Murgo & Feuerstein: Haljennut medaljonki

[Kennedy]

Nulnin Varkaiden ja Salamurhaajien killan päämajan ovelta kuului koputus. Se ei ollut mikä tahansa koputus, vaan ylimielinen, taiteellinen, musikaalinen ja muutenkin kaikin puolin ärsyttävä naputus. Kiltamestari, vanha Punasilmä-Gärtner, nosti katseensa papereistaan ja voihkaisi. Joko kello oli niin paljon? Koputtaja ei voinut olla kukaan muu kuin…
Koputus jatkui. Gärtner oli, tosin muiden käskystä, itse kutsunut miehen. joten pakko hänet oli sisään päästää. ”Ovi ei ole lukossa, tule sisään vaan”, hän huikkasi ovelle, joka avautui saman tien. Sisään astui mies. Hänellä oli pronssinen haarniska, jonka alta pilkotti myrkynvihreä tunika, ja päässään sininen jokin, johon oli kiinnitetty valtava, räikeän pinkki sulka. Se jokin oli hänen päässään, Gärtner tuumi, joten kai se oli hattu. Vyöllään miehellä oli kahden käden miekka ja puhjenneen vasemman silmänsä peittona oranssi silmälappu. Hänen pitkä ruskea partansa oli solmittu kääpiöiden tapaan leteille. Tosiaan, tämä ei voinut olla kukaan muu kuin Ferdinand Feuerstein, Vanhan maailman ehkä paras, mutta ehdottomasti ylimielisin ja ylpein palkkarikollinen.
”Päivää taloon, mies hyvä”, tulija virkkoi ja kumarsi kuin kuninkaalle. Gärtner pyöräytti silmiään. Ketä tahansa, joka sanomisen sijaan virkkoi, kannatti vältellä. ”Saanen udella, miksi kutsuitte minut?”
”Olisi hommia tiedossa”, sanoi Gärtner ja viittoi kädellään pöytänsä edessä olevaa tuolia kohti. Feuerstein nyökkäsi ja istui. ”Eräs velho antoi tämän homman juuri sinulle. Joku bretonnialainen pikkuaatelinen on ilmeisesti saanut käsiinsä jotakin, minkä arvosta hänellä ei ole harmainta aavistusta. Hän saapuu huomenna vaunuilla Nulniin – suunnitelmien mukaan. Velho taas on suunnitellut, ettei saavu, jos ymmärrät mitä meinaan.”
”Totta kai ymmärrän, olenhan ammattimies”, Feuerstein vastasi. ”Onko vaunuilla vahvakin vartio?”
”Itse asiassa on. Tämä velho onkin määrännyt sinulle apurin tätä tehtävää varten. Hän ei halua ottaa mitään riskejä.”
”Vai niin… no, kuka se on? Toivottavasti Marco Corazzo, Tilean paras miekankäyttäjä. Hänen kanssaan olisi mukava tehdä yhteistyötä.”
”Eräs… eräs jätti nimeltä Murskaaja-Murgo.”
”Mitä!?” kimmastui Feuerstein ja ponnahti seisomaan. Hän ei selvästikään ollut asiasta kovin mielissään. ”Jätti pariksi Suurelle Ferdinand F. Feuersteinille! Minua ei ole koskaan näin loukattu! En ryhdy yhteistyöhön minkään haisevan, karvanaamaisen, töykeän körilään kanssa!”
”Rauhoitu nyt, mies!” Gärtner sanoi ja viittoi taas tuolia kohti. Feuerstein ei istunut. ”Tämä kyseinen haiseva, karvanaamainen, töykeä köriläs sattuu olemaan hyvä. Hänellä on melkein yhtä pitkä ansioluettelo kuin sinulla. Ja sitä paitsi hän on sinua kyynärän leveämpi. Ja pidempi, vaikka lukisi mukaan tuon muodottoman reuhkasi.”
”Minä… mi… te…” Feuerstein puhisi raivoissaan. ”Kaiken muun saattaisin vielä sietääkin, mutta hattuani ette pilkkaa! Eihän tuollainen barbaari mitään tämmöisistä ymmärrä, mutta se sattuu olemaan uusinta muotia Marien—”
”Palkka on kymmenen tuhatta.”
”—burgista ja … köh… totta kai suostun ilomielin!” Feuerstein jatkoi hätäisesti ja istuutui salamannopeasti. Gärtner hymyili.
”Tarkemmat ohjeet saat Sammahtaneen Oravan kapakasta. Velhon edustaja on siellä odottelemassa. Tästä pääkadulle ja sitten oikealle. Et voi erehtyä; paikka haisee sadan jaardin päähän.” Feuerstein nousi ylös, kumarsi jälleen ja asteli ovelle. ”Parisi on kai jo siellä”, tokaisi Gärtner vielä. ”Ai kun kiva”, murahti Feuerstein, oikoi muodotonta reuhk - siis hienoa marienburgilaista hattuaan - ja astui vilisevälle kauppakadulle.

***

Feuerstein vaihtoi asentoa. Hänen istumalihaksensa alkoivat jo puutua, ja tie oli edelleen tyhjä silmänkantamattomiin. Hän nousi ja lähti jaloittelemaan. Hän yritti kuunnella, tulisiko tietä pitkin mitään, mutta Murgon kuorsaus peitti kaikki muut äänet niin, ettei suojaavasta havumetsästä ollut oikein hyötyä. Hänen kumppaninsa oli taas nukahtanut. Feuerstein vilkaisi maassa röhnöttävää pariaan. Sormi oli, kuten tavallista, toista niveltä myöten perunanenän sisällä. Kaikkea pitikin ammattimiehen sietää. Kyttäyskeikat olisi joka tapauksessa pitänyt jättää jäteille ja muille alemmille elämänmuodoille. No jaa, Feuerstein tuumi, kymmenentuhatta kruunua oli aika hyvä motivaatio.
’Vaunut saapuvat paikalle noin puolilta päivin’, velhon edustaja oli hänelle narissut. Hän vilkaisi auringon asemaa. Kello kävi varmasti jo puolta kolmea. Feuerstein poimi maasta kourallisen käpyjä ja heitti yhden päin Murgoa. Jätti ei osoittanut mitään heräämisen merkkejä, joten Feuerstein heitti toisenkin. Käpy kimposi jätin otsasta. Hei, tämähän on aika hauskaa, hän tuumi ja jatkoi heittelyä.
Neljännenkymmenennenkahdeksannen kävyn kohdalla Feuerstein vilkaisi taas tielle. Noin kolmensadan askeleen päässä näkyi pölypilvi. ”Murgo, herää!” hän tiuskaisi ja ravisti jättiä. Ei vaikutusta. Hän potkaisi pronssisella saappaallaan jättiä leukaan ja tämä säpsähti.
”Mihääh?” Murgo mutisi ja nousi pystyyn. ”Oliks laiheliinilla asiaa?” Feuerstein ei vastannut, vaan osoitti tiellä lähestyvää pölypilveä. ”Aijjaa. Selkis!” murahti jätti ja asettui asemiin erään todella paksun kuusen taakse. Feuerstein juoksi tien yli ja piiloutui puskaan.
Vaunut tulivat jo niin lähelle, että niiden ajuri näki tielle kammetun kivenlohkareen. ”Mitä hemmettiä?” hän kivahti ja pysäytti vaunut. Hän laskeutui ajurinpenkiltä ja asteli kiven luo.
”Mikä maksaa, Maurice?” kuului kimeähkö ääni vaunuista. ”Tiellä on kivenlohkare, markiisi du Coulais”, Maurice vastasi. Vaunujen ikkunasta työntyi ulos kalju, viiksekäs pää. ”Keskellä tietä? Eikä lähistöllä ole kallioita, joilta se olisi voinut vieriä? Maurice, senkin idiootti, tämähän on ilmiselvä väij—” Hän ei saanut lausetta loppuun, koska hänen päähänsä iskeytyi metsästä heitetty kivenmurikka. Hänen henkivartijansa hätkähtivät, ottivat hilparinsa esiin ja hyppäsivät alas vaunuista.
”Hyvä heitto!” huikkasi Feuerstein ja loikkasi esiin pensaista. Hän arvioi pikaisesti tilanteen: neljä vartijaa hilpareineen ja ajuri-Maurice. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Feuerstein heilautti miekkaansa laajassa kaaressa kohti ajurin päätä, joka lennähti kaaressa vetohevosten jalkoihin. Kaksi vartijoista ampaisi hilparit tanassa häntä kohti. Hän torjui kömpelön pistoliikkeen, astahti sivuun ja pyörähti piruetin miekkansa kanssa. Toinen vartija kaatui maahan kylki verta vuotaen. Toinen oli selvästi taitavampi ja pysytteli miekanmitan päässä pitäen hilpariaan torjunta-asennossa. Taistelupari kierteli toisiaan vähän aikaa. Taustalta kuului Murgon karjahdus ja tuskallinen ulvaisu. Yksi vartijoista lensi vaunujen yli tukevaa mäntyä päin. Selkäranka katkesi rusahtaen ja mies kuoli saman tien. Feuerstein heilautti kokeeksi miekkansa alaviistosta harhautusliikkeeseen. Vartija torjui iskun ja pisti. Pisto kilpistyi Feuersteinin haarniskaan ja hän huomasi tilaisuutensa tulleen. Tarkka miekanpisto suoraan kaulaan kaatoi vartijan kuolleena maahan.
”Murgo, tarvitsetko apua?” hän huusi. Murgo murahti vastaukseksi ja kumautti raskaan puunuijansa vastustajansa rintapanssariin. Vartija lyyhistyi maahan ja jätti talloi rautavahvikkeisella saappaallaan hänen päänsä halki. Taistelu oli ohi.
Nyt Feuerstein vasta katsoi vaunuja kunnolla. Kultakoristeluja siellä sun täällä, punaiseksi maalattua tammea. Vainaja oli ollut melko rikas. Feuerstein avasi vaunujen oven ja astui sisään. Markiisi du Coulais’lla oli kaulassaan haljennut hopeinen medaljonki. Juuri sitä velho oli halunnut. Feuerstein nappasi vereen tahriintuneen medaljongin ja katseli, mitä muuta vaunuista löytyisi. Eipä juuri mitään… markiisin hienot brokadivaatteetkin olivat niin veriset, ettei niitä saisi koskaan puhtaiksi.
”No, löytyykö mitään?” mörisi Murgo ja työnsi päänsä ikkunasta sisään. Feuerstein vilautti voitonriemuisena medaljonkia. ”Jo vain!” hän totesi. ”Hyvä. Häivytään täältä ja vähän äkkii. Joku voi vaik tulla.” Murgo ei aavistanutkaan, miten oikeassa oli. Kumppanukset eivät nimittäin olleet innostukseltaan huomanneet, että tietä pitkin lähestyi kokonainen vaunusaattue. Siinä matkasivat virkavierailulla oleva Averlandin vaalikreivi ja hänen kuudensadan miehen yksityiskaartinsa.

***

”No, mitäs ny tehään?” kysäisi Murgo. ”Pää kiinni”, vastasi Feuerstein närkästyneenä. Kaksikko oli suljettu Nulnin kaupunginvartioston selliin aseiden ja Feuersteinin haarniskan takavarikoinnin jälkeen. Haljenneen medaljongin he olivat sentään jättäneet, eihän siitä voinut olla mitään apua mahdollista pakoa varten. Murgo oli pistänyt pystyyn melkoisen tappelun. Hänen päänsä vuoti yhä verta, jota tippui sellin lattialle pisara kerrallaan. Hänet oli ripustettu kattoon nimenomaan jäteille suunnitelluilla gromrilista tehdyillä kahleilla. Feuerstein oli tyytynyt tappioonsa heti kaartin hyökätessä ja hänet oli vain heitetty selliin. Ei hän pystyisi takorautaisia kaltereita murtamaan.
”Etkö sä vois kattoo vähän sitä medaljonkii, et miks se on niin arvokas?” kysyi Murgo. ”Meinaan, sehän voi olla vaik taikaesine.” Feuerstein läimäytti itseään kaikin voimin otsaan. Tietenkin! Miksei hän itse sitä ollut älynnyt? Eihän tällainen rihkama voinut muuten olla arvokasta. Ainakaan niin arvokasta, että joku velho siitä kiinnostuisi. No niin, hän mietti, mitenkähän tämä toimii? Hän hieraisi korua. Ei mitään. Hän yritti avata sitä. Ei onnistunut. Hän ravisti sitä. Ei toiminut. Hän kyllästyi koko touhuun ja paiskasi medaljongin seinään.
Kuului valtaisa pamaus ja seinä oli poissa.
”Vau!” huudahti Murgo ja köhäisi äänekkäästi. Romahtanut seinä oli pölläyttänyt ilmoille hirvittävät määrät tomua. Lisäksi räjähdys oli kärventänyt Feuersteinin tunikan helman. Ei sen väliä, hän mietti. Kymmenellätuhannella kruunulla hän ostaisi kolme brokaditunikaa.
Räjähdyksen voima oli myös täräyttänyt kattoa sen verran, että kahleita paikallaan pitäneet kuuden tuuman naulat olivat irronneet. Pako oli nyt melkoisen helppo juttu, varsinkin kun Feuerstein tiesi täsmälleen, miten vartioston rakennuksesta pääsi kiltatalolle. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli täällä.
Kadulle oli kerääntynyt melkoinen joukko töllistelemään tuhon jälkiä. Sellin seinä oli vain yhtäkkiä pamahtanut ilmaan. Pölypilvi oli valtava. Yhtäkkiä sen keskeltä asteli esiin kaksi hahmoa, jätti ja ihminen, yltä päältä noessa ja tomussa. Väkijoukko perääntyi hieman. Ihminen kumarsi juhlallisesti, ja kaksikko pinkaisi pakoon Nulnin kapeille kujille.

***

”Hyvä tavaton, mies, mitä ihmettä tapahtui?!” ihmetteli Gärtner. Murgo ja Feuerstein seisoivat hänen työpöytänsä edessä ja yskivät keuhkojaan pihalle.
”Ei sen väliä, herra Gärtner”, virkkoi Feuerstein ja asetti medaljongin pöydälle. ”Sain, siis me saimme, mitä lähdimme hakemaan. Saanko nyt palkkioni, jotta voin mennä siistiytymään ja pääsen eroon tuosta kirppukasasta?” Hän jatkoi osoittaen Murgoa, joka ei kuullut köhimiseltään mitään.
”En minä teidän palkkojanne maksa. Menkää takaisin Sammahtaneeseen Oravaan. Velho odottaa siellä kuulemma itse.” Hän ei ehtinyt edes lopettaa lausettaan, kun kaksikko oli jo häipynyt.
Sammahtaneen Oravan kapakkaan, Nulnin rähjäisimpään alamaailman loukkoon, astui kaksi jopa kyseisen läävän mittapuulla oudon näköistä hahmoa. Nurkkapöydässä istuva velho Herbert Dunkelwald kohotti kättään, ja he alkoivat talsia häntä kohti.
”Oletan, että saitte medaljongin, kun kerran olette täällä?”
”Jep”, tokaisi jätti ja antoi korun hänelle.
”Vihdoinkin!” Huudahti velho innoissaan ja kaappasi medaljongin kouraansa. ”Vihdoinkin saan tämän kalleuden käsiini!”
”Krröhöm”, Feuerstein rykäisi ja ojensi kätensä. ”Tein työni laadulla, jota vain minulta, suurelta Ferdinand F. Feuersteinilta voi odottaa. En haluaisi olla röyhkeä, mutta haluaisin palkkioni. Tarvitsen pikaisesti uuden tunikan!” Velho havahtui. ”Niin niin, palkkio. Aivan, aivan. Tässä”, hän sanoi ja asetti rahalippaan pöydälle. Feuerstein avasi sen.
”Hetkinen nyt!” hän kivahti. ”Puhe oli kymmenestä tuhannesta!”
”Mutta hyvänen aika”, Dunkelwald naurahti. ”Siinä on kymmenen tuhatta. Penninkeinä, nimittäin. Kukaan ei ole puhunut kruunuista mitään. Oma vikanne, kun ette kysyneet tarkemmin.”
”Minä… minä…” Feuerstein raivosi ja kurotti kätensä nauravan velhon kaulaa kohti. Velho napsautti sormiaan ja katosi. Feuersteinin kädet hapuilivat tyhjää ilmaa. ”Mokoma heittiö!! Minä kostan tämän vielä!” hän huusi velhon tyhjälle tuolille. ”Kostan, kostan, kostan!!” hän karjui ja hakkasi pöytää. Kapakan omistaja viittoili heitä kohti, ja pari jätinkorstoa alkoi lähestyä uhkaavasti.


**PS. En ole ihan varma, onko Imperiumin rahayksikkö kruunu, mutta muistan nähneeni sen jossain. Penningistä sen sijaan olen suhteellisen varma.

Jos haluatte tarinan jatkuvan, lähettäkää myönteisiä kommentteja. Älkää silti valehdelko.

[Heretic]

mikäs tässä, jatka ihmeessä......ite pidin tosi paljon, kun varkaat ja jätit ovat lähellä sydäntäni

tarinassa oli tunnelmaa ja kuvailit hyvin tapahtumia, virheitä en huomannut(ja en kyllä varmana huomaisikaan, olen niin huono )


-heretic

[Karl Van Dieter]

Oli ihan hyvä tarina, etenkin hahmot olivat persoonallisia ja hyvin kuvattuja. Jään odottamaan jatkoa mielenkiinnolla.

[Landlubber]

Jos haluatte tarinan jatkuvan, lähettäkää myönteisiä kommentteja. Älkää silti valehdelko.

Tarkoittaako tämä ettei minkäänlainen kritiikki ole sallittua?
Ei sillä että minulla mitään valittamista olisi, hyvin kirjoitettu tarina jota olisi mukava lukea jatkossakin. Tosin se vähän ihmetyttää etteivät vartijat vieneet sitä medaljonkia passittaessaan Feuersteinin ja Murgon selliin. Kuolemantuomio varmaan molempia kuitenkin odotti, joten olisi voinut luulla vartijoiden vievän saappaatkin jalasta.

[Rotten sound]

Jos haluatte tarinan jatkuvan, lähettäkää myönteisiä kommentteja. Älkää silti valehdelko.

Tarkoittaako tämä ettei minkäänlainen kritiikki ole sallittua?
Ei sillä että minulla mitään valittamista olisi, hyvin kirjoitettu tarina jota olisi mukava lukea jatkossakin. Tosin se vähän ihmetyttää etteivät vartijat vieneet sitä medaljonkia passittaessaan Feuersteinin ja Murgon selliin. Kuolemantuomio varmaan molempia kuitenkin odotti, joten olisi voinut luulla vartijoiden vievän saappaatkin jalasta.

Ja mitäs herra inkiväärit olisivat sanonu heille, kun ottivat kaaoksen saastuttamat saappaat?Silti Tarina oli hauska jätin takia harvassa tarinassa kerrotaan jäteistä näin hyvin.Muissa tarinoissa ne ovat brutaaleja ja viisaita, vaikka ne pitäisi olla tyhmiä,laiskoja ja brutaaleja vain taistelussa.

[Sachse]

Loistava tarina. Jatka samaan malliin. (Kivaa vaihtelua lukea tarinaa jossa päähenkilö on ryoväri eikä mikään prkleen lojalisti ;) )

[Kennedy]

Jos haluatte tarinan jatkuvan, lähettäkää myönteisiä kommentteja. Älkää silti valehdelko.

Tarkoittaako tämä ettei minkäänlainen kritiikki ole sallittua?

Ei, vaan että jos lähetätte sitä kritiikkiä, tarina ei jatku. Ei ole kiva kirjoittaa haukuttua tarinaa eteenpäin. Siinä kaikki.

[Landlubber]

Jos haluatte tarinan jatkuvan, lähettäkää myönteisiä kommentteja. Älkää silti valehdelko.

Tarkoittaako tämä ettei minkäänlainen kritiikki ole sallittua?

Ei, vaan että jos lähetätte sitä kritiikkiä, tarina ei jatku. Ei ole kiva kirjoittaa haukuttua tarinaa eteenpäin. Siinä kaikki.

Mielenkiintoinen asenne. Ei kritiikki ole pahasta, vaan se kannattaisi ottaa siltä kannalta että kehittyminen kirjoittajana edellyttää usein myös muiden neuvojen kuuntelemista. Eikä siinä varmasti ole mitään henkilökohtaista jos joku ei satu pitämään tarinastasi. Kaikkia ei vain voi miellyttää. Ja harvoin täällä aloittelevien kirjoittajien selkärankoja niin perusteellisesti murskataan, etteivät uskalla enää kirjoittaa mitään.
Mutta kukin taaplaa tyylillään, enkä minä ole oikeutettu arvostelemaan päätöstäsi olla kirjoittamatta jos saat kritiikkiä.

[High king Godric]

Mielenkiintoinen ja lupaava tarinan alku. Kirjoita ihmeessä lisää, lyhyen tauon jälkeen tämä on mukavaa luettavaa.

[Karu]

Mielenkiintoisen raikas tarina tylsän harmaaksi muuttuneelle tarinapalstalle. Tavanomainen kirjoitustyyli ja sisältö olivat kuin suoraan Salvatoren kirjoista, mikä hieman haittasi, mutta kyllä tämä silti oli melkoisen kelvollinen teksti.

Kritiikki ei (välttämättä) ole sama kuin haukku. Pelkistä kehuista ja voitoista ei opi tai kasva ollenkaan.

[Kennedy]

Koko jutun tarkoitus oli lähinnä saada selkoa siitä, pitääkö tästä kukaan ja kannattaako jatko-osia kirjoitella.

Nyt ihmisillä tuntuu olevan käsitys sellainen, että olen joku asennevammainen kakara. Tätä en todellakaan halunnut, ainoastaan että luette tarinan ja pidätte siitä, ja että tiedän, onko jatkolle kysyntää.

Juttu ei päde enää jatko-osissa (joista ensimmäisen saatte luettevaksenne jo tänään), joten toivon kovasti, että asia on nyt ymmärretty ja loppuunkäsitelty. Kyllä, tarina jatkuu, vaikka Karu sanoikin salvatoremaisuuden haittaavan. Itse asiassa pidän Salvatoren varhaistuotannosta, joten tarinakin on hiukan samanlainen, myönnetään.