Arnak- hylätyt

[Thorgal]

Ogdalin aavikolla oli täysin hiljaista. Tuulenvirettäkään ei kuulunut. Yhtäkkiä alkoi kuulua vaimeaa jyrinää. Se voimistui hetki hetkeltä. Hiekan alta kaivautui esiin pieni lisko tarkastelemaan tilannetta. Mitään ei näkynyt vaikka melu oli huimaavaa. Se oli aikeisa mennä takaisin pesäkoloonsa, kun yhtäkkiä suuri varjo lankesi sen ylle. Se käännähti ja katsoi ylös. Auringon peitti suuri neliskulmainen esine, josta melu lähti. Se lähti vyörymään dyyniä alaspäin, suoraan kohti liskoa. Lisko pujahti nopeasti tunneliinsa ja lähti kipittämään kohti pesäluolaansa. Se pääsi pesäluolaansa nipinnapin ennen kuin valtavat telaketjut rusensivat yhden sen käytävistä.

Alikersantti DaRitena istui valtavan, ryöstetyn Vainoterä- luokan tankin katolla ja katseli horisonttiin. Tuuli tuntui hyvältä hänen kasvoillaan ja se muistutti häntä hänen kotiplaneetastaan Harakonista. Hänellä oli vanha, rispaantunut Harakonin sotahaukkojen univormu, jota oli paikkailtu nahan ja kankaan palasilla ja josta puuttui kokonaan oikeanpuoleinen hiha. . Hänellä oli mustasta nahasta valmistettu nahkavyö ja uniformunsa alla hänellä oli musta aluspaita, jonka oikeanpuoleinen lyhyt hiha näkyi. Vyöllään hänellä oli muutamia sirpale- ja krakkranaatteja, veitsi, kaksi helvetinpistoolia sekä vesileili ja pakkaus suolattua rotanlihaa. Selässään hänellä oli reppu, josta roikkui luotivyötä. Sylissään hänellä oli laajalti kustomoitu automaattikivääri, jota harvoin nähtiin Imperiumin joukoilla.
Luukku hänen vieresssään aukesi ja kannelle nousi toinenkin Imperiumin sotilas. Hänellä oli vaaleanharmaa, lyhythihainen paita, tummanharmaat housut. Hänellä oli ruskea otsahuivi ja vanha, rautaoksidi- aavikolla käytettävä maastoutumisviitta. Hänellä oli aivan uusi ja kiiltävä helvetinkivääri, jonka virtalähde oli hänen vyölaukussaan. Hän oli laittanut se selkänsä taakse olkahihnalla. Vyöllä hänellä oli lyhyt, leveäteräinen miekka, jota yleensä adeptus astarteksen tiedustelijat käyttivät. "Jodor", hän sanoi. "Mene ruumaan, Arturolla on sinulle asiaa". "Okei", Jodor sanoi ja hyppäsi sisälle.

Hän putosi patjojen päälle. Ne oli siihen sitä varten, ettei miehistön tarvitsisi käyttää tikkaita alas tullessaan.
Tankki oli paljon tilavampi kuin mitä ulkopuolelta näytti. Siihen oli rakenneltu paljon kaikenlaista. Sänkyjä, hyllyjä, portaikkoja ja jopa pieniä huoneita. Hän lähti kävelemään kohtitankin etuosaa, jossa sijaitsevan portaikon päälle oli asetettu tietokoneita ja pöytä, jonka ääressä seisoi kaksi henkilöä. Toinen oli ihminen ja toinen kroot-alieni. Ihmisellä oli yllään ruskeat housut, hiekanvärinen paita ja punainen, hihaton liivi. Paidan päällä hänellä oli kaksi luotivyötä ristissä ja hänellä oli myös kolmaskin luotivyö housujensa vyön päällä. Hänellä oli vyöllä kaksi veistä ja harvinainen vasamapistooli. Selkänsä takana hänellä oli cadialaisten upseerien käyttämä voimamiekka. Hänellä oli toisessa kädessä vielä savuava sikari.
Pöydän toisella puolella seisovalla krootilla oli päällään pahoin revityt catachanilaisten viidakkosoturien housut ja vihreä, hihaton liivi. Housujen päällä hänellä oli lannevaatteena revitystä ihmisen ja eläimen nahasta tehty riepu. Hänellä oli myös aluspaitana tälläinen riepu, paitsi että siitä pystyi näkemään entisen omistajansa kasvonpiirteet. Krootilla oli upotettu sulkia tämän ”hiuksiin” ja sillä oli mudasta ja verestä tehdyt sotamaalaukset ympäri sen kehoa. Sen kivääri nojasi pöytään sen vierellä ja se oli yksi kummallisimmista aseista, jonka Jodor oli ikinä nähnyt. Se oli kroottien käyttämä kivääri, jonka piippu oli leikattu pois ja tilalle oli hitsattu helvetinkiväärinpiippu, josta oli irrotettu kaikki laserprojektorit. Piipun päälle oli sidottu kankaalla ja ilmastointi teipillä vanha kiikaritähtäin. Siinä oli myös jalusta, jota adeptus astarteksen tiedustelijat käyttivät raskaissa vasamatykeissään. Ornkh (se oli krootin nimi) ei koskaan antanut kenekään edes koskea tätä asetta. Lisäksi hänellä oli vyöllään väkäteräinen veitsi, jossa oli riimuja, kaksi photonikranaattia ja kolme EMP- kranaattia. ”Tuliko selväksi Ornkh?” kysyi mies häneltä. ”Kulla”, vastasi Ornkh, nappasi kiväärinsä ja lähti. ”Mourgh”, sanoi Ornkh ohittaessaan Jodorin. Koko tankin miehistö tiesi, että tämä tarkoitti terve. ”Huomenta, eversti”, sanoi Jodor miehelle. ”Huomenta Jodor”, vastasi mies ilahtuneena. ”Onko mitään raportoitavaa?”, hän kysyi. ”Ei”.
”Hyvä, sillä nyt sinua tarvitaan eräässä tehtävässä”, mies sanoi.”Mene etsimään kohdettamme ja tule sitten takaisin. Jos eksyt, löydät meidät paikantimen avulla”. ”Selvä” sanoi Jodor ja oli aikeissa lähteä kun eversti tarttui häntä olkapäähän. ”Muista, että jos kohtaat vihollisen tiedustelijoita, käytä vaimenninta”, hän neuvoi. ”Tietysti. Luuletko, että neljän vuoden jälkeen en ole oppinut mitään?” sanoi Jodor. ”Vaikea sanoa, sinulla kun on niin kova kallo!”, naurahti mies ja jatkoi taas kartan tarkastelua. Jodor meni kaapilleen ja kaivoi esiin metallisen repun, jossa oli kaksi painovoiman kumoavaa suihkumoottoria. Hän otti myös laatikon, johon hän tunki suuren määrän luotivyötä ja kiinnitti sen reppuunsa. Hän otti myös pienen äänenvaimentimen, jonka hän ruuvasi kiväärinsä piipun suuhun. Hän otti vielä vanhan Harakonin sotahaukkojen kypärän, josta meni letku suoraan reppuun. Hän nappasi luotivyön pään ja kiinnitti sen kivääriinsä.

Hän kiipesi kannelle ja katseli näkymää. Maisema näytti aivan samalta kuin ennekin. Meron istui kannella ja tähyili kiikareilla horisonttiin. ”Hei, Meron!” huusi Jodor. ”Jos en palaa ennen lounasta, niin säästä minullekkin vähän ruokaa.”. ”Selvä! Tiedustelu tehtävä, vai?” huusi Meron. Jodor ei vastannut vaan nosti peukalonsa ilmaan. Meron nyökkäsi ja kääntyi taas tähyilemään. Jodor painoi nappia, joka oli hänen vyöllään. Repun suihkumoottorit käynnistyivät ja valtava, impulssinomainen sysäys heitti hänet ilmaan.


TO BE CONTINUED...

[Purola]

selkeänpuoleista tekstiä eikä pahemmin virheitä kuulostaa mielenkiintoiselta. henkilöt varsinkin jatkoa kiitos.

[Thorgal]

Eversti Maron tutkiskeli karttaa, kun hänen yläpuoleltansa kuului kolme vaimeaa kolahdusta. Se oli hänen ja Meronin sopima merkki, että he olisivat pian asemissa. Hän pyödältään radiopuhelimen ja puhui siihen: "McCaulich, Meron antoi merkin. Hidasta ja skannaa koko alue 15 kilometrin säteellä". "Selvä", vastasi kummallinen ääni. Eversti kääntyi Ornkhin puoleen, joka oli tarkastelemassa kivääriään. "Ornkh! Odota, että Jodor lähettää meille kordinaatit. Kun saat ne, mene asemiisi ja odota hyökkäyskäskyä. Ornkh teki sotilastervehdyksen ja huusi: "Kulla, sjir!"

Ornkh kiipesi kannelle. Meron istui siellä ja puhdisi asettaan. "Mourgh!", sanoi Ornkh. "Ai, terve Ornkh", sanoi Meron ja kääntyi katsomaan. "Muistatko asemasi?" Ornkh nyökkäsi ja otti kiväärin kahteen käteen. "Lyön vetoa puolet rotanlihastani ja yhdestä paahdetusta vesiliskosta, että ehdin asemiini ennen sinua", sanoi Meron ja virnisti. Ornkh mietti hetken ja kaivoi taskustaan pienen pussillisen kuivattuja hedelmiä ja 15 kupari kolikkoa. "Kaurkogh nämä? kysyi Ornkh. "Hmm. Kyllä ne kelpaa", sanoi Meron.

XXX

Jodor painoi nappia ja uusi sysäys heitti hänet ilmaan. Hänen sonartunnistimensa ei havainnut mitään muuta ääneb lähdettä paitsi hänet. Tuuli toi taas hänen mieleensä Harakonin. Hän miltei upposi muisteloihinsa, kun yhtäkkiä sonar alkoi hälyttää. Hän katsoi pienestä näytöstä ja näki, että noin 150 metrin päässä hänestä oli kolme äänenlähdettä. Hän pudottautui maahan ja noin viiden metrin korkeudessa, hän painoi toista nappia. Jatkuva suihku vähensi iskua, joka syntyi pudotuksesta. Hän tömähti maahan ja kierähti eteenpäin taisteluasentoon. Hän lähti hiipimään kohti äänenlähdettä.
Kun hän saapui noin 80 metrin päähän lähteestä, alkoi hälytys käydä voimakkaammaksi. Hän liikutti pintä rulla laitteessa ja äänenvoimakkuus väheni. Hän kapusi dyynin päälle ja meni makuulle. Hän oli viimeinkin löytänyt vihollisen.
60 metrin päässä hänestä istui ympyrässä kolme hahmoa. Heidä keskellään oli jotain, josta Jodor ei aivan saanut selkoa. Hän kaivoi kiikarit ja tarkasteli näkymää. Kolme hahmoa oli petturi- kaartilaisia selvästikkin. Heillä oli metalliset naamarit ja verellä maalatut haarniskat. He olivat Verivalan sotureita. Kauempana heistä, noin kilometrin päässä oli heidän leirinsä ja Arnakin kohde. Sitten hän katsoi taas kolmea hahmoa. Heidän keskellään makasi pahoin silvottu ruumis, jolla oli papin kaapu yllään. Jodoria inhotti. Ei sillä, että hän palvoisi Keisaria, päinvastoin. Hän oli nähnyt mitä Keisarin Mustat laivat olivat tehneet monille hänen ystävilleen. Häntä inhotti se, että nuo iljettävät petturit olivat tappaneet aseettoman kirkonmiehen. Hän asetti kiväärinsä olkatuen olalleen, tähtäsi ja alkoi tulittaa. Petturit eivät tienneet mikä heihin iski. Yhtäkkiä vain näkymätön vihollinen oli alkanut tulittaa. Pian heitä oli jäljellä vain yksi. Hän oli aikeissa kaivaa radiopuhelimen, kun äänetön sarjatuli pilkkoi hänen kätensä irti. Hän tarttui kädentynkäänsä ja yritti huutaa, mutta tarkasti ammuttu laukaus lopetti hänet. Jodor kaivoi radiopuhelimensa, asetti taajuuden ja puhui siihen.

XXX

"Kuuleeko Menor? Toistan: Kuuleeko Menor?", kuului Menorin radiopuhelimesta. "Kuuluu kyllä", vastasi Menor. "Mitä nyt, löysitkö heidät?", hän kysyi ja Ornkh höristi korviaan. "Kyllä. He ovat sektorilla 34T sijaisevalla keitaalla. Osotan lisävoimia, loppu", tämän kuullessaan Menor ja Ornkh hyppäsivä tankin päältä ja lähtivät juoksemaan. Normaalisti Ornkh olisi juossut paljon lujempaa, mutta Menor oli kasvanut Vishdal IV:n rautaoksidiaavikoilla ja oli tottunut juoksentelemaan aavikoilla. Ornkh oli silti häntä hieman nopeampi. He juoksivat vierekkäin noin kolme kilometriä ja sitten Ornkh lähti erkanemaan, sillä hänen asemansa oli toisessa suunnassa. "Moikhar!" huusi Ornkh ja katosi dyynin taakse. Menoria pelotti. Hän oli ollut varma voitostaan ja nyt hän pelkäsi, että saisi nähdä nälkää illallisella...



TO BE CONTINUED...

[Heretic]

hauska tarina...hahmot on jänskiä

[Azured]

Vaikuttaa lupaavalta. Ei liikaa kirjoitusvirheitä ja juoni tuntuu rullaavan eteenpäin hyvää tahtia. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja seuraavaa osaa odottelen erittäinkin innolla. Varsinkin kun kerran vastassa on Banebladen haltuunsa ottaneet kaartilaiset xenon kanssa vastassaan Blood Pactilaiset... Melkoinen Heavy support tällä Kill-Teamilla
Jatka toki hyvää tarinaasi!

[Fur Forodus]

Todella mahtavaa. Hahmot mainioita ja kerronta sujuvaa ja selkeää. Juuri sopivasti kuvailua ja oikeastaan kaikkea. Erinomaista!

[applepie]

Krootti oli just symppis omalla tavallaan, siitä propsit

Muutenkin kivaa kieltä ja mukava lukea ja harjoittelemalla vois vaan parantua, joten kirjota ihmeessä lisää.

[Thorgal]

Ornkh saapui asemiinsa ja heittäytyi maahan. Hän otti selältään kiväärinsä ja asetti jalustan. Hän otti radiopuhelimen ja puhui siihen: "Menor, tässah Ornkh. Olaen asemissargh". "Perhana!", huusi Menor. "Olin miltei omissani. Voiti vedon. Loppu". Ornkh katsoi tähtäimensä läpi vihollisen leiriä. Leirissä oli noin 150 sotilasta. Leiri koostui jurtista ja sen keskellä oli suuri kasa ruumiita, joita viholliset söivät. Sotilaita oli kolmenlaisia: Oli Verivalan sotureita, mustiin pukeutuneita sotureita ja velhoja, joilla oli harmaat, veriset kaavut. Hän etsi heidän joukostaan kohdetta. Siellä! Valkoiseen kaapuun pukeutunut mies, jonka pääoli ajeltu paljaaksi. Hänellä oli pitkä, musta parta. Hänen kaavussaan oli huppu ja vyöllä hänellä oli laserpistooli ja voimamiekka. Hän olisi halunnut ampua hänet jo siihen paikkaan, mutta eversti Maron oli kieltänyt. Hän sanoi, että jos he tappaisivat hänet nyt, joku muu nousisi hänen tilalleen. Heidän oli tarkoitus tappaa koko keho eikä vain päätä, sillä tämä keho kasvatti aina uuden pään. Ornkh ei kyllä ymmärtänyt mitä sanalasku tarkoitti, mutta koska eversti niin päätti, niin se oli tehtävä niin.

XXX

Menor saapui asemiinsa ja tähyili kaukoputkellaan. Vihollinen näkyi mustana länttinä puhtaanvalkoisessa aavikossa. Hän otti radiopuhelimensa esille kun yhtäkkiä hän tunsi pistimen terän niskassaan. "Pudota se", sanoi outo ääni. Hän pudotti puhelimensa ja asetti kätensä niskansa taakse. Hänee eteensä asteli haarniskaan pukeutunut tau- soturi. Tämä oli kuitenkin erilainen kuin muut taut. Tämän haarniska oli musta ja siihen oli maalattu verellä kahdeksan- sakarainen tähti. Sillä oli kasvot paljastettuna. Ne olivat viillellyt ja rujot kasvot. Hänen toinen silmänsä oli julmasti kaivettu ulos ja hänen suunsa oli ommeltu irvokkaaseen hymyyn. Hänellä oli kätensä tilalla pitkävartinen liekinheitin, joka oli selvästi kuulunut ennen jollekin Keisarin fanaattiselle palvojalle. "Mitä sanot, A'mon?, hän aloitti. "Söisimmekö sen elävältä vai viemmekö sen liittolaisillemme lahjaksi?". "Viedään se leiriin", sanoi toinen tau Menorin selän takana. Menor mietti hetken vaihtoehtojaan. Hän ei halunnut tulla syödyksi elävältä, mutta hän ei myöskään halunnut joutua vihollisen käsiin. Hän nousi pystyyn, kädet yhä niskansa takana. "Varokin tai muuten...", sanoi tau ja asetti liekinheittimensä hänen naamansa eteen. Menorin ilme ei edes värähtänyt. Salamannopeasti hän nappasi vyöltään miekkansa ja löi sillä liekinheittimen poikki, käännähti nopeasti ympäri ja potkaisi takanaan seisovaa tauta naamaan. Tau älähti ja kaatui maahan, nenä verta valuen. Toinen tau perääntyi hämmästyneenä niin äkkinäisestä ja voimakkaasta hyökkäystä. Hän kuitenkin nopeasti keräsi ajatuksensa ja nappasi vyöltään pitkän miekan. Hän huitaisi Menorin naamaa kohti mutta tämä torjui tämän helposti omalla miekallaan. Tau hyppäsi ilmaan ja yritti pistää Menoria kurkkuun. Menor sai juuri ja juuri väistettyä iskun. Hän teki kääntyi ilmassa nopeasti ja iski taulta käden irti nopealla ja voimakkaalla iskulla. Tau huudahti ja putosi maahan. Eläimellinen pelko silmissään, se yritti ryömiä poispäin Menorista. Menor otti maassa makaavaan liekinheittimen ja mursi sillä taun polven. Tau puri hammastaan ja katsoi kauhuissaan Menoria. Menor iski saappaansa taun rintakehän päälle ja pisti tätä kurkkuun. Hän korahti ja lakkasi rimpuilemasta. Menor nousi pystyyn, kun hän kuuli askeleita ja raskasta hengitystä selkänsä takaa. Hän hyppäsi maahan äkkillisen pistimen iskun tieltä. Hän nappasi maassa olevan helvetinkiväärinsä ja kääntyi kohti hyökkääjäänsä kohti. Tämäkin oli tau. Sillä oli yllään haarniska, johon hitsatuista koukuista roikkui nahkaa, hiuksia ja muuta iljettävää sälää. Sillä oli selkäreppu, jossa
oli korkea piikki, johon oli isketty ihmisen pää. Sen naama oli kaikista pahin. Sen ihon päälle oli ommeltu revitty ihmisen naama, joka irvisti. Sillä oli kädessään taun käyttämä kivääri, johon oli sidottu puukko pistimeksi. Menor latasi kiväärinsä ja tulitti tauta sarjatulella. Panokset pureutuivat taun haarniskan läpi ja tau kiljui tuskissaan. Se kaatui savuten maahan eikä noussut enää.

Menor pyyhki pölyt päältään ja meni taas asemiinsa tähystämään. Vihollinen ei onneksi ollut nähnyt tai kuullut mitään. Hän otti radiopuhelimensa, asetti siihen taajuuden ja puhui luuriin: ”Kuuleeko Ortega? Tässä Menor. Loppu”. ”Tässä Ortega. Oletko jo asemissasi, Menor?”, vastasi matala ääni. ”Olen. Jouduin lähitaisteluun vihollisen kanssa. Kohteemme ei kuitenkaan nähnyt minua . Ovatko Uldor, Slamma ja muut asemissaan?”. ”Ovat. En näe Uldoria täältä, mutta tiedän missä hän on”, vastasi Ortega. ”Hyvä. Odottakaa hyökkäyskäskyä. Menor kuittaa”, hän sanoi ja sulki puhelimensa.

XXX

Slamma tarkasteli valtavaa kivääriään. Se oli örkkien normaalisti käyttämä iso pyssy, mutta se oli laajalti kustomoitu. Sen piippua oli laajennettu, sillä sen panokset olivat isompia kuin normaalit ison pyssyn panokset. Siinä oli kaikenlaista sälää, jota Slamma kutsui nimellä ”Älykkään- näköinen tavara”. Sen tarkoitus oli nopeuttaa syöttöä. Lisäksi aseessa oli jokin kiiltävä tavara, joka kuumensi panokset, jolloin ne läpäisivät haarniskan helpommin.
Slammalla oli ruskeat kangashousut ja musta nahkavyö, jonka metallisolkeen oli kaiverrettu sana WAAAGH! Hänellä oli yllään valkoinen paita, johon oli maalattu irvistävä kuu. Hänellä oli selkäreppu, johon oli sidottu pitkä, moottorisahamiekka. Hänellä kulki useita luotivöitä ristiin hänen rintäkehänsä päällä. Vyöllään hänellä oli kaksi sluggaa, kranaatteja ja veitsi. Hänellä oli sininen sotamaalaus, joka muistutti pääkalloa. Hänellä oli vihreä otsanauha, johon oli maalattu punaisella sana WAAAGH! Hänen takanaan olivat hänen niin kutsutut ”Sekopäänsä”. Kolme muuta örkkiä, joilla oli kaikilla selkäreput, suojamaskit ja liekinheittimet. Kaikilla oli vöillään sluggat. Heidän lisäkseen siellä oli neljä ihmistä. Kahdella heistä oli rynnäkköön tarkoitetut vasamakiväärit, yhdellä oli haulikko ja yhdellä oli meltakivääri. Kaikilla heillä oli kasvojensa suojana punaiset huivit ja lutiliivit. Heillä oli kaikilla laserpistoolit vöillää. Slamma oli ylpeä Sekopäistään. Koko Maelan systeemistä ei (ainakaan hänen mukaansa) löytynyt parempia rynnäkkösotilaita. Heidän tehtävänsä oli odottaa hyökkäyskäskyä. Kun sen aika oli he hiipisivät noin 10 metrin päässä olevan hiekkadyynin taakse ja pitäisivät huolen siitä, että kukaan ei pääse elävänä pakoon. Hän otti taskustaan pienen, metallisen pakkauksen ja avasi sen. Sisällä oli sikareita. Hän ott yhden ja sytytti sen sytkärillään. Hän asetti sen suulleen ja otti syvät henkoset. ”Jep”, hän sanoi pojilleen jotka kääntyivät katsomaan häntä. ”Täst tulee hyvä tappelu”, hän jatkoi ja puhalsi ilmaan savurenkaan.

XXX

Noin 10 metrin päässä kohteen leiristä sijaitsevan hiekkadyynin takana makasi Uldor. Hän oli Eversorin salamurhaaja, joka oli tuomittu kuolemaan papin murhasta. Hän oli tietenkin syytön, mutta kukaan ei ollut uskonut häntä. Hänen kasvoillaan oli pääkallo- naamari. Hänellä oli yllään salamurhaajien käyttämä musta puku, joka ei heijastanut valoa. Hänellä oli vyöllään useita veitsiä ja kaksi miekkaa. Selkänsä takana hänellä oli suuri, kahdenkäden voimamiekka. Hän otti vyölaukustaan pienen ruiskun, jossa oli vihreää nestettä. Hän ojensi kätensä suoraksi ja painoi piikin valtimoonsa. Aine imeytyi sisälle ja hän alkoi täristä. Hänen tärinänsä yhtäkkiä loppui ja hän veti syvään henkeä. Kohta oli aika...

[Fur Forodus]

Hahmot on kyllä tämän tarinan paras asia. Ne on ihan pirun hyviä!