Kääpiöyksiköiden koot
Kääpiöyksiköiden koot
Kun armeija alkaa valmistui yksikkö kerrallaan ja erilaisia listojakin tullut suunniteltua on eteen tullut tilanne, missä osa porukasta neuvoo mieluusti ottamaan esimerkiksi peruswarriorit 16 vahvoina yksiköinä ja taas osa vannoo 20 tai 24 vahvojen yksiköiden nimeen. FB-kokemukset suht vähissä ja edellisestä pelistäkin alkaa olemaan jo aikaa, kun ei ole pariin vuoteen ollut armeijaa, niin oman kokemuspohjan kautta en asiaan osaa ottaa kuin pohdiskelevasti kantaa.
Itse olen tehnyt 16 vahvoja yksiköitä ja muuten armeijani on suuntautunut halvempien yksilöiden joukoksi, jotta parrakkaita kavereita saisi enemmän pelipöydälle. Olen perustellut valintaa sillä seikalla, että useampi yksikkö on parempi ja yksiköiden toimiessa yhteistyössä on mahdollista hakea ylivoimaa vastustajaa vastaan.
Ongelmaksi tietysti muodostuu tilanne, mikä kääpiöillä varmaankin on yleinen eli vastustaja valitsee koska ja minne hyökkää. Omalla yksiköiden asettelulla toivottavasti voi vaikuttaa vastustajan törmäävän siihen yksikköön, mihinkä itse haluan vastustajan törmäävän, mutta silti yksikön pitää ottaa rynnäkkö vastaan ja kestää vuoron ajan, jotta seuraavalla omalla vuorollani tukeva yksikköni pääsee paikalle viemään rankit ja tuomaan tukea. 16 vahva yksikkö kärsinee jonkun tappion joko jo ennen rynnäkköä ampumisesta/magiasta tai sitten viimeistään rynnäköstä eli täydet rivit jäävät saamatta sekä outnumber-bonus menee todennäköisesti vastustajalle. Näin kääpiöt ovat todennäköisesti häviämässä ensimmäistä vuoroa ja Ld-testiä pääsee heittämään 2-3 pykälää huonommalla Ld:llä. Todennäköisesti kääpiöiden pitäisi kestää, mutta liian 50/50-tilanne. BSB:n ollessa maisemissa voi tilannetta toki korjata parempaan. Omalla ampumisella voi toki pyrkiä tasoittamaan tilannetta ja hakea rankkien suhteen tasapeliä sekä outnumberin poistoa. Mitä vähemmän saa miinuksia LD:hen, tietysti sitä paremmin todennäköisyydet kääntyvät kääpiöiden puolelle, jolloin tukiyksiköillä olisi jotain tuettavaakin omalla vuorolla.
Kalliiden yksiköiden kohdalla suuri määrä merkitsee automaattisesti kallista yksikköä, mikä on taas huono juttu. "Kaikki munat yhdessä korissa"-syndrooma ei miellytä armeijalla joko liikkuu pitkälti vastustajan ehdoilla.
Olisiko jonkinlainen kompromissi suuremmat perusyksiköt esim. 20 warrua neljä leveässä ja viisi syvässä muodostelmassa, jolloin olisi muutama ylimääräinen kaveri ottamassa osumaa sekä pienemmät erikoisyksiköt? 20 warrua hw+shield varusteina, 10 warrua gw:lla ja 16 vahvoja hammerer/longbeard/ironbreaker-yksiköitä armeijassa?
10 vahvoja gw-yksiköitä on moni puoltanut, mutta onko nämä olleet käytännössä toimivia, vai pöytälaatikkokenraalien ykkösvalinta, mikä ei päivänvaloa kestä? Mikäli pääsee vihollisen kylkeen tukemaan Empiren detachmentin tavoin, niin varmasti hyvä juttu, mutta onko vastustaja niin hölmö, että päästää nämä kylkeensä ja kuinka paljon omalla toiminnalla voi tilannetta muuttaa? Liikuttamalla "emoyksikön" takavasemmalla näillä luulisi olevan mahdollisuutensa, mutta taas riippuen "emoyksikön" kestokyvystä.

"I reject your reality and substitute my own!"
Adam Savage
Adam Savage
- Half-breed
- Viestit: 10351
- Liittynyt: Ma 01.03.2004 11:11
- Paikkakunta: Turku
En ole itse kääppä pelaaja, mutta tässä hieman ajatuksia.
Ensinnäkin yksikkökoosta. Itse sanoisin, että tuo 16 ei kuitenkaan ole niin hyvä koko, kun ottetaan huomioon fearin aiheuttama autobreikki. Ne 20+ yksiköt harvemmin kärsivät fearista.
Sitten niistä 10 kääpän gw yksiköistä. Niitä voisi käyttää flänkkien turvaamisessa. Kuitenkin suurin osa flänkäys yksiköistä on pieniä nopeita yksiköitä, jotka nämä kääppäblokit voivat hajottaa, tai ainakin blokata niiden hyökkäyslinjan.

2014 bänniä jo yhteensä ~3,5 kuukautta. Yrittäkää pistää paremmaksi.
Kääpiöillä pelanneena ja etenkin niitä vastaan pelanneena rohkenen sanoa muutaman sanasen. Ensinnäkin puhutaan klassisesta hw+shield warrior-blokista joita olisi tarkoitus olla monta pelissä. Näiden kanssa olen havainnut, että 16 riittää siinä missä kaksikymmenäkin. Hintaero ei ole suuren suuri (36p.), mutta kun se kertautuu kaksi tai kolme kertaa niin jo alkaa tuntua. Tuen kuudentoista kokoa siksi saat juurikin monta yksikköä pöydälle, mutta kuitenkin vielä täyden staattisen combat reson. Huonoja puolia ovat tietysti hyökkäysvoiman väheneminen, helpompi menettää rank bonus ja helpompi tulla outnumberoiduksi ja BOFO:tetuksi. Kuitenkin yksi peruskääpiön hyökkäys ei muuta yleensä taistelutilannetta yhtään mihinkään. Samoin jos vihollinen haluaa, että yksiköltä lähtee yksi boonus rivistä, niin se kaksi miestä putoaa kyllä siinä missä yksikin. Mitä outnumberointiin tulee, niin ratsuväkiyksiköiden US on usein 12 ja todellisten jalkaväen taistelublokkien US yleensä 20+, eli yleensä eroa ei ole. Tuen siis 16 yksikkökokoa.
That said, mielelläni näkisin eliittijalkaväkeä 24 blokeissa. 7x4 maksimoi hyökkäysvoiman jossa eliittijalkaväki pätee. Varsinkin uuden hammererit kääpiölordilla ja Oathstonella vaikuttaa lähes kuolemattomalta yhdistelmältä.
Mitä tulee 10 warriorin flankkaus-yksiköihin, niin en ole ikinä ollut hirveän ihastunut niihin. Kuitenkin vain kuuden tuuman liike ja ne on tarvittaessa helpohkoa tuhota ampumalla tai loitsuilla. Mielestäni kääpiöillä on tulivoimaa juuri omien flankkien puolustusta varten ja vastustajan taisteluyksiköt murretaan voimakkaiden jalkaväkiblokkien ja characterien yhteistyöllä.

"Söpö sixpackmonsteri!" -kauneinta mitä Nightbringeristä on koskaan sanottu
Vanhassa edikassa pyrin pitämään warrut 20 yksiköinä, mutta nyt uuteen editioon olen ajatellut 16 yksiköitä ja eliittijalkaväen koon pitäisin myös 15 tai 16. Varsinkin nyt, kun uusista runelipuista näyttää olevan paljon iloa (tupla unit S , 5+ wardi ampumiseen nyt esimerkkeinä) Toinen syy siihen, että olen pitänyt 20 warru yksiköitä, on ollut ampumisen heikkous ( siis ei siten etteikö ne sotakoneet kovaa ampuneet viime edikassa, mutta ne tapettiin aina liian helposti) jolloin olen tyytynyt jalkaväkipainotteisiin listoihin. Nyt näyttää lupaavalta nuo master engineerit ja engineerit. Engineerit toimi ainakin yhdessä testipelissä erittäin kiitettävästi, kahdella pistoolilla varustetut kääpiöt antoivat kevyesti selkään skavenien tunnelin kaivajille. 65 pistettä bolttiksesta jossa on 4 kääpiön crew ja yhdellä pistoolit ja yhden parempi BS saattaa tuntua kalliilta, mutta kyllä ne toimivatkin.
-Ego sum rex Romanus et supra grammaticam-
*Minä olen rooman kuningas ja kieliopin yläpuolella*
*Minä olen rooman kuningas ja kieliopin yläpuolella*
- Gorkiporki
- Sotavasaran Maalaajamestari 2008
- Viestit: 2419
- Liittynyt: Ma 24.03.2003 20:15
Itselläni on ollut kyllä viime vuosina aina pari 20 hw+kilpi warrua heavy armourilla. Onhan 16 yksikössä omat hyötynsä mutta itse piden enemmän 20 ukon blokeista, hyvin pitkälti edellä esitetyistä syistä. Tosin mulla on oluut raudanrikkojatkin 20 blokissa, mikä on tavallaan ollut hyvä koska niitä yleensä ammutaan rankasti, et jääpähän sitten edes se +2 rank bonus closiksessa. Tosin joitakin vastustajia vastaan ne on parempi jättää kokonaan pois.
Mitään 10 käävän yksiköitä en ole käyttänyt, siis jos niiden tarkoitus on ottaa osaa lähitaisteluun. Muskettikäävät ja jalkajousimiehet on yleensä tuon kokeisissa muodostelmissa ja niiden tarkoitus on olla mahdollisesti sivuilla räiskimässä porukkaa.

Et sitten ole ikinä käyttänyt 20 vahvaa yksikköä neljän rankeissa jolloin pitää tappaa 5 että lähtee rank bonus? Jos ratsuväki yksikkö taas aikoo edestä kääpä blokkiin niin se tekee varmasti sen verran tappoja että US12 riittää hyvin outnumberiin. Todellisia jalkaväen taisteluyksiköitä ei taas ole, skeletonit ja goblinit luottavat kuitenkin staattiseen resoon (gobbot myös fanaticeihin) eivätkä taistelemiseen.Chade kirjoitti:Kuitenkin yksi peruskääpiön hyökkäys ei muuta yleensä taistelutilannetta yhtään mihinkään. Samoin jos vihollinen haluaa, että yksiköltä lähtee yksi boonus rivistä, niin se kaksi miestä putoaa kyllä siinä missä yksikin. Mitä outnumberointiin tulee, niin ratsuväkiyksiköiden US on usein 12 ja todellisten jalkaväen taistelublokkien US yleensä 20+, eli yleensä eroa ei ole. Tuen siis 16 yksikkökokoa.
Näkisin mielelläni eliittijalkaväen hyllyn koristeena, jalkaväki ei kuitenkaan päde hyökkäys voimassa vaan staattisessa resossa. Kyllähän tuo oathstone + lordi selviytyy aika hyvin, mutta muistaakseni eivät ole immuuneja fear+outnumberille. Kertokaa jos olen väärässä. Kyllähän ne oikeat taistelijat saavat sen kääpiölordin tipahtamaan kun oikein yrittävät... ...mutta taitaa mennä aika kauan kaaoslordilta ja choseneiltakin tuon yksikön tiputtamiseen. Sen sijaan iso skeleton blokki jostain suunnasta vaikkapa black knightien avustamana vie tuota jos fear+outnumber puree. Ei kyllä pitäisi mutuilla... toivottavasti joku voi kertoa minun olleeni oikeassa.That said, mielelläni näkisin eliittijalkaväkeä 24 blokeissa. 7x4 maksimoi hyökkäysvoiman jossa eliittijalkaväki pätee. Varsinkin uuden hammererit kääpiölordilla ja Oathstonella vaikuttaa lähes kuolemattomalta yhdistelmältä.
En. Mielenkiintoinen idea ja paljon käytettykin. Voisin kokeilla itsekin. Todellisilla jalkaväen taistelublokeilla hain takaa lähinnä eliittijalkaväkeä jota tosin kovin usein ei kentällä näy, olet siinä mielessä oikeassa. Goblinoidit ja luurangot eivät pärjää kääpiöille vaikka niillä suurempi US olisikin, olet siinäkin oikeassa. Mitä tulee ratsuväen iskuihin, niin mikäli ratsuväki saa painettua kääpiöihin läpi paljon tappoja niin usein jo niiden määrä riittää aiheuttamaan liian vaikea break-testin ilman outnumberiakin. Mutta juu, mielipiteitä suuntaan ja toiseen, Jäämies tehköön omat johtopäätöksensä.Et sitten ole ikinä käyttänyt 20 vahvaa yksikköä neljän rankeissa jolloin pitää tappaa 5 että lähtee rank bonus?
Totta, mutta uudessa editiossa Hammererit vain maksavat 3-4 pistettä enemmän kuin normaalit hw+shield warriorit ja lyövät paljon kovempaa. On totta, että harvoin pääsevät lyömään, mutta silloin kun pääsevät niin sattuu. Enemmän olisin huolissasi special-slotin viemisestä sotakoneilta tai minereilta.Näkisin mielelläni eliittijalkaväen hyllyn koristeena, jalkaväki ei kuitenkaan päde hyökkäys voimassa vaan staattisessa resossa.
Olet väärässä. Uudessa kirjassa kääpiölordin kanssa Hammererit ovat immuuneja fearille ja terrorille. Lisäksi kääpiölordista saa melko halvalla uskomattoman kestävän. Oathstonen kanssa käytännössä kuolematon yksikkö. Okei, taas päästään tähän helvetin kalliin megayksikön ongelmaan, mutta uusilla kääpiöillä on muutama näppärä temppu saada vastustajat taisteluun asti, kotitehtäväksi jätetään niiden keksiminen. Mutta ainakin ko. yksikkö pyyhkisi mainitsemallasi epäkuolleiden yleistaktiikalla pöytää niin että oikein pahaa tekisi.Kyllähän tuo oathstone + lordi selviytyy aika hyvin, mutta muistaakseni eivät ole immuuneja fear+outnumberille. Kertokaa jos olen väärässä.
Selvennykseksi voisin vielä sanoa, että vanhan kirjan aikaan pelasin seitsemän sotakoneen kääpiöarmeijaa jossa ei juuri isoja yksiköitä näkynyt ja normaalisti pelaan yhtä vähäjalkaväkistä haltia-armeijaa, en siis pidä itseäni erityisen vanhakantaisena jalkaväkipelaajana.
"Söpö sixpackmonsteri!" -kauneinta mitä Nightbringeristä on koskaan sanottu
Damn, ei olisi tosissaan pitänyt mutuilla, no siinä on hervottoman iso yksikkö jota vihollinen välttelee. Anvil of doomilla voi vähän vaikeuttaa sitä välttelyä, samaten sillä BsB:llä joka antaa liikkua... ...tosin anvil of doominhan taisi saada vain runelordille jolloin ei kääpälordia. Vai mutuilenko minä taas aivan omiani.
Kuulostaa tosin aika tylsältä että jos ei omaa lohikäärmeettä ja about kuutta chariottia sekä chosen ritareita niin ei voi saada solidia parempaa käävistä. Capturessa saattaa tippua pahimmassa tapauksessa drawiin.

Tällä kertaa olet kyllä täysin oikeassa. Ei Lordia ja Alasinta kahteen tonniin. Mutta vielä on muitakin keinoja.Vai mutuilenko minä taas aivan omiani.
Nyt joudun itsekin mutuilemaan, mutta vaikuttaa siltä, että kääpiöistä tulee entistä vaikeampia voittaa. Noin suunnilleen kaiken pistehinta tippuu ja/tai yksikköä parannetaan. Ennenkin niitä on ollut vaikea murskata, mutta se tulee olemaan entistä vaikeampaa. Mutta nyt aletaan mennä liikaa aiheesta sivuun. Suljen suuni.Kuulostaa tosin aika tylsältä että jos ei omaa lohikäärmeettä ja about kuutta chariottia sekä chosen ritareita niin ei voi saada solidia parempaa käävistä.
"Söpö sixpackmonsteri!" -kauneinta mitä Nightbringeristä on koskaan sanottu