TK 500p. patroll Nyypälle kommenttia
TK 500p. patroll Nyypälle kommenttia
Eli siis... Tässä harkitsen tomb kings -armeijan kasaamista. Ikinä en Faba:n sääntöjä ole opiskellut varsinaisesti ja vain kerran olen pelannut ja silloinkin kokeneemman avustuksella. Nyt kuitenkin aion muuttaa asiaa ja aloittaa Faba:n kertaheitolla! Koska pelikokemusta ei ole, ei listoiltani paljoa voi olettaa, toivonkin että autattet parantamaan sitä. (Ja korjaamaan virheitä jos niitä on.)
Tässä olisi ensimmäinen vedokseni tomb kings -patrolliksi... Taktiikkana on nopea eteneminen jonka hyökkäykset jakaantuvat ikäänkuin aalloiksi. Ensimmäisellä vuorolla kaikki liikkuvat normaalisti eteenpäin, jouset ampuvat (mikäli voivat) ja Liche taikoo charioteille extra liikkeen, jolla ne pääsevät lähitaiseteluun luultavasti jo samalla vuorolla, saman taian heittää Liche myös jalkaväen lähitaistelijoille (ja samalla itselleen) antaen näille mahdollisuuden päästä chariotteja tukemaan seuraavalla vuorolla. Liche tosin jää tuolloin pois rähinästä voidakseen summonnata joukkoja takaisin taistoon. Jouskaritkin lienevät vuorolla 2 ampumisensa kantamalla aika lahjakkaasti.
--------------------------------------------------------------------------------------
Liche priest 140p.
-Hieratic jar
Skeleton warriors 12# 118p.
-Bows
-Light armour
-Standard
Skeleton warriors 9# 120p.
-Shield & spear
-Standard
-Champion
Skeleton chariots 3# 120p.
--------------------------------------------------------------------------------------
Toimisiko lista? Onko taktiikassa vikaa? Olenko aivan hakoteillä?

Mechanized Eldar since 01/08/07
W 78- L 34 - D13
Ikuinen hopeamitalisti .
W 78- L 34 - D13
Ikuinen hopeamitalisti .
Kommenttia TK 500pts armylist.
Taktiikassa et ole hakoteillä kun on näin pieni peli niin kenttäkin on oletettavasti aika pieni ja tästä johtuen ei jousi ampujia kannata ottaa mieluummin enemmän taistelijoita ja vielä voisit yrittä jostain nyhtää pisteitä lähitaistelija heroon.
Maagi on ihan hyvä idea lisä joukkojen takia.
enpä nyt oikein osaa muuta sanoa.
onnea matsiin.
Kiitos ja kumarrus
Maagi on ihan hyvä idea lisä joukkojen takia.
enpä nyt oikein osaa muuta sanoa.
onnea matsiin.
Kiitos ja kumarrus
The plan required something that felt no pity. No pain. No fear. Something unstoppable.
Re: Kommenttia TK 500pts armylist.
Maagi on muuten pakollinen, tiesitkös sitä?Nezegg the Headbuster kirjoitti:Taktiikassa et ole hakoteillä kun on näin pieni peli niin kenttäkin on oletettavasti aika pieni ja tästä johtuen ei jousi ampujia kannata ottaa mieluummin enemmän taistelijoita ja vielä voisit yrittä jostain nyhtää pisteitä lähitaistelija heroon.
Maagi on ihan hyvä idea lisä joukkojen takia.
enpä nyt oikein osaa muuta sanoa.
onnea matsiin.
Kiitos ja kumarrus
Yrittäisit kirjoittaa, kun tuota viestiäsi ei oikeasti tajua kuin vasta kymmenennen lukukerran jälkeen.
Listaan ei sinällään ole sanomista, varmastikin ihan toimiva. Mutta miten patrollissa toimii TK:n kahden characterin pakko?
"Kasvatitte vihaani ja melkein tuhositte minut.
Mutta vahi teki minusta voimakkaamman!"
-Nöf loordi
Kynä-ääliöt.
Mutta vahi teki minusta voimakkaamman!"
-Nöf loordi
Kynä-ääliöt.
Re: Kommenttia TK 500pts armylist.
Vain Hierophant on pakollinen BP:ssä.Dalamar kirjoitti:Mutta miten patrollissa toimii TK:n kahden characterin pakko?
Eikö Skeletonien minimikoko ole kymmenen(10) modellia?
Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että http://www.puppulausegeneraattori.fi parantaa reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.
vastausta
En siis ole ikinä pelannut TK:lla , joten en tiedä siitä oikeastaan mitään.
Yksi näistä asioista mitä en tiedä oli se papin pakollisuus.
Ja sitten olen vielä aika aloitteleva kirjoittelija täällä joten ei kannata välittää pienistä kauneus virheistä.
Kyllä kun itse jälki käteen luin sitä omaa tekstiäni niin huomasin että muutama välimerkkki sinne tänne olisi tehnyt terää.
Yksi näistä asioista mitä en tiedä oli se papin pakollisuus.
Ja sitten olen vielä aika aloitteleva kirjoittelija täällä joten ei kannata välittää pienistä kauneus virheistä.
Kyllä kun itse jälki käteen luin sitä omaa tekstiäni niin huomasin että muutama välimerkkki sinne tänne olisi tehnyt terää.
The plan required something that felt no pity. No pain. No fear. Something unstoppable.
Re: vastausta
Eipähän kannata siinä vaiheessa päteä, kun ei mitään tiedä, vai? (nimimerkillä kokemusta onNezegg the Headbuster kirjoitti:En siis ole ikinä pelannut TK:lla , joten en tiedä siitä oikeastaan mitään.
Yksi näistä asioista mitä en tiedä oli se papin pakollisuus.
Olet kuitenkin kirjoittanut muualla? Jos olet, niin voit varmaankin vastata kysymykseen "onko muualle kirjoittaminen vaikeampaa?".(ei, älä kuitenkaan vastaa, mieti vain kysymystä) Kaikkihan me teemme virheitä, se on ymmärrettävää. Ihmisiähän tässä vain ollaan, luulisin.(PS: Älä ota tätä niin vakavasti, ok)Ja sitten olen vielä aika aloitteleva kirjoittelija täällä joten ei kannata välittää pienistä kauneus virheistä.
Tuo skeleton warriors #9 tarkoittaa, että palikassa on vain 9 kipaletta lurkkeja? Jos näin on, niin on pakko karsia jostain pisteet yhteen luruun lisää. Jousimiesten l-armourit?
Illumina jyrää tyttöenergialla päälle! -Nilarakh
Niin... kai tää Illuminan tyttöjuttu on aika ainutlaatunen, ainakin näin sotun puitteissa. -Mer'siles
Niin... kai tää Illuminan tyttöjuttu on aika ainutlaatunen, ainakin näin sotun puitteissa. -Mer'siles
kommenttia
En siis ole ikinä kirjoittanut muille foorumeille kuten jo yritin tuossa selventää...
annoin vinkkejä tuohon peliin vain yleisesti katsoen eli mitkä toimisivat myös muilla armeijoilla (luulisin)
ja vielä lopuksi.....
en ota tätä vakavasti (ainakaan liian)