Pelitilojen hankkiminen
Pelitilojen hankkiminen
Osalla porukasta onkin käytössä ulkopuolisia pelitiloja ja joku varmasti asiaan aiemmin jo tutustunut. Idea-tasolla pyöritelty ajatusta tilojen hankkimista, koska neliöt kotona maksavat. Lisäksi ulkopuolinen tila olisi parempi, koska se olisi koko porukan käytössä riippumatta talon omistajan menemisistä ja tulemisista.
Onko joku löytänyt muita tiloja kuin seurakunnat tai kaupunkien nuorisotoimen tilat? Onko tullut jotain opittua mahdollisesta hakuprosessista? Erityisesti kokemukset pääkaupunkiseudun tilanteista ovat arvokkaita, mutta monilta osin tietysti ongelmat&tilanteet ovat maanlaajuisia. Vuokratasosta olisi mukava saada infoa maanlaajuisesti noin suuntaa-antavana tietona.
Seurakunnat ja nuorisotoimien tilat sikäli haun ulkopuolella, että tilat ovat yleisiä, eikä korvamerkittyjä peliporukalle, joten tilojen vuokraaminen vapailta markkinoilta jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Koska ajatuksen takana on aikuiset työssäkäyvät ihmiset, jotka pääosin liikkuvat omalla autolla ei sijainnin tarvitse ola ihan prrima, mikä taas laskee vuokraa.

"I reject your reality and substitute my own!"
Adam Savage
Adam Savage
Yksi vaihtoehto sitten on se, että saa jonkin yrityksen tiloja suhteitten kautta ilmaisiksi käyttöön, mutta siihen tarvitaan suhteita. Niin ainakin tänne ollaan peliporukalle tilat saatu käyttöön, ja viellä ilmaitteeksi. Ainoa rajoitus on, että täytyy muistaa herrasmiesmäinen käytös kun siellä ollaan, mutta se ei ole ongelma.
Hammerheart kirjoitti: Ota mallia vaikka Gorkiporkista, Exocowboysta tai Ratovaarista.
- dead flesh penalty
- Viestit: 1453
- Liittynyt: To 11.03.2004 11:46
- Paikkakunta: Helsinki/Sonkajärvi, Iisalmen Gallia Cisalpina.
Sonkajärvellä tilat saatiin melkoisen epävirallisesti kunnantalon kellarista (löytyy biljardi-ja jalkapallopöytä, jääkaappi, säilytystilat kahdelle pelipöydälle, ja kaikki.) jossa toimii kerran viikossa nuorten ..no, kai sitä voi toiminnaksi sanoa.
Emme joudu maksamaan tästä mitään, emmekä ole rajoitettuja tiettyihin vuoroihin, joten väittäisin meillä olevan ihmeen hyvin pullat uunissa.
Tilat saatiin käytännössä kysymällä. Oman avaimen saaminen sitten kestikin noin puoli vuotta. Kunnan ihmiset eivät kai edes tiedä meistä, mutta tähän mennessä kukaan ei ole tullut valittamaan nuorten omasta toiminnasta. *heh*
Kunnan tilat lienevät tällaiseen paras ratkaisu, kunnilla kun yleensä on jonkinlainen rahasto nuorisotoiminnalle. Hyvillä perusteluilla voi jopa saada tukia yms. avuksi.

Mainituiksi eivät ole tulleet koulut, joilla on ylimääräistä tilaa käytössään. Valitettavasti taitaa vain olla niin, että koulut joutuvat perimään vuokraa tiloistaan. Toisaalta luokkahuoneiden kysyntä taitaa olla aika hiljaista, joten sopivasti asian esittämällä periaatteessa voisi saada käyttöönsä.
Samaa tietysti voisi yrittää muiden "järjestöjen" kanssa, joilla on oma organisaationsa ja omia tiloja jouten.
Riittävän kokoisella, säännöllisesti osallistuvalla peliporukalla pitäisi saada sen verran sivuun laitetuksi, että pienen vuokrankin voisi vuoroista maksaa.

Esimerkiksi vanhempainyhdistyksiltä voisi kysellä apuja jos koulu on niin vaikeuksissa että tosiaan kaipaa sitä vuokraa. Itellä ei ole tarvinnut kuin virallisen näköinen lappu kuntaan lähettää ja tiloja on saanut käyttää. Turnauskäyttöön tosin noin kahdesti vuodessa, säännölliset pelitilat voisivat olla eri juttu.
Kun osallistujat olisivat täysi-ikäisiä ja ideana saada privaattipelitila, missä ei tarvitsisi lukita kaikkea tavaraa tai viedä aina pois ovat koulut ja muut kunnalliset tilat sikäli poissuljettuja.
Katselin Oikotien kautta toimitiloja ja pk-seudulta irtoaisi reilu kymmenen neliötä 150-200 euroa kuussa , jolloin 10-15 jäsenellä vuosimaksu oli 120-200 hujakoilla, mikä ei taas ole ihan kauhean paha sijoitus pelitilasta, mikä oli käytössä 24H periaatteessa.
Se, että tilaan saisi 2-3 pelipöytää ja hiukan säilitystilaa olisi jo paljon.
Katselin Oikotien kautta toimitiloja ja pk-seudulta irtoaisi reilu kymmenen neliötä 150-200 euroa kuussa , jolloin 10-15 jäsenellä vuosimaksu oli 120-200 hujakoilla, mikä ei taas ole ihan kauhean paha sijoitus pelitilasta, mikä oli käytössä 24H periaatteessa.
Se, että tilaan saisi 2-3 pelipöytää ja hiukan säilitystilaa olisi jo paljon.
"I reject your reality and substitute my own!"
Adam Savage
Adam Savage
- ankara halla
- Valvoja
- Viestit: 1244
- Liittynyt: La 22.03.2003 20:41
- Paikkakunta: Helsinki
10 neliöön saa juuri sen yhden pöydän, naulakon ja parit tuolit joilla istua. mielellään tilaa pitäisi olla vähintään 15-25 neliötä, että saisi kaksi pöytää ja pelaajat mukavasti mahtumaan.
Meikäläiseltä löytyisi muuten yksi pöytä (Mustan Suden vanhoja turnauspöytiä) jonka voisin ilman maksua lainata heti käytöönne jos vain tilat saatte hankittua. Voisinpa mahdollisesti jopa liittyä kyseiseen kerhoon.

"Minä en kärsi mielisairaudesta, minä nautin joka hetkestä!"
En nyt muista oli laticus vai kenen kanssa juttelin että tuollainen ihan oikeasti tarvitaan. Se että saadaan esim 10 sitotunutta jamppaa maksamaan esim 30-40€/kk riittäisi jo mainittuun kahden pelipöydän tilaan. Voin järjestää vakuudet ja rahoituksen.(tosin sitten kyllä katson kenelle avaimia luovutetaan, tuttujan kanssa ei ongelmia tietenkään.)ankara halla kirjoitti:10 neliöön saa juuri sen yhden pöydän, naulakon ja parit tuolit joilla istua. mielellään tilaa pitäisi olla vähintään 15-25 neliötä, että saisi kaksi pöytää ja pelaajat mukavasti mahtumaan.
Meikäläiseltä löytyisi muuten yksi pöytä (Mustan Suden vanhoja turnauspöytiä) jonka voisin ilman maksua lainata heti käytöönne jos vain tilat saatte hankittua. Voisinpa mahdollisesti jopa liittyä kyseiseen kerhoon.
Minulta löytyy sitten muuta varustetta, penkkiä pöytää, maastoa, musasoitinta, what ever niin paljon kuin kohtuudella tarvitaan, nämä eivät ole ongelma.
Mutta kenellä olisi aikaa selvittää/löytää tila? Iceman?
I don’t know half of you half as well as I should like, and I like less than half of you half as well as you deserve.
- dead flesh penalty
- Viestit: 1453
- Liittynyt: To 11.03.2004 11:46
- Paikkakunta: Helsinki/Sonkajärvi, Iisalmen Gallia Cisalpina.
Peruskoulujen opettajilla on käsittääkseni myös oikeus palkalliseen kerhonpitoon, mikä voisi olla yksi sauma saada kolusta tilat ilmaisella. Jos koulussa on tarpeeksi paljon harrastajia ja opettaja jolla ei ole parempaa tekemistä, niin marginaalinen sauma on olemassa.
Paljon tosin paikallisista olosuhteista kiinni. ;|

Ensiksi pitäisi varmaan varmistaa onko tarpeeksi possea tulossa jotta varat riittää ylläpitoon. Sitten vielä noista kouluista. Vähän epävarmoja ovat, hyvinkäällä oli taannoin tiukka kädenvääntö saisiko esim. turnauksia järjestää koulussa. Siinä oli kaikenlaista typerää byrokratiaa tiellä, mutta uskoisin että kerhon järjestäminen olisi helpompaa kuin yksittäisen tapauksen.
- ankara halla
- Valvoja
- Viestit: 1244
- Liittynyt: La 22.03.2003 20:41
- Paikkakunta: Helsinki
Koulutilojen ongelma vain on juurikin se, että sinne on vähän paha jättää maastoa yms. vaan tila olisi lähes poikkeuksetta aina tyhjennettävä. Tämän lisäksi myös tilojen käyttö esim. sunnuntaina/pyhäpäivinä (mitkä muuten varmaan sopisivat useimmille aika hyvin) voisi olla kyseenalaista.
Mutta voin kyllä itsekkin pitää silmäni ja korvani auki jos jostain jotain sopivan kokoista ja hintaista tilaa sattuisi löytymään. Jos löytyy niin eihän sitä pakko ole heti vuokrata vaan sen jälkeen voisi alkaa keräämään nimiä (sitovaan) listaan ja katsoa riittääkö porukkaa.
Mutta voin kyllä itsekkin pitää silmäni ja korvani auki jos jostain jotain sopivan kokoista ja hintaista tilaa sattuisi löytymään. Jos löytyy niin eihän sitä pakko ole heti vuokrata vaan sen jälkeen voisi alkaa keräämään nimiä (sitovaan) listaan ja katsoa riittääkö porukkaa.
"Minä en kärsi mielisairaudesta, minä nautin joka hetkestä!"
Esimerkiksi tämä toimistotila Lauttasaaressa on 280/kk eli kymmenellä hengellä 28/muppi ja viidellätoista pääsee mukavaan parikymppiä per nuppi kuukaudessa.
Kauempana keskustasta ja pienempää näyttää löytyvän alkaen 150 euroa kuukaudessa.
Sellainen noin 15 henkeä olisi hyvä koko sekä rahallisesti että peliseuran monipuolisuuden takia. Toimistotilaa on pääkaupunkiseudulla runsaasti, joten kyse taitaa olla lähinnä sopivan tilan löytymisessä ja mieluisan porukan kasaamisessa.
Kauempana keskustasta ja pienempää näyttää löytyvän alkaen 150 euroa kuukaudessa.
Sellainen noin 15 henkeä olisi hyvä koko sekä rahallisesti että peliseuran monipuolisuuden takia. Toimistotilaa on pääkaupunkiseudulla runsaasti, joten kyse taitaa olla lähinnä sopivan tilan löytymisessä ja mieluisan porukan kasaamisessa.
"I reject your reality and substitute my own!"
Adam Savage
Adam Savage
Mukavaahan tuommoinen olisi, ongelmana on tosiaan se vakituinen porukka johon voi luottaa ja on aktiivisesti mukana, itse olen varmaan liian nuori teidän isojen poikien figupeleihin(ikävä kyllä) muuten idea on todella hyvä. Ongelmaksi varmaan muodostuu ennenpitkää vuorot. Jos on esim 15 ihmistä jakamassa yhtä pelitilaa ja suurin osa haluaisi varmasti pelata arki-iltaisin & viikonloppu päivisin, joutuisi siitä tehdä jonkinlaista vuorolistaa. Ja kun kuukaudessa on sen 4 viikonloppua tulisi varsinkin sunnuntaiksi varmaan melkoiset jonot.Iceman kirjoitti:Esimerkiksi tämä toimistotila Lauttasaaressa on 280/kk eli kymmenellä hengellä 28/muppi ja viidellätoista pääsee mukavaan parikymppiä per nuppi kuukaudessa.
Kauempana keskustasta ja pienempää näyttää löytyvän alkaen 150 euroa kuukaudessa.
Sellainen noin 15 henkeä olisi hyvä koko sekä rahallisesti että peliseuran monipuolisuuden takia. Toimistotilaa on pääkaupunkiseudulla runsaasti, joten kyse taitaa olla lähinnä sopivan tilan löytymisessä ja mieluisan porukan kasaamisessa.
Internal affairs inquiry? A court of impeachment? no! this is an inquisition.
Itse muistelen, että aikoinaan porukoillani oli Kuopiossa jonkun matkan päästä keskustasta vuokralla autotalli jonne mahtui isohkon puoleinen vene. Siis iso autotalli normaalissa kerrostalossa, johon vanhemmillani ei ollut mitään yhteyksiä. Kannattaakin ottaa selvää tälläisistä isommista autotalleista. Ne ovat oikeita huoneistoja halvempia, niihin saattaa monesti tulla vesi, ja sähköt on melkeinopä vakiona. Ongelma voi olla löytää tällaista tilaa, kun niitä ei varmaan hirveästi mainosteta, mutta kannattaa yrittää. Itsellänikin on pelipöytä tällä hetkellä autotallissa ja se on tilana aivan yhtä hyvä kuin normaali sisätila huoneisto.
- ankara halla
- Valvoja
- Viestit: 1244
- Liittynyt: La 22.03.2003 20:41
- Paikkakunta: Helsinki
Autotalli voisi tosiaan olla aika bueno ratkaisu, vuokra tod.näk. jotain 50e luokkaa kuussa ja ainahan nämä lämmitettyjä ja sähköistettyjä tiloja ovat (ainakin täällä sivistyksen keskuksessa...)
Ainoa vaan, että tällä sivistyksen keskuksessa yksityiset autotallit ovat todella kiven alla. Tiedä sitten jos Espoosta/Vantaalta/Kauniaisista/Helsingin_ghettoista löytyisikin sopiva tila.
Ihan budjettimielessä meikäläiselle kävisi mielummin joku alle 200e/kk ratkaisu, mutta jos maksajia on oikeasti tarpeeksi niin kyllähän kalliimpikin käy.
Ainoa vaan, että tällä sivistyksen keskuksessa yksityiset autotallit ovat todella kiven alla. Tiedä sitten jos Espoosta/Vantaalta/Kauniaisista/Helsingin_ghettoista löytyisikin sopiva tila.
Ihan budjettimielessä meikäläiselle kävisi mielummin joku alle 200e/kk ratkaisu, mutta jos maksajia on oikeasti tarpeeksi niin kyllähän kalliimpikin käy.
"Minä en kärsi mielisairaudesta, minä nautin joka hetkestä!"
Eli kohtuuhintaista tilaa on tarjolla. Tämähän selvisi nopeasti.
Toimintamalleja on useita.
1) Perustan Oy:n johon pääsee jäsen osakkaaksi tietyllä (esim. vuokravakuutta vastaavalla) summalla. Vähän kuten golf-osake. Jäsenyyden voi myydä edelleen tai yhtiö lunastaa pois. Osakkeessa on vastike = toimitilan vuokraosuus. Omalla osakkeella taataan kalenterista x-pelivuoroa arkisin / viikonloppuisin. Omalla osakkeella voi ottaa mukaan yhden pelitoverin jonka ei tarvitse olla jäsen. Osakkaat saattavat kuitenkin haluta että tämä vieras maksaa kuitenkin "kenttämaksun" kuten esim. tennisvuoro-osakkeissa. Minimiaika esim 12kk. Details details. (K-18) Tässähän on mahdollisuus sitten myöhempinä vuosina laajentaa vaikka millaiseksi herrojen hellfireklubiksi
2) Perustetaan Ry johon voi liittyä jäseneksi summalla joka vastaa vuokravakuutta ja kausimaksulla joka vastaa juokseviakuluja. Ry valistee vuosittain keskuudestaan kassanhoitajan sekä puheenjohtajan joka vastaa pelivuorolistan (vuorojen) jaosta. (K-15)
3) Tuttu kaveriporukka heittää rahat yhteen nippuun ja hoitaa yksi luottomies hoitaa sitten velvollisuudet ja pelivuorot. Tämä on tietysti riskaabelimpi taloudellisesti jos joku porukasta lipeää maksuista. Vapaaehtoista ei ihan hevillä kokosopasta vastaamaan löydy.
Miten laitetaan?
Onko nyt alustavasti edes tutuista aitoa halua lähteä tälläiseen mukaan?
YV email, puh mulle.
Pelitilalle on tietysti muutamia kriteerejä hyvä olla.
1) asialliset julkiset kulkuyhteydet
2) maksuton pysäköintipaikan saatavuus kohtuullisella etäisyydellä
3) sähköt ja vesi
4) Lämmitys (sähkölämppärikin käy mutta silti), ilmastointi usein esim. ikkuna?
5) wc
6) Lukittavuus, turvallisuus, valvonta.
7) 24h käytettävyys
8) ympäristöystävällisyys, herkkyys (eli keskiyön jälkeen heitetty triplakutoset eivät siis herätä kaikkia naapureita)

Käyttöajan ja naapuruston takia toimistotilat lienevät ainoa fiksu ratkaisu. Ellei naapurin pitkää päivää painava valkokaulustyöläinen hermostu herkästi...
Eri toimimismuodoista näkisin parhaana "tutun porukan" ja lähtisin ajatuksesta, että alkuun kaikki maksavat osuutensa tehdyn vuokrasopimusajan vuokrista, jolloin ei tarvitse lähteä karhuamaan puuttuvia maksuja. Jos vuokrasoppari olisi vuodeksi, niin hyvissä ajoin ennen sen umpeutumista uusi jäsenkierros, jos nähdään että toiminta pelaa, mutta vuokrasopparin ajaksi olisi rahallinen sitoumus ainekin kaikilta. Sitten ihmisestä itsestään kiinni kuinka paljon tilaa hyödyntää. OY olisi toiseksi paras vaihtoehto.
Kulupuolesta jää vielä sähkö&vesi auki, että kuuluvatko vuokraan vai pitääkö hankkia erikseen sekä mahdolliset OY:n perustamiskulut.
Jäsenmäärä 10-15 lienee sopiva, että mukana on riittävästi jakamaan kuluja sekä tarjoamaan peliseuraa tarvittaessa, muttei kuitenkaan liikaa ettei tilaan mahdu pelaamaan kuin arkisin keskellä päivää. Tietysti Oikotiesta löytyvän 150/kk tilan suhteen voi ottaa mukaan alle kymmenenkin henkeä. Tilan muodosta&koosta riippuu tietysti pelipöytien mahtuminen. Porukan keski-ikä lienee lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, joten maksukykyä pitäisi olla, varsinkin kun haussa olisi häiriövapaata pelitilaa.
Klubin toimivuuden kannalta oma private foorumi/nettisivusto lienee pakollinen lisuke, pelien sopimisia ja pelivuorojen jakoa varten. Ymmärtääkseni netistä kuitenkin löytyy ilmaiseksi soveliaita ohjelmistoja tähän. Kummoinenhan sivuston ei tarvitse olla.