katanakani kirjoitti:
mutta nämä ovat vain parannuksia, hieno lista se on. omaperäinen, monipuolinen ja takuulla hauska pelata. täydet pisteet
Omaperäinenhän se toki on, mutta täyttä pistesaldoa en uskalla sille myöntää huviksenikaan. Listassa on muutamia juttuja joille tahtoisin pientä selvennystä.
Lähdetään nyt taas siitä helpoimmasta osiosta, eli charactereista. Count Griffonilla ansaitsee jo kuitenkin sen pienen hatun noston. Tämä kuuluu jokaisen Keisarikuntalais-kenraalin hyllynkoristeeksi vähintäänkin, mutta tokihan sitä itsekin olen aina välillä kentällä käyttänyt, ja useamman kuin kerran vähintäänkin harkinnut. Pirulaisessa on vain se pikkuvika, että lentsikka tuppaa maksamaan kuin pieni porsas. Ihmistason taistelijasta, vaikka miten olisikin lentävä terrorisoija haarovälissään, runsaasta 300 pisteestä on minusta kuitenkin vähän liikaa, ja varsinkin kun muu armeija on tällä hetkellä sitä mitä on. Siitä enemmän myöhemmin.
Mutta jos sen tahdot varmasti pitää, niin ole hyvä vain. Dawn armourin vaihtaisin kuitenkin joko Armour of Meteoric Ironiin tai antaisin kilven sijasta Enchanted shieldin. Joko maksat enemmän 2+ re-rollattavasta (toimii varsin hyvin niitä moralla huiskivia perusmokuja vastaan) tai vähemmän 1+ savesta (antaa haasteissa paremman suojan niitä valtavan strenghtin hyökkäyksiä vastaan). Wardi on hyvä valinta.
Maageista en ole ihan samaa mieltä kuin muut. Vähintään 6 magiatasoa tai ei mitään? Höpsis. Neljä tasoa (6 power poolia) ja joko Wizard's Staff, Power Stone tai joku boundi, esim. Doomfire Ring antavat päänvaivaa jo perus rullakuskaaville armeijoille. Tämän lisäksi on tottakai hyvä kuljettaa niitä kahta rullaa mukana, ja neljä dispeliä ja kaksi rullaa antavat perus magiapuolustuksen. Itse vaihtaisin Rod of powerin rullakoteloon, sillä tulet varmaankin käyttämään kaikki power noppasi jokatapauksessa, jos aiot maageillasi ja niiden ylimääräisillä tasoilla jotain oikeasti tehdäkin. Empirelläkin saa pientä pumppausta, ja doomfire ring saattaa saada aikaiseksi jopa paniikkis pieniin fast cavalary yksiköihin tai skirmaajiin linjojen takana. Lorena voi käyttää ihan mista armeijan teema tykkää. Heavens, Life tai Fire lienevät ne tehokkaimmat.
Joka tapauksessa, yksi hero-slotti on vielä käyttämättä, ja siihen voi joko yrittää änkeä kolmatta maagia, Battle standard beareria tai Captasusta (Kapteeni pegasuksella) jos yksi lentsikka ei riitä tai tahdot pistevajauksesta johtuen tiputtaa isomman linnun pois. Itse suosittelisin suoraan sanottuna kevyemmän tason ilmavoimia. Standardi captasus omaa lentsikkansa, kymmenen pisteen haarniskasetin ja lancen, ja maksaa 114 pistettä. Lähes puolet griffistä ja hoitaa lähes saman asian, vaikkei rankkeja viekään kyljessä tai perässä.
Sitten voisimme siirtyä siihen itse armeijaan... Jos saan sanoa, niin siinä on ehkä kaikkein isoin aukko listassasi. Itse runko on jäänyt ainakin minun silmiini täysin auki. Listassasi on tällä hetkellä kaksi taistelevaa yksikköä, ja kaksi lähitaistelua tukevaa. Ampumisesi ei ole niin valtavaa, että sillä kaadettaisiin armeijoita, ja lentsikoituminen saattaa sattua ja kovaa. Myös tietty koherenssi puuttuu armeijasta täysin, johon ainakin minä olen henkilökohtaisesti kiintynyt aika kovasti. Joukkio näyttää repaleiselta, jostain syystä.
Specialeista tai Raresta ei ole paljoakaan pahaa sanottavaa, vaikka mielelläni näkisin joko toisen tykin tai vielä mielummin toisen pistolier yksikön tuomaan vähän yhtenevyyden tunnetta armeijaan, mutta se ei ole niin tärkeä asia. Itse core toisaalta näyttää vähän hassulta. Full commandoitu IC-ryhmä hoitanee kyllä tehtävänsä, ja hinnastaan huolimatta miekkamiesryhmä on tukeva ja tehokas. Näillä ei kuitenkaan pidellä kuin kahta kolmesta pöydän kohdasta, enkä jaksa luottaa siihen, että ampujasi osaavat yksin pidätellä kokonaista pöydänlaitaa. Ensinnäkin, ampujien saaminen detachmenteineen tehokkaaseen riviin vie tilaa aivan julmasti (tykkikukkuloita on aika nihkeästi yleensä jaossa), ja esim. rankattua jalkaväkeä vastaan nuo ovat pulassa.
Ihan ensiksi lähdetään siitä liikkeelle, ettet tarvitse marksmaneja tavan jousilla. Turhaa, sanon minä. Archereita tai huntsmaneja ei ole oikeiksi ampujiksi tarkoitettukaan, pari nuudelia ovat vain bonusta joilla saattaa saada woundin tai pari aikaiseksi isoihin lentsikoihin tai alastomiin T4 mörköihin, kuten minotaureihin. Yksi Bs4 nuoli ei paljoa ratkaise. Toisekseen, mitä ajattelit todella tehdä archereilla? Näen niille vain ja ainoastaan yhden käyttötarkoituksen: screenaamisen, eli kalliimpien joukkojen eteen viemisen lihamuuriksi etteivät isommat pistesammot kärsi niin pahasti. Tuollaisenaan homma ei yksinkertaisesti oikein ota toimiakseen. Tästä lisää myöhemmin.
Miekkamiesyksikkö on mielestäni jo mauttoman kokoinen. Hyvin hoidettuna 25 miehen tulisi riittää varsin hyvin, ja 5x5 on sopivan kompakti yksikkökoko ja -muoto. Yksikön detachmentvarasto on kuitenkin ongelmaillisin. Jos lähdetään vertaamaan yksiköitä, joita kannattaa käyttää detachmenteina, keihäsmiehet ovat ehdotonta pohjasakkaa tässä toimessa. Ovat ihan käyttökelpoisia (teoriassa) parent unitina, mutta detachmenteina käyttäisin paljon mielummin joko free companiereita tai hilparimiehiä. Että saisit lisää tilaa kentälle, tiputtaisin parent unitin koon pienentyessä detut kahdentoista vahvuisiksi, ja linjaisin tukiyksiköt 3x4 muotoon. Turha niillä on tappoja hakea, ja sellaisina yksiköt saavat äärimmäisessä hätätilassa pari rankia, jos niitä tarvitaan, saavat vähemmän vihollisia käsikähmään (itse tykinruokaa kuolee vähemmän ja ne ojentavat vastustajalle vähemmän resopisteitä) ja 12 pitäisi riittää selviämään tarpeeksi pitkään. 15, kuten 30-vahvuinen isäntäyksikkönsäkin, on jo mielestäni ehkä hieman yliampuvaa.
Jaa, ja mutta mitä tästä opimme?
1) Vaihda Elector Countin varustusta. Haarniskan rukkaus on edessä, ja vaihtoehtoisesti voit vaihtaa Griffonin Captasus-sankariin. Näin saisit Elector countin jalkaväkesi sekaan jakamaan Ld-9 sotilailleen. Nyt listaasi vaivaa kova Leadership vaje.
2) Anna Doomfire Ring lentsikallesi (paljon suurempi käyttöala), tiputa Rod of Power ja anna velhoillesi kaksi Dispel scrollia. Huomaat kyllä miten tarpeellisia ne ovatkaan.
3) Tiputa miekkamiesten yksikkökoko 25, heitä keihäsmiehillä vesilintua ja pienennä free company detachmentin koko 12.
4) Tiputa archer-yksikkö pois, ja anna miekkamiehillesi 5-6 archerin detachment. Näin yksikkö voi suojata tehokkaasti miekkamiehiäsi eikä aiheuta paniikkia muissa yksiköissä. Todella tärkeä muistaa.
5) Marksman pois huntsmaneilta, ja heitä yksi menemään.
6) Lakse handgunnerien määrä 10:n, poista detachment ja ota toinen 10 handgunnerin yksikkö. Vaihtoehtoisesti voit korvata handgunnerit crossbowmaneilla suuremman kantaman vuoksi. Kaksi pientä ampujayksikköä on aina parempi kuin yksi iso, usko pois.
7) Näin saat pisteitä lähes 300 käyttöösi, ja tällä pistemäärällä saat 200 pisteen 25-kokoisen miekkamiesyksikön full commandilla ja 12 free companymiestä tännekin.
Nyt listassa on jo kaikennäköistä mikä osaa ottaa hyökkäyksiä vastaan, ja pistolierit saavat oikein käytettyinä vastustajan miettimään kahdesti käykö yksiköittesi kimppuun saadakseen paljon lyijyä peräänsä. Voisit vielä ehkä harkita tiputtavasi raskaat ritarisi pois, ja korvaavasi ne kahdella 115 pistetä maksavalla 5 ritarin yksiköllä, joihin jostain pisteitä tikistämällä voisit ottaa musikantitkin. Nämä ovat halpoja mutta tehokkaita joukkoja valmiina hyökkäämään vihollisesi kylkeen tai rynnäämään eteenpäin tehdäkseen pegasus kapteenisi kanssa yhteishyökkäyksiä vastustajan selustassa.
Toivottavasti auttoi.
edit\\
o´dog kirjoitti:
nii täs ois nyt 1998 pistettä parannus ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan
JA NIITÄ HEROJA ON TARPEEKSI!!! olis kiva jos ette valittais heroje vähyydestä kiitos
No johan on kiva kun saa kiitosta palautteesta... Niin, ja nyt en näe niitä maageja siellä, eli jos tälle linjalle lähdetään niin siellä on kaksi hero-paikkaa vapaana. Näin siis aloituspostin listaan luottaen.