Blood Dragon Vampyyrit & Co.
Blood Dragon Vampyyrit & Co.
Eli mahdollisesti tulevana FB-pelaajana himottaisi tuo blood dragon vampyyri-porukka. Tähän haluaisin yhden Vampyyri-lordin Winged Nightmarella, ja mietinkin, että onko tällainen ratkaisu fiksu. Oletan, että kuolee helpommin kuin johonkin yksikköön upotettuna, ja muistelisin, että vampire countseilla pelattaessa lordin kuolemasta seuraa miltei koko armeijan hajoaminen. Eli siis ns. "tyyli-listaa" suunnittelen, mutta en tiedä viitsinkö, jos kyseessä on jotenkin äärimmäisen hasardi valinta.
Lordin lisäksi mietin muutamaa kasaa black knighteja, eli tällaista epäkuolleet ritarit hommaa.
Lordin lisäksi mietin muutamaa kasaa black knighteja, eli tällaista epäkuolleet ritarit hommaa.
Onhan se siivekäs painajainen ihan kiva ratkaisu, mutta kärsii samasta kuin griffonit ja hippogriffit, eli armorin puutteesta johtuen pienikin jousiampujayksikkö voi tiputtaa sen. Lohikäärmettä kannattaa myös harkita, joskin se vie paikan yhdeltä necromancerilta.
Muuhun listaan sitten ritareita, ritareita ja susia.
Kyllä Blood Dragoneilla pärjäilee. Ei siitä kovin juustoa saa väännettyä, mutta kyllä hyvällä listalla luulisi pärjäävän.
Muuhun listaan sitten ritareita, ritareita ja susia.
Kyllä Blood Dragoneilla pärjäilee. Ei siitä kovin juustoa saa väännettyä, mutta kyllä hyvällä listalla luulisi pärjäävän.
Toimii tyylivalintana... saattaa jopa aiheuttaa varsin paljon harmaita hiuksia kaveriporukkapeleissä.. 
Kustannustehokas se välttämättä ei ole toki. Mutta ihan pätevä valinta
Ja mustat ritarit toimii aina. Varsin halpaa fearia lancella ja kakkosen savella. Yksi lempiyksiköistäni VC armeijassa.
Kustannustehokas se välttämättä ei ole toki. Mutta ihan pätevä valinta
Ja mustat ritarit toimii aina. Varsin halpaa fearia lancella ja kakkosen savella. Yksi lempiyksiköistäni VC armeijassa.
"Minun hautaani vartioi tuulenhenkäys kevyt
minun hautaani vartioi pisara aamukastetta.
Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia,
minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa"
minun hautaani vartioi pisara aamukastetta.
Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia,
minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa"
Olen itse pelannut parissa turnauksessa BD-vampyyrilla ja winged nightmarella ja voin sanoa että se tippuu kuin kyyhkynen jos siihen edes mulkaisee mutta mikäli onnistut pitämään sen hengissä on se käytännössä lohikäärmeen veroinen piikki vastustajan lihassa. Tooled-up BD vampyyrillä tappo voimaa riittää jo useiden toisten armeijoiden sankareiden verran.
Mikäli siis onnistut pitämään siivekkään painajaisesi poissa vihollisen tulivoimalta ensimmäiset kaksi vuoroa niin luulisi sinun olevan vahvoilla. Vampyyrisi voi kuitenkin taikoa yhdessä necrojen kanssa lurkki blokkeja erilaisia missile trooppeja ahdistelemaan ja tekemään lordillesi elämästä helppoa. Lähitaisteluun pääsessa kannattaa AINA estää vastustajasta lyömästä takaisin koska jopa pari str4 tai useampi str3 isku riittää pudottamaan nightmaren. Sinun täytyy siis asetella WN rynnäkössä niin että saat kaikki base contactissa olevat vastustajat hengiltä ennen takaisin lyöntejä.
Itse käytin tällaista versiota:
BD Lord - Winged Nightmare, lance, Enchanted Shield, full plate, Red Fury, Crown of Damnation, Heart Piercing, lvl 3 caster
Taikoo, lyö ja kestää mukavasti, parissa pelissä tuli mokattua ld 10 stupidity mutta eipä tainnut olla yhdessäkään kriittisessä kohdassa. Itse pidän ihan keskiverto valintana mikäli haluaa halvan ja nopean lordin monsterin selässä levittämässä terroria.

- Sir_Jarkko
- Viestit: 201
- Liittynyt: Pe 09.09.2005 21:22
- Paikkakunta: Joensuu
Niin niin, ihan mukavahan tuo paperissa on, mutta ottaen huomioon että Hra. painajainen ei saa minkäänlaista suojaa ampumista vastaan, kyllähän sitä töfnesiä löytyy vitosen verran, mutta kaikki mikä olisi tulossa läpi myös tulee läpi. Kärmes saisi sitten jopa panssariseiviä näille hammastikuille. Lisäksi ampumiseen, Terror, us ja Ws eivät tietääkseni hirmuisesti vaikuta sen haltianuolen läpäisyyn, panssari ja wardi kylläkin. Ottaen huomioon että painajainen on vielä Monster Mount...Kelffi kirjoitti:Ws4, s6 chargatessa, terror, lentää, us5 kovaa lyövän vampyyrin kanssa ja halvempi&parempi kuin zombie dragon IMO. Ei tuossa mitään vikaa ole, varsinkin kun kaveripelejä pelaat.
Itse en oikein näe hohtoa Vamppyyrilordeissa, ottaisin hlö.koht. kreivin tai kreivittären, mutta mielipiteistä on turha ruveta kiistelemään.
Siivekäs Painajainen on toki tyylivalinta, mutta näkemäni ja lukemani mukaan, Kärmes ajaa asiansa paremmin.
"From the blizzards under northern sky I hail!"
- puolisukeltaja
- Viestit: 1007
- Liittynyt: To 09.01.2003 16:42
- Paikkakunta: Lappeenranta
Zombia Dragonilla on myös 6 haavaa, toisin kuin painajaisella. Huono puoli on, että se vie sen hero-paikan, mutta eipä tuon lordin kanssa muutenkaan mitään summonhordea saa.Kelffi kirjoitti:Zombie dragoniltakaan ei löydy 5+ savea parempaa tosin sillä on t6. Ja ainahan invocation of nekeh on keksitty.
Ja -1 osumiseen, zombadragoni kun on.. Tuo + lento + terror on sen parhaat ominaisuudet kyllä.. Ennemmin sitä lähitaistelussa viettää aikaansa BD lordin kanssa kuin jollain breathweponilla turhailuun.NiTRONE kirjoitti:Itse olen loharin kannalla, koska sillä on parempi save, isompi T ja breath-isku. Mutta kyllähän se vie sen yhden(1) hero slotin, mikä ei minua ainakaan haittaa, sillä onhan kyseessä lohari