Mitvit? Joku on oikeasti nostanut the foorumithreadin eli FN-keskustelun ylös? Ihmeiden aika ei ole ohi :D.
No juu, hengissä ollaan ja paikalla ollaan. Ja kai sitten mukanakin, ellei muuten niin kaivamassa vanhaa aineistoa esille. Ari muistaakseni väkersi sen PDF:n, ja piirustuskilpailun satoa pitää ehdottomasti käyttää (etenkin funkybustan ja Averrenin teoksia).
//edit: Do dii, kaivelin vanhan fluffiketjun esille, josta sitten aloin ruotimaan Kuusikeijun tekstejä - kiitos ja anteeksi :). Pistän niitä nyt tähän.
//edit2: Niin, ja piirustuskilpailun sato löytyi kokonaisuudessaan koneen uumenista. Ja kaiken huipuksi Averrenin originaalipaperityö on jossain tietokonepöydällä, vielä kun se löytäisi :).
Kuusikeiju suuressa viisaudessaan kirjoitti:
Koittakaa jaksaa lukea. Tässä on asiaa ja asiantuntemustakin mukana.
Projekti vaikuttaa hyvältä. Tahdon kuitenkin kritisoida sitä muutamissa kohdissa.
Ensinnäkin Far North on saanut aika tajuttoman roolin maailmassaan. Miten pieni, tundralla ja ikivihermetsissä asuva kitulias kansa voisi saada armeijalistan, joka vetää monipuolisuudessaan ja tehokkuudessaan vertoja keisarikunnalle ja Ulthuanille? Ei oikein mitenkään. Jos suomalaisuus halutaan ympätä osaksi Vanhaa Maailmaa, ei sitä voida tehdä liimaamalla kliseita ja suoria leikkauksia, koska silloin tehdään vääryyttä Vanhalle maailmalle. Kun kirjoitetaan Pohjolan historiaa, on otettava huomioon myös Kislev, Troll Counrty , Norsca ja ennen muuta Chaos Wastes.
Toisekseen keskitymme ihmisinä liian helposti ihmisiin. Kun katsotte keskusteluja uusista armeijakirjoista, vähän välillä ehdotetaan Kiinaa, Arabiaa, Japani tai Intiaa. Kaikki edustavat ihmisiä ja kyseessä on silti fantasiamaailma. Pseudosuomen kansoittaminen ihmisillä on karhunpalvelus suomalaisen mytologian ja Warhammerin yhtymäkohdille.
Projekti on hyvä, mutta se tarvitsee vision siitä, mitä todella haluatte. Jos tahdotte kirjoittaa muutenkin kuin vain foorumin lukijoiden iloksi, kannattaa ympätä Far North mahdollisimman saumattomasti Vanhaan maailmaan. Tässä kolme skenaariota.
1) Far North sidottuna tiukasti Warhammerin mythokseen. Tässä versiossa Far Northin armeijalistan ei tarvitse olla laajuudeltaan juuri Dogs of War-tavaraa Kislev-listaa kummempi. Siinä esitellään kylmä ja vaarallinen pohjoinen maa Kislevin ja Norscan välissä. Maa, jonka routaisessa maassa itsepäiset ja sisukkaat kirvesmiehet raivaavat köyhiä suopeltojaan taistellen naapureitaan ja kaaoksen ainaista uhkaa vastaan. Maa on kovempi kuin useimmat rajaseudut ja sen kansa elää peikkojen tavoin soisilla kummuillaan ja tervehtii muukalaisia nuolillaan.
2) Far North & Troll Country. Suomalainen mytologia puhuu paljon peikoista. Viikinkien taruissa koko Suomenniemi esitellään vaarallisena peikkojen ja noitien maana. Ei ole tarpeen luoda täyttä armeijalistaa ihmissostureineen, ihmiseliittisotureineen ja ihmisratsuväkineen, vaan Far North on todellakin synkkä ja jäinen suoalue, jossa asuu harvalukuinen, mutta väessä vahva noitien kansa. Nämä noidat asuvat peikkojen keskuudessa jylhien kallioiden ja ainaisten talvien keskellä. He ovat oikukkaita ja saattavat peikkoineen hyökätä niin Kisleviin kuin taistella kaaoksen petomiehiäkin vastaan.
3) Far Nort & suomalainen mytologia: mikäli halutaan tehdä todellinen paksu armeijakirja, niin älkää ihmeessä rakentako sitä pelkkien suomalaisten varaan. Se on kova juttu täällä, mutta ei innosta muualla. Tällöin pitää ympätä joukkoon fantasiaa urakalla. Siihenkin on mahdollisuus. Suomalaisessa mytologiassa on tavaton kalmanrikkaus.
Ajatelkaa ainaista pohjoistuulta, joka tuo Kaaoksen aution kauhuja maahan kylmään ja karuun, jossa sudennahkoihin pukeutuneet noidat taistelevat jatkuvasta elannostaan koirankuonolaisten tulvivia laumoja vastaan. Liian ylpeinä kumartaakseen Kislevin tsaareja, liian köyhinä kelvatakseen Norsen merirosvoille ja vielä liian voimakkaina taipuakseen kaaoksen alle. Tämä kansa selviytyy vain loitsujensa ja laulujensa avulla, joilla he kutsuvat haamuja ja haltioita, koukoja ja kummituksia, hiisiä ja kyöpeleitä taistelemaan puolestaan kaaosta vastaan.
Ja tarina jatkuu yhä.
Kun lähdetään ymppäämään suomalista kulttuuria fantasiamaailmaan, ei kaikkea kannata kaataa sinne sellaisenaan. GW:n luoma maailma muistuttaa omaamme, mutta on yhdeltä ratkaisevalta osalta erilainen. Kiinnittäkää huomiota nimiin: Bretonnia, Bregand le Brigand, Kislev, Praag jne omistavat kaikki esikuvansa maasta, mutta kirjoitusasut ovat kuitenkin poikkeavat. Yksi syy on trademarkit. GW käyttää niitä parhaimmilla tuotteillaan ja siksi ei kannata mennä levittämään omaa kulttuuriperintöään täysin samoilla nimillä vieraaseen fantasiamaailmaan.
Varsinkin vierastaisin Väinämöisen, Jaakko de la Gardien (historiallinen henkilö) ja Sven Dufvan käyttöä sellaisinaan. Paremmin Vanhaan maailmaan sopisivat vaikka singing shaman Vainamo; Jacholus de Gardie, Captain of the Hakkapeliitat and Veli Tukki.
Hakkapeliitat sopisivat sinällään parhaiten Far Northin regiments of Renowniksi, palkkasoturijoukoksi, joka aiheuttaa pelkoa ja kunnioitusta ympäri Keisarikuntaa. Alkuperäiset Hakkapeliitat edustivat 1600-luvun alun sodankäynnin huipputeknologiaa ja sen sijoittaminen kaaoksen rajalle sotii Warhammerin mythosta vastaan. Varsinkin kun Hakkapeliittojen aseistus perustui miekkaan ja pistooliin ja ne ovat selkeästi toimineet Empiren pistoliersien historiallisena esikuvana. Mikäli yhdistetään Keisarikunnan kova teknologia (pistoolit, rautaiset panssarit) ja pohjoinen sisu, voisi tuloksena olla tyylikäs Regiment of renown-yksikkö, joka tienaa leipänsä kaukana Pohjolasta.
Kaipaan niitä peikkoja. Suomen pinta on täynnä hiidenkiviä ja hiidenkiukaita, joita vanha kansa on pitänyt peikkojen ja jättiläisten pystyttäminä. Samalla ratkaisette rare-ongelman, kun otatte piirun verran synkemmän ja samalla sotavasaran synkkään tyylin sopivan näkökulman pseudosuomeen.
Paljon karhua paremmin Far Northiin sopii kotka. Kalevalassa kotka pelastaa sankarin useammin kuin kerran ja se sopii niinikään samaanien kutsumaksi apueläimeksi. Mikäli todellista hirviötä taas kaivataan, niin vastauksena on Tarvas. Se oli muinaisuskon pelottavia olentoja, jonka tarkka hahmo oli epämääräinen, mutta Kuolan niemimaalta löytyneet mammuttien syöksyhampaat miellettiin Tarvaiden sarviksi tai hampaiksi.
Tarkoitus nyt ei mitenkään ollut viedä pohjaa projektilta. Asiaa on paljon, mutta joskus on tärkeää osata luopua osasta luomustaan, jotta siitä tulisi kontekstiin sopiva.
Jos kirjoitatte Suomihenkisestä maasta kaukana pohjoisessa, niin älkää yrittäkö liikaa päästä eroon kaaoksesta. Warhammer on kuitenkin maailma täynnä sotaa, missä kaikilla kansoilla on vihollisensa.
Mikäli halutaan lähteä talonpoikaislinjalle, jossa pellavapaitoihin pukeutuneet jäyhät ja tuimakulmaiset pohjoisen miehet käyvät saloiltaan väijyttämään vainolaisiaan border patrolin tyyliin, niin kyllä Far North kaaoksen ja Norscan väliin tai Kislevin pohjoispuolelle uppoaa.
Ei alueen tarvitse olla suuri. Se voi olla kapea kaistale pohjoisen nälkäisten barbaarilaumojen (marauders=ainaiset vihamiehet, Pohjola, pimentolan vihat) ja sivistyneen maailman välissä. Pieni, suojaisan vuonon ja soisten kumpumaiden poukama keskellä kaaoksen myrskyä, joka vuosisata vuosisadan jälkeen on onnistunut rakentamaan aittansa ja saunansa uudelleen, pannen leipään puolet petäjäistä kun sota polttaa maan. Maa, jossa miehillä on toisessa kädessä kuokka ja toisessa kirves. Tuntematon, kaukainen puskuri kaaosta vastaan, joka ei saa sivistyneessä maailmassa sitä kunniaa, jonka nämä tuntemattomat ja unohtuneet sotilaat ansaitsisivat.
----------
En osaa kirjoittaa englanniksi painokelpoista tekstiä, mutta tätä saa käyttää ja kääntää. Lähinnä jotain tämmöistä ajattelin:
Gjallabjörn katsoi eteläiselle taivaalle teräskypäränsä silmikon läpi. Hänen katseensa välkkyi vihaa ja uhmaa. Samanlaista vihaa ja uhmaa, mitä huokui hänen ympärilleen kokoontuvista asemiehistä.
Aeslingisoturit ryhmittyivät puoliympyrään päällikkönsä taakse, korkeiden, mutta harvojen kuusten katveeseen. He olivat kovia pohjoisen barbaareja, kymmenien taisteluiden arpeuttamia raakalaisia, jotka valmistautuivat taas kerran kohottamaan kirveensä ja laulamaan sodanylistystä Verenjanoisimmalle, sodan ja kuoleman jumalalleen.
Vasemmalla heidän riveistään ilma väreili kun pohjoistuuli pöllytti lunta saaden sen hohtamaan revontulien kyöpelinvalossa sairaan vihreänä. Aavemaisen olvonnan saattelemana hämärä metsä syttyi eloon kun Khornen koirat jolkuttivat armeijan rinnalle. Gjallabjörn hymyili; kaaoksen jumala oli heidän kanssaan ja tänä yönä laaksossa uinuva talvinen kylä tulisi peittymään tuleen ja hurmeeseen.
Hetken hän ajatteli Vargenien vanhaa porttoa, akkakuningas Louhia. Tuo harvahampainen Slaaneshin papitar oli nauraa käkättänyt kun he olivat viimeksi kohdanneet ja Gjallabjörn kehui syöttävänsä heimojen välissä asuvat vierasta kieltä mongertavat fennit sotakoirilleen. Slaaneshin palvelijat olivat pelkureita. He kyllä hiiviskelivät mielellään kaupunkien varjoissa, mutta kun kyseessä oli pelkkä tasitelu vailla muuta voittoa kuin voiton huuma ja uhrien vaikerrus, he kääntyivät etsimään mieluummin muita uhreja.
Roteva aeslingisoturi puhelsi suureen minotaurinsarviseen sotatorveen ja kompanja lähti liikkeelle. Se eteni loivaa mäkeä kohti jäätynyttä järvenrantaa ja lumivaipan peittämää kylää. Gjallabjörn kiristi korkean sotaratsunsa ohjaksia ja veti Ukkosmiekkansa esiin. Muinaiset riimut leiskuivat mustasydämisessä miekassa ja kuin yhdestä suusta kaaoksen armeija päästi ilmoille selkäpiitäkarmivan sotahuutonsa. Samalla taivas peittyi siivekkäistä furyistä, Khornen korpeista, jotka pian herkuttelisivat kuolevien vastustajien ruumiilla.
Kylässä näkyi liikettä, mutta aeslingien huutavaan ja aseitaan heiluttavaan rintamaan nähden puolustajia oli säälittävän vähän. Pimeässä oli vaikeaa erottaa heidän kasvojaan, mutta he olivat vaaleita pohjolan asukkaita kuten aeslingitkin. Tällä väellä ei tosin ollut aeslingien rautaisia panssareita, ei sotahevosia eikä syvällä pohjoisen ahjoissa taottuja aseita.
Ensimmäiset nuolet osuivat hyökkäävään rintamaan, mutta ne eivät edes hidastaneet sitä. Aeslingien ratsastavat raakalaiset ja Khornen hurtat saavuttaisivat kylän kyhjöttävät aidat ja niiden takana nuoliaan ampuvat tuimailmeiset vastustajat hetkessä ja sitä seurasisi verilöyly.
Gjallabjörn iskeytyi hevosineen vasten jousimiehiä ja kumarsi näille ajatuksissaan. Nämä suonkuokkijat eivät antaneet tuumaakaan periksi, vaan vastasivat hyökkäykseen silmät vakavina ja kirveet terävinä. Joukossa oli naisiakin. He yrittivät, vaikka monet kaatuivatkin heti ensimmäisessä aallossa aeslingien teriin valuttaen verensä hangelle.
Juuri kun aeslingien jalan taistelevat nuorukaiset olivat liittymässä verilöylyyn, valtava pamaus järisytti maata. Ääni oli kuin Keisarikunnan kanuunoiden yhteislaukaus. Järven jää oli murtunut ja jään alta syksyi esiin kahden miehen mittaisa pitkäraajaisia olentoja. Niiden kasvot olivat irvokkaat katsoa, raajat pitkät ja voimakkaat ja ällistyttävällä nopeudella nuo torahammassuiset peikot alkoivat repiä ja syödä aeslingijalkaväkeä kappaleiksi.
Gjallabjörn huusi merkkejä taisteluraivon riivaamille sotureilleen yrittäen saada nämä kohtaamaan uuden uhan. Tällä kirotulla pikkuheimolla oli noita jossakin ladossa piilossa käskemässä suopeikkoja. Khornen hurtat kuitenkin jo juoksivat peikkoja kohden ahdistellen niitä hampaillaan ja purren jalkoihin. Peikot olivat kuitenkin kestäviä ja vaarallisia vastustajia. Ne oksensivat suistaan hirvittävää happoa, joka osuessaan poltti isoimmankin koiran luita myöten.
Gjallabjörn käski osaksi potkien, osaksi huutaen miehiään seuraamaan. Kylän keskusaukiota puolustaneet maalaiset makasivat jo kaikki hangella kuolevina. Jos ratsuväki karauttaisi peikkojen sivustaan, eivät epäinhimilliset hirviötkään kestäisi ylivoimaa.
Osoittaessaaan miekallaan suuntaa, Gjallabjörn näki vierellään ratsastaneen airuensa tuupertuvan hankeen nuoli niskassaan. Hän vilkaisi taaksepäin ja näki osan kyläläisistä ryhmittyneen heidän ympärilleen lumeen kaivettuihin kuoppiin. Nuo vakavailmeiset ja haarniskattomat jousiampujat olivat osanneet odottaa hyökkäystä, he olivat katsoneet sukulaistensa kuolemaa tietäen pääsevänsä parempiin asemiin ja nyt nuolia satoi joka suunnasta. Gjallabjörn puristi hampaansa yhteen. Aeslingit kestäisivät. Heidän haarniskansa suojelisivat heitä ja jousiampujat tapettasiin yksi toisensa jälkeen ja ne jotka jäisivät henkiin heitettäisiin Aeslingien luolissa pitämille pyhille petomiehille.
Khornen punaiset korpit kirkuivat taivaalla äänellä, joka sai minkä tahansa varisparven kuulostamaan pelkältä raapaisulta. Ääneen liittyi matala, harva rummun kumu. Rummun, joka sai sydämen hyppimään kuin poronnahkainen rumpakalvo noidan käsittelyssä. Ja metsä liikahti.
Ohikiitävän hetken aeslingisoturit henkäsivät kuvitellessaan kaaoksen tuulen repäisevän metsän paikaltaan ja muuttavan maiseman joksikin vieraaksi ja demoniseksi. Herkimmät painuivat polvilleen välittämättä yhä riehuvista peikoista, sillä he uskoivat Hornan ruhtinaan saapuvan johtamaan taisteluaan. Sitten etummaiset määnyt räjähtivät liikkeeseen heidän keskelleen ja metsä olikin hirviö, joka teutaroi heidän keskellään. Se oli valtava, paksun villan peittämä nelijalkainen olento. Sen jalat olivat kuin puun rungot ja sen suuret syöksyhampaat purskasivat miehet ja hevoset tieltään pyyhkiessään lumista tannerta.
Gjallabjörn suistui tantereeseen selkäranka katkenneena. Hän ehti nähdä karkeisiin vaatteisiin pukeutuneiden jousiampujien johtajan, poronsarvikruunuun pukeutuneen laihan ja kalpean samaanin, jonka huulilta putoilevat sanat herättivät taigan muinaiset hirviöt taisteluun vähäpätöisten ihmisten rinnalla.
-----------
Kun maailmaa täydennetään, niin aikaisemmin luotu pitää huomioida ja tässä niin on tehty. Samalla ne tuhannet pienet ja rikkinäiset järvet saavat muunkin kuin maisemallisen funktion. Niinikään Pikescale armour ja muut hauenluiset esineet saavat aivan uutta maagista auraa (fluffillisesti ) ympärilleen; hauethan ovat ne järvien olennot, joihin syöty magia sakkautuu ravintopyramidin huipulla.
Jos mietitään, että mikä on ollut pelin kehittäjien visio Vanhan maailman pseudo-Suomenniemestä, niin selkeästihän alua on kartalla niputettu Norsen yhteyteen ja "suomalaisia" vastaava kansa Old worldissa on vain yksi marauder-heimo muiden pohjoisten kansojen joukossa (ehkä aeslingit=aesthonians=eestiläiset).
Nyt kun tätä alkuolettamusta lähdetään muuttamaan sijoittamalla paikalle ei-kaaottinen kansa (sillä lähin vastine Suomelle orjallisesti seuratussa Warhammerissa ovat peikot tai Tzeenchiä palvovat marauderit) niin jotta tasapaino ei liikaa häiriintyisi, ei alua tai kansa voi olla iso. Kaukainen sijainti, salaperäiset taikajärvet (sopii hyvin saamelaisen taruston maagisiin saivojärviin) ja ympärillä vellova kaaos piilottavat helposti tuollaisen valtakunnan suurten silmistä. Näinollen Keisarikunnan ja muiden maiden kartoissa aluetta kuvattaisiin vain "Norscana", vaikka todellisuudessa tuo Norsca kätkee sisäänsä muutakin kuin vain ulkomailla tunnetuimmat ryöstelijä-raakalaiset.
"Tuota tuimaa maata käskevät käräjät, jossa kylien vahvat miehet ja naiset kokoontuvat päättämään asioista. Istunnot voivat venyä pitkiksikin, sillä jokainen asiassa mukana oleva saa sananvuoronsa, eivätkä kaikki ole nopeita puhumaan. Mutta hädän sattuessa kutakin kylää johtaa oma päällikkö. Ja vaikka kylät ovat väkimäärältään pieniä, on päällikkö kuin pieni kuningas, asetaidoissa paras vertaistensa joukossa.
Mutta se, ketä käräjät useimmin kuulevat on kuitenkin kylän noita. Nämä manaajat liikkuvat mieliten omissa oloissaan ja kansa kunnioittaa ja pelkää heitä. Sillä kaikki tietävät, että Ukon tuulia hallitsevat laulajat ovat Pohjoisen todellinen turva ikuista vihollista vastaan. Sillä kannelten ja kaikujen avulla vähäisen väen turvaksi nousevat
ylös maasta miekkamiehet, mannun alaiset urohot!
Kaivon veestä kalpamiehet, joen suusta jousimiehet.
Nousee metsä miehinensä, korpi kaikki kansoinensa
vuoren ukko voiminensa, vesihiisi hirmuinensa!"
Peikot ovat pahoja?
Niinhän meille on opetettu. Mutta nyt pitää miettiä, minkä silmälasien läpi taas maailmaa tarkastellaan. Peikot kuuluvat suomalaiseen muinaisuskoon ja edustavat siis pakanallista ja taikauskoista maailmaa, joka leimattiin pahaksi ja kavahdettavaksi satoja vuosia. Jos katsomme vanhimpia runolähteitä, niin ei peikkoja esitetä niissä yhtä vilpittömän pahoina kuin nykykäsityksen valossa, vaarallisina kylläkin.
Toisekseen, ovatko warhammerin peikot pahoja? Monet harhautuvat rautatiemäiseen hyvien ja pahojen armeijat -ajatteluun, mutta mikäli katsotaan peikkoja vain fluffin kannalta, niin eivätköhän ne muistuta enemmän eläimiä kuin mitään tietoisia rikollisia. Syy siihen, että nuo olennot taistelevat vain kaaoksen ja örkkien armeijoissa lienee siinä, että kyseessä on kaksi tarpeeksi raakalaismaista ja eläimellistä armeijaa, jotka kykenevät ruokkimaan peikkoja. Peikot kun elävät kädestä suuhun ja niiden ensisijainen motivaatio on saada syödyksi. Jos saaliseläin nyt sattuu olemaan toista mieltä, niin ei kai se pedosta vielä pahaa tee?
Far Northin naapurit ovat Kislev, Troll country ja Norsca. Norsca muistuttaa kaaoksella höystettyä viikinkiaikaista skandinaviaa, ja tuohon miljööseen sijoitettuna "Suomi" on juuri pelätty noitakansan hallitsema erämaa, jossa asuvat rumat, peikkomaiset miehensyöjät.
Kislev puolestaan muistuttaa myöhäiskeskiaikaista Venäjää, jossa vallan painopiste on jo liukunut Kiovasta ja Novgorodista(Erengrad) selvästi Moskovaan (Kislev). Keskiaikaiseen Venäjään peilatessa "Suomi" oli Ruotsin valtakuntaan kuuluva sotatanner, ainainen vihollismaa, jota ei myöskään muistella lähteissä lämmöllä.
Onko Far North sitten "hyvisten" asuinsija? Tähän on aika mahdotonta vastata. Suomi-myyttiin on kuulunut pitkään juuri välissä oleminen. Suomen problematiikkaan on kuulunut pitkään rajamaan yksinäinen ja itsepäinen asema, jossa vihollinen on kummallakin puolella ja joka suunta täytyy torjua. Etenkin kun ajatellaan varhaiskeskiajan "itsenäistä" aikaa, niin vainolainen oli niin lännessä kuin idässä.
Kun riisutaan Suomi pois ja jätetään vain myytti ja tyyli jäljelle, saadaan fantasiamaa Far North. Ja myytti sanoo, että tässä on kylmä ja vihamielinen maa, maa, jonka vähäinen väki on oppinut pärjäämään yksin. Se on maa, joka tervehtii valloittajia nuolilla ja keihäillä, puukoilla ja vesureilla. Se ei ole hyvisten maa. Mutta koska tuota aluetta ympäröivät joka puolelta kaaoksen kauhut, se on kovisten maa. Tämä katajainen kansa on oppinut selviytymään ja taistelemaan vapautensa puolesta, eivätkä kaikki keinoista ole kaunista katsottavaa.
Peikot eivät ole hyviä, eivätkä Far northin asukkaat pidä niistä. Ne ovat tyhmiä ja arvaamattomia, mutta kuitenkin eläviä siinä missä muutkin karun maan eläimet. Pohjoisen noidat ovat käyttäneet vuosisatoja korppeja ja pöllöjä vakoillakseen vihollisiaan. Peikot ovat arvaamattomia ja vaikeita hallita, mutta niin kauan kuin sotaonni on myötäinen ja niillä riittää petomiehen tai pohjanmiehen lihaa syötäväksi, ne yleensä pysyvät ruodussa. Kallion kansaa ja hetteen väkeä kammoksutaan kuitenkin yleisesti ja noidat kutsuvat peikot ikiluolistaan vain suuren hädän hetkellä.
Uskonto kauimmassa pohjolassa
Far Northin ihmiset tuntevat useita jumalia, mutta jumalia enemmän he ovat oppineet luottamaan itseensä ja esi-isiinsä. Heidän uskoaan voisi yrittää kuvailla Old faithiksi, muta tämäkään ei tee sille täyttä oikeutta, sillä eristyneellä reuna-alueella vanha usko ei ole säilynyt muuttumattomana.
Vanhan uskon mukainen ihmisten sukupuiden seuraaminen ja esi-isien henkien kutsuminen nuotiotulilla ja rumputranssilla muodostaa keskeisen osan Pohjolan uskontoa. Ammoin unohtuneet muinaiset loitsut ja kadonneet muinaisrunot ovat yhä kauan aikaa sitten kuolleiden esi-isien ja äitien tiedossa ja Pohjolan noidat keskustelevat kuolleiden kanssa oppiakseen jo unhoon painuneita taikoja.
Mutta jumaliakin tuossa maassa tunnetaan. Taal on suoraan luonnosta elävän kansan tärkeimpiä jumalia, joka tuo saaliin metsästä. Sikäläisessä kielessä Taal tunnetaan nimellä Tappio. Kaaoksen jumalat ovat perin tuttuja tuolle kansalle, mutta vain harvat hylkiöt palvovat niitä, eivätkä Far northin asukkaat käytä kaaoksen jumalista niiden oikeita nimiä vaan karkeita solvauksia, joilla he haluavat osoittaa etteivät pelkää suurempiaan.
Koska väki kunnioittaa ja muistaa kaatuneita esivanhempiaan, ovat monet menneiden aikojen sankarit saaneet jumalankaltaisen aseman. Nämä eivät ole todellisia jumalia sanan perinteisessä merkityksessä, mutta pohjolan kansa muistaa heitä rukouksissaan ja lauluissaan. Tällaisia ovat vedellälikkujien suojelija Ahti, raudan siunaaja Ilmari, loitsumestari (V)Ainamoinen ja rukiin turva Runkotuivas.
Jumalista ylimmäisenä ja tärkeimpänä pidetään kuitenkin hattaroiden hallitsijaa, myrskyn Ukkoa. Ukkoa pidetään tuulen herrana, voimana joka ohjaa taikuuden tuulet far Northin yli niin, että noidat voivat käyttää tuota raakaa taikuutta taisteluun kaaoksen ikuista uhkaa vastaan. Ukko on kiivas ja kärsimätön jumala. Far Northissa ei pystytetä hänelle temppeleitä tai palvella häntä pappeina. Pikemminkin Ukko on kuin luonnonvoima; hän on aina läsnä taikuuden tuulien muodossa. Muualla maailmassa Ukko on täysin tuntematon jumala, mutta Far North onkin ilmastoltaan ainutlaatuinen paikka vanhassa maailmassa. Missään muualla raaka kaaos ja taikuuden tuulet eivät muodosta samanlaista akanpyörrettä voiman virtaan; pyörrettä, joka kyllästää maan taikuudella, mutta pitää kaaoksen virtaukset sen reunoilla.
