Myrsky (1-6)
-
Höpöttiuhka
- Viestit: 321
- Liittynyt: Ke 16.02.2005 19:23
- Paikkakunta: Mouhijärvi
-
Skrixqueek
Navakka tuulenpuuska nyhtäisi Ivanin viitan irti. Kiroten ja huutaen hän lähti juoksemaan sen perään, mutta viitta kohosi korkealle kattojen ylle. Huohottaen hän jäi seisomaan Kislevin lumiselle kadulle – vanhan veteraanin kunto ei ollut enää entisensä ja vanhat haavat kolottivat.
Tuuli riehui ja raivosi pöllyttäen lunta niin, ettei Ivan nähnyt nenäänsä pidemmälle. Viitenäkymmenenä elinvuotenaan hän ei ollut nähnyt vastaavanlaista säätä! Tuuli riepotteli kaikkea ja jopa talojen katot olivat lentää pois.
Sitten tuli kirkasta.
Paljastuva näkymä oli outo: aurinko pilkisti kalpeana viiruna mahtavan pilven reunalta. Kelmeässä valossa näkyi kuinka pilvi imi lumen itseensä! Tuuli veti leveinä pyörteinä kaiken tielleen osuvan ylös. Tämä, jos jokin oli Kaaoksen tekosia, mies ajatteli.
Kauhuissaan hän tajusi, että eräs pyörteistä lähestyi häntä! Mahtava patsas ilmaa, lunta, kiveä ja puuta lähestyi uhkaavan majesteettisesti.
Hän kääntyi juostakseen, mutta ymmärsi, ettei hänen kunnollaan paettu tuulta. Kenenkään kuolevaisen kunnolla ei paettu tuulta! Hän potkaisi lähimmäisen talon oven sisään ja katsoi ympärilleen: tupa oli kiireessä hylätty, mutta mitään ei oltu otettu mukaan. Kummaa.
Ahaa! Kellarinluukku! Hän tarttui rautarenkaaseen kaksin käsin ja veti. Teljetty! Kirottua! Hän paukutti luukkua: ”päästäkää minut turvaan! Olkaa armollisia!”
”Tänne ei mahdu, olemme pahoillamme, mene pois!”, kuului vaimea vastaus.
”En ole varas, enkä murhamies!”
”Ei ole tilaa, häivy!”
Sitten rysähti. Hän katsoi ikkunasta ja näki kuinka kadun vastapäinen puoli pirstoutui laudoiksi ja lohkareiksi ja sitten kohosi ylös. Purren hammasta hän tarttui luukun renkaaseen kaikin voimin. Tuulen ulvonta ja romahtavien talojen ääni peitti alleen kaiken. Rytisten talo hänen ympäriltään kohosi ylös. Hän huusi, muttei kuullut omaa ääntään. Imu kiskoi häntä. Hänen kätensä olivat tulessa! Tuskaa!
Pyörre liukui pois jättäen jälkeensä vain rautaista rengasta itsepäisesti pitelevän käden.
XXX
Uskomatonta vauhtia Ryömijä harppoi läpi Ala-Keisarikunnan. Kringin oli hurmoksessa. Hänen laitteensa toimi! Hän oli nero! Kunhan hän vain hakisi ensin avaimensa, hän palaisi Skavenloukkoon ja Ikit Kynsi nuolisi tomua hänen jalkojensa alla!
Sylinteri poukkoili riivatunlailla. Flink, sekä teknikot Gnig ja Blitter poukkoilivat ympäriinsä huutaen ja yrittäen tarttua kiinni jostain. Ohjaamon - ja samalla matkustajien – heiluttaminen oli yllättävän hauskaa! Vaskisilmä väänteli vipuja hullunkiilto mekaanisissa silmissään.
”Flink! Sijaintimme?”
Flink heilahti karttapöydälle ja kaksin käsin ja vielä hännälläänkin kiinni pitäen hän pysäytti kieppumisensa.
”Mmmm… Oi mestari-mestari? Voisitteko hieman hidastaa, jotta voin määritellä sijaintimme?”
”En! Meillä on kiire! Mutta jos et sinä osaa niin Gnig osaa varmasti”, Kringinin kasvoilla oli ilkeä hymy.
”Hyvä on, oi mestari, Flink tekee kuten toivotte!”
Epätoivoisesti Flink kohotti silmilleen kummallisen vekottimen. Se koostui kolmesta kupari putkesta ja sen päällä oli pieni pyörivä, kuparinen jäljennös Tunnetusta Maailmasta. Kurkistellen putkiin, Flink raapusti vasemmalla takakäpälällään merkintöjä pöytään. Kringin vilkaisi apuriaan ja huomatessaan tämän olevan vain häntänsä ja oikean tassunsa varassa, hän virnisti ja heilautti kulkuneuvoa nopealla vivunkäännöllä. Flink lensi selälleen hänen viereensä.
”No, missä olemme?”
”Karak Nornina tunnetun kääpiö-otusten linnoituksen alapuolella”, Flink vastasi voipuneesti, vääntäytyen istuma-asentoon.
”Aah! Hyvä! Olemme pian perillä!”
XXX
Pilke seisoi usvassa. Karhea harmaa sora rapisi hänen paljaiden jalkojensa alla. Jokin usvassa kutsui häntä. Haparoituaan loputtomalta tuntuvan sumuverhon läpi Pilke saapui valtavalle, koristeelliselle takorautaportille. Se ylsi niin korkealle, ettei hän nähnyt sen yläpäätä ja levisi niin laajalle, ettei hän nähnyt sen reunoja. Raudasta taotut kuviot kuvasivat vääntyileviä henkiä. Pilke miltei kuuli niiden kauhunhuudot. Hän arvasi missä oli.
Morrin valtakunnan porteilla. Kuoleman porteilla.
Äkkiä käsi portin kaltereiden välistä tarttui hänen käpäläänsä.
”Pilke, se olen minä!”
Pilke työntyi lähemmäs portteja ja hengähti. Taas nuo tutut kasvot.
”Sinähän kuolit!”
”Aivan, aivan, mutta haluaisin mielelläni takaisin!” Matteo sanoi.
”Eikös se ole mahdotonta?”
”Ei, varsinkaan vallitsevassa tilassa.”
”Vallitsevassa tilassa? Mitä tarkoitat?”
”Te olette Mordheimissa, vai?”
Pilke nyökkäsi.
”Äijä Morrin järjestelmä on sielläpäin täynnä aukkoja, sitä paitsi, pian Kirottujen Kaupungin ylle saapuu myrsky. Iso myrsky! Paljon negatiivista kaaosenergiaa sotkemaan Kuoleman Herran päätä.”
”Hyvä on, autan sinua. Mitä minun on tehtävä?”
”Hyvä, hyvä! Nyt, kuuntele tarkkaan, annan sinulle arvoituksen.”
”Arvoituksen? Mikset voi vain kertoa mitä minun on tehtävä?”
”Kuolleiden valtakunnan säännöt, näetkös. En pääsisi ikinä ulos, jos menisin rikkomaan sääntöjä.”
”Hyvä on, kuuntelen.”
”Seuraa säveltä ja löydät välittäjän,
Kyyhkynen vie sinut päämäärään,
Ukkonen on merkkinä alun.”
”Minä en ymmär-”
XXX
”Pilke, herää!” Bono ravisteli häntä, ”sinun vahtivuorosi!”
Pilke pomppasi pystyyn ja alkoi vetää saappaita jalkaansa. Sitten hän vyötti itsensä ja laittoi tikarinsa ja viinensä vyölleen. Sitten hän sitoi hiuksensa ja laittoi paksun villahuivin kuononsa suojaksi. Pilke avasi vaunujen oven ja juoksi pimeään pakkasyöhön.
”Pilke! Minne sinä menet?”
”Etsimään säveltä, nähdään!”
Bono jäi pudistelemaan päätään ja ihmetteli kuka ottaisi nyt Pilkkeen vahtivuoron. Ei hän ainakaan.
Sitten Bono meni potkimaan Ciceroa hereille.
XXX
Pilke rämpi mutisten ja muristen hangessa. Lunta oli kaikkialla! Se oli kylmää ja paksua ja sulaessaan märkää. Se tarttui hänen turkkiinsa ja tunkeutui hänen saappaisiinsa. Mietteliäästi hän katsahti puoliksi romahtaneita harjakattoja. Ne olivat lumettomia.
Huokaisten hän potkaisi pois saappaansa ja pinkaisi juoksuun. Lumi tuntui tassuissa inhottavalta.
Hän saavutti seinän ja tarttui siihen kynsillään. Laasti oli halkeillut ja seinä oli helppokulkuinen. Hän kapusi kerros kerrokselta ylemmäs, kunnes saapui suureen talon – joko entisen kauppiaan tai aatelisen kodin – katolle.
Riekaleiset pilvet väistyivät paljastaen Morrsliebin, Mannsliebin kirotun kaksosen. Pilke nousi seisomaan ja tarkasteli avautuvaa näkymää.
Se oli omalla, erikoisella tavallaan kaunis. Vihreä kuu heijastui raunioita peittävästä valkeasta vaipasta ja tähtien meri kimmelsi ylhäällä. Ilma oli nyt raikas ja Pilke ahmi sitä suurin henkäyksin.
Sitten hän kuuli kaukaista musiikkia. Surumielisesti viulun ääni kantautui tuoden sanatonta sanomaa koetusta menetyksestä. Sävelmä! Seuraa säveltä ja löydät välittäjän!
Loikkien katolta toiselle Pilke kiiruhti kohti ääntä.
Tuuli riehui ja raivosi pöllyttäen lunta niin, ettei Ivan nähnyt nenäänsä pidemmälle. Viitenäkymmenenä elinvuotenaan hän ei ollut nähnyt vastaavanlaista säätä! Tuuli riepotteli kaikkea ja jopa talojen katot olivat lentää pois.
Sitten tuli kirkasta.
Paljastuva näkymä oli outo: aurinko pilkisti kalpeana viiruna mahtavan pilven reunalta. Kelmeässä valossa näkyi kuinka pilvi imi lumen itseensä! Tuuli veti leveinä pyörteinä kaiken tielleen osuvan ylös. Tämä, jos jokin oli Kaaoksen tekosia, mies ajatteli.
Kauhuissaan hän tajusi, että eräs pyörteistä lähestyi häntä! Mahtava patsas ilmaa, lunta, kiveä ja puuta lähestyi uhkaavan majesteettisesti.
Hän kääntyi juostakseen, mutta ymmärsi, ettei hänen kunnollaan paettu tuulta. Kenenkään kuolevaisen kunnolla ei paettu tuulta! Hän potkaisi lähimmäisen talon oven sisään ja katsoi ympärilleen: tupa oli kiireessä hylätty, mutta mitään ei oltu otettu mukaan. Kummaa.
Ahaa! Kellarinluukku! Hän tarttui rautarenkaaseen kaksin käsin ja veti. Teljetty! Kirottua! Hän paukutti luukkua: ”päästäkää minut turvaan! Olkaa armollisia!”
”Tänne ei mahdu, olemme pahoillamme, mene pois!”, kuului vaimea vastaus.
”En ole varas, enkä murhamies!”
”Ei ole tilaa, häivy!”
Sitten rysähti. Hän katsoi ikkunasta ja näki kuinka kadun vastapäinen puoli pirstoutui laudoiksi ja lohkareiksi ja sitten kohosi ylös. Purren hammasta hän tarttui luukun renkaaseen kaikin voimin. Tuulen ulvonta ja romahtavien talojen ääni peitti alleen kaiken. Rytisten talo hänen ympäriltään kohosi ylös. Hän huusi, muttei kuullut omaa ääntään. Imu kiskoi häntä. Hänen kätensä olivat tulessa! Tuskaa!
Pyörre liukui pois jättäen jälkeensä vain rautaista rengasta itsepäisesti pitelevän käden.
XXX
Uskomatonta vauhtia Ryömijä harppoi läpi Ala-Keisarikunnan. Kringin oli hurmoksessa. Hänen laitteensa toimi! Hän oli nero! Kunhan hän vain hakisi ensin avaimensa, hän palaisi Skavenloukkoon ja Ikit Kynsi nuolisi tomua hänen jalkojensa alla!
Sylinteri poukkoili riivatunlailla. Flink, sekä teknikot Gnig ja Blitter poukkoilivat ympäriinsä huutaen ja yrittäen tarttua kiinni jostain. Ohjaamon - ja samalla matkustajien – heiluttaminen oli yllättävän hauskaa! Vaskisilmä väänteli vipuja hullunkiilto mekaanisissa silmissään.
”Flink! Sijaintimme?”
Flink heilahti karttapöydälle ja kaksin käsin ja vielä hännälläänkin kiinni pitäen hän pysäytti kieppumisensa.
”Mmmm… Oi mestari-mestari? Voisitteko hieman hidastaa, jotta voin määritellä sijaintimme?”
”En! Meillä on kiire! Mutta jos et sinä osaa niin Gnig osaa varmasti”, Kringinin kasvoilla oli ilkeä hymy.
”Hyvä on, oi mestari, Flink tekee kuten toivotte!”
Epätoivoisesti Flink kohotti silmilleen kummallisen vekottimen. Se koostui kolmesta kupari putkesta ja sen päällä oli pieni pyörivä, kuparinen jäljennös Tunnetusta Maailmasta. Kurkistellen putkiin, Flink raapusti vasemmalla takakäpälällään merkintöjä pöytään. Kringin vilkaisi apuriaan ja huomatessaan tämän olevan vain häntänsä ja oikean tassunsa varassa, hän virnisti ja heilautti kulkuneuvoa nopealla vivunkäännöllä. Flink lensi selälleen hänen viereensä.
”No, missä olemme?”
”Karak Nornina tunnetun kääpiö-otusten linnoituksen alapuolella”, Flink vastasi voipuneesti, vääntäytyen istuma-asentoon.
”Aah! Hyvä! Olemme pian perillä!”
XXX
Pilke seisoi usvassa. Karhea harmaa sora rapisi hänen paljaiden jalkojensa alla. Jokin usvassa kutsui häntä. Haparoituaan loputtomalta tuntuvan sumuverhon läpi Pilke saapui valtavalle, koristeelliselle takorautaportille. Se ylsi niin korkealle, ettei hän nähnyt sen yläpäätä ja levisi niin laajalle, ettei hän nähnyt sen reunoja. Raudasta taotut kuviot kuvasivat vääntyileviä henkiä. Pilke miltei kuuli niiden kauhunhuudot. Hän arvasi missä oli.
Morrin valtakunnan porteilla. Kuoleman porteilla.
Äkkiä käsi portin kaltereiden välistä tarttui hänen käpäläänsä.
”Pilke, se olen minä!”
Pilke työntyi lähemmäs portteja ja hengähti. Taas nuo tutut kasvot.
”Sinähän kuolit!”
”Aivan, aivan, mutta haluaisin mielelläni takaisin!” Matteo sanoi.
”Eikös se ole mahdotonta?”
”Ei, varsinkaan vallitsevassa tilassa.”
”Vallitsevassa tilassa? Mitä tarkoitat?”
”Te olette Mordheimissa, vai?”
Pilke nyökkäsi.
”Äijä Morrin järjestelmä on sielläpäin täynnä aukkoja, sitä paitsi, pian Kirottujen Kaupungin ylle saapuu myrsky. Iso myrsky! Paljon negatiivista kaaosenergiaa sotkemaan Kuoleman Herran päätä.”
”Hyvä on, autan sinua. Mitä minun on tehtävä?”
”Hyvä, hyvä! Nyt, kuuntele tarkkaan, annan sinulle arvoituksen.”
”Arvoituksen? Mikset voi vain kertoa mitä minun on tehtävä?”
”Kuolleiden valtakunnan säännöt, näetkös. En pääsisi ikinä ulos, jos menisin rikkomaan sääntöjä.”
”Hyvä on, kuuntelen.”
”Seuraa säveltä ja löydät välittäjän,
Kyyhkynen vie sinut päämäärään,
Ukkonen on merkkinä alun.”
”Minä en ymmär-”
XXX
”Pilke, herää!” Bono ravisteli häntä, ”sinun vahtivuorosi!”
Pilke pomppasi pystyyn ja alkoi vetää saappaita jalkaansa. Sitten hän vyötti itsensä ja laittoi tikarinsa ja viinensä vyölleen. Sitten hän sitoi hiuksensa ja laittoi paksun villahuivin kuononsa suojaksi. Pilke avasi vaunujen oven ja juoksi pimeään pakkasyöhön.
”Pilke! Minne sinä menet?”
”Etsimään säveltä, nähdään!”
Bono jäi pudistelemaan päätään ja ihmetteli kuka ottaisi nyt Pilkkeen vahtivuoron. Ei hän ainakaan.
Sitten Bono meni potkimaan Ciceroa hereille.
XXX
Pilke rämpi mutisten ja muristen hangessa. Lunta oli kaikkialla! Se oli kylmää ja paksua ja sulaessaan märkää. Se tarttui hänen turkkiinsa ja tunkeutui hänen saappaisiinsa. Mietteliäästi hän katsahti puoliksi romahtaneita harjakattoja. Ne olivat lumettomia.
Huokaisten hän potkaisi pois saappaansa ja pinkaisi juoksuun. Lumi tuntui tassuissa inhottavalta.
Hän saavutti seinän ja tarttui siihen kynsillään. Laasti oli halkeillut ja seinä oli helppokulkuinen. Hän kapusi kerros kerrokselta ylemmäs, kunnes saapui suureen talon – joko entisen kauppiaan tai aatelisen kodin – katolle.
Riekaleiset pilvet väistyivät paljastaen Morrsliebin, Mannsliebin kirotun kaksosen. Pilke nousi seisomaan ja tarkasteli avautuvaa näkymää.
Se oli omalla, erikoisella tavallaan kaunis. Vihreä kuu heijastui raunioita peittävästä valkeasta vaipasta ja tähtien meri kimmelsi ylhäällä. Ilma oli nyt raikas ja Pilke ahmi sitä suurin henkäyksin.
Sitten hän kuuli kaukaista musiikkia. Surumielisesti viulun ääni kantautui tuoden sanatonta sanomaa koetusta menetyksestä. Sävelmä! Seuraa säveltä ja löydät välittäjän!
Loikkien katolta toiselle Pilke kiiruhti kohti ääntä.
-
El Capitan
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 5676
- Liittynyt: Pe 17.12.2004 20:55
- Paikkakunta: Tuuliklaani / Jyväskylä
-
El Capitan
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 5676
- Liittynyt: Pe 17.12.2004 20:55
- Paikkakunta: Tuuliklaani / Jyväskylä
-
Skrixqueek
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
-
Skrixqueek
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07
-
Modsognir Surmavasara
- Viestit: 33
- Liittynyt: Su 26.06.2005 22:09
- Viesti:
HIENOA!!! todella hyvää lueattavaa....
Tuskin maltan odottaa tilannetta jolloin Matteo on juuri astumassa ulos Morrin porttejen ulkopuolelle kun hän vaiston varassa kääntyy katsomaan taaksensa ja näkee Mom mom paran istumassa muutaman metrin takanaan ja katselemassa anovimmalla koiran pentu ilmeellään loittonevaa selkää. Tämähän taas ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen että Mom mom otetaan mukaan porukkaan ravistelemaan itselleen palkaksi "pikku makupaloja" vastineeksi siintä että auttaa ryhmää taisteluissa
Toivossa on hyvä elää sano lapamato
Mom mom takaisin!!!!!
Tuskin maltan odottaa tilannetta jolloin Matteo on juuri astumassa ulos Morrin porttejen ulkopuolelle kun hän vaiston varassa kääntyy katsomaan taaksensa ja näkee Mom mom paran istumassa muutaman metrin takanaan ja katselemassa anovimmalla koiran pentu ilmeellään loittonevaa selkää. Tämähän taas ei voi johtaa mihinkään muuhun kuin siihen että Mom mom otetaan mukaan porukkaan ravistelemaan itselleen palkaksi "pikku makupaloja" vastineeksi siintä että auttaa ryhmää taisteluissa
Toivossa on hyvä elää sano lapamato
Mom mom takaisin!!!!!
Figther´s never quit
Quitter´s never fight
Quitter´s never fight
-
Skrixqueek
-
Rotten sound
- Viestit: 1074
- Liittynyt: Ke 15.06.2005 19:07