Grom Rautavasara, Kohtaaminen
Kirjoittanut: Grom Hardhammer
- Örkit poistuvat kaupungista ja me olemme jumissa täällä, vampyyri Patrick Sieluton puhisi.
Hänen armeijansa oli osoittautunut oletettua heikommaksi ja puoliksi lyöty Kislev pidätteli nopeaan tahtiin murenevia epäkuolleita ja arabialaisia muuriensa ulkopuolella. Patrick seurasi taistoa hautakuningas Sesramin vierellä. Arabikenraali Ramzi Hagrab-Ghrabi oli ratsastanut joukkojensa kanssa hyökkäykseen ihmisten puolustusta vastaan. Tarkkaillessaan Patrick arvioi ja laskelmoi vastustajansa heikkoja ja niin ikään vahvoja osa-alueita.
- Heidän pääjoukkonsa – kutsuvat itseään kossaareiksi – ovat oloihin karaistuneita ja meidän joukkojamme huomattavasti parempi taistelijoita. Heistä meidän täytyy kuitenkin yrittää jyrätä läpi, jos tahdomme mieliä Rautavasaran perään. Kislevin ratsuväki partioi kuitenkin sivustoilla, joten saisimme kylkeemme heti kovan iskun, jos lähtisimme yrittämään keskeltä läpi, Patrick pohdiskeli ääneen ja tyytymättömyys paistoi läpi hänen kalpeilta kasvoiltaan.
Sesram ei sanonut mitään. Hänen aavikoilta tuomansa joukot olivat menestyneet sylvanialaisia paremmin, mutta olivat kovaa vauhtia hupenemassa Kislevin koko ajan vahvistuvan puolustuksen puristuksessa. Patrick rypisti otsaansa ja aisti jotain. Hän nosti katseensa uudestaan kohti kaupunkia.
- Heillä ei ole johtajaa, hän hymähti ja lähti hitain askelin kohti muureja.
Alex oli hämillään. Taistelun äänet olivat lakanneet, mutta näytti siltä, että Kislev oli vielä sodassa. Hän painoi korvansa kylmää kiviseinää vasten ja yritti kuulostella mitä oli tekeillä.
- Örkit suuntaavat kohti pohjoisporttia, sanoi Nargelrin tyrmän vastakkaisesta nurkasta.
Alex katsoi vieläkin hämmästyneempänä tyynen oloista haltiaa.
- Tarkoitatko, että Kislev murtui noin nopeasti? kysyi varjoista esiin tullut keisarikuntalainen Uwe.
- En. En ymmärrä itsekään mitä tuolla ylhäällä tapahtuu, mutta kuulemani mukaan örkit ovat matkalla kohti pohjoisporttia ja Kislev lähetti vain pieniä partioita niiden perään. Loput Kislevin joukoista puolustavat edelleen eteläistä porttia ja muuria, kertoi tunnetusti ihmisiä paljon tarkkakuuloisempi haltia.
- Mitä se sitten tarkoittaa? Joko örkkiarmeija on jakautunut kahdeksi osaksi tai Kisleviä uhkaa jokin uusi vihollinen, pohdiskeli Alex.
Jokainen oli hetken hiljaa. Alex katsoi murheellisena seuruettaan. Hän oli johdattanut heidät näihin vaaroihin ja nyt hän ei tiennyt lainkaan mitä oli tapahtumassa. He eivät pystyisi päättämään kohtalostaan niin kauan kuin viruisivat näissä Kislevin tyrmissä, jonne heidät oli heti saavuttuansa paiskattu. Haltianelikko oli ollut tavattomaan tyyni Uwen kanssa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen, kuten myös keisarikuntalaisnainen Stine, joka poikansa kanssa tuntui vaipuneen jonkinlaiseen horrostilaan. Niukkaa keskustelua Alex oli saanut aikaan Frantizekin ja Adolfin kanssa, mutta kukaan ei ollut keksinyt ratkaisua tukalaan tilanteeseen. Swarch istui edelleen omassa nurkkauksessaan poissaolevana.
- Mitä ihmettä Rautavasara aikoo? ihmetteli Frantizek.
- Enpä ole tosiaankaan ennen kuullut, että örkkiarmeija jättäisi jonkin kaupungin kokonaan tuhoamatta. Hänellä on jokin päämäärä. Jokin ajaa häntä eteenpäin kohti pohjoista. Muistaakseni siellä ei ole kuin Praag ja joitakin muita pienempiä kisleviläiskaupunkeja, Alex sanoi.
- Hän tulee törmäämään Praagin kivikoviin vahvistusjoukkoihin matkallaan. Se ei tee hyvää hänen armeijalleen, puhui vuorostaan Telcon.
- Mutta viivytys tulee auttamaan kaupunkiin pyrkivää armeijaa, vastasi Duren, Telconin veli.
- Meidän on pakko päästä pois täältä, Uwe huokaisi ja he hiljenivät jälleen.
Kislevin urheat soturit ja kodeissaan piileskelevät kansalaiset tunsivat pelon soluttautuvan sydämiinsä. Itse Patrick Sieluton lähestyi kaupunkia vierellään Arabian hautakuningas Sesram ja pelko kulki heidän edellään. Musta taikuus teki työtään ja kislevitit joutuivat lyömään maihin kuolleista nousevia entisiä asetovereitaan. Osan rohkeus petti ja he pakenivat jättäen paikkansa, mutta aina löytyi joku sen myös täyttämään. Sisukkaasti puolustivat nämä pohjoisen soturit aluettaan ja portilla Ramzi Hagrab-Ghrabin johtamat hyökkäykset lyötiin takaisin kerta toisensa jälkeen. Aurinko häipyi pilven taakse ja lumisade alkoi. Pimeydestä ratsastivat luurankoritarit ja taivaalta laskeutuivat valtaisat lepakot. Kaupungissa kuiskittiin kuolleiden saapuneen ja örkkien mekastuksen hävittyä pohjoiseen hiljaisuus oli pelottava. Kaupunki hytisi, ei niinkään kylmyydestä, vaan pelosta tämän uuden vihollisen edessä. Örkkien aiheuttama järkytys oli edelleen suuri heidän mielissään ja huoli pohjoisen puolen väestä kalvoi. Äkkiä kuitenkin rikkoi hiljaisuuden torvi. Katujen yllä liehui punainen lippu, jossa oli kuvattuna kultainen kotka ja karhunkäpälä ja uusi toivo valtasi miehet.
- Slava on saapunut! Griffon-legioonat ovat täällä! huudettiin kaduilla ja puolustajien katseet kääntyivät.
Ja toden totta! Katuja ratsasti Slava Kislevinpuolustaja rinnallaan urheimmat ritarit, jotka tänä päivänä pohjoisen rajoja partioivat. Myöhäinen oli ajankohta, mutta ilo suuri. Ritarien miekat olivat värjäytyneet verestä. Slava toi murheellisia uutisia pohjoisesta. Talot olivat kärsineet ja kadut täynnä saastaa. Hän oli kovalla kädellä teurastanut vihernahkoja matkallaan, mutta koska tilanne eteläportilla oli tukala, oli hän joutunut raskain sydämin jättämään örkit tielleen. Nämä tulisivat murtautumaan pohjoisportin läpi ja edes Slava ritareineen ei olisi heitä loppuun saakka pystynyt pidättelemään. Nyt hän oli kuitenkin saapunut puolustajien avuksi ja pimeys tuntui hetkeksi väistyvän. Näiden korkea-arvoisten taistelijoiden rinnalla jokainen mies kohensi asentoaan tai pyyhkäisi asepukuaan. Katseet nousivat jälleen uhmakkaasti kohti vihollista. Slava pyyhkäisi matkaan ja tie aukeni joukkojen läpi. Kaviot routaiseen maahan kopisten ja verenpunainen lippu liehuen ratsastivat Griffon-legioona.
Arabikomentaja Ramzi Hagrab-Ghrabi tuskaili joukkojensa kanssa eturintamassa. Hän ei ollut monista yrityksistä huolimatta päässyt kossaarien muodostaman puolustusmuurin läpi. Hän päätti yrittää vielä kerran ja kohdisti nyt kaiken voimansa oikeaan sivustaan, joka vaikutti heikoimmalta. Hän oli taistellut hurjasti ja hänen käyrä sapelinsa oli saattanut kymmenittäin vihollisiaan tuhoon. Hagrab-Ghrabi ei välittänyt kuolevista tovereistaan eikä hän tuntunut varovan edes omaa nahkaansa. Kuten Patrick oli aikaisemmin miehen sielua tutkailtuaan todennut, oli tämä menettänyt uskonsa elämään ja nyt sen päättämiselle oli oiva tilaisuus. Hän kannusti ratsunsa laukkaan ja kohotti sapelinsa. Kesken hyökkäyksen hänen silmiinsä osui punainen lippu, joka hurjaa vauhtia lähestyi kislevittien antaessa tilaa. Hopeinen miekka kohosi ja Hagrab-Ghrabi ei ehtinyt edes nähdä kuka ihmismassasta syöksyi, ennen kuin Slava sivalsi arabialaisen pään irti muusta ruumiista. Griffon-legioona syöksyi leviävän liekin lailla arabialaisten kevyen ratsuväen kimppuun ja myös tulen lailla surmasi nämä viimeiseen mieheen.
Patrick pysähtyi. Hän tunsi kaupungissa tapahtuneen muutoksen ja epäröi. Hänen ohimoaan vihlaisi. Hän sulki silmänsä ja yritti selvittää mitä oli tapahtunut. Patrick tunsi vihollisessa vain kasvavaa toivoa ja riemua, mitä hän ei voinut käsittää. Mikä oli voinut aiheuttaa moisen jo kertaalleen lyödyissä kisleviteissä? Hiljaa manaten hän jatkoi matkaansa, muttei ehtinyt ottaa kuin pari askelta, kun jokin tömähti hänen eteensä noin kymmenen metrin päähän. Sesram oli Patrickia edellä ja nosti hangelle pudonneen möhkäleen. Patrick katsoi silmästä silmään irvistävää Ramzi Hagrab-Ghrabia. Hän kirosi jollain synkällä kielellä ja nopeutti kulkuaan.
- Jotain on tapahtunut. Jokin on valanut heihin uutta toivoa ja rohkeutta. Ja meidän täytyy eliminoida se jokin mahdollisimman nopeasti.
Sesram kohotti leveäteräisen miekkansa ja lähti yllättävän nopeasti kohti edessään vellovaa taistelua. Patrick oli jäädä jälkeen, mutta puristi hautakuninkaan rinnalle. Tämä kuitenkin loikkasi vierelleen jyristäneisiin vaunuihin, jotka lähtivät hurjaa vauhtia kohti vihollista. Patrick närkästyi. Hän ei löytänyt läheltään mitään nopeampaa kulkupeliä, joten joutui jatkamaan jalan. Sesram puolestaan iskeytyi jo vihollislinjaan. Karmivat luurankohevoset jyräsivät alleen ääntä päästämättä puolisenkymmentä Kislevin soturia ja Sesramin miekka sivalsi kuoliaaksi vähintään yhtä monta. Hautakuningas oli taistelussa nimensä veroinen. Pelko esti kislevittejä tekemästä parastaan ja hetken epäröinti maksoi aina. Isku toisensa perään kuolettavasta sapelista ja Kislevin etulinja murtui. Taivas syyti yhä enemmän lunta ja eteenpäin oli jo vaikea nähdä. Epäkuolleita tämä ei kuitenkaan hetkauttanut ja he kuninkaansa johdolla tunkeutuivat kohti kaupunkia. Tanner jyrisi jälleen vankkurijoukkojen iskeytyessä vasten hurjia pohjalaisia, jotka pelosta, kylmyydestä ja vihollisen ylivoimasta huolimatta taistelivat jokaisesta jalansijasta. Sesram oli edennyt pidemmälle kuin muut epäkuolleista ja kasasi ympärilleen rinkiä ruumiista. Kuitenkin, jälleen soi torvi. Jälleen pyryn seasta nousi verenpunainen lippu ja jälleen kislevittien sydämien liekki leimahti. Taistelun toiselta laidalta oli Slava tuulen lailla ratsastanut ja saanut näköpiiriinsä aavikoitten epäkuolleiden johtajan. Hopeinen miekka oli värjäytynyt verestä punaiseksi ja luutomusta valkoiseksi ja nyt se kohosi uhmaamaan Sesramia. Slavan ensimmäinen isku pysähtyi Sesramin sapeliin. Johtajien kaksintaisto oli alkanut.
Ilta oli koittanut. Kislevin eteläpuolella taistelu oli jälleen kiihkeää ja selvyyttä voittajasta ei ollut. Oli kulunut tasan vuorokausi siitä, kun Grom Rautavasaran örkkiarmeija oli leiriytynyt Urskoy-joen eteläpuolelle ja valmistellut piirityskoneensa. Kuluneen vuorokauden aikana Kislev oli menettänyt rakastetun pajarinsa ja lukuisia urheita puolustajiaan. Örkkiarmeija oli iltaan mennessä Slavan uumoilujen mukaisesti murtautunut ulos kaupungista. Praagin vahvistukset olivat puolessa matkassa kohti Kisleviä sekä Bolgasgradin lisäjoukot olivat jo Rautavasaran näköpiirissä ja epäröivät. Slava Kislevinpuolustaja oli saapunut Kisleviin ja tuonut toivon mukanaan. Hän oli surmannut sotapäällikkö Ramzi Hagrab-Ghrabin ja Griffon-legioonansa kanssa hävittänyt arabien joukot. Nyt hän kävi kamppailua elämästä hautakuningas Sesramin kanssa.
Sekä Alex että muut seurue kuuli askelten laskeutuvan kiireisesti portaita kohti tyrmiä. Haltiat piiloutuivat varjoihin vasten seiniä. Kivisiä portaita laskeutui hätääntynyt sotilas, joka linkutuksestaan päätellen oli saanut oikeaan jalkaansa pahan iskun. Hän pälyili villisti ympärilleen ja hoiperteli tyrmän ovelle yrittäen saada sanaa suustaan.
- Avaimet ovat tuossa puisessa kaapissa! Alex puhui selvästi ja kovalla äänellä, jotta sotilas hätäännyksensä keskeltä ymmärtäisi häntä.
- Ei teitä kai täällä kannata pitää. Paetkaa tai auttakaa meitä. Slava on saapunut, mutta on pulassa keskellä hautakuninkaan armeijaa. Hyökkäys on liian kova! pauhasi sotilas ja tärisevin käsin avasi tyrmän oven.
Haltiat olivat ulkona ensimmäisenä ja etsivät jousiaan.
- Aseet ovat tuon oven takana, sanoi sotilas ja osoitti kevyen näköistä puista ovea.
Huomattuaan oven lukituksi, Uwe riisti kirveen sotilaan kädestä ja kävi raivolla oven kimppuun. Se antoikin periksi melko nopeasti ja joukkio pääsi jälleen käsiksi aseisiinsa. Alex tarttui kauniskahvaiseen miekkaansa, joka oli palvellut häntä monia vuosia ja otti toiseen käteensä puisen kilven, joka löytyi seinältä. Hänen oma kilpensä oli kadonnut jonnekin. Uwe löysi rautapäisen nuijansa ja Swarch sekä Adolf miekkansa. Frantizek suuteli ohutta ja pitkää itämaista miekkaansa.
- Että oli ikävä. Päästäänpä taas tositoimiin! hän huudahti.
- Stine. Etsi itsellesi ja pojalle turvapaikka. Tulemme hakemaan teitä, Alex sanoi ja Stine riensi matkaan kaksi tikaria vaatteisiinsa piilotettuna.
- Nyt ollaan sitten niissä hommissa, missä ollaan hyviä. Olen kuullut vähän tästä Slavasta, mutta sen tiedän että kyseessä on suuri soturi. Eiköhän lähdetä niittämään mainetta ja kunniaa. Kislev kestää! Alex huudahti ja seurue lähti juoksuun kohti portteja.
Matka portille jalan kesti puuduttavan paljon ja jokainen etsi katseellaan ratsuja, joita juoksenteli vauhkoontuneena yksittäin siellä täällä, mutta talleja ei näkynyt tai ne olivat tyhjiä. Lumisade oli sankkaa ja se peitti heidän näkyvyytensä portille.
- Saa nähdä mitä meitä tuolla odottaa. Sotilas puhui jotain hautakuninkaasta. Voisiko olla että tarut olisivat heränneet henkiin ja etelän kuollut kansa olisi saapunut keskuuteemme? pohdiskeli Frantizek, joka oli palkkasoturiajoillaan nähnyt yhtä jos toista, mutta epäkuolleita hän ei ollut tavannut.
- Näemme sen pian, tokaisi Duren synkästi ja lumisateen keskeltä avautui tuhoutunut Kislevin portti ja ulkomuuri heidän edessään.
Näky oli surullinen. Ruumiskasat olivat korkeat ja miehet raahasivat ystäviään ja aseveljiään surun murtamina sivuun pois jaloista. Myös vihreänahkaisia örkkejä lojui ympäri katuja ja veri oli värjännyt lumen punaiseksi. Taistelun kalske kuului kentältä ja tuskanhuudot täyttivät ilmaa. Muurit olivat kärsineet pahasti ja osa niistä oli aivan maan tasalla. Rakennukset olivat palaneita tai tulessa, mutta Kisleviltä ei liiennyt miehiä niitä sammuttamaan.
- Kuka tekee tällaista? Adolf kauhisteli pala kurkussaan.
- Grom Rautavasara, Alex vastasi.
He lähtivät juoksuun kohti porttia ja saapuivat taistelukentälle. Vaikka lumisade peitti suurimman osan tapahtumista, oli näky karmaiseva. Mädäntyneet luurangot ja valittavat zombit iskivät epätoivoisesti vasten horjuvia kislevittisotilaita ja kammottavat luurankoratsut viilettivät ääneti sivustoilla niiden ratsastajien antaessa kuolettavia iskuja. Lepakot halkoivat ilmaa ja susien ulvonta kohosi karmivana metelin yllä. Osa luurangoista oli säilyneemmän näköisiä.
- Etelän unohdettu kansa. He ovat nousseet haudoistaan. Mikä pahuus on tämän aiheuttanut? parkaisi Frantizek ja miesten rohkeus horjui.
Haltiat seisoivat kuitenkin suorina ja heihin pelko ei vaikuttanut. Tarkoilla silmillään he erottivat jotain.
- Heittäkäämme pelko syrjään ja rientäkäämme Slavan avuksi. Hänessä on Kislevin toivo, Nargelrin sanoi ja haltianelikko lähti väsymättömään juoksuun.
Alex pakotti itsensä heidän peräänsä ja häntä seurasivat muut. Läpi epäkuolleiden he löysivät tiensä Slavan luo ja löysivät tämän haavoitettuna ja ahdistettuna. Hautakuningas Sesram seisoi hänen yllään äänettömät sotajoukot ympärillään. Maassa makasi jokunen kuollut uljas Kislevin ritari ja loput oli ajettu hajalleen. Yksin oli Slava armeijaa vastassa. Jopa hänen hevosensa oli surmattu. Salamannopeasti lähtivät neljä haltianuolta matkaan ja osuivat Sesramiin, joka nosti tyhjän katseensa uhristaan. Slava käytti hetken hyväkseen ja kierähti hautakuninkaan taakse. Sesram torjui tarkan piston ja potkaisi vihollistaan. Alex oli sillä välin Frantizekin kanssa hyökännyt kohti häntä, mutta Sesram oli taitava. Hänen sapelinsa teki kaaren ilman halki ja pysäytti ihmisten iskut. Hänen sisuksistaan kohosi ilmoille outoja sanoja, joissa oli pahaa enteilevä sointu. Ne kohosivat kuuluvina ilmoille ja kuivan naurun säestämänä. Nargelrin ampui nuolen, mutta sillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta tähän epäkuolleitten johtajaan. Maa tärisi ja Slava sekä Alex seurueineen nostivat katseensa Sesramin taakse. Pyryn seasta ilmestyi kaksi pelottavaa hahmoa. Ne olivat kuin jättimäisten ihmisten luurankoja, mutta niillä oli eläinten kallot. Niillä oli yllään kultaisia panssareita ja yönsinisiä kankaita. Kaikkien huomio kiinnittyi kuitenkin miehen kokoisiin kullankimalteisiin aseisiin, joita nämä otukset kantoivat.
- Ushabteja, pyramidien vartijoita, Nehekharan suurimpia sotureita, Frantizek mumisi silmät pyöreinä.
Haltiat katsoivat toisiaan ja näkivät ihmisten pelon. He itsekin tunsivat kauhua ja kunnioitusta näitä otuksia vastaan, mutta keräsivät kaiken rohkeutensa ja kävivät hurjaan hyökkäykseen. Duren ja Telcon loikkasivat toisen ja Vordaeion ja Nargelrin toisen hirviön kimppuun. He vaihtoivat jousensa käyriin ja lyhyisiin haltiamiekkoihin.
- Tappakaa kuningas! huusi Nargelrin ihmisille.
Alex oli jo Sesramin kimpussa, mutta pahasti tappiolla. Uwe, Adolf, Frantizek ja Swarch hyökkäsivät yhtä aikaa saaden mukaansa vertavaluvan ja kärsivän Slavan. Joka puolelta heitä ahdistelivat epäkuolleiden keihäät ja Adolf saikin heti syvän piston hieman kylkensä alapuolelle ja parkaisten lyyhistyi maahan. Uwe lennätti nuijallaan muutaman kallon ilman halki, mutta luurangot jatkoivat huitomistaan. Alex oli kuitenkin Frantizekin ja Slavan kanssa ahdistanut Sesramin pahaan paikkaan ja nyt he yrittivät saada aikaan lopettavaa iskua. Swarchista ei ollut hyötyä, sillä hän oli jäänyt pienen luurankojoukon keskelle eikä onnistunut pääsemään pois.
- Mene takaisin hautaasi ja palaa lepoosi! Sinut on turhaan houkuteltu näin kauas. Täältä et löydä rauhaa, et itsellesi tahi kansallesi. Palaa ja jätä nämä pohjoiset seudut. Katso! Ushabtisi on lyöty, Frantizek pauhasi.
Ja toden totta! Duren ja Telcon olivat saaneet hakatuksi pienemmän Ushabtin maihin ja riensivät nyt tovereidensa avuksi. Tämä teko oli suuri muiden tuolla taistelukentällä tehtyjen joukossa. Sesram huitaisi Frantizekia sapelillaan repäisten vain tämän vaatetta. Alex onnistui survaisemaan miekkansa kuninkaan sisään ja musersi tämän luita. Slava iski miekallaan Sesramin selkärangan poikki ja tämä lysähti lumelle. Lämpimän tuulahduksen saattelemana Sesram, hautakuningas katosi jättäen lumen pinnalle kerroksen hienoa hiekkaa. Riemu valtasi ihmiset, sillä vihollisarmeija heidän ympäriltään ryhtyi samalla tavoin murenemaan. Kamala parahdus palautti heidät kuitenkin vallitsevaan kurjuuteen ja he kääntyivät kohdatakseen jäljellä olevan Ushabtin. Se oli kuitenkin muiden tavoin Sesramin kukistuessa luhistunut maahan, mutta murskannut alleen Nargelrinin. Parahduksen oli päästänyt Vordaeion, joka nyt polvistui veljensä ruumiin ylle ja vuodatti kyyneliä. Kaikki melu, murenevan armeijan äänet, ihmisten riemunhuudot, kuolevien itku katosi tämän äkillisen surun tieltä ja jokainen seurueesta seisoi silmät tyhjyyteen tuijottaen ja itki. Adolf ei jaksanut itkeä. Hän vaipui tainnoksiin kivusta, jotka hänen haavansa saivat aikaan. Swarch ei itkenyt.
Aikaa kului ja Alex oli ensimmäinen, joka jälleen kiinnitti huomiota todellisuuteen. Ihmiset jyräsivät alleen viimeisiä epäkuolleiden joukkoja ja lumisade oli laantumaan päin. Musta hahmo seisoi hiljaa katse suunnattuna kohti Alexia. Alex lähestyi hahmoa ja yhtäkkiä pysähtyi niille sijoilleen. Hän katsoi silmiin vampyyria, mutta noissa silmissä oli jotain niin tuttua. Hänen sydäntään kouraisi ja ohimoaan pisti, kun hän ymmärsi.
- Patrick Branham, hän sanoi tuskin ääneen.
Vampyyri sulki silmänsä ja käänsi selkänsä.
- Voi kuinka olisin halunnut tavata jotenkin muuten, Alex Teichmann, ystäväni silloin joskus, sanoi Patrick huokaisten ja hänen äänensä oli myrkyllinen. – Branhamien kosto elää ja nyt olet asettanut itsesi sen tielle. Ennen loppua on sinut kuolo korjaava ja olet liittyvä minuun.
Aurinko nousi uuden aamun merkiksi. Koko yön olivat Kislevin soturit raahanneet kuolleita pois kentältä ja kaupungin kaduilta. Porttia kunnostettiin ja muurin kimppuun ryhdyttäisiin heti aamunkoitteessa. Kuolleiden luku oli suuri kuten myös loukkaantuneiden. Vahvistusjoukot eivät olleet ennättäneet Kislevin avuksi taisteluun, mutta nyt niistä oli suuri apu vahinkojen korjaamisessa. Praagin ja Bolgasgradin joukot olivat ottaneet yhteen Rautavasaran kanssa ja saapuneet kaupunkiin vähälukuisina. Örkkien nälkä oli ollut suuri Kislevin pohjoispuolella käydyssä taistelussa, jossa muun muassa Praagin komentaja oli kokenut raa’an kuoleman Habaz Da Eata’n käsissä. Slava Kislevinpuolustaja oli selvinnyt hengissä ja häntä juhlittiin kaupungin pelastajana. Myös Alex Teichmannin johtama muukalaisjoukko oli juhlittujen joukossa, mutta nämä surivat kuollutta toveriaan.
- En pyydä ketään lähtemään mukaani. Jatkan Rautavasaran varjostamista vaikka yksin jos niin käy, mutta tänne en jää. Jääköön ken tahtoo, Alex puhui joukkiolleen.
- Minä en jää. Täällä on liikaa kamaluutta yhdelle miehelle, Frantizek sanoi.
Myös haltiat, Uwe sekä Swarch ilmoittivat jatkavansa Alexin mukana. Adolfin vammat olivat liian pahat, jotta hän jaksaisi jatkaa taivallusta, joten hän jäi Kisleviin raskain sydämin. Myös Stine jäi poikansa kanssa kaupunkiin. Joukkio varustettiin hyvin ja heidät muonitettiin parhaan mukaan. Surukseen heidän ratsunsa olivat osallistuneet taisteluun ja kadonneet taikka kuolleet. He saivat kuitenkin alleen hyvät hevoset, joilla matkan jatkaminen kävisi nopeasti. Lopuksi Alex kätteli vielä Slavaa.
- Oli etuoikeus tavata teidänlaisenne sankari, hän sanoi ja kumarsi.
- Ilman teitä en seisoisi tässä nyt. Olen henkeni velkaa teille kaikille ja lähtisin mukaanne, jolleivät vammani pakottaisi jäämään, Slava vastasi.
He erosivat pohjoisportilla ja hieman kutistunut joukko lähti ratsain kohti pohjoista. Hetken he ratsastivat hiljaa mietteissään, kunnes Uwe avasi suunsa.
- Miten sinä tiesit sen kaiken niistä hautakavereista? hän kysyi Frantizekilta.
- Tileassa meille luettiin lapsena kaikenlaisia taruja vieraista maista, ihmeellisistä otuksista ja sitä rataa. Pelottavimmat jututhan ne ovat mieleen jääneet.
- Ai sinäkin olet ollut lapsi? Alex sanoi naurahtaen ja muut yhtyivät leikinlaskuun.
Murhe oli ainakin hetkeksi pyyhitty pois ja vitsaillen he jatkoivat Averheimista alkanutta taivallustaan, jonka tarkoitus oli jokaiselle hämärän peitossa. He tiesivät vain sen, että sillä oli ennemmin tai myöhemmin jokin merkitys.
______________________________________________
Siinä! Kyllä mun piti se Grom heittää mukaan, mut tähän tarinanpätkään ei oikein sopinu mihinkään. Palataan ensi osassa sitten takaisin vihreän ystävämme pariin, ettei ihan vieraannuta. Nyt selviteltiin Kislev hengissä pois tästä sotkusta. Sellasta se on kun menee ihan ex temporee kirjottamaan jotain. Oisinhan mä voinut sen Kislevinkin tuhota
Kohtaaminen viittasi siis vanhojen ystävysten kohtaamiseen ja jotta ei ihan pihalla tuosta olisi, niin olisi suotavaa lukea aikaisempia osia (joita alkaa muuten olla ihan kiitettävä määrä 
). Mutta jees, heittäkää kommenttia jos siltä tuntuu, ihan mielelläni niitä luen.
. Mutta uotellaan uotellaan. Jospa heittäis sinne sit Grompan jatkoa niin vois pärjätäkin 