Ensimmäinen ottelu, Kerh vastaan Itzl.
Kerh käveli areenalle ylpeästi, kuten aina. Hän piti kädessään moukariaan, mustaa, rumaa kapinetta, ja höyrysi ja hohkasi kuumuutta. Kentaurin vartalo oli haarniskoitu ja tämä piti päätään pystyssä. Käsissään hänellä oli rautaiset sotahansikkaat, joiden avulla hän olisi pystynyt murskaamaan kalloja helposti kuin ylikypsän hedelmän.
Itzl saapui myöskin areenalle ylpeänä. Hän oli varma voitostaan, olihan hän sentään Vanhimpien kansaa, yksi heidän pitkäikäisimmistä sotureistaan. Hän oli kohdannut pahempaakin kuin tällaisen puolihärän.
Itzlin kädessä kiilteli keihäs, jonka hän nosti korkealle ilmaan, merkkinä siitä, että oli valmis. Kerh tervehti aitiossaan istuvaa vanhaa miestä nostamalla vasaransa. Niin mies nyökkäsi, ja taisteli alkoi.
Itzl kannusti sotahuutoaan kiljuen ratsunsa nopeaan juoksuun Kerhin rynnistäessä häntä kohti, sotamoukari ilmassa ja aurinko tämän haarniskasta sädehtien. Itzl otti keihään ja heitti sen kohti vastustajaansa, joka torjui sen kilvellään. Otteluparit kohtasivat toisensa ja Kerh osoittautui nopeammaksi. Hän iski moukarillaan sivuttaislyönnin, joka jäi liian heikoksi, eikä onnistunut kaatamaan Itzliä ratsunsa selästä. Liskomies sen sijaan sai iskettyä myrkytetyllä miekallaan Kerh Sarvekasta tämän haarniskan rakoon, mutta pintanaarmu ei Kerhiä hidastanut. Hän nousi takajalkojensa varaan ja toi moukarinsa ylhäältä alas mahtavassa kaaressa, iskien kuoliaaksi urhean Lustrialaisen ratsun, joka kaatui elottomana maahan. Itzl päästi parkaisun tuntiessaan luidensa murtuvan ratsun alle.
Liskomies ei antanut kuitenkaan periksi, vaan pyysi Vanhimmilta voimaa. Ja kuin ihmeen kaupalla hän nousi ylös, paljasti hampaansa ja sihahti. Hän oli valmis taistelemaan jälleen.
Kerh tuhahti ja huitaisi kilpikädellään Itzliä, joka torjui iskun. Kolme Kerhin seuraavaa iskua pysähtyivät vaaratta ilmaan, joka sädehti vaaleansinisenä. Oli kuin Vanhimmat todella olisivat kuulleet Itzlin rukouksen ja suojelleet tätä.
Itzl loikkasi Kerhin kimppuun vikkelästi ja hurjana, iskien miekalla tämän pään irti..
Jos isku olisi osunut. Härkäherra sai sotahansikkaansa iskun väliin, pudotti moukarinsa maahan ja tarttui vapautuneella kädellään Itzliä kaulasta. Hän nosti rimpuilevan liskon ilmaan ja katsoi tätä silmiin. Itzl syytti kirouksia Kerhin niskaan ja haukkui tätä pelkuriksi. Kentauri kohautti olkiaan.
"Miten vain", tämä sanoi ja taittoi Itzlin niskat. Hän heitti ruumiin maahan, nosti vasaransa ja poistui areenalta. Vanha mies nousi ja poistui aitiostaan.
Kerh voitti. Hän on edelleen täysissä haavoissa.
Toinen ottelu, Tyran vastaan Vulian.
Ottelu alkoi, kun vanhus antoi merkin. Vulan asetti nuolen jänteelleen, lähetti sen matkaan ja syöksyi hirmumyrskyn tavoin sen perään, iskien vastustajaansa keihäällään kuin Kurnouksen riivaamana.
Tyran näki haltian ampuman nuolen, jonka hän väisti kumartumalla ja syöksymällä haltiaa vastaan. Kuitenkin, vaikka vampyyri olikin nopea, haltia oli nopeampi, ja sai läpi lukuisia pistoja keihäällään, ennen kuin vampyyri ehti iskemään tätä kynsillään, jotka Valkeimman Hopean Siipimiekan ansiosta olivat pitemmät kuin ennen, ja elohopeamaiset, kiiltävät ja kovat.
Vulianin keihäs raapaisi Tyranin kättä, mutta peto ei näyttänyt edes huomaavan. Haltia pyöräytti keihäänsä ympäri, iski sen maahan ja käytti sitä ponnistusvoimana loikatessaan massiivisen Strigoin selän päälle, osoittaen mahtavaa akrobatiaa. Tyran yritti karistaa Vulianin, joka takertui vampyyrin selkään kuin takiainen.
Haltia ei ollut tyhmä, keihäästä ei olisi hyötyä näin läheltä. Hän pusersi jalkansa vihollisensa ympärille ja veti veitsen vyöltään ja hakkasi vampyyriä sillä selkään lähemmäs kuusi kertaa, ennen kuin peto sai ajettua Vulianin pois. Kynnet repäisivät vasemmasta kädestä neljä sormea mennessään, kun Vulian teki takaperinvoltin, ponnistaen Strigoin selästä ja laskeutuen maahan. Haltia puri hampaitaan ja tukahdutti kivunhuudon. Hän tarttui toiselle kädellään lumottuun keihääseen ja antoi kosketti kädellään haarniskansa rintamusta, jättäen hopeiseen, koristekaiverrettuun rintapanssariin veriset jäljet.
Tyran virnisti ilkeästi ja karjaisi sitten kivusta. Kirottu haltia kirottuine veitsineen!
Vampyyri syöksyi kohti vastustajaansa, joka loikkasi ilmaan ja sai aikaan rusahtavan äänen kierropotkun laskeutuessa Tyranin leukaan, mutta olio vähät välitti mokomista "pikkunaarmuista."
Nyt oli Tyranin vuoro näyttä, mihin pystyi. Hän leikkasi kynsineen ilmaa kuin lauma Valkean Tornin Miekkamestareita. Haltia ähisi ja perääntyi kohti areenan seinää, mutta lopulta hänen suojauksensa petti ja Tyranin kynsi leikkasi viillon metsänhaltian käteen.
"ISHA! KURNOUS! LAITH-KOURN!", haltia karjaisi peittääkseen kivunhuutonsa ja syöksyi keihäineen eteenpäin, yllättäen Strigoin täysin. Keihäs upposi olennon rintaan ja lävisti tämän, mutta Tyran ei välittänyt, vaan iski keihääseen lävistettynä avokämmenellään Vuliania pään sivuun, lennättäen tämän ilmaan ja kauemmas luotaan.
Vulian makasi maassa ja tunsi luun murtuneen. Hän yritti liikkua, mutta yritys vain poltti häntä ja aiheutti kipua hänen ruumiissaan. Tyran tuli haltian yläpuolelle ja katsoi aitiossa istuvaa vanhusta.
Valkokaapuinen vanhus nousi seisomaan.
"Te olette molemmat urheita sotureita. Tyran, jos se on tahtosi, ei sinun ole pakko surmata haltiaa. Olet voittanut, Strigoi."
Tyran katsoi maassa makaavaan haltiaan ja heilutti kynsiään enteilevästi ilmassa.