Drak'thel, prologi

[Hevi]

Alkoi olla yö. Tumma, epäluonnollisen tiheä sumu hiipi metsän keskellä kulkevalle tielle ja tummat pilvet alkoivat peittää kirkasta tähtitaivasta. Oli jo myöhäinen syksy ja tuuli tuiversi kylmästi tiellä kulkevia miehiä, kun he matkasivat karavaaninsa kera öisen metsän läpi. Miehiä oli 15, ja heitä johti muuan Heinrich von Stenhoff, Altdorfilainen kauppias joka oli matkalla takaisin kotiin Middenheimistä kauppamatkalta. Matka oli ollut tuottoisa, ja karavaanin arkut olivat täynnä kultaa, timantteja ja arvoesineitä. He olivat kulkeneet jo yli viikon kiertoteitä välttääkseen varkaita ja olivat lähellä päämääräänsä Altdorfia ja kaikilla miehillä oli mielessä vain oma koti, perhe ja lämmin ateria kuuman loimuavan takan edessä.

Drak'thel oli katsellut jo jonkin aikaa resuista ihmisjoukkoa joka kulki yössä metsän läpi. Hän ja hänen joukkonsa olivat olleet tiellä väijyksissä jo päiviä, mutta nyt heitä onnisti. Heidät oli tielle lähettänyt Tuhon Kynsi- mustan arkin kapteeni Kalr'dae arkin muun miehistön ryöstellessä lähikyliä. Drak'thelin mukana väijytyksessä olivat hänen sukuunsa kuuluva velhotar Deshalae, 10 hänen luotetuinta merirosvoaan ja 6 varjoa Naggarothin kylmiltä vuorilta, hänen parhaat tiedustelijansa.

Musta haltia hiipi hiljaa metsän laidalle sumun suojissa. Hän käski sormimerkein varjoja liikkumaan ihmisjoukon taakse merirosvojen liikkuessa karavaanin sivustoilla. Deshalae, joka oli erikoistunut varjotaikuuteen käytti taikojaan pitämään soturit huomaamattomissa.

Heinrich istui hevosensa selässä ja katseli pimeään metsään. Tämä oli juuri sellainen yö, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan. Hän kuvitteli kaikenlaisia hirviöitä joista oli kuullut pienenä lapsena tarinoita tulevan metsästä ja hyökkäävän heidän kimppuunsa. Yhtäkkiä joku vartija kirkaisi. Se taisi olla Karl, jonka reidestä törrötti pieni musta nuoli. Varjoista metsän keskeltä lensi pieniä varsijousen nuolia häntä kohti. Kaksi niistä osui hänen hevostaan kaulaan. Hevonen kaatui ja Heinrich kaatui mukana. Noustessaan hevosensa ruhon alta hän huomasi kaikkialla ympärillään pitkiä, ketteriä haltiasotureita, jotka teurastivat hänen joukkoaan niin nopeasti kuin ehtivät, hänen miehistään ei ollut vastusta noille murhanhimoisille kurkunleikkaajille. Eräs haltia, jolla oli erityisen hienot miekat joita hän käytteli taidolla ja tarkkuudella, huomasi hänet ja juoksi häntä kohti. Heinrich koetti kömpelösti vetää miekkaansa sen tupesta ja sai vaivoin sen irti juuri kun haltiasoturi hyökkäsi. Haltia löi oikean käden miekallaan nopean viillon Heinrichin kurkkua kohti ja toisella miekalla haltia pisti ihmistä vatsaan. Heinrich torjui viillon mutta ei ehtinyt tehdä mitään pistolle. Heinrichin onneksi pisto osui hänen vyönsolkeensa ja kimposi siitä. Heinrich hyökkäsi takaisin, lyöden kahden käden miekallaan haltiaa joka väisti ketterästi ja hyppäsi Heinrichin taakse ja viilsi hänen kylkensä auki. Heinrich tunsi viiltävää kipua hetken verran, ja sitten haltia sivalsi hänen kaulansakin auki. Viimeisenä hän näki miestensä antautuvan ja sen jälkeen heidät kylmäverisesti tapettiin.

Drak'thel pyyhki ihmisen veren kasvoiltaan. Hänen joukkonsa oli onnistunut täydellisesti väijytyksessä eikä hän ollut menettänyt yhtäkään miestä ja vain kaksi miestä oli haavoittunut. He ryöstivät karavaanista kaiken arvokkaan ja katosivat metsän varjoihin.


Siinä oli. Tulee lisää ehkä joskus ensi vuoden puolella.

[Andromedus]

Ihan kiva tarina, vaan vähän kömpelyyttä tuossa vielä näkyy. Enemmän kuvailua, ja tunnelman luontia, aika paljon ajasta meni vain kaksinkamppailuun, joka oli ihan hyvin selitetty.. Tästä kyllä tulee mieleen monesti Codexeissa ja armybookeissa olevat lyhyet tarinat/selostukset.
Eli ihan kiva

[Merrywinds]

Ihan ok juttu, mutta jotenkin se jäi ontoksi, eli tavallaan kuvailu ei pysynyt juonen perässä, minkä tähden lukeminen tuntui kovin kuivakalta. Muuten ihan hyvä.