Damien, Suvun mätäpaise

[Hollo]

Tässä nyt intouduin kirjoittamaan pitkästä aikaa oikean Faba-aiheeseen suoranaisesti liittyvän turinanpätkän. Olikos se Rotten Sound, joka monasti hihkaisi, että pitäisi Nurglesta kirjoitella. Noh, tässä olisi nyt tällainen tunteeton ja melko kämäinen turina. Tehty omien, pariviikkoa sitten tapahtuneiden kokemusten perusteella.



”Milloin isoisä tulee? Isoisä lupasi minulle, että hän tulisi käymään meillä.” Pieni poika ravasi edestakaisin odottavana, mutta hänen äänensä oli arka ja nöyrä. Uuttera äiti kolisteli astioita toisiaan vasten yläpuolella, pöydän tasanteen pinnalla, eikä kulunut aikaakaan, kun pari saippuavaahtohattaraa putosi aivan pikkupojan paljaiden jalkojen juureen.

”Isoisä pitää lupauksensa, Damien”, äiti vastasi puolihuolimattomasti tiskiensä takaa. ”Hän saapunee iltapäivästä. Noh, menehän nyt siitä leikkimään, lapseni. Ulkona on kaunis sää.” Mutta kehotus ei näyttänyt piristävän poikaa, eikä hän puhtaiden ikkunaruutujen läpi siivilöityvien, lämpimien auringonsäteiden houkuttelemanakaan saanut edes väkipakolla itseään leikkituulelle. Damien kääntyi paikallaan ja käveli laahustaen, lähes kaatumisen omaisin askelin omaan, pieneen huoneeseensa.

Huokaisten hän istahti sängylleen, ja lopulta kellahti kyljelleen sen pehmeälle patjalle. Avonaisesta ikkunasta kuului iloista lapsennaurua ja leikkimielisiä toruja, ja lempeä tuulenvirta toi huoneeseen ihanaa metsäntuoksua.
”Isoisä”, Damien kuiskasi itselleen. ”Tahtoisin kuulla, miten tarina päättyy.” Hajoamispisteessä olevan yöpöydän rosoisella puupinnalla kököttävän peilinrämän heijastavalta pinnalta näkyi kokemattoman pojan syvä kaipaus verisukulaistaan kohtaan.

Hän ei tiennyt, miksei halunnut olla muiden poikien kanssa. Tosin olihan hän ollut alunperinkin tienoon lasten syrjäänvetäytyvä jäsen, mutta jonkin ajan kuluttua hänen suosionsa oli kasvanut lähes räjähdysmäisesti erään kepposensa kautta, jonka hänen armeijaan värväytynyt isoveljensä oli kehottanut tekemään. Sen jälkeen hän oli noussut kaveriporukan hierarkiassa lähes johtohahmon, Clausin, tasolle, mutta iloa ei ollut kestänyt kauaakaan, kun Damien oli taas vetäytynyt omaan huoneeseensa yksikseen moneksi päiväksi. Tämä oli jo kuudes päivä tällä kertaa.

Peilin isoihin lohkoihin pirstoutunut pinta heijasti hänen oman kuvansa vielä viimeisen kerran pariin tuntiin: Hänelle oli syntynyt tavaksi vilkaista itseään ennen uppoutumista syviin uniinsa. Sileät, kiihkeästä odotuksesta kielivät lapsenkasvot vilahtivat peilin pinnalla pikaisesti, vihreät silmät sulkeutuivat, kapeat huulet painautuivat toisiaan vasten. Hän olisi valmiina isoisää varten.

Mutta uni ei tullut. Edes hyvin nukuttu yö ei koskaan estänyt häntä uneksimasta silmät kiinni ja yksikseen, mutta nyt jokin tuntui olevan vinossa. Ehkä se oli tuo sietämättömäksi käyvä odotus, joka lipoi hänen mieltään alituiseen karhealla kielellään. Ulkoa kantautuva linnunliverrys sai Damienin ähkäisemään äkäisesti, ja hän räväytti silmänsä auki närkästyneenä. Välittömästi hän näki omat vihaiset kasvonsa, mutta nyt niissä oli jotain uutta, mikä kiinnitti hänen huomionsa.

Damien tuijotti suu ammollaan kasvojaan peilistä ja koetti hitaasti haroa kömpelöillä sormillaan tuota outoa pistettä ihossaan. Arasti hänen pieni sormenpäästä hipaisi vasemman sieraimensa sisäpuolella sykkivää pattia, ja tunsi pian koko kehonsa värähtävän tuskasta. Poika räpytteli nopeasti kyyneleensä olemattomiin. Mietteliäänä ja hiukan pelokkaana hän tyytyi nyt vain tarkastelemaan tuota märkivää uloketta liikuttamalla niskaansa vaikeahkosti. Muisto äkillisestä kivusta sai hänen henkäisemään: Ehkä paise esti häntä nukkumasta.

Nopeasti Damien pyrähti huoneensa ovesta ja juoksi läpi eteisen ja keittiön, missä hänen äitinsä oli aloittanut päivällisen valmistamisen. Poika tuskin huomasi herkullisia maalaiskeittiön tuoksuja, ja jatkoi matkaansa nopein askelin kohti vanhempiensa makuuhuonetta. Hengästyneenä hän löysi äitinsä valkean ompelukorin leveän vuoteen jalkopäästä, ja tuohtunut poika ei edes tuntenut pieniä, summittaisia neulanpistoja ihollaan työntäessään kätensä sisään, eikä hän myöskään huomannut pysähtyä ajattelemaan, mitä oikeastaan etsi. Lopulta hän nousi voitonriemuisena mutta uupuneena. Hän ujutti laihan kätensä erinäisten ompelutarvikkeiden välistä rauhallisesti vapauteen pitkä, teräväkärkinen neula sormiensa välissä. Pian pikkupoika kipitti paljaiden jalkojensa läpsytyksen siivittämänä takaisin omaan huoneeseensa.

Puuovi paukautettiin kiihkeästi kiinni, ja Damien loikkasi vuoteelleen neulansa kanssa. Jännitys, tulevan mahdollisen kivun tuoma arkuus kummitteli hänen mielensä perukoilla, mutta hän alkoi tuntea olonsa jo liiankin epämukavaksi. Hitaasti hienoisesti tutiseva käsi liikutti heikossa valossa hohtavan metalliesineen kärjen aivan paiseen pehmeän pinnan päälle. Damien huokaisi syvään ja iski.

Valtava tuskanaalto ravisteli hänen pientä kehoaan. Neulan ohut pää upposi, ja pisara vihertävänruskeaa lietettä purskahti pikkupojan kämmenelle kuolemankylmänä ryöppynä. Vaikka kipu olikin lähes lamauttanut hänet, eikä hän olisi halunnut mennä pidemmälle, hänen järkensä kirkui kivuntunteen ylitse. Damien sulki silmänsä ja avasi ne rauhallisemmin hengittäen. Tärisevin sormin hän alkoi työntää neulaa yhä syvemmälle.

Poika puri huultaan metallin tunkeutuessa hänen lihaansa. Peilistä hän näki kyynelvirran valuvan nopealla tahdilla hänen vasemmasta silmästään, mutta tunne siitä ettei hän tämän jälkeen enää pystyisi koskemaankaan paiseeseen valoi häneen kummallista pakonomaista rohkeutta. Läpinäkyvä kyynelvirta sai seurakseen ihmisveren punaisen ja mätänevän, vihreänruskean lietteen kummallisen sekoituksen.

Damien hätkähti ja käännähti ympäri vuoteellaan. Raskaasti huohottaen hän piteli yhä punaruskean pinnan hankkinutta neulaa vapisevien sormien välissä, ja hiki valui viileänä pitkin hänen kasvojaan. Hänen korvissaan kuuluva kohina hiljeni ja kivistävä päänsärky lakkasi. Pieni hymynhäive, joka oli ollut kateissa niin kauan, nousi nyt pikkupojan voitonriemuisille lapsenkasvoille. Pistävä tuska laimeni, ja hän saattoi nyt kuulla ovensa läpi eteishallista kuuluvan kopseen iloisten tervehdysten saattelemana.

”Damien-kulta”, hänen äitinsä huudahti, ”tule tervehtimään isoisääsi.” Sillä hetkellä iloiset tunteet täyttivät pojan mielen pitkästä aikaa. Yhdessä hujauksessa hän avasi huoneensa oven, pyyhkäisi nenänalusensa kämmenselkäänsä ja kirmasi pitkin puulattiaa kohti eteistä hänen äitinsä liehuvan mekon valkean helman pilkistäessä nurkan takaa.

”Poika, oletpa sinä kasvanut”, vanha mies murjaisi lempeästi, kun Damienin tummat hiuskiehkurat ilmestyivät näkyviin, ja levitti kätensä kutsuvasti. Poika seisahtui hölmistyneenä. Hiljaisuus täytti eteisen, jollain oudolla tavalla tunnelma jännittyi ja perheellinen lämpö katosi. Äiti astui pari askelta poikaansa kohti ja asetti rakastavasti kämmenensä tämän laihalle olkapäälle.
”Kultapieni, tervehdipä nyt isoisääsi”, nainen sanoi äidillisen kehottavasti. Mutta poika vain tuijotti epätavallisen tyhjä kiilto silmissään.
”Tuo ei ole isoisä”, hän totesi haudanvakavasti. Molemmat aikuiset vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. Outo ilmapiiri tiivistyi.

”Damien-poikaseni, minä se olen”, vanhus sanoi hiljaisemmin. ”Vai onko tämä jokin uusi leikki? Jos on, se taisi toimia. Minä ihan säikähdin. Sinun ei pitäisi säikytellä vanhoilla päivillään olevia ihmisiä, poika.”
”Minä en laske leikkiä, huijari”, Damien kuiskasi kylmästi. ”Äiti, missä oikea isoisä on?”
”Kultapieni, mitä sinä puhut?” nainen kysyi ymmällään ja pelokkaana. ”Damien, lopeta tuo pelleily.” Sitä mukaa kun äiti puhui, hänen äänensä muuttui yhä kimeämmäksi, ja hänen äänensävynsä kiivastui pakokauhunomaiseksi patistukseksi.
”Äiti, sinä lupasit, että isoisä tulee kyläilemään”, pieni poika totesi syyttävästi. Nainen purskahti kyyneliin ja tarrasi poikaansa käsivarresta omistavasti.

Damien kirkaisi tutusta tuskasta hänen käsivartensa repeytyessä irti hänen äitinsä otteessa. Valtava verimäärä ryöpsähti hänen vaatteilleen ja värjäsi koko huonetilan väkivaltaisen punaiseksi. Jäljellejäänyt tynkä sykki hänen paitansa lyhyen hihan sisällä ahnaasti kuin itseään elättävä loinen, ja vihreää visvaa roiskui joka puolelle eteistä. Poika hengitti kiivaasti, mutta alitajuisesti hän tunsi olonsa nyt kotoisammaksi ja turvallisemmaksi kuin koskaan ennen, hänen ei tarvitsisi pelätä enää milloinkaan, eikä tuska toisi muuta kuin nautintoa.

Vanha mies vetäytyi säikähtäneenä pari askelta taaksepäin. Damien katsoi äitiään, jonka piteli yhä poikansa mädännyttä käsivartta nyrkissään ja nyyhkytti hallitsemattoman nykimisen ravistellessa hänen kehoaan.
”Isoisä tuli sittenkin”, poika sanoi vääristyneen onnellinen ilme kasvoillaan. ”Minä lähden isoisän mukaan. Hei, äiti. Minä tulen joskus katsomaan sinua ja isää.”

Vanhus liimaantui seinää vasten Damienin astellessa tasaisesti ulos ovesta. Tunteeton hymy hänen kasvoillaan oli vain naamio. Se, mitä hän todellisuudessa tunsi, oli jotain paljon mahtavampaa ja kauniimpaa. Kirkkaan auringonvalon lämpö oli nyt vain kaukainen muisto, joka hautautui paraikaa hellyttävän kylmyyden kehdon ottaessa pojan kantoonsa.

Hitaasti sen keinuvan liikkeen vaikutuksesta pikkupoika tunsi sisukalujensa mätänevän ja tulevan hyödyttömiksi, kun uusi henki puhalsi elämää hänen pieneen kehoonsa. Tykyttävä tunne hänen rinnassaan oli kuin mätäpaise hänen sieraimessaan. Isoisä oli pitänyt lupauksensa.


Passaa haukkua.

[Skrixqueek]

Jaah... Fluffillisesti voisin vinetä, ettei keskiajalla astioita pesty saippualla vaan hiekalla tai lipeällä (joo tiedetään, saippuoissa on joissain lipeää...).
Perustui siis tositapahtumiin? Pahoittelen kätesi menetystä...

Noh, tarina alkoi lupaavasti, mutta loppui vyöryi käsille ja oli aika sekava. Olisit käyttänyt siihen aikaa. Muutenkin jäi melko ontoksi koko hahmokaarti... Pointti oli hutaistu päälle.

[Ghe'dahlg]

Rakastuin tämän tarinan loppuun. Sen musta huumori sai hymyilemään

Muuten tarina on normaalin hyvää tarinankerrontaasi.

[Sachse]

Ihan hyvä tarina. Nurglea lukisi toki mielellään lisääkin, näinkin laadukkaan kirjoittajan kirjoittamaa.

[Hollo]

Iltoja.

Söpöä, jos joitakin on miellyttänyt tämä väsys.

Tosiaan ajattelin pidentää tästä "muutoksesta" päiviä vievän prosessin pikkupojan elämässä, mutta minä en omien kokemusteni välityksellä päässyt niin pitkälle. Minun taipaleeni loppui yhtä äkisti.

[Karu]

Jaah... Fluffillisesti voisin vinetä, ettei keskiajalla astioita pesty saippualla vaan hiekalla tai lipeällä (joo tiedetään, saippuoissa on joissain lipeää...).

Faba ei_ole_keskiaikaa. Mutta saippua ei ole kivaa

Erittäin huussimainen tarina, joskin yllättävän tasapaksu. Tämä ei oikein joukosta eroa. Jotenkin teksti oli entistä kevyempää, mutta toisaalta hankalampaa luettavaa, tiedä sitten, johtuuko se juuri niistä tositapahtumista.

Hienoa kerrankin lukea sinulta jotain, mikä edes kaukaisesti viittaa aiheeseen . Juoni oli kylläkin ennalta-arvattava, mutta kuvailu oli niin huussia, että joo. Mätäpaiseita ja irtoavia käsiä, tällä kertaa liikuttiin näillä alueilla. Lisää vaan!

[BioHazard]

Herranjumala! Huussi kirjoittaa FaBasta! ihme. Kumminkin, tämä ei ollut sitä aikaisempaa huussia vaan parempaa sellaista. Kai sen takia että liitty fabaan. Olisit nyt tietty voinut mainita nurglen, etkä' vain isoisä, vaikka sillä nimellä nyt nurglea kutsutaankin. Ja minne se poika sitten muuten meni?

[Thelacan]

Herranjumala! Huussi kirjoittaa FaBasta! ihme.

Tuota, sinähän olet näemmä yhä varsin tuore käyttäjä, ainakin minun mielestäni.
Huussi on melkein aina kirjoittanut fabasta. Viime aikoina on tullut enemmän vain turinaa, joka ei niin hyvin ole sijoittunut faba-maailmaan.
Miksi olisi pitänyt käyttää vieraskielistä sanaa "nurgle" suomenkielisessä tarinassa? Jokainen hitusenkin fabaa tietävän tunnistaa aika helposti, että Isoisä on Herr Nurgle.

Ja uskoisin, että poika meni isoisänsä luokse.


Mutta kiva turina, Thela tykkäsi.

[Blackguard]

Pystyin jälleen samaistumaan hahmoon ja kuvittelemaan tapahtumat mummoni kesämökille, kuten useassa aikaisemmasakin stoorissa.

[Rotten sound]

Juuh kyllä minä sen kehdotin, mutta muistatko siinä piti olla isoja karvasia ja mätäneitä ihmisiä tappamassa pieniä lapsia ja miehiä ELI SOTAA mauhahahhaahha. Tarina oli kyllä kiva lukea ja vasta lopussa tajusin ton isoisä jutun. Jos käden irtoaminen ja neulat eivät satu niin, miksi sitten neula sattui niin pahasti?

[Hollo]

Juuh kyllä minä sen kehdotin, mutta muistatko siinä piti olla isoja karvasia ja mätäneitä ihmisiä tappamassa pieniä lapsia ja miehiä ELI SOTAA mauhahahhaahha. Tarina oli kyllä kiva lukea ja vasta lopussa tajusin ton isoisä jutun. Jos käden irtoaminen ja neulat eivät satu niin, miksi sitten neula sattui niin pahasti?

Älä hättäile. Jos minä intoudun kirjoittamaan lisää Nurglesta, voit olla varma, että tuota kuvailemaasi tapahtumaa tulee kirjoitettua kyllä.

Katsos, eiköäs kuka tahansa isoisä haluaisi rankaista kivulla, jos toinen käy sorkkimaan osaa itsestään. Käden irtoaminen oli tällä lailla ehkäpä hieman tarkoittetunkin asia.

Drow warrior: Tämä oli ensimmäinen faba-tarinani sotussa.

[Thorgal]

Kätesikö siis oikeasti menetit? otan osaa... Mitä oikein tapahtui?

[Höpöttiuhka]

Kätesikö siis oikeasti menetit? otan osaa... Mitä oikein tapahtui?

Tuossahan kerrotaan; Huussin äiti repi irti

PIdin tästä tarinasta. Teksti oli mukaansatempaavaa ja mukavaa luettavaa ja kirjoitusvirheitäkään ei löytynyt, paitsi yksi pieni
Siinä vaiheessa, kun poika jatkoi neulan tunkemista, minusta tuntui, että siinä pojassa oli jokin kilahtanut

[Hollo]

Kätesikö siis oikeasti menetit? otan osaa... Mitä oikein tapahtui?

Tuossahan kerrotaan; Huussin äiti repi irti

PIdin tästä tarinasta. Teksti oli mukaansatempaavaa ja mukavaa luettavaa ja kirjoitusvirheitäkään ei löytynyt, paitsi yksi pieni
Siinä vaiheessa, kun poika jatkoi neulan tunkemista, minusta tuntui, että siinä pojassa oli jokin kilahtanut

No en nyt aivan suoranaisesti kättäni menettänyt, ehkä mie liioittelin hiukan. Mutta tuo neulajuttu oli nimeomaan tässä tarianssa se todenmukainen asia, mistä ylipäänsä sain inspiraation kirjoittamiseen.

[Skrixqueek]

No nyt pilasit mielikuvani, jossa näpyttelit raivokkaan inspiraation vallassa näytön ruudun kylmässä valossa, veren pulputessa kätesi tyngästä ja turvonneen Nurglen kiikkuen keinutuolissa niskasi takana!

[RiviSotilas]

Yäk. Ihana.

Nurgle sopii sinulle aiheena, tee ihmeessä lisää näitä!