Turha viesti, mutta laitan kuitenkin. Teen tekstini tästä eteenpäin selkeemmiksi.
Illumina kirjoitti:
Onhan ne, mutta hintakin taitaa olla reilulti halvempi.
Pimentokärmekseen verrattuna vain parikymmentä pistettä halvempi, eikä muutkaan kärmekset paljolti kalliimpia ole.
No tällä hetkellä ei ollut kirjaa käsissä joten en saanut tarkistettua. Tarkoitus oli kuitenkin sanoa että se on halvempi. Eipä nähtävästi kuitenkaan paljoakaan.
Illumina kirjoitti:
Ja kyllähän sillä se s6 korvaa jonkin verran.
Kaikilla taitaa tuo olla(lohareilla siis).
Tiedän tämän oikein hyvin. Jutun jujuna olikin että tappelussa muita, kuin lohareita vastaan otuksen hyvä strena korvaa muita huonompia (esim ws) taitoja. Olisi pitänyt kirjoittaa selkeemmin.
Illumina kirjoitti:
Mitä minä olen kattonut niin sitä ei saa muille kuin vamppi loordille joten yhden hero paikan menetys saattaa olla se huonompi puoli.
Millään rodulla ei loharia saa kuin lordeille, ja yleensä taitaa se sankarikin siinä mukana kadota, että sillai.
Jos vielä miettisit sanomasi loppuun huomaat että counteilta loordi vaihtoehdoista löytyy sekä vamppi countti että vamppi loordi. Eli tarkoitukseni oli sanoa, ettei tuo countti saa lohista. Ainoastaan tuo vamppi loordi saa sen, ja tämä tarkoittaa Vamppile loordin takia ylimääräisiä hero paikkojen menetystä. Paska homma taika painotteiselle armeijalle, että sillai.
Illumina kirjoitti:
Asiaan:
IMO metsäkärmes on tyylikkäämpi, mutta kauneus on katsojan silmässä.
Kyllä se helf käärme on kuitenkin komein... Sitten kun sille on revitty metsäkäärmeen pää.
