Hyinen ilmavirta puhaltaa kasvoihini ikävällä tavalla. Kun katson ympärilleni, näen vain pelkkää lunta. Valkoista, täysin puhdasta lunta. Puut, jotka ovat lumenpeitossa näyttävät kauniilta auringon noustessa Githaronista. Pakkanen tekee nämä hyiset pohjoisseudut todella asumiskelvottomiksi. Kävelen takaisin telttaani, jossa uskollinen kääpiö palvelijani Ulfgar laittaa lisää puita hehkuvan punaiseen nuotioon. Ulfgar huomaa minut heti, kun astun sisään telttaan ja sanoo:
"Herra, kaikki tavarat on purettu ja miehistökin on saanut jo suojat valmiiksi"
"Sehän on hyvä, entä sotilaat?". Ulfgar pudidestlee päätään.
"Herra, sotilaat ovat hyvin huonossa kunnossa viime taistelun jälkeen. Kuka voisi arvata, että täällä kirotussa paikassa voisi olla epäkuolleita.
"Niinpä Ulfgar...". Vedin syvään henkeä ja aloin jo ajatella, että minä ja mieheni emme selviäisi tästä matkasta. Paluuta ei ollut, pureva pakkanen, kylmä pohjoistuuli ja epäkuolleet tekivät sen, että emme pääsisi mitenkään merireitistä elävänä taikaisin Githaroniin. Ajatukseni katkaisi huuto kaukaa:
"HERRA! HERRA!". Yksi miehistäni juoksee telttaani. Kysyn häneltä mikä on hätänä.
"Herra, olemme saaneet lisäjoukkoja! Kaksi Githaronin vaakunalla varustettua laivaa tulee rantaa kohti". Heti viestin kuultuani lähdin juoksemaan rantaa kohti. Rantaan päästyäni näin, että kaksi suurta laivaa oli tulossa rannalle. Iloitsin todenteolla, polvistuin lumeen ja nostin käteni ylös. Laivojen rantauduttua laivasta mies kävelee minua kohti. Miehellä on pitkä harmaa parta, hyvin mustat vaateet ja hän on laiha. Mies tulee kättelemään minua ja sanoo:
"Tervehdys Prinssi Aegnor. Oikein hienoa nähdä taas, minä olen Malak". Kättelen miestä.
"Olemmeko tavanneet, Malak? Ja mitä te teette täällä Zaragiassa?. Mies katsoo minua paheksuvasti ja vastaa:
"Ettekö muista minua enään? Olin teidän palvelijanne noin kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt olen Githaronin asevoimien komentaja". Hymy nousee kasvoilleni ja halaan Malakia.
"Anteeksi Malak, en vain tunnistanut sinua noissa vaatteissa. Olen iloinen nähdessäni sinut". Malak naurahtaa ja hymyilee minulle.
II Odottamaton avunpyyntö
Äkkiä teltaltani kuuluu huutoa:
"Herra!". Se on Ulfgar, hän on saanut jotain selville.
"Tule Malak menkäämme teltalleni". Lähden kävelemään rannasta teltalleni päin ja katson vielä laivoja. Laivojen miehistöt alkavat purkaa laatikoita rantaan ja purjeita lasketaan. Teltalle päästyämme näimme, että Ulfgar puhui toiselle kääpiölle. Kääpiö oli vähän tukevampi kuin muut kääpiöt joita olen nähnyt. Ulfgar huomasi tulomme ja sanoi:
"Herra, tässä on Murazan, Zaragian pitkäpartojen komentaja". Murazan tervehti minua ja Malakia. En voinut uskoa, että täällä voisi asua. Lopetin kumminkin sen ajattelemisen ja tervehdin Muzarania.
"Tervehdys Muzaran. Mitä teet täällä leirissäni?"
"Olen tullut pyytämään apua sinulta prinssi Aegnor. Epäkuolleet ovat hyökänneet meidän leiriimme ja kohta tuhoavat kaiken". Heti ajattelematta suuremmin asiaa sanoin:
"Ulfgar, kokoa kaikki taisteluun kykenevät miehet. Lähdemme heti, sekunttikin on tärkeä!". Ulfgar sai koottua miehet todella nopeasti valmiiksi, yksi apulaisistani oli laittanut siinä ajassa hevoseni valmiiksi.
"Matkaan miehet, auttamaan kääpiöitä!". Karautin hevoseni liikkeelle ja lähdimme matkaan. Nyt aurinko on aivan Githaronin päällä, joten on noin keskipäivä. Aurinko valaisi upeasti täysin puhdasta lunta, lumi näytti niin puhtaalta että nopeasti se näyttäisi pilvenhattaralta. Maisema oli aivan henkeäsalpaava, halusin jo melkein jäädä katsomaan tätä upeaa maisemaa, mutta kääpiöitä oli autettava. Mietin miten näin kirottu paikka voi olla näin kaunis, se jäikin vain hetkelliseksi miettimiseksi. Marsittuamme noin kaksikymmentä minuuttia, kääpiöiden leiri alkoikin näkyä. Äkkiä haistoin aivan hirveän lemun, epäkuolleet ovat lähellä.
"Miehet olkaa varuillanne, epäkuolleet ovat tässä lähellä!". Jatkoimme marssia hetken vielä, kunnes näimme ghoulin, joka söi ruumista. Pistin hevoseni hyökkäämään ghoulia kohti. Ghoul ei reagoinut mitenkään hyökkäykseeni. Nostin miekkani.. Ja heilautin vauhdissa ghoulia sillä. Ghoulin mätäinen pää lentää korkeassa kaaressa ilmaan ja tippuu suoraan hankeen. Jatkoimme nopeasti eteenpäin.
III Guhl'dan
Ei kestänytkään kauakaan, kun kuulin jo taistelun ääniä, joukosta erottui selvästi ihmismäinen ääntely. Äänten lujuudesta päättelin, että taistelu tapahtuu aivan edessä olevan kukkulan takana. Kukkulalle päästyämme näimme aivan tuhottomasti luurankoja ja zombeja. Joukon takaa erottui selvästi necromaaneri, joka huusi käskyjä luurangoille ja zombeille kuolleiden kielellä. Necromaanerila on pitkä harmaa partaa, täysin mustat vaatteet, joihin on laitettu demoniriimuja. Minua alkoi huolestuttamaan nuo merkit todella, koska ei tavallinen necromaaneri noita pitäisi, eikä saisi pitääkkään. Necromaaneri huomasi meidät ja sanoi meille:
"Tervehdys nuori prinssi, minä olen Guhl'dan, necromaaneri Thulanista"
"Sinä kurja necromaaneri, miksi hyökkäät näiden kääpiöiden kimppuun?"
"Sitä en voi kyllä kertoa sinulle nuori prinssi. Ikävää, että sekaannuit tähän, mutta minun on pakko tappaa teidät". Guhl'dan kohotti puisen sauvansa ilmaan ja alkoi lausumaan taikasanoja. Hetken päästä Guhl'danin käsistä lähti salamia ja ne osuivat sotilaisiin tappaen kuusi heistä. Laitoin hevoseni laukkaamaan ja hyökkäsin necromaaneria päin, mieheni, Malak ja Murazan lähtivät auttamaan kääpiöitä. Salaman nopeasti Guhl'dan taikoi jonkunlaisen kirjan käsiinsä ja alkoi lukemaan äänekkäästi sitä. Enään pari metriä... Äkkiä kehoni jähmettyi täysin, myös hevoseni. En pystynyt liikuttamaan mitään raajaa, vain hengittämään. Guhl'dan nauroi.
"Hölmö prinssi! Sinulla ei ole mitään havaitoakaan, ketä vastaan olet!". Yhtäkkiä Guhl'dag lopetti naurunsa ja sanoi:
"Anteeksi nuori prinssi, mutta minulla on nyt tärkeämpää tekemistä". Necromaaneri lausui taikasanoja. Pystyin liikkumaan taas, Guhl'dag kohotti sauvansa ja katosi. Hänen kadottuansa ohjasin hevoseni epäkuolleisiin päin. Lähin luuranko huomasi rynnäkköni, joten se valmistautui lyömään minua. Miekkani osui luurangon rintaan, luuranko hajosi siihen paikkaan. Pian kumminkin luurangot piirittivät minut, mutta niillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Monta kymmentä luurankoa tuhottuani, huomasin että Murazan ja Malak olivat alakynnessä. Ghouli iski terävillä kynsillään Malakia kylkeen, josta tuli todella suuri haava. Malak kaatui maahan haavoittuneena, Muranin tapellessa loputonta epäkuollut laumaa vastaan. Hyppäsin hevoseni selästä, heitin kilpeni pois ja otin toisen miekan esiin. Ja raivasin tieteni Malakin luokse. En ehtinyt katsomaan mitä Malakille ja Murazanille tapahtui, koska minulla oli töitä luurankojen ja ghoulien kanssa...
Eli katkaisin ihan tarkoituksella tarinan tuohon, pidetään kaikkia jännityksessä
. Jatkoa kirjoitan tälle varmaan viikon päästä, joten jotka piditte tästä, niin jatkoa tulee varmaan kahden viikon päästä (herättelen toiveita 
)... Heittäkääs kommenttia tästä tuotoksesta, kaikki palautteet on hyväksi. Minulla on lukihäiriö, joten virheitä saattaa olla...