HISTORIAA
KEISARIN TULO
Ihmiskunnan keisari tuli ensimmäisen kerran Shurokayeen, kun hän oli Suurella Ristiretkellä etsimässä poikiaan.
Kun Keisari saapui Shurokayen pinnalle, hän aloitti etsintänsä, muttei löytänyt mitään.
Eräänä päivänä hän saapui kukkulalle, sillä hän arveli että hän näkisi maaston korkeammalta paremmin. Poikiensa sijaan hän näki ihmiskylän. Hän meni kylään kysymään, jospa he tietäisivät, missä hänen poikansa olivat. Kun hän saapui kylään, hän huomasi, että se oli pelkkä raunio. Aikansa etsittyään hän päätti lähteä kylästä kun yhtäkkiä hänen taakseen ilmestyi vanha mies, joka leijui ristiistunnossa maan yllä. Mies kertoi, että jos hän auttaisi häntä tuhoamaan hänen vihollisensa, hän kertoisi missä hänen poikansa ovat.
Mies johdatti Keisarin toiseen kylään, ja vaikka kuinka Keisari yritti, hän ei pystynyt lukemaan vanhuksen ajatuksia, vaikka hänen psyykkiset kykynsä olivat miltei koko galaksin suurimmat.
He saapuivat kylään, jossa vanhuksen viholliset olivat. Keisari tarttui miekkaansa ja rynnisti kylän muurien läpi.Vaikka kyläläisiä oli paljon, ei kukaan heistä pärjännyt Keisarille, vaikka monet yrittivät. Aina kun joku kohotti aseensa häntä vastaan, hänen voimansa katosivat ja Keisari sai aikaa pilkkoa hänet hengiltä.
Taistelu kesti vain kymmenen minuuttia, kunnes jäljellä oli vain vanha ja raihnainen mies. Keisari kohOtti miekkansa tappaakseen miehen, muttei tehnyt sota. Hänet kylään johdattanut vanhus kysyi kihtyneenä, että miksi hän ei tappanut häntä. Keisari sanoi, ettei hän tapa aseetonta vanhusta, ei vaikka se olisi välttämätöntä.
Vanhus alkoi täristä raivosta ja yhtäkkiä hänen kehonsa repesi kahtia ja suuri, kahdella jalalla kävelevä lintu tunki ulos hänen ruumiistaan. Silloin Keisari tajusi miksi hän ei ollut pystynyt lukemaan hänen ajatuksiaan. Vanhus oli ollut Tzeentchin kätyri. Hän oli Muutoksen herra. Lintu kohotti kätensä ja hänen käteensä ilmestyi puhtaasta vääristymästä sauva. Hän osoitti sillä Keisaria ja Keisari kurotti kätensä kohti sauvaa. Värikkäitä liekkejä syöksyi häntä kohti, mutta ne katosivat koskiessaan Keisarin kättä. Silloin Keisari syöksyi kohti lintua ja iski miekkansa tämän kaulaan. Lintu kiljaisi ja sen koko olemus sielua myöten imeytyi miekkaan. Tämän jälkeen Keisari iski miekkansa suureen kiveen ja Muutoksen herra imeytyi kiveen, josta se ei voinut paeta.
Keisari auttoi vanhuksen pystyyn ja kysyi tältä neuvoa poikiensa löytämiseksi. Vanhus sanoi, että kun lohikäärmeen kuvio paistaa kirkkaana, silloin pitää etsiä vastauksia sen silmistä. Sinä samana yönä Keisari katseli yötaivaalle ja näki kuinka komeetta kulki lohikäärmeen silmän kautta. Hän tajusi, että hänen pitisi matkata lohikäärmeen silmään. Hän kiitti vanhusta ja ja antoi tälle lahjan ja tehtävän. Hän koski vanhuksen otsaa ja vanhuksen vanhaa iho putosi ja sen alta paljastui nuori, komea ja vahva mies. Keisari sanoi, että hänen tulisi vahtia kiveä tai asetta joku vahtiin, ettei Muutoksen herra pääsisi karkuun. Sen sanottuaan hän lähti, eivätkä he koskaan enää tavanneet.
Kolme päivää myöhemmin nuorukainen lähti pyhiinvaellusmatkalle kertoakseen planeettansa asukkaille suuresta Keisarista ja hänen urotöistää. Hän sanoi, että heidän tulisi etsiä kaikki kaaoksen palvojat ja puhdistaa planeetta heistä. Sen sanottuaan, hän lähti, eikä häntä enää nähty kansansa keskuudessa.
Shurokayen heimot- nimisen IG- armeijan fluffia: osa 1
Shurokayen heimot- nimisen IG- armeijan fluffia: osa 1
Viimeksi muokannut Thorgal, Pe 25.11.2005 20:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Have the lambs stopped screaming yet, dear?"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"
"Lambs? What lambs? Great! Now I'm hungry!"