3. sija = 1pts
Kolmannelle sijalle sijoittunut figu oli omalta osaltani kaikkein vaikein valita. Kaikkein potentiaalisimpia ehdokkaita kyseiselle sijalle olivat figut 10, 18, 2 ja 29.
Figussa numero 10 oli selvästikin ollut tekniikka valtavan hyvin halussa, mutta värien valinnassa olitiin menty mielestäni hieman metsään. Vaikka värit sopivatkin hyvin yhteen, eivät ne oikein minun silmääni mielyttäneet johtuen kenties siitä, että ensimmäiset kosketukseni fantasiaan sain Dragonlancen varsin värikkään maailman ja velhojen kautta.
Vaikka en FB:n figuja saatika muitakaan fantasiaan liittyviä figuja kovin hyvin tunne, olettaisin kuvassa 18 olevan jonkinlainen HE. Siinä missä kyseinen figu häviää figulle 10 tekniikassa, se voittaa värien valinnassa. Vaikka kyseessä saattaakin kenties olla
jokin GW:n virallinen teema, on se toteutettu figussa varsin mallikkaasti ja on todella karkkia ainakin minun silmilleni.
Figu numero 29 puolestaan taisteli figun 18 kanssa samassa luokassa värivalintojen kanssa, mutta hävisi figulle 10 tekniikassa. Kokonaisuutena figu on varsin toimiva, mutta silmään pistävät turkin kuviointi, jonka olisi voinut toteuttaa paremminkin sekä miekan terä. Kultakulta oli kyllä onnistunut varsinkin figun "panssarissa" hyvin, mutta metallimetalli ei kyllä sopinut tippaakaan.. Jotenkin se vain tuntui niin hutiloidulta muuhun figuun nähden.
Kolmannen sijan kuitenkin lopulta sai pitkällisen pohdinnan tuloksena figu numero 2. Kokonaisuutena upea figu ja ihon toteutuksesta sekä basesta pidin kovasti. Figun hiuksia voisin tosin moittia hieman "karkean" näköisiksi muuhun figuun nähden ja kaavun värivalintoja olisi voinut harkita hieman enemmän. Kaavun sisäosan tummuus saa valkoisen ulkopinnan tuntumaan niin.. mitättömältä siihen verrattuna..
2. sija = 2pts
Muutamia myöhemmin kolmannen sijan ehdokkaaksi joutuneita figuja kilpaili tästäkin sijasta, mutta yksi oli ylitse muiden. Figu numero 35 näyttäisi teknisesti todella hyvin tehdyltä ja kirjan kuvitusta ja hupun reunan kuviointia ei voi kuin ihmetellä. Mielestäni oli myös ihailtavan erikoinen teko lähteä maalauskilpailuun mukaan figulla, jonka kuuluu näyttää rumalta. Figussa on kuitenkin onnistuttu jotenkin ihmeen kaupalla yhdistämään rumuus ja hienous samaan figuun. Kaulassa roikkuvaa kelloa kuitenkin ihmettelin tovin jos toisenkin. Miksi yksi kelloista on maalattu niin erillaisella tavalla ja vielä niin, että se "maastoutuu" muuhun figuun?
1. sija = 3pts
Toisin kuin muille sijoille, ei ensimmäiselle oikein tungosta tahtonut olla ja voittaja olikin selvä oikeastaan jo ensimmäisellä figujen katselukierroksella. 3 pistettä vei aivan liian isolla miekalla varustettu barbaarineitokainen, myös nimellä figu numero 4 tunnettu. Kaikin puolin loistava figu, mutta taitaa neidolla olla aika viimeisen päälle kiillotetut miekka ja saappaat. Noh mitäpä noista valittamaan, kun harva yleensäkkään figuistansa tarkoituksella likaisen näköisiä tekee ellei se ole selvä osa figua. Veritahra miekassa olisi myös ollut jotakin, jonka olisin halunnut nähdä.
3. sija meni siis figulle numero 2
2. sija meni puolestaan figulle numero 35
1. sija meni figulle numero 4
Hienoja figuja oli kieltämättä kaikilla, sitä ei voi mitenkään kiistää. Jatkossa tosin ainakin omalta osaltani toivoisin melkein omaa luokkaansa aloittelijoille, kun foorumilta noinkin taitavia maalaajia todistetusti todella löytyy
Mutta tosiaan lisää kilpailuja niin tulee minullakin tuo FB armeija joskus ehkä pelikuntoonkin..