Korvikefiguja necron armeijaan
Korvikefiguja necron armeijaan
Päätin alkaa keräämään Necroneita. Armeijani tulee koostumaan Deceiveristä, paristakymmenestä warrusta, lukuisista scarabeista ja yhdeksästä tomb spyderistä. Nopeutta ja isoja mörköjä siis haetaan pelillisisesti.
En ole vielä lyönyt lukkoon tulenko keräämään Deceiverin harhaanjohdettuja hulluja vai Void Dragonin konemaisia seuraajia.
En mitenkään haluaisi maalata GW:n tylsiä warruja, scarabeja tai tomb spydereitä. Myös C'tanin valinnalla haluaisin kerättää huomiota, enkä alentua käyttämään perinteistä Deceiveriä. Kerään tähän ensimmäiseen viestiin teidän ehdotuksianne ja ideoitanne.
Deceiver
Ajattelin, että Deceiverini olisi ihmisen kokoinen, seisoo vuorella, ja kantaa moosesmaisesti kahta savista taulua tai sitten jumalallisessa valossa piehtaroiva profeetta
Void Dragon
Jättiläsimäinen kaapuihin pukeutunut hemmo lukuisilla ylimääräisillä raajoilla
Deceiverin Warrut
Kultisteja eri kansoista (mm. Dark Angel sergeant, örkkishamaanit, Sisters of Battle, Flagellantit, Redemptionistit ym. kaapuhihhulit) Metallisia palvelijoita
Void Dragonin warrut
Ase- tavisservitoreja
Scarabit
Vitsauksia?
Deceiverin Tomb spyderit
Metallisia enkeleitä ja Celestine The Living Saint
Void Dragonin Tomb spyderit
Jättiläsimäisiä aseservitoreja

Viimeksi muokannut Tanan, Su 12.02.2006 07:01. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
-
nakki ukko
- Viestit: 255
- Liittynyt: La 24.12.2005 22:19
-
Rännien ritari
- Viestit: 12
- Liittynyt: Ti 01.11.2005 11:15
- Paikkakunta: Tampere/Rovaniemi
Enkelit lisätty. Taivaallinen armeija -teemaa selvennetty.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
- Z7-852
- Taisteluraporttikilpailun voittaja
- Viestit: 3568
- Liittynyt: Su 26.09.2004 18:49
- Paikkakunta: Jyväskylä/Pyhtää
Void Dragon on Eldareiden lennokki.
Mutta itse ideana tämä on tosi hauska mutta sinun tulisi konvertata noista enkeleistä enemmän konemaisia (kone siivet, johtoja, putkia, stuff like that).
Ja jos haluat hieman koomisemman näkökulman niin pikkukoppiksina voisi olla kaikkia pikku-kodinkoneita (kuten silitysrautoja and such). Tietysti vakavammassa listassa niitä voisivat esittää joko mob (joukko pieniä heikkoja robotteja) tai tietysti normaaleja scarabit ovat mahdollisuus.

C'tanien ideaa selvennetty ja pari linkkiä erinäisiin figuihin.
Oulun Höyryliiga Ropeconissa (taas). Katso raportti ja kuvat!
Olen nähnyt kuvia erään hemmon Necron-armeijasta mikä oli kokonaan itse kyhätty. Soturit ja muut oli luotu yli jääneistä elektroniikkaosista ja muusta sähkötekniikan sälästä ja sitten maalattu. Näytti ihan siltä kuin örkkien hullu Mekboy olisi rakentanut robottiarmeijan.
Jos raaka voima ei toimi käytät sitä vain liian vähän.
-Vanha sananlasku IG:ssä
-Vanha sananlasku IG:ssä
- Apocalypse
- Viestit: 403
- Liittynyt: Pe 23.12.2005 17:39
- Paikkakunta: Jyväskylä
speltulhu voisinko saada kuvaa niistä?
itse asiaan sitten. eli hieno ajatus ja itse tekisin void dragonin palvelijoita armeijakseni =)
tuosta ideasta voisi tehdä vähän ehkä hauksemmankin. Niinkuin sculptaisit vaikka pieniä silitysrautoja ja käyttäisit niitä scarabeina =) tai vaikka sculptaisit pieniä roskapönttöjä ja käyttäisit niitä joinakin. Se olisi varmasti vastustajastasi huvittavaa. Silloin vastustajasi ei ota ehkä sinua vakavasti ja pääset yllättämään hänet.
hohhoijaa tulipas taas pälpätettyä

täsä, ton tilalle http://uk.games-workshop.com/storefront ... orignav=10Deceiverin Tomb spyderit
... Celestine The Living Saint
tämä:
http://uk.games-workshop.com/storefront ... &orignav=9
http://www.bluetablepainting.com/view_i ... imgID=2372
pahoittelen että en löytänyt neil hodgsonin näytetyötä tuosta pyhimyksestä.
40K Kaaos deemonit lista 1500pts W=3 D=1 L=0
40K Tonnipojat "2 prinssiä+Oblit" lista 1000-1750pts W=9 D=3 L=4
40K Necronit 1500pts W=2 D=1 L=1
40K Tonnipojat "2 prinssiä+Oblit" lista 1000-1750pts W=9 D=3 L=4
40K Necronit 1500pts W=2 D=1 L=1
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Eikä ole. Void Dragon on eldarien piraattijoukko, joka käyttää omaa malliaan Phoenix-pommittajasta (eli Void Dragon Phoenixia). Void Dragonit taistelevat maksua vastaan sekä craftworld eldarien että pimeiden serkkujensa hyväksi. Ensimmäinen maininta Void Dragoneista muuten löytyy jo Rogue Traderin sääntökirjasta.Z7-852 kirjoitti:Void Dragon on Eldareiden lennokki.
On yleinen virhe nimittää C'Tan Dragonia Void Dragoniksi - virhe löytyy jopa Wikipediasta.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.