:
okei pojat
I WAN´T ALFLONSO BACK

El capitan kirjoitti:
Aina saa haluta, mutta aina ei saa.

totta,niin julmaa
toivon sitten että näen Alin myöhemmin