Draven kirjoitti:Tällöin olisi siis laillista myydä miniatyyrejä joiden pohjana on vaikkapa oma skulpti tai juurikin joku oma pahviväkerrys vaikka se kuinka muistuttaisi gw:n tuotetta.
Nope. Itse piirretyn Mikki Hiiri -astiaston tai "Dolmot plays Metallica with four banjos" -levyn julkaisu ei käy, vaikka nimet viivaisikin yli. Sankarimetallin soittaminen tutuista aiheista ilman paitaa kyllä käy. Näiden välillä kulkeva raja on hämärää aluetta.
Pienen ihmisen ei valitettavasti ole mahdollista kokeilla liikaa rajojaan. Jos oikeuteen mennään ja tappio tulee, siinä menee helposti talo sekä auto. Firma voi viedä tällaisen jutun käräjille ihan piruuttaan jos haluaa. Parin sadan tonnin tappiothan siitä voi joutua kirjaamaan vähän lopputuloksesta riippuen. Lisäksi homma menee firman osalta vähän plörinäksi, jos kilpaileva versio saa tuomarin siunauksen. Se nimittäin antaa muillekin paremmat eväät lähteä tekemään rajatapaus-versioita. Tietty hämäryyden ylläpito jopa auttaa omien oikeuksien venyttämisessä.
Pienyrittäjä ei halua ottaa mitään riskiä, koska siinä voi tulla suhteettoman pahasti selkään. Iso firma voi uhota ja lähetellä kirjeitä ilmaiseksi sydämensä kyllyydestä. Näin yleensä tehdäänkin, koska useimmiten riittää pelotella amatööreiltä kurat housuun ja itse käräjöintiin liittyy riskejä. Lopputulos on se, että rajanvetoa testataan erittäin harvoin oikeudessa ja siksi totuus on arvailujen varassa.
Äskettäisenä esimerkkinä mainittakoon
Ultraforge, joka teki lihavan, kuppaisen, demonisen scifi-lordin voimahaarniskassa olkatoppauksilla.
Alkuperäisen version nimi oli ilmeisesti "The Lord of Pestilence Chaos Daemon Prince". Figua valettiin myyntiin. Yhdennäköisyys, nimi ja tiettävästi myös bitzien käyttö saivat GW:n ärähtämään.
Uudesta versiosta poistettiin marine-yhdennäköisyyksiä, kopioidut osat poistettiin ja nimeäkin viilattiin geneerisempään suuntaan. Nyt se ilmeisesti kelpaa taas. Huomattakoon kuitenkin, ettei tätäkään tapausta koskaan viety oikeuteen. Skulptaaja teki muutokset "vapaaehtoisesti", toisin sanoen "jospa tekisit näin ettei polvilumpioita halkea" -diilin perusteella. Siksi tämä lähinnä kertoo siitä, mihin GW haluaa itse puuttua. Kannattaa jo miettiä valmiiksi, mitä tekee tässä asemassa. Löytyykö munaa ottaa tuijotuskilpailua GW:n kanssa tai parhaimmillaan käväistä oikeudessa?
Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.