Nyt on aika äääääänestää. Kaikki siis saavat voteilla, jos haluavat. Aikaa on ensi torshtaihin asti.
Kaikissa ei ihan tasan sataa sanaa ollut, mikä hieman latistaa tunnelmaa. En kuitenkaan viitsinyt nipottaa.
huussi <3<333<3<3<33
Acoparaptor: Viimeinen lehti
Lehti putosi kookkasta lehmuksesta. Ääneti leijaillen se laskeutui kohti marraksen routaista maata, jossa odottivat jo kaikki muut kesän lapset. Kylmä kosketus karahti viimeisen lävitse sen nurkan koskettaessa pehmeästi maata.
Tuuli puhalsi kenties viimeiset lämpimät henkäyksensä - se oli kääntymässä pohjoiseen. Kylmä ilma etsi paikkaansa löytämättä sitä kunnolla kaiken harmauden sekä synkkyyden keskeltä. Sen tieltä vetäytyivät syksyinen lämpö ja lohtu sitkeästi luovuttamatta, mutta niiden toivo oli mennyt lehden mukana.
Lehmuksen viimeinen lehti painautui vähäisellä painollaan väristen toisiin. Sen reunat alkoivat haaleta ja muuttua vaaleiksi. Routa lähestyi lehden sydäntä nopeasti, mutta se ei ikinä ehtinyt perille, sillä valkoinen kide taivaalta laskeutui keskelle sitä.
SirKaarlo: Turha sotilas
Kuun valo lähettää säteensä hangelle, jonka heijastama kimellys jatkuu tasaisena mattona aina tumman metsän reunaan asti. Valkoiseen kaapuun verhoutunut sotilas seisoo poterossaan arvokkaassa tehtävässä. Hänen taistelutoverinsa nukkuvat parin sadan metrin päässä metsän syvyyksissä, suojassa ilmatiedustelulta ja silmät päähän jäätävältä kylmyydeltä.
Hän kuulee polkua pitkin takaansa lähestyttävän, tietää ettei ole syytä pelätä. Valvontavuorossa oleva kersantti kiertää vartiopaikkoja tarkistamassa, että kaikki on hyvin. Vartija toteaa olevan hiljaista. Raskaiden saappaiden rouske loittonee takaisin puiden väliin.
Pieni pilvi lipuu kuun eteen eikä hanki ei kimalla enää. Varjon väistäessä lumipeitolla näkyy vain kaapu ja puuta vasten nojaava ase. Saappaiden jäljet johtavat aukean poikki, vastakkaiselle puolelle.
Heretic: Talven kirous
Täällä jäätyy, ajatteli Gilorien Aamunturma tarpoessaan lumen halki kohti ihmiskylää.Gilorien oli synkhaltia, joka johti Turman Legioonaa, ryhmää joka koostui armottomista tappajista.He olivat tarponeet viikkoja etsien saalista siinä kuitenkaan onnistumatta.Nyt heidän odotuksensa palkittaisiin, he näkivät edessään kylän, jossa ei näkynyt olevan puolustajia.Gilorien ajatteli edessä olevaa teurastusta kun kuuli takaapäin kantautuvia ääniä, kauhunhuutoja Gilorien ajatteli ja kääntyi katsomaan taakseen.Se mitä hän näk,i täytti hänet kauhulla, parrakas mies joka kylvi kuolemaa ympärilleen viskoen magian avulla jäisiä nuolia, jotka lävistivät synkhaltiat.Gilorien tunnisti miehen, tämän lähettäessä nuolen häntä kohti, Kisleviläinen jäämaagi joita kutsuttiin talven kirouksiksi.Hän ei ehtinyt edes huutaa tuskasta kun nuoli lävisti hänet.
pikkupoika: Petteri & Juuhan ja talvi:
"Mitä sinä teet?" kysyi Petteri. "Olen sisällä." Juuhan vastasi. On ollut pilvistä ja lunta tupruttaa Tiippalaisten pieneen kolkkaan. "Et sitten korjannut kattoa, olet vain pelle!" Juuhan huusi (hänellä on naisen rooli). "Turpa kiinni, kun et mistään mitään tiedä!" Petteri huusi. "Ulkona on talvi ja kylmä, me jäädymme tänne." Petteri tokaisi. Ulkona tosiaan oli kylmää ja lumista ja pojat päättivät alkaa juosta. "Olen nopeampi kuin sinä!" Juuhan huusi, ennenkuin tipahti lumpeen. "Tämä on hullua, muutampa Bulgaariaan, siellä on lämpimämpää, kuin täällä tyhmässä Ruotsissa." Huokaisi Petteri ja muutti Bulgaariaan, Juuhan jäi lampeen ja kaikki (Petteri) olivat ja elivät onnellisina elämänsä loppuun.
laurentius: Talven kauneus
"Talvi.Voiko olla mitään kauniimpaa?Talvi on todella kaunista aikaa.Maailmassa ei ole mitään mikä voisi vastustaa talvea ja sen kauneutta. Ei ole kahta samanlaista talvea. Kauneinta talvessa on lumi."
Ryiden nostaa katseensa kirjasta ja vilkaisee ulos.Miten niin talvi on kaunis. Hänen mielestään kaunista on kun puhdas lumi muuttuu punaiseksi verestä.Miksi hän sattui valitsemaan sadoista kirjoistaan juuri tämän missä ylistetiin tuota hänen vihaamaansa asiaa, talvea. Talvi oli aivan turhaa aikaa.Ulkona on kylmä ja ei voi mennä ulos lainkaan. Taistelutkin ovat tauonneet talven ajaksi. voi miten hän toivoisikaan pääsevänsä katkomaan vihollistensa päitä. Jos hän ei pääse tekemän sitä kohta hän alkaisi katkoomaan ystäviensä päitä...
Feeno: Routa
Kuusikko seisoi hiljaa, aiheuttamatta ääntäkään, kuin itse aika olisi pysähtynyt. Raskaat lumihiutaleet kieriskelivät näkymättömissä pyörteissä laskeutuen kuusenoksien päälle paksuiksi kasoiksi, ja näin kiroten puuvanhukset painavaan taakkaan kevääseen asti. Maankamara oli verhoutunut tiheään untuvapeittoon, jossa siellä täällä risteili metsän asukkaiden hilpeitä jälkiä.
Keskitalven lämmötön aurinko valaisi havujen varjeluksessa polvillaan makaavan miehen kasvot. Nuo kasvot olivat ahavoituneet ja surun haavoittamat. Hänen käsistään tippui hiljalleen hankeen punaisia veripisaroita, sillä hän oli viimeisillä voimillaan kaivanut edessään ammottavan kuopan ikiroutaiseen maahan. Kuopan pohjalla makasi säkki, jonka suuaukosta pilkisti verinen koirantassu.
Miehen poskille virtasi hiljaa pieni, kimmeltävä kyynel, kenties ensimmäistä kertaa vuosiin. Viimeinen kyynel ainoalle ystävälleen.
huussi: Lapset ovat niin suloisia, että ne aivan sulavat suussa
Sinä talvena ensilumi tuli jäädäkseen. Valtavat kinokset täyttivät käpristelevän maan kuluttavalla kylmyydellä ja kylvivät veitsenterävän tuulen kanssa musertavaa hävitystään kaikkialle. Säälittävät ihmiset piiloutuivat koteihinsa ja jättivät itsensä ansaan roudan ja huurteen ympäröimäksi.
Isä heräsi eräänä aamuna tunteeseen, että nousematta jättäminen saattaisi koitua kohtalokkaaksi hänen elämänsä jatkumiselle. Vaivalloisesti hän taapersi ikkunalle, antoi sormiensa sulattaa huurretta lasista ja näki, miten pyörretuuli siirteli hentoa lumiharsoa hänen takapihallaan.
Näky sai hänet vavahtamaan. Viiman paljastava raapaisu oli jättänyt jälkeensä kauhistuttavan totuudenkuvan! Vauvoja! Ja ne kaikki tuijottivat juuri häntä! Tusina alastonta pikkulasta sojotti mehujääpuikkojen lailla jalat taivaita tavoitellen päistään jäätyneinä, kuin kirkkaan jääkerroksen kuristamat patsaat. Tomusokeri makeutti jälkiruokaa.
Dalamar: Metsästäjä
Olen metsästäjä. Enkä tykkää talvesta. Enkä kylmästä. Olen aina nauttinut lämmöstä ja vastapaistetun lihan suloisesta kuumuudesta ruumiini sisällä.
Joskus suunnittelen että muuttaisin etelään, sinne kaukaiseen kuumuuteen. Sanovat että siellä on saalistakin enemmän. Kuulemma siellä on paikkoja missä on miljoonittain saaliita samalla alueella, tiukasti pakkaantuneena. Kaikki ne saaliit siellä ihanassa lämmössä, oikein vesi herahtaa kielen päälle.
Mutta ei. Minä olen asunut koko elämäni täällä pohjoisessa, saalistanut tässä roudan ja lumituiskujen raiskaamassa maassa. Eikä se talvikaan nyt niin paha ole. Saaliitkin liikkuvat vaikeammin lumessa. Varsinkin tuossa paikassa kartalla. Siinä missä lukee tarha. Eivät pääse karkuun mahdottomissa haalareissaan, pikkuiset.
Eikä ainakaan tarvitse pakastinta.
Ihmiskilpi: Sola
Viima kiersi solan seinämiä ulvoen tuhannen suden lailla. Harvalukuinen ihmisjoukko kulki hitaasti hangessa. Matkan alkaessa hiljainen ryhmä oli kulkenut yhdessä, mutta nyt myrsky oli hajoittanut heidät pitkäksi jonoksi. Vanhat ja heikot olivat jo tuupertuneet lumeen, eikä vahvimmillakaan ollut enää voimia pakottaa heitä jatkamaan.
Joukon kärjessä kulki roteva, kypsään ikään ehtinyt mies. Vasta kun hän kohotti vartensa tuijottaakseen sakeaan pyryyn näki, kuinka suuri tuo mies todella oli. Ylväästi hän uhmasi tuulta, pitkä parta valkoisenaan lumesta. Hän oli huolissaan. Monesti hän oli nähnyt silmäkulmassaan vilahtavan varjon, mutta oli uskotellut itselleen, ettei lyötyä enää lyötäisi. Nyt hän oli varma.
'Petoja', hän kuiskasi itselleen.
Viikate: Jäässä
Keisarillisten Nyrkkien veli Ivanius liikutti asettaan täsmällisesti. Kypäränäyttö välähti lukituksen merkiksi konehengen päästäessä pienen vingahduksen. Örkki oli tähtäimessä ja Ivanius veti liipaisimesta, täsmällisesti ja kohteen liikkeen huomioiden.
Mitään ei tapahtunut.
Hän kääntyi tuijottamaan asettaan. Miksei se lauennut? Mitä ihmettä? Hypnoterapia ja koulutus kirkuivat kilpaa hänen päässään ja käskivät hänen toimia, mutta hän ei voinut muuta kuin tuijottaa. Hän oli varmasti tehnyt kaikki aseenhuoltoriitit oikein, keskittynyt rukouksiin tarkasti ja vielä käyttänyt oikein erityisen paljon suitsukeöljyä! Silti ase oli tuominnut hänet arvottomaksi käyttämään sitä. Ivanius nosti ihmetyksestä jähmettyneenä päätään ja kuuli samaan aikaan kersanttinsa raivoisan karjaisun ja laukauksen. Örkki ei ampunut ohi.
Sotatonttu: Levon odotus
Valkea satumainen pehmeys ympäröi hiljaista kylää. Lumi on kiivennyt katoille ja korkealle ylös pienien talojen seiniä. Jokaiselta katolta nousee vaaleanharmaa paksu savuvana, joka hiljalleen kohoaa ja sulautuu harmaaseen, pilvien peittämään taivaaseen.
Kylän jokaisesta jääkiteiden ahnaasti valtaamasta ikkunasta tuijottaa nälkäisiä silmäpareja. Kasvot ovat laihat ja huolen uuvuttamat. Silmistä paistaa vielä hiven epätoivoa, mutta kohta sekin kaikkoaa jo melkein turtuneista pienistä sieluista. Silmät vaeltavat samaa väliä päivä toisensa jälkeen; sänkyyn nukkumaan, ikkunan luokse odottamaan luvattua kuljetusta ja sitten lisäämään takkaan puita suurista pinoista.
Viimein silmät sammuvat. Taivas aukeaa ja sataneljäkymmentä uupunutta sielua saa ansaitun viimeisen leponsa. Kuljetus saapuu - sielut ovat jo levossa.
____________________________________________________________
Go go go!
Sata sanaa - Talvi - Äänestys
Sata sanaa - Talvi - Äänestys
Viimeksi muokannut Karu, Su 19.03.2006 23:18. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
Ihmiskilpi
- Viestit: 420
- Liittynyt: Pe 16.08.2002 14:15
- Paikkakunta: Toijala Rock City
-
Blackguard
- Viestit: 1568
- Liittynyt: La 28.02.2004 09:40
- Paikkakunta: Heinola - Porojen Maa
-
pikkupoika
- Viestit: 624
- Liittynyt: Ke 06.04.2005 20:02
- Paikkakunta: helsinki
