Warhammer 40.000 -pelin palsta, jossa on tarkoitus keskustella kaikista niistä aiheista, jotka eivät sovellu muihin otsikoihin. Kysymyksiinkin vastataan, mutta käytä kuitenkin ensin hakua.
Onko kellään sitten tietoa mitä huumausaineita eri siviilihenkilöt käyttävät esimerkiksi Necromundassa? Tuskin kaikki vetävät mitään taistelupiristeitä saadakseen vaikkapa kolmannen tason yhteyden Suuren Sammakon kanssa?
Eiköhän Necromundan asukkaiden yleisin keino saada pää sekaisin ole alkoholi. Senhän tekemiseen tarvitaan vain vettä, hiivaa ja sokeria. Monet nykymaailman huumausaineet ovat varmasti olemassa myös synkeän tulevaisuuden maailmassa - ei välttämättä samoilla nimillä, mutta suunnilleen samalla tavalla vaikuttavia tököttejä on aina olemassa - neandertalilaiset nuuskasivat kärpässientä.
Ja noista acro-flagellanteista voi sanoa sen, että niiden elämät ovat merkityksettömiä. Jos ne jäävät eloon, ne joudutaan taas korjaamaan. Nehän ovatkin ihmiskilpiä, joita on tarkoitus myös käyttää. Halvinta on teloittaa ne heti kun eivät ole enää tarpeellisia.
Lintu, karhu, jänis ja kala.
Anna kestävä lemmenvala.
Arco-flagellantit ovat kalliita... Eikä Adeptus Mars varmaankaan tykkää että sen luomuksia paskotaan...
Huumeet ovat 40kn maailmassa jotakuinkin yhtä laillisia kuin nyky-maailmassa. Ainakin tälläisen kuvan sain Eisenhorn-trilogiasta.
Siviilien käyttämät huumausaineet ovat esim. lho-tikkuja tai tuota obscuraa (se mihin viittasin termillä "opiaatti")
One who has seen the Horrors of Warp and prevailed, still fears girls...
Uskoisin että useat imperiumiin kuuluvat joukot vetävät jonkinlaista nappia, joka kasvattaa paineensietokykyä ja lisää rohkeutta. Luulisi IG:n käyttävän jotain kofeiinin tapaista huumetta, joka pitää valveilla pitkissä operaatioissa. ^^
Kuinkas eldarit ja tau? (ei siis deldarit) Vois kuvitella et ne olis niin "kehittyneitä ja sivistyneitä" että huumeet olis kielletty. Onko codexeis mainintaa?
Kai ne nyt käyttää huumeita oli kuinka sivistyneitä tahansa.
Loppujen lopuksi ainoa josta kukin rotu välittää on oman edun saavuttaminen, joten miksi ei esim. Eldar Farseer käyttäisi huumeita jotta pystyy keskittymään keräämään psyykkistä energiaa tai Tau Firewarrior tai Imperial Guardin sotilas jotta taistelutilanteessa pysyisi hermot kurissa. Onhan Tyranideillakin "huumeen" kaltaisia eritteitä jotka auttaa niitä taistelussa. Tarkoitushan on voittaa, vaikka sitten totaalipöllyssä.
Saint Marduk kirjoitti:
Tarkoitushan on voittaa, vaikka sitten totaalipöllyssä.
Harvinaisen hyvin sanottu. =)
Kyllähän tuon ymmärtää. Ainakin kun veteraaneja kuuntelee niin ei ihmettele hetkeekää minkä takia sielä on joillaki vähä aineksia menny.
"Tarkoitus pyhittää keinot"...
Dawn of Warissa örkkien Mad Dokilla oli puteli Battlejuicea, arvelisin sen olevan joku mömmö myöskin (muistaakseni teki örkeistä kuolemattomia vähäksi aikaa)
DElffiini kirjoitti:Juvenat: nuorta ulkonäköä ylläpitävä lääke/huume, kuten nykyajan ties mitkä Lórealin meikkivoiteet
Ei vain ulkonäkö vaan ruumiin terveydentila. Etuoikeutetut Imperiumin kansalaiset elää helposti tuollaiset 700 vuotta just siksi että näitä lääkkeitä on saatavilla rahakkaille.
Jos raaka voima ei toimi käytät sitä vain liian vähän.
Myös Dark Eldarien Wychit käyttää taistelu lääkkeitä. Huomasin ja katoin, että niitä käytetään ja ne toimivat juurikin samalla tavalla, kuin slaneeshin aineet. Mistähän johtuu..
DElffiini kirjoitti:IG:n codexista löytyviä huumeita sun muita:
Amasec: laajasti saatavilla olevaa korkea alkoholi pitoista juomaa
Counterseptic: jonkinlaisia taistelussa käytettäviä (huume)ruiskuja
Juvenat: nuorta ulkonäköä ylläpitävä lääke/huume, kuten nykyajan ties mitkä Lórealin meikkivoiteet
Lho sticks: addiktoivaa huumetta, joka kääritään käytännölliseen paperiin ja poltetaan vetämällä savua keuhkoihin. Saattaisi olla nykypäivän tupakkia
Obscura: kielletty(!) huume
Nämä löytyvät Imperial Guardin kirjan takaosasta
Jos tuo Lho jotakuta kiinnostaa on kyseessä kannabis selasin erästä foorumia jossa kerrottiin että kannabis tunnetaan myös jollain kielillä nimellä Lho.
Tai sitten se vain on yhteensattuma.
Olen veikannut tuota countersepticia että se saattaisi olla jonkinlainen morfiinista astetta kovempi jalosta jolla on desinfioiva vaikutus..
Tiesin jo tost combat drugs jutust mut niit saa vaa slaneeshille. Vähäks on kyl hubaa kaikki menee sekasin huumeist jopa chokset (joitten ei kyl pitäis tuntee vaikutuksii ku demonit riivaa niitten päätä puhki koko ajan)...