Samaa mieltä Murheen kanssa. Aluksi luulinkin, että murtumat oli tehty tarkoituksella, ja ne tosiaankin näyttivät siltä, että olivat jonkinasteen taisteluvaurioita.Murhe kirjoitti: Tosin minun Khadorin kohdalla olisin ehkä vain korostanut jälkiä näkyvinä vakavina taisteluvahinkoina, joista jaakko on selvinnyt.
Warmachine Cygnar blogi
- Executioner
- Viestit: 925
- Liittynyt: Ma 13.06.2005 01:33
- Paikkakunta: Alajärvi
Tuntuvat nuo alotuspakkaukset sisältävän sillointällöin joitain jämäfiguja.
Omassa Crusaderissani oli kamalaa röpölöisyyttä olkapanssarien välissä ja hieman kainaloissa, Kreossin hame taas oli puhki haarojen kohdasta. Ikäänkuin muotti olisi syöpynyt/kulun niiltä kohdin pois valaessa.
Pikkujakeissa oli myös hieman, mutta ei haittaavasti.
Uudet valut ovatkin sitten aivan eri luokkaa. Ainakin minulla PP:n figut ovat olleen muilta osin hyväkuntoisia, valuusaumojakaan ei juuri ole ollut.

Väitteesi on hyvä...mutta olet väärässä.
http://jarecsblog.blogspot.com Melko aktiivista seurantaa askarteluistani.
http://jarecsblog.blogspot.com Melko aktiivista seurantaa askarteluistani.
Tämmöisen vastauksen sain:
Palautusoikeushan tavaroilla toki on postimyynnissä, mutta tokihan se on ikävää, jos figu pitää postittaa takaisin, ja uuden saa tilalle joskus kolmen kuukauden päästä...
Moray on siis euroopan Press Gangin "pomo". Mailia kuvan kanssa tuonne osoitteeseen, niin eiköhän jotain älyllistä saa vastaukseksi. Jos meinaa olla vielä ongelmaa, niin paistaa vaikka YV minulle asiasta.The fractures in the Ironclad are caused by dramatic
change in heat that can occur in the larger pieces of
the game during production.
This is a fault.
If the larger pieces aren't rested in the mould after
spinning long enough the change in contact temperature
and lack of pressure can cause cracking like this.
Please mail Mike B though eumissingparts[ät]yahoo.co.uk and
we'll sort this out. Usually such parts are caught by
thre casters and packers.
Sorry that this piece managed to reach you.
Cheers
Moray Grant
Cerberus Entertainment
Palautusoikeushan tavaroilla toki on postimyynnissä, mutta tokihan se on ikävää, jos figu pitää postittaa takaisin, ja uuden saa tilalle joskus kolmen kuukauden päästä...
Viimeksi muokannut Teräratas, Ke 12.07.2006 01:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Itselläni vuorostaan oli melkoisesti hapettamisen jälkiä kaikissa Primen aikaisissa figuissani. Pahin taitaa kumminkin olla tuon Kreossin mekko, joka sai melkoisen "reikäisen" muodon. Tietty sitä maalaamisen jälkeen alkoi vasta harkitsemaan GS peittelyä siihenkin... samankaltaisia ongelmia huomioin noissa Exemplareissa ja kuorolaisissa, mutta päädyin kumminkin pistämään villaisella tällä kertaa (eikä tosissaankaan sen 2+kk odottelukaan jaksaisi innostaa). Kumminkin Cryx pelaaja kaverillakin on esim. hemmetin paha valuvirhe omassa Denegharissa ja taisi muutamassa muussakin olla.Rutabaga kirjoitti:Tuntuvat nuo alotuspakkaukset sisältävän sillointällöin joitain jämäfiguja.
Omassa Crusaderissani oli kamalaa röpölöisyyttä olkapanssarien välissä ja hieman kainaloissa, Kreossin hame taas oli puhki haarojen kohdasta. Ikäänkuin muotti olisi syöpynyt/kulun niiltä kohdin pois valaessa.
Pikkujakeissa oli myös hieman, mutta ei haittaavasti.
Toimii muuten kiitettävästi tuo keltainen pääväri. Oikein positiivisen näköisiähän noista alkaa kehkeytyä ja jälkikin on harmoniassa. Olisin vaan noiden kevyiden warjackien "maskit" maalannut myös metallilla, olisi ehken korostanut niitä siinä samassa. Varsinkin noiden poseissakin olet onnistunut, varsinkin tuon Chargerin kohdalla. Mitenkäs Swordknightit on edistynyt? Olisiko ryhmäkuvaa tiedossa lähiaikoina?
Siinä vaiheessa kun the Captain lopettaa asian puhumisen, tiedän lähteväni varhaiseläkkeelle.
Taas on aika pläjäyttää ilmoille uusimpia maalauksia, elikkäs 5 sword knightiä olen saanut maalattua klikkaa tästä, tämän hetkinen posse ja yksittäiskuva ritarista.
Tuo metalli näyttää noissa vähän hassulta, mutta kannattaa ladata kuvat koneelle, koska selain tod. näk. resizettää kuvia ja laskee kuvanlaatua. Näyttää tosiaan vähän röpöliseltä, mutta ei se sitä kyllä todellisuudessa ole.
Postissa saapui tänään Hunter ja Defender ja alkaakin pikkuhiljaa kaukaisuudessa häämöttää Dariuksen jakkihorde...
T. Osku

Doddih, sain vihdoin Centurionin maalattua, oli todella työläs nappi. Kuvia -> 1 2 3
Eipä ole vieläkään roolipelit.netin tilaus saapunut, joten hieman kiire tulee sen Dariuksen kanssa... Katsotaan nyt, täytyy varmaan lähteä Strykerillä 'Coniin... Täytynee sutia viimeinen Sword Knight ja Stryker seuraavaksi. Niin ja Centurionin kilpi.

Hienoa! Neitseellisellä figulla on hyvä käydä ensimmäiseen taistoon, sitten voikin lisäillä taistelun jälkiä figuun. Näyttää hyvältä, ainakin minun mielestä. Vasemman käden saranoissa vois mielestäni olla hieman enemmän inkkiä tms. nyt näyttää vähän siltä kuin olisi maalattu nyrkki kiinni. Keltainen on hauska väri, itse olen miettinyt yhtä pirteää väriä, toivottavasti saan napin joskus (tilattu on) ja sit vielä maalattua. Jatka samaan malliin koko ryhmä!
Ja sen irto-osan voit myydä vaikka mulle, laitan sen Khadorini jalkoihin baseen.
Ja sen irto-osan voit myydä vaikka mulle, laitan sen Khadorini jalkoihin baseen.
- Morhgoz
- Peliporukkavalvoja
- Viestit: 3306
- Liittynyt: Ma 16.09.2002 14:01
- Paikkakunta: Hiidensalmi (Iisalmi)
Tee Wreck counteri siitä torsosta...
Warbands of Wastelands
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Tärkeintä ei ole voitto, vaan kasa verisiä kalloja,
omia jos ei vihollisen....
I used to take an arrow to the knee, till I took an arrow to the knee....
Aika ironista, että saat paketissa runnotun torson, josta teet warjackin, minkä jälkeen sinulle lähetetään ehjä torso, jotta voit runnoa sen romuksi... ;)Osku kirjoitti:Siitä torsosta taitaa nyt sitten tulla wrekki.
Mutta juu, kiva kuulla että huolto pelasi hyvin. Ja tosiaan, vaikea tuolle fiksumpaa käyttöä on keksiä, kuin markkerin teko.
tulipahan taas maalailtua.
Junior1 2
Hunter 1 2 3
Darius vielä maaleihin, niin voi hyvillä mielin odottaa Ropeconia.
Lopullinen listani tullee olemaan Darius, Centurion, Ironclad, Lancer, Journeyman ja hunter. Olisin kyllä mieluummin ottanut ironcladin ja journeymanin tilalle toisen Centurionin, mutta enpä tullut sitä ajatelleeksi aiemmin ja nyt on jo vähän myöhäistä... MM lista luultavasti Darius, Ironclad Centurion ja Journeyman...

Mukavaa jälkeä edelleen, hauskaa odottaa kuvaa koko porukasta kun saat Dariuksen maaleihin.
Oletko muuten miettinyt varjostuksia nivelissä ja syvänteissä? Kaipaisivat mielestäni vähän lisää tummaa sävyä, nyt näyttävät ehkä vähän liian 'umpeen' maalatuilta. Tummanruskea tai musta pesu niveliin voisi antaa säväyksen. Mutta tee niinkuin parhaaksi näet, sillä noilla napeilla kehtaa pelata jo nyt!

On toki, mutta se koskee vain käyttämättömiä tuotteita.Murhe kirjoitti:Eikös Suomessa ole ihan 14 päivän palautusoikeus postimyydylle ja netistä tilatulle tavaralle? Näin minä ainakin muistelin. Kyllähän tuollaiset pitäisi saada takaisin toimitettua. Ainakin minä lähettäisin.
Virheellisen tuotteen vaihtaminen on toinen juttu. Siinä on enemmänkin pelivaraa teoriassa, mutta käytännössä voi joutua tappelemaan oikeuksistaan.
Kauppias voi olla vähän p*sk*raossa, jos ulkomainen toimittaja ei tule asiassa vastaan. Ja Suomessakin kannattaa muistaa, että kuluttajansuoja koskee vain kuluttujia, ei siis esim. yritysten välisiä sopimuksia.
Tosin jos multa kysytään, niin noi olisi vaan pitänyt kitata ennen maalaamista.
//Mx