[40K-kisatarina] Ja niin karkoitti jne.

[Cannonball]

Ja niin karkoitti keisari kaiken myötätuntonsa...



Lucia huohotti hikisenä poteron pohjalla. Hänen pitkät, mustat ja kiiltävät hiuksensa levisivät viuhkamaisesti kalpealle iholle peittäen päärynämäiset rinnat häveliäästi ja lainehtivat keisarillisen kaartin univormun takilla, jonka päällä hän maksi. Kalju, tummaihoinen ja ihanan lihaksikas kaartilainen kyhjötti ahtaassa tilassa hajareisin hänen yllään keplotellen housujaan jalkaansa. Lucia sulki siniset silmänsä ja keskittyi rauhoittumaan. Täyteläisen poven kohoileminen asettui hiljalleen. Kun hän lopulta oli rauhoittunut, pelkkä ajatussingaali riitti, aivojen lähettämä sähköinen impulssi tiettyyn hermoon, ja rannetuiksi ynnä saappaiksi vetäytynyt Voimpanssari ikään kuin virtasi niistä ja ympäröi hänet taas läpäisemättömällä metallikerroksella. Lucia poimi pultterinsa ja vilkaisi kaartilaista, jonka nimeä ei edes tiennyt, ja ponkaisi ylös puolitoistametrisestä poterosta. Ei liikettä näkyvillä. Vain mustaa kivimurskaa ja kaukaisuudessa kohoava jättiläispyrämidi, joka oli heidän kohteenaan tällä kirotulla planeetalla. Lucia vilkaisi vielä kaartilaista, joka oli jäänyt tuijottamaan hänen peräänsä, ja luki pikaisen rukouksen sen alamaailman mekaanikon puolesta, jolle oli maksanut hyvin kyvystä 'sammuttaa' voimapanssarinsa, sekä muutamista täysin ohjesäännön selibaatin vastaisisita modifikaatioista panssarinsa jalkojen yhtymäkohtaan sekä rintojen kuppipanssareihin. Limanuljaska teki vain yhden virheen: hän koetti kiristää Luciaa. Pultterinlaukaus päästä läpi oli hoitanut mokoman.

Lucia oli kävellyt lyhyen menneidenmuistelutuokionsa aikana takaisin kohti linjoja. poterossa majaillut sotilas oli etuvartiossa, joka oli mainio paikka yksinäisten vartijoiden metsästämiseen. Kaartin kuri ei antanut paljon sijaa naispuolisten sotilaiden kanssa pelehtimiseen, mikä piti sotilaita ainaisessa puutteessa ja teki heistä erinomaisia kohteita. Lucia saapui etulinjan tankkivarikolle, mustien kalliopaasien väliin piilotetulle sekaiselle alueelle täynnä työkaluja, kaartin tankkeja, polttoainetynnyreitä ja ammusvarastoja. Itse kaaoskin oli hyvässä järjestyksessä tähän paikkaan verrattuna. lucian katse osui paidattomaan mekaanikkoon, jonka kiinteillä lihaksilla akselirasva kiilteli. Huuliaan lipoen hän kääntyi kulkemaan tämän suuntaan.



Puoli tuntia myöhemmin Lucia asteli ulos erään peltisen ammusvarastohökkelin takaovesta hiuksiaan sukien. Nyt hän pysyisi terävänä taas muutaman tunnin. Varikon takalinjojen puoleiselta laidalta oli vaivaine kilometri juoksuhautaa pitkin komentobunkkerille. Aikoessaan juuri loikata alas juoksuhautaan huomasi hän kauempana Inkvisiittorin puhuvan matalalla äänellä korkea-arvoiselle mekaanikolle. Inkvisiittori oli tyypillinen tapaus: kotkan nenän, korkea, soikea pää ja pitkähkö, valkoinen tukka, joka oli yllättävästi pistetty radikaalille poninhännälle. Mekaanikkoupseeri oli lyhyt, tukevahko ja hänen kasvojaan peittivät muhkeat viikset. Taistelutankki ajoi Lucian ja keskusteluparin väliin. Hetkeäkään epäröimättä Lucia heittäytyi, kierähti tankin alle ja tarttui pohjarakenteisiin. Tankki pysähtyi keskustelijoiden viereen odottamaan, että kuljettaja ehti kiirehtää ulos ja avat tallin ovet. Lucia ehti kuulla pätkän keskustelua:

"...kiinnosta viiksikarvasi vertaa vakuuttelunne teidän ja miestenne pidättyväisyydestä. Haluan vain tietää, mikäli näette sisaren tai veljen touhuavan jotain epäilyttävää."

"Eieieiei, ei täällä mitään epäilyttävää tapahdu, me täällä kunnioitamme Pyhää Keisaria, Hänen valonsa meitä opastakoon, eikä täällä näin ollen löydy mitään..."

Tähän inkvisiittori ärähtää jo ilmeisen ärtyneenä, kotkannenä värähdellen:"Minun puolestani saatte miehinenne vaikka harrastaa peräaukkojenne venytystä keskenänne! Sen estäminen on ordo hereticuksen tehtävä. Mutta jos täällä jotain tapahtuu ja minä saan siitä selville, niin teloitutan teidät ennen kuin etsin syylliset käsiini. Jos tiedätte mitään, niin voitte..."

Tässä vaiheessa tankki, jonka alla Lucia roikkui, ajoi kuraa roiskutellen sisään pellistä kyhättyyn hökötykseen. Lucia odotti miehistön lähdettyä vielä vartin, enne kuin ketterästi kierähti tankin alta pois. Hän raotti hiljaa takaovea ja kurkisti ulos. Vain musta kivimurskaerämaa, ei liikettä. Hän harppoi juoksuhautaan ja suuntasi komentobunkkerille, potkien kaartialisia pois tieltään alitajuisesti ajatellen samalla kiihkeästi kulmat kurtussa. Hänen olisi oltava varovainen. Ei enää neljää miestä päivässä, täytyisi vähentää korkeintaan kahteen. Tietoisuus tulevasta niukkuudesta painoi jo mielialaa alas. Lucian potkuihin tuli lisää kipakuutta, ja taisi hän kerran kuulla luun murtuvan potkaistessaan liian hidasta kaartilaista kylkeen. Kaaokseen ollos kirottu koko Ordo Selibatum, Lucia ajatteli ohjatessaan lisää tehoa panssarinsa erikoismodifikaatioihin.



Tilannehan planeetalla oli seuraavanlainen: Keisarillisen Laivaston tiedustelualus oli paikantanut taas yhden Necronien hautamaailman, jolla onnekkaasti oli hengitettävissä oleva ilmakehä. Kyseinen tiedustelualus, kolmanen luokan korvetti "Keisarin Suojelema", ehti juuri lähettää tiedot ja koordinaatit, ennen kuin tyhjästä ilmestyvä alus räjäytti sen kappaleiksi yhdellä laukauksella. Pikainen ristiretki seurasi. Suurehko Taistelusisarten joukko oli lähettyvillä ja koska he vaativat päästä mukaan ja joukkoja ei oltu ehditty kerätä tarpeeksi, suostui ristiretken sotilasjohto liittämään sisaret mukaan ja muodostamaan heistä kiilat 15,16,17 ja 27. Kokonaisuudessaan planeetalle laskeutui viisitoista Kaartin rykmenttiä, kaksi komppaniaa mariineja ja viisi komppaniaa sisaria. hautakompleksit tuhottiin järjestelmällisesti, ja nyt viimeinen, kaikkein isoin, oli jäljellä. Kompleksi kätkeytyi keisarin palatsin kokoiseen pyramidiin, jota pommitukset eivät saavuttaneet. Sitä suojasi jonkinlainen planetaarinen suojakilpi. Niinpä maajoukkojen oli tehtävä likainen työ... taas. Pääesikunnan suunnitelmat olivatkin saapuneet sektorin komentobunkkeriin, ja Lucian saapuessa paikalle taktinen suunnittelu kävi kiivaana.

Sektorin kaartin takninen johtaja Krauz väitteli juuri johtavan avaruusmariinitaktikon, Odysseyksen, kanssa.

"Haluat käyttää tankkejani kilpenä! KILPENÄ! Kaksi tuhatta konetta täynnä tuhovoimaa! Kaksitoista tuhatta ihmishenkeä! Ja sinä haluat, että ne ajavat kiltisti edellä ja tulevat ammutuiksi!"

Krauzin kuivilta huulilta lenteli sylkeä hänen karjuessaan arpinen, nenätön naama punaisena Odysseukselle.

"Jalkaväki tarvitsee suojaa!", Odysseus karjaisi keskettäen Karuzin kiivaan vuodatuksen. "Tankit eivät voi puhdistaa pyramidia sisältä, siihen tarvitaan jalkaväkeä! PALJON jalkaväkeä. On tärkeää, että jalkaväkeä pääsee perille mahdollisimman paljon."

Lucia astui esiin ovenpielien varjosta. "Hyvää iltaa hyvät herrat." Krauz ei edes vaivautunut noteeraamaan häntä, Odysseus soi hänelle vain kylmän vilkaisun. Lucian pieni suu mutristui, hänen ärtymyksensä kasvoi.

Juuri kun miestaktikot avasivat suunsa karjuakseen taas toisilleen, hän huudahti.

"Mutta ratkaisu ongelmiinne makaa silmienne edessä! Alasektorin 9 laitamilta on pääsy suurehkoon rotkoon, joka on teknopappien mukaan katveessa noin kolmelta neljännekseltä pyramidin puolustuslaitteista."

Kummatkin kääntyivät katsomaan häntä. Odysseuksen katse olisi voinut jäädyttää vaikka warpin, mutta Kurz kysyi selvästi kiinnostuneena: "Mitä siis ehdotat?"

"niin yksinkertaista, että jopa mariini tajuaisi sen", Lucia vastasi omahyväisesti hymyillen. Hän nautti kaikkien miestaktikoiden voittamisesta, mutta hän rakasti mariinien nöyryyttämistä. Se jäi toiseksi vain miesten kanssa pelehtimiselle. Mariineilla oli kyllä hyvät lihakset, sääli että useimmta olivat impotentteja... Ei, keskity! Vastahan pidit hauskaa sen mekaanikon kanssa!

"Ei tyttö tiedä, näethän nyt. Ehdotan, että..."

Kuinka mariininkuvatus kehtasi! TYTTÖ! Lucia olisi voinut olla hänen isoäitinsä ja oli silti yhtä kaunis kuin oli ollut parikymppisenä!

"Sinä et ehdota mitään!", Lucia kivahti. Odysseys keskeytti ja näytti niin järkyttyneeltä kuin yli-ihminen vain voi, eli tässä tapauksessa lievästi yllättyneeltä. "Tankit etenevät jalkaväen edessä kuten oli suunniteltu. Sisaret ja kaartilaiset kulkevat kuitenkin rotkoa pitkin, joten jalkaväen tappio-odotukset minimalisoituvat, ja ajoneuvo-osastonkin tappiot pienenevät strategisesti hyväksyttäviin mittasuhteisiin." Krauz nyökkäili hyväksyvästi, Odysseus odotteli omiensa osaa mielenkiinnottoman näköisenä. Lucian hymy muuttui ilkikuriseksi kun hän ajatteli tulossa olevaa.

"Mitä mariineihin tulee, he voivat odottaa selustassa. Kun olemme päässeet lähelle ja aliminoineet keskitetyllä tulituksella puolustusaseet, voivat heidän liidokkinsa kantaa heidät nopeasti paikalle, tulittaa reikiä pyramidin ulkopintaan ja laskea heidät siitä sisään."

Nyt oli Odysseuksen vuoro näyttää raivostuneelta. Heidän olisi tarkoitus odotella selustassa välttäen taistelua, ja saapua paikalle vasta sen loputtua. Kaikki huoneessa olijat tiesivät aivan yhtä hyvin, että ainoa syy sille, että Necronien hyökkäykset olivat loppuneet, oli se, että kaikki olivat romuttuneet niin pahasti, ettei niitä ihan heti saatu takaisin kentälle, jotne puolustusaseistuksen jälkeen vastarinta tulisi olemaan minimaalista.

"Vastustan suunnitelmaasi, sisar.", Odysseus yllättäen sanoi tyynesti ja virallisen kuuloisesti, nostaen kätensä.

"Vai niin.", tokaisi Lucia. "Siis virallinen äänestys suunnitelmastani. Hyvä on. Suunnitelma on omani, enkä voi äänestää sitä. Toinen suunnitelma on Odysseyksen... Taidanpa äänestä tyhjää." Samalla Lucia loi pilkallisen silmäyksen mariineihin.

"Sisar, kannatan suunnitelmaasi", lausui Kurz nostaen kätensä. Kaikki kolme päätaktikkoa olivat äänestäneet, ja jokaisen taktikon organisaation eri osastojen äänestys alkoi. Yllätyksettömästi kaartin pansaarimiesten, jalkaväen, tykistön, lennoston ja huollon edustajat äänestivät Luciaa. Myös sisarten vastaavat organisaatioedustajat antoivat hänelle tukensa. Mariinien riviesisä oli hajannusta. Mariinien jalkaväen, panssarimiesten ja lentäjien äänet menivät häntä vastaan. Huotlo ja laivasto kuitenkin äänestivät tyhjää. Huolimatta siis siitä, mariineilla oli takisissa asioissa kolme ääntä, sisarilla kaksi ja kaartilaislla vain yksi, Lucian suunnitelma hyväksyttiin äänin 16 puolesta ja 12 vastaan.



Lucia katseli itsetyytyväisesti poistuvien mariinien perään. Hän ei kuitenkaan jaksanut kauaa keskittyä, ja hortoili kauemmas juoksuhaudassa ajatellen vain, kuinka tarvitsi taas miestä. Kaartilaiset ja siaret ajelehtivat ohi, eikä hän edes humannut heidän tervehdyksiään. Häne ei edes huomannut, minne suuntasi. Sitten hän huomasi Kurzin käymässä sisään yksityiseen luksusbunkkeriinsa. Himo otti taas vallan, ja sen enempää ajattelematta Lucia lähestyi häntä nopeasti takaapäin. Kurz ehti kääntyä, mutta Lucia lukitsi hänen kätensä sivuille omillaan ja painoi huulensa intohimoisesti tämän huulia vasten, tuupaten tämän samalaa sisään. ovi sulkeutui heidän takanaan, ja Kurz oli jo lopettanut rimpuilunsa ja vastasi suudelmaan. Lucia kieritteli kieltään miehen suussa ja käänsi päänsä yllättäen omiyuiseen asentoon, työntäen kielensä sinne minne se ei normaalisti ylettänyt. Hän oli keksinyt tämän ja koettanut sitä kerran kaartilaisen kanssa, mutta oli murtanut otsallaan miehen nenän. Kurz oli mainio koekaniini suuteluasentoa varten. Ei turhaa nenää tiellä. Vastahakoisesti Lucia irtaatui. Kurz huohotti. "Olipas... Olipas... Siis huhhuh. Hienoa.. hienoa työtä, pakko myöntää. paljon pitemmälle tässä ei kyllä päästä, mutta näyttää sinulla sentään tuon suun kanssa taitoja olevan" Mies hymyili ja riisui nopeasti vaatteensa istahtaen samalla pylvässänkynsä reunalle. "Noh, mistä kiikastaa?", hän tivasi. Lucia hymähti ja lähetii hermoimpulssin matkaan. Voimapanssari vetäytyi kuin vesilammikko pallon päältä, ja jälleen kerran hän oli pukeutunut vain rannetukiinsa ja saappaisiinsa. Kurz näytti tyrmistyneeltä. "Eihän.. eihän tuota ole tarkoitus saada koskaan pois! Ja selibaattilupaus!?"

Lucia hyppäsi Kurzin päälle hajareisin, kaataen tämän sänkyyn kiljuen samalla: "Hittoon selibaattilupaukset!"



Aamulla Kurz katseli bunkkerinsa ovelta Lucian loittonevaa hahmoa. Keisari, kuinka häntä väsytti. Nainen oli pitänyt häntä hereillä koko yön, ratsastaen kerta kerralta villimmin... pimeällä teknologialla 'korjailtuja' voimapanssareita, rikottuja selibaattilupauksia ja varmasti jopa inkvisition välttelyä! Nainenhan oli kerettiläinen! Hänen velvollisuutensa olisi ottaa yhteyttä siihen haukannenäiseen Ordo Selibatumin inkvisiittoriin, joka oli eilen kysellyt kaikenlaista. Se oli hänen velvollisuutensa keisarillisen kaartin everstinä! Hän vilkaisi vielä, kuinka Lucia loikkas ylös juoksuhaudasta ja katosi jonnekkin sen ulkopuolelle valmistelemaan hyökkäystä. Miten takamus voikin näyttää keinuvan, vaikka on pukeutunut voimahaarniskaan! Ja hän oli luvannut tulla takaisin... Ehkäpä sitä voisi paljastaa hänet vasta huomenna. Tai ylihuomenna...



Lucia oli tapansa mukaan Kurzin jokailtaisen tapaamisen jälkeen kellistänyt ainakin kaksi muuta miestä päivässä. Jatkuvan etenemisen vaiheessa ei paljon enempään pystyisikään, etenkään kun se inkvisiittorin pirulainen oli tullut yhä vamremmaksi siitä, että muutaman sisaren ryhmä harjoitti haureuksia. Lucia tunsi itsensä samaan aikaan imarrelluksi siitä, että inkvisiittori uskoi,ettei yksi henkilö voinut aiheuttaa kaikkia hänen seikkailuistaan syntyneitä huhuja, mutta samalla tunsi olonsa uhatuksi, koska inkvisiittori tuntui saavan huhut tietoonsa yhä nopeammin. Hän oli vältellyt inkvisiittoria, ja koettanut pärjätä niin vähillä miesseikkailuilla kuin mahdollista. Kaksi plus Kurz per päivä vakiintui hänen parhaaksi saavutuksekseen, ja silloinkin hän oli ympäri vuorokauden äreä, ja oli taas käytellyt hansikkaaseen asennettua piilotettua nahkaruoskaa muutamaan kaartilaisvalloitukseensa. Se oli hänen tapansa purkaa stressiään. Nyt kuitenkin hän seisoi Kurtzin kanssa yli mioljoonan sotilaan tuijottamana jättiälaispyramidin valtavan pääoven edessä. Puolustusaseet oli tuhottu, ja mariinit olivat saapuneet. Minkään liiturin tykit eivät kuitenkaan pystyneet kaivamaan tarpeeksi syvää koloa pyramidiin, ja kaikki kraaterit umpeutuivat pikaisesti itsekseen. Kirottua xenosteknologiaa. Nyt kaikki pansaarituki, joke oli paikalle saatu, valmistautui yhteislaukaukseen kohti pääovea. Lucia ja Kurtz olivat henkilökohtaisten henkivartiostojensa kanssa parin tuhanne mariinin keskellä, valmiina siirtämään kenttäpäämajan pyramidin aulaan ja johtamaan sieltä käsin kaiken tärkeän laitteiston tuhoamista. Lucia mittaili katsellaan ovea, joka oli pari kilometriä leveä ja satakuntametriä korkea. Kurz kävi kiivaita keskusteluja holografinäytöillä ja kommunikaattorien kautta. hetken päästä hän vihdoin kääntyi Lucian puoleen, nyökkäsi, virnisti ja sanoi: "Merkistäsi."

Juuri silloin Lucia havaitsi inkvisiittorin. Hän raivasi tietään komentopaikkaa kohti, Luciaa kohti, mutta se ei ollut huomiota itseensä vetävä seikka. Mekaanikkoa, jonka Lucia oli kellistänyt, raahattiin hänen perässään kahleissa. Yksi inkvisiittorin alainen roikotti pussia, josta letkua pitkin valui suoraan mekaanikon suoneen kirkasta nestettä. Totuusseerumia, tahdon turruttava kemikaali. Lucia tunsi paniikin hitusten hiipivän tajuntaansa. Inkvisiittori huomasi hänet, osoitti ja sanoi jotain mekaanikolle, joka nyökkäsi. Inkvisiittori vetäisi kumpaanki käteensä pulttipistoolin ja ampui mekaanikon kuin ohimennen. Sitten hän kääntyi tuijottamaan kohti Luciaa, iskien jalkansa voimalla lähimmän tiellä olevan kaartilaisen vatsaan. Peko selässä kipristellen Lucia kääntyi kommunikaattorinsa puoleen ja huusi: "Jalkaväki! maastoutukaa!" Maa vavahti liki miljoonan kropan heittäytyessä maahan. Pölypilvi peitti neliökilometrien alueen. "Tulta!" Lukemattomia vaihtelevan kaliiperisia tykinammuksia ja pari tuhatta lasertykin sädettä raastoivat ovea. Ilman lämpötila kohosi nopeasti saunalämpötiloihin, ja korvia raastava särinä sekä liian monen desibelin räjähdykset peittivät kaiken äänen. Kaikki näyttivät karjuvan ääneen, etenkin inkvisiittori, joka toisella kädellään silmiään suojaten ja toisella kädellään sokeasti tulittaen ryntäsi yhä kohti. Sitten peineaalto osui heihin. Pystyssä horjahteleva, kultapanssarinen inkvisiittori nousi ilmaan paiskaantuen varmaan yli sata metriä taaksepäin. Kaikki peittyi pölyyn, monien kaartilaisten hiukset paloivat. Lucia tunsi ihonsa palaneen. Hän kuitenkin tiesi, että mikäli inkvisiittori olisi elossa, hänellä ei olisi paljon aikaa. Hän karjaisi kommunikaattoriinsa: "Etujoukot- Eteenpäin! Varmistakaa oven takainen tila!"

Ympärillä makoilleet mariinit, sisaret ja kaartilaiset pomppasivat pystyyn ja ryntäsivät eteenpäin. Suunnitelman mukaan aula piti ensin varmistaa, sitten komentajien piti vasta siirtyä sisään. inkvisiittorin ilmestyminen kuitenkin romutti kaikki suunnitelmat Lucian osalta. Hän ryntäsi eteenpäin vetäen Kurzia mukaansa. heidän henkivartiostonsa puolestaan seurasivat heitä. Kun Lucia retuuttii everstiä eteenpäin, tämä mumisi jotain siihen suuntaan että olisi liian vanha tämmöiseen, samalla kun pyyhki hiekkaa silmistään.

Oven takainen halli oli valtava. Sadat portaat ja hissit kiertelivät sen seiniä, jotka levittäytyivät kilometrikaupalla joka suuntaan. Lucia pysähtyi vasta ehdittyään hallin keskelle. "Tähän voimme perustaa komentopaikan." Hän jätti Kurzin pystyttämään pääkallonpaikkaa ja kommunikointiverkostoa samalla, kun otti itse kiikarit ja kääntyi tähyilemään kohti suuntaam josta oli saapunut. Oveen oli vääntynyt yli puolen kilometrin mittainen kaistale, josta harmaa- ja sinipukuista massaa virtasi siälle. Kultainen väläys pitäisi olla helppo havaita. lucia käänsi kiikareitaan äkkiä vähän takaisn päin. Tuolla. Inkvisiittori oli tulossa. Hän tiesi, että Lucia kulki komentoryhmän mukana, ei varmaan vaan ollut vielä arvannut, että hän oli toinen taistelun johtajista. Lucian aivot raksuttivat. Pitäisi äkkiä keksiä jokin keino, jolla inkvisiittorin saisi kuolleeksi ja sen saisi näyttämään onnettomuudelta!

Äkillinen räsähdys ja vihertävä salama löi katosta, kyntäen joukkojen keskellä. lisää slamia, kymmeniä niitä raastoi sisälle ehtineitä lähes vittäkymmentä tuhatta sotilasta, joka puolella. Ulkopuolella viheät energiapallot, joita pyramidin nyt tuhotut automaattipuolustukset olivat ampuneet, lentelivät taas ulkona, paistaen suuria alueita osumakohdan ympäriltä lasilevyiksi. Sitten keskitys loppui, mutta sisällä salamat jatkoivat tuhon kylvämistä. Sotilaat tulittivat villisti kattoa, turhaan. Ja pahin oli vasta tulossa. Kaartilaisupseerit Krauzin johdolla jakoivat kiivaita komentoja. Viestiliikenneverkko oli tukossa. kaikki sensorit hälyttivät, puoli miljoonaa erillistä energiasiluettia ilmaantui ympäri aluetta. Taivaalle ilmestyi konepirujen leijuvia temppeleitä, ja mekaanisia demoneita ilmaantui tyhjästä keskelle sekasortoista armeijaa aina vain enemmän. Jopa inkvisiittori oli pysähtynyt parin sadan metrin päähän kauhistelemaan lauennutta ansaa. Sitten hänen sijaintinsa peittyi vihreään salamointinn, ja kipinöiden laskeuduttua ei Lucia enää saanut häntä kiikarinnsa. Auki räjäytetty ovi ryhtyi kuroutumaan umpeen kuin irvokas, metallinen ja nopeutettu malli haavan sulkeutumisesta. Kolkon kolahduksen saattelemana se lopulta kuroutui loppuun saakka, murskaten niin kaartilaisia kuin mariinejakin. he olivat ansassa, ja valoa tuli vain jatkuvasta, kiivaasta tulitaistelusta. Maillmä täyttyi kirkkaalla vihreällä valolla, ja Lucian koko aistimaailma tuntui keskittyvän vain näköön ja kipuun. Se loppui yhtä äkisti kuin oli alkanutkin, mutta lucia haistoi silti itsestään kohoavan palaneen lihan hajun. Hän kosketti palanutta päälakeaan. Kaikki ihanan pitkät, mustat suortuvat olivat poissa. Kurz kömpi parin viestimiehen ruumiin alta selvästi vahingoittumattomana, napaten mukaansa samalla maassa lojuvan pultterin, johon oli kiinnitetty kertakäyttösulatin. Luciakin kokosi itsensä ja lähti pultteri toisessa ja kommunikaattori toisessa kädessään Kurtzin mukaan.

"Täytyy päästä hallin toiselle puolelle! Sieltä voimme johtaa miehiä tunneleihin ja koettaa tuhota mahdolliset virtalähteet! Se on ainoa mahdollisuutemme!"

Lucia oli vastaamassa, kun eteen yllättäen ilmaantui yksi konepiruista. Nopeasti reagoiden kumpikin tulitti sitä pultterillaan. Ammukset kimmahtelivat sen metallirangasta, sitten yksi halkaisin keskellä rintaa olevan arkun muotoisen kappaleen. Kone haihtui kaatuessaan ilmaan ennen kuin osui maahan. Parivaljakko jatkoi matkaansa tulittaen paniikissa kaikkea vähänkään metallimieheltä näyttävää, teloittaen vahingossa ainakin kaksi mekaano-orjaa. Ylesikuvaa ei saanut, ja matka muuttui koko ajan epätoivoisemmaksi. Kaikkia viestitaajuuksia häirittiin, ja jossain vaiheessa Lucia heitti kommunikaattorillaan yhtä konetta päähän. Hallin lattiasta nousi kuitenkin hitaasti pylväitä, portaita, tasoja ja pilareita, ja koko valtava halli muuttui yhdyskuntakaupunkiakin pahemmaksi labyrintiksi. Lopulta he eivät enää jaksaneet, ja pultterin panoksetkin olivat melkein loppu. Toisiaan kädestä pitäen he kävivät syrjäiseen nurkkaan lepäämään.

Siinä hetken huohotettuaan heidän eteensä nousi yllättäen kultapanssariin pukeutnut, kotkannennäinen, yönäkölaseja pitävä jykevä hahmo pistooli kummassakin kädessä. Inkvisiittori, rintapanssari haljenneena, osoitti kumallakin pistoolilla Luciaa päähän. "Yksikään xenossaasta ei vie minulta kerettiläisen taloittamisen iloa! Sen minä vannoin, ja nyt, vihdoinkin, sainsinut!"

Lucia katseli kiihkeästi ympärilleen. Pultteri oli tyhjä, Krauz oli lamaantunut. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Sitten hön huomasi lähestyvän varjon. "Ehei, inkvisoottori. Näyttää siltä, että sinut saatiin ensin!"

Inkvisiittorin ilme muuttui salaman nopeasti voitonriemuisesta kysyvään, tuskaiseen ja sitten epäuskoiseen, kun suuri vihreä säde poraatui hänen selästään sisään ja rintalastan kohdalta ulos. inkvisiittori jäi horjumaan pystyyn, mutta tuhoojaksi kutsuttu leijuva Necron, joka oli ampunut, tuli ja ja löi häntä niin, että lävistetty ruumis lensi kaaressa monta metriä ja katosi näkyvistä. Lucia tuumi vihdoin päässeensä hänestä eroon, muttei uskonut kykenevänsä riemuitsemaan siitä kauan. Hän loikkasi kuitenkin pelkkä pultterin perä aseenaan tuhoojan kimppuun. Yksi lyönti, ja Lucia iskeentyi verta suustaan syljeskellen takaisin seinään. Tuhooja lähestyi, aikoen eilmeiseti lopettaa heidät molemmat. Kurz nosti pultterinsa ja tulitti viimeiset panokset. Turhaan. Sitten kuului naksahdus, ja Kurtz huudahti:

"Koetappas tuhota tämä!"

Sulattajan lämpösäde iski tuhoojaan, heitti sen voltilla taaksepäin ja porasi siihen reiän. Sitten se hajosi kappaleiksi, jotka tuttuun tapaan katosivat tyhjään.

"Se siitä sitten. Ei enää aseita", Kurtx totesi. "Tähän sitten taidetaan kuolla."

taistelun metelin yli kantautui ulvonnalta kuulostava huuto, josta sanat nipin napin erotti.: "Ihanat pikku herkkupalaseni, juoskaa, juoskaa! Ah kuinka makoisilta maistuttekaan. Olette lihonneet laitumella tarpeeksi kauan, oli jo aikakin johtaa mokomat karjaeläimet teuraalle!"

Ulvonta tuli vähitellen lähemmäksi. Suuri, leijuva hahamo, jonka ympärillä kaavun riekaleet pyörivät ja jonka pitkät kynnet teurastivat niin mariineja kuin kaartilaisiakin kuin niin liha, luu ja panssari olisi ollut pelkkää ilmaa. Sen hullu ulvonta tuli lähemmäksi. Se katosi hetkeksi näkyvisät, ja kun se lopulta näky taas, se leijuskeli aivan heidä eteensä nurkan takaa.

"Mitäs meillä tässä on? Naarsa ja koiras. Erinomaista, ne maistuvat niin makeilta kiihkoissaan! Rrakasstann rruuualla leikkimmmmissstää!"

Muutama niin nopea kynsien heilautus, ettei niitä saanut edes havaittua, ja Lucian voimahaarniska sekä Krauzin univormu lennähtivät riekaleina ja kappaleina lattialle.

"Ei käy päinsä, eihän koiras ole valmiina!"

Muutama pieni salama, jotka osuivat tiettyihin hermoihin, ja Krauz oli kuin impotensismin vastaisia lääkkeittä nauttinut. "Käykääpäs karja puuhiin, ei tässä ole koko päivää aikaa. Nälkää kalvaa!"

Typertyneenä Lucia kysyi Krauzilta: "Vielä viimeisen kerran? Ei kai siitä haittaakaan voi olla?" Kurz vain kohautti olkiaan. "Tähänhän me kuitenkin kuollaan. Anna mennä vaan, sinullehan ei taida tilanne olla mikään ongelma." Niinpä Lucia hyppäsi vielä kerran Krauzin päälle, suudellen tätä kaksimällään tavalla. Tämä kirvoitti perverssiltä olennolta kommentin: "Mielenkiintoista, tuo onkin minulle täysin uutta. Täytyypä tehdä testejä joltakulta, jolta poistan pään rustoulokkeen." Lucia ja Krauz olivat kuitenkin unohtaneet tilanteensa ja keskittyivät nauttimaan toisistaan vielä viimeisen kerran.

Lucia huohotti Krauzin korvaan: "On tämäkin tapa kuolla, mutta totta puhuen halusin aina kuolla ilman tuota rajoittavaa hökötystä päälläni. Ja juuri, kun tapasin miehen, joka on minulle muutakin kuin himoni hetkellinen tyydyttäjä. Olisin voinut... Elää kanssasi." Koko viisikymmenvuotisen elämänsä aikana Lucia vuodatti kyyneleitä nyt ensimmäistä kertaa.

"Aina, kun päätin ilmoittaa sinusta Inkvisitiolle... Aina, joka kerta, keksin jonkin syyn jolla vakuutella itselleni, ettei sitä tarvitse tehdä tänään, ja lykkäsin sen huomiseen. ja huomiseen ja humoseen ja jossain vaiheessa.. Lopetin sen ajattelemisen. Kohta kuolemme, ja nyt vasta tajuan: Rakastan sinua, Lucia! Rakastan sinua!"

"Oi Krauz."

Kenties tämä kuulostaa kliseeltä, muttä nämä olivat heidän viimeiset sanansa. He suutelivat yhtä intohimoista suudelmaa koko loppuelämänsä. Ja C'tan, tuo pirullisista luomuksista pirullisin ja perverssein, valmistautui silpomaan ja syomään heidän sielunsa heidä, kiihkonsa täyttymyksen huipulla, sillä orgasmin aikaisessa kiihkossa sielu on herkullisimmillaan. Mutta jollakulla oli toiset suunnitelmat.


Kiertoradalla laivaston lippulaivalla "Poseidon" koko operaation laivastokomentaja Straussheim ajatteli kiivaasti. Kaikki planeetan pinnalla oli menossa metsään. necroneja ilmestyi yhä lisää ja niitä tunki joka tuutista, ja nyt kaikki yhteydet olivat katkenneet. Pääpyramidia suojannut kilpi oli laajentunut, ja koko planeetta oli sen ympäröimä! Kaikki oli tuohoon tuomittu. Sitten kaikki näytöt välähtivät punaisiksi.

Skannausupseeri huusi näyttönsä ääreltä: "Energiapurkaus planeetan pinnalla! Vaikuttaa A-luokan exterminatus-torpedolta!"

"Kuka ampui!? Kuka idiootti tuhosi koko armeijamme!?"

"Yksikään laiva ei ilmoittaudu! Tietokoneet eivät rekisteröineet laukausta. Visuaalivahvistuksen mukaan kukaan ei ampunut! Eikä torpedo edes pääsisi suojan läpi."

Straussheim raapi hetken jykevää leukaansa ja haukahti sitten: "Astropaatti tänne ja äkkiä!" Hermostunut, pitkä ja laiha psyykikko astui sisään navigointihuoneesta odottaen käskyä.

"Astropaatti, skannaa psyykkisesti planeetta ja lähiavaruus!"

"Tahtonne on lakini, Amiraalin", psyykikko vastasi ja nosti sormet ohimoilleen. Melkein välittömästi hän karjaisi. Sitten hän kirkui ja sätki. Kaikki komentosillalla keskittyivät nyt häneen, muu toiminta lakkasi.
"EEEEEEAAAAAGH! Pyykkistä... AgH voimaa... Liikaa... se on psyykkinen iskuuUUUUUUGH!" Loppu oli pelkkää kirkumista. Äkillinen liekkien leimahdus, ja astropaatti hajosi tuhkaksi. Vain hänen kaapunsa tipahtivat lattialle. Straussheim ja "Neptunuksen" sekä muiden avruuslaivojen miehistöt voivat vain tuijottaa, kuinka valtavat räjähdykset levisivät ketjureaktiona ympäri planeetan pinnan.

Tulimuuri lähestyi idästä. Se pyyhkäisi yli ulkopuolisen taistelun loppuselvittelyjen, hajottaen tuhkaksi niin elävät, kuolleet kuin koneetkin. Pyramidi peittyi tulivaippaan, joka eteni mitään liituria tai alusta nopeammin. Sisällä pyramidin ulkoseinät kuumenivat hehkuvan punaisiksi, sitten oransseiksi ja hehkuvan valkoisiksi. Silloin Lucia ja Kurz kumpikin tulivat, yhtä aikaa, mutta C'tan ei edes mahtavan nopeutensa avustamana kyennyt heitä ajoissa teurastamaan, ennen kuin ulkoseinät räjähtivät, ja koko kompleksi hajosi tuhkaksi, mukaan lukien nämä kolme.

Taistelun arkistoon kirjattiin, että tuntematon psyykkinen voima aiheutti exterminatuksen, ja että kaikki planeetalla olleet kuolivat tehden sitä, mistä eniten pitivät: Taistellen Keisarin puolesta. Tiedä häntä, kuinka moneen tuo kuvaus päti, mutta yksi tietty, korkea-arvoinen taistelusisar ainakin kuoli tehden juuri sitä, mistä oli aina eniten nauttinut. Ja se psyykkinen voima?

Custodialaiskaartin ylipäällikkö katseli Keisarin äärimmilleen paisuneita, tykyttäviä ohimoita ja yhteen puristettuja nyrkkejä, ja pudisti heikosti päätään. Hyvin hellästi, hyvin varovasti, aivan kuin keisari olisi tehty hauraimmasta kristallista, hän pyyhki pienen verinoron Keisarinsa suupielestä. Hiljaa astuen hän käveli takaperin pois huoneesta ja antoi ovien sulkeutua. Kiireesti hän nousi seinän sisään kätketyt kierreportaat keisarin huoneen katon päälle, keisarin valtaistuinsalin korkeimpaan kohtaan ja julisti varta vasten suunnitellun akustiikan avulla kaikiin custodialaisten tiloihin kantavalla äänellä: "Pahin on ohi, mutta Keisari on uupunut. Tunnette kuvion, tehdään niin kuin viimeksi, salaisen protokollan mukaan. Ei yhtään vierailijaa, oli hakija kuka hyvänsä, seuraavaan kolmeen vuoteen! Ja lisätkää sitä tehoa valtaistuimeen!"



Kiva jos joku jaksoi lukeakin tänne saakka. Tällähän irtosi 7. sija, joka oli yksi ylimpiä "höyhensarjalaisten" saavutuksia. Siitä ylöspäin osannottajien pisteet nousivatkin jo melkein potenssiin. Mutta mutta, nyt olen saanut tuomion kirjoittajatovereiltani, on aika kuulla kansaa. Mitä mieltä te, tavalliset kansalaiset sekä kisaan osallistumattomat kynä-ääliöt olette tästä teoksesta. Soita nyt numeroon: 576846#576846 sotutopic, ja kerro mielipiteesi!
(13,75€/min, ei sis. ppm)

[Viikate]

Tähän mennessä kommentit on ilmeisesti annettu puhelimitse, mutta minä haluan seisoa erillään massasta ja kirjoitan!

Niin, no. Oli se ainakin sujuva tarina. Loppua kohti mentäessä juoni ja hahmot alkoivat jopa kiinnostaa. Eli tarinaa oli mukava lukea, se oli ihan viihdyttävä. Valitettavasti huumori ei ollut minusta nyt niin kauhean hauskaa ja fluffista nyt ei varmaan ole tarkoituskaan tämän yhteydessä puhua. Loppukin jätti aika sanattomaksi (minun lisäkseni myös taustalla cd-vetoisesti lauleskellut Marko Annala kehotti tässä vaiheessa säästämään sanoja...), eikä välttämättä hyvässä merkityksessä. Pakollinen huumorimiinus viimeisteli tarinan sijoituksen minun äänieni ulkopuolelle, mutta kyseessä olivat tosiaan hyvin pitkälle henkilökohtaiset syyt, eivät niinkään tarinan viat.

[Heretic]

hah haa...kyllä tuota luki....tässä ei kyllä fluffista ole välitetty pätkääkään mutta samapa tuo

[Dalamar]

hah haa...kyllä tuota luki....tässä ei kyllä fluffista ole välitetty pätkääkään mutta samapa tuo

Ai ei vai? Fluffiahan oli hyödynnetty tässä aivan loistavasti, kerrassaan rakastin tätä.

Koko idea oli niin mahtava. Uskomaton. Kiimainen sister of battle. Mikä sen parempaa?

Ordo Selibatus? Kerrassaan nerokasta, silkkaa älyn loistetta.

Tirkistelevä keisari lopussa? Kaunista.

Tämä oli vain... komea.

[Feeno]

Ei käy. Ei ainakaan minulle.

Arvasin oikeastaan jo tarinan alussa, kuka oli kirjoittajana (sillä muistin teidän nymphomaani Canonnes keskustelunne), ja tiesin mitä odottaa. Alku oli sinänsä ihan hyvä, kun seksillä ei pröystäilty. Akti kun oli mennyt jo ohi tarinan alussa eikä mekaanikon sessiota vaivauduttu kuvailemaan. Tässä vaiheessa tarina vaikutti vielä laadukkaalta ja odotin hyvää jatkoa, mutta jossain vaiheessa se vain töksähti.

Suunnitelmaa tehdessä ei käytetty juuri mitään muuta kuin dialogia, eikä kuvailua ollut nimeksikään. Tämä oli melko tylsää luettavaa. Kun taistelu taas alkoi, oli lukukokemus melko kauhea. Kaikki tapahtui hurjan nopeasti, kuvailua olisi saanut olla lisää, taistelun tapahtumat olivat välillä melko naurettavia (kuten kahakka destroyerin kanssa) ja inkvisiittorin pakoilu sai lähinnä humoristiset piirteet, jotka eivät kuitenkaan huvittaneet laisinkaan.

Pahinta kaikesta oli kuitenkin se C'tan... En voinut missään vaiheessa karistaa mielestäni sanaa "Jammu-setä", vaikka tässä tarinassa ei lapsiin kajottukaan. Seksiakti ja Kaatanan kommentit olivat kuin suoraan jostain halpispornofilmistä, eikä se iskenyt minuun ollenkaan.

Loppu jäi minulta vähän hämärään valoon, mutta mitäpä tuosta.

Lopuksi mainitsen vielä suuren sarjan kirjoitus- ja muotovirheitä, joita tarina (varsinkin loppu) oli melko pullollaan.

Kaiken kaikkiaan melko kauhea lukukokemus. Älä loukkaannu tästä, sillä tämä oli ilmeisesti vain minun henkilökohtainen ja jyrkkä mielipiteeni. Toiset pitävät, toiset eivät. Minä en.

[Purola]

sinänsä oikein ovela tarina, viimeiset rivit jossa kerrotttiin mitä Custodialaiskaarti teki, vetosi minuun erittäin hyvin enemmän sellaista. Loistavasti kuvailtu kohta.
Toisaalta, Nymfomaanit Taistelun Sisaret eivät ole ihan jokapäivästä lukemistoani..