Sata sanaa - Viimeinen

[Sotatonttu]

Lainaten Dalamaria:

Säännöt:

-Tarinoiden oltava tasan sata sanaa liittyen annettuun aiheeseen. Otsikko ei sisälly sanamäärään. Käyttäkää sanalaskuria: http://www.uta.fi/~heikki.salo/satasanaa.html

- Yhteisen hyvän maun mukaisia tarinoita! (Ei koske huussia eikä oikeastaan ketään. Moderaatio tuomitsee jos tuomitsee, minä en).

Viimeinen mahdollinen osallistumispäivä on 19.5. ja kellonaika 22.00. Lähettäkää siis tarinanne ajoissa.

Ja tämän kertainen Sata sanaa -kilpailun aihe on otsikon mukaisesti siis viimeinen.[/b]

[Häkä]

Vaihtokauppaa

Temppelin kattokynttilät loimusivat savuisessa ilmassa, tanssittaen pitkiä varjoja verisillä seinillä.

Valo virtasi sisään pirstoutuneista ikkunoista, ja sai ilmassa leijuvan savun heijastamaan aamuisen auringon kelmeää loistetta.

Hän seisoi verisen alttarin edessä, haarniskoitujen ruumiiden ympäröimänä, välittämättä kuolevien vaikeroinnista.

Auringon valo heijastui hänen kirveestäään ja sai veren kostuttaman metallin kimmeltämään. Kirves kohosi, aiheuttaen tuskaisen avunhuudon jostain hänen alapuoleltaaan.

Kirves iskeytyi syvemmälle ja syvemmälle hänen vastustajansa elottomaan kaulaan.

Viimein pää irosi avaruusjääkärin ruumiista, ja veri pursui örkin käsille, kun hän sulki sen kuluneeseen laukkuunsa.

Enää kahdeksan päätä, niin hän voisi viimeinkin ostaa sen haarniskan, josta oli aina haaveillut.

Tämä pää tulisi olemaan hänen viimeisensä.

[Lihamestari]

Viimeinen rykmentti

Klaus katseli kuinka rykmentti 385 teurastettiin armotta örkkien päästessä näihin kiinni. Perhana. Komentaja oli antanut selkeän käskyn pysyä paikoillaan eikä perääntyä saanut. Niin, nyt sitten kaikki muuta paitsi hänen rykmenttinsä oli tapettu viimeiseen mieheen.

Örkit olivat tulleet kuin vihreä hyökyaalto. Keskitetty tuli oli pysäyttänyt ne vähäksi aikaa, mutta sitten kun ne pääsivät barrikadien yli se oli menoa. Yksitellen ne tappoivat jokaisen rykmentin muiden ampuessa hullun lailla niitä alas.

Onneksi Klausin rykmentti oli asetettu strategisesti parhaimpaan paikkaan: sinne pääsi vain yhtä reittiä ja toivottavasti keskitetty tuli saisi örkit pysähtymään. Avoimella olevilla ei ollut samaa tuuria.

"Tervetuloa kaartiin, kuolkaa iloisina." Hän nauroi.

[Allath]

Sananen valasta

Näytänkö minä teistä sellaiselta mieheltä, joka ei kykene suorittamaan sitä tehtävää, johon jo esi-isäni astuivat? Kuulostanko puheissani sellaiselta mieheltä, joka ei antaisi elämäänsä sille kunnialle, jonka on saanut jo syntymäoikeutenaan? Te sanotte, että en voi pysyä siinä valassa, jonka omalla verelläni vannoin ja kyynelilläni vahvistin. Mutta minä sanon, että meillä ei ole ollut tapana taipua sellaisten asioiden edessä, joita muut pitävät vaikeina! Ja vaikka olenkin viimeinen suvussani, vaikka seison yksin tämän pahuuden keskellä ja vaikka yksin saan puolustaa maatani ja nimeäni, niin vannon teille, etteivät minun tekoni ja valani tule unohtumaan! Sillä minä en taivu.

Sen te saatte vielä nähdä.

[Merrywinds]

Viimeinen askel

Katson alas jalkoihini. En tunne mitään, vaikka käsiäni tahraa synneistä hirvein. Kahden askeleen päässä allani avautuu hänen kotinsa katolta näkyvä maisema. Katson kyynärvarttani alas valuvaa punaista tahraa. Samaa vauhtia sen kanssa valuu kasvoillani yksi ainoa kyynel.

Katson taakseni katolle, jossa hetki sitten olimme istuneet kahdestaan, suu suuta vasten, hän luottavaisena, minä tulevaisuuta peläten. Katolle, jossa hetki sitten olimme olleet niin läheisiä. Katolle, jossa minä erotin hänet itsestäni.

Pudotan kirotun tikarin alas, aivan kuin pudotin hänen kauniin päänsä koville, anteeksiantamattomille kattolaatoille.

Nyyhkäisen; koko ruumiini tärähtää surun ja epätoivon raastavasta voimasta. Otan yhden askeleen.

Katson alas ja nostan jalkani. Kyynel tipahtaa poskeltani.

[laurentius]

Viimeinen puolustaja

Viimeinenkin luoti lensi ilmassa ja osui kaaoksen epäpyhään ruumiiseen. Viimeinekin vihollinen oli kuollut. Viimeisenä tämän planeetan puolustajista veli Henrik huokaisi. Saisiko hän viimein levätä kahdenpäivän yhtä jaksoisesta taistelusta? Hän meni Veljeskunnan johtajan pyhän Friorin ruumin luokse.
-Olemme voittaneet, Pyhä Friori. Henrik sanoi ruumiille.
-Suurin menetyksin kyllä, mutta voitimme. Hän jatkoi huokaisten.
-Lähden tästä hakemaan lisävoimia ja sen jälkeen palaan hakemaan Teidät. Henrik sanoi ja kumarsi ruumiille.
Juuri kun hän oli lähtemässä hän kuuli oudon äänen.
Hän kääntyi ympäri ja näki muutaman sadan metrin päässä suuren joukon pettureita
Ílman asetta Henrik huomasi Friorin pyhän voimamiekan. Pidellesään asetta hän huusi:
-Keisarin puolesta!!

[Höpöttiuhka]

Nautinto


Viha paistoi Klausin silmistä, kun hänen piti katsoa, kuinka hänen toverinsa silvottiin kappaleiksi Demonien aseista

mutta demoneita oli silti vähän. Yksi toisensa jälkeen ne kaatuivat ja muuttuivat tomuksi.

he jo luulivat voittaneen ja hurrasivat, kun tumma varjo piirtyi heidän ylleen.

He kääntyivät katsomaan ja alkoivat huutaa kauhusta, mutta sanat paloivat heidän mukanaan, kun siniset tulenlieskat iskivät heidän päälleen polttaen heidän ruumiinsa.

vain Klaus selvisi. hän oli puolitajuton ja kuuli askeleet edessään

Mies katsoi polvillaan, aseensa pudottaneena suurta Demonia, jonka Terävät kynnet loistivat sinistä valoa.

Hän sulki silmänsä odottaen viimeistä iskua, ja toivoi kuoleman olevan nopea, Mutta Demonilla ei ollut kiirettä...

[Omenapoika]

Tästä tuli hyvin runomainen, mutta eipä auta. Jos laitan sata sanaa peräkkäin teen sen näin:

Olemattomuuden kuningas


Holvissa pölyn alla lepää kuningas. Hänellä on kaikki eikä mitään. Esi-isiensä synneistä hän kärsii ja on alati valveilla. Valmis kostamaan kaikelle kohtalonsa, ikuinen hallinto.

Ikuista paratiisia ei tule tavoitella, elämä on ja elämä ei ole. Leipä on maukasta mutta jo viides saa sinut janoiseksi, tyytyväisyys ei ole ihmisen hyve. Ikuista valtakuntaa pyytänyt sen vihdoin sai, ja sai ikuisen tuskan. Ikuinen jano.

Ystävilleen, perheelleen hän antoi pyytämättä saman lahjan. Ikuisen elämän, ikuisen nälän. Ikuisuus sitoo heidät maahan, vereen ja aseeseen. Jotenkin sairas on ihmisen luonto, pahaa se haluaa ja pahaa vaalii, vaatii ja hyvänä pitää. Ei pääse siitä irti omalla verelläänkään.

[Ultimate]

Viimeinen luoti

Andreen rintaa vihlaisi hän tunsi miten luodin tekemää veristä reikää alkoi vihloa. Hän näki örkkien pomon nauravan ja irvailevan kärsivälle sotilaalle. Se olento oli armoton ja se nautti käsrsimisen katselemisesta. Andre tiesi, että kohta hän vetäisi viimeisen kerran henkeä ja lausuisi viimeisen sanansa, mutta silloin joku naksahti Andreen päässä ja silloin Andre karjaisi ja nosti rynnäkkö kiväärinsä ja ampui luoti meni vähän ohi örkin asekäden vierestä. Örkki säikähti ja yht äkkiä sen kädessä oleva ase putosi maahan ja kalkahti. Andre oli ehtinyt ampua toisen kerran ja toisella kerralla hän osui ja niin Andre sai kunnian ampua viimeisen luodin suuressa sodassa.

[hyytelöperuna]

Vihoviimeinen

Kohmeiset kahleet pitivät orjani nylkyttävän ruumiin aloillaan. Kypäräni ristikkö tihkui höyrystyneestä hengityksestäni ja likaisen teräksen tuoksu hivuttautui sieraimeeni, ja havahduin, kun orjieni kaulanikamat narskuivat puristaessani hiertyneitä kettinkejä nyrkkieni ympärillä. Toisen orjan ruumis oli aamusta asti tuntunut epätavallisen tönköltä ja kylmältä.

Raskaassa lumessa eteneminen nosti kylmää hikeä poskipäihini, mutten pystynyt pysähtymään. Yön aikana havaitsemani vainoajani jättäisi minut uhrikseen tänne vuorenselän taakse jollen liikkuisi ripeästi. Otin uuden askeleen, mutta toinen tuotti ongelmia kahleen päässä sätkivän kehon takia. Irrotin kaulalenkin ja jätin ihmisturmeluksen sulavaan hankeen hönkimään vuoriston ilmaa, kuin vastasyntynyt. Hänelle en ollut velkaa, hänestä tulisi viimeinen jumalten luoma väärinkäyttämäni keho. Jatkoin askeleitani.

[Karu]

Viimeinen tanssi

Nuhjuinen vanhus asteli valkean järven jäälle. Taivas oli harmaa, ja niin olivat tuon miehen kasvotkin. Ilta pimeni pikkuhiljaa. Viininpunainen viitta ei sopinut ankeaan ympäristöön, mutta murtuneet silmät korvasivat senkin.

Ukko valautti viittansa lumeen ja asteli edemmäs paljas, ruumis väristen. Kädessään hän puristi veistä. Se puhui hänelle; se kertoi vapaudesta ja kaiken lopusta.

Vanha mies päästi tyytyväisen huokauksen kun teräs pureutui hänen ranteeseensa. Yllättävän voimakas käsi liu'utti terän kyynärtaipeeseen asti. Tumma valtimoveri purskahti lumelle, kuin musta ruusu valkeassa ikuisuudessa.

Ja niin hän aloitti mustan tanssinsa, hyppien piruetteja yhä heikommin ja heikommin, roiskien tummanpunaista verta valkeaan maahan. Heikko hminen tuupertui lumeen onnellisena.

Perhana, tuli 20 min myöhässä. Saan kai anteeksi, kun et äänestysketjuakaan ollut ehtinyt aloittaa?

[Sotatonttu]

Perhana, tuli 20 min myöhässä. Saan kai anteeksi, kun et äänestysketjuakaan ollut ehtinyt aloittaa?

Aika oli 22.00, joten ihan ajoissa tuli. Ja olisit saanut anteeksi vaikka olisi tullut myöhässä, olisin kuitenkin olettanut, että joku tarina tulee myöhässä.

Nyt on kuitenkin aika käynnistää äänestys. Kaikki siis äänestämään voittaja!